Kotimaan matkailua

Koska yritykseni on kotini yhteydessä, on lomalla lähdettävä pois. Ihan ensimmisen kerran 10 vuotisen yrittäjyyteni aikana laitoin putiikin kokonaan kiinni viikoksi. Ottihan se ensin lujille, mutta olen pikkuhiljaa vähentänyt aukioloaikoja ja totutellut siihen, etten ole aina tavoitettavissa.

Vuokrasimme edullisen asuntoauton. Edullisuus tarkoitti teipillä korjailtuja paikkoja ja käteen jäävää suihkua... mutta siisti auto oli. Alkuun pelkäsin, miten pystyn sisällä liikkumaan kyynärsauvan kanssa ja miten hoituu wc-käynnit ja peseytyminen, mutta huoleni osoittautui turhaksi. Autossa oli wc ja em. epäkelpo suihku, mutta emme käyttäneet niitä ollenkaan. Sisällä en keppiä tarvinnutkaan, kun kaikki on lähellä ja aina sain kiinni "jostain". Ainut kurja puoli oli se, että porras oli liian korkealla ja mieheni joutui aina, joka kerta, nostamaan erillisen rappusen minulle.

Mieheni haluaisi yöpyä metsäteiden varrella, mutta minä haluan leirintäalueelle. Minä voitin 4/1. Ensimmäisen yön vietimme Venesillan leirintäalueella Tammelassa. Pääsimme majoittumaan ihan huoltorakennuksen viereen, eikä maisemassa ollut mitään valittamista. Ihana laineitten liplatus ihan oven takana. Tuolloin vesi oli vielä kylmää, emmekä uimaan tohtineet.

Ajelimme pikkuteitä ja ihailimme maalaismaisemaa ja laajoja lupiinikenttiä. Kävimme Ilolan puutarhassa, tai oikeastaan vain mieheni kävi, intohimoinen puutarhuri kun on.  Katso täältä tiedot.
Minä vain huiluuttelin väsyneitä jalkojani.

Käsityö oli mukana - tottakai.

Seuraava pysähdyspaikka ei ollut yhtä ihanan veden ääressä, mutta tosi kivaa oli parkeerata minne milloinkin ja keittää kahvit. Miten ne maistuukin niin paljon paremmalta noin retkellä?!

Vähän kulttuuriakin mahtui matkaan. Pääkalloja. 

Mathildedahl oli pettymys. 

Ruukkeja kävimme useampiakin katsomassa, Fiskarsissa yövyimmekin. Parkkipaikalla, vessan vieressä! Billnäs oli hyvin hiljainen.

Niin ihanan kuvan onnistuin nappaamaan auton ikkunan läpi!

Seuraavaksi laskettelimme Tammisaareen ja lopulta Hankoon. Ihmettelimme ihmisten vähyyttä: uimarannat olivat lähes tyhjät ja leirintäaluulla oli vain muutamia yöpyjiä. Oli sentään juhannus!

 

Iloinen kahvinkeittäjäni! 

On se loma vaan aina kivaa, vaikkei niin kummallisia tapahdukaan. Nuoruudessamme reissasimme ympäri Suomen, olemme sen joka kolkassa käyneet. Milloin olimme matkassa auton ja teltan kanssa (siitä on tosi kauan) ja joskus oli asuntovaunu mukana. Tämä oli ensimmäinen kerta vuokra-autolla. Mieheni joutui tekemään kaiken, pakkaamisen ja ruoanlaiton, sen mitä nyt autossa söimme. Hän tuumasi, että on vähän työläs. Minun tavarani mahtuivat yhteen pyykkikoriin ( no melkein) ja vaatteita oli taaskin puolet liikaa.

Saa nähdä jääkö tämä viimeiseksi asuntoauto-reissuksi, tiedä häntä...

Pellavasydämen Mervi

Vaivojaan ken valittaa, se vaivojensa on vanki

Olimme työntekijäni Arjan kanssa päättäneet jo viime kesänä, että nyt pidämme kunnon kesäloman. Pistetään putiikki kiinni kuukaudeksi! Jassoo?

Tosiasia on kuitenkin, että laskuja tupsahtelee taukoamatta ja palkka on maksettava siitä lomakuukaudestakin ja lomarahat päälle. Päädyin lopulta siihen, että olen yksin putiikissa kesäkuun, kun Arja pitää lomaa ja sitten pidän itse heinäkuussa lomaa. Hyvissä ajoin toukokuun lopulla ilmoittelimme tulossa olevasta tauosta korjausompeluissa. Ai niin, mikä tauko?

Vaikka muutoin onkin ollut hiljaista, niin niitä asiakkaita on riittänyt, jotka tulevat nyssäköitten kanssa anovan näköisenä "kun olis tämmöistä korjattavaa..." Mikä yrittäjä semmoinen olisi, joka käännyttäisi asiakkaan ovelta ja käskisi palaamaan heinäkuussa asiaan. En minä ainakaan. Eikä se asiakas tulisi heinäkuussa takaisin, vaan hakisi korjaajan muualta.

Olen siis istunut ompelukoneen ääressä. Juuri se on pahinta, mitä  voin itselleni tehdä.

Toisaalta nautin pitkästä aikaa ompelusta ja varsinkin, kun käsken itseäni tekemään työn rauhallisesti, hosumatta, siististi. Siinä olen onnistunut ja siinä, etten siirrä töitä. Laitan kaupan oven kiinni, enkä palaa illalla tekemään rästitöitä. Niin, olen lyhentänyt työaikani klo 10-15, kun normisti olemme 10-17. Eli olen kaupalla vain 5 tuntia ja nyt ensimmäisen kerran kesälauantait on ovet kiinni.

Yrittäjä ei ole lomalla, eikä aina vapaapäivälläkään 

Jo perjantaina aloin fiilistellä huomista lauantai-vapaata. Sitä minulla ei ole ollut 10 vuoteen, kun olen yrittäjänä ollut. Noooh, aamulla sain nukkua pitkään, mutta noin klo 11 soi puhelin. Pitäisi saada housun vetoketju vaihdettua - tänään. Toki se onnistuu. Tunnin päästä asiakas tuli hakemaan valmiin työn. Ja kun kerran ovi oli auki, tuli toinenkin asiakas. On aina ilo palvella....

Kun lääkkeetön kivunhallinta ei toimikaan

Puolitoista vuotta sitten aloitin kipuklinikalla lääkkeiden uudelleenjärjestelyn. Tramal ajettiin alas - siihen meni vuosi, kun tein sen pienentämällä annosta pikkuhiljaa. Nyt pienikin annos oikeasti auttaa. Jouduin luopumaan myös tulehduskipulääkkeestä, kun ohitusleikatulle mahalle se on liian iso riski. Monen monta muuta lääkevaihtoehtoa kokeiltiin, mutta mikään ei auttanut. Kävin kipukurssin ja opin, ettei krooninen kipu läheskään aina taitu vahvoillakaan lääkkeillä, aivot on saatava huijatuksi jotenkin muuten.Ymmärsin lääkkeettömän kivunhoidon idean. Monen kipukroonikon tavoin sain diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Ja taas uuden lääkityksen, mikä sekin näyttää olevan turha...


En tiedä, olenko koskaan ollut niin kipeä kuin eilen illalla - leikkauksien jälkitiloja lukuunottamatta. Mikään lääke ei auttanut, eikä edes lepuuttaminen. Tähän asti olen tiennyt, että kunhan pääsen pitkälleen, saavutan suht kivuttoman tilan. Mutten eilen. Ja pelkään, että tänään jatkuu sama ralli. Otin epätoivossani kipulaastarinkin takaisin, mutta eihän sekään ihan heti vaikuta, jos ollenkaan. Ei viimeksi ainakaan.

Tilannetta ei auta yhtään se, että olen yksin kotona vailla mitään aktiviteettia. Kokemuksesta tiedän, että mukava seura tai mielenkiintoinen tekeminen siirtäisivät ajatuksen edes hetkeksi pois kivusta. Olen oppinut laittamaan kivun laatikkoon ja laatikon kiinni.

Taas uusi rumba?

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevan ihmisen ei kuulukaan pystyä työtä tekemään. Mutta nyt on kysymys normi arjen hallinnasta. Koko ajan jäytävä kipu estää kaiken tekemisen, melkeinpä sanoisin, että olemisenkin. Kroppaani on tullut uudenlaisia kipuja, joiden syytä en keksi. Luulenpa, että tässä ei auta muu kuin tilata aika terveyskeskuslääkäriltä ja kysyä, mitä tehdään? Ehkä pitäisi kuvata nilkat ja jalkaterät - onko niihin iskenyt tulehdus, vai nivelrikko vai joku ääreishermojuttu. Vai aletaanko taas etsiä jotain vaikuttavaa lääkettä?

Helle ei syyksi kelpaa, sillä minulla on ennemminkin vilu. Kuumetta ei kuitenkaan ole, lämmönsäätelyjärjestelmäni vaan streikkaa, kilpirauhasessa ja lisäkilpirauhasessa ehkä vikaavikaavikaa.

Laktoosiongelma? 

Laihdutusleikkauksen jälkeen olen kärsinyt myös jokapäiväisistä suolisto-ongelmista. Nyt olen tajuamassa, ettei minulle ehkä sovi maito. Siis - kuudenkymmenen vuoden jälkeen? Todentotta, tarkistin, mieheni oli ostanut tavan maitoa, söin jäätelön ja maitokastiketta. Ja olo oli hirveä. Tämäkin vielä. Toisaalta, jokseenkin helposti hoidettava vaiva, vai onko?

Just nyt ei tunnu kivalta, ei ollenkaan.

Tämän kirjoittamisen jälkeen
Lauantaina tilanne helpotti; alkoiko Norspan-laastari vaikuttaa vai mikä, mutta nyt on viikonloppu ja kivut hallinnassa. Taas voin ajatella minulle normaalia elämää, jossa kipuja on koko ajan, mutta ne eivät hallitse aivan kaikkea. Mutta miten on maanantaina, kun on edessä pitkä työpäivä?

Hiukan oloani helpotti sekin, kun kävin ulkona kuvaamassa kaunista pihaamme.

Meillä on kaupungissa naisporukka, joka joka kesä keksii jotain kivaa kaupunkilaisia ja turisteja viihdyttämään. Tänä kesänä se oli tuolit. Talvella maalasivat pari sataa tuolia ja jakoivat eripuolille kaupunkia. Minäkin sain kaksi tuolia puodin eteen. Tätä kirjoittaessani mieheni tuli kertomaan, että  viime yönä toinen tuoleista on varastettu.

Mervi 

Minähän en liikunnasta tykkää - vaiko sittenkin?

Vain yhden kerran elämässäni olen tykännyt liikunnasta. Tästä on jo lähes 30 vuotta aikaa, kun innostuin ja onnistuin laihduttamisessa. Pudotin 20 kg ja aloin pyöräilemään. Muistan vieläkin sen tunteen, kun joka päivä piti päästä lenkille. Silloin ehkä nautin jostain endorfiinipiikistä?

Sittemmin tuollaista haihatusta ei ole ollut havaittavissa. Inhoan kaikenlaista liikkumista. Noh, onhan se toisaalta ymmärrettävää: joka askel sattuu, painoa on ihan liikaa ja jälkeenpäin tietää tulevansa vielä kipeämmäksi. Lonkkiini ja polveeni on 9 kertaa laitettu keinonivel, joten milloin olen ollut leikkauksessa, toipumassa siitä tai proteesi irti...

Olimme pääsiäisenä Ruissalon Kylpylässä ja etukäteen päätin, että otan uimisesta koko rahan edestä hyödyn irti. Pakkasin mukaan paljon erilaisia särkylääkkeitä ajatuksella, etten anna kipujen estää uimista. Huomasin altaan reunalla näytön ja lähempi tarkastelu osoitti, että siinä oli vesijumppaohjelmia. Jo toisella kerralla uskaltauduin siihen koskemaan ja vau!

MINÄ KOUKUTUIN!

Siinä oli minun lajini. Hydro-Hex. Ruissalossa oli käytössä jokseenkin iso näyttö, joten samanaikaisesti pystyi monta ihmistä seuraamaan sen ohjeita. Kävin kaksi kertaa päivässä jumppaamassa ja yhden kerran sain ihan yksin kokeilla eri ohjelmia ja aikaa kului rattoisasti 1,5 tuntia. Oi, se oli ihanaa! Se tunne, että minä pystyn....

Ilmeni, että kotikaupunkini altaalla on sama mahdollisuus. Paitsi että täällä näyttö on kovin pieni, vain pienen tabletin kokoinen. Siinä pitää olla aika lähellä, että likinäköinen näkee, mitä tehdään. Toisaalta tämän etuna on liikuteltavuus. Olen tällä viikolla käynyt jo kaksi kertaa jumppaamassa. Tunti kuluu rattoisasti.

Ja kyllä, nyt jo huomaan edistyneeni. Jalka nousee kevyemmin ja mikä ihme: en ole tarvinnut ylimääräisiä särkylääkkeitä, sillä en ole tullut jumpasta kipeäksi. Nyt on uimahalliin lähteminen helpompaa, kun ei tarvitse pukea ulkovaatteita eikä sukkia. Ilmeisesti myös lisäkilpirauhasen poistoleikkaus on vaikuttanut lämmönsäätelyyni, kun en enää tunne olevani jatkuvasti kylmissäni.

Nyt on siis poistunut uimahalliin lähtemisen estävät "tekosyyt" ja voin odotella tuloksia myös kiinteytymisen ja painon pudotuksen saralla.

Miksi tämä sitten on niin erilaista?

Tykkään ohjelman selkeydestä ja äänettömyydestä. Ehkä siihen liittyy myös tietty kilpailuhenkisyys: haluan osoittaa itselleni, että pystyn tekemään koko ohjelman ja ehkä myöhemmin se myös kevenee...? Tietysti on palkitsevaa, kun ohjelman lopuksi näkee, paljonko kaloreita paloi. Ohjelma myös näyttää, kauanko olen tehnyt ja paljonko on vielä edessäpäin. Siitä näkee myös treenin vaativuuden. Ja saat itse valita, mille osalle kropasta haluat rasitusta. Aika kuluu paljon rattoisammin, kuin itse keksimiäni liikkeitä tehden. Jos tekee itsekseen, antaa helpommin periksi, tässä tulee tehtyä rivakammin.

Kerrassaan mainio "löytö". Toivottavasti saamme syksyllä uimahalliin isomman näytön. Nyt treenaan toukokuun ajan oikein ahkerasti, sillä kesäksi uimahalli menee kiinni!

Mervi

ps. pääsiäisloma Ruissalon Kylpylässä oli muutenkin oikein kiva. Söimme hyvin ja lepäsimme tehokkaasti. Ihana irtiotto arjesta!

Yrittäjän miniloma

Maaseudun kehittämisrahasto ja Invalidiliitto ilmoittivat haettavaksi vammaisten yrittäjien miniloman Vesi-Leppiksessä. Lähetin hakemuksen ja sain paikan. Pettymys oli melkoinen, kun teema olikin muuttunut omatoimilomaksi. Eikä oikein mikään muukaan toiminut.

Tässä kuvassa kiteytyy koko loma - ei päätä ei häntää.

Olin kauhuissani 450 kilometrin ajamisesta. Täytyy sanoa, että se oli elämäni ensimmäinen noin pitkä ajomatka ja taatusti myös viimeinen. Aika ison osan istuin tuskissani, kun iskias oikein repi lonkkaa. Mutta minä selvisin! Mennessä aikaa kului 7 tuntia ja takaisin tullessa 6 tuntia, mutta se olikin pelkkää alamäkeä, kuten kartallakin...

Ysipuol annan pisteitä itselleni. Yksi miinus tuli pienestä mutkasta Tampereella, kun lähdin moottoritieltä väärälle rampille, mutta hienosti tein korjausliikkeen navigaattorin avulla. Toinen miinus tuli yhdestä peltipoliisistä, joka välähti. Ihan epistä, sillä koko matkan silmäilin herkeämättä nopeusmittaria ja jarruttelin nopeusrajoituksissa. Suurimman osan matkasta sai hurruutella satasta.

Matkaan lähdin aamulla kuudelta. Mennessä pysähtelin muutaman kerran, ensimmäiseksi Sastamalassa äitini haudalla.

Toisen kerran pysähdyin evästauolle Sastamalan jälkeen olevalle  huoltsikalle "Kiskokabinetti" ja komannen kerran pysäköintialueelle eväs- ja pilleritauolle.Kiskokabinetissa oli tuollaiset 50-luvun vaunut, jollaisissa  minuakin on samoilla seuduilla lykitty - Tyrväällä (nyk. Sastamala) kun syntynyt olen.

Perillä Vesi-Leppiksessä oli vastassa jonkun verran iso potkukelkka.

Jotkut vaaleanpunaiset lasit olisi pitänyt päässä olla, että olisi paikassa ja järjestelyissä jotain hyvää nähnyt. Meille kuitenkin tarjosi Invalidiliitto tällaiset:

Laitanpa tähän kuvan, jonka otin ruokasalista ja se ehkä kertoo jotain. Jos oikein miettii, niin pari kokemusta jäi mieleen: tutustuin joogaan ihan oikean joogaopettajan vetämänä. En osallistunut aistiulkoiluun, missä joogafilosofia oli kuulemma enemmänkin esillä, mutta tuolijoogassa opettelin hengittämistä. Sitä harjoitus pitää jatkaa edelleenkin. Mutta, kuten olen aina "pelännytkin" - ei jooga ole pelkkää voimistelua, vaan sen takana on filosofia, joka ei vastaa omia arvojani.

Toinen opettava kokemus oli ihan tavallinen kehonkoostumusmittaus. Hälyttäviä olivat tulokset: kaikki ylä- ja alarajat paukkui mennen tullen. Ainut kohtuullinen tulos oli sisäelinrasvapitoisuus. Ne olen saanut alenemaan laihdutusleikkauksen myötä.

Kolmas kiinnostava oli kädentaidot -osio, jossa valmistimme mehupilleillä rannekkeen.

Vieressäni sokea mies pujotteli tosi näppärästi samassa ajassa kuin minäkin, jonka pitäisi olla ammattilainen tällaisessa askartelussa. Ja kyllä, tuo vanha, ryppyinen ja kummanvärinen on minun käteni.

Paikan henkilökunta ei ollut aivan ajan tasalla. Liekö ollut kesäapulaisia vastaanotossa, kun ei oikein homma pelittänyt. Ohjelmassa olisi ollut paljon toivomisen varaa ja etäisyydet aktiviteetteihin olivat meikäläisellekin liian pitkät, saati sitten pyörätuolilla... Pyysin korotettua tuolia kokoushuoneeseen, mutta sellaista ei koko talosta löytynyt. Istuminen oli siis paikka paikoin tosi tuskallista.

Eivät olleet vetäjät tutustuneet porukkaansa, kun sairaanhoitaja (jonkinlaista luontaisjuttua) luennoi elämän tärkeistä elementeistä. Oli puheissaan kovin some - vastainen ja kun sokea mies kertoi lukevansa paljon kirjoja, oli tämän vastaus: " Toivottavasti luet oikein painettua kirjaa, eikä mitään e-kirjaa!" Niinpä. Sokea. Ei silti, tosi näppärästi kävi häneltä näkemättä esim. facebookin käyttäminen. Kännykkä muuttaa kirjoitetun tekstin hänelle puhutuksi. Toki tuolla oli avustajat mukana. Minä olin ainut pariton. Ihmisiin oli kiva tutustua.

Iltapalaksi halusin syödä kiivin puolikkaan, muttei mukana ollut lusikkaa. Luovuus peliin ja sain kuin sainkin sen syötyä. Näin:

Parasta - mikä sitten korvasi kaiken epäonnistuneen - oli LOMA. Näin samassa talossa yrityksen kanssa asuessa ainut tapa pitää lomaa, on lähteä pois ja mitä kauemmas, sen parempi. En seurannut uutisia, enkä suonut ajatustakaan Pellavasydämelle enkä murehtinut, pärjääkö Arja. Hyvin pärjäsi.

Pellavasydämen Mervi

Lepoa leikkauspöydällä

Nyt ei ole kuulkaa käsityöt edistyneet. Tiistaina leikattiin, leikkaus meni hyvin. Osastolla nyt oli kaikenlaista säätöä. Niinkuin esimerkiksi se, että mulle annettiin kunnon ruokaa heti leikkauksen jälkeen, jauhelihakeittoa ja hapanleipää. Iltapalalla halusin kaksi leipää ja niitä sitten kävivät naisissa poishakemassa. Ihmetellessäni, että kun jo aiemminkin sain kunnon ruoan selittivät: "No kun meillä on täällä kaikenlaisia kesäapulaisia". Siis ne antoivat mulle VIRHEELLISESTI ruoan, vaikka mun olis kuulunu olla liemiruoalla. Seuraukset voitte arvata. Mun ruoansulatus on ympäriämpäri.

Lopputuloksesta lääkäri varoitteli, ettei kannata odottaa 100% apua, toiset saa, kaikki eivät.

Mutta käänteentekevää tällä reissulla oli se, että MINÄ NAUTIN LEIKKAUSPÖYDÄLLÄ MAKAAMISESTA. En pelännyt, vaan seurailin rauhassa itseäni ja oloani. Sain kunnon lääkkeet puudutuspiikin laiton ajaksi, joten heräilin vasta kun leikkaus alkoi. Alaruumis oli puuduksissa, joten mulla oli kivuton olo. Muutenkin oli mukava asento, joku kävi aika ajoin silittämässä päätä ja kyselemässä kuulumisia. Mistään ei sattunut, ei painanut, eikä ollut edes vilu. Mikäs siinä oli ollessa! Kanyyli puhkasi kaksi suonta ja joutuivat sitä siis uusimaan, mutta eipä se minua haitannut. Leikkaus kesti tasan tunnin.

Olin sairaalassa yön yli ja kivut oli kyllä aikamoiset, kun puudutus lakkasi. Nytkin vielä kotona heti omien kipulääkkeiden heiketessä kivut alkavat. En ole ollut putiikissa, vaan Pirkko on minua sijaistanut. Sairaslomaa olisin saanut muutaman viikon, mutta mitäpä minä sillä. Huomenna aion olla työssä koko päivän. Tänään olen vielä nukkunut, nukkunut ja nukkunut.

Nyt on ommeltava yksi pellavatunika, jota tullaan huomenna hakemaan. Muutama ratkennut sauma on myös korjattava. Paljon töitä on odottamassa, joten loma on nyt päätettävä tähän ja sinniteltävä eteenpäin.

Odotusaulassa olisi kannattanut ottaa kuvia, kun siellä oli noin kiva tausta. Tässä sitä odotellaan leikkaussaliin pääsyä. Ikinä ennen en ole vielä kävellyt leikkauspöydälle. Iloa tuotti se, että minulle tuotiin kokoa M olevat vaatteet, eivätkä ne olleet ollenkaan liian pienet.

Vaikka sairaalahuoneet aina vähän ankeita ovatkin, tässä neljän hengen huoneessa - jossa muuten olin yksin - oli oikein kukkatapetitkin.

Ja tässä se kielletty ruoka, jota minun ei olisi pitänyt saada heti leikkauksen jälkeen. Mutta kyllä minä tästä niin nautin, olkoonkin, että sillä oli katastrofaaliset seuraukset...

Kotiin tullessani vastaan leijaili ihanat tuoksut. Makkarissa juhannusruusu ja olkkarissa pionit.

Mervi