Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyynärsauvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kyynärsauvat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kivat käsityömessut Tampereella

Eilisen sunnuntaipäivän vietin käsityömessuilla. Uudestakaupungista lähti aamutuimaan täysi linja-autolastillinen käsityöihmisiä kohti Tamperetta. Olen jo useamman vuoden ollut samaisella reissulla mukana ja aina matkat ovat sujuneet mutkattomasti. Poikkesimme matkan varrella kahvilla ja pissalla ja saamme liput käteen jo linja-autossa, joten sisäänpääsykin sujuu mukavasti.

Matkan hyödynsin pipoa neulomalla. Eihän sitä nyt voi istua mitääntekemättä! Vieressäni istui tuttu käsityöyrittäjä-kollega ja meillähän riitti puhumista koko matkan ajaksi. Yhteinen kokemuksemme on, että yksinyrittäjä on aikas yksinäinen - ystävyyssuhteet jäävät huonolle hoidolle, kun ei ole aikaa eikä iltaisin enää puhtiakaan. Myyntityö on sikses sosiaalista toimintaa, että ehkäpä senkään takia ei vapaa-ajalla enää jaksa seurustella. Toisaalta kaikkia asioita ei voi puhuakaan kuin toisen yrittäjän kanssa.

Ajatella, kotona en tahdo jaksaa postilaatikolle kävellä, mutta messuilla kävelin reilut kuusi tuntia 10.00-16.30 ja kolme hallia koko lailla tarkkaan. Muutaman kerran istahdin kahville, mutta etupäässä olin jalkojeni päällä. Viime vuonna varasin paikan päältä pyörätuolin, mutta kelaaminen oli aika tuskallista, sillä hallin lattiat ovat kokolattiamaton tyyppistä ja siis erittäin raskasta lykätä. Nyt päätin kokeilla kävellä sauvojen kanssa. Kun on kivaa katseltavaa, niin ei huomaakaan kipuja. Linja-autoon en enää paluumatkalla meinannut päästä, rikkinäinen polvi ei olisi millään tahtonut taipua. Kipu kuitenkin hellitti kohtalaisen pian. Eniten kärsi kädet, rakko kämmenessä ja aamulla kainalot sekä kyljet kipeät kepeillä kävelystä.


Tykkäsin ihan hirveesti näistä messuista. Välillä sitä ihmettelee, että onko ollenkaan samoilla messuilla oltu, kun toiset valittaa tylsyyttä ja huonoa valikoimaa. Minä näin paljon kaikkea kivaa ja ostinkin monta juttua - ihan itselleni. Ensimmäisen kerran sain todellakin katsella tuotteita vain itselleni, kun ei tarvinnut ajatella jälleenmyyntiä Pellavasydämessä. Harmittelin vain sitä, että aloitin väärästä hallista. Kiersin ensin A-hallin ja vasta sitten menin C-halliin, missä oli "pienyrittäjiä" ja harrastajakäsityöläisiä. Minun mielestäni siellä oli enemmän katseltavaa. Ensi vuonna kuljen toisin päin. Nyt oli uutuutena myös E-halli, jossa oli design-vaatteita ja Deli-osastot, eli herkkuja pieniltä valmistajilta. Kivimessuhallin jätin tyystin käymättä.

Nyt kun halleja oli yksi enemmän ja väki jakaantui siis isommalle alueelle, ei ollut niin hurjaa tungosta. Toki siellä nytkin sai väistellä - nimenomaan väistellä, minäkin keppieni kanssa. Lienee jokseenkin ymmärrettävää, että meinaan hermostua tuollaisessa tungoksessa ja varsinkin, kun usein se olisin juuri minä, joka väistää. Nyt päätin, että toiset saa kiertää ja jämähdin seisomaan niille sijoilleni, kun tuli ihmisiä vastaan. Jollekin jouduin jopa tokaisemaan että "en väistä", kun toinen vaan tunkee kainalosta ohi.

Onneksi näin heti alkuun blogilukijani Hannan (?) mikä havahdutti minut huomaamaan, etten voi käyttäytyä typerästi, sillä MINUT TUNNISTETAAN. Kiva, kun tulit juttelemaan! Näin myös Susannan Työhuoneen Susannan. Hassulta tuntuu nähdä livenä ihmisiä, jotka on tottunut "näkemään" vain blogissa tai lukemaan kommenttina...

Tänä aamuna olo oli kuin traktorin alle jääneellä (en kylläkään ole sellaista kokenut)  - niin oli paikat hellinä. Nooh, särkylääkityksen jälkeen kroppa tuntui taas siedettävältä ja siinä se työpäivä putiikissa meni keinutuolissa sukkaa neuloen. Onneksi (!) ei ollut oikein paljon asiakkaita, että pääsin vähän vähemmällä kulkemisella. Toki pääsin esittelemään mm. uusia ideoita, joita olin messuilta bongannut. Tänäänkin myin eniten juuri käsityötarvikkeita. Matonkuteita, paperinarua, pellavaa ja kangasta.

Tämä postaus on täysin kuvaton siitä huolimatta, että kuvattavaa olisi "vaikka muille jakaa". Kuvat ostoksistani tulevat myöhemmin. Nyt tää ei jaksa, vaan menee pitkäkseen ja luultavasti hetken päästä kuuluu kuorsaus. Onneksi täällä ei ole ketään kuuntelemassa.

Mervi







lauantai 2. marraskuuta 2013

Uudet kulkupelit

Olisipa hauska tietää, mitä itsekullekin tulee otsikosta mieleen? Auto se ei voi olla, kun on monikossa...rattaat, vaunut, sukset...mitäs vielä on enemmän kuin yksi...rullaluistimet?

Vanhojen kyynärsauvojeni kumitulpat kuluivat puhki ja vein ne apuvälinelainaamoon vaihdettavaksi. Samalla näytin, miten sauvat ovat alkaneet kolista - kaikki tietävät jo kaukaa, että minä olen tulossa! Ystävällinen fysioterapeutti lupasi, että huoltavat sauvani. Kävi kuitenkin ilmi, että ne olivat niin rikki, ettei korjaaminen enää onnistunut. Tämä asiakaslähtöisen palveluasenteen omaava nainen alkoi etsiä minulle kunnollisia sauvoja ja sellaiset minulle tilattiinkin. Oikein anatomisesti muotoillut.

Käydessäni hakemassa sauvoja hän ei kuitenkaan ollut paikalla. Oli pitkä jono ennen minua, mutta vihdoin tuli minun vuoroni. Minua kutsuttiin ja kun aloin selittää asiaani, silloinen fysioterapeutti sanoikin: "Älä sano vielä mitään!" Hämmästyneenä totesin, että minä siis saan tulla tähän, mutta en saa sanoa mitään... arrgh! Arvaatte, että olin jo vähän varautunut asiaani esittäessäni.

Lopuksi kysäisin, että olisiko mahdollista saada toiset kepit ulkoilua varten, ettei tarvitsisi aina muuttaa korkeutta. "Ei meillä sellaiseen YLELLISYYTEEN ole varaa!" oli vastaus ja minä vain toistin että "niin - ylellisyyteen..."

Se siis (ainakin melkein) tarkoittaa, että minulla on ylellinen kulkupeli käytössäni. Jokainen, joka on kahdella sauvalla kulkenut, tietää, miten hankalaa pelkkä uloslähteminen tai sisällesaapuminen on, eikä siihen enää kaipaa keppien säätelyä. Joten sitten kuljetaan vaan aina samoilla kepeillä, samoilla säädöillä välittämättä muodostuvista asentovirheistä. Ei vaan jaksa.

Kepit kaatuvat ainakin sata kertaa päivässä. Voin kuvitella, millaista mieheni alkuillan nukkuminen on, kun vähän väliä säpsähtää kauheaan kolinaan...

Anatomisesti muotoiltu kyynärsauva



Nämä muoviset härpäkkeet on tehty siivousvälineiden ripustamiseksi seinälle, mutta minäpä käytänkin niitä kepeilleni. Näitä on kiinnitetty työpöytään, ruokapöytään, tiskipöytään jne.



Aina ei keppiä tarvitse edes "lukita" tuohon nipsuun - riittää kunhan sille on paikka, mihin nojaa ja pysyy pystyssä. 


Sellainen huono puoli näissä uusissa kepeissä on - anatomisesti oikein muotoillut kun ovat - että niitä ei voi vaihtaa kädestä toiseen. Onkin jokseenkin hankala tietää kumman valitsee. Joskus voin pienillä matkoilla käyttää vain oikean käden keppiä, mutta miten erotan sen? Tähän ongelmaan on suunnitteilla ratkaisu - jokin virkattu merkki toiseen.

Kumpi kumpaankin käteen?

 Aasinsiltana tästä ruokapöytäkuvasta iltasyömisiini.Minulla on yksi projekti kesken.


Olen saanut vakiinnutettua syömiseni niin, että paino pysyy paikallaan eikä nouse. Nyt vaan pitäisi saada se laskemaan. Pahin kompastuskivi on iltasyömisessä. Rutiineihini kuuluu Turun Sanomien lukeminen illalla viimeiseksi, enkä pysty mitään lukemaan pöydän ääressä ilman syömistä. Nyt olen jo sen verran edennyt, että kokoan syömiset lähelleni ennen lukemisen aloittamista - eikä mitään saa hakea enää lisää! Tänä iltana tyydyin rasvattomaan viiliin, kerrokseen sokeria ja pakastettuun mansikkasoseeseen. Aika kevyt ja melkein terveellinen. Eikö?

Mervi