Harvinaisia töitä

Kärsin aika ajoin "kiltin tytön syndroomasta". En aina osaa sanoa ei, kun pitäisi. Silloin tällöin puotiini tulee asiakas tarjoamaan työtä, jonkalaista en ole ikinä tehnyt. On toki haastavaa ja monesti hyödyllistäkin opetella uusia tekniikoita tai tehdä jotain, minkä lopputuloksesta ei voi olla ihan varma.

Tähän pariin viikkoon on sattunut muutamia epätavallisia haasteita. 

Hauskin niistä oli vanhan nuken korjaaminen. Tiedän, että kaupungissamme on joskus kymmenisen vuotta sitten toiminut nukketohtori, mutta sittemmin kuulin hänen lopettaneen "praktiikkansa". Niinpä ei ollut ketään, kelle ohjata asiakas. Lupasin yrittää. Minulle tuotiin muovipussissa vanha nukke, jonka kaikki osat olivat irti toisistaan, kädet, jalat ja pää. Sen verran joskus nuken sisuksiin olen kurkannut, että arvasin osien olleen kuminauhalla kiinni toisissaan.

                                                      

Asiakas toivoi myös hiusten uusimista. Alunperin nukella ei liene ollut irrallisia hiuksiahiuksia, mutta niitä oli liimattu kangassuikaleisiin ommeltuina. Meillä olisi ollut kaunista silkinhohtoista tukka-ainesta, mutta siitä lähti niin paljon nöyhtää, että en halunnut sitä valita tähän. Lopulta päädyin makramee-moppi-lankaan, joka kyllä näyttää vähän... hmmm.... nimensämukaisesti lattiamopilta.

Restaurointiperiaatteen mukaisesti jätin alkuperäisen hiustupsun paikoilleen, jotta säilyy muisto siitä.

Vielä asiakkaalla oli toivomus, että jos silmäripset saisi uusittua. Meikkauskouluni vuoksi minulla oli varastossa irtoripsitupsuja, joita avustajani Susanne liimasi nukelle, osittain jäljelle jääneiden ripsien päälle. Nyt nukke kyllä näyttää oikein räpsyripseltä, mutta leikkia nuo irtoripset eivät kestä.

Siinä hän on, ehjänä, kokonaisena.

  

Toinen epätavallinen pyyntö oli istuimen verhoilun uusiminen ja istuintyynyn päällystäminen, mutta niistä ei ole kuvaa. Olen toki omia istuimia päällystänyt, eikä se kovin kummoista ole - tarvitaan vain hyvä niittipyssy. 

               

Täällä - toisessa blogissani - näytinkin vaiheet tuolin istuimen uudistamiseen. Asiakkaan tuolista en ottanut vanhaa kangasta pois, vaan niittasin vaan uuden sen päälle. Tämä asiakas kun ei halunnut kustannussyistä viedä työtä ammattiverhoilijalle, joten minä, amatööirverhoilija, yritin tehdä työn mahdollisimman edullisesti.

Kolmas, kerran eteen tuleva työ, oli Matti-Katin ompeleminen. Asiakas oli netistä bongannut, että meillä on myynnissä itselleen tärkeä Matti-Katti ompelupakettina. Toki tämän Taito-keskuksen myymän katin ideana on se, että itse ommellaan valmiiksi piirretyistä kankaanosista nukke, mutta miksipä minäkin en voisi sitä valmiiksi tehdä. Onneksi löytyi YouTubesta video nuken kokoamisesta, sillä tämän mukana tulleen paperiohjeen mukaan ei asia selvinnyt.

 

Tälle asiakkaalle lähti lopulta kaksikin Kattia - Matti-Katti ja Pikku-Katti.

Osaamisalueeni ulkopuolella on myös kaikki käsin ommeltavat jutut. Kirjonnat ja korjaukset. Kastepukuihin olen muutamia nimiä kirjonnut, mutta täytyy myöntää, että mieleistä se ei ole. Siksi, etten osaa... Tämänkin kasteliinan kirjailua tein ja purin, tein ja purin, enkä lopultakaan ollut 100 %:sen tyytyväinen. Itsekritiikki nostaa näissä harvoin eteen tulevissa töissä erityisesti päätään.

Kuten pari postausta taaksepäin kerroin, eteeni tuli myös makrameetyötilaus, jota en ollut koskaan tehnyt - valoputous. 

Näiden harvinaisten tilaustöiden valmistuttua ja onnistuttua, on taas kiva laskeutua arkeen ja ottaa tuttu ja turvallinen sukankudin käteen. Ihanaa, kun saa tehdä jotain, mitä osaa!

Mikä on sinun harvinaisin työsi?

Pellavasydämen Mervi

Ompeluoppi: näyttötyönä hame

Opiskelen mittatilausompelijaksi Suomen Yrittäjäopistossa Turun toimipisteellä. Ennen joulua meidän piti tehdä ja jättää näyttötyö. Se oli melko iso rutistus näin vanhalle ihmiselle, jonka opiskeluista on jo vuosikymmenet vierineet ja silloin oli opiskelutyylit hyvin erilaiset kuin nykyään. En ole ikinä tehnyt portfoliota. Nyt piti opetella sekin.

Tässä esittelen yhden osa-alueen tuosta näytöstä, jonka teemana oli KIERTOTALOUS eli kierrättäminen. Aiemmin olen näyttänyt kirjoittamani eseen osana tuota näyttöä. Täällä.
http://pellavasydanjamervi.blogspot.com/2019/12/ompeluoppi-nayttotyo-raportti.html
Meidän piti valmistaa TUOTE kierrätysmateriaalista. Tuotteen piti olla jotain sellaista, mitä olimme syksyn mittaan harjoitelleet ompelemaan. Mikään liian yksinkertainen ei käynyt, esim. kangaskassi se ei saanut olla.

Pyörittelin mielessäni kahta ideaa vuorotellen ja onneksi valitsin lopulta sen yksinkertaisemman, joka silti tuntui välillä liian haastavalta. Tekeminen ei ollut haastavaa,  mutta materiaali tuotti vähän pulmia.

Olin kesällä ostanut vanhan käsityön, villakankaalle kirjaillun liinan. Väreiltään se ei ole ollenkaan minulle mieleinen, mutta ostin, kun arvostan hienoja vanhoja töitä, joihin on kulutettu paljon aikaa. Hölmöyksissäni laitoin tuon hienon työn talvella ikkunan viereen estämään kylmän viiman pääsyn sisälle. Siihen se sitten jäi kesäksi auringon poltteeseen. Tietysti siihen virttyi raita ja työ oli pilalla.

Löysin varastostani myös luonnonvalkoisen huovan, jota en enää käytä. Ja tällaisia virkattuja kukkanauhoja löytyi myös. Näistä päätin valmistaa hameen. Puolihameen, niin kuin minä olen aina tottunut sanomaan, mutta nyt olen oppinut, ettei kukaan käytä "puolikasta hametta".

Meillä on ollut myynnissä Dylonin pesukonevärejä, mutta nyt ne ovat jo muutaman vuoden vanhoja ja myydään puoleen hintaan, joten totesin, että käyvät hyvin kierrätysteemaan. Otin käsityöstä kaksi väriä, ruskean ja vihreän ja laitoin kaksi koneellista värjääntymään. Nuo kalalankaiset virkkuut tulivat sopivan tumman värisiksi, mutta huopa jäi kyllä enemmänkin pastelliväriseksi. Loppujen lopuksi käytin vain nuo vihreät.

 Ensimmäiseksi piti peittää auringon haalistama raita. Ompelin koneella kukkanauhan sen päälle.

Hameen yläosa tuli huopakankaasta ja alaosa kirjontatyöstä. Tein kyllä huolellista työtä, mutta silti jouduin purkamaan ehkäpä jokaisen sauman, kun aina tuli mieleen joku koulussa saamamme ohje:
- kaikki langat samaa väriä
- kaikki tikit yhtä pitkiä
- sisäpuolellakin saumat huolella tehty
Jouduin jopa harsimaan! Vetoketju oli kinkkinen saada noin paksuun kankaaseen kunnolla.

Kaikkein vaikeinta oli vyötärönauhan ompeleminen juurikin kankaan paksuuden vuoksi. Sitten kun olin sen saanut hyvin, muistin, että  vuori olisi pitänyt kiinnittää samalla. Ja ei kun purkamaan. Vuorin olin aiemmin irrottanut jostain muusta hameesta ja se sopi tähän mitään muuttamatta.

Löysin  varastoistani hienon luunapin, joka sopii käsityöleimaiseen hamoseeni mainiosti.

Missä sitten pitäisin näin erikoista vaatetta? Alunperin ajattelin sen työasuksi puotiini. Sinne se sopii - käsityöliikkeeseen. Hame on niin lämmin, että sillä kyllä tarkenee vaikka ulkoasuna.

 Paremmin hame kyllä istuu niin, että päällä on pitkä tunika ja näkyviin jää vaan kirjottu kangasosuus.

 Tästä työstä piti näyttöön tehdä myös kirjallisia sepustuksia, mutta niistä kirjoitan toisen postauksen.

Pellavasydämen Mervi

Upea kirjottu pöytäliina

Kirpputorilöytö, jonka olin unohtanut kaapin perukoille. Tyttäreni sen keksi etsiessään joulupöytään liinaa. Eihän tämä oikeastaan ole yhtään jouluinen, mutta silti sopi hienosti. Tämän katseleminen tuottaa iloa. Jo senkin takia, että joku on käyttänyt hurjasti aikaa pikkutarkkaan työhön. Kirjontatyöt saavat minut ehkä eniten kunnioittamaan tekjää.

Jotenkin hämmästelin tämän pöytäliinan materiaalivalintaa. Eikö voisi kuvitella, että tuo musta pohja olisi villakangasta? Se on kuitenkin vähän niinkuin ripsiä. Puuvillaa tai ehkä jopa sekoitekangasta.

Onneksi meillä on keittiön pöydän päällä lasi, jonka alle tämäkin liina laitettiin. Muuten siinä olisi jo yhtä ja toista suttua. Nyt vältyn pesemästä - ja ehkä pilaamasta - upeaa liinaa.

Oletko nähnyt, tai jopa tehnyt, jotain vastaavaa? Voisitko kuvitella kirjovasi tällaisen. Minä en. Kärsivällisyyteni ei missään tapauksessa riittäisi näin pikkutarkkaan ja suureen työhön. Siksi arvostan niin suuresti.

Pellavasydämen Mervi

Nukentekijä on poissa, mutta minulla on muisto

Eilen eräs asiakkaani alkoi kertoa - en muista mihin yhteyteen tämä liittyi - taivassalolaisesta sukulaisestaan Eira Kaivolasta, joka teki nukkeja. Minulla oli putiikissa joskus muutama hänen nukkensa myynnissäkin. Olisin ottanut enemmänkin, mutta tekijä oli jo iäkäs, eikä käsintehtyjä nukkeja synnytetty noin vaan. Aikaa vievää on niiden tekeminen.

Surullista oli kuulla, että nukentekijä oli hiljattain saanut vakavan sairaskohtauksen ja nukkunut pois.Olin syyskesällä hänet nähnyt viimeksi.

Tietenkin kävin toimistostani hakemassa näytille nuken, jonka olen tehnyt Eiran vetämällä kansalaisopiston kurssilla. Olen sitä mieltä, että olen täällä blogissa kertonut tuon nuken tekemisestä, mutten sitä löytänyt millään hakusanalla, enkä muista, mitä aikaa se oli.

Nukke katselee minua sotkuisen hyllyni ylimpänä.

Kun otin nuken alas, totesin ilokseni, että OLENHAN MINÄ ENNENKIN PANOSTANUT TEKEMISEENI. Jotenkin vaan on jäänyt sellainen yleiskuva, että aina menen siitä, missä aita on matalin. Eira oli kehitellyt aivan oman keinonsa nukkien tekemiseen ja sen hän meille opetti. Toki hän teroitti sitä, ettei tätä tapaa käytetä kaupallisesti hyväksi - ja minulle tuo lause toistettiin erityisesti. Tosiasia on, että tällaisen nuken tekeminen on NIIN vaativaa, etten ikinä lähtisi myyntiin tekemäänkään. Ei kukaan maksaisi siitä niin paljon.

Netistä en enää löytänyt Eira Kaivolan nukkien kuvia. Ehkä hän on poistanut ne silloin, kun tiesi, ettei enää tee myyntiin ja ihmiset vaan turhaan häneltä kyselisivät. Eira vaatetti nuket erilaisiin teemoihin, muistan ainakin merimiespojan. Ihanaa oli kuulla, että nukentekijän hautajaisissa oli hänen tekemiään nukkeja kehdossa. Tällaisilla hakusanoilla t:mi Eira Kaivolan sivuille on joskus löytänyt: saaristolaismollat, Molla-Maijat, keräilynuket, räsynuket, nuket, nukentekijä, Taivassalo, näköisnuket

Nuken tekeminen aloitettiin materiaalihankinnoista. Tuon ihonvärisen kankaan hankkiminen ei ollutkaan ihan helppo tehtävä. En muista, onko tämä juuri sitä, mitä Eira käytti. Nuken kädet ja jalat liikkuvat, mutta kaula on tehty erittäin tukevaksi juuri sillä Eiran kehittämällä tekniikalla. Olen iloinen katsellessani, miten huolellisesti olen työn tehnyt - hiuksetkin ommellut lähes suoraan...

Vaatetuskin tehtiin kaavojen mukaan. Ilmeisesti minulla on työ jäänyt kesken, sillä yllätyksekseni huomasin nuken housujen alla olevan mustan juhlahameen. Olisinpa tehnyt siihen juhlapuseronkin, niin olisin voinut pukea nuken Eiraa kunnioittavaan juhla-asuun. Mutta hänelle ihan varmasti käy värikäskin asu. Huomaa kengät, ne on tehty nahasta!

Sanotaan, että silmät on sielun peili. Monesti näkee nukkeja, joiden ilme on mennyt pilalle, kun kasvot on epäonnistunut. Tälle nukelle on käynyt juurikin niin. En ole kirjonnan taitaja ja nuo silmät oli minulle ylivoimainen tehtävä. Muistan, että yritin sinnikkäästi matkia opettajan mallia, mutta toinen silmä on vääjäämättömästi isompi toista.

Nyt tämän nuken arvo nousi humisemalla. Nostin sen omalle paikalleen, ylös, minua vahtimaan. Opettaja on poissa. Minun kohdallani nuken tekeminen todennäköisesti jää tähän, vaikka eihän elämästä koskaan tiedä, mitä ja milloin tapahtuu...

Pellavasydämen Mervi

Koulu alkaa

Viime viikon tiistaina oli minun ensimmäinen koulupäiväni. Suomen Yrittäjäopiston Turun toimipisteellä meitä oli toistakymmentä seniori-ikäistä opiskelijaa. Lähes kaikillä meistä kouluvuosista on jo tovi aikaa ja osa minun laillani jo eläkkeellä. Ehkä olin vanhin porukasta? Oikein kivoja ihmisiä ja opettajakin leppoisa. Fiilis oli lämmin, suorastaan tukahduttava. Toisella kerralla otin jo pyyhkeen mukaan - olin kuin saunan löylyissä.

Etukäteen pelkäsin, etten pysty kivuiltani suoriutumaan istumisesta ja matkustamisesta. Mukanani oli henkilökohtainen avustajani Susanne ja se kyllä helpotti paljon. Toki otin lähtiessäni kunnon dropit särkylääkettä ja istumista helpottavan erikoistyynyn mukaan. Jos en olisi ajomatkaan pystynyt, Susanne olisi ajanut. Vasta ihan viime hetkillä alkoi tuntua kipua, kun lääkkeen vaikutus lakkasi. Pystyin tekemään pitkän rupeaman seisoma-asennossakin ja istuminen onnistui, kun Susanne siirsi tyynyä kulloisellekin tuolille....

Ensimmäisenä päivänä saimme kotitehtäväksi valmistaa nuppineulatyynyn. Minun piti tehdä myös nimikyltti, jonka toiset olivat jo tehneet.

Vuonna 2011 olen blogiin kuvannut ompelemani ruman ranteeseen kiinnitettävän nuppineulatyynyn. http://pellavasydanjamervi.blogspot.com/2011/07/ei-menny-niinkuin-martha-stewartin.html
Nyt päätin olla kunnianhimoisempi enkä alittaa rimaa, niinkuin yleensä teen. Muistin, että minulla on oikein kirjakin nuppineulatyynyistä ja valitsinkin sieltä mallin, jota sovelsin. Että jotain teen oikein ohjetta seuraten, ajatella!

 

Kirjonta on minulle hankalaa ja vähän vastenmielistäkin. Päätin siis tarttua härkää sarvista ja tehdä tämän pikkutyön kirjomalla. Ainoa koneella ommeltava osuus oli rannenauhan kiinnitys pohjakappaleeseen ja tarranauhan palojen ompeleminen. Muuten kiinnitin osat käsin - toinen kauhistus minulle! Alapohjaksi laitoin pahvia, ettei nuppineulat osu ranteeseen. Sisälle laitoin kapokkia, kun sopiva nyttyrä tuli vastaani vanupussista.

 Tein nimikyltin samaan tyyliin yhteensopivaksi nuppineulatyynyn kanssa.

Aijai, kun olen ylpeä itsestäni. 

Ymmärrän, etteivät nämä kovin taiteellisilta 

eikä taitavilta kirjontatöiltä näytä, 

mutta minä olen ylittänyt itseni ja tehnyt enemmän kuin yleensä. 

Olenhan koulussa ja varmaankin työt arvostellaan?

Mervi