järjestelmällisyyttä oppimassa

Nuorena pidin tavarat järjestyksessä ja tiesin tarkkaan, missä mikäkin on. Olen lähes varma, että siinä vaiheessa, kun luovuus minussa "puhkesi kukkaan" ilmestyi myös kaaos elämääni. Tunnistaako kukaan muu itsessään tällaista?

Minulla on MUKA AINA niin KIIRE, etten ehdi laittaa tavaroita TAKAISIN paikoilleen. Oikeasti minulla on aikaa vaikka muilla jakaa - olen vain laiska, huolimaton ja saamaton. Paitsi että nyt kaikki muuttuu, hih!

Olen päättänyt ottaa opiskelun tosissani. Teen kaiken huolellisesti, niin kuin kuuluu - aikaa ja vaivojani säästelemättä. Kotitehtävät olen tehnyt kuuliaisesti, jopa vähän enemmän kuin on käsketty. Kun taannoin siivosimme toimistoani, löysimme monta ylipursuavaa kansiota kurssimateriaaleista, jotka oli vaan työnnetty pois käsistä. Sellaisenaan ne ovat täysin turhia, käyttökelvottomia ja päätyivät roskiin.

Nyt olen tehnyt suunnitelman koulumateriaalien tehokkaaseen säilomiseen. Minulla on oikein koulupöytä, vähän normista poiketen kuitenkin. Tällä ei tehdä töitä, mutta säilytetään kouluun liittyvät jutut. Samoin koulureppu on poikkeava, minulla se on koulukori.

Hävitin em. siivouksessa kaikki tyhjät mapit, mutta onneksi yksi jäi. Nyt sitä tarvitaan. Toisessa mapissa on irtiotettavat muovitaskut, siihen säilöän piirretyt kaavat. Tässäkin ylitin itseni - otan lehden kuvasta kopion mukaan kaavojen etusivuksi.

Toivon, että järjestelmällisyys tarttuisi muuhunkin säilyttämiseen. Kun kotitehtävänä oli tukikankaisiin tutustuminen, sain puhtia järjestellä meidän ompelimon laatikossa hujanhajan olleet tukikangaspalaset. Nyt on hieno!

Tuntuuko nämä ajatukset sinusta hassuilta? 
Onko sinulle itsestäänselvää, että tavarat pidetään järjestyksessä?
Minä vain toivon, että vanhanakin voi oppia uusia taitoja ja minun kaaokseni alkaa selkiytyä....

Pellavasydämen Mervi

Luovuus ja siisteys välttelevät toisiaan?

Hamassa lapsuudessani ja vielä nuorena äitinä olin "siisti" ihminen. Tavarat olivat paikoillaan, kaapit järjestyksessä ja huoneet siistit. Luulen, että se on luonteessa, ei kasvatuksessa. Meillä oli sisareni kanssa yhteinen työpöytä. Minun puoleni oli aina siisti ja hänen osuutensa kaaoksessa. Samoin oli kaappien laita. Lasten ollessa pieniä siivosin lelut pois lattialta, petasin joka aamu pedit ja joka ikinen lauantai petivaatteet joko tuuletettiin tai  vaihdettiin, pölyt pyyhittiin, vessa pestiin ja koko huusholli imuroitiin.

Mutta. Käänne tapahtui kymmenisen vuotta sitten.
Minä aloin luovaksi tai ehkä minussa kytenyt luovuus pääsi pintaan.

Ennen sitä olin kyllä tehnyt käsitöitä, mutta en olisi koskaan sanonut itseäni luovaksi. Muistan sen hetken, kun tajusin, että OSAAN tehdä ja suunnitella jotain uutta. Jouduin järjestämään lastenleirin ja halusin sinne askartelua. En ollut sitä ennen juurikaan - edes lasten kanssa - kummemmin askartelua rakastanut. Tuona kesänä minä hurahdin. 

Kun jäin eläkkeelle 2003 päiväni alkoivat täyttyä käsitöistä. Sittemmin minusta tuli yrittäjä. Nyt voin jo itsekin myöntää olevani luova. Huom. luovuutta on monenlaista, esim. luova ongelmanratkaisutaito.

Ja kyllä. Kyllä minä joudun toteamaan, että luovuus minussa aiheutti melkoisen sekasotkun elämässäni. Pääni sisällä myllertävät monenlaiset ideat ja to do -listat. Kaikki paikat on täynnä aloitettuja käsitöitä, lankoja, langanpätkiä, kangastilkkuja, neuloja ja nappeja. Ikäväkseni joudun toteamaan, että luovuuden myötä myös huushollini on yleensä sekaisin. Vaikka rakastankin järjestystä, en pysty sitä pitämään. Meille eivät mahdu käsityöt ja siisteys yht'aikaa. Eilen jo esittelinkin, miltä meidän kodin joulunalus näyttää...(illalla kyllä siivosin lankasotkut).

Luova hulluuteni näkyy myös putiikissa. Tavarat eivät millään tahdo pysyä järjestyksessä. Tiskini on aina kaaoksen vallassa. Tänään se näyttää tältä

Olen ostanut käsityöläisiltä villasukkia, kun en millään ehdi itse kutoa tarpeeksi. Valikoima on hiipunut lähes olemattomaksi. Tai siis, kyllä sukkia on, mutta aina jotenkin vääränlaisia tai -kokoisia.
Sain kun sainkin muutamat heppasukatkin:

Mites lukijat? Siellä on varmasti paljon käsitöitä tekeviä - saatteko te pysymään paikat siistinä? Voikohan siihen vielä vanhana oppia, että aina olisi kaikki tavarat paikoillaan ja sotkut selvitettynä?

Pellavasydämen Mervi

Parempi ihminen

Pakko oli taas tulla kirjoittamaan uusi postaus. Olenhan kertonut, että ajattelen kirjoittamalla? Joku pieni kuva tai sana tai ajatus lähtee muhimaan päässäni, sitä pitää pohtia enemmän ja parhaiten se tapahtuu kirjoittamalla.

Luin pussikanakeittoa (siis ei pussikanaa, vaan pussikeittoa) syödessäni uutta Kotivinkkiä ja mm. Roope Lipastin kolumnia (korjaa Saila, jos kyseessä onkin pakina) "Kirje tulevaisuuteen". Kirjoittaja kirjoittaa uudenvuoden toiveitaan vanhemmalle minälleen ja lopuksi toteaa:

"Tärkein asia, jonka haluan sanoa tulee tässä: en aio toivoa, että olisit parempi ihminen. Ihminen on mikä on. Sitä paitsi toive tulla paremmaksi pitää sisällään ajatuksen, ettei tällä hetkellä ole kyllin hyvä ja riittävä. Sellaisesta ajattelusta seuraa pitkällä tähtäimellä vain murhetta, itsesääliä ja pettymystä. Ole siis oma itsesi. Kas kun sinuna olemisessa sinua ei päihitä kukaan."

Kukapa meistä ei toivoisi tulevansa paremmaksi? Ei liene haitallista toivoa olevansa parempi työntekijä, parempi ruoanlaittaja tai parempi kirjoittaja, jos sisällyttää ajatukseen myös harjoittelemisen. Eihän kukaan ole seppä syntyessään, mutta harjoitus tekee mestarin, sananlaskuja lainatakseni. Sen sijaan tulla paremmaksi ihmiseksi saattaa kylvää mieleen juurikin Lipastin mainitseman ongelman; etten kelpaa tällaisenaan.

Oikein hyvin ymmärrän ja jollain tapaa ihailenkin suosikkiblogini "Anna & Sebastian" kirjoittajan Annan ajatusta:
  

"Kaikkein parasta on suunnitella yhdessä tulevaisuutta, mutta tärkeitä on myös ne ikävämmät keskustelut: toiselle palautteen antaminen ja sen vastaanottaminen. Mulla on sellanen ideologia, että itseään ja toista pitää pyrkiä kehittämään jatkuvasti ja tulemaan paremmaksi. Parisuhde on mulle tärkeä asia, josta haluan pitää huolta."

Anna on nuori ja elää vielä parisuhteen alkua, joten toisen muuttaminen tuntuu vielä mahdolliselta. Me pidempään avioliitossa olleet tiedämme, että se on aivan turhaa. Vain itseään voi muuttaa ja se kyllä kannattaakin.

Ymmärrän Annan ajatuksen niin, että tiettyjä ikäviä luonteenpiirteitä itsessään huomatessaan kannattaa niihin kiinnittää huomiota ja yrittää päästä sellaisista pois. Äksyily, tavaroiden hukkaaminen, viivyttely, valehteleminen, itsensä kehuminen - en tiedä, miten nuo tuohon valikoituivat, mutta kyllä te ymmärrätte... Jokainen voi miettiä omia huonoja puoliaan. Asian myöntäminen on jo hyvä alku muutokseen. Tässäkin lienee kohtuus paikallaan - ei kannata yrittää kerralla muuttua, vaan pieni askel kerrallaan.

On eri asia yrittää muuttua paremmaksi kuin että karsii joitain piirteitä - eikö olekin? Vai onko? Perusajatus siinä on tärkein ja se huolestuttavin.

"Olen huono ihminen, minun pitää muuttua paremmaksi"
" Olen ihan hyvä tyyppi, mutta minussa on joitain ikäviä luonteenpiirteitä tai huonoja tapoja, joita haluaisin muuttaa."

Olen lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt keskellä jokseenkin ankaraa kristillistä opetusta ja syvälle minuun on iskostunut opetukset ihmisen huonoudesta, parannuksen tarpeesta, synnistä ja anteeksiantamisesta. Hyviä ja tarpeellisia asioita edelleen, kunhan ne oikein ymmärtää.

Kristilliseen elämään kuuluu PYHITYS. En uskalla edes kuvitella, että ymmärtäisin asiaa sanan täydessä merkityksessään, mutta yhtenä osana siihen liittynee myös elämän "parantaminen", luonteen hiominen, kristillisen rakkauden esiinsaaminen ja paljon, paljon hyviä ja kannatettavia asioita.


Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, en tee lupauksia, mutta minunkin kannattaisi kyllä ajatella tuota itsensä kehittämistä. Jotenkin minusta tuntuu, että se on viime aikoina jäänyt muiden projektien jalkoihin.
Kehitettävää olisi ja paljon!

ps. Yritin etsiä Kotivinkin sivulta Lipastin kirjoitusta. Sitä en löytänyt, mutta tämän toisen kyllä. En tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Pellavasydämen loppuunmyynnissä ei ole juuri muusta puhuttukaan, kun kivijalkamyymälät vs. Mylly.

Mervi