Intohimona käsityöt

Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkauslangat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkauslangat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Lapselle virkattu reppu

Tässä työssä lähdettiin taas liikkeelle lanka edellä. Viime kesänä tilasin tällaista väri-iloittelulankaa. Tottakai sitä piti kokeilla, mutten oikein keksinyt, mitä siitä tekisin. Aloitin virkkaamalla pitsiympyrää ja siitä se sitten jalostui ensin ajatukseksi pienestä pussukasta ja lopulta siitä tuli reppu. Ohjetta minulla ei ollut, tein "ihan omasta päästä" miten työn edetessä keksinkin.



Pohjaa tehdessäni lisäilin pylväitä ja kun se näytti suunnilleen sopivan kokoiselta, lopetin silmukoitten lisäämisen, jolloin reunat alkoivat nousta ylöspäin. Jatkoin tuollaista reikäriviä, että olisi vähän mielenkiintoisempi tehdä.


Virkkasin repun reunoja, kunnes lanka loppui. Tai oikeastaan tässä vaiheessa en  vielä tiennyt, että siitä tulee reppu, joku pussukka vaan. Yläreunaan tein reikäkerroksen nauhalle, jotta pussukan/repun saa kiristettyä suppuun.. Tässä vaiheessa sain idean repusta, mutta nyt piti etsiä lisää lankaa. En halunnut enää uutta kerää aloittaa, mutta löysin sävyyn sopivaa vihreää ja sillä reunustin repun tuollaisella pykäreunuksella.


Virkkasin hihnat ja kiinnitin ne ompelemalla suoraan repun kylkeen. Lisäksi virkkasin kiristysnauhan. Vaikka pieneen reppuun kyllä aika paljon tavaraa mahtuukin, ei kovin painavaa kannattane kuljetella, jottei hihnat aivan veny.

Työ oli talven yli "marinoitumassa" ja nyt tein sen valmiiksi. Meillä on putiikissa tuollainen lapsinukke ja hän näytti hyvin iloiselta reppu selässään. Juuri sopivan kokoinen, eikö vain?






 Lanka on Katian 100 % puuvilla, Menfis Color. Tähän työhön kului yksi kerä, eli 100 gr ja lisäksi vähän tuota yksiväristä langanloppua, jonka merkkiä en tiedä.





Nyt olisi siis tarjolla lapsen reppu tai miksei aikuisellekin pikkurepuksi. Ihana kesäinen asuste!
Pellavasydämen Mervi



perjantai 19. helmikuuta 2016

Nyt tarvitaan muurauslankaa!

Facebookin kässäryhmissä on nyt hittimateriaalina muurausnaru eli luotilanka. Sana on kiirinyt ja Biltemassakin jo tietävät, mitä naiset tarkoittavat, kun lankaostoksille tulevat. Minäkin kävin Tyksiin mennessäni ensin Raision Biltemassa. Myyjä kertoi, että heille oli joku asiakas lähettänyt sähköpostilla kuvankin virkkaamastaan korista.

Muutaman kuvan olen minäkin nähnyt, mutta oma tuntuma lankaan on vielä kokematta. Ostin kaikkia kuutta väriä ja pääsiäistä varten vähän useamman keltaista. Jos vaikka pääsiäsiliinan itselle virkkaisi - tai kaksi tablettia ruokapöydälle. Lanka on 100 % :sta nailonia, joten se on helppo pyyhkäistä puhtaaksi.

Ne, jotka tölkinnipsutöitä tekevät, varmaankin riemastuvat näistä hemaisevista väreistä. Käsittääkseni tämä lanka olisi siihen omiaan.





Biltemassa MUURAUSNARU maksaa  2,89 euroa rulla ja siinä on 120 m. 
Tuo 3,0 mm koukku tuntuu äkkiseltään sopivalta. 
Mieluummin iso kuin pieni koukku, sillä liian pienellä langasta lähtee helposti sääpuolia.


Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kotisivut tuunattu

Niskat on jumissa ja silmiä särkee. Pitkälle yöhön väsäsin kotisivujen kanssa. Niitä saa nyt arvostella, vaikka vielä keskeneräiset ovatkin. Bannerin kuvaa ei ole vielä löytynyt, enkä osaa sitä muokata, niin että koko yläreuna täyttyisi kuvasta. http://www.pellavasydan.fi/

Tyttären apua kaivattaisiin - moikka Mirva! Ei äiti osaa.

Sinänsä tämän uuden kotisivun hallinnointi on helppoa, koska pohjana on sama blogi kuin tässäkin. Osaan siis lisätä tekstit ja kuvat. Mutta muu hienosäätö jääkin sitten tekemättä, grafiikasta puhumattakaan.

Taas tullaan kuvien laatuun. Vaikka tiedän, että tuotekuvaukseen pitäisi satsata täysillä, joudun antamaan periksi. Tavaran kuljettelu ja asettelu näin kepin kanssa kulkien ei ole helppoa, joten tyydyn kuvaamaan monet asiat siinä paikassa, missä ovat. Tänään oli nuori reipas avustaja, jonka kanssa saimme muutaman paremmin suunnitellun kuvan.

Täytyy vaan taas sietää keskeneräisyyttä ja korjata, lisäillä ja muutella ajan kanssa. Tärkeimpänä pidän tässä vaiheessa, että aukioloajat on oikein ja että sivustolta saa oikean käsityksen, mitä kaikkea putiikissa on myynnissä.

Saat arvostella, minulle jokainen kommentti on arvokas. En osaa korjata, jos ei kukaan sano, mikä on huonosti. Kiitos, jos viitsit vaivautua!

MATAMIT ETEISESSÄ

Tekstiiliteollisuudesta (lankatukku) sain lankojen mukana muutaman mallineuleen. Tämä matami sai ylleen puuvillatunikan/mekon, joka on virkattu ihanasta Almina-langasta. Olenhan jo kertonutkin, miten ihana alminaa on virkata? Ja valmis pinta on silkkimäisen hienoa!




Samalla kun tätä kuvasin, huomasin peilitä toisenkin matamin. Minua kummastuttaa tämä asu. Olen aina ollut sinisen ystävä ja mielestäni se sopii minulle erinomaisen hyvin. Eilen laitoin ensimmäistä kertaa ylleni tämän trikootunikan, jonka ostin keväällä Wiklundin alennusmyynnistä. Lähes pelästyn joka kerta, kun peiliin katson: olen kummallisen väritön. Onko tuo sininen väärää sävyä, vai liian voimakas kuvio, vai mikä on, kun kaikki väri kasvoilta katoaa. Eikä oikein auta asiaa punaiset sangatkaan... Ehkä olen vaan kalpea?

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Syros, Sevilla ja siivousta

Tänään yritettiin kiivaasti saada myymälän takahuoneita järjestykseen. Huomenna torstaina tulee rakennustarkastaja tekemään lopputarkastusta. Se on se sama "tiukkis" joka alkuun määräsi liikkeen lopetettavaksi. Suhtaudumme siis äärimmäisellä kunnioituksella ja vakavuudella virkaintoista virkamiestä kohtaan.

Mitä ihminen tarpeeksi tahtoo, se kyllä siihen pystyy. Imuroimaankin, vaikka toisessa kädessä on keppi.


Syros ja Sevilla ovat keinokuitulankoja, joita tilasin varta vasten tölkkinipsutöitä varten.


 Syros-lanka on todella luksuksen näköistä. Mitähän muuta siitä voisi tehdä?
 

Ilta onkin sitten mennyt levätessä, sen verran enemmän on paikat kipeenä kovasta touhuamisesta. Lähden virkkaamaan asiakkaan tilaamaa verhoa.

Pellavasydämen Mervi