Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

62-vuotias opiskelija ja mitä muuta kuuluu

Olen aikuisopiskelija. Hah! Aloitin tavoitteellisen opiskelun vasta muutama vuosi sitten. Ensin suoritin mittatilausompelijakoulutuksen, sitten "valmistuin" pukeutumisneuvojaksi ja viimeisimmäksi suoritin lyhyn ehostuspalvelut -osion kauneuspuolen opinnoista. Olin jo aiemmin hakenut opiskelemaan SomePro -koulutukseen, mutta kun kahta keskiasteen opiskelua ei voi yhtaikaa suorittaa, se jäi vähäksi aikaa lepäämään...

Nyt Perhon liiketalousopistosta tuli kirje, jossa kerrottiin, että minut on hyväksytty opiskelemaan liiketoiminnan ammattitutkintoa.


Miksi tästä innostuin? Mainos SomePro -opinnoista tuli somessa eteeni ja minua kiinnostaa juurikin somen opinnot. Instagram, Facebook ja uudemmat, minulle tuntemattomat alustat tulevat toivottavasti tutuiksi.

Opiskelu suoritetaan oppisopimuksella minun tapauksessani omassa yrityksessäni ja opinnot suoritetaan työn ohessa etänä.

Koska olen kokenut lyhyen masennusjakson, haluan pitää jatkossa itseni virkeänä ja toimeliaana. Yksi keino tässä on jatkuva itsensä kehittäminen ja opiskelu kiinnostavalla alalla. Missään tapauksessa en ala kieliä opiskelemaan, koska se ei olisi kivaa, koska muistini on heikko. Tai no, ilmoittauduttiin me mieheni kanssa kansalaisopiston viron kielen lyhytkurssille. Mutta se on kiinnostavaa, koska liikumme usein Virossa.

Muista projekteistani

Kesäteatterin puvustus alkaa olla valmis, viimeisiä puutteita vielä etsin kirppareilta tai ompelen ja tietysti siirtyminen varsinaiseen esitystilaan keväällä voi tuoda uusia tarpeita puvustuksenkin osalta. Olen ollut innostunut tästä Eeva Joenpellon näytelmän "Neito kulkee vetten päällä" puvustuksesta. Koska liikutaan 1917 luvulla, ei valmiita vaatetuksia ole juurikaan ollut tarjolla. Paitsi että aiempina vuosina valmistamiani asuja on "kierrätetty" myös tähän näytelmään. Naisten pukuja olen useampia ommellut. Näytelmä liikkuu köyhien tehdastyöläisten parissa ja vain muutama "hieno" puku on tarvittu.Vanhaa käsilaukkua etsiessäni minulle tarjoutui mahdollisuus tällaiseen ihanuuteen, jonka lunastin ihan itselleni. Onhan se hassun värinen minun makuuni, mutta niin mageen mallinen, että...

 

Entä putiikki

 Kauppa pyörii islantilasten villalankojen ympärillä. Lettlopin ja Alafosslopin kysyntä ei ole oletuksistani huolimatta ollenkaan hiipunut, vaan me lähettelemme paketteja myös muualle Suomeen, koska laaja varasto... On ollut kivaa neuvoa ensimmäistä puseroaan neulomaan aloittelevia asiakkaita lankojen, värien, puikkojen ja ohjeitten valinnassa. Moni tulee takaisin, kun ensimmäinen pusero on valmis, niihin kun jää koukkuun.

sukkalankahylly
 

 

Itse pidin pienen välin puseroitten neulomisesta, kun siirryin villasukkiin, pipoihin ja kaulureihin, mutta nyt on taas uusi pusero aloittu. Tällä kertaa kokeilen suomenlampaan villaa. Eilen aloitin ja nyt on jo hihat valmiina. Malli on minulle uusi ja pusero neulotaan vain kahdella värillä. Näette sitten...

Mervi



 




tiistai 19. lokakuuta 2021

Oppimisen opettelua

Aika kuluu aivan liian nopeaa. Meikkauskoulutus alkoi just vasta ja nyt se jo lähenee loppuaan. Kaksi maanantai-illan opiskelua jäi minulta väliin, kun olin flunssassa. Eilen pääsin taas mukaan.

Tottakai huomaan itsekin, että olen oppinut "jotain", mutta itsetunto on kuitenkin aika alhaalla. Niin kuin opettaja yrittikin näyttää, että osaamiseni ja itsearviointini välillä on suurehko ero. Mutta harvoin ja harvoissa asioissa olenkaan sitä mieltä, että jossain asiassa olisin hyvä, että osaisin.

Tähän mennessä olemme oppineet kaiken. Siis asiat on käyty teoriassa läpi ja käytännössä harjoiteltu. Osaamme tehdä päivä- ja iltameikin, laittaa poskipunat, varjostukset ja korotukset oikeaan kohtaan, tehdä silmän rajaukset ja ripsien taivutukset ja jopa laittaa irtoripsetkin!

Olemme sommitelleet värit sopimaan asiakkaalle ja kokonaisuutena, tehneet symmetriakorjauksia niin kulmakarvohin kuin huuliinkin ja huomanneet, miten paljon meikki vaikuttaa yleisilmeeseen.

Joka maanantai-ilta teemme meikin parityöskentelynä toisillemme. Kotona tietysti harjoittelemme lisäksi. Flunssaisena en meikkejä tehnyt, mutta nyt taas on mahdollisuus kokeilla opittuja taitoja ihan itselleni. Kaikki tuntuu vaikealta, kädet ovat kömpelöt ja kärsivällisyys tapissaan...

Eilen meille opetettiin irtoripsien kiinnitystä ja sitten valittiin parit. Vaikka kuinka yritin (taas kerran) jättäytyä "kolmanneksi pyöräksi" kun jako ei mennyt tasan, ei se mennyt läpi. Sen verran sain lisäaikaa, että Ida lupasi ensin tehdä minulle meikin ja minä sen jälkeen hänelle. Näin sain kerrattua asioita, kun seurasin hänen työskentelyään. Vierestä on helppo huudella huomioita. Ida onnistuikin niin mainiosti työssään, että itse olin tyytyväinen muuttuneeseen ulkonäkööni, mutta hän oli myös illan paras meikkaaja ja sai epävirallisesti arvosanaksi täyden vitosen.

 






Ensimmäisen kerran näen kulmakarvani symmetrisinä. Oikeasti ne ovat eriparia, mutta jotenkin Ida taikoi ne samanlaisiksi. Huulimeikissä oli tarkoitus käyttää nuden värejä. Arvaatko, mistä tietää, mikä on ihan oikea nude kullekin? Kuulimme salaisuuden: pitää katsoa rintsikoihin, nännin väristä sen tietää! No, tämä sävy on Idan minulle muutoin valitsema.

Sitten oli minun vuoroni. Ihan kuin kaikki opittu valuisi pois minusta ja kädet lakkaisivat toimimasta. Vaikka olen kädentaitaja, osaamiseni on nimenomaan käsissäni - osaan neuloa, virkata ja ommella, mutta silti meikatessa toista ihmistä, tuntuu, että kädet ovat eriparia, eivätkä tottele käskyjäni.

Ilmapiiri koulussa on hyvä, enkä tunne varsinaista painetta onnistumiselle, mutta silti joku tilanteessa saa minut lähes voimaan pahoin. Ida oli ymmärtäväinen ja "opetti" samalla minulle, missä järjestyksessä toimitaan, mitä tuotetta käytetään ja mikä sivellin olisi milloinkin paras. Itse asiassa minulla oli käytössä aivan uusi sivellinsarja, nyt jo neljäs ostamani, mutta silti tuntui välillä, että sitä sopivinta ei löytynyt. 

Tiedän, että olen kehittynyt ja nyt siveltimien käyttö ei ihan niin kömpelöä ollut, kuin taannoin, mutta silti olen hir-vit-tä-vän epävarma. Ja kauhu senkin lisääntyy, kun näyttö lähestyy. Ensi kerralla meillä on näyttöinfo, sitten kenraaliharjoitukset ja marraskuussa on jo näyttötutkinto, apua! Olen useamman kerran uhkaillut, että jätän näytön tekemättä ja vieläkin se ajatuksena käy mielessä. Mutta siitä myöhemmin....

Tänään harjoittelin kotona pitkän kaavan mukaan. Aamulla näytinkin tosi kulahtaneelta hammaslääkärikäynnin jäljiltä, joten ehostus tuli tosi tarpeeseen. Tein kaiken oppimani mukaan pohjustuksia myöten. Ainoastaan ne irtoripset jäi harjoittelematta, koska semmoisia en omista. Ja olen varma, etten itselleni tule koskaan niitä käyttämäänkään.

Olen väri-ihminen, mutta yksioikoinen. Haluan värisuoran; vaatteet, korut ja meikki samaa sävyä. Niinpä tein silmämeikistä turkoosin. Sanottaisiinko tätä nyt banaanivarjostukseksi, en tiedä? Aika rajulta näytti pelkän luomivärin jälkeen, mutta kun lisäsin rajaukset, kokonaisuus "jäsentyi".






Koskaan minusta ei tule ammattimaista meikkaaja, se ei ole ollut milloinkaan ajatuksissani. Olen lähtenyt kouluun opiskelun vuoksi ja oppiakseni meikkaamaan itseni. Tiedän, että tästä ajasta on ollut hyötyä, on ollut kiva viikonlopun jälkeen todeta, että "mukavaa, huomenna on maanantai ja on koulua". Olen oppinut itsestäni, tavastani kohdata oma epävarmuus ja myös nähnyt, että meikkaus voi olla kivaa ja sillä on oikeasti iso merkitys. "Huonoa" on se, että nyt on kynnys lähteä ihmisten ilmoille ilman meikkiä - vaikka 60 vuotta olen niin tehnyt. Tähän asti on huulipuna ja kulmakynä riittänyt, mutta nyt silmä vaatii enemmän. Silmät. Alan ymmärtää, kun naiset sanoo piirtävänsä naamansa ennen ovesta ulos astumista.

On ollut hyödyllistä tuntea itsensä epävarmaksi. Olen itsekin opettajan asemassa, kun neuvon avustajaa tai pidän käsityökurssia. Opettajan on tärkeä tietää, miltä tuntuu, kun tuntee, ettei osaa mitään... Epävarmuuden sietäminen, osaamattomuutensa tunnustaminen, oppimaan nöyrtyminen ja toivottavasti lopulta oppimisen riemu! Sitä voi ihmisen elämä olla vielä yli kuuskymppisenäkin.

Mervi



keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Opinkohan? Epävarmuutta ilmassa

Ehostuspalvelut-opinnot osa 4: kulmakarvat

Tällä kertaa jouduin lähtemään Turkuun ilman avustajaa, mikä teki oloni vähän epävarmaksi. Onnekseni yksi opiskelutovereista yhytti minut ulko-ovella ja oli hyvin auttavainen ja opettaja on kyllä luvannut myös auttaa.

Ilta alkoi teorialla, opimme kulmakarvan oikeaoppisen muodon. Tämä kuva löytyy täältä.

Kulmakarvat eivät saa olla liian lähellä - tai kaukana - toisistaan. Laita kynä nenänpielestä kohtisuoraan ylös. Siihen merkitset alkamiskohdan. Korkein kohta on silmän iiriksen ulkoreuna. (Tästä löytyy myös erilaisia versioita, joku opettaa, että korkein kohta on pupillin kohdalla, joku sanoo jopa, että silmän ulkonurkan kohdalla.) Kulmakarva päättyy siihen missä kynä kohtaa silmän ulkonurkan, kun se lähtee nenänpielestä.

Harjoittelemme siis täydellistä SIIPIMÄISTÄ kulmakarvaa, ei pyöreätä, mistä seurauksena olisi ymmyrkäinen ilme, ei liian ohutta viivaa, eikä siittiön mallista, hups. sitäkään haluta...

Tämän opittuamme tutkailimme erilaisia välineitä kulmakarvojen piirtämiseen. Tällaiset oli opettajalla mukana

Valittavana on voidemainen tai puuterimainen kulmaväri, kulmageeli tai kulmakynä tai tussi. Kyniäkin on erilaisia, terotettavia ja kierrettäviä, joita ei teroteta. Jos et käytä kynää, tarvitset viistopäisen kulmasiveltimen, tuo kirjava alimpana.

Teoriaopetuksen jälkeen pääsimme tositoimiin. Työskentelimme parittain ja teimme toinen toisellemme perus päivämeikin saamillamme opeilla.

Minä olen hyvin hyvin heikoilla näissä käytännön harjoitteissa

Tottahan teorian opin ja siinä muuten auttaa tämä, kun kirjoitan hyvissä ajoin ennen unohtamista kaiken muistiin tänne blogiin. Sen sijaan, käteni eivät tahdo totella ajatustani.

Hyvin harvoin, mutta nyt taas, kohtaan kaksikätisen ongelman. Uuden kädentaidon kanssa olen hämilläni - kumpaa kättä käyttäisin? Olen alunperin vasenkätinen, mutta opetettu kirjoittamaan oikealla kädellä. Kaiken muun teen vasemmalla, jopa ympyrän tai viivan piirtämiseksi vaihdan kynän oikeasta vasempaan. Virkkaan vasemmalla, mutta neulon oikealla. Sakset on vasemmassa kädessä.

Jotenkin tuo siveltimen käyttö ja toisen kasvoille "piirtäminen" ei suju kummallakaan kädellä luontevasti. Tarvitsen paljon harjoitusta ja vähän olen viritellyt ajatusta, että jospa harjoittelisin kummallakin kädellä, asiakkaan vasen silmä vasemmalla kädellä ja oikea oikealla? Onko ketään, kenellä olisi sama ongelma?

Heikoilla olen myös sen vuoksi, että oma iho on vanhan naisen, silmäluomet lerpattaa. Nuoret naiset ryhmässä harjoittelevat toisilleen - siloposkille, kaunissilmäluomisille. Ja osaavat. Ovat jo meikanneet ja tulos on sen näköistä.

Minä kun harjoittelen, arvaan jo, että kohta opettaja tulee ja sanoo:"Tulkaas kaikki katsomaan, EI NÄIN." Auts. Viime kerralla hän myös väsyi/kyllästyi toistelemaan samoja asioita..😂 Mutku. Opittavia asioita on paljon, kerralla ei voi kaikkia hallita ja niinpä niitä virheitä tulee.

Olen kuitenkin päättänyt, etten lannistu

Suostun olemaan juuri minä, heikkoine taitoineni. Lisään kotona tehtävää harjoittelua, mutta onkohan se sama, jos tuolle aviomiehelleni harjoittelen silmämeikkiä tekemään? Tänään vielä ihastelin värikkäitä luomivärejä, kulmakarvat jäi mittailematta... Ensin laitoin keltaista, sitten päälle vihreää ja lopuksi vielä violettia luomiväriä. Ja jossain niistä oli helmiäistäkin - ihan nounou vanhalle iholle. Mut ei haittaa!

Harjoittelu tekee mestarin. Ja tämä ohje on mielestäni hyvä ja täsmää siihen, mitä meille koulussa opetettiin. 



"Kattokaas nyt, ei näin." Mervi


 

 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Opitaan silmämeikin tekemistä

Ehostuspalvelut - koulutuksen kolmas opintokerta: opitaan silmämeikin tekemistä ja väreistä. Aloitimme illan tutkimalla väriympyrää. Tässä kuvassa näet myös koululla olevat meikkisarjat Joe Blasco ja Stagecolor.


Minusta on aina kiva todeta,  että aiemmista opinnoista on hyötyä myös uusissa.  Värit olivat isossa osassa myös pukeutumisneuvoja-koulutusta. Tilasin silloin itselleni väriympyrän verkkokaupasta. Nyt tutkimme, minkä väriset ovat omat silmät ja mitkä siis niiden rinnakkaisvärit ja mitkä taas vastavärit. Peukkuni on omien silmieni värin kohdalla, eli väriympyrän sinisessä. Sen molemmin puolin on minun silmieni värin sisarusvärit eli violetti ja vihreä. Vastaväri taas on ympyrän toisella puolella, eli oranssi, persikka ja ruskea.


 

Sinisten silmien sukulaisväreihin kuuluvat turkoosin murretun vihreän, sinisen ja harmaan sävyt. Myös violetti toimii, mikäli iho ei ole punapigmenttinen. Niiden vastaväreinä toimivat oranssin, persikan ja ruskean sävyt.

Vihreiden silmien sukulaisvärejä ovat vihreä, keltainen ja sininen. Vastaväreinä toimivat purppura, punavioletti/luumu, kanerva ja rosa.

Ruskeiden silmien sukulaisväreihin kuuluvat ruskean, terran, oranssin, persikan ja keltaisen sävyt. Vastaväreihin kuuluvat siniset, turkoosit, luumut ja violetit. 

 
 
Kertasimme vielä meikin pohjustuksen, meikkivoide levitetään meikkisienellä.
 
 
 
Seuraavaksi opettelimme silmämeikin tekemistä ihan alkeista eli ensin tutkimme silmän rakennetta. Opimme, minkälaisia siveltimiä käytetään luomille ja miten niitä pidetään kädessä. Ja lopuksi tietysti pesimme työvälineet.

Nyt teimme KLASSISEN SILMÄMEIKIN liikkuvalle luomelle. Siveltimellä tunnustellaan silmän muotoa ja pienin töpöttävin liikkein väri painellaan luomelle, pitäen siveltimestä sirosti kiinni, jotenkin näin:

Sitten seurasi hankalimmat vaiheet; rajauksen tekeminen ja ripsiväriä laittaminen. Ja nämä siis tehtiin pareittain toiselle. Minä pääsen vasta ensi kerralla tekemään, nyt sain olla mallina.

Rajausta ei piirretä viivana, vaan töpötellään pisteinä "liu'uttaen" kynää ripsen tyveen. Tässä yhteydessä opimme, että kynä on teroitettava aina kun tehdään eri henkilölle rajaus - hygienian vuoksi. Ripsiväriä saa ottaa vain kerran putelista, sitä otetaan paletille ja siitä vasten ripsille. 

Vielä harjoittelimme poskipunankin sijoittelun ja oikeaoppisen töpöttelyn. Käsi tekee kahdeksikon alkaen hiusrajasta, käy kääntymässä kohdassa, joka on kahden sormen päässä nenästä ja palaa takaisin. Ja poskiluun päälle, siihen korkeimpaan kohtaan. 


Kotitehtäväksi saimme kahden silmämeikin tekemisen. Toinen oman silmän sisarusvärillä ja toinen vastakkaisvärillä. Muistettava on pohjustus, oikean sävyinen meikkivoide ja värin häivytys. Sopivan siveltimen sääntö on tämä "isolle alueelle iso sivellin - mitä pienempi alue, sen pienempi sivellin. Ja kokeilemalla oppii..."
 
Kun myyn käsitöitä aloittelevalle asiakkaalle työvälineitä, sanon aina, että harjoitellessa pitäisi olla parhaat välineet, jotta säilyy innostus. Huonoilla puikoilla neuloessa kiristyy vaan hermot. Nyt kuitenkin, kun olin ostamassa meikkipalettia, toimin ihan toisin. Osittain kylläkin olosuhteiden pakosta jouduin ostamaan halvat meikit, koska tästä kaupungista ei kunnollisia saa. 
 
Näillä arvattavasti teinityttöjen meikkipaleteilla voin ihan hyvin harjoitella värien käyttöä, sillä niitähän tässä on kyllä tarjolla. Sitten kun tiedän, mitä oikeassa elämässä tulen tarvitsemaan, voin ostaa kunnolliset. 
 
 
Tässä alla meikkipaletit, mitkä opettaja toi meille näytille. Mikä on sinun suosikki-meikki-palettisi?





Minähän harjoittelin. Monenvärisiä luomia. Violettia, vihreätä, pinkkiä, keltaista ja kultaista. Ja voit lopettaa lukemisen tähän, sillä seuraa kamalia kuvia. Tai siis.... hyppää yli ihan loppuun.
 
 
 



Ongelma on se, että mummon silmäluomet lurputtaa, joten värit ei näy. Varmasti opimme myöhemmin tekemään myös silmämeikin, joka näkyy...
 






Pysyhän kuulolla, sillä eikö oliskin kiva nähdä, miten kehityn meikkaajana ja saanko näytön tehtyä hyväksytysti? Voit seurata myös instagramissa: https://www.instagram.com/mervilamminenmakeup/
   
Mervi

torstai 26. elokuuta 2021

Meikkauskoulu osa 1: pohjustus

Meikkauskoulu alkoi ja tästä opiskelusta olen kyllä taas niin innoissani! Viime viikolla aloitimme Ehostuspalvelut -opinnot. Kahtena maanantaina olen ajanut Turkuun, koulua on klo 16 - 21. Minulla oli avustaja mukana ja hänpä innostui koulusta myös niin, että hakeutua - ja pääsi - myös opiskelijaksi! Koulu on Turun ammatti-instituutti ja opettajana ihanan innostava Eija Nordlund.

Avustajani Jenny ja minä. Onneksi mun silmämeikki ei näy.

Ensimmäisellä kerralla tutustuimme koulun tiloihin ja saimme kuulla, mitä koulutus pitää sisällään ja miten näyttö suoritetaan. Koulutusta on 12 iltana ja näyttö tapahtuu marraskuussa koululla yhtenä päivänä: meikkaamme kaksi eri-ikäistä asiakasta, toinen päivämeikkiin ja toiselle tehdään juhlameikki.

Toisella kerralla pääsimme jo vähän harjoittelemaankin. Aiheena oli ihotyypit, meikin pohjustus ja meikkivoide. Määrittelimme oman ihotyyppimme, onko iho normaali, rasvainen vai sekaiho, kuiva tai herkkä ja itse lisään tähän vielä vanhenevan ihon, sillä siihen liittyy omat "kommervenkkinsä". Minä olen muuten kuulemma Eijan oppilaista vanhin koskaan...😆

Meikin pohjustus primerilla

Kun iho on puhdistettu, sille levitetään seerumi tai päivävoide ja sitten päästään meikkaamaan! Mutta ennen meikkejä iho pitää pohjustaa, jotta meikki pysyy ja näyttää hyvältä. Tämä osuus oli minulle aivan uutta. Olin kyllä sen verran tutustunut "praimereihin" että yhdeltä meikkausvideota kuulin sanan, menin oman kotikaupunkini ainoaan meikkejä myyvään liikkeeseen - Tokmannille - ja etsin hyllystä primereitä. Tasan yhden putkilon löysin ja sen ostin. 

 

  Primerit voidaan jakaa kahteen pääluokkaan:

- kosteuttaviin

- geelimäisiin, silikonia sisältävät

Kun valitset primerin huolellisesti ihotyyppisi mukaan, se luo hyvän pohjan meikille. Se auttaa meikkiä levittymään tasaisesti ja pysymään pidempään ja siistimpänä.

Näistä kosteuttavat sopivat kuivalle iholle ja tuo silikoonimainen taas rasvaiselle iholle. Luulen, että tuo ostamani halpistuote on oikea valinta kuivalle iholleni? Joku toinen primer peittää hyvin ihohuokoset ja ihon pinta tasoittuu. Olimme aika hämmästyneitä näiden erosta. Opettaja teki meikinpohjustuksen molemmilla tuotetyypeillä samalle opiskelijalle ja kyllä, meikkivoide näytti aivan erilaiselta eri primerilla. Toinen vaikuttava asia oli myös käytetty työväline. Mutta näistä toisella kertaa...

Meikkivoide

Ennen meikkivoiteen valitsemista tutkimme ihon sävyä ja jaottelimme itsemme viileisiin ja lämpimiin. Tästä kehkeytyikin itselleni probleema, sillä tällä hetkellä ihoni näyttää lämpimältä, koska on erittäin paljon ruskettunut. Tiedän kuitenkin talvella olevani todella vaalea ja ihoni on roosansävyinen, viileä siis.

Parittain valitsimme kolme lähellä ihon sävyä olevaa meikkivoidetta Joe Blascon tuotesarjasta, joka on koululla käytössä. Erilaisia sävyjä oli monta kymmentä ja valinta ei ollut helppo! Taisivat kaikki kuitenkin lopulta löytää sävyn, joka ei erotu omasta ihosta ja on siis hyvä valinta. Jos täydellistä sävyä ei löydy, opettaja neuvoi valitsemaan sen, joka on hivenen omaa ihoa tummempi.

Opimme tietysti myös aseptiikkaa, eli käsittelemään meikkejä puhtaasti. Meikkivoidetta ei todellakaan oteta suoraan siveltimeen - sormista puhumattakaan - vaan ensin spaattelilla paletille ja siitä vasta otetaan sormiin tai siveltimeen ja levitetään kasvoille.

 

Tämä aiheutti itselleni vähän hämmennystä, kun olin luullut/kuullut, ettei asiakkaan kasvoihin kosketa ollenkaan sormin. Mutta kyllä, me laitoimme primerin sormin, mutta meikkivoiteen joko siveltimellä tai meikkisienellä kasvoihin.

Opimme myös työvälineiden puhdistusta ja siihen käytettävistä aineista. Markkinoilla on kalliita tuotteita, joiden puhdistusteho on heikompi kuin Fairyn, mutta jos käytössä on esim. kalliit luonnonkarvaiset siveltimet, niiden huoltoon kannattaa valita oikeat aineet.

Vielä senkin opimme, että jossain käytetyssä tuotteessa tulee olla auringonsuoja. Jos kerroin on eri tuotteissa eri, "voimassa" on niistä korkein, eikä sillä ole väliä, onko tuote alimmaisena tai päällimmäisenä.

Paljon tietoa, mielenkiintoista ja tarpeellista! Olen niin innoissani...

Perustin Instagramiin tilin meikkausjuttuja varten, haluatko lähteä seuraamaan?

 https://www.instagram.com/mervilamminenmakeup/

Mervi


 










 


sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Pukeutumisneuvoja sai todistuksen!

Nyt se on todistettu, minusta on tullut valmis pukeutumisneuvoja! Turusta tuli postia...

   

 

Todistus laitettiin kehyksiin ja putiikin kassan luo kaikkien nähtäväksi. (Avustajani idea)

Samalla otin kuvia tuosta seinämästä ja parista muustakin. Meillä on esillä paljon valmiita töitä inspiroimassa käsitöitten tekijöitä.

 


Huh, helpotus! Olen niin onnellinen, että lopulta päätin suorittaa tämän tutkinnon loppuun asti. Vaikka tuosta paperista tuskin koskaan minulle mitään hyötyä on, on se itselleni vahva osoitus sisukkuudesta.

Niin ja olenhan jo maininnut, että seuraava koulutus alkaa elokuussa.... Joten lisää kehyksiä pitää ostaa, että saadaan entiset ja uudet plakaatit esille.

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Jeee, tentti meni läpi

Aivan uskomatonta, että mun tentti meni läpi. Tai ei sitä oikeasti sanota tentiksi, vaan näyttötyön osa. Pukeutumisneuvoja-koulutus Turun ammatti-instituutissa alkoi viime vuoden syksyllä ja nyt toukokuussa meidän on määrä valmistua. Olin tästä opiskelusta tosi, tosi innoissani, en sen paperin, vaan nimenomaan koulussa käynnin ja sieltä saatavan opin vuoksi. Nautin opiskelusta, joka liippaa läheltä omaa tekemistäni, eikä ole pelkästään muistiin perustuvaa. Oppikirjojen tai teoria-asioiden päähän pänttääminen ei (enää) onnistu, ei ole koskaan ollut minulle helppoa.

Etäopiskelu toi huomattavia vaikutuksia myös meidän opiskeluun. Näyttöjen lähestyessä minulta meni pupu pöksyyn ja päättelin, etten tarvitse tutkintotodistusta, vaan mulle riittää saatu oppi ja innostus. Perustelin päätöksen erittäin hyvin paitsi itselleni myös läheisilleni, jotka kylläkin yrittivät kääntää päätäni. Kieltämättä vähän kateellisena katselin kurssitovereiden matkaa kohti näyttöä ja lopulta innostuin käymään opponoimassa heidän harjoitteluaan. Lopulta totesin, että ainakin matkimalla toisten suoritusta voisin jotenkin selvitä?

Tentti meni läpi

Ilmoittauduin viime metreillä tekemään näytön 1. osan ja jännitin ihan hirveesti, mutta pääsin jatkamaan toiseen osioon. Sen suoritin eilen ja vau, mitkä endorfiinit siitä ryöppysikään. Olin niin niin onnellinen, kun peilin kautta näin opettajan nyökkäävän hyväksyvästi - olin osannut tehdä oikean värianalyysin asiakkaalleni!

Tässä minä odotan sisäänpääsyä kouluun. Oma korkea tuoli mukana. 



  

Nyt on edessä vielä kaksi osiota. Teen samalle asiakkaalle puvun korjauksen. Vaihtoehtona olisi ollut käydä tekemässä oikeanlaiset vaateostokset asiakkaan kanssa turkulaisissa liikkeissä.  Minä valitsin ainoana tämän korjausompelun, koska se on minun omaa osamisaluettani.

Neljäntenä osiona on yleisötilaisuuden järjestäminen. Se tapahtuu täällä omassa putiikissani ja opettaja tulee paikalle arvostelemaan. Saattaa olla, että näytän, miten värianalyysi tehdään. Tänään tein 20 minuutin harjoituksen avustajalleni Jennylle. Harmittaa tietysti, että  voin kutsua paikalle vain 3 henkilöä, jos kuuden henkilön kokoontumisrajoitus on silloin vielä voimassa.

Voi, miten palkitsevaa opiskelu on, vielä näin ikäihmisenäkin! Enää ei ole pakottavaa tarvista ja voin opiskella vaikka vain itseäni varten. Toki näistä opinnoista on hyötyä myös yritystoiminnassani. Voin helpottaa asiakkaan lankavalintojen, hatun värin päätöksen ja hameen helman pituuden arvioinnin tekemisessä.

Koska emme päässeet kouluun lähiopetusjaksoille, jäi käytännön harjoittelu ihan liian vähälle. Kaikki mahdollisuudet piti hyödyntää, minäkin tein analyysin omalle tyttärelleni, siskolleni, avustajalleni ja tässä kuvassa puolisolleni. En ole 40 vuoteen osannut päättää, sopiiko hänelle paremmin kirkas sininen vai ruskea. Värianalyysi paljasti hänet syksyn väriperheeseen kuuluvaksi. En kyllä tiedä, kumpi meistä enemmän ratkaisi asian - hän taisi itse parhaiten tietää oikeat värit. Näin ne oikeat huivit asetellaan lopuksi asiakkaan ylle.


Yksi riemu opiskelussa ja yleensäkin jonkin jännittämisessä on se, kun tulee taas tavallinen arki, jolloin ei tarvitse stressata, vaan elämä on ihan perus. Tänään oli sellainen päivä. Mutta syksyllä toivottavasti pääsen aloittamaan taas jotain uuden oppimista...

Olethan muuten varmistanut, että näet aina uusimmat blogipostaukseni? Vaihtoehtoina esim. kirjanmerkki, blogit.fi, bloglovin ja bloggerin oma lukulista.

Mervi