Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihon hoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihon hoito. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Ihonhoito

Parin viime vuoden aikana ihonhoito on tullut itselleni entistä tärkeämmäksi. Kun vuosia on 60, iho alkaa vauhdilla rypistyä. Olen käynyt silloin tällöin kosmetologilla, mutta järeämpiä kasvojen silotuksia en ole harkinnut. Tai noh, ehkä mielessä käynyt, nutta en vakavasti ole alkanut rahoja laskea...

Koska pienellä paikkakunnalla ainut kosmetiikkaa myyvä liike on Tokmanni, olen kosmetologikäynnillä tehnyt myös tuoteostoksia. Tutustuin ikääntyvälle iholle tarkoitettuun Tyrni-sarjaan ja koska pidin siitä, täydensin valikoimaani myöhemminkin. 

Ekopharmalla on muitakin tuotesarjoja, mutta tuo Tyrni on juurikin ikääntyvälle iholle. 

 

c

Nyt minulla on siitä päivävoide ja yövoide kivassa pumppupurkissa. Tykkään näistä siksi, että imeytyvät hyvin ja nopeasti jättämättä tahmeaa oloa. Rakastan pumppupulloja, jotka on hygieenisiä ja kynsiä säästäviä. Tyrni-kasvovesi ei ole vesimäistä, vaan geelimäistä. Kuorintavoidetta olen käyttänyt vasta pari kertaa ja seerumi on ihan uusi lisäys, sen käytöstä ei ole vielä kokemusta.

Halusin kokeilla myös misellivettä puhdistukseen, mutta sitä on vain Vadelmasarjassa, samoin puhdistusvaahto. Nämä ovat kyllä käteviä käyttää ja hyviä tuotteita puhdistukseen. Vaahto poistaa lähes kaiken meikin, mutta on ehkä hivenen tuhti herkälle ja kuivalle iholleni. Pintakuivuus kuitenkin tasaantuu, kun pyyhkii kasvot vielä kasvovedellä.

Ihonhoito saman sarjan tuotteilla

Olen tuotteiden käytössä vähän sellainen sekakäyttäjä, mutta nyt pitäisi pysyttäytyä tässä yhdessä sarjassa, jotta voisin sanoa, mikä sen kokonaisteho on. Repertuaarini on kyllä täydellinen - tuote löytyy joka lähtöön. No, naamio puuttuu,  mutta niitähän en olekaan vielä käyttänyt. Ja näiden tuotteiden lisäksi käytän kuuriluoneisesti Retinol-voidetta.

Onko tämä tuotesarja sinulle tuttu? Käytätkö aina saman sarjan tuotteita vai yhtä sieltä, toista täältä?

Tämä ei ole maksettu mainos, olen kaikki itse ostanut paikalliselta kosmetologilta. 

Kunkin hinta on n. 30 €.

Mervi



torstai 6. toukokuuta 2021

Ryppyjen silotusta

Olen joutunut parin viime vuoden aikana miettimään ryppyjen silotusta. Vanheneva iho ja maanvetovoima, ei kiva. Viime postauksessa pohdin meikkaamattomuuttani ja näytin harjoitteluani. Naistenhuoneella (facebook-ryhmä siis) minua lohdutettiin, että "ihan hyvähän siitä tuli". Etsiskelin paikallista yrittäjää, joka lähtisi kädestä pitäen neuvomaan meikkausta, mutta sellaista en löytänyt. On siis edettevä omin neuvoin.

Ryppyjen silotusta eri keinoin

Samassa yhteydessä facebookissa minulle tähdennettiin ihon perushoidon tärkeyttä. Tämän osuuden olen kyllä hoitanut aina hyvin. Puhdistan ihon huolellisesti käyttäen puhdistusmaitoa ja kasvovettä. Käytän seerumeita ja anti-age ihovoiteita. Sanotaanko näin, että "rahaa säästelemättä". 

Tänään meillä oli avustajani kanssa kiva päivä, kun kävimme Turussa. Ensin olimme koululla harjoittelemassa värianalyysin tekemistä ja sen jälkeen menimme Raision Myllyyn ostoksille. Tästä kuulette ja näette tuloksia ehkä jo huomenna.

Ostoskeskus oli avautunut koronarajoitusten jälkeen ja vaikka seurustelunurkkaukset olivatkin vielä suljettuna, kahville pääsi. Herkuttelimme. Eräänlaista ryppyjen silotusta tämäkin. Aikoinaan puolustelinkin vitsillä pulskaa olemustani, että "syön rypyt suoriksi". Laihtumisen myötä kasvot ovat selvästi kaventuneet. Mutta myös rypistyneet.


Mutta oikeaan asiaan. Olen etsiskellyt paikallisista liikkeistä ja apteekista Retinol - ryppyrasvaa, mutta täältä sitä ei saa. Myllyn Sokoskin oli lopettanut minulle tutun merkin myynnin, mutta onneksi sain lähes vastaavaa. Aiemmassa voiteessa oli pitoisuus korkeampi, nyt myynnissä olevat voiteet eivät  sisällä Retinolia yhtä paljon, eikä sen pitoisuutta ilmaista.

Tässä välihuomautuksena, että olin todella yllättynyt, miten hyvää palvelua saimme tuossa isossa ostoskeskuksessa, sen vaateliikkeissä tultiin aina auttamaan. Ja nuori kempparimyyjä oli myös erittäin asiantunteva ja ystävällinen. 

Retinol on ainoa tuote, joka oikeasti auttaa ryppyjen silotusta odottavaa

Retinol on tehokkain ja tutkituin rypynsilottaja. Näin minulle on kerrottu monessa yhteydessä.
Lue täältä hyvä artikkeli.
 
Ostin tällaisen Cliniquen anti-age voiteen, joka sisältää retinolia. 
Tässä linkki verkkokauppaan.
 
 
 
 
 
 "Retinolia sisältävä yövoide ikääntyvälle iholle nopeuttaen solunjakautumista, kosteuttaa ihoa ja silottaa tehokkaasti juonteita sekä ryppyjä."
 
 
 
Retinol-voiteet ovat tehokkaita, jos niissä pitoisuus on riittävä. Voiteeseen pitää ihon tottua ja ensin sitä tuleekin käyttää varovasti. Minä olen kuitenkin jo aiemmin käyttänyt tuotetta ja nyt ajattelinkin ottaa oikein tehokuurin.
 
Tuossa artikkelissa, minkä linkitin, mainitaan myös Bellavita, jota apteekki myy. Ostin tämän, koska retinolia ei ollut saatavilla. Bellavita sisältää A-vitamiinia, joka sekin pitäisi auttaa ikääntyvän ihon hoidossa. Tämän voiteen rasvaisuus ja kohtalaisen voimakas tuoksu yllättivät minut.
 

 
Nyt on siis toivoa, kun on taas ryppyrasvat kohillaan! Mutta jos ei mikään auta, niin sitten turvaudutaan kuvanmuokkauksen keinoihin.




Alla tulevaisuuden kuvani:


Semmoista pelleilyä. Ja lopuksi vielä ihan oikea kuva ilman fiilausta. Tässä olen meikannut itseni vaalivideon ottamista varten.



Sain puolisolta tunnustusta, että vaivannäkö ja opettelu kannattaa. Ja se on paljon se!

Pellavasydämen Mervi

 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Pyhäpäivän pohdintoja

Minulla on ikäkriisi. Ei mikään ahdistava kriisi, mutta kuitenkin. Eikös sitä sanotakin, että kriisi voi olla ihan positiivinenkin asia, se voi viedä muutoksen kautta parempaan. Tästä minun kriisistäni en ole ihan varma?

Olen huomannut olevani vanha. Naama on ryppyinen. Piirteet alkavat pudota kohti maata. Huiiiii...

Sikäli se on ollut hyväksi, että olen alkanut kiinnittää huomiota itseni - kasvojeni ihon - hoitamiseen. Pitkään se oli vain ryppyrasvojen ostamista ja levittämistä. Nyttemmin olen tajunnut, että puhdistusmaidon käyttö voisi olla hyväksi, samoin kuorinta ja kasvovesi - kaikki ne, mitä aikoinaan kyllä käytin. Mutta silloin ihoni olikin ongelmallinen. Nyt ei ole muuta ongelmaa kuin kuivuus ja ryppyisyys.

Toinen ongelmanratkaisukeinoni on meikkaus. Millään minulla ei muka ole aamulla aikaa "laittautua" ja lähdenkin liikkeelle suihkunraikkaana. Ei vaiskaan: yksi vanhenemisen iloista on se, ettei tarvitse (ei voi) käydä joka päivä suihkussa, hiusten pesuunkin riittää kerta viikkoon.

Tänään lähdin käymään pitkästä aikaa seurakunnassa. Ja kyllä, nähtyäni vaivaa itseni kanssa, saatoin tuntea häivähdyksen menetetystä nuoruudesta. Sallikaa minun näyttää nämä muutamat kuvat, kun olen niin tyytyväinen itseeni. Siis RYPYISTÄ HUOLIMATTA.






Nyt on kyllä tällä tavalla, että haluaisin käyttää silmälaseja aina. Silmäni alkavat uhkaavasti näyttää oman äitini pikkuruisilta sihrusilmiltä. Kehyksillä saisi niitä vähän piiloon. En kylläkään tarvitse laseja muuta kuin lukiessani. Kai minäkin sellaisiin kaksiteholinsseihin tottuisin?

Taisin jo mainitakin, että olen hirmu tyytyväinen permanenttiin, joka laitettiin 2 viikkoa sitten. Se tehtiin isoilla rullilla ja oli hyvä valinta. Pesun jälkeen kuivaan tavallisella kuivaajalla (föönaamista en osaa) ja muutaman kerran vetäisen kihartimella suoraksi ja se on siinä. Pysyy koko viikon siistinä. Just sellaisena kuin haluankin. Maksoihan se - yli 100 euroa - mutta viis siitä....

Vielä tuosta käynnistäni tutussa yhteisössä tuttuja tapaamassa. Olen aiemminkin todennut, että olen vieraantunut porukasta, kun niin kovin harvoin käyn. Eikä ne ihmiset tänäänkään osanneet oikein mistään muusta puhua, kuin että kuinkas putiikissa. Tai miten voit?  Onnekseni voin kertoa, että voin oikein hyvin.

Nyt on kaikki hyvin. Särkylääkkeitä syön vähemmän, en enää ota yöksi ollenkaan. Enkä aina päivälläkään. Kohta aloitan Tramalin vieroituksen. Kunhan olen ensin käynyt kahden viikon päästä olevassa leikkauksessa. Ja taas tästä raihnaisesta kehosta tehdään vähän parempi. Kyllä mun kelpaa!
(Enkä mainitse mitään oravanhampaistani, jotka kuvassa erottuu, enkä tunikan vyötärölinjasta, joka on ihan väärässä paikassa, enkä kadonneesta vyötäröstä jne..)

Mervi



tiistai 18. marraskuuta 2014

Dumpattuna mutta muistan 30 vuoden taakse

Tämäkin aamupäivä meni nukkuessa. Heräsin juuri, klo 14. Eilisiltainen veritankkaus nosti hb:n lukemaan 101. Eli ei vielä auttanut virkistävästi. Nyt odotan tosi jännityksellä bakteerinäytetuloksia. Apua, jos sieltä löytyykin bakteeri! Sit mulle laitetaan subklaavi ja tiputus kestää kuusi viikoa - ei, en haluu...

Kohta lähden käymään kanttiinissa. Ihmisten ilmoille. Jotta varmistaisin, että en haise miltään, ripsautan hiukan hajuvettä. Viimeksi sitä kyllä roiskahti, ja koko ajan häpesin, että HAISEN siltä hajuvedeltä. Tuoksu tässä pullossa on aivan ihana, vaikka se on n. 30 vuotta vanhaa. Olen saanut sen mieheltäni silloin, kun olin ensimmäisessä lonkkaleikkauksessa v. 1984. Olen käyttänyt erittäin harvoin.





Tässä yhteydessä kerron ihovoidekokemukseni. Muistatteko, kun ostin vuoden vaihteessa  kalliit rasvat? No nyt olen kokeillut niitä 9 kuukautta ja palaan takaisin vanhaan tuttuun merkkiin. Näitä käyttäessäni tunnen heti muutoksen. Hyvä, L'Oreal!

Mervi