Mitä opin ravintolassa istuen?

Kerroin jo aiemmin, että kävimme pikkulomalla naapurikunnassa. Söimme paikallisessa ravintolassa maukkaan aterian ja saimme myös annoksen kulttuuria teatteriesityksen muodossa. Nauttimisen lomassa opin yhden asian. "Miltä tämä näyttää asiakkaan silmin katsottuna?"

Kritiikkiä
Edellisenä päivänä putiikissa oli käynyt yksi jatkajaehdokkaista. Halusin kuulla hänen mielipiteensä myytävien tavaroiden määrästä, kun tarpeeksi moni oli jo maininnut, että sitä on liikaa. Sainkin vahvistuksen tuolle ajatukselle, mutta hän varoitteli myös siitä ylimääräisestä "roinasta", mikä ei ole myytävää. Siitä, mitä piilotellaan pöydän alle, nurkan taakse  - muka piiloon asiakkaan silmiltä.

Mieheni sanoo aina asiat kaunistelematta. Kenelle tahansa. Sain kuulla, että "kyllä, Pellavasydämessä on ihan hirveän sotkuista".

Ravintolakokemus
Viimeinen niitti oli tuo ravintolassa istuminen. Oli pienen kylän varmasti kiireisimpiä päiviä, jolloin ruokapaikat joutuvat kaikkein kovimmille. Voiko sellaisessa tilanteessa arvioida onnistumista? Voi ja ehkä juuri silloin pitääkin? Millä mittapuulla palveluntarjoaja resurssoi toimintansa - senkö ajankohdan mukaan, kun on kaikkein hiljaisinta vai eikö sen mukaan, jolloin koko työyhteisö joutuu venymään äärimmilleen?

Koska ruokailijoita oli paljon, jouduimme tietysti odottaamaan. En katsonut kellosta, eikä meillä ollut kiire, olimmehan lomalla. Siinä odotellessamme oli sitten aikaa katsella ympärille. Lounasaika oli ohi, joten yksi tyttö purki tarjoilupöytää. Siinä muuten metalli kilahteli ja joka kerta minä hätkähdin. Seurasin myös kiireisiä tarjoilijoita (nuoria tyttöjä ja poikia) ja heidän tapaansa työskennellä. Kaikki olivat ystävällisiä, eikä heistä näkynyt kiire tai hermostuminen. Ainut, mistä moitin, oli sinuttelu. Olen vanhanaikainen ja minun mielestäni ravintolassa kuuluu teititellä.

Tuo sivuhuone, jossa istuimme, ei ollut siisti. Likaisuus ei johtunut sen päiväisestä toiminnasta, vaan se oli kertynyt pidemmän ajan kuluessa - tai mistä minä voin sen varmaksi sanoa? Kun katsoin ulos ikkunasta, siinä roikkui kukka-amppeli, enkä voinut vastustaa kiusausta kysyä tarjoilijaltamme (tein sen mielestäni pilke silmkulmassa) "taitaa teidän hortonomi olla lomalla?" Poikaparka joutui toteamaan, ettei hän tiedä, mikä sellainen on. Auts! Näytin sitten kukkia ja totesin hänelle, että näitä ei ole hoidettu piiiitkään aikaan. Vai mitä sanotte? Tällaisia oli kummassakin ikkunassa. Ei kovin nautittavaa katseltavaa.

Tuosta aitopaikastamme näkyi myös keittiöön. Haastattelin yhtä tyttöä - oliko se nyt viisasta, kun toisella oli muutenkin kädet täynnä työtä ja kova kiire! Kysyin, kuinka paljon henkilökuntaa heillä on. "Kaksi oikeaa kokkia ja yksi apukokki ja 7 muuta". Totesin, että tuolla keittiössä taitaa olla aika kuuma, johon hän vastasi, että ajoittain lämpötila saattaa olla 70 astettakin! Eipä käy kateeksi.

Keittiö näytti tosi pikkuruiselta, eikä se iso voinut ollakaan, kun koko rakennuskin on aika pieni. Ikkuna, josta näkymää tiirailin, oli likainen. Sen takana oli toinen tyttö tiskaamassa ja saatuaan arvattavasti hikisen urakkansa valmiiksi hän ripusti epämääräiset rättinsä narulle kuivumaan. Minä sain siis "ihailtavaksi" heidän rättikokoelmansa.

Tästäkin oli kuva, mutta ei siitä tunnelma välity, joten en näytä.

Vähän väliä näimme ikkunasta, kun joku henkilökunnasta kipaisi pihan poikki ulkovarastosta hakemaan ruokatarvikkeita. Sääli ei ole oikea sana, mutta ymmärrän kyllä oikein hyvin, että työskentelyolosuhteet eivät ole mukavimmat mahdolliset. Kuumaa ja ahdasta nyt ainakin. Vanhat, alunperin täysin toiseen tarkoitukseen rakennetut tilat. Ehkä he jaksavat, kun tietävät, että kesä on lyhyt ja ovat onnekkaita, kun ovat saaneet kesätöitä. Vaikka mistä minä tiedän, kuinka kivaa siellä on työskennellä?!

Ai niin, tällainen huomio jäi vielä mainitsematta: kuunnellessäni ympärilleni huomasin tarjoilijoiden monta kertaa sanovan, että "ei se onnistu". Yksi vanha täti pyysi lasten annosta. Ei, yli 12-vuotiaille ei myydä lasten annosta. Kun kysyin, voinko saada jälkiruoaksi pelkän creme bruleen, en haluaisi jäätelöannosta ollenkaan. Ei, ei se onnistu. Tai no, kyllä kai sen voi jättää pois, mutta hinta on silti sama. On usein pienestä kiinni, miten asian sanoo ja mitä sanavalintaa käyttää. Helpostikin saa välittymään toisenlaisen fiiliksen. "Olen pahoillani, mutta lasten annoksia myydään vain alle 12-vuotiaille. Muuten, miksi se on niin? Jos annos tuodaan pöytään, eikö se ole aivan sama syökö sen lapsi vai aikuinen? Seisovassa pöydässä ymmärrän tuon oikein hyvin.

Saimme ruoka-annoksemme eteemme ja vau! Se oli hyvää!

Ja se opetus
Tämän tarinan tarkoitus ei ole arvostella kyseistä ravintolaa, en ole siihen oikea henkilö. Tai hetkinen, miten niin en ole oikea henkilö? Syön sittenkin nuo sanani. Kuitenkin, jos kysyt tuolla paikkakunnalla hyvää ruokapaikkaa, sinut varmasti ohjataan tänne. Hyvä ruoka on sittenkin tärkeintä, eikö vai onko?

Kerron tämän kaiken siksi, että minä opin tästä. Miltä minun tarjoamani palvelu näyttää asiakkaan silmin? Miten hän kokee varsinaisen palvelun? Entä minkälaisen vaikutelman hän saa oheispalveluista? Nauttiiko asiakas kokonaisuudesta?

Aloin katsella omaa silmäterääni, Pellavasydäntä, toisin silmin. Ja kyllä, kyllä he, kriitiikkoni, ovat oikeassa! Miten minä en ollut huomannut? Vai enkö ollut halunnut huomata? Minun perusteluni asialle on, että olen ollut liian väsynyt, stressaantunut ja kiireinen. Siivoaminen on aivan liian vaivalloista. Osansa on ehkä ollut myös sillä, että tiedän toiminnan loppuvan, joten kannattaako enää? Mikään ei kuitenkaan oikeuta minua viemään asiakkaalta nautintoa, jonka hän voisi kokea asioidessaan siistissa, hyvin järjestetyssä myymälässä, jossa on houkuttelevia tuotteita kauniisti esillä.

Voimaantuminen
Tapahtui se, mihin rakentava kritiikki parhaillaan kykenee. Harmistuin, mutta myös voimaannuin. Tuota sanaa, voimaantuminen, käytetään nykyään aika usein työelämässä,  mutta myös muutoin. Wikipedia mainitsee mm. näin:

Voimaantumisella  tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä. Voimaantumisessa korostuu oma sisäinen vahvistuminen  ja se, että ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Voimaantumisen seurauksena hän kykenee asettamaan ja saavuttamaan päämääriä, tuntee oman elämänsä olevan hallinnassa sekä itsetuntonsa parantuneen. Lisäksi hänen toiveikkuutensa tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Voimaantuminen voidaan määritellä yksilön valintojen ja sosiaalisen ympäristön väliseksi ihannetilaksi.

Tämän viikon olen helteen keskellä - hiki valuen - yrittänyt laittaa paikkoja kuntoon. Huh huh! Vaikka normaalia myyntiä on enää ehkä kaksi viikkoa jäljellä, haluan silti, että meillä näyttää hyvältä! Ehkä enemmänkin itseni vuoksi, voin lopettaa hyvillä mielin - olen tehnyt kaikkeni loppuun saakka.      Mervi

Ps. työhuone ja muut takatilat ovat niin toivottomassa kunnossa, että niihin en puutu. Laitan ehkä lapun "älä katso tänne" tai verhon eteen....

Seli, seli....

Tunnustuksia on kiva saada. Jotkut tykkäävät blogistani, myös Niina blogista Sikses Kivoi.

Kiitos Niina tunnustuksesta!  En tunne Niina - vai kuis on, Niina? Olemme kuitenkin samasta kaupungista ja Niinan blogissa näyttää olevan mielenkiintoisia käsitöitä ja paikkapaikoin tätä meidän ihanaa murretta! Tiedättekö muuten mitä tarkoittaa "sikses kivoi"?



Ja sitten niihin, jotka eivät tykkää blogistani eivätkä minusta. En millään haluaisi tähän asiaan enää puuttua, eikä minun tietysti olisi pakkokaan, mutta teen sen kuitenkin. Sitten saan toivottavasti keskittyä ihan muihin asioihin.

Vaikka kommentin antajien tietokoneen pystyy jäljittämään, en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi. Arvelen kuitenkin, että yksi näistä ilkeistä kommentoijista blogissani on entinen harjoittelijani. Tuon harjoittelijan kanssa kaikki sujui oikein mainiosti, kunnes kyseenalaistin hänen ilmoituksensä lomapäivästä. En siis kieltänyt, mutta kysyin, että mihin se perustuu. Minua on työvoimatoimistosta ohjeistettu, ettei harjoittelijalla niitä ole. Tästä suivaantuneena tyttö antoi kuulua "mitä kuuluu ja kuka käskee" ja kaikki onkin sen jälkeen mennyt pieleen. Tuli lisää ja lisää ikäviä asioita. En ikimaailmassa olisi uskonut mihin niin kiltti tyttö pystyy...

Nyt nämä tarinat minusta (olen orjapiiskuri jne...) kuulemma kiertävät kaupungilla. No piirit lienevät kylläkin kovin pienet ja minulle merkityksettömät. Tätä tarkoittanee kommentti "Kieltämättä aika paljon ihmisillä on sinua vastaan, joten eivät kai he kaikki voi olla väärässä ja katsoa tarinoita vain omien silmälasiensa läpi ja puhetta on torinkulmat täynnä". 

Missään tapauksessa en väitä itse olevani virheetön, olen tehnyt virheitä ja toivottavasti myös niistä oppinut. Sitä en kyllä ansaitse, että em. tyttönen "uhkailee" pommilla putiikkini kulmilla. Tai no, oikeasti hän kirjoitti, ettei olisi pahoillaan, jos pommi räjähtäisi...

Kerroin tämän siksi, kun joku epäili kommentissaan, että liekö ilkeilijöillä jotain muutakin tietoa minusta, kuin vain se, mikä blogista välittyy. Vastaus on siis, että jollakin on omakohtaista kokemusta ja toisilla kuulopuheita. Sitten on niitä, jotka tekstin muodollisesta erilaisuudesta (teksti on fiksua, mutta ilkeilevää) päätellen eivät voi olla tätä porukkaa ja sellaisia, joita nimestä päätellen en ole koskaan tavannut tai ollut missään tekemisissä.

Riittäiskö? 

Tänään tuli mieleeni, että tiputtaakohan joku blogini pois  "suosikkiblogi"- listauksestaan? En haluaisi pitää tällaista blogia, tämä ei edesauta yhtään mitään;  ei minua, ei yritystäni, ei lukijoita, ei ketään eikä mitään.  Ja nyt se loppuukin! Tästedes en julkaise yhtään ilkeilevää kommenttia. Asiallista kritiikkiä otan edelleen mielelläni vastaan ja kehuja silloin, kun ne ovat "välttämättömiä".

Aasinsillalla saan liitettyä tähän yhden kuvankin. Eilen yksi asiakas kommentoi asuani. Se on kuulemma liian avoin, tissit näkyy, jos kumartelen. Tällainen asu siis.

Töiden jälkeen vähän uuvahtaneena

Olin tietysti ensin vähän hämmentynyt, mutta en yhtään loukkaantunut. Olisin VOINUT loukkaantua, mutta tässä tapauksessa sanoja oli jokseenkin tuttu, vakioasiakas, vanhempi naishenkilö ja ennenkaikkea 

TIEDÄN HÄNEN SUHTAUTUVAN MINUUN MYÖNTEISESTI - AJATTELEVAN MINUN PARASTANI.

Tänään sitten yritin pitää huivia kaulassa, mutta ei siitä mitään tullut - oli niin hiki ja ahistavaa. Tyttäreni otti kuvan tänään - kukaan ei sentään sanonut, että hiukseni ovat huonosti. Tänään ne olivat. Viime viikolla sisareni ehdotti, että koittaisin tulla toimeen ilman permanenttia, sillä se vanhentaa! En loukkaantunut siitäkään, sillä hänkin ajattelee minua lähtökohtaisesti myönteisesti. Paras kaverini!

Kiitos neuvoista, myötätunnosta ja tsemppauksesta! Toivottavasti saan edelleen paljon kommentteja. Käyn kaikki ensin läpi ja jätän hyväksymättä ne, joiden kirjoittaja ei ajattele minusta edes vähän myönteisesti. 

Lohduttavaa on se, että onneksi elämässäni on hiukan muutakin kuin tämä blogi, niiin tärkeäksi kuin se onkin tullut! Iloitsen monista teistä lukijoista, jotka kommentoitte kohteliaasti ja iloitsen ihanista live-asiakkaistani, joiden kanssa viihdyn putiikissa ja iloitsen läheisistä ihmisistä, jotka lohduttavat silloin, kun itkettää...

Pellavasydämen Mervi

ps. huomenna näytän kuvia uusista tuotteista ja ehkä valotan jo hiukan ensi viikkoakin, se on speciaali...

Kerään säälipisteitä...

Tällainen lisäys keskiviikkoiltana kympin uutisten jälkeen:
Kiitos neuvoistanne, julkaisen nyt kommentit yhtä lukuunottamatta. Huomaisttekin varmaan, että otin jälleen käyttöön kommenttien hyväksymisen ja pidän sen jatkossakin. Toteutan neuvojanne ja tästä eteenpäin en julkaise yhtään ikävää kommenttia. Asiasta lisää seuraavassa jutussa.

"Kun minulla muutenkin olisi jo ihan tarpeeksi itkettävää omien hankaluuksieni vuoksi  ja sitten vielä joku ilkeilee syyttä suotta minulle..nyy-yyyh.."

Muutaman kerran elämässäni olen huomannut, että minua säälitään huonon liikkumiseni vuoksi ja se tuntuu oikeasti kamalalta! Aito myötätunto sen sijaan - auts, nyt alko silmissä sumenemaan - lämmittää mieltä.

Joten en alennu sääliä kerjäämään. Enkä ole varma, saisinko edes myötätuntoa? Tosiasia on, että kyyneleitä täällä vuodattelisin, jollen olisi niin paljon lukenut blogeja, että tiedän monen muunkin joutuvan kokemaan tikarin iskuja. Monimielisesti "sitä saa mitä tilaa" - kukin ymmärtäköön sen tässä kohtaa omalla tavallaan.

Kysymys:

Kuinka moni teistä on sitä mieltä, ettei kannata ollenkaan julkaista ikäviä kommentteja? Toivon, että jos mahdollista, myös lyhyesti perustelet sen.

Kuinka moni on sitä mieltä, että blogin pitää olla "läpinäkyvä" siten, että lukija voi luottaa siihen, että kaikki kommentit julkaistaan, sekä ylistävät, että moittivat? Tähän varsinkin haluaisin saada perustelun.

Jottei taas tulisi pelkkää tekstiä, liitän tähän kuvan, jota joku lukija kommentissaan kyseli. Tässä on Afrikan kukka -paloista puuvillalangalla virkattu näytekappale, josta en tiedä, mikä siitä tulee vai tuleeko mikään.

Olin vuosi sitten pitkällä sairaslomalla, enkä päässyt liikkumaan. Samaan aikaan putiikkiin tuli uusi Almina-puuvillalanka, josta on montaa eri väriä. Tuollaisten pikkupalojen virkkaaminen onnistuu sängyssä maatenkin ja päätin tehdä tällaisen väri-iloittelun. Mukaan piti tulla jokainen väri, mutta lopulta huomasin, että kirkkaankeltainen ja limenvihreä ovat jääneet puuttumaan.

Nyt olen kotona, mutta koitanpa muistaa ottaa putiikista mukaan toisenlaisen version samasta aiheesta näyttääkseni, miten paljon värit vaikuttavat. Samalla voin littää mukaan virkkausohjeenkin.

Aurinko paistaa, lumet sulaa, kohta ei tartte enää pelätä liukkautta, mukava työpäivä edessä - nautitaan elämästä!

Mervi

Asiakkaat kiittävät, minäkin kiitän

Useammankin kerran olen kirjoittanut palautteen antamisesta ja saamisesta. Kehuja on kiva saada, mutta kritiikki vie asioita eteenpäin, se auttaa kehittämään toimintaa.

Omasta mielestäni annan positiivista palautetta.  Minun ei ole vaikea kehua vaikkapa toisen asua tai hyvää ruokaa, kaunista sisustusta ja hyvin tehtyä työtä. Mutta. Jostain kumman syystä aikoinaan olen lapsiltani saanut palautetta, että "en koskaan kehu". Epistä! Esikoistani odottaessani muistan vakaasti päättäneeni, että kaikin voimin yritän lujittaa lasteni itsetuntoa, kehua ja kannustaa... ilmeisesti olen epäonnistunut?

No, eksyin varsinaisesta aiheesta. Viime aikoina olen saanut iloista palautetta asiakkailta. Eilen piipahdin putiikissa, vaikka olinkin "vapaalla". Istuin päällystakki päällä keinutuolissa ja tuli asiakas, jolle pahoittelin, että näin vaan laiskana istun tässä. Tähän asiakas totesi: " Mutta ihanaa, että olet paikalla!" Voisiko sen kauniimmin sanoa?

Eräs asiakas koki saavansa "ylimääräistä" palvelua (vaikkei se minusta siltä tuntunut) ja niinpä hän toi minulle kiitokseksi kukkasen.

 

Kaunis ja jouluun niin mainiosti sopiva punainen atsalea. Tuo peltinen purkki on löytynyt ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta ja sopii tähän mitä mainioimmin! Vähän vetoisessa paikassa kukkanen nyt sijaitsee tiskin nurkalla oven suussa. Toivon kuitenkin, että saamme sen pysymään hengissä. Meitä on liikkeessä nyt ajoittain kolmekin: minä, pikku-Mervi ja Pirkko. Jos kaikki käy kukkaa kastelemassa se ei tykkää hyvää, joten annoin tehtävän kokeneimmalle eli Pirkolle. Atsalea kuulemma pitää siitä, että kerran viikossa upotetaan ruukku veteen, eikä sen lisäksi vetta annetakaan. Sijoituspaikka pitäisi olla valoisa.

Piipahdukseni putiikissa osui oikeaan aikaan, kun eräs vaki-mummoni sattui myös käymään. Hän toi minulle Mahonia-pensaan oksan. Hämmästelin kuullessani, että tuollainen aina-vihreälehtinen ja kukkanuppuinen pensas kasvaa Suomessa luonnossa. Asiakas oli siitä tehnyt kransseja, mihin varmaan oikein hyvin sopiikin. Laitoimme oksan veteen, toivoen jospa nuo nuput vaikka aukeavatkin. En tiedä. Tämä mainitsemani asiakas tuo usein jotain tullessaan, omenia, kukkia... Mietin tätä asiaa ja tulin siihen johtopäätökseen, että joku ihminen on luonteeltaan "vieraanvarainen" ja antelias. Ei tarvitse olla niin erikoista syytä, kun haluaa ilahduttaa toista. Tai sitten mummo on niin iloinen siitä pienestä hetkestä, kun saa istua keinutuoliin ja kertoa viime päivien tapahtumat. Kun ei ole kiire ja joku jaksaa kuunnella.

Mistä minä olen kiitollinen, kenelle voisin tänään antaa kiitosta?

Näin itsenäisyyspäivänä kiitollisuuden aihetta ei ole vaikea keksiä: vapaus, oma itsenäinen isänmaa, rauha...
Kiitollinen olen niille miehille ja naisille,
jotka itsensä uhraten ovat meille itsenäisen Suomen hankkineet. 
Tavalla ja toisella.

Puolustuspuheenvuoro

Kiitos kaikille kehuista, joita sain virkatuista lyhdyistä!

Muutamat havaitsivat näihin liittyvän turvallisuusriskin. Niinkuin aina tulen kanssa, näitäkään lasilyhtyjä pidä jättää vartioimatta! Myös näihin lasipurkkeihin saattaa liittyä vaara, kun eivät ole varsinaisesti tähän tarkoitukseen valmistettu.

Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pelkään tulta suunnattomasti. Kotiväki vähän naureskelee minulle, kun keräilen kynttilöitä, mutta en juuri koskaan niitä polta. Minusta ne ovat ihana sisustuselementti ja vaihtelen aina sopivia kynttilöitä: otan esiin, laitan takaisin kaappiin, taas esille toisen väriset ja takaisin kaappiin....Vain silloin, kun istumme telkkarin ääressä, uskallan laittaa kynttilän palamaan.
                                                                           
                                                                               xxxxxxxxxxx 


Olen kriittinen luonne, itseäni mutta valitettavasti myös muita kohtaan. Helposti puutun väärinkäytöksiin ja yleensäkin epäkohtiin -milloin minkäkin asian ollessa "silmätikkuna". Yrittäjäksi ryhtyessäni yksi tällainen asia on blagiointi. Harmistun hirveästi kun huomaan omia ideoitani kopioidun. Koska itsekin joudun noudattamaan tekijänoikeuslakia, huomaan usein puuttuvani tällaisiin väärinkäytöksiin. Viimeksi eilen huomautin yhdellä nettifoorumilla myynnissä olevaan sisustustauluun, jossa oli käytetty tunnetun runoilijan runoa. Valmistaja ymmärsi asian, hän vain ei ollut tullut ajatelleeksi, ettei toisen runoa voi käyttää myyntitarkoituksiin.

Tämä on aasinsilta saamaani negatiivisen kommenttiin. Olisi ollut kiva, jos tämä kriitikko olisi esiintynyt rohkeasti omalla nimellään, eikä piiloutunut anonyymiksi. Varsinkin, kun minulla on vahva epäilys kirjoittajasta. Virkkaa vielä pitkt ripustusnarut niin sitten noihan on kuin suora kopio Suuri Ksityölehdestä 5/2008 ;)
Ymmärrän tämän moitteena, että olisin kopioinut toisen idean. Vilpittömästi käsi sydämellä voin sanoa, että näin ei ole tapahtunut. Minulla on muuten kaikki Suuri Käsityökerho-lehdet tallessa 70-luvulta asti. Tässä kuva muovilaatikoista, jossa on vanhemmat lehdet.

Olen lajitellut näihin laatikoihin lehdet niin, että yhdessä on "talvi"- lehdet, toisessa "kesä", kolmannessa "joulu" jne. Oli helppo aukaista laatikko kesä ja sieltähän tuo mainittu lehti löytyi.

 

Kovin vieraalta näytti tuo lehti ja tämä kuva varsinkin. Vuosi 2008 oli hirrrrweän hektinen ja juuri tuohon aikaan 11.4.2008 perustin firmani, joten käsityölehtien selaaminen jäi vähemmälle. Täytyy myöntää samoin kuin joku kommentoijakin, että en ole näihin virkattuihin purkkeihin ollut kovin innostunut aikaisemmin...

Toisaalta kyllä ymmärrän, jos joku näkee nämä kopioina, mutta se, joka itse virkkaa, näkee kyllä vissin eron. Plagiointi on asia, josta on paljon kättä väännetty ja tullaan vääntämään. Villasukka on kerran keksitty, mutta aina vaan siitä tehdään erilaisia versioita. Hienoa, että tulee uusia ja uusia malleja - eri tavoin tehtynä, erilaisilla kuvioilla, uudet langat ja uudet värit! Tämäkin lyhdyn päällinen on itseasiassa sama kuin vanhanajan sipulipussi.

Tämä blogini on alunperin tarkoitettu valottamaan käsityöyrittäjän elämää sekä estradilla ja kulisseissa. Nyttemmin olen esitellyt myös käsityöideoita, mikä on hyvä konsti testata niitä ennen putiikissa esittelyä. Kaikki ideat kun eivät saa tulta alleen. Ei ole tarkoitus esitellä näitä myyntimielessä.

Olin suunnitellut tämän sadannen postauksen jotenkin erityisen kivaksi. Mutta näin kävi. Tästä tuli tällainen "herneennenäänvetämisjuttu". Edelleenkin olen iloinen kaikista kommenteista. Kehuminen on kivaa ja sellaisia kommentteja on kiva itse (ja varmaan lukijoidenkin) lukea. Kritiikki kuitenkin vie ajatusta ja toimintaa eteenpäin. Pidemmälle. Silloin kun se on annettu ystävällisessä ja positiivisessa mielessä. 

Näin Wikipediä määrittelee plagioinnin. 
Plagioinnilla tarkoitetaan toisen henkilön ideoiden, tietojen, kielen tai kirjoituksen käyttöä silloin kun se tehdään ilman alkuperäisen lähteen asianmukaista ilmoittamista.^[1] Se saattaa myös sisältää epärehellisyyden elementin, mikäli plagioija yrittää julkaista plagioidun työn alkuperäisenä. Plagiointi ei välttämättä ole sama asia kuin tekijänoikeusrikkomus, joka tapahtuu kun rikotaan tekijänoikeuslakia. Plagiointi koskee tekstin, kirjoituksen tms. sisältöä kun taas tekijänoikeus koskee niiden muotoa.

 

 

Lisa, en ole unohtanut lupaustani kirjoittaa nimikoimistavoistani. Se on tulossa, piti vain saada tämä "mielipaha" purettua ensin....

Mervi
(joka nyt taitaa olla vähän alamaissa kipujensa ja turhautumisensa kanssa ja siis helposti ylireagoi?)