Laihdutusleikkaus - oliko hyötyä?

 Ensimmäinen ajatus laihdutusleikkauksesta - tai oikeampi nimitys on LIHAVUUSLEIKKAUS -  syttyi mieleeni joskus vuoden 2012 paikkeilla. Silloin tästä asiasta ei yleisesti puhuttu. Kun kerroin eräälle ihmiselle lähipiirissä aikomuksestani, hänen reaktionsa oli: "Etkö  voisi vain kuvitella käyneesi leikkauksessa ja laihduttaa ihan tavallisesti?" Hah. Loppujen lopuksi kävi niin, että hän lähti leikkaukseen ennen minua! Se olikin minulle helpotus, sillä sainhan kulkea valmiiksi viitoitettua polkua....

Kun lähdin hakemaan lähetettä terveyskeskuksesta, ei siellä ollut kokemusta asiasta. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten lopulta lähete Tyksiin heltisi. Tällaisena pulskana lähdin apua hakemaan:

Tässä kuvassa olen aika "höyskässä" kunnossa

Tie varsinaiseen leikkaukseen on pitkä. Kaiken lähtökohta on, että olet tarpeeksi ylipainoinen, mutta myös, että sinulla on näyttöä aikaisemmista laihdutusyrityksistä. No, niitä minulla oli vaikka kuinka paljon useamman vuosikymmenen ajalta, olinhan jo nuorena tyttönä käynyt terveyskeskuksen laihdutusryhmässä, vähän vanhempana Painonvartijoissa, lääkärin valvonnassa VLCD- kuuria ja mitä vielä... Osa oli onnistuneita yrityksiä, osa vain yksityksiä.

Kaiken kaikkiaan leikkaukseen pääsyyn meni vuoden verran. Kävin kirurgin vastaanotolla, verikokeissa, gastroskopiassa (=mahalaukun tähystys) ja ravintoterapeutilla. Prosessiin kuului myös hampaitten tarkistus hammaslääkärillä. Tuo tähystys oli ihan kamala kokemus, mutta se tehtiin ammattitaidolla ja nopeasti.

Vaihtoehdot 

Minut leikkasi tammikuussa 2014 Paulina Salminen Tyksistä. Hän on laihdutusleikkauksiin hyvin perehtynyt, mukava kirurgi. Tässä hänen tutkimusryhmänsä tuloksia.  Kirurgi selitti kaksi eri vaihtoehtoa toimenpiteeksi. Sleevessä poistetaan suuri osa mahalaukusta ja jätetään vain pieni "hiha", mistä nimitys. Bypass, eli Ohituksessa mahalaukku ohitetaan. Täällä on mielestäni asia selitetty hyvin. Pantaleikkauksia (kuva C) ei käsittääkseni enää tehdä.

Jos potilaalla on taipumusta närästykseen, sleeveä ei edes harkita. Koska minulla ei sitä ollut, päätettiin tehdä sleeve - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi valinnaksi. Leikkauksen jälkeen minulle tuli TOSI KIUSALLINEN närästysvaiva.

Ensin painoa putosi hyvin. Mutta kahden kuukauden päästä sain verenmyrkytyksen (sen yhteyttä laihdutusleikkaukseen ei ole voitu osoittaa) ja loppuvuosi oli karmeaa taistelua. Bakteeri pesiytyi lonkan keinoniveleen, joka piti poistaa. Jouduin pyörätuoliin ja olin kauan sairaalassa antibioottitiputuksessa. Kun tilanne rauhoittui, alkoi painokin nousta. Otin uudelleen yhteyttä Tyksiin vuonna 2017 ja pääsinkin uuteen leikkaukseen. Syynä nimenomaan närästysvaivan korjaus. Mikä toteutuikin täydellisesti. Sen sijaan painoa en saanut enää kovin paljon putoamaan.

Näissä kuvissa olen "pienimmilläni" sleeven jälkeen. Kun pääsin pyörätuolista, alkoi paino nousta. Minulla ei ollut voimavaroja tarkkailla syömisiäni. En kyllä syönyt isoja annoksia, mutta söin väärin. Addiktoiduin yhteen Lidlin jälkiruokarahkaan ja söin sitä hullun tavalla. Toisen leikkauksen jälkeen se maistui onneksi pahalta.

Tässä kuva kesältä 2014, kun Pellavasydämen uutta myymälää vasta laitetaan

Tässä toisessa, ohitusleikkauksessa joka tehtiin joulukuussa 2017, sain taas uuden vaivan. Nyt leikkauksesta on jo 1,5 vuotta ja koko tämän ajan olen kärsinyt jatkuvasta ripulista. Syytä tähän ei ole löytynyt, jos sitä oikein kunnolla on tutkittukkaan. Lääkkeeksi sain Imodiumia - ilmeisesti koko loppuelämän. Vaiva on erittäin kiusallinen ja pahimmillaan eristää normaalielämästä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Esimerkiksi uimahalliin meneminen saattaa estyä, jos juuri silloin vaiva ei ole hallinnassa.

Noh, menisinkö uudestaan?

Menisin. Kaikesta kamaluudesta huolimatta. Oma tieni laihdutuksen yrittämisessä oli käyty loppuun. En kyennyt muuttamaan totuttuja tapojani, enkä hillitsemään iltasyömistäni. Leikkaus oli ainut vaihtoehto.

Tuon sleeven jättäisin välistä kokonaan. Olisi ollut viisasta tehdä heti alunperin mahalaukun ohitus. Nyt painoni pysyy prikulleen samassa; ei putoa, muttei onneksi nousekaan. Mahalaukku on pieni, sinne mahtuu korkeintaan 2 dl ruokaa. Jos syön enemmän, alkaa kovat kivut. Samoin nopea syöminen aiheuttaa kipua.

On opeteltava syömään vähän ja hitaasti. Kun menemme pizzalle, otamme yhden puoliksi ja siitä puolikkaasta kykenen syömään puolet. Mieheni on jo tottunut syömään lautaseltani loput. Joissain ravintoloissa saan selittämällä lasten annoksen.

Aivan liian iso annos

Myös syödyn ruoan laadulla on merkitys. Jos syön jäätelön (se on liian makeaa) alkaa dumping-ilmiö. Hirveän moni ennen hyvältä maistunut syöminen on muuttunut pahan makuiseksi. Enää ei löydy hyvänmakuista jugurttia, rahkaa tai proteiinivanukasta. Ylipäätään mieluisan syömisen löytäminen on hankalaa. Kaikkein mieluiten söisin vain salaattia. Mieheni tekeekin joka ikinen ilta ison kulhollisen, josta syö itse pienen annoksen ja minä valtavan. Salaatinkastike on ainut rasvainen, mitä syön. Leipää syön 4 palaa ja se on liikaa, mutta toisaalta sillä korvaan pullan. Mitään makeita kahvileipiä en pysty/halua syödä, mutta tavallinen kotipulla on nannaaa. Leivässä olemme siirtyneet kauraleipään, enkä onnekseni ole siihen kyllästynyt, vaikka syömme samaa päivästä toiseen. Leikkeleet on jäänyt pois, ne eivät maistu. Kananmunaa kyllä laitan leivän päälle ja syön muutenkin, kun pitäisi proteiinin saannista pitää huolta.

Viisi vuotta sitten en olisi mitenkään voinut kuvitella luopuvani lihasta. Nyt olen hyvin valikoiva sen suhteen. Määrän pitää olla pieni ja mieluiten jauhelihaa tai muutoin mureaa.

Ruokarytmi on yksi tärkeä opittava asia. Syömisten  välit eivät saa venyä liian pitkiksi. Pidän huolta, että 2-3 tunnin välein syön jotain. Iltasyöminen on edelleen ongelma: jos en kiinnitä siihen huomiota, mieleni tekisi puputtaa vähän väliä jotain. Mutta onneksi vatsalaukku ei salli isoja määriä.

Tällä hetkellä olen  vähän hämmennyksissäni. Miten saisin painon putoamaan? Tarvetta on vielä paljon. Osasyy jumittamiselle on pieni kulutus. Päivätyöni vietän etupäässä istuen ja illat makaan telkkaria katsoen. Kulutukseni on lähes vuodepotilaan tasolla. Näin ollen en saisi syödä nykyistä määrää. Aika vaikea on tietää, mistä vähentäisin. Olenkin pohtinut jonkun kalorilaskurin käyttöönottoa.

Kontrollit Leikkaukseen valmistautumisessa tutkitaaan veriarvot erittäin hyvin. Samoin niitä kontrolloidaan pitkin matkaa ja ravitsemusterapeutilla käydään useamman kerran. Verikokeissa minulta löydettiin lisäkilpirauhasen liikatoiminta, mikä ei muutoin minulle oireillut mitenkään. Sen poistoleikkauksesta olen kertonut täällä. Heti ensimmäisissä verikokeissa todettiin myös, ettei minun elimistööni imeydy d-vitamiini. Tasoa yritettiin nostaa tableteilla, mutta pariin otteeseen sitä on jo pistetty lihakseen. Loppuelämän leikatut syövät pilleripurkista lisävitamiinia ja kalkkia.


Ainiin, yksi iso vaikutus ohitusleikkauksella oli lääkitykseeni. On surullista, etten saa syödä tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat mahan limakalvolle ongelmallisia. Olin jo vuosia tarvinnut  Voltaren - kipulääkkeen ja nyt se piti jättää pois. Korvaavaa ei ole löytynyt, joten kivut ovat lisääntyneet. Ihan poikkeustapauksissa saan kuitenkin tuon lääkkeen ottaa, mutta aina vatsan suojalääkkeen (Somac) kanssa.


Jos haluat kysyä jotain omasta kokemuksestani, vastaan mielelläni.

Aloitin muuten oman blogin laihdutusleikkaukselle, muttei siitä näköjään valmista tullutkaan. Voit käydä täältä katsomassa ensimmäiset tutkimukset. 

Mervi

Sairaalareissu

Jotkut lukijani tietävätkin, että olen käynyt laihdutusleikkauksessa. Kahdessa. Siinä yhteydessä ihmisen terveys/sairaudet tulee tosi hyvin tutkituksi. Verikokeissa ilmeni, että veressäni on liikaa kalkkia.

Syynä on LISÄKILPIRAUHASEN liikatuotanto.
Minun tapauksessani rauhaskasvain (ei, ei ole syöpää) päätettiin leikata pois. Magneettikuvauksessa kasvain pystyttiin selvästi havaitsemaan ja kuulemma leikkauksessa se saatiin pois juurikin sen selvärajaisuuden ansiosta.

https://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/ldk/ldk00177.jpg

Toimenpide oli kai päiväkirurginen, vaikka yhdeksi yöksi jäinkin. Leikkaus tehtiin Tyksin A-sairaalassa.

Minulla on elämässäni ollut erilaisia leikkauksia jo yli 20 ja tähän valmistauduin suuremmin hermoilematta. Menin aamulla Kela-taksilla sairaalaan ja jouduin odottelemaan 3 tuntia leikkaussaliin pääsemistä. Kanyylin laittaminen oli juurikin yhtä vaikeaa kuin aina. Anestesialääkärin ehdotuksesta sain nukutuksen maskin kautta (olipa kamala haju!) ja sen jälkeen verisuonet kuulemma tulevat paremmin "tyrkylle". Varsin kivutonta siis minulle.

Heräämössä sain kunnon tropit ja kaikki muut kivut hävisivätkin, paitsi kurkun seutu oli jokseenkin ikävä. Ei särkenyt selkä, ei lonkat, polvet, eikä nilkat - mikä autuaallinen olo! Yöllä jouduin pyytämään lisää oxynormia, mutta sitten riittikin jo omat normisärkylääkkeet.

Pari uutuutta olivat keksineet sitten viime leikkauskäynnin. Kasvoihin laitettiin monta anturia kiinni, niillä seurataan unen syvyyttä. Olipa siis yksi huolenaihe vähemmän: se, että en olisikaan unessa, kun leikkaavat, hih. Toinen uutuus oli lämpöpeitto. Se on kuin muoviin puristettu ohut tekstiili, joka avattuna ilman kanssa saa aikaan palamisreaktion pienissä taskuissa olevissa läpysköissä. Lämpö - suorastaan kuumuus - riitti vielä seuraavaan aamuun. Peitto on kerakäyttöinen ja maksaa kuulemma 15 euroa. Kertakäyttöinen oli myös tussi, jolla askelmerkit tehtiin. Sen sai omakseen.

Eivät "suostuneen" pyyntööni leikata ylimääräinen heltta - leuassa roikkuva nahka - pois. Pöh.


Tässä kuvia lämpöpeitosta:

Kurkku on sisältä kipeä ja karhea hengitysputken jäljiltä, mutta ääni on tallella! Joskus näissä leikkauksissa äänihuulet vaurioituu ja ääni joko lähtee kokonaan pois tai käheytyy.

Loppuelämäni syön nyt sitten kalkkia, mutta sitä nyt muutenkin tämänikäinen naisihminen söisi. Arvojen tasaantumista tarkkaillaan.

Aamulla kun heräsin kotona, tunsin suun ympärillä pistelyä, mikä on merkki siitä, että kalkki aleni liikaa. Ohjeen mukaisesti otin lisäannoksen kalkkitabletteja ja nyt seurailen tilannetta, että loppuuko oireet. Jos ei, minun pitää käydä labrassa mittauttamassa kalkkiarvot.

Tottakai sairaalassa oli myös sukankudin mukana ja mukavasti edistyikin työ.

Mukava sairaalareissu sikälikin, että sain syödä! Ei ollut minkäänlaista dieettiä. Täällä sai vielä yölläkin pyytää ruokaa ja minähän tyttö pyysinkin yöhoitajilta lisää sapuskaa. Olinhan paastonnut jo puolitoista vuorokautta. Tuo ylläoleva lounas meni kyllä överiksi. Ainut maistuva oli jälkiruoka, raparperihyve, mutta enpä sitäkään pystynyt montaa lusikallista syömään. Kaalia en ollenkaan ja pääruokakin jäi muutamaan haarukalliseen. Kahvi kyllä auttoi päänsärkyyn.

Kaikkineen varsin mukava reissu - noinniinkuin verrattuna yleensä leikkauksiin...

Mervi

Elämä on

Eilen, lauantaina, oli sukulaispojan häät tässä naapurikunnassa. Olin pyytänyt siskoani putiikkiin viimeisiksi tunneiksi, jotta voisin rauhassa valmistautua. Olin juuri laittamassa kynsiäni..

Näin hienot, tavaratalosta ostetut, itse liimattavat:

Mieheni oli käynyt torilla, mennyt yläkertaan ja tuli sitten kysymään, että "mites se ensiapu lienee auki?" Meillähän on noita päivystyksiä lopetettu ja supistettu. Ihmettelin ja kysyin, että mikä hätänä, kun en käsittänyt edes, että kummasta on kysymys; kun tytärkin oli yläkerrassa. "Kun ottaa niin sydämestä", hän toteaa.

Sanoin, ettei me nyt mitään ensiapuun, vaan soitan hätäkeskukseen. Niin tein ja selitin sinne tilanteen. Sieltä lähti kutsu ambulanssille ja minulta ja myös mieheltäni kysyttiin lisätietoja. Läpi kaupungin kuului pillien ujellus, kun kaksi ambulanssia tuli paikalle. Neljä ihmistä - kaksi naista ja kaksi miestä ottivat olohuoneen haltuunsa, taulu pois seinästä ja siihen naulaan roikkumaan tippapussi. Hyvin oli tiimityöskentely opittu, niin hallittua oli toiminta. Voin vain kuvitella millaisen kaaoksen neljä ihmistä OLISI VOINUT saada aikaiseksi. Kun on kyseessä vakava tilanne tai rintakipuinen potilas, kuulemma lähetetään kaksi ambulanssia.

Paikalla otettu sydänfilmi kertoi, ettei mitään ainakaan isoa infarktia olisi, mutta selkeitä muutoksia kyllä. Nykyaikanahan tieto kulkee ja saman filmin näki Tyksissä sydänlääkäri, joka antoi ohjeet lääkityksestä ja määräyksen tuoda potilas Tyksiin. Valot vilkkuen sinne sitten menivätkin.

Siellä Aarre on nytkin. Tekivät lisätutkimuksia ja yhteen suoneen pallolaajennuksen. Oli kuulemma suoni aivan tukossa. Lääkärin mukaan tilanne oli loppujen lopuksi pahempi kuin ensinäkemältä olisi vaikuttanut. Nyt on olo enää väsynyt. Lääkkeet tekivät olon tosi huonovointiseksi ja paljon olikin oksennellut. Lääkkeisiin tottumattomana taisi olla liian tujut aineet! Itse olen samoja kipulääkkeitä saanut leikkauksien yhteydessä, mutta tuntenut oloni ainoastaan mukavasti uneliaaksi. Mutta mun kehoni onkin myrkkyjä tottunut suodattamaan.

Emme ole Turkuun lähteneet, sillä mieheni ei vieraista "piittaa", kunhan saa rauhassa nukkua. Puhelimitse on kuulumisia vaihdettu. Tänään siirtävät normiosastolle, jos sinne vaan tulee tilaa ja huomenna päässee jo kotiin. Pari viikkoa on ajokielto ja sairasloma. Kolmen kuukauden kuluttua kontrollikäynnillä tarkistetaan tilanne ja silloin selviää, onko jäänyt pysyviä vaurioita. Lääkityksiä tietysti tulee tälle aiemmin perusterveelle miehelle.

Herää vain kysymys, että onko nämä kolesteroli-, verenpaine- ym. vauhkoomiset tarpeellisia, kun mieheni kolesteroli oli saatu täysin ihanteelliselle tasolle, hän ei tupakoi, ei käytä alkoholia ja liikkuu säännöllisesti ja silti tällainen tuli eteen.

On tässä tullut mieleen monenlaista muutakin. Olen itse paljon sairastanut ja aina ollut "se huonompi". Mieheni kohdalla olen kyllä usein pelännyt (ja vilkas mielikuvitus kun on, jo monet kuvitteelliset hautajaiset järjestänyt) mutta huolestunut lähinnä autolla ajamisesta Niin monta läheltäpititilannetta on työmatkoilla ollut. Ei ole pieneen mieleenkään tullut, että jotain näin vakavaa saattaisi hänelle tapahtua. Vaikka ollaanhan tässä jo keski-iän ylittäneitä - mieheni 63-vuotias - eli kroppa alkaa väkisinkin rapistua. Illalla keskustelimme tyttären kanssa siitä, jos minulle jotain sattuisi. Että onko firman paperit niin selkeästi arkistoitu, että toisetkin niitä ymmärtää? Ja se lääkelistakin pitäisi tehdä ja kuljettaa mukana.

Elämä on arvaamaton ja joskus hiuskarvan varassa, niinkuin tavataan sanoa. Voiko sitä koskaan olla liiaksi varautunut? Muutoksia on luvassa: haluan aina tietää, missä mieheni liikkuu (uusintakynnys on melko matala) ja kiputuntemuksista pitää heti kertoa. Ruokavalio muutetaan heti ensi viikolla "sydänystävälliseksi". Piparit pois kahvipöydästä.

Mervi

Yrittäjän vapaapäivä

Viime viikot - kuukaudet paremminkin - on ollut huonoa terveyttä. Painoa on tullut lisää, liikkuminen vähentynyt ja kivut kasvaneet lähes sietämättömiksi. Perjantaina iski polveeni joku kumma kipu. Ei sattunut istuessa, ei levossa, ei tunnustellessa eikä ihan hirveästi kävellessäkään kepin varassa. Mutta kun niveltä liikutteli, niin kylläpä vihlaisi. Piti siis kulkea varovasti kahdella kepilla ja asettaa vasen polvi tarkasti oikeaan asentoonsa.

Perjantaina kävin muissa asioissa lääkärissä ja hän vaan totesi siinä olevan nivelpussin tulehduksen. Lopulta ilmeisesti huomasi huoleni ja teki lähetteen röntgeniin, missä pääsinkin heti kuvaukseen. Tulokset kuulisin ensi viikon alussa soittamalla. Lauantai yksin putiikissa oli tuskaa ja aloin huolestua, että jospa siellä kuitenkin on  bakteeri, joka lähtee liikkeelle verenkiertoon ja muistiini tuli 2014 verenmyrkytys ja sen katastrofaaliset seuraukset.

Soitin päivystykseen, mikä olikin aikamoinen farssi. Vaikka soitan Uudenkaupungin sivuilta löytyneeseen yhteispäivystyksen numeroon, minulle soittaa kuitenkin nauha Turusta. Sitä blaablaata monella eri kielillä ja sitten sitä, että kaikki asiakaspalvelijamme ovat..... ja kun vihdoin joku vastaa, ja olen kertomassa tarinaani, häntä kiinnostaakin vain, mistä kunnasta olen. Soitto käännetään sitten tänne Uuteenkaupunkiin. JA _SE_ SAMA_LITANIA_ALKAA_ALUSTA. Turhaudun odottamiseen ja painan numeron 1, josta luvataan soittaa minulle! Se oli ainut kunnon neuvo - tehkää aina niin.

Ei kestänytkään kauan kun minulle soitettiin Turusta ja sain kertoa tarinani ja huoleni. Ystävällisesti minulle katsottiin aika Ugin päivystyksestä. Pääsin heti, kun olin sulkenut putiikin kahdelta. Otin mukaan käsityön ja kun kerroin, että voin hyvin, eikä istuessa satu, niin tietenkin KAIKKI POTILAAT ohjattiin ennen minua. Viimeisenä pääsin mukavalle lääkärille, joka lauleskellen otti potilaat vastaan. Minun polvea katsoessani hän tokaisi lempeästi: "Voi polviparkaa!"

Uhkasi punkteerata sen. Ei! Loppjen lopuksi kyllä! Kun valitin pelkääväni bakteereiden kulkeutumista sinne, sanoi tekevänsä sen huolellisesti, steriilisti. Tuossa toimenpiteessä ne bakteerit sitten menevät, jos ovat mennäkseen, outs! Kestin sen kyllä: ensin puudutettiin, sitten ei sattunutkaan, kun punkteerattiin pikkuisen nestettä ja perään laitettiin kortisonia. Kun crp oli alle 5 niin elimistössäni ei voinut olla bakteeritulehdusta ja nyt vaan toivon, että tuokaan toimenpide ei niitä aiheuttanut.

Ei auttanut kortisoni eikä mikään määrä särkylääkkeitä.

Aamulla olin kovin kipeä. Pääkin, joka ei enää nykyisin jyskytä, alkoi nyt kiusata. POlvi ihan varottava ja kaksilla kepeillä ehdottomasti piti liikkua. Liekö liian suuret särkylääkemäärät tehneet oloni huonoksi, oksennuttikin. Siitä huolimatta menimme katsomaan kummallista Kannu-Ukkoa - suuripuheista miljardööriä, joka kehuu omaisuuksillaan ja hurjilla tulevaisuuden suunnnitelmillaan. Minua kiehtoo hänen omituinen habituksensa. Onko se vain kuulijoiden viihdytystä (vailla pilkettä silmäkulmassa) vai onko se hoitoa vailla olevan miehen vääristynyttä suuruudenhulluutta. En tiedä, mutta se minua se kiinnostaa.

Kävimme vielä Kuusiston Annen kirpparilla, missä pääsee kiinni kesään maalaisympäristössä. Niinpä sainkin raittiinilmanmyrkytyksen ja ehkäpä auringonpistoksenkin, sillä olin entistä kipeämpi ja huonovointisempi. Loppupäivän vietin sängyssä peiton alla koko lailla kurjissa mietteissä.

Vähän tässä yritin löytää kivoja näkemiskohteita Naantalissa. Meillä on pienesti aikomus lähteä ensiviikolla päiväretkelle Naantaliin, mikäli minun kuntoni on lainkaan siinä kunnossa. Uskallan hiukan epäillä.

Hyvää tässä on se, että tykkään työstäni nykyisin entistä enemmän. Vaikka olenkin nyt kuntoni puolesta lähes pohjanoteerauksessa, olen mielissani, että huomenna alkaa työt. Kymmeneltä saapuu Arja-ompelija, avaa oven ja laittaa putiikin kuntoon. Samoihin aikoihin tulee henkilökohtainen avustajani, joka odottaa, mitä hommia hänelle "määrään". Minä saan istuskellä toimistopöydän ääressä ja toimia parhaani mukaan, että meillä kaikilla olisi kivaa, olisi töitä ja ennenkaikkea - asiakkaat tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla hoidettua!

Vaan sitä ennen pitäisi siirtyä sänkyyn, koittaa löytää vähiten kivulias makuuasento ja saada unenpäästä kiinni. Elämälle kiitos, että selvisin tästä päivästä ja turvallisin, uteliain mielin odotan huomista.

Pellavasydämen MErvi

Pitkä Pätkä Pelosta Pääsemisestä

Luin äsken Kodin Kuvalehden viimeistä numeroa ja

 silmiini osui tämä lause: "Tunteita ei voi valita, tekoja voi." 

Siinä kirjoittaja pohti ihastumisia ja rakastumista ja mitä siitä seuraa - tai ei seuraa.

 Joku toinen on lausunut viisaasti: 

"Ajatukset ovat kuin lintu; 

et voi estää sitä lentämästä pääsi päällä, mutta voit estää sitä tekemästä sinne pesää." 

Piti heti lähteä kirjoittamaan syntyneet ajatukset muistiin, vaikka olin jo nukkumaan menossa.

Vaivaavat ajatukset vievät energiaa

Olen alkanut harjoitella hallitsemaan häiritseviä ajatuksia. Kun kiusaannun, harmistun tai suutun jostain asiasta, yritän olla tuhlaamatta energiaani harmilliseen ajatukseen, vaikkapa omiin tekemiini virheisiin. Joskus se on äärimmäisen vaikeaa, mutta toisinaan tuntuu helpommalta -  estää ajatusta tekemästä pesää. Lähetän kiusaavan ajatuksen matkoihinsa ja jos se yrittää tulla takaisin, sanon sille/itselleni että "en tahdo enää hukata aikaani tämän turhan asian kanssa".

Pelko saattaa vangita mielen
Tuon alussa mainitsemani lauseen "tunteita ei voi valita, tekoja voi" luettuani hoksasin, että pelko on samanlainen. Huomaan, että PELKO sanana/aiheena on kalvanut mieltäni viime viikot. Ei siis minkään asian tai tapahtuman pelko, vaan se TUNNE. En voi estää pelon tunnetta tulemasta liki, mutta voin työstää sitä niin, ettei se saa minua valtaansa.

Pelkoa voi vahingossa ruokkia. Voin jäädä vellomaan pelon tunteeseen ja yleensä kehä vaan suurenee ja suurenee, pieni pelko kasvaa suureksi ja uusia pelkoja tulee mukaan, kunnes huomaan, että olen jäänyt pelon vangiksi.

Olen tunneihminen, enkä siksi katso mitään pelottavaa televisiosta. Paitsi uutiset, jotka joskus aiheuttaa pelkoa pahimmillaan. En myöskään ikinä valitse luettavaksi kirjaa, jonka esittelyssä mainitaan sana murha, trilleri, kauhu tms. Suojelen itseäni.

Turvasanat
Lasten ollessa pieniä jouduin uhrautumaan pelottaviin tivolilaitteisiin heidän kanssaan. Isänsä ei ole ikinä suostunut mihinkään "vatsaavääntäviin". Luulen pelänneeni enemmän kuin lapset. Voi miten olisinkaan toivonut, että joku olisi sanonut taikasanat "ei tässä voi tapahtua mitään ikävää, ei ole ikinä tapahtunut". Se olisi auttanut minut pelon yli.

Samoin kuin turvasanat auttavat pelon hallinnassa, toisaalta myös pieni tapahtuma, sana tai lausahdus voi laukaista pelon. Ehkä suurin pelkoni on ollut spinaalipuudutuspiikin pistäminen selkäytimeen.... vai mihin se nyt laitetaankaan?

Ensimmäiset lonkkaleikkaukseni 80-luvulla tehtiin nukutuksessa, mutta sitten tulivat käyttöön nämä puudutuspiikit. Muistan täysin elävästi, miten joku potilaista loihe lausumaan (kun minä odottelin leikkausvuoroani) että "ajatella, miten pienestä se on kiinni; jos piikki menee millinkin sivuun, niin olet halvaantunut". Ja minä miettimään milliä, miten helposti sellainen virhe voikaan tapahtua! Olen aina ollut aivan jäykkänä kauhusta siinä vaiheessa, kun aletaan leikkausta valmistella. Liekö ollut se sama kerta, kun heräämöstä lähdettiin kiireellä viemään viereistä potilasta ambulanssilla toiseen sairalaan. Minä ymmärsin silloin, että hänen jalkoihinsa ei alkanutkaan tunto palata. (Saatoin kyllä ymmärtää väärinkin) Siitä asti olen aivan paniikissa kun odotan kihelmöinnin alkavan. Ja mietin, millaista olisi elää, jos alaruumis olisi halvaantunut. Nyt sekin pelko on voitettu, kun kerrottuani tämän muiston viime viikolla minua hoitavalla hoitajalle, hän totesi, ettei sellaista voi tapahtua. Taas minä sain turvasanat.

Yhdessä leikkauksessa kohdalle sattui harjoitteleva lääkäri. Vaikka olin sanonut, että pelkään kipuakin enemmän tuota piikinpistämisvaihetta, laittoivat osaamattoman harjoittelijan asialle. Ei hän saanut monista yrityksistään huolimatta kanyyliakaan laitettua, vaan siihen piti hakea toinen lääkäri. Myöhemmin olen tajunnut, että minulta on ylipäätään lähes mahdotonta löytää suonta, joka pysyisi hetkenkään paikallaan. Pyysin hoitajalta, että eikö "tuo toinen lääkäri" voisi tulla laittamaan sen puudutuksen. Ja hän tuli, vanha kokenut konkari, joka oli kuulemma juuri jäämässä eläkkeelle.

Pelko haihtuu
Vatsaleikkaus tehtiinkin nukutuksessa ja se onnistui mainiosti. Sen jälkeen olen pyytänyt nukutuksen puudutuksen sijaan. Toiveeni on toteutettu. Paitsi nyt toukokuussa. Kokenut anestesialääkäri puhui minut ympäri. Kertoi, ettei hän tee mitään vastoin pyyntöäni, mutta toivoisi, että huonot kokemukseni voisi kääntää niin, että valitsisin puudutuksen, koska siinä on paljon hyviä puolia nukutukseen verrattuna. Vakuutuin siitä, kun hän kertoi kymmeniätuhansia piikkejä pistäneensä ja ettei koskaan ole mitään sattunut. Minä luotin häneen, hänen kokemukseensa, sanoihinsa, kun hän vielä lupasi pitää minut unessa kriittisessä kohdassa. Sain kuulla TURVASANAT.

Pelko on voitettu
Kokemus oli niin positiivinen, että viikko sitten menin leikkaukseen aivan luottavaisin mielin. Sama ylilääkäri oli anestesialääkärinä ja hän lupasi hoitaa nukutuksen samoilla lääkkeillä, kuin viimeksikin. En pelännyt ollenkaan, vaan keskityin seurailemaan itseäni, tuntojani ja tajunnan tasoa. Tottakai kuoleman mahdollisuuskin oli mielessä käynyt, mutta käsittelin sen oman hengellisen käsitykseni mukaisesti jo ennen leikkaukseen lähtemistä.

Leikkauksessa olin aivan rentona, kuulostelin itseäni ja nautin kivuttomuudesta. Ja olinhan neljän, viiden ihmisen täyden huomion keskipisteenä! Kanyyli onnistui vasta kolmannella kerralla, mutta heti siihen laitettiin kunnon dropit, niin että tajunta lähti välittömästi. Nukuin täysin tietämättömänä siitä, että minua käänneltiin ja siirreltiin ja puudutuspiikki lykättiin selkään. Herätessäni olin eri asennossa ja minun oli hyvä olla. Leikkauksen ajan olin hereillä - tod.näk. kuitenkin rauhoitettuna.

En kokenut minkäänlaista pelkoa.

Minä olen voittanut puudutuspiikkikammoni ja kykenen seuraavaa leikkausta ajattelemaan rauhallisin mielin.

Paitsi, jos se seuraava leikkaus onkin SELKÄLEIKKAUS. Siitä kuulen torstaina, kun menen selkäspesialistin luo Tyksiin.

Mutta niin kai se on toimittava, että riskit ja hyödyt on tiedostettava, punnittava ja päätös tehtävä sen ja lääkärin neuvon mukaisesti. Sitten kun on tietotasolla valmis, voi alkaa myös tunnetasolla käsitellä pelkoaan. Tärkeintä on että ratkaisu perustuu faktaan, ei mielikuvitukseen. Kannattaa kerätä itselleen myös onnistumisen kokemuksia ja turvasanoja. Ja joskus on vaan uskallettava HYPÄTÄ!


Mervi

Lepoa leikkauspöydällä

Nyt ei ole kuulkaa käsityöt edistyneet. Tiistaina leikattiin, leikkaus meni hyvin. Osastolla nyt oli kaikenlaista säätöä. Niinkuin esimerkiksi se, että mulle annettiin kunnon ruokaa heti leikkauksen jälkeen, jauhelihakeittoa ja hapanleipää. Iltapalalla halusin kaksi leipää ja niitä sitten kävivät naisissa poishakemassa. Ihmetellessäni, että kun jo aiemminkin sain kunnon ruoan selittivät: "No kun meillä on täällä kaikenlaisia kesäapulaisia". Siis ne antoivat mulle VIRHEELLISESTI ruoan, vaikka mun olis kuulunu olla liemiruoalla. Seuraukset voitte arvata. Mun ruoansulatus on ympäriämpäri.

Lopputuloksesta lääkäri varoitteli, ettei kannata odottaa 100% apua, toiset saa, kaikki eivät.

Mutta käänteentekevää tällä reissulla oli se, että MINÄ NAUTIN LEIKKAUSPÖYDÄLLÄ MAKAAMISESTA. En pelännyt, vaan seurailin rauhassa itseäni ja oloani. Sain kunnon lääkkeet puudutuspiikin laiton ajaksi, joten heräilin vasta kun leikkaus alkoi. Alaruumis oli puuduksissa, joten mulla oli kivuton olo. Muutenkin oli mukava asento, joku kävi aika ajoin silittämässä päätä ja kyselemässä kuulumisia. Mistään ei sattunut, ei painanut, eikä ollut edes vilu. Mikäs siinä oli ollessa! Kanyyli puhkasi kaksi suonta ja joutuivat sitä siis uusimaan, mutta eipä se minua haitannut. Leikkaus kesti tasan tunnin.

Olin sairaalassa yön yli ja kivut oli kyllä aikamoiset, kun puudutus lakkasi. Nytkin vielä kotona heti omien kipulääkkeiden heiketessä kivut alkavat. En ole ollut putiikissa, vaan Pirkko on minua sijaistanut. Sairaslomaa olisin saanut muutaman viikon, mutta mitäpä minä sillä. Huomenna aion olla työssä koko päivän. Tänään olen vielä nukkunut, nukkunut ja nukkunut.

Nyt on ommeltava yksi pellavatunika, jota tullaan huomenna hakemaan. Muutama ratkennut sauma on myös korjattava. Paljon töitä on odottamassa, joten loma on nyt päätettävä tähän ja sinniteltävä eteenpäin.

Odotusaulassa olisi kannattanut ottaa kuvia, kun siellä oli noin kiva tausta. Tässä sitä odotellaan leikkaussaliin pääsyä. Ikinä ennen en ole vielä kävellyt leikkauspöydälle. Iloa tuotti se, että minulle tuotiin kokoa M olevat vaatteet, eivätkä ne olleet ollenkaan liian pienet.

Vaikka sairaalahuoneet aina vähän ankeita ovatkin, tässä neljän hengen huoneessa - jossa muuten olin yksin - oli oikein kukkatapetitkin.

Ja tässä se kielletty ruoka, jota minun ei olisi pitänyt saada heti leikkauksen jälkeen. Mutta kyllä minä tästä niin nautin, olkoonkin, että sillä oli katastrofaaliset seuraukset...

Kotiin tullessani vastaan leijaili ihanat tuoksut. Makkarissa juhannusruusu ja olkkarissa pionit.

Mervi

Kun yhden saa valmiiksi niin seuraava puikoille

Sain Darling-sukat valmiiksi ja onnistuin jopa raidat kohdistamaan samalla lailla molempiin sukkiin.
Tämä sunnuntaipäivä meni pipariksi, sillä heräsin aamulla siihen, että nenästä vuoti verta "tulvimalla". Piti herättää mies avustamaan, mutta eihän se vuoto tyrehtynyt ollenkaan. Mieheni soitti hätäkeskukseen ohjeita saadakseen. Sieltä lähetettiin ambulanssi. Jääpussi niskan päälle ja oikeaoppinen nenänpuristuskaan ei auttanut. Nenään laitettiin joku vaahtomuovisydeemi, muttei sekään pysäyttänyt veren vuotamista. Niinpä lähdettiin ambulanssilla ensiapuun.

Siellä menikin reilu kuusi tuntia etupäässä odotellen. Lopulta lääkäri aikoi polttaa suonen, mutta ei siihen pystynytkään, sillä vuotokohta oli liian syvällä. Uudet tamppoonit nenään ja pääsin kotiin.

Nyt olen jatkanut aiemmin aloittamaani huivia. Malli on ihan perustylsä ainaoikein pitkänmallinen, kun en siihen hätään viitsinyt mitään muuta etsiä. Piti vaan äkkiä saada käsitys langasta ja sen raportista. En sitten millään tykkää neuloa paksuilla puikoilla. Ja aina oikean neulominen on myös minulle työlästä. Mutta kyllä tästä aika kiva huivi tullee...

Jollain on muuten taas vilu - kaksi neuletakkia päällekkäin ja silti on kylmä!

Lankana Pellavasydämessä uusi Alize Angora Gold Simli, jossa on pääosin keinokuitua. Yleensä en itse halua mitään blingblingiä, mutta tässä langassa se menettelee ja sitä paitsi on asiakkaita, jotka nimenomaan haluaa... Eräskin rouva virkkasi tästä monta eri väristä huivia joululahjaksi ja kauniita olivatkin. Se on aina niin kivaa, kun minulle tuodaan "näytille" aikaansaannoksia. Nytkin saatoin innostua salomoninsolmuista, jota en ole koskaan kokeillutkaan...

Puikkoina minulla on tässä työssä KnitPicksin pyöröpuikot vaihtopäillä. Tosi hyvin toimii tuo liitoskohtakin, ei ollenkaan tartu tai aukeile ja kaapeli on hyvin mukautuva.

 Vähän jännittää ensi yö. Mitenkähän tuo nenä suhtautuu makuuasentoon? Jos ei näillä konstein tokene, on kuulemma edessä Tyksin reissu korva- ja nenälääkärille.

Pellavasydämen Mervi

Leikkausta ja lapasia

Kävin lokakuun ensimmäisenä päivänä ortopedin luona ja kerroin, että lokakuussa vielä tulen leikkaukseen, muutoin siirtyköön tammikuulle.

Kun Tyksistä soitettiin, soittaja tiesi tämän ukaasini. Siltikin hän ehdotti leikkauspäivää 11.11. Ensin ilmoitin, etten tule, mutta pakko oli myöntyä, kun toinen lähes maanitteli. Enkä olisi kyllä kehdannut kieltäytyäkään, kun kuulin millaisia järjestelyjä leikkaussalissa oli jouduttu tekemään. Jonkun toisen leikkausta siirrettiin, jotta minun leikkaukseni saadaan tehtyä.

Nyt siis alkaa olla viimeiset päivät... Ensi maanantaina menen osastolle klo 16. Tiistaina sitten leikataan heti aamulla. Hui, pelkkä asiasta kirjoittaminenkin saa sydämen värisemään!

En millään olisi ehtinyt näin ennen joulua. Nyt pitäisi alkaa kovalla touhulla valmistaa myytäviä tuotteita. Ei sen kummempaa, mutta niitä, minkä tiedän joka joulu käyvän kaupaksi. Näppipyyhkeet esimerkiksi.

Vaikka olen elämäni aikana ollut liki 20 kertaa leikkauksessa, silti se pelottaa joka kerta. Pahinta on odotella puudutuspiikkiä. Se - paitsi tuntuu iljettävältä - myös pelottaa. Viimeksi piikin paikkaa jouduttiin useamman kertaa vaihtamaan ja se vasta oli kamalaa.

Tänä vuonna olen ollut jo kolme kertaa leikkauksessa, joten tiedän täsmälleen, mitä siellä tapahtuu. Aiemmin olen aina karttanut ylösnousua ja mieluummin makoillut sängyssä, kun päästä huippaa. Nyt yritän heti vaan pysyä pystyssä ja päästä liikkeelle. Täytyy tulla äkkiä työkuntoon! Loppuviikko sairaalassa ja sitten kotiin - ei taida onnistua? Kai ne lähettää taaskin Uuteenkaupunkiin ensin toipumaan...



Tänään luovutin isohkon tilaustyön - 10 paria huovutettuja lapasia. Aikaa näiden tekemiseen oli reilu viikko. Lapaspari per päivä - alkoi tuntua työltä!

Tässä kuvassa (yllä) olevat lapaset on neulottu Novitan Huopasesta. Tuli aika hauskat kun tuo kaksivärinen lanka muuttui ikäänkuin nyppyiseksi. Nämä huovutin 40 asteessa.

Alemmassa kuvassa on Fritidsgarn-langasta neulotut. Paitsi valkoinen, joka on Teeteen Sagaa. Nämä olisi pitänyt ohjeen mukaan huovuttaa 60 asteessa, mutten uskaltanut. Ja kyllä 50 astetta riittikin aivan hyvin.

Itse olen tyytyväinen tulokseen, saa nähdä, mitä tilaaja tuumaa. Sitä en ehkä koskaan saa tietää, mitä lopullinen saaja lahjastaan ajattelee. Nämä tulevat kukkien sijaan ojennettavaksi tilaisuuden puhujille. Varsin oiva valinta.

Pellavasydämen Mervi

Loppuu, ei lopu, loppuu....

Tänään on määrä olla viimeinen antibiootti-tiputus. Eilen ensiavussa maatessani ohikulki ortopedi Arsi Broberg, jota olen aiemminkin kehunut puhetaidoistaan. Hän tunnisti minut ja jäi juttelemaan.

Kuulin, että välttämättä bakteeria ei saada ollenkaan tuhottua. Jossain vaiheessa täytyy sitten päättää että se jätetään muhimaan, laitetaan uusi proteesi ja potilas syö loppuelämänsä jotain penisilliiniä esimerkiksi.

Uusi tieto oli se, että nivelen paikalla oleva "speiseri" (kirjoitetaan mahdollisesti spacer), häiritsee tulehduksen mittaamista. Näin kansankielellä ilmaistuna. Sehän levittää siellä ympäristöönsä antibioottia. Jos siitä otetaan viljelynäyte, bakteeri ei "jaksa" kasvaa, koska on ollut antibiootin vaikutuksessa. Tällöin tulos näyttäisi, että ei ole bakteerikasvua - vaikka sitä siis kuitenkin on.

Tänään osaston lääkäri on kuulumma soitellut yhteen jos toiseenkin paikkaan ja Tyksiin selvittääkseen, voidaanko antibiootti  lopettaa. Nyt kuitenkin minun täytyy mennä vielä huomenna labrakokeisiin ja sitten näyttämään, onko haava täydellisesti parantunut. Jos kaikki on ok, subklaavi poistetaan ja tiputus lopetetaan. Aaaah! Kuusi viikkoa olisi ohi...

Suoraan sydämeen

Olen kyllä ennenkin kertonut subklaavista eli keskuslaskimokatetrista. Mutta nyt taas. Otin kotona valmiiksi muutaman kuvan että saan täällä ensiavussa kirjoitella ajankulukseni postauksen. Kun toukokuussa edellisen kerran otettiin subklaavi pois kehostani, pyysin sen itselleni. Tässä siitä kuva:

Tuo oikean puolinen pää on noin 10 cm nahan alla. Se sijoitetaan sydämen laskimoon ja sitä kautta antibiootti leviää verenkiertoon. Tuo muu osa roikkuu sitten ulkopuolella. Tässä subklaavissa on vain yksi "häntä" mutta nykyisessä on kaksi.

ei mulla ole oikeesti tuollaista kaksois/kolmoisleukaa

Tänä iltana ensiavussa on täyttä ja ainut paikka löytyi käytävältä. Peitotkin on kaikki loppu, joten sain palelevan kroppani ylle tällaisen kertakäyttölakanan. Koska se menisi käytön jälkeen roskiin, saan sen itselleni. Mainiota kaava-ainesta!

Menipä tunti tiputusta nopeasti - tätä kirjoitellessa. Yö välissä, sitten aamulla taas laboratorion kautta aamutiputukseen. Sen jälkeen lähdenkin materiaalinhankintareissulle. Toivottavasti selviän siitä kunnialla.

Mervi

Eristyksissä

Eilen illalla menin tavan mukaan ensiapuun saamaan antibioottitiputusta. Kovin olin yllättynyt, kun minut ohjattiinkin eristyshuoneeseen. "Täällä saat olla rauhassa". Heti aloin kelata, että mikä on syynä poikkeavaan toimintatapaan. Tuli mieleen että jos ovat saaneet selville, että kirjoitan blogiin ensiavunkin kuulumisista ja päättivät, etten saa kuulla enkä nähdä mitään... noeikaisentään. Ehkä vaan yksinkertaisesti muut petipaikat olivat varattuja.

Yht'äkkiä tuli mieleeni, että tästä huoneestahan on kameravalvonta hoitajien kansliaan! Olen itse nähnyt kamerakuvaa huoneesta. Arvatkaa vaan, millainen olo tuli, kun ajattelin, että joku koko ajan tarkkailee minua. Vartija ainakin seisoskelee aika usein "toimettomana" kansliassa. Olipa hämmentävää.

Tänään taas makaan täällä infuusiopoliklinikalla saamassa samaista antibioottia. Vieruskaveri kertoi olleensa Tyksissä eristyshuoneessa ja siellä oli tiedote, että huoneessa on kameravalvonta.

Käsittääkseni ihmistä ei saa kuvata, ellei asiasta tiedoteta. Tällainen osui silmiini, kun googletin "kameravalvonta" - Täällä:

Henkilötietolaista johtuen kameravalvonnan tulee olla henkilötietoa käsittelevän toiminnan kannalta asiallisesti perusteltua. Henkilötietoa kerättäessä tulee valvonnan kohteeksi joutuvalle ilmoittaa tietojen keräämisestä. Kameravalvonnasta tulee myös ilmoittaa esim. tarroilla tai kylteillä. Mikäli järjestelmä on tallentava, tulee siitä myös ilmoittaa (Tallentava videovalvonta).

Oikein hyvin ymmärrän, että tuon huoneen valvontaan tarvitaan kamera, siitä ei ole kysymys. Kokemuksena tilanne oli vaan jotenkin omituinen.

Mervi

Liika ON liikaa

Kävin tänä aamuna sovitusti  laboratoriossa. Iltapäivällä soittivat infuusiopoliklinikalta: vankoa oli taas liikaa. Piti siis perua illan käynti tiputuksessa. Aamulla menen uudelleen labraan ja sitten tiputukseen. Nyt oli jollain välähtänyt! Annosta pienennetään, itse asiassa se puolitetaan. Ehkä sopiva määrä löytyy ennen kuin kuusi viikkoa on kulunut, eikä antibioottia enää tarvita.

Toki olen iloinen, että minusta huolehditaan. Mervi

Vaarallista myrkkyä suoneen

Maaliskuisella sairaalareissulla sain erilaista antibioottia kuin nyt. Silloin tiputus tapahtui 4 kertaa päivässä, nyt vain 2 kertaa. Lisäksi saan kahta erilaista antibioottia tabletteina (toinen niistä niin harvinainen, ettei kummastakaan apteekista löytynyt) ja tyhjässä lonkkanivelkapselissa on lisäksi antibioottipallo, spacer.

Nyt on käytössä Vankomysiini -niminen antibiootti. Näin Wikipedia kertoo siitä.

Toiminta

Vankomysiinin toimintamekanismi on bakteerin soluseinän muodostumisen estäminen. Bakteerit eivät yleensä kehitä resistenssiä vankomysiinille. Lääke tehoaa pääasiassa grampositiivisiin bakteereihin. Vankomysiini täytyy annostella suoneen, koska se ei imeydy suolistosta ja aiheuttaa ärsytystä lihakseen pistettäessä.^[1]

Käyttö

Vankomysiinillä on paljon haittavaikutuksia, joten sitä käytetään lähinnä "viimeisen linjan lääkkeenä" vaarallisissa bakteeri-infektioissa. Yleisesti ottaen vankomysiinillä on kaksi käyttöaihetta. Sillä hoidetaan infektioita, joiden aiheuttaja on muille antibiooteille resistentti stafylokokki, kuten MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) tai MRSE (multiresistentti Staphylococcus epidermis). Vankomysiiniä käytetään suun kautta otettuna myös Clostridium difficile-superinfektion hoitoon, jos muut lääkkeet eivät tehoa.^[1]

Haittavaikutukset

Vankomysiini on varsin myrkyllinen lääke, jolla on useita haittavaikutuksia. Tavallisia (yli 1 prosentti potilaista) haittavaikutuksia ovat suoneen annosteltaessa paikallinen kipu, tromboflebiitti ja allergiset reaktiot, jotka voivat ilmetä nokkosihottumana, punoituksena, hengenahdistuksena (hengityksen vaikeutuminen) tai kutinana. Harvinaisia (0,1–1 prosenttia) sivuvaikutuksia ovat kuulon alenema ja munuaisvauriot. Erittäin harvinaisia (alle 0,1 prosenttia) haittoja ovat muun muassa kuume, huimaus, tinnitus, pahoinvointi, toksinen epidermaalinen nekrolyysi (kuoliosta johtuva kudoksen irtoaminen), anafylaksia (äkillinen ja vakava allerginen reaktio), trombosytopenia (verihiutaleniukkuus), neutropenia ja eosinofilia.^[2]

<sup>Koska lääkkeen liiallisella käytöllä on vaarana aiheuttaa kuulonalenema, sen pitoisuutta elimistössä pitää tarkkailla säännöllisesti. Kaksi kertaa viikossa otetaan laboratoriokokeet, joissa Vanko-pitoisuus mitataan. Tarvittaessa liuoksen pitoisuus pienennetään.

Olen nyt käynyt kaksi kertaa kotoa käsin saamassa tiputuksen. Aamulla käyn klo 8.30 Infuusiopoliklinikalla ja illalla klo 20.30 ensiavussa. Poliklinikalla tarvitsen kirjan ajankuluksi, mutta ensiavussa saattaa olla ohjelmaa ihan "talon puolesta". Siellä kuulee ja näkee monenlaista.

En ollut ennen nähnytkään käytössä tällaista mittalaitetta tiputuksen säätämiseksi.</sup> 

Oikeassa nurkassa

^{Siihen syötetään tiputettava nestemäärä/tunti ja kone laskee ja määrittää tiputusnopeuden.}

Tippa ( eli gutta ) on terveydenhuollon yksikkö, jota käytetään erityisesti tiputusnopeuksien laskennassa. Tässä tipalla tarkoitetaan siis lähinnä tiputuslaitteesta tulevia tippoja, jotka ovat melko tasakokoisia. Usein myös esimerkiksi silmä- ja korvatipoissa on sama määrä nestettä.

Yhteen millilitraan mahtuu 20 tippaa.

<sup>Toistaiseksi ainakin taksikyyti on sujunut mallikkaasti. Teen siis neljä taksimatkaa päivässä inva-taksilla, jossa pyörätuoli nostetaan hissillä suoraan autoon. Taksi hakee kotoa sisältä ja vie perille tiputuspaikkaan. Hänen huolenaan on kodin jokseenkin jyrkät luiskat.

Mervi</sup>

Totta se on

Kyllä, tänään pääsen kotiin! Hoitaja toi jo elokuun aikatauluni. Aamuisin klo 8.30 menen infuusiopoliklinikalle saamaan tiputuksen ja illalla klo 20.30 sekä viikonloppuisin aamuin illoin ensiapuun. Tiputus kestää kerrallaan reilun tunnin. Sain taksilapun koko elokuuksi, ettei tarvitse joka kerta erikseen pyytää. Päivittäin ajan siis 4 taksimatkaa, mikä tekee elokuussa yhteensä 120 matkaa. Vaihtelua elämään, enpä voi valittaa, että olisin kotona vankina...

Yllätys, yllätys!

Lääkärit kävivät kierrolla. Otin puheeksi maaliskuisen vessassa kaatumisen tällä osastolla. Siinä lähti kaksi vuotta vanha keinonivel paikoiltaan, mutta irtosi myös kiinnityksestään. Kysyin, olisiko puhdistus voitu tehdä ilman proteesin irroittamista. Molemmat lääkärit vakuuttivat, ettei olisi voitu tehdä. Proteesi irroitetaan aina.

Tästä päästiin keskusteluun siitä, kenen vastuulla kaatuminen on. Lääkäri piti luennon siitä, että lain mukaan POTILAS on itse vastuussa kaatumisestaan, putoamisestaan ja parvekkeelta hyppäämisestään. Sellaistakin kuulemma on tapahtunut. Lääkärit keskenään keskustelivat minun laittamisesta tk:n jonoon eli kyseessä siirto vuodeosastolle. Päätin ottaa esille pohtimani kysymyksen, voisinko olla kotona ja vain käydä sairaalassa saamassa antibioottitiputuksen. "Juu, kyllä se vaan onnistuu", sanoi lääkäri. Niinpä tänään otetaan hakaset pois ja jos kaikki on ok, pääsen huomenna kotiin!

Sairaanhoitaja lähti nyt kyselemään mahdollisuutta kotisairaanhoitoon. Kerranhan sen joku jo tyrmäsi ja voi olla että nytkin, mutta onpahan selvitetty eri mahdollisuudet.

Mervi

Tyksin keikka

Mulla riittää näitä tauteja, lonkkaongelmien lisäksi montaa muuta. Tälle päivälle oli määrätty lääkärissäkäynti endokrinologian poliklinikalle, sisätautilääkärille Tyksiin. Niinpä paaritaksi tuli taas kerran minua hakemaan. Menomatkalla polvi äityi kipeäksi, joten odotin minuutti minuutilta perillepääsyä. Voitte ehkä kuvitella taksikuskin ajatuksen/kirouksen, kun paluumatkalla ilmoitin, että mulla on vilu! Se raukka joutui laittamaan lämmityksen päälle, vaikka ulkona oli yli 30 astetta! Ihana tunne, kun lämpö alkaa pikkuhiljaa helliä viluista kehoa...

Lääkärissä ei kauheasti mitään uutta ilmennyt, itse asiassa hän oli tyytyväinen laboratoriotuloksiin. Kolesteroli on korkealla, jotain yli kuusi. Olisin muuten saanut lääkityksen, mutta kun on tätä kaikkea muuta tässä. Kilpirauhasen vajaatoiminta oli hitusen muuttunut liikatoiminnan puolelle joten lääkitystä pienennettiin.

Minulla on todettu myös jotain häikkää lisäkilpirauhasessa. Kalkkia erittyy verenkiertoon, mutta elimistöni ei pysty sitä käyttämään hyödyksi. Päinvastoin, se kalkki on peräisin omista luistani, jotka siis tästä syystä haurastuvat/saattavat haurastua. Toinen seuraus tästä taudista on dementia, kolmatta minä en muista. Kas kun minulla tuo muisti... hiusten lähtöön kyselin syytä. Ei ole vitamiinin tai muun ouutetta, joka selittäisi asian. Selitys on nopea laihtuminen. Toivottavasti ei jää pysyväksi vaivaksi. Odottelen mustaa, pitkää ja kiharaa uutta tukkaa lähteneen tilalle!

Rento lonkka

Girdlesstone = rento lonkka

Tänään tapasin tämän kirurgisen osaston fysioterapeutin, jonka tunnen jo aiemmilta käynneiltäni osastolla. Tunnin verran enimmäkseen keskustelimme. Toki siinä kartoitettiin tilanne ja sain ohjeita. Pyysin pienempää, kapeampaa pyörätuolia. Tuli puheeksi myös sähköpyörätuoli, mutta sellaisen saanti saattaa olla vaikeaaa. Sillä pääsisin itse kulkemaan esim. kotimme luiskaa pitkin. Olisin hitusen itsenäisempi, enkä aina toisen työntämisen varassa.

Jostain syystä tuli puheeksi myös vanhat hoitomuodot. Ennen vanhaan,  noin kolmekymmentä vuotta sitten ei vielä revisioleikkaukset (uusinta-) olleet näin kehittyneitä kuin nykyään. Jos jouduttiin vaikkapa infektion vuoksi ottamaan nivel pois, tilanne saatettiin jättää silleen. Potilaalla ei ollut niveltä, mutta hän pystyi silti liikkumaan keppien kanssa. Niveleen kehittyy ajan kanssa sidekudosta, ikäänkuin pehmeä patja, joka toimii väliaineena. Ilmankos minullekin on kerrottu tarinoita mummoista, jotka liikkuvat ilman lonkkaniveltä. Minun kohdallani asia on päinvastoin. En saa varata nivelettömälle lonkalle, jotta se ei aktivoituisi kehittämään sideainetta. Toinen syy on tietysti se, että nivelkapselissa on se antibioottipallo, spacer.

Täällä lisätietoa rennosta lonkasta

http://www.terve.fi/kysy-asiantuntijalta-anonymous-24-january-2006-1029

Ja taas muutto...

Kirurginen osasto on ollut heinäkuun kiinni, mutta avattiin tänään. Niinpä minutkin siirrettiin tänne. Taidan olla ainut potilas, kaikki huoneet vaikutti tyhjiltä. Sain kuin sainkin oman sviitin. Lääkäri kertoi, että keinonivelinfektiopotilaita ei sijoitetakaan isoihin huoneisiin toisten kanssa. Tämä selittääkin sen, että keväiselläkin reissulla sain olla yksin.

Mikäs tässä on ollessa hyvin ilmastoidussa huoneessa omassa rauhassa. Nyt vaan jännään, että alkaako ruokarumba taas alusta. Juuri saimme edellisellä osastolla  asiat niiltä osin järjestykseen. Tuntuu paljon paremmalta, kun ei tuoda sellaista, mitä en kykene syömään vaan joudun jättämään.

Aamupalalle tuodaan vain näkkileipä ja sille tomaattia ja kurkkua sekä kaakao. Varsinaiset ruuat on samat kuin muillakin, muttei leipää eikä puuroa. Iltapalalle  taas näkkileipää päällyksineen ja kaakao sekä raejuusto ja mahdollisesti jotain lihaa tai tonnikalaa. Paino tippuu mukavasti, eilisestä tähän aamuun peräti 800g. Osittain asiaa auttaa se, että antibiootti pistää aineenvaihdunnalle turbovaihteen päälle. Alan olla ( vastoin normaalia luonnettani ) läpip***a.

Mervi

Vieraat virkistää

Aamulla tiesin, että lääkitys on kohdallaan. Siitä huolimatta koko aamupäivä meni kärvistellessä. Kummallinen tunne, jota en enää osaa analysoida.

- se voi edelleen olla vieroitusoireita, jos kroppani on tottunut isompaan annokseen, joita muutaman kerran otin.
- leposärkyä, kun on kuitenkin rikkinäiset polvet ym
- fibromyalgia, juuri tähän sopivia oireet ovat olleet

Iltapäivällä saapui ystävä käymään mustikoiden kera. Siihen "loppui" kivut. Kun on muuta ajateltavaa, eikä koko ajan kierrä omaa napaansa, helpottaa. Jostain syystä vieraan lähdettyä tuotu ruoka ei ollenkaan sopinut ja jäi koskemattomaksi. Piti pyytää pahoinvointipilleri, joka heti helpotti.

Heti kohta tuli mieheni tuomisinaan tekemäänsä marenki-vadelmakakkua! Että oli herkkua, eikä yhtään tehnyt pahaa! Kasvissosekeitto kannattaa kyllä vaihtaa marenkikakkuun.

Mervi

Kompromissi

Aamulla tunnustin lääkehoitajalle, että käytän omaa Tramal-varastoani. Tottakai hän hermostui asiasta ja ilmoitti, että hänen pitää julkistaa asia. Aivan sama, olin joka tapauksessa päättänyt ottaa asian esille kiertävän lääkärin kanssa. Olikin oikein mukava naislääkäri. Puheissa kävi ilmi, että hän on traumaosaston lääkärin puoliso. Sen osaston, josta tulin ja sen lääkärin, josta kerroin. Hoitaja oli selvittänyt tilanteen ja senkin, että epäilin Vancomysiinin heikentävän Tramalin tehoa. Näin ei kuulemma ole. Nyt annostusta lisättiin niin, että saan huumeeni neljä kertaa päivässä. Lupasin, etten käytä omia lääkkeitä. En tietenkään...

Hyvä täällä on olla, jos ei ota huomioon lääkeongelmasta aiheutuvaa tuskaa ja unettomuutta. Eilen illalla sovittiin yökköjen kanssa, etteivät käy ollenkaan katsomassa, etten herää. Unilääkkeestä huolimatta valvoin yön. Ainoastaan klo 2-4 saatoin ehkä torkahtaa. Aamulla klo 6 kävin perusteellisesti pelästyttämässä yökön kansliassaan. Pyörätuolilla pääsee ipihiljaa toisen taakse ja kun sitten alkaa puhua, tämä saa sätkyn.

Täällä on kiva poikahoitaja, joka äsken ilahdutti vanhaa naista...hmmm..Olin menossa käymään kanttiinissa, laitoin huulipunaa ja vähän kulmiin vahvistusta, etten näyttäisi niin aneemiselta. Hoitsu huomioi asian ja sain kuulla jotain nuorekkaista silmistä. Niin vähällä sitä näissä oloissa saa hyvän mielen, mutta myös päinvastoin.