Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutusmisneuvoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutusmisneuvoja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2021

Vielä kerran asujen mittasuhteista

Pukeutumisneuvojakoulutus on tehnyt tehtävänsä siinä mielessä, että kiinnitän kovasti huomiota omiin asuihini. Mietin, mitkä yhdistelmät sopivat toisiinsa, mitkä taas eivät. Ensimmäinen askel muutoksessa oli se, että ymmärsin 

*monen hameen tai mekkoni olevan liian pitkiä. Seuraavaksi tajusin, että 

*liian väljä vaate ei ole hyvännäköinen pullukan päällä. Nyt minua mietityttää 

*jakkujen pituus. Olen näitä jo aiemminkin kokeillut ja esitellyt, mutta tässä vielä yksi kierros.

Ylläni minulla on itse tekemäni trikookankainen ja eläinkuosinen pitkä mekko, joka on aivan kerrassaan helppo vaate. Semmoinen pese ja pidä, joka ei kiristä eikä purista. Olen sen ihan itse kuositellut, eli muokannut kaavan. Pääntiessä sen juju. Ensin tämä mekko jäi pitämättä, kun epäröin juurikin tuota pääntien kuminauhaa, mutta nyt olen aivan ihastunut tähän kokonaisuuteen.

Tässä kuvassa esittelen myös kaulakorun, jonka ostin facebookin kirpparilta. Aikoinaan hukkasin laivalla Karl Laineen suunnitteleman sormuksen ja ostin tilalle toisen - paaaljon isomman vaan ja samaa sarjaa olevan kaulakorun.



 Mutta sitten niihin jakkuihin. Aloitetaan kaikkein lyhyimmästä, virkatusta bolerosta. Ei mun mielestä ollenkaan hassumpi yhdistelmä.

1
1


Sitten pidennetään vähän. Värimaailma pysyy samana harmaanmustana. Nyt jakku melkein puolittaa mekon...


2

Sitten pidennetään taas... Tässä villatakissa on tuollainen rusetti, millä sen saa kiinni. Helma on epäsymmetrinen...

3

Ja vielä pidemmäksi: Ensimmäisessä kuvassa mekkoa näkyy epämääräisesti hiukan. Nostin sitten hameen helmaa ja nyt mielestäni kokonaisuus on oikein kiva. Mutta voit myös katsoa kuvia kasvojen kohdalta. Mikä merkitys onkaan valaistuksella ja kuvakulmalla!

4

5

Vieläkin pidempi jakku/neule mun kaapista löytyy. Näytänkö pitkältä pötköltä?

6

7

Mutta eikö olekin parempi?

8

Olipa hassua näin kuuskymppisenä kuulla, että on PITKÄ. Mutta niin se kuulemma menee, opettaja sanoi, että 170 cm kuuluu pitkiin. Siinä mielessä tällaiset pitkät vaatteet sopivat minulle. 

No sitten kokeilin sitä ihan ainoaa vaatetta, joka ei ole joustava. Tällainen kiiltävä pyhäjakku. Tässä olen lyhentänyt sen vaan nuppineuloilla. Mutta ensin pitkä:

9
10

En osaa sanoa, kumpi on parempi... Mitä mieltä sinä olet?

Ja vaikka nämä kaksi eivät yhteen sovikaan noin kuosiensa perusteella, niin nuo mittasuhteet kiinnostaa minua kovasti. Mitä mieltä sinä olet tästä lyhyestä jakusta?


11


Opettajamme neuvoi myös, että omenavartaloiselle on eduksi, jos yläosa on helmastaan leveämpi kuin alaosa, sillä saadaan hoikentava vaikutus. Tässä siis siitä yritys: Ja tämä jakku oli muuten jo siinä poistettavien vaatteitten kasassa, mutta nappasinpa sen "takaisin" ja kun tätä kuvaa tarkastelen, niin saattaapa olla, että ripustan sen takaisin vaatekaappiini.

12

Ja sitten vielä yksi liehuhelma, jonka ostin facen kirpparilta sen värin vuoksi. Jotain vaihtelua mustaan ja harmaaseen.

13


 Nyt olen niin innostunut lyhentämään jakkujeni mittaa, että olen netistä tilannut muutaman jutun. Mietin kyllä sitäkin, että olisin itse ommellut vuorittoman jakun, mutta kun nyt löysin sopivan - tai eihän sitä tiedä, ennenkuin on sovittanut - niin ehkä en ryhdy vielä ompeluhommiin. 

Ja tässä vielä viimeinen kuva. Kaikkein eniten tykkään tästä yhdistelmästä. Väritys ja mitat ehkä kaikkein kivoimmat.

Itselleni nämä kuvat antavat selkeämmän kuvan asujen mittasuhteista. Ehkä sinäkin saat näistä inspiraatiota? Kuvakollaasia en osannut tähän hätään tehdä, mutta tässä kooste...

 

Pellavasydämen Mervi


sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Sopiva väri ja pituus

Tällä viikolla olin taas Turussa ammatti-instituutin pukeutumisneuvoja-koulutuksessa.
 Kaksi päivää opiskelimme hyvin intensiivisesti värianalyysejä.
 Pääsin harjoittelemaan itse tekemistä ja olin myös analysoitavana.

Tulos oli (onneksi!) sama kuin 80-luvulla: olen kesä. Eli minulle sopivat viileät värit ja niistä vaaleat sävyt. Itselleni mieluisia ovat myös talven voimakkaammat värit.

Teemme itsellemme työvälineeksi värikartat kaikista neljästä "väriperheestä" kevät, kesä, syksy ja talvi. En ollut ainut, jolle tuottaa vielä vaikeuksia erottaa edes kylmät ja lämpimät värit toisistaan. Hassua oli sekin, että eniten virheitä oli omassa kesä-kartassani ja parhaiten olin onnistunut syksyn väreissä (kuva alla) vaikka se on minulle huonoiten sopiva, enkä näitä värejä käytä. Onneksi opettaja korjaa karttojamme ja vielä on aikaa oppia.

Saimme käyttöömme huivit, joiden avulla analyysejä teemme. Nyt voimme alkaa harjoitella...

0

Tässä pieni videon pätkä omasta harjoittelustani koululla. Kohteena toinen opiskelija. 

Täsmentyi muuten sekin, että tämä ostamani neulepusero on minulle väärä väri. Se on lämmin aprikoosi, eikä kylmä roosa, Niin kuin oletin. Tuolla koulussa naureskelimmekin, että voimme pykätä yhteisen kirpputorin kaikista vaatekkaappiemme väärän värisistä vaatteista!


lauantai 19. syyskuuta 2020

Uudet opinnot alkoivat

Olen täällä jo kertonutkin, että syksyyni sisältyy kohtalaisen paljon opiskeluja. Mittatilausompelija-koulutus päättyy jouluna, mutta nyt on paljon ommeltavaa ennen sitä. Teemme vuorillista takkia, ensin itselle ja sitten asiakkaalle ja vielä toinen - näyttötyö - asiakkaalle. 

Aloitin tällä viikolla myös pukeutumisneuvoja -koulutuksen. Se kuuluu samaan tekstiili- ja muotialaan. Mittatilausompelija on tekstiili- ja muotialan ammattitutkinto, 150 osp.

Pukeutumisneuvjana toimiminen on osa tekstiili- ja muotialan erikoisammattitutkintoa, 45 osp.

Suoritan opiskelua Turun ammatti-instituutissa ja näin he kertovat nettisivuillaan koulutuksesta:


Pukeutumisneuvojana toimiminen, 1.9.2020-30.5.2021, oppisopimuskoulutus

Koulutukseen hakeutuminen:

Hakuaika päättyy 18.5.2020. Oppisopimuskoulutus edellyttää työskentelyä alan yrittäjänä tai alan yrityksessä. Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake. Hakijat haastatellaan ennen opiskelijavalintojen tekemistä. Oppisopimukset solmitaan valintojen jälkeen

Pukeutumisneuvojana toimiminen on asiakkaan yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua. Haluamme tarjot sinulle ammatillisesti inspiroivan koulutuksen, jonka aikana hankit kokonaisvaltaista pukeutumisen ohjauksen ja palvelun osaamista.
 
Koulutuksessa mietitään erilaisia toimivia vaatemalleja, asukokonaisuuksia asusteineen, huomioiden tyylit, vartalotyypit, mittasuhteet sekä henkilökohtaiset pukeutumisessa ja ulkoisessa olemuksessa käytettävät värimaailmat. Pukeutumisneuvoja hallitsee tuotemerkit, kokolajitelmat, vaatteen istuvuuden ja ymmärtää erilaiset korjaustoimenpiteet. Hän osaa opastaa tilannepukeutumiseen liittyvissä asioissa ja materiaalivalinnoissa sekä asujen/asusteiden huoltamisessa. Koulutus tarjoaa osaamista järjestää pukeutumiseen liittyviä erilaisia tilaisuuksia, muotinäytöksiä, asiakasiltoja ja -tapahtumia.

Koulutus soveltuu tekstiili- ja muotialan, hius- ja kauneusalan ammattilaiselle tai yrittäjälle, joka haluaa laajentaa ja päivittää omaa osaamistaan. Tai kaupanalan ammattilaisille, jotka toimivat erilaisten vaatemyymälöiden tai –osastojen myynti-, palvelu- ja ostotehtävissä.

Sisältö

Tavoitteena on suorittaa tekstiili- ja muotialan erikoisammattitutkinnon osa: Pukeutumisneuvojana toimiminen, 45 osp.

Koulutuksen kesto 1.9.2020-30.5.2021. Koulutukseen sisältyy lähiopetusta, itsenäistä opiskelua, verkko-opintoja, tehtävien tekoa sekä tutkinnon osan näyttö. Lähiopetusta yhteensä 15 päivää (klo 8-15 tai 12-18)

Vaikka tuossa puhutaankin oppisopimuskoulutuksesta, minä en sitä sellaisena tee. Tavallista monimuoto-opiskelua se minun kohdallani on. Paljon kotitehtäviä, luulen.... Oli tottakai jännittävää valmistautua uuteen juttuun. Miten löydän parkkipaikan, miten selviän pitkästä päivästä, onko minulle sopivaa tuolia, joudunko kulkemaan portaissa jne... Kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti, vaikka Aninkaisten mäelle pitikin käydä kääntymässä "toispuoljokki" kun en ihan heti tajunnut liikennejärjestelyjä. Parkkipaikka osoittautui olevan aivan sivuoven vieressä, joten kantamista ei ollut liikaa.

Ryhmä oli kiva, mukavia ihmisiä eri ammattialoilta. Meitä oli vaatekaupan myyjiä, ompelijoita, hiusalan yrittäjiä ja kosmetologeja. Ikähaitari oli laaja; oli nuoria ja minä ehkä kaikkein vanhin? Opettaja tuntui olevan pitkänlinjan vaatealan asiantuntija, jolle oli jo kokemusta karttunut vuosien varrella. On tosi kiva nähdä erilaisia tyylejä ja mieltymyksiä. Olihan se hauskaa kuunnella, kun "nuoriso" vertasi vaatteitaan - nyt kun kuulemma on 90-luku muotia. Ah, niin loppuunkulutettu meikäläisen näkökulmasta, mutta heille uusi ja haluttu.

Tottakai otin lonkkatyynyni mukaan (tästä kirjoittelin taannoin) ja sen avulla istuminen ei ollut ongelma, vaikka päivälle pituutta kertyikin peräti 7 tuntia! Ja sukankudin oli myös mukana, auttaa keskittymiseen. Näin paljon sain aikaiseksi yhtenä päivänä:

 

Sinällään keskittymisessä ei ollut ongelmia, aiheenhan olen ihan itse valinnut. Kaksi ensimmäistä päivää oli kylläkin silkkaa "orientoitumista" eli powerpointtia siitä, mitä pukeutumisneuvoja tekee ja on. Ja jonkin verran meni aikaa tietotekniikan haltuunottoon; Teams, Vilma, OneNote... kaikki minä sain ihan itse ladattua, vaikka olikin tämä uusi läppäri käytössä, hyvä minä! Ensi kerralla kahden viikon päästä (niitä sanotaan KONTAKTIPÄIVIKSI) alamme tutustumaan väreihin. Mehän opimme tekemään värianalyysejä. Se on jännittävää ja kivaa!

Kirjoittelen tätä lauantai-aamupäivällä. Tänä viikonloppuna on saatava oma takkini valmiiksi, sillä sen palautuspäivä on maanantaina. Haluan pysyä annetussa aikataulussa, vaikka huomaankin, että kaikki eivät niitä kunnioita. Mutta jos minä alan lipsua, ei mikään tule ajoissa ja seuraa stressi. Eikä silloin mikään opiskelu ole enää kivaa.

Miltä sinusta kuulostaa tällainen pukeutusmisneuvoja -koulutus? Luuletko, että käyttäisit sellaista palvelua?

Pellavasydämen Mervi