Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaanhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaanhoito. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Sairaalareissu


Jotkut lukijani tietävätkin, että olen käynyt laihdutusleikkauksessa. Kahdessa. Siinä yhteydessä ihmisen terveys/sairaudet tulee tosi hyvin tutkituksi. Verikokeissa ilmeni, että veressäni on liikaa kalkkia.

Syynä on LISÄKILPIRAUHASEN liikatuotanto.
Minun tapauksessani rauhaskasvain (ei, ei ole syöpää) päätettiin leikata pois. Magneettikuvauksessa kasvain pystyttiin selvästi havaitsemaan ja kuulemma leikkauksessa se saatiin pois juurikin sen selvärajaisuuden ansiosta.

https://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/ldk/ldk00177.jpg


Toimenpide oli kai päiväkirurginen, vaikka yhdeksi yöksi jäinkin. Leikkaus tehtiin Tyksin A-sairaalassa.

Minulla on elämässäni ollut erilaisia leikkauksia jo yli 20 ja tähän valmistauduin suuremmin hermoilematta. Menin aamulla Kela-taksilla sairaalaan ja jouduin odottelemaan 3 tuntia leikkaussaliin pääsemistä. Kanyylin laittaminen oli juurikin yhtä vaikeaa kuin aina. Anestesialääkärin ehdotuksesta sain nukutuksen maskin kautta (olipa kamala haju!) ja sen jälkeen verisuonet kuulemma tulevat paremmin "tyrkylle". Varsin kivutonta siis minulle.

Heräämössä sain kunnon tropit ja kaikki muut kivut hävisivätkin, paitsi kurkun seutu oli jokseenkin ikävä. Ei särkenyt selkä, ei lonkat, polvet, eikä nilkat - mikä autuaallinen olo! Yöllä jouduin pyytämään lisää oxynormia, mutta sitten riittikin jo omat normisärkylääkkeet.

Pari uutuutta olivat keksineet sitten viime leikkauskäynnin. Kasvoihin laitettiin monta anturia kiinni, niillä seurataan unen syvyyttä. Olipa siis yksi huolenaihe vähemmän: se, että en olisikaan unessa, kun leikkaavat, hih. Toinen uutuus oli lämpöpeitto. Se on kuin muoviin puristettu ohut tekstiili, joka avattuna ilman kanssa saa aikaan palamisreaktion pienissä taskuissa olevissa läpysköissä. Lämpö - suorastaan kuumuus - riitti vielä seuraavaan aamuun. Peitto on kerakäyttöinen ja maksaa kuulemma 15 euroa. Kertakäyttöinen oli myös tussi, jolla askelmerkit tehtiin. Sen sai omakseen.


Eivät "suostuneen" pyyntööni leikata ylimääräinen heltta - leuassa roikkuva nahka - pois. Pöh.


Tässä kuvia lämpöpeitosta:






Kurkku on sisältä kipeä ja karhea hengitysputken jäljiltä, mutta ääni on tallella! Joskus näissä leikkauksissa äänihuulet vaurioituu ja ääni joko lähtee kokonaan pois tai käheytyy.



Loppuelämäni syön nyt sitten kalkkia, mutta sitä nyt muutenkin tämänikäinen naisihminen söisi. Arvojen tasaantumista tarkkaillaan.

Aamulla kun heräsin kotona, tunsin suun ympärillä pistelyä, mikä on merkki siitä, että kalkki aleni liikaa. Ohjeen mukaisesti otin lisäannoksen kalkkitabletteja ja nyt seurailen tilannetta, että loppuuko oireet. Jos ei, minun pitää käydä labrassa mittauttamassa kalkkiarvot.

Tottakai sairaalassa oli myös sukankudin mukana ja mukavasti edistyikin työ.



Mukava sairaalareissu sikälikin, että sain syödä! Ei ollut minkäänlaista dieettiä. Täällä sai vielä yölläkin pyytää ruokaa ja minähän tyttö pyysinkin yöhoitajilta lisää sapuskaa. Olinhan paastonnut jo puolitoista vuorokautta. Tuo ylläoleva lounas meni kyllä överiksi. Ainut maistuva oli jälkiruoka, raparperihyve, mutta enpä sitäkään pystynyt montaa lusikallista syömään. Kaalia en ollenkaan ja pääruokakin jäi muutamaan haarukalliseen. Kahvi kyllä auttoi päänsärkyyn.

Kaikkineen varsin mukava reissu - noinniinkuin verrattuna yleensä leikkauksiin...

Mervi

maanantai 20. helmikuuta 2017

Vali, vali, valituksia

Ei kannata lukea, jos on itse "herkillä".
Huomasin tänä aamuna, että viime aikoina olen postannut pelkästään käsitöistä, enkä ole kertonut omista kuulumisistani ollenkaan. Nyt sitä siis tulee.... Vaikkei lukijoita kiinnostaisikaan, on tämä itselleni hyvä muistio.

Kävin tänään lääkärissä. Olin tilannut ajan toista kuukautta sitten, enkä heti meinannut muistaakaan, mitä mun oikeastaan piti valittaa. Kirjoitin asiat lapulle (toisen lääkärille ja toisen itselleni) ja sitten huomasin, ettei yksi puolen tunnin aika edes riitä kaikille ongelmille. Suosittelen muuten toisillekin - kannattaa ottaa mukaan muistiinpanot, kun menee lääkärille. Hermostuksissaan helposti unohtaa asioita.



ELINTASOSAIRAUKSIA?
 
Olipa mukava lääkäri. Yleensä  nuoret kivat lääkärit ovat täällä vain vähän aikaa ja seuraavalla kerralla niitä ei enää ole saatavilla. Tämä lääkäri on kuulemma tullut jäädäkseen Uuteenkaupunkiin. Kiva! Verenpaineeseen sain uuden lääkkeen. Paineet ovat taas huidelleet yläkantissa, kun kiloja on tullut takaisin. Kolesteroli samoin korkealla, mutta sitä lääkitystä en ole vielä aloittanut, koska kokemuksesta tarvaan, että on odotettavissa lihaskipuja. Haluan ensin saada muut kivut hallintaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta tutkittiin ja Thyroxin-annostus ennallaan.

UUSIA LÄÄKKEITÄ

Koska putiikissa puhun paljon asiakkaitteni kanssa erilaisista sairaskertomuksista, usein tulee puhe myös kunkin särkylääkkeistä. Olen oppinut, ettei koskaan pidä ulkomuodon perusteella arvioida ihmisen elämänlaatua. Minun silmissäni nuoren, terveen ja hyväkuntoisen näköinen asiakas olikin menossa selkäleikkaukseen. Hänen jatkuvat kipunsa vaativat aika voimakkaat särkylääkkeet. Puheeksi tuli minulle vieras hermoperäiseen kipuun vaikuttava Gabrion.

Pyysinpä sitten tätä lääkettä lääkäriltä ja hän kirjoittikin minulle reseptin. Varoitteli sivuvaikutuksista ja ehdotti, etten ottaisi uutta verenpainelääkettä ja tätä yhtaikaa, vaan totuttelisin ensin toiseen, jotta erotan sivuvaikutukset. Mitä minä en tietenkään totellut, vaan otin molemmat heti kotiin tullessani. Tänään on vapaapäivä, joten ei haittaa, vaikka olisinkin illalla "kanttuvei".

Toisaalta tuntuu toivorikkaalta, että kivut saattaisivat hellittää, mutta toisaalta kamalalta, että noin väkeviä lääkkeitä tarvitaan vielä lisää.

PYSYVÄ HAITTA?

Yllätyksekseni sain potilasvahinkokeskuksesta kirjeen, jossa pyydettiin selvitystä siitä, minkä verran vuonna 2011 tehty leikkaus vaikuttaa nykyiseen toimintakykyyni. Tarkoituksena on siis tutkia, tuleeko minulle korvattavaksi potilasvahingosta aiheutuva pysyvä haitta. Tuo lonkkaleikkaus epäonnistui ja sain siitä potilasvahinkokorvauksen. Sittemmin samaa lonkkaa on leikattu vielä 3 kertaa. Nyt pitäisi valokuvata, minkälainen arpi siitä jäi. Noh, arpia on niin paljon "kasapäin" ettei sieltä yksi erotu mitenkään. Lisäksi on mahdotonta sanoa, mikä on tuon nimenomaisen leikkauksen vaikutus nykyiseen olooni. Lääkäri lupasi kuitenkin kirjoittaa pyydetyn e-todistuksen, kunhan ensin hommaan fysioterapeutin lausunnon. Eihän sitä tiedä, jos vaikka vielä lisää korvauksia satelisi...

KUNNALLISVAALEIHIN

Aasinsiltana tästä voisin mainita - tai se lienee sanomattakin selvää - että tunnen sairaanhoidon toiminnan ja hierarkian aika hyvin. Kokemusta on sekä paikallistason että erikoissairaanhoidosta. Ihan pieni kipinä sisälläni tahtoisi vaikuttaa toistenkin vammaisten elämään. Se onkin sitten ainoa syy, miksi lupauduin kunnallisvaaliehdokkaaksi. Ensin lupauduin, mutta kun asiaa tarkemmin mietin, halusin perua. Sitten se olikin jo myöhäistä. Ja nyt on mentävä liikkuvan junan mukana. Valokuva on jo otettu vaalimainoksia varten.

On kaksi asiaa, jotka vaativat paksua nahkaa: bisnes ja politiikka. Kumpikin ovat pahimmillaan erittäin raadollista hommaa. Yksi riittäisi minulle, enkä usko, että politiikka tuleekaan sen kummemmin elämääni. Sosiaali- ja terveyslautakunta olisi kylläkin paikka, jossa tuntisin kokemuksestani olevan hyötyä.

Mervi

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Hermovauriokin vielä

Tämänpäiväinen Turun reissuni sujui hyvin. Vaikka miten varaisi aikaa muka tarpeeksi, Turun päässä tulee aina kiire. Maalaisena sitä ei osaa arvioida kaupunkiajoon menevää aikaa. Tiet olivat kuivat ja aurinko paistoi, joten olosuhteet olivat kerrassaan mainiot.

Elämän rajallisuudesta sain muistutuksen, kun Turun keskustassa Mikaelin kirkon edessä vilkkuivat siniset valot. Siellä makasi henkilö yläruumis riisuttuna ja ambulanssihenkilöstö (yritti) elvyttää häntä. En tiedä, mitä oli sattunut. Tämä tapaus tuli mieleeni kun nikottelin tutkimuspöydällä pieniä nipistyksiä - toisella kun on elämä pelissä...

Lääkärin nimeä en tiedä, mutta kyllä oli ystävällinen ja miellyttävä mieshenkilö. Hän selitti koko ajan mitä tekee ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Rauhallinen puheensa ja levolliset liikkeensä lievittivät hienoista pelkoani. Tämä oli siis hermoratatutkimus, ENMG.

Ensin minuun johdettiin sähköiskuja. Osa oli enemmän sattuvia, osa ei tuntunut miltään. Ensin pieni nipistys, sitten vähän isompi ja vielä isompi sykäys. Tämän tutkimuksen jälkeen siirryttiin neulojen pistelyyn. Yhtä neulaa lääkäri pisteli eripuolille jalkojani - taas toiset tuntui, toisia ei voinut ollenkaan huomata.

Lopputulemana diagnoosi oli hermovaurio. Kertomani oireet täsmäsivät lääkärin diagnoosiin. Hiljattain tapahtunut neljännen hermojuuren vaurio. Havaittavissa jonkun verran korjaavaa tapahtumaa. Eli syy on kuin onkin selässä, mutta ei ole iskiasta. Mitä todennäköisemmin vaurio on tullut marrraskuun 2014 lonkkaleikkauksessa. Silloin olikin jokseenkin voimakkaita sähköiskun tapaisia kipuja vasemmassa lonkassa ja polveen säteillen.

No mitä sitten? Tämä lääkäri selostaa tilanteen minut sinne lähettäneelle omalle ortopedilleni Tyksissä. Todennäköisesti selkää aletaan tutkia.

Mervi

tiistai 5. elokuuta 2014

Ilmaista sairaanhoitoa?

Sairastaminen on kallista. Saatuani ensimmäisen maksun hoitopäivämaksuista olin kauhuissani pienen eläkkeeni riittävyydestä. Nyt niitä laskuja tulee joka paikasta, mutta olen huoleton. Vapaakortti auttaa asiaa.

Tyksin sivuilta hain tämän tiedon:

Asiakasmaksukatto
Asiakasmaksuista kalenterivuoden aikana aiheutuville kustannuksille on määrätty 679 euron maksukatto. Asiakkaiden on itse huolehdittava maksujen seurannasta. Vapaakortin saamiseksi on esitettävä maksetut asiakasmaksut muista hoitolaitoksista. Asiakkaan tehtävänä on säilyttää alkuperäiset laskut ja maksukuitit. Maksukattoa laskettaessa otetaan huomioon perheen alle 18-vuotiaiden lasten maksut. Maksukaton täyttymisen jälkeen 18 vuotta täyttäneeltä potilaalta peritään lyhytaikaisesta laitoshoidosta 16,10 euroa hoitopäivältä.

Minulla tämä maksukatto tuli aika nopeasti täyteen. Eikä sitä tarvinnut itse hakea, vaan kortti lähetettiin minulle automaattisesti. Ihan tuon ohjeen mukaisesti katon jälkeen minulta on peritty puolet hoitopäivämaksusta eli 16,10 euroa. Tuleehan siitäkin maksettavaa, koko kuukausi 483 euroa! Oli se onni, että älysin ajoissa pyytää päästä kotiin, säästyn tuoltakin maksulta. Itseasiassa tästä kotoa käsin haettavasta antibioottihoidosta joutuisi maksamaan sarjahoitomaksun, joka on 8 euroa/kerta, mutta sitäkään en nyt joudu maksamaan, koska minulla on vapaakortti. En maksa myöskään poliklinikkakäynneistä ym.

Lääkkeiden maksukatosta taas löytyy Kelan sivuilta tämä tieto:

Vuotuinen omavastuuosuus (lääkekatto) ja sen täyttyminen

Maksat itse aina osan lääkekuluistasi ns. omavastuuosuutena. Jos saman kalenterivuoden aikana korvatuista lääkkeistä, kliinisistä ravintovalmisteista ja perusvoiteista maksamasi omavastuuosuudet ylittävät 610 euroa kalenterivuodessa, sinulla on oikeus lisäkorvaukseen. Vuotuisen omavastuuosuuden täytyttyä maksat jokaisesta korvattavasta lääkkeestäsi 1,50 euroa.
Tämä katto minulta täyttyy harvoin, viime vuonna kylläkin sain joulukuun lääkkeet "ilmaiseksi". Tänä vuonna katto täyttyy paljon aikaisemmin, sillä käytössä on huikea määrä lääkettä ja yksi erityisen kallis lääke. Nyt vielä maksan täyden hinnan.

Taksimatkoihin taas pätee tällainen sääntö:



Vuotuinen maksukatto

Jos itselle maksettavaksi jäävät matkakustannukset kalenterivuoden aikana ylittävät vuotuisen omavastuuosuuden (242,25 €), Kela korvaa ylittävän osan kokonaan. Kun maksukatto on täynnä, Kela lähettää automaattisesti nk. vuosiomavastuukortin ilmoituksena maksukaton täyttymisestä. Myös alle omavastuuosuuden jäävät matkat kerryttävät vuotuista maksukattoa. 

 Tämä katto on jo täyttynyt, mutta  vielä en ole vapaakorttia saanut, joten joudun joka päivä maksamaan omavastuuosuuden x 4 eli 57 euroa päivässä, mikä tekee viikossa 399 euroa! Toki Kela palauttaa ylimäärääiset maksetut omavastuudet.

Sairastaminen on kallista lystiä, mutta onneksi ovat nämä maksukatot. Koht'sillään minäkin sairastan ihan ilmaiseksi!

Mervi








sunnuntai 18. elokuuta 2013

Terveydenhoitoalan henkilöiden rekisteri

Tämä postaus on täysin irrallinen juttu irrallisesta asiasta. Mutta kun tuli vastaan tällainen mielenkiintoinen asia.

Pitkään aikaan ei olekaan puhuttu valelääkäreistä tai valehoitajista. Terveyden- ja sairaanhoito on minun elämässäni näytellyt suuren suurta osaa. Monenmoiset lääkärit ja hoitajat on tullut käteltyä -  tai hei, eihän hoitajia koskaan kätellä, eihän?  Varmaan sinäkin olet kohdannut välillä AMMATTI-IHMISIÄ ja välillä tavallisia ammatti-ihmisiä.

Valvira pitää rekisteriä terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Tällainen Terhikki-rekisteri on jokaisen vapaasti käytettävissä:

http://www.valvira.fi/tietopankki/rekisterit/terveydenhuollon_ammattihenkilot/julkiterhikki 

Kovin pitkälle meneviä päätelmiä tuosta ei varmaankaan kannata lähteä vetämään. Kuten esittelyssäkin todetaan, esim. kaikki lähihoitajat eivät ole tässä rekisterissä. Mutta kyllä sieltä monta tuttua löytyi. Lääkäriä ja hoitajaa. Ja sitten joku, joka ei yllättäen rekisterissä ollutkaan...

Huomenna köpöttelen keppieni kanssa yhden ammattihenkilön vastaanotolle. Tätä tapaamista olenkin jo ehtinyt lähes innolla odottaa!

Mervi