Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuleet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Upea villatakki

Olen ihan varma, että kun kuljen ulkona tämä upea villatakki ylläni, minulta kysytään: "Oletko itse tehnyt?" Ei, en ole itse neulonut. Ostin tämän upeuden facebookin käsityöryhmästä neulojalta, joka oli takin itselleen tehnyt, mutta kuulemma ei sitten istunutkaan hänen yllään niinkuin olisi toivonut.

Minulle takki istuu just eikä melkein.

Ainoastaan hihat voisi olla hiukan lyhyemmät. Olen kuviin taittanut niitä kaksin kerroin. Koska neule on tehty kaarrokkeena, ei hihoja voi yläreunastaan lyhentää, enkä usko, että haluankaan.

Jos neuloisin itselleni villatakin, en tekisi tuollaisia karvareunuksia hihoihin ja kaulukseen varsinkaan, mutta nyt kun ne siinä on, niiin tuntuvatkin hauskoilta.

Takkiin on kiinnitetty paljon blingblingiä, kaarrokkeessa ja hihoissa on rivi "timantteja". Olkoon siinä, kun ei ne nyt ihan ensimmäisenä silmiin pistä.

 

Takin kuvaamista varten etsin muutakin saman väristä ylleni ja löysinpä. Korut on samaa  väriä ja hiuksiinkin löysin huivin.






Tähän takkiin ei ole olemassa ohjetta, kun neuloja on kuulemma tehnyt sen omasta päästä, niin kuin sanotaan. Lanka on Novitan Isoveli ja hän on sen itse värjännyt! Lankaa on kulunut paljon ja neulomisessa on ollut ihan hiveän iso työ - takki painaa 1,5 kg.

Kohta alkaa olla sellaiset kelit, että minä hienostelen ulkona tämä takki päällä ja kerään kehut!



Pellavasydämen Mervi


lauantai 5. helmikuuta 2022

Lemmenlehdet-villapusero

Pidin tauon villapuseroitten neulomisesta. Lähes pakotin itseni välillä neulomaan sukkia ja pipoja ja kaulureita. Mutta lankesin taas. Tällä kertaa minua inspiroi lanka. Halusin kokeilla suomenlampaan villaa. Lankavalla on myynnissä Pirtinkehräämön Villava -villalankaa, joka on kotimaista värjäämätöntä karstavillalankaa. 

Uusi lanka ja uusi ohje

Ohje  "Lemmenlehdet-neule" on Lankavan ilmainen, sen saa netistä. Täällä. Valitsin tummemman langan ohjeen mukaisesti. Ensin pyysin miestäni olemaan vyyhdinpuuna, mutta kun se (tunnetusti, miehet!) oli vähän hankalaa, niin viritin sitten oikean vyyhdinpuun ja kerin yhteensä 4 tummaa ja yhden vaalean 100 gramman vyyhdin keräksi. Lopulta pusero painoi hippasen yli 400 gr, joten minulle jäi vielä keränloput vaikkapa pipon tekemiseen...

Lanka on tosi kivaa neulottavaa, eikä ole yhtä pistelevää kuin islanninvilla. Paksuudeltaan tämä on hivenen Lettlopia paksumpaa, 100 gr 180 metriä, kun Lettlopi on 50 g 100 m.

Päätin tehdä pienimmän koon mukaan. Hiha valmistui illassa ja molempiin hihoihin meni siis kaksi iltaa ja yksi vyyhti lankaa. Koska olen oppinut looppaamisen, tein hihat tietysti niin. Ferrarit eli Chiogoot on tähän kerrassaan mainiot pyöröt. Minulla on sekä 3,5 mm ja 4,5 mm ja 100 senttisinä. Pienimmillä neuloin resorit ja paksummilla sileän. Eli sama puikkokoko kuin Lettlopissakin. Resorista tuli tosi napakkaa. Jälkeenpäin huomasin, että enhän minä edes noudattanut ohjetta. Tein vaistomaisesti tavallisen resorin, enkä tuollaista rullautuvaa, kuin ohjeessa. Lisäksi käytin pienempää puikkokokoa, 3,5 mm, koska ne minulla oli ferrareissa....

 

Miehustaan vaihdoin "tavis" pyöröt. En kertakaikkiaan malttanut jättää työtä käsistäni, oli se taas niin koukuttavaa. Tuo kaarroke on mielestäni tosi kaunis ja vieläpä helppo neuloa. Vain kaksi lankaa ja pienet lankajuoksut. Ohje on selkeä, vaikka minulla kyllä tuotti vähän vaikeuksia kuvion sijoittelu. Olin kovin hätäinen, enkä malttanut ihan tarkkaan laskea, mutta suunnilleen symmetrisesti nuo kuviot kyllä "sattui" osumaan...

Kavennusten jälkeen siirryin taas looppaamaan. Koska pidän tiukasti kiinni lankadominanssista, työ on myös nurjalta puolelta esittelemisen väärtti.

Uuden oppiminen tuottaa mielihyvää

Kun sain kuvion valmiiksi, minua odotti YLLÄTYS: tässä ohjeessa olikin tehty niskaan lyhennettyjä kierroksia. Olen kyllä siitä lukenut, mutta kun kaikki uuden opettelu on hieman... hmmm.... työlästä, harmittavaista, vaikeaa, kärsivällisyyttä vaativaa, niin olen tehnyt tähän astiset yli 20 paitaa ilman niitä.

Aloin reippaasti ohjeen mukaan, mutten käsittänyt. En edes tajunnut, onko se yhdellä langalla vai jatkuuko kuvioneule. Piti googlata ja löysinkin "tosi helpon ohjeen" videolla - en ymmärtänyt sitäkään. Meinasin luovuttaa, mutta onneksi en. Sillä minähän lopulta sain korotetun niskan aikaiseksi! Luulen, että tämä minun versioni on yhdistelma eri ohjeista?

 

Kun sain puseron  valmiiksi, pähkäilin sen viimeistelyn kanssa: en ollut ihan varma, tarviiko tämä kastelua. Tein sen kuitenkin, kastelin käsin puristelemalla ja laitoin pyyhkeen päälle tasona kuivumaan. On sellainen fiilis, että tämä pusero kuivui nopeammin kuin Lettlopista neulomani.

Hiukan neule venyi, vaikka yritin sitä koota kuivumaan laittaessani. Ohjeen mukaan rinnanympärys oli 83 cm ja koko pituus 65 cm. Minun puseroni rinnanympärys on 88 cm ja pituus 74 cm. Aika paljon siis muutosta. Johtuiskohan löysästä käsialastani? Lankaa kuitenkin kului ohjeen mukaisesti. Noin. Aina yhtä ihmeellistä on huomata, miten neuleen pinta tasoittuu, silmukat asettuvat kohdilleen!

Hieno pusero siitä tuli!

Tekisin itsellenikin, mutta haluaisin sinisen. Ainakaan tällä hetkellä ei Pirtinkehräämössä ole värjättyjä lankoja tässä paksuudessa. Nyt tämä pusero on inspiraation lähteenä puodissani. Kannustan asiakkaitani samanlaisen tekemiseen.

 

Olen niin tyytyväinen ja varmasti jatkoa seuraa. Tällä langalla. Ehkä tämä mallikin...
 Tässä vielä kuvia vyötteestä:
 
 
 
 
 
 

Tuo puikkosuositus näkyy tosi himmeänä, se on 3-4. Käsinpesu, sillä lanka huopuu.



Innostuitko?
Pellavasydämen Mervi


lauantai 29. tammikuuta 2022

Huippuhieno lanka ja kiva pipo

Tämä huippuhieno lanka tuli mun puodin hyllyyn mainoksen vuoksi. Tai ei se oikeastaan ollut mainos, vaan lankojen vertailu Turun Sanomissa. Siinä artikkelissa nousi Malabrigon villalanka jonkun pipon neulojan mielestä parhaimmaksi... Ja minä tietysti halusin sitä! Lanka on aika kallista, joten arvasin sen käyvän huonosti kaupaksi ja otinkin vain pienen koe-erän myyntiin. Nämä minun lankani ovat Rios ja siinä on n. 192 m / 100 grammaa eli noin seiskaveikan paksuista. (Mutta näistä kahdesta langasta ei saisi puhuakaan samassa lauseessa.)

 

Nyt vasta otin itse langan kokeiltavaksi ja että se on mainiota! Tämän jälkeen on kyllä korkea kynnys neuloa yhtään mitään mistään keskinkertaisesta langasta...

Kyseessä on perulainen merinovillalanka, joka on käsin värjätty Perussa ja Uruguayssä toimivassa perheyrityksessä. Villa on tuotettu eettisesti, mulesing-vapaasti. Koska minulla on langasta vain muutama kerä ja nekin kaikki eri värisiä, mietin pitkään, mitä langasta tekisin. Päädyin pipoon, koska siihen riittää yksi 100 gramman vyyhti. Lankaa jäi 8 grammaa.

Malliksi valitsin aiemmin toteuttamani helmineule-variaation. Silmukoita loin 90 ja neuloin looppaamalla 100 cm pitkällä pyöröpuikolla. Kaikkein paras kaapeli looppaamiseen on Chiaogoolla ja ne onkin nyt ollut jokapäiväisessä käytössä! Numero taitaa olla 3 mm, vaikka langassa kyllä suositellaan 4-5 mm. Mutta kun minä olen löysän työn tekijä, niin valitsen yleensä pienemmät puikot. Resorin neuloin reilun mitaiseksi, jotta sen voi kääntää kunnolla kaksin kerroin. Mallineule menee näin 2 oikein 2 nurin koko kerros ja toinenkin samalla lailla. Seuraavat kaksi kerrosta neulotaan 2 nurin 2 oikein.



Neuloin 1 oikein 1 nurin resoria 17 cm, sitten lisäsin joka 7 silmukan jälkeen yhden ja lopputulos oli 102 silmukkaa. Näillä neuloin mallineuletta n. 10 cm ja sitten aloitin kavennukset. Neuloin 16 silmukkaa, sitten 2 silmukkaa yhteen, 16 silmukkaa, 2 yhteen jne.... Yksi välikerros ja taas kavennukset: 15 silmukkaa, 2 yhteen jne... Jatkoin kavennuksia näin joka toisella kerroksella ja lopuksi päättelin vetämällä langan 12 silmukan läpi. Piposta tuli 32 cm pitkä.



Oikealla puolellä näkyy säteittäiset kavennukset, mutta nurjalla ne eivät erotu oikein ollenkaan. Pipoa  voi pitää kummin päin vain.




Halutessaan pipon reunan voi jättää kääntämättä ja silloin siitä tulee tuommoinen lörppä. Lanka on tosi napakkakierteistä ja resori on hyvin hyvin napakka ja pipo pysyy päässä erinomaisen hyvin. Lanka on 100 % villaa, mutta se ei kutita ollenkaan. Jos en olisi valinnut näin "väärää" väriä pitäisin pipon ihan varmasti itse. Nyt se päätyy malliksi puotiin ja myytäväksikin tottakai. Lanka vaan on niin arvokasta, että pipollekin pitäisi laittaa hintaa... hmmm.... useampi kymppi.

Tämän langan värjäys on kyllä tosi herkullista. Kysyin mieheltäni, mitä hänelle tulee tästä neuleesta mieleen ja hänpä siis keksi tälle pipolle nimen: Parsakaali.

Onko sinulle tuttu lanka? Vaikuttaako langan hinta sinun valintoihisi?

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Mervin Lempipipo; ohjetta ja puikkovertailua

Halusin kokeilla muhkupipon neulomista ja valitsin langaksi pehmeän Lempi-langan.

Tein piposta niin joustavan, että se mahtuu minun omaan isoon (60cm) päähäni, mutta ei putoa tältä pikkuiselta mallinukeltakaan silmille. Hänen päänsä on vain 49 cm. Styrox-pää on 52 cm. 


Meillä on Lempi-lankaa myynnissä pastellisissa väreissä ja valitsinkin itselleni vaalean sinisen värin. Innostuin niin, että tein toisenkin, harmaan.  Lanka on hahtuvatyyppistä, kierteetöntä, paksuhkoa ja se on 50 gramman kerissä. 

 

Lankavan sivuilla on ohje tästä langasta tehtyyn pipoon mutta joku siinä ei miellyttänyt minun silmääni. Tein siis oman ohjeen.

Pipon neulominen on aina ollut minulle ongelma, sillä en ollenkaan pidä 40 cm pitkistä pyöröpuikoista, koska niissä puikko-osa on lyhyt. Omaan päähäni voin tehdä pipon 60 cm pitkillä, sillä pääni on yli 60 cm. Muitten päät vaan on paljon pienempiä, joten... hm... en ole tähän mennessä ratkaisua löytänyt. Välilllä yritän sukkapuikoillakin neuloa, mutta ei se ole nautinnollista ollenkaan.

Nyt tämä ongelma on ratkaistu, sillä opin viimeinkin looppauksen!

Jo 10 vuotta sitten eräs asiakkaani näytti miten se magic loop tapahtuu, mutta en minä sitä tapaa kuitenkaan oppinut. Aina välillä olen yrittänyt, mutta jotenkin ei vaan sujunut. 

En tiedä, mikä nyt oli toisin, anyway, nyt minä osaan loopata. Tätä pipoa tehdessäni yritin kaikkia mahdollisia puikkoja alkaen 40 cm pitkistä = lyhyistä päätyen loppujen lopuksi ainoaan toimivaan, eli 100 cm:isiin pyöröihin. Niistäkin minulla on puodissa muutama erilainen ja ainoaksi toimivaksi ja parhaaksi sellaiseksi osoittautui Chiagoon "ferrarit" koska niissä on kaikkein luontuvin kaapeli. Se ei koskaan jää kikkuralle. Puikko-osa on valitettavasti turhan terävä, mutta sen kanssa on pärjättävä. Onnistuu, kun vähän varoo tökkimästä suoraan sormeen.

Mulla oli ongelma, jota yritin ratkaista laastarilla, Bebanthenilla ja jopa kertakäyttöhanskasta leikatulla sormenpäällä.  

No sitten siihen ohjeeseen: Tein sekä sanallisen ohjeen, että myös haparoivan piirroksen

 

Lempi pipo

Sopii 49 cm päähän, mutta venyy myös minun isoon 60 senttiseen.

2 kerää = 100 grammaa Lempi -lankaa (100 % villaa, 50 g = 50 m)

puikot käsialan mukaan, lanka suosittaa nro 9mm, mutta minä neuloin 4,5 kun ei ollut sopivampia.

*sukkapuikot, 40 cm pyöröt tai 100 cm pyöröt looppaukseen. Suosittelen looppaamista!

- Luo löyhästi 60 silmukkaa.

- Neulo 2 oikein, 2 nurin ja yhdistä pyöröksi. Tee tätä n 25 cm, lanka riittää pari senttiä pidempäänkin

- Aloita sitten kavennukset: neulo jälkimmäinen nurja ja sitä seuraava oikea silmukka oikein yhteen. Tässä vaiheessa työssä on 45 silmukkaa.

- Neulo 3 välikerrosta, neulo silmukat semmoisina miltä ne näyttääkin, eli 2 oikein 1 nurin, 2 oikein 1 nurin.

- Seuraava kavennus samalla lailla: nurja ja sitä seuraava oikea oikein yhteen

 Neulo 2 välikerrosta, nyt silmukoita on 30 ja ne kaikki neulotaan oikein.

- seuraavalla kavennuskerroksella neulotaan 2 oikein 2 oikein  yhteen, 2 oikein, 2 yhteen. Jako ei mene ihan tasan, muttei haittaa… Kaunein tulos saattaa tulla, jos nuo yhteen neulotut silmukat ovat aikaisempien nurjien silmukoiden kohdalla.  Silmukoita jää jäljelle 15.

- Pari välikerrosta ja seuraava kavennuskerros: 2 yhteen, 1 oikein, 2 yhteen, 1 oikein

- välikerros ja lopuksi: 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen jne…

Viimeiseksi katkaise lanka ja vedä se loppujen silmukoiden läpi.

pipo on valmis! Tai ehkä haluat tupsun kiinnittää?

 




Tässä puikko-yrityksiä: Nämä muovikaapelit on ihan kelvottomat, vaikka puikko-osa onkin ihanan tylppä.



Nämä Chiagoon 40 cm pituiset olis muuten hyvät, mutta liian lyhyet puikot.
 
 
 
Monet kaapelit on tällaisia kikkuraisia. Niillä voi puseroa neuloa, jos kaapeli on kokonaan käytössä, mutta looppaukseen nämä ei käy.

 
Sitten on Chiagoon 100 cm pitkä pyörö, kerrassaan ihana.




Kelpo pipo!
Pellavasydämen Mervi