Kuntoutusta

Viime viikolla olin toisen jakson Kelan kuntoutuksessa Kankaanpäässä. Olimme koolla samalla ryhmällä kuin lokakuussakin. Tällä välin meidän oli määrä tehdä kotiharjoituksia. Olin kovin pettynyt itseeni, sillä en tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Onneksi siitä ei nostettu mitään isoa asiaa ja tilanne näytti olevan sama muillakin.

Nyt oli paikka ja ihmiset tuttuja, joten pääsimme heti tosi toimiin. Fysioterapiaa oli kaksi kertaa päivässä vähän eri muodoissaan. Lisäksi oli muutama luento. Illat oli vapaata ja jotkut kyllä osallistuivat käsityöpajoihin tai liikunnallisiin harrastuksiin. Mutta minä - minä makasin sängyssä kännykkä kädessä!

Ruoka oli hyvää ja terveellistä. Vaikka seisovasta pöydästä sai syödä mielinmäärin, pysyin hyvin ruodussa.

Luulen, että sain uudestaan kipinän liikunnan lisäämiseen. Vaarana on ennemminkin ylilyönnit, on-off -ihminen kun olen. Kotiin palattuani olen tehnyt pieniä liikkeitä tämän tästä. Makaan edelleenkin jonkun verran sängyssä, koska siinä asennossa oloni on vähiten kivulias, mutta teen samalla jotain jalkalihasharjoitteita. Samoin telkkaria katsellessa nostelen jalkoja, jotta reisilihakset saavat treeniä. Kuntoutuslaitoksessa pääsin jopa kuntopyörän selkään ja kun istuin nostettiin aivan yläasentoon, sain vähän poljettuakin! En ole vuoden 2003 polven keinonivelleikkauksen jälkeen pystynyt moiseen suoritukseen. Olispa nyt kotona kuntopyörä tai vielä mieluummin nustep -laite, joka oli kaikkein sopivin laite minulle.

Minulle vähän naurettiin tästä kuvasta, kun ei kuulemma ole oikein kuntosalivaatteet. No ei ole ei, tässä vaiheessa oli jo huone luovutettu ja kassit pakattu. Olin siis matkavaatteissa.

Olen toiveikas ja koitan pitää mielessäni fysioterapeutin innostavat sanat: "Mervi, sussa olis potentiaalia paljon enempään!" Toivottavasti voin toukokuussa näyttää hänelle, miten paljon olen edistynyt. Silloin menemme viimeiselle viikon jaksolle.

Mervi

Kuntoutuksessa

Olen ollut kaksi viikkoa pois omalta työntekemispaikaltani ja olo on rentoutunut ja levännyt. Toisaalta taas on kuntoa kohotettu, eikä ollenkaan levätty laakereilla! Ensimmäinen viikko Pärnun kylpylässä meni - myönnän sen - hyvin paljon huilaten, mutta ehkä tarvitsin sen. Toinen  viikko Kankaanpäässä oli täysin erilainen. Siellä jumpattiin.

huonekaverin kanssa iltapalalla

 
https://www.kuntke.fi/kuntoutus/

Aamulla aloitettiin klo 8 ja ohjelmaa oli puoleen päivään tai iltapäivään. Ensin se tuntui "liian vähältä", mutta kun oivalsi omat mahdollisuutensa, niin päivästä sai kyllä rakennettua vaativankin. Eikä lihaskuntoa pysty millään joka päivä kohottamaan, vaan keho tarvitsee myös palautumista. Yhtenä iltana tunsin itseni energiseksi ja kävin SEKÄ kuntosalilla ETTÄ vesijumpassa.

Huoneet olivat vaatimattomat ja jostain syystä nousi ihan pala kurkkuun, kun saavuin paikalle. Se muistutti laitosmaisuudessaan liikaa sairaalaa. Noh, onneksi tuo tunne hävisi kun sain otettua "tilan haltuuni" - tavarat leviteltyä hujan hajan. Kylppäri ei sisustuksellaan myöskään viehättänyt, mutta tärkeintä onkin esteettömyys.

Ohjelma oli sekä yksilöllistä että ryhmässä tapahtuvaa 

MONIAMMATILLISTA YKSILÖKUUNTOUTUSTA. 

Tämä eka jakso oli paljolti tutustumista ja tutkimuksia ja haastatteluja. Kävimme sekä fysioterapeutin, sosionomin, sairaanhoitajan että lääkärin vastaanotolla ja kaikki tenttasivat ja kirjasivat havaintonsa ylös. Huoh. nykyään potilaana olo on sitä, että istut ja odotat, että vastapuoli saa kirjoitettua koneelle sen, mitä sanot - toinen hitaasti, toiselta se käy joutuisammin. Ennen sentään katsottiin haastateltavaa silmiin....

Ryhmänä meille pidettiin luento Kela-etuuksista, ravinnosta, liikuntasuosituksista ja psykologiasta ja parina teimme fysioterapiajuttuja: kuntotesti, kuminauhajumppaa, tasapainoharjoituksia jne.

Ruoka oli monipuolista ja tietysti kovin terveellistä. Se jopa maistui minullekin, kun edellisellä viikolla Pärnussa aloin kuvitella, etten ikinä enää saa maistaa mitään hyvää - että makuaistini olisi laihdutusleikkauksen jälkeen mennyt kokonaan pilalle. Mutta ei sentään. Tässäpä kuva lounaastani, jonka aloitin lappamalla ruokaa suoraan tarjottimelle, ilman lautasta.

Nyt kuntoutus etenee siten, että noudatamme kotona itse määräämiämme tavoitteita, mitkä oikein virallisesti allekirjoitimme. Minä lupasin käydä kerran viikossa uimahallissa tai vaihtoehtoisesti kävelyllä ja lisäksi tehdä 4-5 kertaa viikossa kotiharjoitteita, jotka saimme mukaamme. Helmikuussa on seuraava viikon jakso, jonka pitäisi olla enemmän yksilöllinen ja enemmän fysioterapiaan keskittyvä. Huhtikuussa on viimeinen viikon jakso, jolloin testaillaan, miten kunto on kehittynyt.

Minulle sopii erinomaisesti tällainen kontrollijärjestelmä. Jos nyt jäisin omilleni, olen varma, että hyvin pian unohtaisin kaikki lupaukset. Mutta kun tiedän, että kolmen kuukauden päästä joku testaa, miten on mennyt, niin se pakottaa yrittämään. Ja toki ymmärrän, että kuntoni on niin kertakaikkisen huono, että pakko on tehdä jotain. Ja toisaalta pääsin tuntemaan, että jo viikon treenailu auttoi huomaamaan lihaksissa vahvistumista ja kävelyssä paranemista. Eikä voi unohtaa mielen virkistymistä ja toivon heräämistä. Ehkä minusta sittenkin voisi tulla paremmin liikkuva, eikä ainut suunta olekaan alaspäin ja huonommaksi.

Eilen jo kotiin palattuani olin reipas ja lähdin kävelylenkille kaupungille. Katselin muutamat näyteikkunat ja totesin, että kävely sujui mainiosti, kun ei ollut liukasta. Illalla tein "tuolille - ylös" -liikettä ja samoin nyt aamulla. Toinen ääripää minulla on laistamisen lisäksi se, että teen liikaa. Otan liian ison tavoitteen, enkä jaksakaan sitä noudattaa muutamaa päivää enempää. Kohtuullisuus kaikessa olisi hyvä oppia.

Olen oikein tyytyväinen kuntoutukseen ja myös kuntoutuspaikan valintaani.

Mervi

Hukkaan heitettyä aikaa vai ei?

Mulla on kaksi asiaa, joiden tekemisessä tunnen ajan menevän hukkaan: autolla ajaminen ja ruoanlaitto. Nyt kuljen opintojen vuoksi Turussa kahtena iltana viikossa. Maanantaina on avustaja kanssani ja silloin matka taittuu joutuisammin, kun on seuraa, mutta tiistaina yksin ajaminen on tylsää.

Mulla on muuten uusi Citroen toukokuulta

Eilen keksin, miten saan hyödynnettyä tuon reilun tunnin matkan suuntaansa. Aloin jumppaamaan. Juu-uh, kyllä autolla ajaessa voi jumpata. Löysin vaikka miten paljon eri lihaksia vatsasta, kyljistä, selästä ja hartioista.

Kuinka moni nainen on kuullut ohjeen, että liikennevaloissa harjoitetaan alavatsan lihaksia? Supistus, rennoksi, supistus, rennoksi,....

Sen sijaan, että kyhjöttäisin selkä kyttyrällä samassa huonossa asennossa koko matkan, olen nyt liikkeessä. Ja huomasin heti, ettei perillä selkä ollutkaan tavanomaisen kipeä. Eikös se ole niin, että kun veri kiertää lihaksissa, niin ne voivat paremmin?

Olen peruslaiska ihminen ja välttelen kaikkea ruumiillista aktiviteettia. TIEDÄN kyllä, miten pienellä vaivalla voisi kuntoansa kohottaa - kotona, lähtemättä minnekään. Ja istuen vatsalihasten voimistaminen on muuten kivampaa, kuin makuulla.

Arvaan, että huomenna vatsalihakset saattavat olla hiukan hellät, niin rajua oli tuo tunnin jumppa äkkiseltään, venyttelemättä ja lämmittelemättä.

Mervi

Minähän en liikunnasta tykkää - vaiko sittenkin?

Vain yhden kerran elämässäni olen tykännyt liikunnasta. Tästä on jo lähes 30 vuotta aikaa, kun innostuin ja onnistuin laihduttamisessa. Pudotin 20 kg ja aloin pyöräilemään. Muistan vieläkin sen tunteen, kun joka päivä piti päästä lenkille. Silloin ehkä nautin jostain endorfiinipiikistä?

Sittemmin tuollaista haihatusta ei ole ollut havaittavissa. Inhoan kaikenlaista liikkumista. Noh, onhan se toisaalta ymmärrettävää: joka askel sattuu, painoa on ihan liikaa ja jälkeenpäin tietää tulevansa vielä kipeämmäksi. Lonkkiini ja polveeni on 9 kertaa laitettu keinonivel, joten milloin olen ollut leikkauksessa, toipumassa siitä tai proteesi irti...

Olimme pääsiäisenä Ruissalon Kylpylässä ja etukäteen päätin, että otan uimisesta koko rahan edestä hyödyn irti. Pakkasin mukaan paljon erilaisia särkylääkkeitä ajatuksella, etten anna kipujen estää uimista. Huomasin altaan reunalla näytön ja lähempi tarkastelu osoitti, että siinä oli vesijumppaohjelmia. Jo toisella kerralla uskaltauduin siihen koskemaan ja vau!

MINÄ KOUKUTUIN!

Siinä oli minun lajini. Hydro-Hex. Ruissalossa oli käytössä jokseenkin iso näyttö, joten samanaikaisesti pystyi monta ihmistä seuraamaan sen ohjeita. Kävin kaksi kertaa päivässä jumppaamassa ja yhden kerran sain ihan yksin kokeilla eri ohjelmia ja aikaa kului rattoisasti 1,5 tuntia. Oi, se oli ihanaa! Se tunne, että minä pystyn....

Ilmeni, että kotikaupunkini altaalla on sama mahdollisuus. Paitsi että täällä näyttö on kovin pieni, vain pienen tabletin kokoinen. Siinä pitää olla aika lähellä, että likinäköinen näkee, mitä tehdään. Toisaalta tämän etuna on liikuteltavuus. Olen tällä viikolla käynyt jo kaksi kertaa jumppaamassa. Tunti kuluu rattoisasti.

Ja kyllä, nyt jo huomaan edistyneeni. Jalka nousee kevyemmin ja mikä ihme: en ole tarvinnut ylimääräisiä särkylääkkeitä, sillä en ole tullut jumpasta kipeäksi. Nyt on uimahalliin lähteminen helpompaa, kun ei tarvitse pukea ulkovaatteita eikä sukkia. Ilmeisesti myös lisäkilpirauhasen poistoleikkaus on vaikuttanut lämmönsäätelyyni, kun en enää tunne olevani jatkuvasti kylmissäni.

Nyt on siis poistunut uimahalliin lähtemisen estävät "tekosyyt" ja voin odotella tuloksia myös kiinteytymisen ja painon pudotuksen saralla.

Miksi tämä sitten on niin erilaista?

Tykkään ohjelman selkeydestä ja äänettömyydestä. Ehkä siihen liittyy myös tietty kilpailuhenkisyys: haluan osoittaa itselleni, että pystyn tekemään koko ohjelman ja ehkä myöhemmin se myös kevenee...? Tietysti on palkitsevaa, kun ohjelman lopuksi näkee, paljonko kaloreita paloi. Ohjelma myös näyttää, kauanko olen tehnyt ja paljonko on vielä edessäpäin. Siitä näkee myös treenin vaativuuden. Ja saat itse valita, mille osalle kropasta haluat rasitusta. Aika kuluu paljon rattoisammin, kuin itse keksimiäni liikkeitä tehden. Jos tekee itsekseen, antaa helpommin periksi, tässä tulee tehtyä rivakammin.

Kerrassaan mainio "löytö". Toivottavasti saamme syksyllä uimahalliin isomman näytön. Nyt treenaan toukokuun ajan oikein ahkerasti, sillä kesäksi uimahalli menee kiinni!

Mervi

ps. pääsiäisloma Ruissalon Kylpylässä oli muutenkin oikein kiva. Söimme hyvin ja lepäsimme tehokkaasti. Ihana irtiotto arjesta!

Riittääkö kerta viikossa?

Voi että voi ihminen olla liikuntavastainen! Ymmärrän, että on ihmisiä, joille liikunta on välttämätöntä, ihmisiä, jotka tuntevat olonsa kurjaksi, jos eivät pääse ulos ja liikkeelle tai kuntosalille. Ihmisiä, joiden elimistö alkaa voida huonosti, jos ei saa säännöllistä "rääkkiä". Minulle KAIKKI liikkuminen on vastenmielistä. Tai noh, ehkä poikkeuksen tekee käsityömessut.

Viime sunnuntaina kävin Turun kädentaitomessuilla. Mukaan ei tarttunut oikein mitään. Kolme kirjaa, lehtitilaus ja magneettinen kahvimitta. Kotiin tultua luin tilaajalahjaksi saamani lisälehdet ja seuraavana päivän totesin, että minulle oli jo tullut nuo samaiset lehdet! Se hyöty huonomuistisuudesta on, että voi lukea lehdet moneenkertaan ja joka kerta ne ovat kuin ennennäkemättömät. Toivottavasti eivät kuitenkaan laita minulle toista lehteä tulemaan.

Kerran viikossa olen varannut avustajan kuntosali- tai uimahallikäyntiä varten. Koko päivän tuntuu raskaalta, kun tiedän, että työpäivän päätteeksi on lähdettävä. Tänäänkin yritin miettiä, että jos kuitenkin lähdettäisiin shoppailemaan, mutta kun ei oikein sellaiseen ollut tarvetta. Sisareni neuvoi - kun osaa samaistua liikunnanvastaisuuteeni - että "lähde pyörätuoliretkelle Alisenkadun (meidän pääkatu) päästä päähän ja katsele näyteikkunoita". Tosi hyvä idea - mutta kun ei ole sitä pyörätuolia... Heti huomenna soitan ja tilaan. Kesällä on kaikenlaisia markkinoita ja iltatoreja, minne olisi kiva mennä, mutten jaksa kävellä. Pyörätuolilla siis!

No, minun oli siis lähdettävä kuntosalille. Toista tuntia olimme avustajan kanssa kahdestaan salilla. Ai mihin tarvitsen avustajaa? Noh, hän laittaa lenkkarit jalkaani, kun en itse saa nauhoja kiinni. Hän pitää kyynärsauvaa hollilla, nostaa jalkani muutaman laitteeseen, joihin en itse pääse. Kuljettaa juomapulloa ja kantaa kassini, kun kuljen kahdella kyynärsauvalla.

Olen ymmärtänyt, että yksi kerta viikossa ei auta oikein mitään. Pitäisi käydä vähintään kaksi kertaa kuntosalilla, että kunto kasvaisi. Toivottavasti tästä yhdestäkin kerrasta kuitenkin jotain hyötyä olisi. Ainakin hiukan vetreämmältä tuntui kotiin palatessa. Tänään kävelinkin (ei siis menty sitä korttelin pituista matkaa autolla) hivenen pidemmän matkan, kun poikkesimme torilla ihailemassa vaalimainoksia. Siellä se minunkin kuvani "loisti" aika suurena. Hassua, jotenkin...

Tällaiset mainokset  oli tämänpäivän paikallislehdessä. Vierekkän. Kuvat näyttää näissä vedoksissa kehnoilta, mutta lehdessä ovat paremmat.

Vaalityötä on tehty aikomaani enemmän.

Mervi