Joulun alla tunsin oloni jokseenkin turhautuneeksi, kun totesin "kaikenmaailman markkinoilla" myytävän käsitöitä pilkkahintaan. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja kirjoitin paikallislehteen ehdotuksen jutuksi. Tällaisen lähetin:
Käsityön
hinnoittelusta
Tänä vuonna – ja varsinkin
nyt joulun alla – on ollut havaittavissa huomattavaa innostusta käsityön
tekemiseen. Nuoret ovat innostuneet, samoin täti-ihmiset, jotka eivät ole
sitten koulun käsityötuntien puikkoihin tarttuneet.
Pellavasydämessä on
pidetty suosittuja paperinarukursseja, monet kymmenet ( useampi sataa ehkä) valokranssit on valmistuneet innokkaissa sormissa valaisemaan pimeyttä
ympärillämme.
- Osasyy on varmasti siinä,
että on ilmaantunut hauskoja, helppoja ja nopeatekoisia ideoita toteutettavaksi.
- Olemme heränneet eettisiin
valintoihin: kerskakulutuksen vastapainoksi haluamme kestävää kehitystä,
ekologisia tuotteita – olemme huolestuneita hiilijalanjäljestämme. Kauhistumme
kehitysmaiden lapsityövoiman käyttöä, ”halveksimme” halpatyövoimalla tuotettuja
lyhyen elämänkaaren tuotteita ja opettelemme tekemään eettisiä valintoja
ostoksissamme.
Haluamme uskoa,
että käsintehtyä tuotetta arvostetaan.
Mutta miten on, arvostetaanko
sitä? Puheissa ehkä, entä käytännössä?
Joulun alusaika on
myyjäisten aikaa. Ihmiset tungeksivat
ostamaan leivonnaisia, pullaa ja pipareita, käsitöitä, laatikoita, kransseja,
joita on valmistettu hyväntekeväisyyteen tai ansaitsemismielessä. Haluamme
mieluummin ITSE TEHTYÄ kuin kaupasta ostettua. Aina kun ei itse ehdi tai
viitsi….
Kaikki tämä on omasta
mielestänikin ehdottoman kannatettavaa. Mutta. Sitten tullaan siihen asiaan,
jonka vuoksi vuodatukseni aloitin.
Käsityön tekijät myyvät
tuotteensa alihintaan!
Jos villasukkien tekijä ei
itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain
lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä
arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on
jotain tekemistä”. Muistamme varmaan
pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät
käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike
puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla
tahollaan (ulkona julkisesta keskustelusta) nousivat takajaloilleen. Kolikolla
on aina kaksi puolta.
Jos mummot myyvät sukkia
torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi
tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei
mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut,
palkat, sähköt jne….
Ainakin osa tottuutta on
siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten
pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta
lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7
eurolla? Kyllä nainen voi, muttei kukaan mies hinnoittele työtään tuolla lailla
(oho, oliko ylilyönti?!)
Miten tämä sitten
ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää
nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon
hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa –
vai onko se utopiaa?
Sivujuonne asialle: Verotus
on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää… Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi
ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja
se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin
myös harrastelija.
Tämä purkaus koskee
varsinaisesti omaa alaani, käsityön tekemistä. Olen alkanut pohtia, että
mitähän nuo leipomot ajattelevat? Onko sillä alalla samanlainen fiilis – että
myyjäisissä syödään yrittäjän joululeipää?
Toimitus oli sitä mieltä, että "asia on hyvä, mutta...". Kirjoituksestani lohkaistiin yksi osa ja jokseenkin tällainen versio siitä julkaistiin viikko, pari sitten:
Käsityön tekijät myyvät
tuotteensa alihintaan!
Jos villasukkien tekijä ei
itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain
lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä
arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on
jotain tekemistä”. Muistamme varmaan
pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät
käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike
puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla
tahollaan nousivat takajaloilleen. Kolikolla
on aina kaksi puolta.
Jos mummot myyvät sukkia
torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi
tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei
mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut,
palkat, sähköt jne….
Ainakin osa tottuutta on
siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten
pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta
lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7
eurolla? Miten tämä sitten
ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää
nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon
hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa –
vai onko se utopiaa?
Verotus
on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää… Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi
ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja
se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin
myös harrastelija.
Nimim. Kolikolla on kaksi puolta
Monet tutut ja asiakkaat olivat arvanneet kirjoituksen minun kynästäni lähteneeksi, mutta edes oma tyttäreni ei arvannut. Kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista, käsityön tekijät ovat kylläkin olleet kirjoitukseni kanssa samaa mieltä. Kyllähän se vähän pelotti, että jos vaikka asiakkaat kaikkoavat tai alkavat muuten karsastaa, mutta sitten päätin, että jonkunhan on kissa nostettava pöydälle. Eivät asiat muutu, jos ei kukaan niistä puhu tai kirjoita.
Olen puhunut. Mervi.