Ensimmäinen kouluompelus

Ensimmäisen päivän harjoituksista kirjoitinkin jo edellisessä postauksessa. Poislähtiessämme saimme kaksi kotitehtävää:
* piti valmistaa ranteessa pidettävä nuppineulatyyny (sen jo esittelinkin)
* etsiä paitapuseron valmiskaava

Joillekin tuo "paitapusero" oli terminä hukassa ja yhtä moni ihmetteli, mistä kaavan löytäisi. Itse olen tehnyt ensimmäisen paitapuseroni jo teini-ikäisenä. Siinä oli kaikki kommervenkit; kaulus, rintamuotolaskokset, mansetit, taskut ja käsinommellut napinlävet. Kaavakaan ei ole minulle ongelma, koska tallella on käsityölehdet 1970-luvulta alkaen. Kävin läpi kaikki 2000-luvulla ilmestyneet. Löysin yli 20 peruspaitapuseron kaavaa, mutta minulle sopivia kokoja oli vain muutamassa lehdessä. Loppujen lopuksi valitsin tämän vuoden lehden Suuri Käsityö 3/2019.

Koska minulla on aikaa ja koska olen ennenkin tehnyt paitapuseron, päätin tehdä enemmän kuin kotitehtävä vaati. Tämä seuraava vaihe on minulle todella "vaativa". Inhoan kaavojen piirtämistä, vielä enemmän leikkaamista ja aika paljon myös kankaan leikkaamista. Nyt päätin kuitenkin tehdä nämä vaiheet huolellisesti - kaikkine merkintöineen.

Yksi oleellinen vaihe on merkitä kaavoihin, mistä ne on otettu, koko ja osan numero/nimi. Merkkasin kaavoihin kaikki lisätiedot, hakit, laskokset ja napin paikatkin - hyvä minä! Vielä yritän keksiä toimivan kansion kaikille näille koulutöille.

Valmistauduin ompelutapahtumaan huolellisesti aina pukeutumisesta alkaen. Lämpimästi,  villasukat jalassa. (VIRHE: kaikki langanpätkät kulkeutui kodin puolellekin). Oli sunnuntai ja minä yksin ompeluhuoneessa, mutta radio seuranani. Kuvittelin, että puseron ompelemiseen menisi muutama tunti. Pöh! Täysi työpäivä siihen kului, 7-8 tuntia! Ompelimo oli kuin räjähdyksen jäljilta, sillä jätin kaikki siivoamiset "huomiseen".Voimat oli siinä vaiheessa loppu. Mutta, vaikka yleensä en pysty yhtään istumaan ompelukoneen ääressä hermokipujen vuoksi, nyt en ollut kipeä. Riittävä lääkitys....

Tuuletin on näillä helteillä oleellinen osa viihtyvyyttä, tai edes olon sietämistä...
Käsinompelua inhoan, mutta napit on pakko ommella käsin.

Mieheni hymyili vinosti, kun kerroin lopputuloksen:
Minä olen ompelija, mutta EN MITTATILAUSOMPELIJA. Joku meni vikaan, kun kaulus ei riittänytkään etukappaleelle tai etukappale olisi liian pieni, jos tekisin kauluksen mukaisesti. Hmmmm... luovaa ongelmanratkaisua heti ja sitten sen keksin! Tein erillisen napituskaitaleen.

Kun sitten menimme maanantaina kouluun, minua alkoikin nolottaa. Miten kerron, että olen jo tehnyt puseron, kun vasta kaavaa piti hakea? En haluaisi olla mikään hikipinko (olin sitä koko kouluikäni). No loppujen lopuksi se taisi olla ihan hyvä, että oli yksi valmis pusero, jota toiset saivat sovittaa ja mittailla.

Lopuksi vielä yksi virhe: kangas on pellavaa ja se olisi EHDOTTOMASTI pitänyt kutistaa. Olen varma, että pesun jälkeen pusero on paikkapaikoin liian pieni.

Jos haluat seurata tapahtumiani myös Instagramissa, 

kuvia ja videoitakin löytyy @pellavasydan

Mervi

Pääsiäisen keltaisen jälkeen punaista

Äitini ei koskaan pukenut ylleni mitään punaista. Hänellä oli siihen oma syynsä. Tahtomattaankin sitä usein noudattaa äidin periaatteita ja niinpä minäkin vierastan punaisia vaatteita. Toisaalta olen kuullut, että vanhetessaan nainen alkaa suosia värejä, hmm....

Liekö sattumaa, että punainen väri on lipsahtanut asusteisiini? (Kuvat otettu työhuoneessani stailaamatta ympäristöä)

Tässä mitä parhaimmat kengät, jotka ehkä jo olen esitellytkin. Rieker -merkkiset. Näitten pukeminen on hiukan haasteellista, joten harvoin käytän.

Harvoin käytän myöskään isoja käsilaukkuja, mutta jostain syystä niitä on kuitenkin ilmaantunut. Tässä punainen.

Enimmäkseen käytän crossbody bags. Olan yli heitettäviä, koska silloin jäävät kädet vapaaksi. Ainaisen mustan sijaan ostin punaisen. Tämänkin käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi, sillä ei tähän mahdu kunnolla edes iso lompakkoni, saati juomapullo. Taitaa olla ainut aito nahkainen laukku, joten tästä ei helposti pääse eroonkaan - ainakaan kulumisen vuoksi.

Tabletti ja kännykkä ovat myös punaisia, samoin hanskat.

Nämä kuvat on otettu puoli vuotta sitten, Tampereen kädentaitomessujen jälkeen. Sieltä ostin tuon toisen punaisen olkalaukun. Olen aiemminkin nähnyt kirjoista tehtyjä laukkuja, mutta tämä on mielestäni tilavampi, kuin yleensä ovat. Uusi tietosanakirja on muuttunut laukuksi ja saanut pieleensä tosi kauniin salvan.

Vielä en ole tätä laukkua kertaakaan käyttänyt, mihinköhän se on mahtanut livahtaa piiloon?
Viimeiseksi esittelen viime talvisen takkini, josta sain paljon kehuja. Nyt on vain niin, että se ei mahdu enää/vielä ylleni. Ostaessakin se kiristi, mutta nyt vähän enemmän. Ensi talvena se aivan varmasti mahtuu. Kun ostaa hyvää ja ajatonta, ei ole trendeistä riippuvainen. Tähän takkiin tietysti yhdistetään punainen pipo. Valitettavasti kuva on typerä, kun en halunnut liian pientä takkia ylläni kuvata.

 Onko teille käynyt näin, että joku "eiei" väri alkaakin miellyttää?

Mä niin viihdyn mun uudessa tyylissä

Tarkat lukijat ovat huomanneet, että minussa on nostanut päätään pieni innostus vaatteisiin. Nyt kun 35 kilon jälkeen vanhat roitit alkavat näyttää "kalisaavinpeitteiltä" tekisi mieli ostaa uusia vaatteita ja ihan erilaisia.

Pitkäaikainen haaveeni paksuista mustista sukkahousuista ja neulemekosta on nyt toteutunut.

Yli 20 vuoden jälkeen olen tänään laittanut jalkaani pitkät talvisaapikkaat ja nauttinut niistä sydämen kyllyydestä.

Olen sittenkin kyennyt käyttämään käsi/olkalaukkua. Riemuitsen tästä. Luopumisen tuska täällä.

Tänään oli vapaapäivä minulla. Pirkko piti putiikkia pystyssä ja hyvä päivä oli ollutkin. Mieheni teki etätöitä ja minä vain olin kotona. Kun lähdimme pikaisesti käymään kaupungilla, päätin pukea mekon päälleni. Saatoin melkein laulaa "kaikki ylläni on sinistä", paitsi ettei ollut. Ostin vähän aikaa sitten tummansiniset saapikkaat ja samantyylisen laukun. Muutama vuosi sitten olin ostanut saman sinisen talvitakin ja nyt laitoin sen ensimmäistä kertaa päälleni. SE OLI AIVAN LIIAN ISO. Laitoin silti, kun se kerran täydensi värisarjan.

 Tämä neulemekko on pitkällisen etsinnän tulos. Kaikki oman kaupungin vaateliikkeet kiersin, mutta olin unohtanut Seppälän - eihän siellä meikäläinen ole koskaan mitään mahtuvaa löytänytkään. No, nyt löytyi.

Vähän tuo helma saisi olla pidempi, mutta opettelen tähän, niin enköhän sen pian unohda, 

että paksut polvet näkyy.

 Huivin kanssa vai ilman huivia?

Tuo huivi on vallan ihanaa materiaalia ja tarpeeksi iso. Tyttäreni Heli lähetti sen kesällä Scotlannista. "Ne häät, joihin en päässyt, kun makasin sairaalassa"

Ei teistä normaalijalkaisista kukaan varmaan ymmärrä, miten nautin näistä mokkanahkaisista saapikkaistani. Kymmenet vuodet olen joutunut kenkäkaupassa ensimmäiseksi sanomaan, että ei voi olla nauhoja, ei  vetoketjuja, ei tarroja.... MUTTA NYT MINÄ SAAN VETOKETJUN VEDETTYÄ kiinni ja auki. En oikeastaan edes tiedä, mikä on muuttunut, mutta nyt se vaan onnistuu. Yksi syy saattaa olla se, että lonkkani on nyt viimeisen leikkauksen jälkeen joustavampi ja taittuu enemmän. Toinen syy voi olla pienentyneessä sylissä. Vartalo taipuu helpommin.
- näissä saapikkaissa on ihana turkis/teddyvuori ja ne ovat suloisen lämpimät. Ikinä ollu tämmöisiä!
- saapikkaiden varsi on kyllin leveä, että iso pohkeeni sinne mahtuu
- pohja näissä kengissä on turvallinen, ei pääse liukastumaan
- kenkien kanta on juuri sopiva minulle
- taas sain erinomaista palvelua oman paikkakunnan kenkäkaupasta Alinasta. Onneksi myyjä hoksasi tarjota näitä minulle. Olen ikionnellinen.
Saatatte osata kuvitella, miten ihana on tepastella, kun ei tarvitse pitää kenkiä, vaan ne pysyy jalassa. Jalkaterä saa olla ihan rentona ja oikeassa asennossa. Kävelykin muuttuu rennommaksi.

Pisteenä i:n päälle samanhenkinen kassi. Olkalaukku tai yliolanlaukku tai käsilaukku. Olkoon mikä on, mutta sininen kuitenkin. Hyvin samaa tyyliä kuin nuo kengät.

Ei se kylläkään NOIN sininen ole, en saanut onnistumaan kuvaan oikeaa sävyä.

Näissä tamineissa tunsin olevani monella tapaa erilainen. Oli kiva moikata taksikuskia, joka monet kerrat kuskasi minua pyörätuolitaksissa. Nyt hän näki minut kävelevänä. Nuoruudessani pidin AINA hametta ja tänään tunsin jotain sellaista fiilistä... en osaa selittää.

Mervi
ps. muistakaa vastata kyselyyn oikeassa reunassa!

Maastoutuneena

Mitä se kertoo ihmisestä, jos tämä tekee kolme blogipostausta saman päivän aikana? - Ehkei hänellä ole tarpeeksi tekemistä?

Tässä on nyt tänään ollut monta projektia yht'aikaa menossa. Yksi kangas on pesukoneessa, toinen jo kuivumassa, yksi tunika on leikattu ja vasta yksi vaate on valmiina. Tämä:

Kysyin mieheltäni, kehtaako hän lähteä kanssani kaupungille, jos minulla on tämä teelmys päällä. Kyllä kuulemma. Mutta samaan hengenvetoon mainitsi, että "nuo fliitit on kyllä vähän kummalliset".

No, onhan ne, mutta kun ne on juuri se juttu! Todellisuudessa helman seutu oli alunperin ihan toisenlainen, mutta matkan varrella se suoristui. Tuo kuvassa vasemmanpuoleinen fliitti on ihan hassu, kun on kiertynyt vielä väärinpäin, nurjapuoli päällepäin. Toivon, että silittämällä se oikenisi. Vähän liian lyhyeksikin tämä leikkaantui.

Tämä oli sellainen puolen tunnin tekele, tyypillistä minua. En viitsi nähdä vaivaa - varsinkaan omien vaatteitteni kanssa. Äkkiä vaan pitää saada valmiiksi. Hiha on yksinkertaisista yksinkertaisin, lepakkohiha. Näitähän tehtiin 80-luvulla. Hyvin minun mielestäni istuu tässä.

Lisäys yöllä klo 1:41: Taas tuli nukkumisvaikeuksia, mutta oikeastaan sen tähden, että yks vähän hieno idea tuli mieleeni, enkä sitten pystynyt rauhoittumaan. Tulin työhuoneeseeni ompelemaan fuksian tunikan valmiiksi. Väristä nyt en ole aivan varma, onko se fuksia vai sittenkin rehellinen pinkki? Näytän huomenna kuvan niin saatta sitten kertoa... Hyvä yötä! Toivottavasti minullekin. Mervi