Laihdutusleikkaus - oliko hyötyä?

 Ensimmäinen ajatus laihdutusleikkauksesta - tai oikeampi nimitys on LIHAVUUSLEIKKAUS -  syttyi mieleeni joskus vuoden 2012 paikkeilla. Silloin tästä asiasta ei yleisesti puhuttu. Kun kerroin eräälle ihmiselle lähipiirissä aikomuksestani, hänen reaktionsa oli: "Etkö  voisi vain kuvitella käyneesi leikkauksessa ja laihduttaa ihan tavallisesti?" Hah. Loppujen lopuksi kävi niin, että hän lähti leikkaukseen ennen minua! Se olikin minulle helpotus, sillä sainhan kulkea valmiiksi viitoitettua polkua....

Kun lähdin hakemaan lähetettä terveyskeskuksesta, ei siellä ollut kokemusta asiasta. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten lopulta lähete Tyksiin heltisi. Tällaisena pulskana lähdin apua hakemaan:

Tässä kuvassa olen aika "höyskässä" kunnossa

Tie varsinaiseen leikkaukseen on pitkä. Kaiken lähtökohta on, että olet tarpeeksi ylipainoinen, mutta myös, että sinulla on näyttöä aikaisemmista laihdutusyrityksistä. No, niitä minulla oli vaikka kuinka paljon useamman vuosikymmenen ajalta, olinhan jo nuorena tyttönä käynyt terveyskeskuksen laihdutusryhmässä, vähän vanhempana Painonvartijoissa, lääkärin valvonnassa VLCD- kuuria ja mitä vielä... Osa oli onnistuneita yrityksiä, osa vain yksityksiä.

Kaiken kaikkiaan leikkaukseen pääsyyn meni vuoden verran. Kävin kirurgin vastaanotolla, verikokeissa, gastroskopiassa (=mahalaukun tähystys) ja ravintoterapeutilla. Prosessiin kuului myös hampaitten tarkistus hammaslääkärillä. Tuo tähystys oli ihan kamala kokemus, mutta se tehtiin ammattitaidolla ja nopeasti.

Vaihtoehdot 

Minut leikkasi tammikuussa 2014 Paulina Salminen Tyksistä. Hän on laihdutusleikkauksiin hyvin perehtynyt, mukava kirurgi. Tässä hänen tutkimusryhmänsä tuloksia.  Kirurgi selitti kaksi eri vaihtoehtoa toimenpiteeksi. Sleevessä poistetaan suuri osa mahalaukusta ja jätetään vain pieni "hiha", mistä nimitys. Bypass, eli Ohituksessa mahalaukku ohitetaan. Täällä on mielestäni asia selitetty hyvin. Pantaleikkauksia (kuva C) ei käsittääkseni enää tehdä.

Jos potilaalla on taipumusta närästykseen, sleeveä ei edes harkita. Koska minulla ei sitä ollut, päätettiin tehdä sleeve - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi valinnaksi. Leikkauksen jälkeen minulle tuli TOSI KIUSALLINEN närästysvaiva.

Ensin painoa putosi hyvin. Mutta kahden kuukauden päästä sain verenmyrkytyksen (sen yhteyttä laihdutusleikkaukseen ei ole voitu osoittaa) ja loppuvuosi oli karmeaa taistelua. Bakteeri pesiytyi lonkan keinoniveleen, joka piti poistaa. Jouduin pyörätuoliin ja olin kauan sairaalassa antibioottitiputuksessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi painokin nousta. Otin uudelleen yhteyttä Tyksiin vuonna 2017 ja pääsinkin uuteen leikkaukseen. Syynä nimenomaan närästysvaivan korjaus. Mikä toteutuikin täydellisesti. Sen sijaan painoa en saanut enää kovin paljon putoamaan.

Näissä kuvissa olen "pienimmilläni" sleeven jälkeen. Kun pääsin pyörätuolista, alkoi paino nousta. Minulla ei ollut voimavaroja tarkkailla syömisiäni. En kyllä syönyt isoja annoksia, mutta söin väärin. Addiktoiduin yhteen Lidlin jälkiruokarahkaan ja söin sitä hullun tavalla. Toisen leikkauksen jälkeen se maistui onneksi pahalta.

Tässä kuva kesältä 2014, kun Pellavasydämen uutta myymälää vasta laitetaan

Tässä toisessa, ohitusleikkauksessa joka tehtiin joulukuussa 2017, sain taas uuden vaivan. Nyt leikkauksesta on jo 1,5 vuotta ja koko tämän ajan olen kärsinyt jatkuvasta ripulista. Syytä tähän ei ole löytynyt, jos sitä oikein kunnolla on tutkittukkaan. Lääkkeeksi sain Imodiumia - ilmeisesti koko loppuelämän. Vaiva on erittäin kiusallinen ja pahimmillaan eristää normaalielämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Esimerkiksi uimahalliin meneminen saattaa estyä, jos juuri silloin vaiva ei ole hallinnassa.

Noh, menisinkö uudestaan?

Menisin. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Oma tieni laihdutuksen yrittämisessä oli käyty loppuun. En kyennyt muuttamaan totuttuja tapojani, enkä hillitsemään iltasyömistäni. Leikkaus oli ainut vaihtoehto.

Tuon sleeven jättäisin välistä kokonaan. Olisi ollut viisasta tehdä heti alunperin mahalaukun ohitus. Nyt painoni pysyy prikulleen samassa; ei putoa, muttei onneksi nousekaan. Mahalaukku on pieni, sinne mahtuu korkeintaan 2 dl ruokaa. Jos syön enemmän, alkaa kovat kivut. Samoin nopea syöminen aiheuttaa kipua.

On opeteltava syömään vähän ja hitaasti. Kun menemme pizzalle, otamme yhden puoliksi ja siitä puolikkaasta kykenen syömään puolet. Mieheni on jo tottunut syömään lautaseltani loput. Joissain ravintoloissa saan selittämällä lasten annoksen.

Aivan liian iso annos

Myös syödyn ruoan laadulla on merkitys. Jos syön jäätelön (se on liian makeaa) alkaa dumping-ilmiö. Hirveän moni ennen hyvältä maistunut syöminen on muuttunut pahan makuiseksi. Enää ei löydy hyvänmakuista jugurttia, rahkaa tai proteiinivanukasta. Ylipäätään mieluisan syömisen löytäminen on hankalaa. Kaikkein mieluiten söisin vain salaattia. Mieheni tekeekin joka ikinen ilta ison kulhollisen, josta syö itse pienen annoksen ja minä valtavan. Salaatinkastike on ainut rasvainen, mitä syön. Leipää syön 4 palaa ja se on liikaa, mutta toisaalta sillä korvaan pullan. Mitään makeita kahvileipiä en pysty/halua syödä, mutta tavallinen kotipulla on nannaaa. Leivässä olemme siirtyneet kauraleipään, enkä onnekseni ole siihen kyllästynyt, vaikka syömme samaa päivästä toiseen. Leikkeleet on jäänyt pois, ne eivät maistu. Kananmunaa kyllä laitan leivän päälle ja syön muutenkin, kun pitäisi proteiinin saannista pitää huolta.

Viisi vuotta sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella luopuvani lihasta. Nyt olen hyvin valikoiva sen suhteen. Määrän pitää olla pieni ja mieluiten jauhelihaa tai muutoin mureaa.

Ruokarytmi on yksi tärkeä opittava asia. Syömisten  välit eivät saa venyä liian pitkiksi. Pidän huolta, että 2-3 tunnin välein syön jotain. Iltasyöminen on edelleen ongelma: jos en kiinnitä siihen huomiota, mieleni tekisi puputtaa vähän väliä jotain. Mutta onneksi vatsalaukku ei salli isoja määriä.

Tällä hetkellä olen  vähän hämmennyksissäni. Miten saisin painon putoamaan? Tarvetta on vielä paljon. Osasyy jumittamiselle on pieni kulutus. Päivätyöni vietän etupäässä istuen ja illat makaan telkkaria katsoen. Kulutukseni on lähes vuodepotilaan tasolla. Näin ollen en saisi syödä nykyistä määrää. Aika vaikea on tietää, mistä vähentäisin. Olenkin pohtinut jonkun kalorilaskurin käyttöönottoa.

Kontrollit Leikkaukseen valmistautumisessa tutkitaaan veriarvot erittäin hyvin. Samoin niitä kontrolloidaan pitkin matkaa ja ravitsemusterapeutilla käydään useamman kerran. Verikokeissa minulta löydettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta, mikä ei muutoin minulle oireillut mitenkään. Sen poistoleikkauksesta olen kertonut täällä. Heti ensimmäisissä verikokeissa todettiin myös, ettei minun elimistööni imeydy d-vitamiini. Tasoa yritettiin nostaa tableteilla, mutta pariin otteeseen sitä on jo pistetty lihakseen. Loppuelämän leikatut syövät pilleripurkista lisävitamiinia ja kalkkia.


Ainiin, yksi iso vaikutus ohitusleikkauksella oli lääkitykseeni. On surullista, etten saa syödä tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat mahan limakalvolle ongelmallisia. Olin jo vuosia tarvinnut  Voltaren - kipulääkkeen ja nyt se piti jättää pois. Korvaavaa ei ole löytynyt, joten kivut ovat lisääntyneet. Ihan poikkeustapauksissa saan kuitenkin tuon lääkkeen ottaa, mutta aina vatsan suojalääkkeen (Somac) kanssa.


Jos haluat kysyä jotain omasta kokemuksestani, vastaan mielelläni.

Aloitin muuten oman blogin laihdutusleikkaukselle, muttei siitä näköjään valmista tullutkaan. Voit käydä täältä katsomassa ensimmäiset tutkimukset. 

Mervi

Muuttuneet mittasuhteet

Olen suurimman osan elämästäni ollut lihava. Ylipainoinen siis. Vaikka nuorena naimisiin mennessäni olinkin hoikka, olen sittemmin tottunut pitämään itseäni (siis itse itseäni) liian lihavana.

Olen blogissakin kirjoittanut, että olen ollut kahdessa laihdutusleikkauksessa. Vuonna 2014 tammikuussa tehtiin sleeve-leikkaus, joka on vähän varovaisempi vaihtoehto. Minulle siitä alkoi aivan hirveä vuosi, sain maaliskuussa hengenvaarallisen infektion lonkkaproteesiin ja jouduin olemaan sairaalassakin monta viikkoa. Laihduin kesään mennessä 34 kiloa, mutta olin muutenkin "hauras", kuten eräs ystäväni kuvaili tavattuamme pitkästä aikaa. Liikuin pyörätuolilla, kun lonkkaproteesini oli otettu kokonaan irti.

Jostain syystä - vaikkakaan en isojen ruoka-annosten vuoksi - lihoin kiloja takaisin. Tuskin muuten olisin päässyt uusintaleikkaukseen, mutta kun ensimmäisessä leikkauksessa tuli paha närästysvaiva. Joulukuussa 2017 tehtiin rankempi ohitusleikkaus. Olen joulun jälkeen pudotellut n. 17 kiloa. Pudotettavaa on vielä paljon, mutta en enää aina ja kaikkialla tunne itseäni ENSIMMÄISENÄ lihavaksi. Toki monet vaatteet näyttävätkin isoilta.

Tänään jouduin hämmennyksiin.

Olin Optikkoliikkeessä kokeilemassa silmälasin sankoja. Pääsin oikein Raili Hulkkosen - tyyligurun - asiakkaaksi. Hän neuvoi minulle sopivia kehyksiä. Oma makuni onkin jäänyt johonkin parin vuosikymmenen taakse. Yht'äkkiä kysyin, että "ei kai nämä pyöristä ennestäänkin pullukoita kasvojani?" Heti kun olin tuon sanonut, menin ihan hiljaiseksi. Otin peilin käteeni ja katsoin - miksi minä niin kysyin, eihän kasvoni ole pullukat?

Aivan kuten sisareni tokaisi, kun tämän hänelle kerroin, että minun olisi pitänyt kysyä: "Ei kai nämä kavenna entisestäänkin kapeita kasvojani?

Niin syvässä on ihmisessä LIHAVA KUVA ITSESTÄÄN. Ei edes muista, miltä oikeasti näyttää. Ei ole vielä tottunut uuteen ulkonäköönsä.

Piti oikein kaivaa vanhoja naamakuvia ja tehdä vertailuja.

 Semmoinen oli naama ollessani lihavimmillaan. Sitten tuli vuosi 2014 ja moni asia muuttui.

Omasta mielestäni minulle sopii kaikkein parhaiten nuo kapeat tai (matalat?) silmälasit, mutta Raili Hulkkonen näytti kyllä ilmeellään oitis, mitä mieltä on niistä ja niitten muodikkuudesta.

Mervi

Laihduttamista

Tänään oli vähän jännittävä päivä. Kävin Turussa Tyksin ravintoterapeutilla. Kirurgi oli määrännyt kiloja pudotettavaksi, tai ainakin niin, että "suunta on alaspäin". Kiloakaan en saanut pois, mutta onneksi oli mukava terapeutti, joka ei antanut moitteita - ohjeita vain.

Nyt on alettava tositoimiin. Leikkaukseen lienee aikaa reilu kuukausi. Jos kiinnostaa, lue toisesta blogistani: http://leikkauksellalaihaksi.blogspot.fi/2017/08/ravitsemusterapeutilla.html

Mervi

Laihdutusleikkaus

Paljon olisi kerrottavaa, mutta jotenkin en vaan ole saanut toimeksi. Nyt sentään päivitin yhden blogini - laihdutusleikkaus - ajan tasalle. Voit käydä kurkkaamassa täältä: http://leikkauksellalaihaksi.blogspot.fi/2017/06/tilannekatsaus.html

Mervi

Pitkän prosessin päässä

Kävin tänään Tyksissä. Minulle oli varattu aika gastron poliklinikalle. Reissu meni hienosti. Keli on hyvä, tiet sulana. Yhtään en joutunut odottamaan, vaan aikataulut täsmäsi. Ainut pikkuharmi oli se, että läääkäri käski käydä samantein laboratoriokokeissa, mutta se ei lopulta onnistunut, sillä olin aamulla syönyt aamupalan. Ihme, ettei lääkäri huomannut, että nuo kokeet olisi vaatinut paaston. Noh, käyn perjantaina täällä omassa laboratoriossa.

Olen jo jonkun aikaa hautonut mielessäni toivetta päästä uuteen laihdutusleikkaukseen. En osannut ennalta arvioida lääkärin suhtautumista asiaan. Tiesin, että hän voi tyrmätä ajatukseni sillä perusteella, etten ole kyennyt pitämään painoa kurissa ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Toivoin kuitenkin, että voisin perustella pyyntöni niin hyvin, että lupa heltyisi.

Onnekseni paikalla oli sama lääkäri, joka hoiti aminua vuonna 2013, kun valmistauduin tammikuussa 2014 tehtyyn leikkaukseen. Silloin prosessi kesti runsaan vuoden. Te, jotka olette seurannet blogiani, muistatte varmaan, että hetikohta tuon leikkauksen jälkeen elämäni heitti "häränpyllyä" kun elimistööni tunkeutui pöpö, joka teki pesänsä lonkkaproteesiin.

Ensimmäisestä leikkauksesta jäi erittäin ikävä vaiva, närästys. Joudun syömään joka päivä siihen lääkettä, eikä se silti tahdo tokeentua. Nyt kuulin iloisen asian; vaiva voidaan korjata tässä uudessa leikkauksessa! Olisipa suuri helpotus. Kun noita vaivoja on muutenkin jo tarpeeksi.

Joudun aloittamaan koko prosessin alusta. Se tarkoittaa ensimmäiseksi ruokapäiväkirjan pitämistä. Sitten se tarkoittaa Turun keikkoja: ravitsemusterapeutti nyt ensin opettaa (taas!) uutta tapaa suhtautua ruokaa ja kunnollista ruokavaliota. Joudun myös epämiellyttäviin tutkimuksiin, mahantähystykseen ja nenän kautta tehtävään tähystykseen. Yök!

Olin jo varautunut tuntemaan syyllisyyttä, mutta aivan turhaan. Lääkäri itse mainitsi, että ymmärtää tilanteeni ja sen, etten ole kyennyt keskittymään laihduttamiseen, kun elämässä on ollut niin paljon muuta. Kaksi asiaa puoltavat uutta leikkausta: se, että saadaan närästysvaiva hoidettua ja se, että jokaisesta pudotetusta kilosta on hyötyä yleiskunnolleni ja liikkumiselleni.

Jos sinua kiinnostaa, voit seurata edistymistäni uudessa blogissani (taas!) täällä.

Huomenna se alkaa. Ruutuvihko esille ja jokainen suupala tunnollisesti ja rehellisesti ylöskirjoittaen.

Mervi

Loiki asu

Ei muuten tiedä Googlekaan tuon sanan "loiki" merkitystä. Lieneekö varsinais-suomalainen sanonta, vai onko peräti äitini itse keksimä? Meillä sitä on käytetty tarkoittamaan huonosti istuvaa, liian pitkää, tyylitöntä tai asua, jossa kantajansa on "kuin rotta tyhjässä tynnyrissä".

Lähtiessäni käymään Turussa lääkärissä halusin valita asun, jossa on helppo autoilla, helppo pukea ja riisua, eikä tarvitsisi isossa kaupungissa hävetä.

Kesäpuvustoni on vanhanaikainen, en ole ostanut yhtään uutta vaatetta. Ja miksi ostaisinkaan, kun kaappi on kuitenkin täynnä käyttökelpoista. Olen päättänyt pärjätä näillä. Luomalla uusia yhdistelmiä toivon saavani vaihtelua.

Lähtökohdaksi otin joustavat housut, tällä kertaa itse tekemäni trikoocaprit. Ne tuntuvat päällä, niinkuin ei olisikaan mitään, ovat kuin toinen iho. (Pellavasydämessä on muuten muutamat vielä myynnissä) Väriksi valikoi jokseenkin hankala ruskea. Ruskeasta minulle sopii vain tietty kylmä sävy eikä minulla juurikaan ole ruskeita vaatteita. Mitä siis yläosaksi? Löysin tunikan, jota olen pitänyt ollessani lihavimmillani.

No jos tulee kylmä, mitä takiksi? Löysin hienosti tunikan petroolin väriin sopivan pellavajakun. Olen ostanut tämän jo edelliskesänä, mutten ole vielä ollenkaan pitänyt. Jotenkin se ei nappaa, ei ole minun tyyliäni. Vähän liian boheemi valtavine taskuineen. Jakku on Gritas -malliston "eimikäänhalpis" jakku, jonka sain ostaa huimalla alennuksella.

Ennen lähtöäni en kovin tarkkaan analysoinut tätä kokonaisuutta, mutta  kotiin palattuani pyysin mieheni valokuvaamaan. Hassua, miten kuvasta näkee paremmin kuin peilistä. Oletteko huomanneet samaa?

No niin, näettekö kuvasta, mitä tarkoittaa sana loiki? Tämä tunika on liian pitkä, legginssit alla samoin liian pitkät. Menisiköhän tämä mekkona? Vai lyhentäisinkö helmaa samalla kun kavennan? Tässä taisi käydä niin, että olen tottunut näkemään tämän tunikan lihavan itseni päällä ja nyt tämä näyttää aivan liian suurelta.

Tässä asussa on kuitenkin yksi aivan ihana elementti - nuo Riekerin sandaalit. Että niissä on mukava kävellä. Olen ostanut nämä muutama kesä sitten, kun istuin pyörätuolissa, enkä siis päässyt kokeilemaan, miten sopivat kävelyyn. Viime kesänä pidin kerran, joten nyt minulla on lähes uudet popot täksi kesäksi. Tuo kuminauha joustaa ja pitää kengän varman tuntuisesti jalassa. Melkein liian paljon tässä on blingblingiä, mutta kestän sen kyllä. Oikeastaan voisin ostaa toiset samanmalliset, mutta eri väriset. On ne niin hyvät kengät, eikä ole kalliitkaan.

ps. En hallitse kuvankäsittelyä, että voisin muokata jalan ihoa. Siispä näytän sen ihan aitona, kamalana...

Mitäs sinä pidät tästä asustani?  Saa arvostella.

    Mervi

Voiko tyytyväisyys olla asenne?

Aivan pienen ajanjakson olin kohtuullisen tyytyväinen omaan kehooni. Se tapahtui jonkin aikaa laihdutusleikkauksen jälkeen. Keväällä 2014. Kun paino meni nopeasti alaspäin 35 kiloa, eron huomasi paremmin kuin jos tahti olisi ollut hitaampi. Eron huomasivat myös tutut ja vieraat ja oli tietysti mieltä ylentävää kuulla kehuja.

Toisaalta tuosta ilosta meni paljon hukkaan, koska se ajoittui elämäni kurjimpaan vuoteen, kun samanaikaisesti sairastuin verenmyrkytykseen. Istuin pyörätuolissa enkä päässyt nauttimaan uudesta kehostani. Olin aivan hukassa sopivien vaatteiden valitsemisessa.

Sittemmin noita kiloja on tullut takaisin. Se kai kuuluu asiaan? Kummallinen on ihmismieli. Heti kaikkosivat kaikki hyvät ajatukset ja tilalle tuli syyllisyys ja vielä ehkä entistä suurempi pettymys. Nyt tunsin olevani jopa lihavistakin huonoin ja säälittävin. Toiset laihdutusleikatut ovat sentään saaneet huipputuloksia ja pystyneet pitämään uuden, hoikan olemuksensa. Miksen minä?

Minäkö olen se luusereista luuserein?

Tänään koin ahaa-elämyksen. Kuoriuduin talvivaatteistani. Eilen minulla oli vielä talvipuseron alla merinovillainen aluspaita, kun oli niin kylmä sisällä. Kuva yllä. Mutta tänään laitoin hameen ja topin. Ja tiedättekö, yhtäkkiä minä tajusin, että EI MITÄÄN HÄTÄÄ - voin olla ihan hyvillä mielin! Kiloja on kuitenkin pois ja vyötärö tallella. Vielä kun valitsen hiukan lyhyemmän hameen - että ei nilkkoihin asti - tunnen aavistuksen tyttömäisyyttä ainaisten pitkien housujen jälkeen. Ja PÄÄTÄN, että hitusen hyllyvät ja vähän ruttuisetkin allit eivät haittaa menoa.

Sitä paitsi, mitä ihmettä! Saaripalstan Saila kävi lauantaina putiikissani ja kommentissaan kehui minua kauniiksi ja pirteäksi. Ihan nousee pala kurkkuun kun sitä ajattelen. Noniin, missä se nenäliina nyt onkaan?

Voiko tyytyväisyyttä opetella?
Onko tyytyväisyys tunne vai asenne? Vai voiko sen valita?
Oletko sinä päättänyt olla tyytyväinen; vai onko se tunne, joka tulee ja menee....

Ja sitä paitsi - tänään, näin viikon alkaessa maanantaina - aloitin "sen" taas. Ruokavalioni vaatii pientä hiomista. Ihan en suunnitelmissa pysynyt, mutta yhtään keksiä en tänään mutustanut. Ja huomenna vielä paremmalla menestyksellä!

Mervi

Syömishäiriö

Tänään tuntuu siltä, että "koko elämä" on häiriössä. Vaiks kuukauden hankalat ajat onkin tässä iässä jo takanapäin, aina silloin tällöin tulee annettua periksi. Juuri nyt olen vetänyt alakulon päälleni, antautunut itsesäälille ja märehdin peiton alla. Paitsi että juuri nyt istun yöpaita päällä tässä pöytäkoneeni vieressä ja syön suklaata. Se ei edes maistu hyvältä, yöks!

Laihdutusleikkauksen jälkeen painoni on laskenut sen 35 kiloa eikä enää laske ollenkaan. Tottakai tuokin tuntuu hyvältä. Viimeksi eilen joku asiakas huomautti, ettei ollut tuntea  muutaman vuoden jälkeen, kun olen laihtunut. Mutta tiedättehän tunteen, kun mikään ei riitä. Liian vähän, enemmän pitäisi saada... Totta on, että minun pitäisi vielä paljon pudottaa painoa.

Nyt alkaa kiloja tulla takaisin. Leikkauksen antama hyöty on käytetty. Minulle toista vuotta sitten tehty sleeve-leikkaus on lihavuusleikkauksista se kevyempi versio. Ohitusleikkaus on tietääkseni tehokkaampi sen tähden, että sen jälkeen elimistö toimii erilailla, rasva ei jää elimistöön - tai jotain sinne päin. Viime päivinä olen miettinyt, että olisinko tarpeeksi rohkea mennäkseni uuteen leikkaukseen. Kirurgi sanoi, että on mahdollisuus tehdä vielä se radikaalimpi leikkaus, jos tällä ei saavuteta haluttua tulosta.

Syöminen on edelleen ongelmallista. Lämmin ruoka tekee kipeää vähän aikaa syömisen jälkeen. Annokset ovat pieniä, enempää ei yksinkertaisesti pysty syömään, mutta ruoan laadussa olisi paljon parantamisen varaa.

Tänä viikonloppuna olen jopa kysellyt personal trainer- tyyppistä tsemppaajaa itselleni. Oma tsemppaus kun ei nyt tahdo riittää.

Tällaisen keskustelun kävin itseni kanssa äsken:
- Ei, nyt ei ole nälkä. Ei siis tarvitse mennä syömään. Sun tekee vaan mieli, mutta se ei ole oikea syy syömiselle.
- Sitä paitsi, ajattele pitkällä tähtäimellä. Muistathan, että kompastuskivesi on nimenomaan "hetken nautinto", ethän anna sille periksi?

- Hm.... niih. Mutku. Ahaa!
- Niin mutku syömisohjeissa sanotaan, että PITÄÄ SYÖDÄ PARIN TUNNIN VÄLEIN. Ei saa siis pitkittää syömisten väliä. Nyt on jo kulunut monta tuntia. Kyllä saan syödä yhden jätskin. (menee ja avaa pakastimen oven...)

Syömishäiriöinen (ja moni muu addiktoitunut) keksii aina jonkun tekosyyn saadakseen syödä.

Tuollaisesta lätystä pystyn vain vajaa puolet syömään kerrallaan. Ja on se vähän liian makeaakin.
Mervi

Iloinen yllätys

Vaikka tässä muuttotouhussa olenkin kauhistellut tapaani säilyttää kaiken maailman roinaa yli oman tarpeen, yllätyin iloisesti yhden mustan jätesäkin avaamisesta. Sieltä löytyi mustia joustofarkkuja, muutama puolihame ja itse ompelemiani tunikoita. Kahdet housut oli aivan uudet - tai siis käyttämättömät. Uusia ne eivät todellakaan ole, vaan jostain 20 vuoden takaa?!

Mikä idea näiden säilyttämisessä on ollut? Ne ovat aikoinaan käyneet pieniksi. Ehkä on ollut tarkoitus muistuttaa itselleni, että olen niihin joskus mahtunut. Tai sitten ne ovat tavoitevaatteita. Tiedäthän: "Joskus vielä minä mahdun näihin!".

Enpä malttanut aikaa tuhlata, vaan ryhdyin heti kokeilemaan. Vau! Käsi pystyyn, kuka ymmärtää sen ilon, kun 46 numeroiset housut mahtuu jalkaan! Vain se, joka on ennen käyttänyt kokoa 56....

Nyt kun tähän  blogiin tulee paljon uusia lukijoita perustamani verotusblogini kautta, kerron teille syyn tähän ilooni. Olin hoikka lasten saamiseen saakka. (Tuossa jätesäkissä on myös puolihame siltä ajalta, tavoitetta siis on vielä edessä) Kaksi  vuotta sitten sain ylipainosta tarpeekseni ja otin käyttöön "viimeisen oljenkorren" kun olin kaikki muut konstit käyttänyt. Menin laihdutusleikkaukseen. Vuoden 2014 tammikuusta olen laihtunut 35 kiloa. Se näkyy ja tuntuu. Hyvältä.

-----

Tässä välissä harjoittelin kameran itselaukaisua. Olikin erittäin valaiseva tuokio.

Piti niitä lahkeita kuvaamani. On nimittäin niin sopivat. Juuri tuollaiset kapealahkeiset on tällaiselle paksulle punkerolle parhaimmat. Mut tähän kuvaan ne ei näköjään mahtuneet. Ainiin, mitenkäs kamera käännetään jalustallaan pystyasentoon?

No nyt ne kyllä mahtuu kuvaan, mutta mitä ihmettä - miks mä noin vinossa seison? Kuva on kyllä otettu ihan suoraan.... hmm.

Ei suoristunut ruoto vieläkään. Uus yritys.

Pöh, ei se auta, jos KEPIN laittaa suoraan!

Näissä kuvissa ylläni on muuten Pellavasydän -malliston pellavatunika.

 Nonnih!

 Huomasin, että taustalla näkyy mun juhannusjuomat. Olen näköjään saanut seuraa...

Summasummarum. Nyt osaan ottaa kuvia itselaukaisulla. Osaan myös käyttää kameran jalustaa. Huomaan, että kehoni on muuttunut vinoksi. Pitänee ruveta jumppaamaan. Huomenna ehkä.

Mervi

 Yhden kuvan otin vielä kaupan puolella, kun kävin palauttamassa tunikan paikalleen. Paitsi että luulen, että tästä tulee käyttöasu. On nimittäin niin mieleinen ja hyvänmallinen. Housutkin sellaiset kunnolliset vyötärölle ulottuvat....

Uudet kulkupelit

Olisipa hauska tietää, mitä itsekullekin tulee otsikosta mieleen? Auto se ei voi olla, kun on monikossa...rattaat, vaunut, sukset...mitäs vielä on enemmän kuin yksi...rullaluistimet?

Vanhojen kyynärsauvojeni kumitulpat kuluivat puhki ja vein ne apuvälinelainaamoon vaihdettavaksi. Samalla näytin, miten sauvat ovat alkaneet kolista - kaikki tietävät jo kaukaa, että minä olen tulossa! Ystävällinen fysioterapeutti lupasi, että huoltavat sauvani. Kävi kuitenkin ilmi, että ne olivat niin rikki, ettei korjaaminen enää onnistunut. Tämä asiakaslähtöisen palveluasenteen omaava nainen alkoi etsiä minulle kunnollisia sauvoja ja sellaiset minulle tilattiinkin. Oikein anatomisesti muotoillut.

Käydessäni hakemassa sauvoja hän ei kuitenkaan ollut paikalla. Oli pitkä jono ennen minua, mutta vihdoin tuli minun vuoroni. Minua kutsuttiin ja kun aloin selittää asiaani, silloinen fysioterapeutti sanoikin: "Älä sano vielä mitään!" Hämmästyneenä totesin, että minä siis saan tulla tähän, mutta en saa sanoa mitään... arrgh! Arvaatte, että olin jo vähän varautunut asiaani esittäessäni.

Lopuksi kysäisin, että olisiko mahdollista saada toiset kepit ulkoilua varten, ettei tarvitsisi aina muuttaa korkeutta. "Ei meillä sellaiseen YLELLISYYTEEN ole varaa!" oli vastaus ja minä vain toistin että "niin - ylellisyyteen..."

Se siis (ainakin melkein) tarkoittaa, että minulla on ylellinen kulkupeli käytössäni. Jokainen, joka on kahdella sauvalla kulkenut, tietää, miten hankalaa pelkkä uloslähteminen tai sisällesaapuminen on, eikä siihen enää kaipaa keppien säätelyä. Joten sitten kuljetaan vaan aina samoilla kepeillä, samoilla säädöillä välittämättä muodostuvista asentovirheistä. Ei vaan jaksa.

Kepit kaatuvat ainakin sata kertaa päivässä. Voin kuvitella, millaista mieheni alkuillan nukkuminen on, kun vähän väliä säpsähtää kauheaan kolinaan...

Anatomisesti muotoiltu kyynärsauva

Nämä muoviset härpäkkeet on tehty siivousvälineiden ripustamiseksi seinälle, mutta minäpä käytänkin niitä kepeilleni. Näitä on kiinnitetty työpöytään, ruokapöytään, tiskipöytään jne.

Aina ei keppiä tarvitse edes "lukita" tuohon nipsuun - riittää kunhan sille on paikka, mihin nojaa ja pysyy pystyssä. 

Sellainen huono puoli näissä uusissa kepeissä on - anatomisesti oikein muotoillut kun ovat - että niitä ei voi vaihtaa kädestä toiseen. Onkin jokseenkin hankala tietää kumman valitsee. Joskus voin pienillä matkoilla käyttää vain oikean käden keppiä, mutta miten erotan sen? Tähän ongelmaan on suunnitteilla ratkaisu - jokin virkattu merkki toiseen.

Kumpi kumpaankin käteen?

 Aasinsiltana tästä ruokapöytäkuvasta iltasyömisiini.Minulla on yksi projekti kesken.

Olen saanut vakiinnutettua syömiseni niin, että paino pysyy paikallaan eikä nouse. Nyt vaan pitäisi saada se laskemaan. Pahin kompastuskivi on iltasyömisessä. Rutiineihini kuuluu Turun Sanomien lukeminen illalla viimeiseksi, enkä pysty mitään lukemaan pöydän ääressä ilman syömistä. Nyt olen jo sen verran edennyt, että kokoan syömiset lähelleni ennen lukemisen aloittamista - eikä mitään saa hakea enää lisää! Tänä iltana tyydyin rasvattomaan viiliin, kerrokseen sokeria ja pakastettuun mansikkasoseeseen. Aika kevyt ja melkein terveellinen. Eikö?

Mervi