Liian hyvää ollakseen totta?

Tänään on ollut ihana päivä.

Heräsin tavanomaista aikaisemmin, koska olin varannut katsastuksesta ajan vammaisen pysäköintiluvan uusimista varten. Huom! Sen myöntäjäviranomainen on muuttunut - aiemminhan pysäköintilupa haettiin poliisilta.

Yleensä herään työpäivinä klo 9.30, juuri ja juuri ehtiäkseni avaamaan putiikin ovet kymmeneksi. Nyt olin yhdeksän pintaan jo kaupungilla ja tuntui ihan erilaiselta, jotenkin "ihmismäiseltä". Niinkuin muutkin ihmiset.

Koko päivä on ollut aikamoista hulinaa. Nyt ovat turistit saapuneet kaupunkiin ja se tuo kivaa vipinää puoteihin. Asiakkaita on ollut tavanomaista enemmän, mutta olen silti  ehtinyt hiukan ompelemaankin. Nämä perjantait on siitä kivoja, että mieheni tekee kotona etätyötä. Se tarkoittaa minulle valmista aamupalaa ja pitkin päivää useammat päiväkahvit ja -seuraa.

Eräs miesasiakas oli kuullut minusta ja korjausompelustani hyvää palautetta. Tuodessaan housut lyhennettäväksi hän kertoi siitä minulle. Avustajakin oli kuulemassa ja jälkeenpäin totesimmekin, että olisipa ollut kiva saada se ylitsevuotava kehuminen nauhalle. Sitä voisi sitten soitella itselleen niinä päivinä, kun mikään ei suju ja toivoisi vajoavansa maan alle.... Toinen asiakas kehui puseroani, jonka olen itse ommellut. Ainakin yhden kerran se on jo ollut kierrätyspussissa menossa pois, mutta nyt se (taas) sopii. Kolmaskin asiakas kehui - tällä kertaa ostamaansa tunikaa. Nyt hän tuli tilaamaan toisen. Batiikkikankaat on TOSI ihania.Tänään niitä tuli lisää - nyt meillä on vaikka kuinka montaa eri väriä ja kuosia. Kuvailen niitä viikonlopun aikana. Olen postitellut batiikkeja ympäri Suomea. Tuollaisissa tilanteissa aina toivoisin minulla olevan verkkokaupan, mutta kun ei siitä vain näytä tulevan mitään...

Pessimisti minussa ajattelee tällaisen kehutulvan keskellä, että koskahan se mahalasku tulee?

Vielä minulla on kerrottavana yksi kiva uutinen. Olen saamassa ompelutaitoisen harjoittelijan. Jos kaikki menee hyvin, tästä saattaisi tulla normityösuhde, mutta se on vielä monesta asiasta riippuvainen. Ompelutyötä on kuitenkin paljon, enkä ehdi ollenkaan kaikkia ideoita toteuttaa, joten on kiva, kun voin jakaa homman. Toisaalta meillä on erään ompelualan yrittäjän kanssa menossa alihankintaprojektin suunnittelu, joka on kylläkin vasta tarjousasteella.

Asioilla on tapana järjestyä.

Tässä tämä kehuja saanut trikoopusero. Se on aikalailla vartalonmyötäinen, muttei makkarankuori ollenkaan. En onnistunut samaan kuvaa, jossa malli olisi erottunut. Tunika on lepakkohihainen ja nuo hihat on aika kireät. Joskus tässä puserossa ärsytti kaikki: liian piukka, liian kireät hihat, liian avara pääntie, mutta tänään se tuntui kivalta. Siinä se taas nähdään - ei pidä heittää mitään pois, sitä voi vielä joskus tarvita. Tai että se voi vielä joskus mahtua.

Pellavasydämen Mervi

ps. "pakko" laittaa tähän vielä omahyväisesti omakuva, kun mulla on niin ihanat korvikset. Tuollaiset värikynän pätkät. Sävy sävy puseron kanssa tietenkin. Auts! Kylläpä minä taas näytän äitiltäni... vai mitä tuumaatte te, jotka äitini tunsitte?

Mervi

Hemmottelen itseäni

Eilinen päivä ei ollut kiva. Tänään on harmaa, tihkusateinen päivä, mutta näyttää tästä tulevan ihan kelpo päivä kuitenkin.

Heräsin ovikellon soittoon. Postineiti toi mooonta pakettia. Jotain ihania pöllöjä, sanoi hän. Jipppiiii! Olen siis saanut kauan odottamani kankaat Ameriikasta. Kunnon asiakaspalvelijana hän pyynnöstäni nosti pakat suoraan autoon ja minähän hurautin heti putiikille. Aijajaijai, kun meillä on nyt söpöyksiä!

Tuli murhe, kun en voi niitä teille esitellä, kun ei sitä kameraa... Ajattelinpa sitten ihan vaan pikaisesti poiketa katsomassa, mitä paikallisessa kuvaamossa olisi tarjolla. Kyselin järjestelmäkameraa ja jalustinta ja itselaukaisijaa. Myyjäpä selitti minulle, etten tarvitse mitään sellaisia. Ihan vaan tavallinen kunnon kamera käy.

Ja minä ostin sellaisen. Älkää kysykö yhtään enempää. Luotin vaan myyjään, että sillä saan teille hyviä kuvia. Hän myös näytti, miten otan sillä itsestäni kuvia ilman apulaista. Niin helppoa?

Tästä ilostuneena päätin vieläkin enemmän iloita. Kävin pullakaupan kautta. Vaikka kaikki kaupassa poikkeaminen on vaivalloista, kävin varta vasten ostamassa pikkuisen pitkon, rahkapullan ja omenahyveen. Nyt menen keittämään ihanat kahvit ja nautistekelen tuoreesta pullasta. Nuuuuuh.

Ja sitten avaan sen kamerapaketin, järjestelen ihanat kankaat ja otan teille ihka ensimmäisen kuvan. Jännittävää!

Tänään on siis luvassa monta postausta.
Pellavasydämen Mervi