Laihdutusleikkaus

Paljon olisi kerrottavaa, mutta jotenkin en vaan ole saanut toimeksi. Nyt sentään päivitin yhden blogini - laihdutusleikkaus - ajan tasalle. Voit käydä kurkkaamassa täältä: http://leikkauksellalaihaksi.blogspot.fi/2017/06/tilannekatsaus.html

Mervi

Pitkän prosessin päässä

Kävin tänään Tyksissä. Minulle oli varattu aika gastron poliklinikalle. Reissu meni hienosti. Keli on hyvä, tiet sulana. Yhtään en joutunut odottamaan, vaan aikataulut täsmäsi. Ainut pikkuharmi oli se, että läääkäri käski käydä samantein laboratoriokokeissa, mutta se ei lopulta onnistunut, sillä olin aamulla syönyt aamupalan. Ihme, ettei lääkäri huomannut, että nuo kokeet olisi vaatinut paaston. Noh, käyn perjantaina täällä omassa laboratoriossa.

Olen jo jonkun aikaa hautonut mielessäni toivetta päästä uuteen laihdutusleikkaukseen. En osannut ennalta arvioida lääkärin suhtautumista asiaan. Tiesin, että hän voi tyrmätä ajatukseni sillä perusteella, etten ole kyennyt pitämään painoa kurissa ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Toivoin kuitenkin, että voisin perustella pyyntöni niin hyvin, että lupa heltyisi.

Onnekseni paikalla oli sama lääkäri, joka hoiti aminua vuonna 2013, kun valmistauduin tammikuussa 2014 tehtyyn leikkaukseen. Silloin prosessi kesti runsaan vuoden. Te, jotka olette seurannet blogiani, muistatte varmaan, että hetikohta tuon leikkauksen jälkeen elämäni heitti "häränpyllyä" kun elimistööni tunkeutui pöpö, joka teki pesänsä lonkkaproteesiin.

Ensimmäisestä leikkauksesta jäi erittäin ikävä vaiva, närästys. Joudun syömään joka päivä siihen lääkettä, eikä se silti tahdo tokeentua. Nyt kuulin iloisen asian; vaiva voidaan korjata tässä uudessa leikkauksessa! Olisipa suuri helpotus. Kun noita vaivoja on muutenkin jo tarpeeksi.

Joudun aloittamaan koko prosessin alusta. Se tarkoittaa ensimmäiseksi ruokapäiväkirjan pitämistä. Sitten se tarkoittaa Turun keikkoja: ravitsemusterapeutti nyt ensin opettaa (taas!) uutta tapaa suhtautua ruokaa ja kunnollista ruokavaliota. Joudun myös epämiellyttäviin tutkimuksiin, mahantähystykseen ja nenän kautta tehtävään tähystykseen. Yök!

Olin jo varautunut tuntemaan syyllisyyttä, mutta aivan turhaan. Lääkäri itse mainitsi, että ymmärtää tilanteeni ja sen, etten ole kyennyt keskittymään laihduttamiseen, kun elämässä on ollut niin paljon muuta. Kaksi asiaa puoltavat uutta leikkausta: se, että saadaan närästysvaiva hoidettua ja se, että jokaisesta pudotetusta kilosta on hyötyä yleiskunnolleni ja liikkumiselleni.

Jos sinua kiinnostaa, voit seurata edistymistäni uudessa blogissani (taas!) täällä.

Huomenna se alkaa. Ruutuvihko esille ja jokainen suupala tunnollisesti ja rehellisesti ylöskirjoittaen.

Mervi

Pitkä Pätkä Pelosta Pääsemisestä

Luin äsken Kodin Kuvalehden viimeistä numeroa ja

 silmiini osui tämä lause: "Tunteita ei voi valita, tekoja voi." 

Siinä kirjoittaja pohti ihastumisia ja rakastumista ja mitä siitä seuraa - tai ei seuraa.

 Joku toinen on lausunut viisaasti: 

"Ajatukset ovat kuin lintu; 

et voi estää sitä lentämästä pääsi päällä, mutta voit estää sitä tekemästä sinne pesää." 

Piti heti lähteä kirjoittamaan syntyneet ajatukset muistiin, vaikka olin jo nukkumaan menossa.

Vaivaavat ajatukset vievät energiaa

Olen alkanut harjoitella hallitsemaan häiritseviä ajatuksia. Kun kiusaannun, harmistun tai suutun jostain asiasta, yritän olla tuhlaamatta energiaani harmilliseen ajatukseen, vaikkapa omiin tekemiini virheisiin. Joskus se on äärimmäisen vaikeaa, mutta toisinaan tuntuu helpommalta -  estää ajatusta tekemästä pesää. Lähetän kiusaavan ajatuksen matkoihinsa ja jos se yrittää tulla takaisin, sanon sille/itselleni että "en tahdo enää hukata aikaani tämän turhan asian kanssa".

Pelko saattaa vangita mielen
Tuon alussa mainitsemani lauseen "tunteita ei voi valita, tekoja voi" luettuani hoksasin, että pelko on samanlainen. Huomaan, että PELKO sanana/aiheena on kalvanut mieltäni viime viikot. Ei siis minkään asian tai tapahtuman pelko, vaan se TUNNE. En voi estää pelon tunnetta tulemasta liki, mutta voin työstää sitä niin, ettei se saa minua valtaansa.

Pelkoa voi vahingossa ruokkia. Voin jäädä vellomaan pelon tunteeseen ja yleensä kehä vaan suurenee ja suurenee, pieni pelko kasvaa suureksi ja uusia pelkoja tulee mukaan, kunnes huomaan, että olen jäänyt pelon vangiksi.

Olen tunneihminen, enkä siksi katso mitään pelottavaa televisiosta. Paitsi uutiset, jotka joskus aiheuttaa pelkoa pahimmillaan. En myöskään ikinä valitse luettavaksi kirjaa, jonka esittelyssä mainitaan sana murha, trilleri, kauhu tms. Suojelen itseäni.

Turvasanat
Lasten ollessa pieniä jouduin uhrautumaan pelottaviin tivolilaitteisiin heidän kanssaan. Isänsä ei ole ikinä suostunut mihinkään "vatsaavääntäviin". Luulen pelänneeni enemmän kuin lapset. Voi miten olisinkaan toivonut, että joku olisi sanonut taikasanat "ei tässä voi tapahtua mitään ikävää, ei ole ikinä tapahtunut". Se olisi auttanut minut pelon yli.

Samoin kuin turvasanat auttavat pelon hallinnassa, toisaalta myös pieni tapahtuma, sana tai lausahdus voi laukaista pelon. Ehkä suurin pelkoni on ollut spinaalipuudutuspiikin pistäminen selkäytimeen.... vai mihin se nyt laitetaankaan?

Ensimmäiset lonkkaleikkaukseni 80-luvulla tehtiin nukutuksessa, mutta sitten tulivat käyttöön nämä puudutuspiikit. Muistan täysin elävästi, miten joku potilaista loihe lausumaan (kun minä odottelin leikkausvuoroani) että "ajatella, miten pienestä se on kiinni; jos piikki menee millinkin sivuun, niin olet halvaantunut". Ja minä miettimään milliä, miten helposti sellainen virhe voikaan tapahtua! Olen aina ollut aivan jäykkänä kauhusta siinä vaiheessa, kun aletaan leikkausta valmistella. Liekö ollut se sama kerta, kun heräämöstä lähdettiin kiireellä viemään viereistä potilasta ambulanssilla toiseen sairalaan. Minä ymmärsin silloin, että hänen jalkoihinsa ei alkanutkaan tunto palata. (Saatoin kyllä ymmärtää väärinkin) Siitä asti olen aivan paniikissa kun odotan kihelmöinnin alkavan. Ja mietin, millaista olisi elää, jos alaruumis olisi halvaantunut. Nyt sekin pelko on voitettu, kun kerrottuani tämän muiston viime viikolla minua hoitavalla hoitajalle, hän totesi, ettei sellaista voi tapahtua. Taas minä sain turvasanat.

Yhdessä leikkauksessa kohdalle sattui harjoitteleva lääkäri. Vaikka olin sanonut, että pelkään kipuakin enemmän tuota piikinpistämisvaihetta, laittoivat osaamattoman harjoittelijan asialle. Ei hän saanut monista yrityksistään huolimatta kanyyliakaan laitettua, vaan siihen piti hakea toinen lääkäri. Myöhemmin olen tajunnut, että minulta on ylipäätään lähes mahdotonta löytää suonta, joka pysyisi hetkenkään paikallaan. Pyysin hoitajalta, että eikö "tuo toinen lääkäri" voisi tulla laittamaan sen puudutuksen. Ja hän tuli, vanha kokenut konkari, joka oli kuulemma juuri jäämässä eläkkeelle.

Pelko haihtuu
Vatsaleikkaus tehtiinkin nukutuksessa ja se onnistui mainiosti. Sen jälkeen olen pyytänyt nukutuksen puudutuksen sijaan. Toiveeni on toteutettu. Paitsi nyt toukokuussa. Kokenut anestesialääkäri puhui minut ympäri. Kertoi, ettei hän tee mitään vastoin pyyntöäni, mutta toivoisi, että huonot kokemukseni voisi kääntää niin, että valitsisin puudutuksen, koska siinä on paljon hyviä puolia nukutukseen verrattuna. Vakuutuin siitä, kun hän kertoi kymmeniätuhansia piikkejä pistäneensä ja ettei koskaan ole mitään sattunut. Minä luotin häneen, hänen kokemukseensa, sanoihinsa, kun hän vielä lupasi pitää minut unessa kriittisessä kohdassa. Sain kuulla TURVASANAT.

Pelko on voitettu
Kokemus oli niin positiivinen, että viikko sitten menin leikkaukseen aivan luottavaisin mielin. Sama ylilääkäri oli anestesialääkärinä ja hän lupasi hoitaa nukutuksen samoilla lääkkeillä, kuin viimeksikin. En pelännyt ollenkaan, vaan keskityin seurailemaan itseäni, tuntojani ja tajunnan tasoa. Tottakai kuoleman mahdollisuuskin oli mielessä käynyt, mutta käsittelin sen oman hengellisen käsitykseni mukaisesti jo ennen leikkaukseen lähtemistä.

Leikkauksessa olin aivan rentona, kuulostelin itseäni ja nautin kivuttomuudesta. Ja olinhan neljän, viiden ihmisen täyden huomion keskipisteenä! Kanyyli onnistui vasta kolmannella kerralla, mutta heti siihen laitettiin kunnon dropit, niin että tajunta lähti välittömästi. Nukuin täysin tietämättömänä siitä, että minua käänneltiin ja siirreltiin ja puudutuspiikki lykättiin selkään. Herätessäni olin eri asennossa ja minun oli hyvä olla. Leikkauksen ajan olin hereillä - tod.näk. kuitenkin rauhoitettuna.

En kokenut minkäänlaista pelkoa.

Minä olen voittanut puudutuspiikkikammoni ja kykenen seuraavaa leikkausta ajattelemaan rauhallisin mielin.

Paitsi, jos se seuraava leikkaus onkin SELKÄLEIKKAUS. Siitä kuulen torstaina, kun menen selkäspesialistin luo Tyksiin.

Mutta niin kai se on toimittava, että riskit ja hyödyt on tiedostettava, punnittava ja päätös tehtävä sen ja lääkärin neuvon mukaisesti. Sitten kun on tietotasolla valmis, voi alkaa myös tunnetasolla käsitellä pelkoaan. Tärkeintä on että ratkaisu perustuu faktaan, ei mielikuvitukseen. Kannattaa kerätä itselleen myös onnistumisen kokemuksia ja turvasanoja. Ja joskus on vaan uskallettava HYPÄTÄ!


Mervi

Stressiä

En tahdo viettää äitienpäivää. Aikaisempina vuosina olen kärsinyt huono äiti -syndroomasta, niinkuin kirjoitin täällä. Auts, enpä uskaltanut edes lukea tuota kirjoitusta ja kommentteja, kun nyt ei ole aikaa ruveta itkemään. Nyttemmin perhe jo tietää, etten odota muistamisia. Sen verran äitienpäivää kuitenkin ajattelin, että tajusin kirkkaasi sen, että MINÄ olen sukuni äideistä vanhin. Nyt kun oma äitini ei enää ole elossa.

Ehkä tuo yksi kommentti muiden joukossa (viittaan edelleen vanhaan postaukseen) on auttanut minua niin, etten enää soimaa itseäni. Tai sitten se on niin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä armollisempi osaa olla itselleen. Ihan jokapäiväisiä töppäyksiäkään en jää enää päiväkausiksi märehtimään. Osaan jo selittää itselleni, että "ei kannata tuhlata energiaa tällaiseen vatvomiseen".

Tälle päivälle on paljon tekemistä. Vähäksi aikaa jäin loikoilemaan sängylle saamatta kuitenkaan uudelleen unta. Huomasin, että ajatukset alkoivat laukata kaikissa tekemättömissä töissä ja katkaisin sen filmin avaamalla telkkarin. Toisaalta kauhistuin ajatusta, että enkö enää uskalla antautua omiin ajatuksiini - pitääkö aina olla jotain muuta ohjelmaa ja ajateltavaa?

Huomenna menen sairaalaan - tällä kertaa ihan tähän paikalliseen. Tiistaina leikataan ja tod.näk. olen vielä seuraavan yön siellä. Torstaina kuvittelen jo olevani putiikissa, vaikka muutoin tuosta toimenpiteestä kuulemma 2-3 viikkoa sairaslomaa saakin.

Tänään toivon siis saavani kaikki korjausompelut valmiiksi ja "pöydän puhtaaksi". Kova vimma olisi alkaa suunnitella ja valmistaa kesäisiä tuotteita myyntiin. Avaamattomia pellavakangaspakkojakin odottaa, että ehtisin tunikoita ommella. Aikaa vaan ei näytä olevan tarpeeksi tai sitten olen tullut entistä aloitekyvyttömämmäksi. mämmämmää.

Oikeastaan haluaisin putiikkiin ompelijan avukseni. 

Osa-aikaisen ehkä. 

Homma voisi toimia myös niin, että joku tekisi tuotteita kotonaan alihankintana.

Mistä vaan löydän sen tekijän? 

Työvoimatoimistossa on haku päällä, mutta eipä näytä ketään löytyvän tai ketään kiinnostavan....

Joten, nyt vaatteet ylle ja ompelukoneen ääreen. Muutamaan takkiin vetoketju ja sitä rataa. 

Pellavasydämen Mervi

Ei ole maanantaimasennusta

Mukava viikonloppu takana. Uusi jännittävä viikko edessä. Mitä ihminen voisi vielä toivoa?

Uudenkaupungin Vanhat talot -tapahtuma toi satoja ihmisiä meidänkin putiikkiin. Yhdessä Pirkon kanssa olimme vastaanottamassa heitä. Osa käveli vain läpi huushollin, jokunen kääntyi heti ovella takaisin: "ai tää onkin käsityöliike", mutta sitten oli heitäkin, jotka ihastelivat kaikkea ja jopa ostaviakin asiakkaita kävi.

Jaksoin olla freesinä yhdeksän tuntia kumpanakin päivänä, enkä ollut väsynyt tai kipeä ollenkaan. Kummallinen tuo ihmisen kroppa - sielu, ruumis ja mieli. Kun mieli on hyvä, kroppakin tuntuu hyvältä. Jos oikein sielua riepoo, on muutenkin paha olla jne....

Neuloin siinä samalla pipon. Meille tuli viikolla ihania uusia lankoja. Olin vartavasten valikoinut vähän paksumpia lankoja piponeulomuksiin. Kovasti tykkään Katian Azteca langan värityksestä. Otin kokeeksi vain kahta väriä: harmaa-ruskea ja kanerva-harmaa. Langassa on 53 % villaa ja loput 47 % akryyliä. Sitä neulotaan 5- 5 1/2 puikoilla.

Tässä olen käyttänyt kehittelemääni pipomallia, joka ohje on vieläkin viimesilausta vaille.

Eikös olekin kaunis raidoitus tässä langassa? Tuosta 100 gramman kerästä tulee kaksi pipoa. Lanka saattaisi toimia myös lapasissa, pitää kokeilla. Olisi kiva setti.

Tänään pitää ryhtyä viimetingan hommiin. Yksi hupparin vetoketjun korjaus, trikoomekon ompelu ja tilaustyönä ostoskassi pyörätuoliin. Tämä ja huominen päivä aikaa. Keskiviikkona onkin vuorossa sairaalakassin pakkaaminen ja neljäksi pitää olla Tyksissä. Torstaina on leikkauspäivä ja sitten saakin huilata. Maata, maata ja maata. Paitsi, että sitkeästi yritän heti päästä pystyasentoon, vaikka vielä en käsitäkään sitä, miten pystyn kävelemään, kun ei kumpikaan jalka ole kävelykunnossa. Tarttis yksi kunnon jalka olla!

Pellavasydämen Mervi

Leikkausta ja lapasia

Kävin lokakuun ensimmäisenä päivänä ortopedin luona ja kerroin, että lokakuussa vielä tulen leikkaukseen, muutoin siirtyköön tammikuulle.

Kun Tyksistä soitettiin, soittaja tiesi tämän ukaasini. Siltikin hän ehdotti leikkauspäivää 11.11. Ensin ilmoitin, etten tule, mutta pakko oli myöntyä, kun toinen lähes maanitteli. Enkä olisi kyllä kehdannut kieltäytyäkään, kun kuulin millaisia järjestelyjä leikkaussalissa oli jouduttu tekemään. Jonkun toisen leikkausta siirrettiin, jotta minun leikkaukseni saadaan tehtyä.

Nyt siis alkaa olla viimeiset päivät... Ensi maanantaina menen osastolle klo 16. Tiistaina sitten leikataan heti aamulla. Hui, pelkkä asiasta kirjoittaminenkin saa sydämen värisemään!

En millään olisi ehtinyt näin ennen joulua. Nyt pitäisi alkaa kovalla touhulla valmistaa myytäviä tuotteita. Ei sen kummempaa, mutta niitä, minkä tiedän joka joulu käyvän kaupaksi. Näppipyyhkeet esimerkiksi.

Vaikka olen elämäni aikana ollut liki 20 kertaa leikkauksessa, silti se pelottaa joka kerta. Pahinta on odotella puudutuspiikkiä. Se - paitsi tuntuu iljettävältä - myös pelottaa. Viimeksi piikin paikkaa jouduttiin useamman kertaa vaihtamaan ja se vasta oli kamalaa.

Tänä vuonna olen ollut jo kolme kertaa leikkauksessa, joten tiedän täsmälleen, mitä siellä tapahtuu. Aiemmin olen aina karttanut ylösnousua ja mieluummin makoillut sängyssä, kun päästä huippaa. Nyt yritän heti vaan pysyä pystyssä ja päästä liikkeelle. Täytyy tulla äkkiä työkuntoon! Loppuviikko sairaalassa ja sitten kotiin - ei taida onnistua? Kai ne lähettää taaskin Uuteenkaupunkiin ensin toipumaan...



Tänään luovutin isohkon tilaustyön - 10 paria huovutettuja lapasia. Aikaa näiden tekemiseen oli reilu viikko. Lapaspari per päivä - alkoi tuntua työltä!

Tässä kuvassa (yllä) olevat lapaset on neulottu Novitan Huopasesta. Tuli aika hauskat kun tuo kaksivärinen lanka muuttui ikäänkuin nyppyiseksi. Nämä huovutin 40 asteessa.

Alemmassa kuvassa on Fritidsgarn-langasta neulotut. Paitsi valkoinen, joka on Teeteen Sagaa. Nämä olisi pitänyt ohjeen mukaan huovuttaa 60 asteessa, mutten uskaltanut. Ja kyllä 50 astetta riittikin aivan hyvin.

Itse olen tyytyväinen tulokseen, saa nähdä, mitä tilaaja tuumaa. Sitä en ehkä koskaan saa tietää, mitä lopullinen saaja lahjastaan ajattelee. Nämä tulevat kukkien sijaan ojennettavaksi tilaisuuden puhujille. Varsin oiva valinta.

Pellavasydämen Mervi

Iiiik, melkein unohdin!

Tämä ilta meni taas teatterissa. Vein kassillisen valmistuneita puvustuksia ja ne näyttivätkin toimivan lähes hyvin. Muutamia aiempiakin toin kotiin vähän korjattavaksi. Teatterissa yleensäkin - ja tässä esityksessä erityisesti - on aina kova kiire roolien vaihdoissa. Samat näyttelijät tekevät montaa roolia, joten vaatteitten  vaihtoon voi jäädä vain muutama minuutti aikaa. Siinä täytyy vaatteiden olla toimivia ja nopeasti puettavia ja riisuttavia. Sellaisia korjauksia teen joihinkin kohtiin.

Harjoituksissa meni 4 tuntia ja varsinaisen näytöksen ajan kudoin sukkaa ja sainkin sen melkein valmiiksi. Paitsi että pimeässä ei aina onnistu, joutuu seuraavissa valoissa purkamaan ja korjaamaan. Minulle tuo ilta on aina sellainen lepohetki. Olen paikoillani - en pääsekään mihinkään - ja nautin esityksestä, tutkailen aikaansaannoksiani ja mietin vielä parempia toteutuksia.

Kotiin tulin kymmenen maissa. Juuri kun olin mennyt sänkyyn ja lopettelemassa kirjan lukemista (nykyään en taas välillä pystykään keskittymään lukemiseen, taitaa olla liikaa ajatuksia päässä risteilyllä?). Sitten yht´äkkiä päähäni jysähtää: huomenna on 11.12. ja mitä sitten?! Mun piti mennä aamulla laboratorioon. Apua, mä oon tilannu siivoojan klo 9. Eikäääää. Sitten katsomaan lähetettä, voi ei Tyksiin - pitääkö mun ajaa aamulla Turkuun, ei voi olla totta?

Rauhoitin itseni, luin lähetteen huolellisesti ja totesin, että kokeet voidaan ottaa myös Uudessakaupungissa. Miten sovitan yhteen laboratorioajan ja siivoojan tulemisen. Juuri viimeksi hän jousti alkamisajassa, kun silloinkin olin laboratoriossa. Uskokoohan hän vielä selitykseni?

Sitten muistin, että meillähän on mainio palvelu: ajan voi tilata sekä puhelimitse että netissä VALMIIKSI. Hienoa, Tykslab:in sivuille ja sieltä varaamaan ensimmäisen vapaan ajan. Näin se hoituu. Nyt saan aloittaa siivoukset aamulla yhdeksältä ja sitten käväistä laboratoriossa klo 11.40.

Ainut kurja paikka on se ravinnottaoleminen. Nyt jo on nälkä, kun ajattelen, että aamulla ei saa juoda kahvia, ei ottaa lääkkeitä (siitä en kylläkään ole ihan varma).

Huomenna meidän joulusiivous taas edistyy. Lattiat tulevat pestyiksi, matot vaihdetuksi. Hella vedetään paikaltaan ja seinät puhdistetaan (aina ja vain jouluna) Aikaa tähän on varattuna 9 - 14 joten jotain muutakin vielä ehtii. Tämä on Omakotiyhdistyksen jäsenilleen tarjoaamaa palvelua. Maksamme siitä 7 euroa tunnilta ja lisäksi matkakorvaukset keskustasta meille kotiin. Kun minä en kerran siivoukseen kykene, tulemma tätä palvelua käyttämään niin usein kun sitä vaan saa. Toki riippuu myös kulloisestakin palkatusta työntekijästä. Tällä kertaa meillä on oikein mukava nainen. On muuten ollut myös mies - talonmiehen tehtäviin.

Ei pelkästään siivousavun saajien kannalta, vaan myös näiden työllistyvien kannalta tämä on aika hyvä palvelu. Pitkään työttömänä ollut pääsee pitkästä aikaa työnsyrjästä kiinni ja monet ovat kehuneet, että se on ollut hyvä jakso. Osa-aikatyönä siitä ei tietenkään kerry täysiä työssäolokuukausia. Toiset tykkää, toiset eivät. Eikä tällaiseen hommaan kyllä ihan kaikkia voi suositellakaan. Välillä on kuulemma mummoja, joiden kanssa lasketaan lattialautoja, että pöytä ja matot tulevat varmasti oikeaan, samaan paikkaan. Tottakai.

Tällainen minä olen, piti käydä vaan lyhyt tiedonanto kirjoittamassa ja tekstiä tulee ja tulee ja....onko tuossa nyt mitään päätä tai häntää. Ottakaa tai jättäkää. Nyt meen uudestaan nukkumaan ja kello soittamaan 7.15. Otan lääkkeet (toi mun täytyy ehkä soittamalla tarkistaa aamulla) menen uudestaan peiton alle ja sitten herään oikeasti 8.15. Nippanappa olen pukeissa kun siivooja tulee. Ja muistan olla keittämättä kahvia.

Hyv´yötä!
Mervi