Olen suunnitellut lähettää tämän kirjoituksen toisaallekin luettavaksi.
Tässä tarina kahdesta viimeaikaisesta tapahtumasta Koulukadulla.
Molemmilla kerroilla pihaamme ajaneet autot saivat sydämeni hyppäämään
kurkkuun.
Kaksi viikkoa sitten lauantaina mieheni sai sydäninfarktin.
Itse hän kyseli ensiavun aukioloaikoja, mutta minä ymmärsin tilanteen vakavuuden
ja soitin hätäkeskukseen. Ei kestänyt montaa minuuttia, kun kaupungilla kuului
lähestyvän ambulanssin äänet - kaksi ambulanssia ja neljä punapukuista
saapuivat.
Pahimmillaan neljä ihmistä runsaissa tamineissaan olisi
saanut pienessä huoneessa potilaan ympärillä touhutessaan kaaoksen aikaiseksi.
Mutta ei, oli kerrassaan ihailtavaa seurata heidän ammattitaitoista
työskentelyään. Jokainen tiesi hommansa. Ensi töikseen yksi hoitajista irroitti
taulun seinältä ja laittoi naulaan tippapullon tippumaan ja näin potilas sai
ensimmäiset lääkkeet. Sydänfilmi otetaan jo paikan päällä ja Tyksissä
spesialisti näkee saman käppyrän ja näin pystyy antamaan ohjeet jatkosta. Kyllä
nykytekniikka on ihmeellistä! Tässä tapauksessa keskivaikea infarkti vaati
kiireellisen kuljetuksen suoraan Tyksin sydänteholle. Siellä tiesivät olla
valmiina ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua mies oli saanut
pallolaajennuksella avun tukkeutuneeseen suoneensa.
Ambulanssihenkilökunta otti hienosti huomioon myös meidät
omaiset. Saimme väliaikatietoja tilanteesta ja vielä lopuksi siivosivat jälkensä,
roskat roskiin jne. Hoito ja palvelu oli ensiluokkaista, kiitos siitä! Puhutaan
ensihoidon nykytilanteesta mitä tahansa, meidän tapauksessamme kaikki sujui mallikelpoisesti.
Eilen pihaan ajoi taas piipaa-auto, mutta äänettömästi ja
valottomasti. Poliisiautosta astui kaksi nuorehkoa poliisia. Nytkö se tapahtui
- minun kauhuskenaarioni?! Niin monet kerrat olen tämän kuvitellut: jollekin
läheisistäni on sattunut jotain ja poliisit tulevat ilmoittamaan asiasta. Olin
aivan pois tolaltani niin kauan, kunnes sain selville, että mieheni oli kotona
kaikessa rauhassa. (Tästä lähtien komento on selvä: aina pitää ilmoittaa
menoistaan ja kännykkä on oltava mukana kaikkialla)
Poliisit tulivatkin tapaamaan miestä, joka istuskeli putiikkini
katoksen alla odottelemassa rouvaansa, kun aika sisällä alkoi käydä pitkäksi. Poliisit
käyttäytyivät kuin rikollista kohtaan. Liekö tämän hiljaisen, kunnollisen
miehen ulkonäkö provosoinut lainvartijat ja silminnäkijän. Parrakas,
pitkälettinen mies, jolla vielä korvarengas korvassa – selvästi se oli hän,
joka oli poliisiauton peilin hajottanut. Tämä tuttavapariskunta oli juuri ankkuroinut purjepaattinsa pakkahuoneen rantaan, lähtivät syömään ja minua tervehtimään. Vastaanotto vaan oli kovin karu. En ole
aiemmin nähnyt yhtä (tyhjästä) kiukkuisia poliiseja. Äänen volyymi heillä nousi,
vaikkei kohde puhunut mitään, istui hiljaa paikallaan ja sanoi vaan, ettei hän
tiedä tapahtuneesta yhtään mitään.
Luottamukseni suomalaiseen poliisiin on ollut 100%:nen,
mutta nyt se sai aimo kolauksen. Voiko oikeasti viaton kansalainen joutua
moisen ryöpytyksen kohteeksi? Olen ymmärtänyt, että ihminen on syytön niin
kauan, kunnes todetaan syylliseksi. Pahoittelen Leena ja Juha saamaanne kohtelua
Uudessakaupungissa. Se seuraus episodilla kuulemma oli, että mies aikoo mennä
parturille karvojen poistoon. Ettei ainakaan ulkonäkö enää provosoi ketään.
Pellavasydämen Mervi
Lukija kysyi, mitä miehelleni kuuluu. Hän voi ihan hyvin. Sairasloma kestää ainakin vielä kolme viikkoa eikä autolla saa vielä ajaa. Kevyitä puutarha- ja kotitöitä puuhailee ja pienillä kävelylenkeillä käy. Lääkkeitä joutuu syömään loppuelämänsä. Kontrollikäyntejä on tulossa. Vaikka vointi on ihan hyvä, kyllä sen kuulemma silti tuntee, että sydämessä "jotain" on.
Mervi
Lukija kysyi, mitä miehelleni kuuluu. Hän voi ihan hyvin. Sairasloma kestää ainakin vielä kolme viikkoa eikä autolla saa vielä ajaa. Kevyitä puutarha- ja kotitöitä puuhailee ja pienillä kävelylenkeillä käy. Lääkkeitä joutuu syömään loppuelämänsä. Kontrollikäyntejä on tulossa. Vaikka vointi on ihan hyvä, kyllä sen kuulemma silti tuntee, että sydämessä "jotain" on.
Mervi

