Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaanpainanta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kankaanpainantaa

Viimeksi kerroin, että olemme valmistautuneet kesäsesonkiin ompelemalla pellavatunikoita. Sen lisäksi olemme vihdoin ja viimein päässeet tutustumaan kankaanpainantaan. Kaikkina näinä yhdeksänä vuotena, jolloin olen Pellavasydäntä pyörittänyt, on ajatuksissani ollut omien kuvien painattaminen tai painaminen. Viime vuonna meillä oli työharjoittelussa Veera, joka opiskelee Mynämäellä Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa mm. kankaanpainantaa.Tänä vuonna hänen opintoihinsa kuului asiakastyön tekeminen näyttötutkintona. Kehittelimme yhteistyötä.

Veera on hyvä piirtämään. Tilasin häneltä kolme kuvaa Uudestakaupungista. Veera valmisti niistä kankaanpainoseulat ja kävi myös opettamassa meitä niiden käytössä. Jälkeenpäin ajateltuna emme olisi omin neuvoin tekniikasta selvinneetkään. Veera on taitava opettajanakin.



Olen itse tekemisissäni hutiloija, joka haluaa oikaista kaikki mahdolliset mutkat. Tässä työssä huomasimme, että kannattaa vaan noudattaa neuvoja. Ylläolevassa kuvassa tehdään seulan kohdistusmerkinnät maalarinteipillä.

Värit ostin Emo-tuotannosta. Isosta purkista otetaan pienempi annos pakasterasiaan, missä sitä voidaan kannen alla säilyttää seuraavaankin kertaan.


Värin käsittelyssä pitää meikäläisen hillitä hössöttämistään, muutoin sitä on kaikkialla, eikä se lähde pesussa pois.


Meidän seulamme ovat kaikki eri kokoisia, joten oikeaoppisesta raakkelista ei ole hyötyä. Lähes yhtä hyvin toimii ikkunanpesulasta.


 Sitten pääsimme mekin harjoittelemaan, Arja, minä ja Tanja.


Tämän opimme: Jos seulaa ei ole kohdistettu ennen värjäämistä, ei sitä voi tehdä enää värin levittämisen jälkeen...


Samassa seulassa on useampikin kuva. Tässä oikaisemme. Toinen kuva pitäisi peittää, mutta me otamme riskin ja vedämme väriä varovasti, ettei sitä mene "väärän" kuvan kohdalle.


 Jippiiiii.... hienosti onnistui elämäni ensimmäinen seulan kanssa tehty kuvan siirto!






Ja kun kuvat on siirretty, pitää seula pestä aikailematta. Suihkun alla ja pehmeällä pesusienellä.






Tämä työvaihe ei sovi minun kropalleni ollenkaan. Olen iloinen, että Arja on innostunut hommasta.


Tässä yksi kuvista. Meriharakka. Tämän on siis Veera piirtänyt minun mielikuvani mukaan. Aika työläs homma tämä kaikenkaikkiaan on - vaikka tekisi kuvat vain yksivärisenä. Yksi vaihe lisää tulee siitä, jos haluaa harakalle oranssit koivet ja nokan. Niitä varten meillä on kalvolle tehdyt "reiät". Näiden pikkuosien värittäminen onnistuu myös tuputtamalla ja se kyllä nopeuttaakin työskentelyä.


Saa nähdä, miten paljon innostumme näitä painotöitä tekemään. Suunnitteilla on, paitsi keittiöpyyhkeitä, valmistaa myös patalappuja, essuja, kasseja....

Olen niin iloinen näistä kuvista. Kerrankin Pellavasydämellä on IHAN OMAT kuvat, joihin vain meillä on käyttöoikeus.


Kiitos Veera!                                             Pellavasydämen Mervi










sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ideasta myyntituotteeksi - kankaanpainantakokeiluja

Tai no kokeiluja... kyllä Veera jo osaa kankaanpainannan, mutta ne vanhat työvälineet, mitä löytyi kaapin perukoilta, vaati vähän kokeilemista.

Kuten edellisellä kerralla mainitsinkin, alamme suunnitella saunamyssyä. Ensin päätimme tehdä sen froteesta. (Tuo lause ei muuten ole niinkuin tarkoitin. Vaan: Päätimme tehdä sen ensin froteesta) Sanajärjestyksellä näyttää olevan merkitystä. Koska yksivärisestä froteesta tulee aika tylsä, mietimme koristelumahdollisuuksia. Tuollainen frotee ei ole kankaanpainantaan yksinkertaisin mahdollinen, mutta kyllä se onnistuu.

Aina voi oppia uutta. Tällä kertaa minua muistutettiin riittävien alkuvalmistelujen tarpeellisuudesta. Koska seula oli täynnä muutakin tekstiä, piti niitä peitellä, niin että vain haluttu "Uusikaupunki" jäi näkyviin. Pöytä suojataan. Kangas kiinnitetään. Ilmankos minun kokeiluni yleensä päättyvät katastrofiin.





 Ensin kokeiltiin tuputusmenetelmää, mutta väri oli niin vanhaa, ettei tulos ollut hyvä.



Sitten vaihdettiin systeemiä, otettiin ikkunalasta käyttöön (raakkelia ei löytynyt mistään)



Vanha pasta vedellä laimennettuna ja toinen vähän vetreämpi pasta antoivat jo hyvän tuloksen. Lakanakankaalle lopputulos on aivan timangi.


Kaapista löytyi tällaiset  värit, jotka viittaavat kalvoväreihin, mutta ovat kankaalle tarkoitetut. Kun minä palvelin välillä asiakasta, Veera ehti vähän kokeilla näitäkin.


 Sitten löytyi myös liitumuotoiset värit, jotka pakkauksesta päätellen ovat jostain 70-luvulta. Kyllä näilläkin ihan kivaa jälkeä tulee.




Lauantain työpäivä oli vain neljä tuntia, joten meidän homma jäi kokeiluasteelle. Nyt pitäisi päättää, mitä lopulta lähdetään yrittämään, tekemään koeponnistukset, testaukset jne. Ihan ensimmäiseksi täytyy hankkia kunnon värit. Koska mukana on harjoittelija, jonka on tarkoitus oppia tulevaisuuttaan varten, on minunkin parasta tehdä projekti oikein.

Ideasta myyntituotteeksi. Miten valmistetaan tuote myyntiin? Mitä kaikkea pitää huomioida? Siinäpä.

Pellavasydämen Mervi