Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Miten saa langat pysymään järjestyksessä

Jokainen kirjoneuleita tehnyt tietää, minkälaista on setviä sotkuun menneitä lankakeriä. Minun taipaleeni kirjoneuleissa on vasta alussa. Luulin vielä kolme kuukautta sitten, etten koskaan kykene kahta lankaa kuljettamaan samassa työssä. Sisuunnuin ja nyt osaan tehdä kaarrokepuseroita LANKOJEN MENEMÄTTÄ SOLMUUN.

Nyt esittelen teille neljä - tai oikeastaan viisi - erilaista toimivaa tapaa pitää langat erillään.

Ensin näytän isoimman niistä. Ostin muutama vuosi sitten käsityömessuilta tällaisen vanerikon, joka on kivan näköinen sisustuselementtikin.

Tämä taisi olla kaikkein suurin kotimaisen valmistajan lankasäilö, jota sittemmin olen nähnyt jopa kansalaisopiston kursseilla matkittavan. Mutta puretaanpa osiin tämä lankajärjestelijä: pohjasta selviää, että kyseessä on aito vanerikko. Siinä on monta irtoavaa osaa:







Näin pysyvät ainakin neljä lankakerää omilla paikoillaan. Totta puhuakseni, olen vain tätä kuvaa varten laittanut langat näin. Normisti tämä on pullollaan keskeneräisiä neulomuksia ja työssä kiinni olevat kerät valtoimenaan....missä mikin.

Sitten niihin pienempiin ohjaimiin. Vielä viikko sitten tuli asiakas kysymään onko meillä myynnissä langanohjainta. Minä: "Juu, kyllä meillä on, muttei näillä kyllä mitään tee..." Asiakas tähän: "No, jopas oli myyntipuhe!"

Taannoin meillä oli vielä huonompaa, enkä sitä ole enää pitänytkään myynnissä.  Se oli tällainen Prymin kovamuovinen "neulesormustin", joka ei ainakaan minun sormessani pysynyt laisinkaan.

Olin harmissani, kun en ollut löytänyt asiakkailleni toimivaa vehjettä. Tämä allaoleva meillä siis oli hyllyssä. Siihen saa kaksi lankaa.


 


En päässyt sinuiksi tämän rautahärvelin kanssa ja siksi epäillen sitä asiakkaallekkin näytin. Minun ongelmani on se, että olen tottunut kuljettamaan langat etusormen YLI ja ainakin kuvan mukaan ne tätä käytettäessä pitäisi kulkea ... noh, tuollain, mitä kuva näyttää... Enkä saanut spiraalia pysymään sormessani, vaikka sitä yritin säätää sopivaksi.

Sitten löysin toimivan vehkeen! Tämä pysyy sormessa, siihen saa neljä lankaa.




 

Ja sitten on vielä kallein systeemi. Tai noh, vanerikon hintaa en muista...  Kultaseppä Sanni Lehtisen valmistama hopeasormus, lankapiika:




 

Tämän etuna on säädettävyys. Toki sormuksia on ostettavissakin (paitsi nyt näyttävät olevan jostain kumman syystä loppuunmyyty) eri kokoisina, mutta ympärysmittaa saa vielä säätää. Näin sormuksen saa pysymään tiukasti paikallaan.

Kaikki nämä kolme sormeen laitettavaa ohjainta ovat toimivia, mutta... en vielä ole keksinyt, miten työtä siirretään, kun etusormi on kiinni ohjaimessa.

Loppujen lopuksi kaikkein paras keino saada langat pysymään järjestyksessä on LANKADOMINANSSI. Mutta sitä vaan ei myydä kaupan hyllyssä, vaikka yksi asiakkaani sitä tulikin pyytämään. Yleensä neulon useammalla langalla niin, että langat vaan lepäävät työn takana ja poimin ne sieltä yksitellen käyttöön.

Lankadominanssia kun orjallisesti noudattaa, 

eivät lankakerät koskaan mene solmuun. 

Ja sitten vielä pieni episodi tämän postauksen tekemisestä. Tuo hopeasormus oli kadoksissa. En tiennyt, onko se kotona vai myymälän puolella. Aamupäivän aikana tuli siivottua kotona neulenurkkaukseni perinjuurin ja kaupassa jopa kassapöytäkin, kun tuota etsin. Yritin mennä polvillenikin, jotta olisin tarkistanut sohvan ja nojatuolien aluset, mutta ei, siitä ei tullut mitään. 

Sitten keksin keinon: otin valokuvan tuolien alta. Noh, sieltä löytyi kyllä kolme puikkoa, muttei sormusta. Puoliso sen lopulta löysi pöydän alta. 


Ihana hirveän mielelläni kuulisin, käytätkö sinä apuvälineitä kirjoneulonnassa. Ole kiltti ja jätä kommentti.

Pellavasydämen Mervi

lauantai 14. syyskuuta 2019

Kirja-arvostelu: Klompelompe Talvilapset

Söpömpääkin söpömpiä kuvia on kirjassa Klompelompe Talvilapset
- Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland
- Gummerus 2019

                                                                                         Kirja saatu arvostelukappaleeksi


Kirjassa on oikein mainioita malleja lasten neuleiksi: pipoja, bodyja, villatakkeja ja jopa röyhelöhameita. Pintaneuleet on mielenkiintoisia ja minun onnekseni kirjoneuleita vain muutama ja nekin kohtuullisen helpon näköisiä. Minulle kun kirjoneuleet on liian haastavia. Sen sijaan rakastan erilaisia pitsineuleita.



Ainakin minulle nämä pitsineuleet näyttävät ihkauusilta ideoilta.







Kuvat on aivan syötävän suloisia näin mummoikäisen mielestä.






Olen aivan varma, että talven mittaan otan jonkun pikkuneuleen tästä kirjasta työn alle!



Pellavasydämen Mervi

tiistai 3. toukokuuta 2016

Fashion-huivi

Pohdiskelin tämän Pellavasydämessä uuden langan käyttökohdetta ja päädyin sitten huiviin. Täysin mielikuvituksetonta. Näin minulle käy usein, kun ei ole varsinaisesti tarvitta - muuta kuin saada lanka esille. En malta odottaa, että sopiva ohje tulee esille....

Vaikka tiedän kokemuksesta, silti toivoin, ettei tämä huivi menisi rullalle, mutta ei auttanut toive. Vaikka tein reunoihin ainaoikeata ja vielä sinne tänne keskellekin, silti tuloksena on rullahuivi. Tähän meni kaksi kerää á 50 g ja vähän ehkä turhan lyhyt siitä tuli - en vaan malttanut enää kolmatta kerää "uhrata". Näköjään vyötteessäkin on huiville ohjeena 150 gr.




Ja lankana tässä siis Fashion Arizona. 
Se on nauhalankaa. 
Neuloin puikoilla nro 6. 
Kyllä tästä hauska puserokin tulisi ja kesäpipo.


Vaikka tässä langassa ei ole kierrettä, niin tarkkana saa olla, ettei puikko tartu noihin ohuisiin "säikeisiin". En tiedä, oliko hyvä vai huono, että käytössäni oli KnipPicksin pyöröpuikot, joissa on hyvin terävät päät.


Tässä kerällä näyttäisi siltä, kuin langassa olisi leveämpää raitaa, mutta ainakaan huivissa se ei tule esille. Neule on tasaisen kirjavaa.




Ja minkäs langan ottaisi seuraavaksi testiin?
Pellavasydämen Mervi

lauantai 10. lokakuuta 2015

Hypistelymuhvi

"Kaikki" neuloo nykyään hypistelymuhveja, mikäli facebookin käsityryhmiin on uskominen. Se on marttojen vähän aikaa sitten lanseeraama neulottu muhvi, josta tehdään mahdollisimman kiinnostava. Hypistelymuhveja käyttävät vanhukset, etenkin dementoituneelle näistä on kuulemma ollut iloa. Martat neulovat niitä piireissään ja sitten lahjoittavat vanhainkoteihin.

Muhvi paitsi lämmittää käsiä, tarjoaa myös tekemistä ja muistelemista. Muhviin käyvät mitkä tahansa langat - villa tietysti lämmittää, mutta akryyli ei kutita - ja mieluiten montaa eri väriä. Siihen voi kiinnittää nappeja, heliseviä, kiliseviä, rapisevia tai muuten ääntä pitäviä elementtejä, kunhan muistaa kiinnittää ne todella huolellisesti.  Niitä voi kiinnittää paitsi päällipuolelle, myös sisäpuolelle. Mielenkiintoa tuovat myös erilaiset efektilangat, pörröiset, nyppyiset jne. Eikä lankoja tarvitse päätellä, solmuun vain ja päät saa jäädä hypisteltäviksi.

Minäkin innostuin asiasta ja ilmoitin lehdessä, että tehtäisiin porukalla - Pellavasydämestä saisi ohjeet ja tarvittaessa langatkin. Muutamaa lukuunottamatta ketään ei kiinnistanut. Laitoin vääränlaisen otsikon. Teksti oli ilmaisella "tapahtumat" - palstalla otsikoituna Vanhustenviikolla hypistellään. Tottakai se ohitettiin, jos lukija ei tunne kuuluvansa vanhuksiin. Höh!

Minä urakoin neljä hypistelymuhvia inspiraationlähteeksi. Ensimmäinen oli ihan kauhea, viimeinen jo siedettävä. Mutta. Siinä kävi sitten niin, että raati, eli asiakkaat, joille näitä esittelin, valitsi juuri päinvastoin. Se ensimmäinen kauhea oli kaikkien mielestä mielenkiintoisin ja viimeinen vähiten innostava, siis tylsä.

Siitä kauheasta en ottanut edes kuvaa. Tai kyllä se pilkottaa toisten alla. Tässä ne kolme muuta:





Se on vielä huomattava, että nuo suuresorit kannattaa tehdä avariksi. Koukistuneet sormet on tällöin helpompi laittaa sisälle. Tämänkin tein juuri päinvastoin. Viimeiseen tuli mielestäni sievät resorit, mutta ne onkin turhan tiukat.

Jokos sinuun on iskenyt muhvi-innostus? Se on oiva keino päästä eroon jämälangoista ja saat hyvän mielen, kun käyt viemässä jollekin vanhukselle - omaiselle, tutulle tai vieraalle vanhainkodissa - käsien lämmittimen.

Mitähän sitä keksisi miesten hypistelymuhviin?

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Puuvillalangat "korkattu"

Oih, miten ihana laatikollinen tavaraa meille tulikaan perjantaina!

Oli vähän erilainen päivä, kun henkilökohtaisena avustajana minulle lähetettiin mies. Oikein mainiosti sujui päivä ja hyvin hänen käsissään lankakerät sujahtivat uusille paikoilleen. Imurointi sujui "vähintään yhtä hyvin" kuin naispuolisilta kollegoiltaan - näin sopuisasti sanottuna, ettei tulisi naisille paha mieli. En mä mikään sovinisti ole, en.

Ne kaikki ihanuudet on nyt vaan tääs väärässä kamerassa, ei tässä, mikä on kotona. Mutta aloitetaan yhdestä puuvillalangasta. Ja todella ihanasta. Tämä Rozetti Naturel Cotton on aika paksua 100% puuvillaa. Turkkilainen lanka, 100 g kerästä tulee 165 metriä lankaa. Puikkosuositus on 5 ja 18 silmukalla tulisi 10 cm.


Neuloin kokeeksi tuollaisen ryppyyn lopetetun roikkuvan pipon keväiseen käyttöön. Päässäni sitä en voi tällä kertaa esitellä, kun on vielä aamutoimetkin suorittamatta (kello on 15:12 sunnuntaina) Tein resorin ohuemmilla puikoilla, taisi olla 3. Muun osan neuloin 5 puikoilla ja virkkasin 3,5 koukulla nauhan.

En voisi toivoa paremmin työstettävää lankaa. Pehmeän tuntuista, eikä siis varmasti kutita!



Todella joutuisaakin tehdä. Aloitin illalla ja sain valmiiksi kympin uutisten jälkeen. Suosittelen!

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Röyhelöä röyhelön perään...

Intouduin kokeilemaan myös toisentyyppisestä röyhelöhuivilangasta - mitä siitä saisi? No, ainakin toisenlaista röyhelöhuivia, hih! Neuloin tämänkin isoilla, numeron 15 pyöröpuikoilla ja yritin tehdä isoja silmukoita. Aika hauskaa pintaa syntyy... ja nopeasti.



Tänään pidän vapaapäivää, jotta jaksan illalla lähteä viimeiselle korukurssille kansalaisopistoon. Kävin kuitenkin kurkkaamassa putiikissa ja siellä se Pirkko istui kangaspuitten äärellä. Appropoo, olenkos muistanut ollenkaan kertoa, että kangaspuut on nyt koottu ja loimi käyttövalmiina?! Niin, Pirkko tekee kokeilua röyhelölangasta mustaan poppanaloimeen, saas nähdä, miten se toimii...

Pellavasydämen Mervi

maanantai 23. helmikuuta 2015

Vanhaa toistaen

Olen aloittanut ison neuletyön. Ainakin se tuntuu isolta villasukkien jälkeen. Joskus lasten ollessa pieniä neuloin paljon. Lapsille, mutta myös itselleni monta neulepuseroa. Muutamat niista ovat vieläkin tallella. Silloin ei ollut paljon rahaa (noeisitänytkäänole) ja ostin halpoja akryylilankoja. Alennuksella lankojen hinta saattoi olla 1 mk/kerä. Tämä yksilö on tainnut vähän venyä ajan saatossa. Se on mekkopituinen ja hihat olen jo lyhentänyt, kun ne vaan venyy ja venyy...


Päätin ottaa tästä mallin. Tässä malli ja uusi neule neulomuspaikan molemmin puolin...


Mallia voisi käyttää molemmin puolin - tässä ensin oikea puoli ja sitten nurja. Jostain syystä en saanut kuvaa millään oikein päin.



Langaksi valitsin Sandnes Garnin Smart-langan, joka on 100% villaa. Nyt riittää vähäksi aikaa hommia!

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Hymyile hiukan, mummo!

Tämän kuvaparin oli tarkoitus esittää nokkoshuivin kahta eri käyttötapaa. Muistattehan sen huivin puisten puolien kuvausalustana? Kun näitä kuvia sitten katselin, kiinnitinkin enemmän huomiota omaan olemiseeni. Että voi ihminen olla myrtsin ja mummon näköinen. Pienellä hymy-yrityksellä kuva kirkastuu melkoisesti.Tai no, on näissä muutama muukin asia erilailla.

"Etsi 4 virhettä ensimmäisestä kuvasta". Ehkä löydät enemmänkin?


Tässä siis nokkosesta tehdystä ohuen ohuesta langasta pitkillä puikoilla Nepalissa neulottu huivi.


Mervi

Seuraava postaus on se 1000. Paljon tekstiä, vanhojen muisteluksia ja paljastus, jota ette ole ennen tienneet!