Kilpailu - kiukkua

Vakkarilukijat jo varmaan tietävät, että olen impulsiivinen ihminen. Ihastun ja vihastun hyvin nopeasti ja tunteet vaihtuvat tiheään. Elän tunteista ja tunteilla. Vahemmiten olen huomannut, että elämä tasoittuu - tunteen vaihtelut harvenee, mutta ehkä syvenee?  Välillä onnistun silti yllättämään itsenikin. Niinkuin eilen.

Olen myös "periaatteen ihminen". Paitsi siivoamisen suhteen ei ole niin väliä.

Periaatteessa ostan paikallisilta yrittäjiltä. Periaatteessa olen lojaali toisille yrittäjille, en kilpaile tuotteilla, joita toinen myy. Periaatteessa. (Hmmm... käytetäänkö tätä sanaa muuten myös synonyyminä sanalle keskimäärin?)

Isossa kaupungissa ei toisessa päässä tiedetä, mitä siellä toisaalla myydään. Näin pienellä paikkakunnalla kun tämä meidän käpykylä on, tiedetään kyllä. Periaatteessa pidän itseni ajan tasalla - tiedän jokaisen kaupan ja suunnilleen niiden myyntiartikkelit, jotta osaan neuvoa asiakkaan toiseen myymälään, jos en itse pysty auttamaan. Hyvää asiakaspalvelua, vaikka omaa sielua kirpaisisikin.

Olen iloinen niistä tukkukauppiaista, jotka arvostavat minun kaltaistani hyvin pientä asiakasta, että eivät myy toisille samalla paikkakunnalla. Eilen törmäsin toisenlaiseen tapahtumaan. Olen menettämässä myyntivaltin, jonka olen "yksinoikeudella" saanut pitää jo monta vuotta.

Kukaan ole luvannutkaan, että elämä yleensäkään reilua olisi, yrittäjän senkään vertaa. Bisnes on raakaa, siitä pitäisi erottaa tunteet, vai pitääkö?

Pahoittelen, että tekstini on sekavaa, olen niin kiukkuinen, että melkein on vaikeaa olla kohtelias! Silti ei voi suoraan sanoa.


Joku on harjoitellut kuvankäsittelyä. Olen tehnyt nämä yöllä ja nyt naurattaa antamani kuvatekstit.

Minä vankilassa

Aarresydämessä

Aarresöpö

Että semmoista. Onneksi tuo rakkaudentunne on kestänyt kaikki nämä 37 vuotta!

Pellavasydämen Mervi

Miten palaute vastaanotetaan?

Olen sinnikäs palautteen antaja - siitä onkin ollut jo usein puhetta. Jännityksellä aina odotan, miten palautteeseeni suhtaudutaan. Että kuuluuko kyseinen taho vuohiin vai lampaisiin; niihin, jotka selittävät, puolustelevat tai jopa kieltävät asian vai niihin, jotka kiittävät palautteesta ja antavat asiakkaan ymmärtää, että hän on tehnyt suorastaan palveluksen yrittäjälle.

Vaikka saisin nenillenikin, eli minut tyrmätään, en silti lakkaa antamasta palautetta, kun kuvittelen, että kuitenkin enemmän on niitä, jotka haluavat kehittää toimintaansa ja ovat palautteesta aidosti kiinnostuneita.

Muistatteko kun valitin ABC-kahvilan  invalidivessasta? Täällä
Lähetin kyseiselle firmalle sähköpostia ja linkin tuohon kirjoitukseeni. Vähän ajan kuluttua sain vastauksen, näin;

Hei,
kiitos palautteestanne.
Mukavaa että palvelu on ollut miellyttävää, kerron terveiset Dineshille.
Olemme hankkimassa kyseistä kelloa vessoille, kiitos myös palautteesta tähän asiaan. Käytössä olevat WC-tilat näkyvät henkilökunnalle ulkopuolella palavina huomiovaloina, tällöin emme toiselle asiakkaalle ovea avaa. Rauhassa voi siis asioida.  Lukkoon niitä ei voi laittaa siitä syystä että jos tiloissa tapahtuu jotakin on meidän päästävä sinne heti avuksi, samaisesta syystä emme voi niitä avoinnakaan pitää.
Edelleen siis täytyy ovi avata kassalta. Yritämme kuitenkin tehdä sen helpoksi asiakkaillemme.
Mukavaa blogin kirjoittelua ja hyvää kesää toivottaen.

Rami Kalliomäki
liikennemyymäläpäällikkö

ABC Raisio

Mielestäni tämä kävisi jopa malliesimerkiksi palautteen arvostamisesta. Vai mitä mieltä sinä olet?
Samaa ammattitaitoa toivoisin kaikille yrittäjille.

Mervi

Ankeaa

Uusikaupunki - meil on meri ihan rannas. Turistit ovat saapuneet ja elävöittävät pikkukaupungin elinkeinoelämää. Eletään vähittäiskaupan sesonkiaikaa. Silti täällä on menossa joku ihmeen lama-aika. Pikkuputiikki toisensa perään laittaa pillit pussiin. Kohta on katunäkymässä tyhjiä liikehuoneistoja toisensa perään. Ankeaa.

Ensin lopetti herkkukauppa, nyt on loppuunmyynti vaatetusliikkeessä ja huonekalukaupassa. Viime viikolla luimme paikallislehdestä pienen sisustusliikkeen loppuunmyynnistä. Huhuja olen kuullut vähän sieltä ja täältä, että muutkin pienten kauppojen yrittäjät sinnittelevät siinä ja siinä...

En haluaisi, että myös Pellavasydän poistuu katukuvasta. Mieleeni on tullut, että keneen ottaisin yhteyttä - kaupungin johdossa - kysyäkseni jonkinlaista tukea mahdolliselle uudelle yrittäjälle. Usein luemme lehdistä, miten kaupungit tukevat isoja yrityksiä, jotta saisivat nämä tulemaan paikkakunnalle. Entä pienet putiikit, jotka palvelevat paikkakuntalaisia? Kuka niitä arvostaisi ja tukisi?

Väliaikatietona - vaikken juuri mitään uutta tiedäkään - kerron, että muutama kiinnostunut on käynyt kanssani keskustelemassa jatkamismahdollisuuksistaan. Tällä viikolla odottelen vielä yhtä tapaamista. Kukaan ei ole vielä ratkaisuaan kertonut.

Ymmärrän oikein hyvin, että tuollainen ratkaisu ei ole pikkujuttu, ei ollenkaan. Siinä on moni asia pohdittavana: mahdollisesti paikkakunnan vaihto, palkkatyön jättäminen, riskinottaminen, uusien asioiden opettelu, taloudelliset järjestelyt jne... Mutta myös minulla on jonkin verran pelissä. Pikkuhiljaa alkaa jännitys tiivistyä, voisi jopa sanoa, että stressi iskee...ei nyt ehkä vielä paniikki sentään. Isoin ratkaisu on se, että tulenko pitämään loppuunmyynnin vai siirtyykö varasto vain uudelle omistajalle. Inventaario vai alennusmyynti. Mihin saan mahdutettua jäämistön? Kuinka paljon haluan jättää itselleni tarvikkeita?

Kaikki on levällään, mistään ei ole vielä päätöstä tehty. Mutta asioilla on tapana järjestyä.

Ja työ jatkuu niin kauan, kunnes loppuu. Ostin kirpparilta muutaman Riihimäen lasipurkin ja havaitsin, että siinäpä on mitä parhain paikka lankakerälle. Istun kiikkustuolissa ja kudon sukkaa...tai virkkaan mattoa...

Verkkokauppa ei vieläkään aukea, kun en saa sitä valmiiksi. Osittain saamattomuuttani. Tässä punnitaan tavaroita.

Arvatkaas, mikä on mun kaikkein suurin murhe näinä päivinä? Hiki. Mummotauti jyllää. Niinkuin ei tässä nyt olisi vaivaa jo ennestäänkin! Väännän tuota puhallinta päälle-pois-päälle-pois... Mirva vähän repareerasi sitä, kun alkoi pitää niin kovaa rahinaa.

Nyt lopetan valitusvirteni tähän.
Mervi

Yrittäjän työteveys ja vähän verotuksestakin

Ei kukaan yrittäjän työterveydestä huolehdi, jos ei sitä ihan itse tee. Ei tule fysioterapeutti tarkastamaan työpaikan ergonomiaa, jollei itse kutsu ja maksa ja tuskin monikaan niin tekee.Taukojumpasta ei kukaan muu huolehdi. Ei tarjoa työnantaja hierontaa, eikä edes tyky-toimintaa. Kaiken tämän muistan siltä ajalta, kun olin palkkatöissä valtion virastossa.

Hassua, että juttelen monen asiakkaan kanssa siitä, miten rentouttavaa käsitöiden tekeminen on. On se, mutta myös päinvastoin. Itselläni on nyt ollut jo toista viikkoa keskeytymätön päänsärky, jonka syy lienee juuri käsitöiden tekemisessä. Hartiat on jumissa, veri ei kierrä ja siinä se.Vaikka syön kourallisen lääkkeitä ja vahvoja särkylääkkeitäkin 6 pilleriä päivässä, kipu ei hellitä.

Tänään oli taas kotipäivä ja soitin heti aamulla parturin - se meni tiistaille. Sitten soitin hierojalle ja sainkin ajan heti tälle päivälle. Aah! Oli se ihanaa ja niin kallista. Samassa paikassa hoitui sekä hieronta että hiusten pesu ja leikkaus, koko lysti maksoi 65 euroa. Eikä saa euroakaan vähentää mistään. *)

Pidin 40 euroa kalliina tunnin hieronnasta. Tai no, tarkoitan, että olen yleensä selvinnyt pienemmällä maksulla. Ei kai 40 euron tuntipalkka nyt kohtuuton ole? Jälkeenpäin oli kyllä lähes kivuton olo ja niin rentoutunut. Niska-hartiaseudun hierontaan lisättiin kasvohieronta. En ole koskaan ollut sellaisessa. Jälkeenpäin soimasin itseäni siitä, etten kysynyt hintaa ja vähän ihmettelin, ettei hierojakaan kysynyt kuinka paljon tai kuinka kauan haluan hierottavan.

Sitten taas pieni verovinkki:

*) Yrittäjä EI SAA VÄHENTÄÄ hierontakuluja verotuksessa. Ne ovat tavanomaisia elantokuluja. Muistan aikaisemmin hierojan nimenomaan kuittia antaessaan kehottaneen liittämään sen verotukseen. "Menee kaikilta läpi" hän lisäsi. Taas tullaan näihin suusta suuhun - legendoihin. Moni luulee monesta asiasta, että verottaja hyväksyy, kun ei ole mitään perästä kuulunut. Mutta eihän verottaja näe kirjanpitosi tietoja, paitsi jos tehdään verotarkastus. Kirjanpitäjän pitäisi olla tietoinen, eikä lisätä (=vähentää) asioita, jotka eivät ole vähennyskelpoisia.

Ikävä puoli juuri nyt on se, että päänsärky jatkuu aika kovana. Vain pienen hetken tauko ja sitten se takominen alkoi taas. Ehkä pitää määrätä itsensä useammin taukojumpalle?

Mitä sinä maksat hieronnasta? Onko tuo 40 euroa paljon vai vähän vai kohtuullinen?

Pellavasydämen Mervi

Myynkö vai enkö...?

Tänään kävi Pellavasydämen jatkamisesta kiinnostunut henkilö tutustumassa paikan päällä - vahinko etten edes etunimeäsi muista! Yksinyrittäjä myy paljolti myös persoonallaan ja sinulla näyttää olevan juuri sellainen tatsi, jonka toivoisin jatkajalla olevankin. Ehkä meissä on jotain samaa?  Sähköpostitse on myös tullut kyselyjä. Vain muutamia siis.

Minä kun vaan en osaa päättää, että haluanko edes myydä ja jos, niin mitä haluan myydä.

No tottakai, jos olen kerran ilmoituksen laittanut, niin olen VALMIS myymään, mutta se sana "tahdon" on vielä vähän hakusessa...ymmärrättekö?

Tästä asiasta olisi paljonkin pohtimista, enkä ole oikein päässyt edes alkuun. Se, että kiinnostaako nämä ajatukset teitä lukijoita, onkin sitten toinen kysymys. Jotakin tässä ja vielä toisessakin postauksessa aion jakaa kanssanne - tahdotte tai ette. Onneksi on tuo rasti tuolla oikeassa yläkulmassa.

Mitä kaikkea sisältyy liikkeen myyntiin? Tässä joitain äkkiseltään mieleentulevia asioita epäjärjestyksessä, ei siis tärkeysjärjestyksessä

- nimi, logo
- asiakaskunta
- tunnettuus, imago
- valmiit markkinat
- liiketilat
- varasto, materiaalit
- myymälän kalustus, somistus
- koneet ja laitteet
- verkkokauppa
- some: facebook, blogi
- tukkukaupat
- valmistajat
- verkostot
- mainosmateriaalit, painotuotteet
- henkilökunta
- kokemus, tietotaito,...

Jos olisin kokonaan lopettamassa toiminnan tai siirtymässä aivan eri alalle, kokonaisuuden myyminen olisi kaikkein paras ja selvin vaihtoehto. Koska minä kuitenkin  - ainakin nyt - elättelen ajatusta jonkintyyppisestä jatkamisesta, asia monimutkaistuu.

Suunnittelen verkkokauppaa, joka muuten pitäisi aivan lähiaikoina saada avattua, kun on jo ensimmäinen laskukin tullut! Jos myyn Pellavasydän-nimen, millä nimellä jatkuu verkkokauppa? Millä tuotenimellä silloin myyn tuotteitani, en voi tietenkään enää käyttää Pellavasydän-etikettejä jne...

Jos myyn koko varaston, sisällytetäänkö siihen myös kaikki valmistukseen käytettävä materiaali ja koneet? No, onhan kotona muutama ompelukone.

Kun tätä kaikkea alkaa miettiä, menee pää ihan sekaisin! Onneksi olen täysin sisäistänyt ajatuksen "ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ", joten en ole alkanut stressata itseäni tämän takia. Päivä kerrallaan vielä valmistan uusia tuotteita myyntiin. Tänäänkin syntyi jotain  - ei uutta, mutta vanhan kertausta.

Tästä kankaasta teen ainakin kasseja ja tyynyjä

Huomaatko Uusikaupunki-tekstin, ei liian näyttävästi...

Hillittyä merellistä merikaupunkiin

Vielä pitäisi keksiä uusia Uusikaupunki-tuotteita, hmmm....

Nyt kun katson tuota otsikkoa "myynkö vai enkö" tulee tarve selittää. Siis eihän firman myyminen ole vain minusta kiinni, myynkö minä vai enkö myy. Tottakai se on (paljon enemmän ehkä?)  riippuvainen siitä, löytyykö kiinnostunutta ostajaa. Myymisen miettiminen on hukkaan heitettyä aikaa, jos ei kukaan ole edes kiinnostunut.

Pellavasydämen Mervi
jatkanpahan huushollin järjestämistä, kun täällä yksinäni haahuilen sekasotkun keskellä. Paitsi että kaksi hametta pitää tänään vielä ommella, niitä tullaan huomenna hakemaan. Juu-u, kello on 21:24, mutta onhan tässä koko yö välissä ja sitä paitsi ne hameet on sellaisia suoria, kuminauha vain vyötärölle ja kankaat on jo kuivumassa narulla. Pellava nimittäin kutistumassa...

mol.fi

Muistattekin varmaan, että laitoin paikallislehteen epävirallisvaikutteisen ilmoituksen Pellavasydämen myynnistä. Viime yönä tein sen virallisemman version.

 

Ei vaan nukuttanut (no ei kai, kun koko illan olin nuupahdellut sohvalla) ja tulin roikkumaan koneelle. Siitä se ajatus sitten lähti. Olen parhaimmillani illalla myöhään ja näköjään myös yötyö sopii minulle.

 

Menin siis Mol.fi sivuille ja etsin sieltä paikan, missä voi etsiä firmalleen jatkajaa. Aamulla heräsin puhelinsoittoon, kun Turun toimistosta soitettiin ja tarkennettiin hakua. Laitetaan siis myös nuorten työnhakusivustolle. Se onkin viisasta, taitavat aika nuoria olla innokkaimmat käsityöliikkeestä haaveilevat? 

Tällainen siitä tuli - löytyy siis nyt jo mollin sivulta, mutta älä kysy tarkemmin mistä...

 

Pellavasydän on toiminut 5 vuotta Uudessakaupungissa muutamassa eri osoitteessa. Tällä hetkellä puoti sijaitsee vuokratiloissa Ylinenkatu 26, keskellä kaupunkia, aivan torin laidassa.

Painopiste on siirtynyt valmiiden, käsintehtyjen tuotteiden myynnistä enemmän käsityötarvikkeiden myyntiin. Nyt on muotia tehdä käsitöitä ja jos Pellavasydän joutuu kokonaan lopettamaan, kaupungista ei enää löydy käsityötarvikemyymälää. Tämän vuoksi olisi tärkeää saada toiminnalle jatkaja. Asiakaskunta on vuosien aikana vakiintunut ja markkinoimalla naapurikuntiin sitä voi laajentaa entisestään. Lähikunnista kun puuttuu kattava käsityöliike.

Nykyisissä toimitiloissa on oivat mahdollisuudet myös valmistaa itse tuotteita. Tila on jakaantunut moneen huoneeseen, joten myös erilaisten toimintojen yht'aikainen suorittaminen on mahdollista.

Jos jatkaja haluaa pitää valikoimissaan myös välitysmyynnissä olevat tuotteet, alkuinvestoinnin tarve vähenee. Tämänhetkistä tuotevalikoimaa voi käydä katsomassa kotisivulla www.pellavasydan.fi

Yhteystiedot	Mervi Lamminen, p. 050-3283265, mervi.lamminen@uusikaupunki.fi
Työpaikan osoite	Ylinenkatu 26, 23500 UUSIKAUPUNKI
Työ alkaa	01.09.2013, tai sopimuksen mukaan
Työaika	kokoaikatyö
Työn kesto	yli 12 kuukautta, Haen jatkajaa yritykselle
Haku päättyy	10.07.2013
Ilmoitus jätetty	12.06.2013
Ilmoitusnumero	8261853

Yrittäjät rekistereissä

Nykyään on vaikka minkälaista yhteisöä, johon voi kuulua. Facebook on niitä pullollaan. Yksi hyvä foorumi, mihin itse kuulun, on Suomen Käsityöyrittäjät https://www.facebook.com/groups/suomenky/
Jos olet itse käsityöyrittäjä, suosittelen tuohon sivustoon liittymistä. Sieltä saa paljon hyvää, käytännönläheistä tietoa ja voi kysyä itseään askarruttavia kysymyksiä.

Kyseessä on suljettu ryhmä, mutta sillä on myös yleinen, kaikille näkyvä sivu:
https://www.facebook.com/Suomenky
Tästä sivustosta saa mm. luettelon yrittäjistä, jos vaikka etsit verhoilijaa tai kankaanpainajaa jne. Myös erilaisia myyntitapahtumia on sinne listattu ja yrittäjien blogeja.

Tämän ryhmän kautta minut kutsuttiin mukaan Taidon ja Käsityön Viikon juttuun Taitava Tyyppi:
Ei tässä teille ole mitään uutta, mutta voithan käydä kurkkaamassa

http://taitavatyyppi.blogspot.fi/2013/04/matka-kasityoyrittajaksi.html


Eihän sitä tiedä, miten taitavaksi sitä vielä tuleekaan! Aijai, kun meinasin jo innostua, mutta sain sentään pidäteltyä. Löysin nimittäin (uudelleen) tällaisen kuvankäsittelyohjelman, millä saa tehtyä vaikka minkälaisia temppuja kuville. No juu, ymmärränhän minä, että jos alkuperäinen kuva on huono, niin ei siitä nyt ihan mahdottoman hienoa saa tehtyä noillakaan konsteilla, mutta jotain "koristelua" kuitenkin. Alan siis opetella.

http://www.picmonkey.com/
Oletteko kokeilleet?

No, en mä sitten osannutkaan. Tähän kuvaan tein hienot kehykset, valkaisin nuo hampaat. laitoin vielä enemmän punaa poskiin, mutta en saanut niitä muutoksia tallennettua - ihan niinkuin se olis kysynyt rahaa? Ja ilmainen tämän piti kuitenkin olla. Täytyy jatkaa harjoituksia, jotta taitavaksi tulisi. Mervi

Pois, pois, pääsiäinen...

Tänään viikon työ aloitettiin siivouksella. Olin ehkä jo muutaman minuutin myöhässä ja ihmettelin kovin, kuinka ständi on jo paikallaan ja ulko-ovi auki, mitä ihmettä? Oi, siellä minun ihana Pirkko oli jo aloittanut työt, enkä edes tiennyt, että on tulossakaan...no olihan meillä viime viikolla  puhetta, että tarttis lattia pestä.

Monena päivänä pärjään ihan hyvin yksiksenikin, vaikka keppieni kanssa sohlaankin. Mutta sitten on näitä päiviä, ettei siitä tule mitään. Siivous ja tavaroiden roudaaminen.

Pääsiäisjutut pakattiin laatikkoon. Vähän mietteliäänä laatikkoa suljin - mikähän on tilanne vuoden päästä? Sain ryhtyä taas ihanimpaan hommaan, ikkunoiden somistamiseen. Yksi ikkuna tuli sen verran valmiiksi, että saatoin sen illaksi jättää. Siihen tuli kevätpipoja ja koruja. Pääväritykseksi nousi oranssi.

Huomenna jatkan toisen, kolmannen ja neljännen ikkunan kanssa, ilman apua.

Harmistuksen aiheena tänään oli rahaliikenne. Vaikka pankkikorttikone onkin vähentänyt huomattavasti rahan kuljetuksia, kuitenkin silloin tällöin rahaarahaakin pitää viedä pankkiin. Maaliskuun alusta Osuuspankki ilmoitti, että minun pitäisi käydä tekemässä uusi sopimus rahaliikenteestä. Tähän asti olen saanut jättää rahat pankin tiskille, muttei se enää käy. Ne viedään yösäilöön ja jokaikinen rahan vienti maksaa. Juu ei, vaan maksan JOKAIKISESTÄ setelistä tietyn summan, mitä en halua edes muistaa. Kolikot on tähän asti laskettu pankissa, mutta nyt kaikki rahat menevät Turkuun ja ne lasketaan siellä!

Luulenpa, että löytyy paljon tavallisia ihmisiä, joiden tilillä tapahtuu enemmän kuin minulla yrittäjänä. Silti minua rokotetaan ankarammalla kädellä vain siksi, että olen yrittäjä. Miksi ihmeessä?

Eräs asiakaspalvelutilanne jäi vähän harmittamaan. Sovitimme asiakkaan kanssa korjaamaani asua, mutta koska olin yksin, piti samalla pitää silmällä myös toisen asiakkaan avuntarvetta. Kummallekin olisin halunnut antaa enemmän aikaani ja huomiotani. Toinen totesikin tyyliin, että "täällä on kovin rauhatonta" kun joku vielä tuli ja meni. En siis voinut olla koko ajan hänen vieressään. Tuollaista tilannetta ei kai voisi hoitaa muutoin kuin ottamalla toinen ja kolmas työntekijä, mutta se taas on sula mahdottomuus.

Kiva, kun on kevät tulossa ja kirkkaat värit työntävät pois kaiken synkän ja harmaan! Tästä postauksesta nyt kylläkin tuli näin mustavalkoinen, kun kamera jäi kotiin...
Mervi

Niin äkkiä aika kuluu...

Puoli vuotta on mennyt yhdessä hurauksessa! Tänään tuli päätökseen pikku-Mervin "työura" Pellavasydämessä. Vähän haikeissa tunnelmissä vietimme viimeistä yhteistä päivää. Onneksi en jää aivan tyhjän päälle, sillä Lissu on vielä ainakin vähän aikaa apunani.

Joku aika sitten minulle soitti kolmas työharjoittelusta kiinnostunut työntekijä ja hänen kanssaan oli puhetta maaliskuun alusta - silloin olisi taas "tilaa" yhdelle harjoittelijalle. Olin vaan niin typerä, etten ottanut nimeä tai puhelinnumeroa ylös, joten en voi tarkistaa, mikä on tilanne nyt. Odotamme siis jännityksellä huomista aamua, onko meitä kaksi vai kolme....

Tänään oli arvonlisäverojen ilmoittamisen ja maksamisen viimeinen eräpäivä. Erittäin ikävää maksaa kerralla koko vuoden alvit. Kirjanpitäjäni on toki tämän tästä tuonut minulle laskelmia, että "maksa nyt vähän kerrallaan", mutta minähän en ole ottanut kuuleviin korviini viisasta neuvoa. Nyt oli siis iiiiiso lasku maksettavana. Rahoja kasaan riipiessäni pohdin taas tämän yrittämisen mielekkyyttä.

Toisaalta ja toisaalta....

Pellavasydämen Mervi
ps. kamera on taas hukassa, joten ei ainukaistakaan kuvaa ole tähän lisättävissä. Ei -  mutta näytänpä teille vanhan, pöhkön kuvan! En muista, tuliko tästä mainosta, mutta sellainen oli alunperin tarkoitus. Yrittäjän on uskallettava laittaa itsensä likoon....

Kaikki muut paitsi pusero ja silmälasit on Pellavasydämen tuotteita.

Kirjoitukseni Mielipide-palstalle

Joulun alla tunsin oloni jokseenkin turhautuneeksi, kun totesin "kaikenmaailman markkinoilla" myytävän käsitöitä pilkkahintaan. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja kirjoitin paikallislehteen ehdotuksen jutuksi. Tällaisen lähetin:

Käsityön hinnoittelusta

Tänä vuonna – ja varsinkin nyt joulun alla – on ollut havaittavissa huomattavaa innostusta käsityön tekemiseen. Nuoret ovat innostuneet, samoin täti-ihmiset, jotka eivät ole sitten koulun käsityötuntien puikkoihin tarttuneet.

Pellavasydämessä on pidetty suosittuja paperinarukursseja, monet kymmenet ( useampi sataa ehkä)  valokranssit on valmistuneet  innokkaissa sormissa valaisemaan pimeyttä ympärillämme.

- Osasyy on varmasti siinä, että on ilmaantunut hauskoja, helppoja ja nopeatekoisia ideoita toteutettavaksi.

- Media on kertonut meille useammastakin tieteellisestä tutkimuksesta, jotka todistavat käsityön tekemisen olevan hyväksi mielenterveydelle (yksi sattumanvarainen esim. http://www.palmenia.helsinki.fi/laku/seminaari/sinikka_pollanen.pdf )

- Olemme heränneet eettisiin valintoihin: kerskakulutuksen vastapainoksi haluamme kestävää kehitystä, ekologisia tuotteita – olemme huolestuneita hiilijalanjäljestämme. Kauhistumme kehitysmaiden lapsityövoiman käyttöä, ”halveksimme” halpatyövoimalla tuotettuja lyhyen elämänkaaren tuotteita ja opettelemme tekemään eettisiä valintoja ostoksissamme.

Haluamme uskoa, että käsintehtyä tuotetta arvostetaan.

Mutta miten on, arvostetaanko sitä? Puheissa ehkä, entä käytännössä?

Joulun alusaika on myyjäisten aikaa. Ihmiset tungeksivat ostamaan leivonnaisia, pullaa ja pipareita, käsitöitä, laatikoita, kransseja, joita on valmistettu hyväntekeväisyyteen tai ansaitsemismielessä. Haluamme mieluummin ITSE TEHTYÄ kuin kaupasta ostettua. Aina kun ei itse ehdi tai viitsi….

Kaikki tämä on omasta mielestänikin ehdottoman kannatettavaa. Mutta. Sitten tullaan siihen asiaan, jonka vuoksi vuodatukseni aloitin.

Käsityön tekijät myyvät tuotteensa alihintaan!

Jos villasukkien tekijä ei itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on jotain tekemistä”.  Muistamme varmaan pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla tahollaan (ulkona julkisesta keskustelusta) nousivat takajaloilleen. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Jos mummot myyvät sukkia torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut, palkat, sähköt jne….

Ainakin osa tottuutta on siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7 eurolla? Kyllä nainen voi, muttei kukaan mies hinnoittele työtään tuolla lailla (oho, oliko ylilyönti?!)

Miten tämä sitten ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa – vai onko se utopiaa?

Sivujuonne asialle: Verotus on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää…  Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin myös harrastelija.

Tämä purkaus koskee varsinaisesti omaa alaani, käsityön tekemistä. Olen alkanut pohtia, että mitähän nuo leipomot ajattelevat? Onko sillä alalla samanlainen fiilis – että myyjäisissä syödään yrittäjän joululeipää?

Toimitus oli sitä mieltä, että "asia on hyvä, mutta...". Kirjoituksestani lohkaistiin yksi osa ja jokseenkin tällainen versio siitä julkaistiin viikko, pari sitten:

Käsityön tekijät myyvät tuotteensa alihintaan!

Jos villasukkien tekijä ei itse arvosta omaa työtään sen vertaa, että myy tuntien aherruksen tuloksen vain lankojen hinnalla, kuinka ihmeessä voimme olettaa, että asiakkaat sitä arvostavat. Yleensä tekijä selittää, että ”tämä on vain ajankulua, että on jotain tekemistä”.  Muistamme varmaan pääkaupunkiseudulla käydyn keskustelun asematunnelin mummoista, jotka myivät käsitöitään, mutta joku viranomainen olisi halunnut sen kieltää. Syntyi kansanliike puolustamaan mummojen oikeutta hankkia lisätienestiä. Käsityöyrittäjät omalla tahollaan nousivat takajaloilleen. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Jos mummot myyvät sukkia torilla tai myyjäisissä lankojen hinnalla, miten oikea yrittäjä, joka haluaisi tienata elantonsa käsitöitä myyntiin tarjoamalla, pärjää tässä kilpailussa? Ei mitenkään. Hänen pitää maksaa arvonlisävero, tulovero, vuokra, mainoskulut, palkat, sähköt jne….

Ainakin osa tottuutta on siinä, että hinta kertoo arvostuksen. Olen laskenut, että miesten pitkävartisten sukkien neulomiseen kuluu aikaa n. 10 tuntia ja lankojen hinta lähentelee 10 euroa. Miten siis sukat pitäisi hinnoitella? Voiko niitä myydä 7 eurolla? Miten tämä sitten ratkaistaisiin? Minun mielestäni vaikkapa villasukkien hinnoittelua pitää nostaa reilusti. Sekin mummo, joka niitä torilla myy, alkaa pyytää kunnon hintoja. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvaa ja käsityötä aletaan oikeasti arvostaa – vai onko se utopiaa?

Verotus on asia, josta mieluiten vaietaan, se on niin ikävää…  Tosiasia on, vaikkei sitä millään haluttaisi ymmärtää, että jokaisesta villasukasta tienattu euro on veronalaista tuloa ja se pitää ilmoittaa verottajalle. Näin tekee rehellinen yrittäjä ja yhtä hyvin myös harrastelija.

Nimim. Kolikolla on kaksi puolta

Monet tutut ja asiakkaat olivat arvanneet kirjoituksen minun kynästäni lähteneeksi, mutta edes oma tyttäreni ei arvannut. Kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut mitään negatiivista, käsityön tekijät ovat kylläkin olleet kirjoitukseni kanssa samaa mieltä. Kyllähän se vähän pelotti, että jos vaikka asiakkaat kaikkoavat tai alkavat muuten karsastaa, mutta sitten päätin, että jonkunhan on kissa nostettava pöydälle. Eivät asiat muutu, jos ei kukaan niistä puhu tai kirjoita. 

Olen puhunut. Mervi.

Pieni yrittäjä isojen joukossa - Haavi auki!

Tänään olikin aikainen herätys, jo klo 7... Olin ilmoittautunut Haavi auki- infotilaisuuteen. Herätessäni noin epätavallisen aikaisin (haluaisin nousta ylös vasta klo 10 paikkeilla) tuli ensimmäiseksi mieleen perua koko lähteminen. Mutta siis menin mukaan.

Moni muukin paikkakunnan yrittäjä oli paikalla. Kaupungin ja yrittäjien yhdessä ideoima koko vuoden mittainen imago-kampanja lanseerataan ihan pian. Mitä kaikkea kampanja sisältää, se on vasta aavistettavissa, mutta ainakin televisiomainontaa, sosiaalisen median (facebook, Twitter, youtube...) hyväksikäyttöä, tapahtumia, kilpailuja ja mitähän kaikkea...



Vaikka tunnenkin itseni - no en kylläkään itseäni, vaan yritykseni - kovin pieneksi isoisten rinnalla, haluan olla mukana. Tässä nimenomaisessa kampanjassa on tarkoituksena oman paikkakunnan esille tuominen. Meillähän on täällä niin paljon: ihana saaristo, puhdas luonto, vireä kulttuuritoiminta, monipuolinen pikkukauppojen tarjonta, ystävällinen palvelu ja vaikka mitä muutakin...

Tällä hetkellä valmiina on facebook-sivusto, käypä tutustumassa ensimmäiseen Camp-tapahtumaan, joka on sellainen "selviytyjät" -tyyppinen kilpailu! klik  ja klik

Yrittäjät puurtavat monesti yksinään ja senkin vuoksi on kiva välillä kokoontua yhteen, suunnitella yhteisiä kampanjoita ja ennen  kaikkea puhaltaa yhteen hiileen. Tottakai se vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä, mutta uskon, että tämäkin Haavi auki-ilmiö tuo paljon iloa ja hyötyä Uudellekaupungille, sen asukkaille, yrittäjille ja esim. tänne muuttoa suunnitteleville.

---tässä välissä käväisin parturissa ---nyt on oikein mummokiharat päässä!

Nyt otan pikkupäikkärit ja iltapäivällä suuntaan muiden kirjoittajien kanssa kansalaisopistoon suunnittelemaan elämänkertaa. Mummoutta siis kaikin puolin.

Pellavasydämen Mervi

Niin ja hei! Oletkos jo osallistunut arvontaan? Kannattaa toki, kirjapalkintoa olisi tarjolla. klik

Mikä minä olen, mitä minä teen?

Liisa heitti haasteella blogissaan Nouseva Myrsky. Siihen kuuluu kertoa itsestään työn kautta 8 totuutta.

Olen näköjään nyt tällaisella analysoivalla tuulella ja tästäkin sain pohdittavaa  - keittiöpsykologian tasolla.

Minut on kasvatettu vanhanaikaisesti, mikä tarkoittaa kaiken muun ohessa sitä, että "lasta ei liikaa kehuta". Tuossa voisi vielä korvata sanan "liikaa" sanalla "ollenkaan". Vanhemmat taisivat kovasti pelätä sitä, ettei vaan jälkikasvusta tule ylpeitä ja omahyväisiä. Ei tämä varmaankaan kaikkiin vaikuttanut sitä ei tätä, mutta monet meistä kantavat sielussaan huonoa itsetuntoa ja kärsivät siitä vielä aikuisenakin.

Jos meitä jostain joskus kehuttiin, niin siitä mitä olemme TEHNEET HYVIN. Ei kai koskaan siitä  MILLAISIA OLEMME? Päänsilitystä saattoi seurata hyvistä koenumeroista, äidin auttamisesta, tottelemisesta...Mutta koska saimme kuulla olevamme mukavia, rakkaita, hyviä...puhumattakaan että olisimme kauniita? Toisaalta muistan kuulleeni VERTAILUA vaikkapa naapurin lapsiin, ne käyttäytyivät kuulemma paremmin tms.

HYVÄKSYTÄÄNKÖ MINUT JUURI TÄLLAISENA, VAIKKA EN TEKISI YHTÄÄN MITÄÄN?

No, mutta, Liisa ei tarkoittanut mitään tällaista. Mielelläni kerron teille työhistoriastani ja sillä onkin ollut suuri merkitys siihen, mikä minusta on tullut.

1) Ensimmäinen kosketus työelämään tapahtui jo lapsuudessa. En muista vapaita ja huolettomia kesälomia, vaan kesämuistot täyttyvät työskentelyllä mansikkamaalla. Opettajavanhemmillani oli sivubisneksenä mansikkamaa, jossa tietysti tarvittiin "lapsityövoimaa" - kitkemistä, kuokkimista, perkaamista, istuttamista ja tietysti ihanien mansikoiden poimimista. Hyttysiä, paarmoja, auringon paahdetta ja kipeää selkää työn raskaan raatajille.

Tähän liittyy myös ensimmäiset kokemukset yrittäjyydestä. Kilpailimme sisareni kanssa siitä, kumpi pääsee aamulla mukaan torireissulle. Harjoittelimme myymistä ja jännitimme päivän tulosta, saadaanko kaikki myytyä.

2) Ensimmäinen kesätyöpaikka kodin ulkopuolella minulla oli lukioikäisenä. Pääsin lapsenhoitajaksi, missä työssä en kuitenkaan ollut montaa viikkoa vaan vaihdoin kioskin apulaiseksi tai tavallaan hoitajaksi, sillä olin siellä aivan yksin. Silloin ei työtä valikoitu, vaan tehtiin ja iloittiin siitä, mitä oli tarjolla. Inhosin lastenhoitoa yli kaiken, mutta niin vaan sinnittelin siinäkin työssä. Kioskin omistajasta muistan vieläkin kauhisteluni siitä, miten raskasta yrittäjän työ on. Kädet lähes verillä, tukka hapsottaen, ainainen kiire ja huoli olivat ne asiat, jotka minä, nuori tyttö, hänessä näin.

3) Monta kesää olin kaupan kassalla ja koin sen hyvin turhauttavaksi. Kaikki tienestit menivät omiin ostoksiin ja työ oli hyvin tylsää. Ihmettelin vakituista väkeä, miten ihmeessä ne löytävät haastetta ja iloa niin ikävästä ja yllätyksettömästä työstä. Ehkä vähän riepoi myös ajatus "palvelijan" osasta. Sittemmin olen oppinut arvostamaan asiakaspalvelua tärkeänä työnä. En osannut silloin ottaa sitä asiakkaiden kohtaamisena, josta taas nykyisin nautin kovasti!

3) Minusta piti tulla opettaja, opiskelin sitä varten 5 vuotta yliopistossa. Simsalabim ja urani kääntyi toisaalle. Silitin pyykkiä kuunnellen samalla radiosta ohjelmaa vajaakuntoisten työllistämisestä. Vedin töpselin seinästä ja lähdin käymään työvoimatoimistossa sillä seurauksella, että seuraavana päivänä aloitin työt työvoimatoimistossa ja juuri työllistettynä. Sille tielle jäin. Ilman koulutusta (eihän yo-tutkinto ole sitä?) olin vuosia töissä valtion virastoissa: henkikirjoittajalla kiinteistörekisterin pitäjänä, metsäopistolla toimistoapulaisena ja loppujen lopuksi verotoimistossa. Kävin työn ohella suorittamassa merkonomin tutkinnon, mutta aina jäi harmittamaan kesken jääneet akateemiset opinnot. Nyt kun ajattelee, niin haittasiko mitään....

4) Ihan pienen ajanjakson olin äitiysloman jälkeen myös tehdastyössä. Muutaman kuukauden yritin oppia ompelemaan nahkakalustoja - huonolla menestyksellä. Työ oli kiireistä ja olin tottumaton sellaisiin työolosuhteisiin. Muistan moittineeni sotkua ja epäjärjestystä, minä, pöh! Sekin oli kyllä opettava ajanjakso, sillä nyt usein ajattelen millaista on olla työntekijänä kun olen itse työnantajan roolissa. Meillä piti olla lääkärintodistus, jos oli pakko käydä vessassa muulloin kuin lakisääteisillä tauoilla...

5) Vuonna 1989 pääsin verotoimistoon, ensin vajaakuntoisten työllistämistuella. Olin siis liikuntavammainen jo tuolloin. Onnistuin saamaan vakituisen viran heti kohta ja se kyllä nosti itsetuntoani huomattavasti. Ihan hirveästi nautin työstäni verotoimistossa. Ensin olin asiakaspalvelussa lähinnä laskemassa verokortteja. Sittemmin siirryin kiinteistöverotukseen ja siitä pidin ehkä vielä enemmän. Jos minun piti miettiä jotain kivampaa hommaa, niin en keksinyt! Iso merkitys oli tietysti mukavalla työyhteisöllä ja kivoilla työkavereilla ja esimiehellä.

6) Tilanne muuttui kun muutimme nykyiselle paikkakunnalle. Sain täälläkin viran verotoimistosta kiinteistöverottajana. Se, mikä ennen oli ollut kivaa, ei enää ollutkaan samanlaista. Fyysinen kuntoni lähes romahti. Vaikka olin jo ollut monissa leikkauksissa, nyt alkoi käveleminen ja jopa istuminen olla liian kivuliasta. Muutaman sairasloman jälkeen sain eläkepaperit.

7) Eläkkeelle jääminen oli kova pala. Ei enää työkavereita, ei kahvitunteja, mikä minä olen, olenko minä enää mikään? Ensimmäisenä eläkepäivänä soitin koulutoimistoon ja kerroin, että voin tehdä opettajien sijaisuuksia nähdäkseni mistä olen jäänyt paitsi, kun ei minusta opettajaa tullutkaan. Hyvin pian totesin, että on Luojan lykky, ettei tullut. Hirveän kamalaa hommaa, sijaisena varsinkin. Tenavien opettamisessa suurin työ on järjestyksen ylläpitäminen, opettamiseen ei ehdi paneutua. Aikuisopiskelijoita kouluttaisin sen sijaan oikein mielelläni. Pieni opettaja minussa nostaa tämän tästä päätään ja pyrkii päästä esille!

8) Taas yksi simsalabim - ja minusta tuli yrittäjä. Naapurin rouvan kanssa olimme muutaman kerran jutelleet käsitöiden tekemisestä ja siitä, miten niitä saisi myytyä. Yhtenä aamuna luin paikallislehdestä että vanha pieni puutalo olisi vuokrattavana. Kerroin sen naapurille, kävimme katsomassa ja päätimme perustaa kaupan. No, mutkiakin tuli matkaan ja vähällä oli että suunnitelma olisi karissut, mutta niin vaan 11.4.2008 oli Pellavasydämen avajaiset. Ja lopun te tiedättekin. Tässä kerroin aiemmista liiketiloistani.

Mitähän seuraavaksi?

Mervi

Käsityöläisen arkea

Jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. On tehtäviä, jotka tekee mielellään ja sitten niitä hommia, joita siirtää ja siirtää, kun ovat niin ikäviä. Moni yrittäjä perustelee valintaansa sillä, että on mukava itse valita työnsä ja aikataulunsa. Aina ei voi siltikään.

En ole oikeastaan valinnut käsityöläisyyttä, yrittäjyyttä ainakaan. Sattumalta ajauduin tähän.

- Käsityöyrittäjän arjessa MINUN MIELESTÄNI mukavinta on, kun saa istua ja tehdä käsitöitä. Voi olla, että jaottelu olisi erilainen, jos liikkumiseni ei olisi niin vaikeaa. Mutta näissä olosuhteissa nautin kaikkein eniten virkkaamisesta ja neulomisesta telkkarin ääressä.

- Seuraavaksi hauskinta on ihmisten tapaaminen, asiakaspalvelu.  Mielestäni olen paljon kehittynyt sosiaalisilta taidoiltani. Joskus kaupanpidon alussa jopa arkailin kohdata asiakkaita ja varsinkin esitellä omia tuotteitani. Nykyään olen rohkeampi. Ei ole tilannetta, että en keksisi jotain keskusteltavaa. Olen oikeassa elementissäni kun saan kertoa asiakkaille uusia käsityöideoita. Luulenpa, että alankin enenevässä määrin järjestää erilaisia kursseja.

- Hauskaa on myöskin kehitellä uusia tuotteita. Kovin paljon en pidä ompelukoneen ääressä istumisesta, mikä taas johtuu kivuista, joita se aiheuttaa. Ompelu sinänsä on kivaa.

- Kaupanpito on kivaa. On ihanaa somistaa ikkunoita ja suunnitella erilaisia asetelmia ja esittelyjä putiikkiin. Vielä kivampaa se olisi, jos pääsisin liikkumaan niin kuin tahtoisin. Nykyisellään tarvitsen aina apua.

Kivoja asioita on siis paljon, mutta on myös niitä vähemmän kivoja.
- Yhtään en tykkää paperihommista. Vaikka olen koulutukseltani merkonomi, en voi sietää kirjanpitoa. Kaikki kuittien järjestely ja laskujen maksaminen on ikävää puuhaa.

 - Rahan käsittely ja miettiminen ei ole kivaa. En haluaisi hinnoitella tuotteita. Ikävintä kaupassa on kassatyöskentely, rahan ja kuittien kanssa plärääminen.

- Järjestyksen ylläpitäminen tuottaa minulle tuskaa.

Tänään on edessä työ, jota inhoan. Osan siitä kävin jo putiikissa tekemässä. Laitoin joulukuun kuitit järjestykseen. Meillähän kirjoitetaan jokainen kuitti käsin ja se kyllä on  työlästä, mutta huvittaa aika monia asiakkaita. Pankkikorttikuittien ja käteiskuittien täsmääminen ja kirjaaminen ei ole vahvoja puoliani. Yleensä alan tätä työtä tehdä kesken työpäivän ja senhän tietää  millainen show siitä tulee, kun välillä tulee asiakkaita ja loppupäivästä kaikki on yhdessä kaaoksessa.

No, tänään on vuoden viimeinen päivä ja kaikki laskut pitää olla maksettuna, myyntitiliasiakkaille tilitykset hoidettuna ja kuitit ja laskut järjestyksessä. Yök! Yhtään en ole viisastunut viime vuodesta. Silloinkin ihan viimeisillä minuuteilla yritin saada pankkiasiat hoidettua.

Lähdenpä tästä siis hoitamaan ikävät asiat pois, sitten saan taas istahtaa nojatuoliin, ottaa palmikkopiponeulomuksen esille ja katsella jotain mukavaa tallentamaani telkkariohjelmaa, Sydämen asialla vaikkapa?

Mervi

Ei Itellaakaan aina tarvii moittii...

Meillä on ollut aika hurlumheitä puodissa!
"Kaikki" tekee nyt käsitöitä ja se on ihanaa. Tarvikkeita haetaan ja ne loppuu kesken. Myin jo oman kanavaneulani, kun muut loppuivat. Keskeneräisestä huivineuloksesta otettiin pyöröpuikot asiakkaalle, kun muita ei ollut jäljellä. Yksi asiakas tuli Taivassalosta asti hakemaan kranssin rengasta, ei ollut yhtään. Hyvin kun yritetään palvella, niin purettiin valmis kranssi ja siitä saatiin kuin saatiinkin asiakkaalle omansa.

Upeasti ovat tukkuliikkeet palvelleet - Lappajärven Värjäämöstä tulee paperinarut seuraavaksi päiväksi. Sinelliin piti maksaa 5 euroa pikatilauslisää niin sain metallirenkaat seuraavaksi päiväksi. Ja Itella ei viivytellyt yhtään. Tänä aamuna toivat postin naiset iiiison paketin kotiovelle ja nostivat valmiiksi autoon, kun pyysin. Hyvää palvelua. Kiitos!

Yksi poikkeus on ja se onkin tosi harmittavainen. Käsityöyritys kärsii ilmeisesti kassavajeesta, kun ei saa tavaraa toimitettua. Erityisen ikävää on se, ettei viesteihin vastata millään tavalla. Kerran menetetty luottamus on vaikea kursia kasaan myöhemminkään. Yrittäjä saattaa joskus unohtaa, että se toinen yrittäjä (jälleenmyyjä, käsityöläinen,  Itella...)  on myös asiakas - työpaikoilla puhutaan sisäisistä asiakkaista. En millään haluaisi vaihtaa toimittajaa, mutta nyt on pakko.

Tänään jo yksi asiakas kyseli joulutavaroita, mutta jouduin kertomaan, että "pukin pajassa" kyllä kovasti ahkeroidaan, mutta myyntiin tuotteet tulevat ehkä vasta loppukuusta. Pientä paniikkia on jo selvästi havaittavissa!

Sain järjestettyä paperinarukurssin Taivassaloon. Neuvon siis valokranssin ja valoryijyn tekemistä. Trappulan koululle otettiin ilmeisen positiivisella mielellä vastaan, sillä minulta jo kyseltiin, voisinko järjestää jotain muutakin kädentaitojen opetusta. Ja minähän kehuin itseäni - kukas kissan hännän nostaa, jollei kissa itse. Marraskuun 15. päivä klo 18 on siis Taivassalossa Trappulan koululla reilun tunnin opastus, joten lähitienoon innokkaat sinne mukaan!

Mervi

Terveiset kaupunginjohtajalle

Eilen oli taas jännittävä päivä.
En ole tainnut tässä blogissa kertoakaan, että olen mukana kunnallisvaaleissa ehdokkaana. Eilen oli oman puolueeni ehdokkaiden palaveri ja se pidettiin Pellavasydämessä.

Sen olenkin jo kertonut, että Uusikaupunki on saanut uuden kaupunginjohtajan. Atso Vainio aloitti työnsä vain muutama viikko sitten. Alkajaisiksi hän oli ilmaissut halunsa tutustua jokaiseen puolueeseen ja siis myös me saimme kutsun. Minulta kysyttiin, että voisinko olla tilaisuuden järjestäjänä ja suostuin.

Tämä tilaisuus oli myös oiva harjoitus siihen, miten nykyisissa tiloissa onnistuu isomman porukan "istuttaminen". Kotoa toimme lisätuoleja ja pienillä järjestelyillä saimme kutakuinkin mukavat oltavan noin kymmenelle henkilölle. Kahvitarjoilukin sujui varsin mallikkaasti, kun olin pyytänyt miestäni toimimaan tarjoilijana. Hän huolehti siis siitä puolesta.

Aivan ensimmäisenä sisään astuikin juuri kaupunginjohtaja, vaikka häntä odotettiin vasta puoli tuntia toisten jälkeen. Oli oikein kotoisaa ja lämminhenkistä keskustelua - ei mitään pokkurointia. Itse otin useammassakin yhteydessä esille yrittäjyyden eri puolia. Lähtiessä ojensin Vainiolle myös virkkaamani korin, jonka vuorissa luki Uusikaupunki. Saatesanoiksi sanoin:" Liikkeestäni haetaan matkamuistoja. Oikein edustavaa ja toimivaa sellaista ei vielä ole keksitty. Toivon, että aina tätä katsoessasi mieleesi tulevat me pienen pienet yrittäjät isojen Soijatehtaiden ja Mersuvalmistajien varjossa. Tämä on niin vaatimaton lahja, että kukaan ei voi syyttää lahjonnasta"....tai ainkin jotain sinne päin.

Tänään pidinkin sitten vapaapäivän ja nautin tavallisesta arjesta - myöhäisestä heräämisestä, yksinolosta ja mitääntekemättömyydestä.

Yrittäjät merellä

Paikallislehti järjesti merellisen illanvieton pursiseuran paviljongilla, jonne meidät kuljetettiin paatilla - niinkuin täkäläinen sanoo. Tällaisia "ilmaisia lounaita" kuulemma järjestetään joka vuosi, mutta minä näin kutsun vasta ensimmäisen kerran. Ihmettelin, ettei enempää porukkaa ollut mukana. Etupäässä "vanhoja konkareita" eikä yhtään juuri aloittanutta. Tunsin itseni enemmän ja vähemmän orvoksi.

Ruoka oli siiis...siiis niin hyvää, ettei sanotuksi saa! Keskustelua viriteltiin markkinoinnista yleensä ja erityisesti lehtimainonnasta ja hiukan kaavailtiin yhteismainontaa myös radioon ja televisioon.  Ei mitään maatamullistavaa ja tuskin sellaista, mihin esim. minun rahkeeni riittäisivät. Pohdinnat "miksi väki valuu oman paikkakunnan ulkopuolelle ostoksille?" eivät tuottaneet uusia vastauksia, innovaatioista puhumattakaan. Todettiin, että sille ei voi mitään. Aina on niitä, jotka menevät "merta edemmäs kalaan". Toisaalta Uusikaupunki on niin hieno kaupunki ja tarjoaa kattavasti kaikenlaista ostettavaa, joten tänne kannattaa kyllä houkutella väkeä muualtakin ostoksille. Maksuttomat parkkipaikat ja hyvä palvelu ainakin houkuttelee jopa pääkaupungista asiakkaita meille.

Tässä yhteydessä taas ihmettelin tai paremminkin totesin, että yrittäjien oletetaan kuuluvan yrittäjäyhdistykseen. Muussa tapauksessa et saa kutsua tällaisiin pippaloihin, jäät ulkopuolelle yhteisistä projekteista (joka kaupungin tukemista) jne.. Minäkin olin paikalla sattumalta, kun yhden vuoden kuuluin alajaostoon "palveluyrittäjät".  Kutsu tähän illanviettoon lähetettiin vain yhdistyksen kautta. Vuosimaksut ovat kuitenkin kohtuuttomat näin surkeasti tienaavalle yrittäjälle.

Lopputulemana totean, että olisi kannattanut jäädä kotiin. Valvoin suuren osan yöstä, kun olin liian kipeä. Se hyvä ruoka laittoi jostain syystä vatsan polttamaan ja  2-kertaisesta lääkityksestä huolimatta jalat särkivät niin, etten saanut unen päästä kiinni.

Toisaalta olen sitä mieltä, että jos jotain järjestetään, yritän omalta osaltani olla mukana.
Mites te muut yrittäjät, kuulutteko yrittäjäyhdistykseen ja osallistutteko yhteisiin tilaisuuksiin?

Keskeneräisiä ajatuksia taiteen tukemisesta

Tämä pohdintani on siis täysin keskeneräistä - kannattaakohan sellaista edes julkaista?

No mutta, ehkä saan tässä kirjoittaessani ajatuksiani järjestykseen tai joku voi kommentoinnillaan selkeyttää niitä. Ajatus lähti siitä, kun luin jostain OIKEAN TAITEILIJAN vaatimuksista saada apurahaa työskentelyynsä. Oikea taiteilija oli tässä yhteydessä kuvataiteilija.

Pyytämättä tuli mieleeni, että miksi pitäisi? Saada apurahaa. Eikös me kaikki tulla toimeen sillä, mitä me saamme aikaiseksi ja myymme. Työntekijä tarjoaa työpanoksensa ja saa siitä palkan. Taiteilija maalaa taulun, myy sen ja elää sillä. Kuvanveistäjä, valokuvaaja jne. samoin. Esiintyvä taitelija saa kuukausipalkkaa tai palkkion keikastaan ja elää sillä (tai sitten ei elä....)

Seuraavaksi tuli mieleen, että KYLLÄ KULTTUURIA PITÄÄ TUKEA. Olen muuten kulttuurilautakunnassa, joten minulla pitäisi olla selkeä näkemys asiasta, mutta kun ei ole...

Helposti ajatellaan, että kulttuuri ei ole välttämätöntä toimeentulolle, joten siitä voidaan ensimmäisten joukossa luopua, jos rahat on tiukalla. Tähän löytyy kyllä vasta-argumentteja. Kulttuuri tukee henkistä hyvinvointia, ennaltaehkäisee syrjäytymistä jne..

Näistä ajatuksista siirryin itseeni ja omaan tekemiseeni.

Minä teen käsitöitä. Käsityö-yrittäjä tekee kauniita töitä, myy ne ja elää sillä. Saamatta minkäänlaista tukea tai apurahaa. Minä en tee käsitöitä elääkseni, mutta se on toinen juttu. Puhutaan nyt yleisesti yrittäjistä.

Ja se pointti on tässä: Moni tulee liikkeeseeni, seisahtuu ja ihastelee: "Oi kun täällä on kaunista!" Varsinkin, jos liikkeellä on kaksi tai useampia yhdessä, saatan kuulla ääneen ihastelua: "Hei, katso nyt miten kiva idea!" Ja poislähtiessään vielä saattavat sanoa, että oli kiva piipahtaa. Joku on joskus jopa sanonut, että tämän voimalla jaksaa taas jatkaa matkaa...

Tarjoan siis ihmisille nautintoa.

Iloa. 

Virkistystä. 

Taidekokemuksen. 

Kulttuuria.

Kulttuuria, jota ei yhteiskunta tue.

                                                              
Selvennykseksi: Kaikki tämä on sallittua. Ei meillä tokikaan ole ostopakkoa. Itsekin saan suurta iloa siitä, että voin ilahduttaa asiakkaitani.
                                                                   xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Sama juttu pätee moniin "markkinatapahtumiin". Käsityöläisiä yritetään saada paikalle ja sitten kuitenkin heiltä peritään valtavan isot paikkamaksut. Ainakin joskus käy niin, että ihmiset/asiakkaat vain kulkevat ja nauttivat näkemästään. Saattavat jopa ääneen sanoa, että on kiva vain kuljeskella ja katsella. Ja tietysti siihen on oikeus. Sille käsityöyrittäjälle jää siis maksumiehen paikka. Olenkin joissakin paikallisissa pikkutapahtumissa todennut, että mielestäni näille YRITTÄJILLE PITÄISI MAKSAA siitä, että viitsivät vaivautua paikalle ilahduttamaan ohikulkijoita.

Nyt on taas ohi iso myyntitapahtuma Wanhassa Satamassa Helsingissä. Hiukan olisi tehnyt sinne mieli, mutta matka on pitkä... Mitenkähän siellä ovat käsityö-yrittäjät saaneet tuotteitaan myydyksi ja elantoa itselleen kerättyä - talven varalle?

Oletko samaa vai eri mieltä näistä ajatuksistani?
Mervi kysyy....

Lähetyslista ja tarkennus myyntitiliasiaan

Olen sinisilmäinen.
Oikeasti ja kuvaannollisesti. Luotan ihmisiin. Tai no, löytyy minusta kyllä kyyninen puoleni.

Jonkun verran minulta kysytään neuvoja myyntitiliasioissa. Neuvon sen, minkä osaan, mutta aina pyrin muistuttamaan, että jokainen tapaus on erilainen ja varmimman neuvon saa esim. verotoimistosta.

Tarkennus: Myyntitili sinällään ei oikeuta arvonlisäveron suorittamiseen vain provisiosta. Koko casen pitää noudattaa välitysmyynnin sääntöjä. Tässä linkki, jossa puhutaan kyllä ihan muunlaisesta kaupasta. 

Lähetyslista:  Aloitin käsitöitteni myynnin viemällä tuotteeni osuuskunta-tyyppiseen kauppaan myyntitilille. En koskaan kirjannut viemiäni tuotteita mihinkään, en saanut mitään listaa myydyistä tuotteista, enkä tiennyt mitä oli vielä jäljellä. Kuukausittain sain summan tilille ja sillä hyvä.

Näin toimii moni minunkin kaupassani. Luottavat, tai sitten eivät viitsi nähdä vaivaa, tai...

Suosittelen alusta asti opettelemaan kunnon kauppatavoille! Kysymys ei ole luottamuksesta vaan selvyydestä ja riskien minimoimisesta. Olen oppinut sen nyt kantapään kautta.

Yrittäjäkollega vihjaisi, että "joku minulle käsitöitä myyntiin tuova" oli sanonut, ettei ole saanut kaikkia tilityksiä. Tyypillinen huhu, jonka alkuperää ei minulle suostuttu kertomaan. Miten sinä olisit toiminut? Minä aloitin soittorumban. Soitin kaikille myyjilleni, mutta kukaan heistä ei sopinut tuohon kuvaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, eikä mitään ollut jäänyt hampaankoloon. Moni kyllä myönsi, ettei ole pitänyt tuotteistaan kirjaa...

Kun yritin saada lisätietoa, oli huhu jo ehtinyt siihen, että olen soitellut. Seuraavaksi minun piti lähteä muistelemaan entisiä myyjiä, sillä kuulemma "tapauksen" tuotteet eivät enää ole Pellavasydämessä myynnissä. Nyt olen kaikki muistamani käynyt läpi, eikä vielä ole "tärpännyt". Voitte varmaan kuvitella, mikä sotku tästä on tullut. Toiset pahoittivat mielensä siitä, että minä edes epäilen heitä tuollaisesta puheesta. Olen selittänyt, että minulla ei ole vaihtoehtoja. Toiset ihmettelivät yrittäjien välisen lojaaliuden puutetta. Joku epäili huhua haluksi tuottaa vain harmia. Haluan saada asian päätökseen ja selvittää, jos joku on pahoittanut mielensä. Yrittäjällä kun ei oikein olisi varaa pahoihin puheisiin. En tiedä, miten tämä päättyy.

Kun siis lähetät tai viet käsitöitä jollekin myyntiin - mihin tahansa ja millä systeemillä tahansa - tee lähetyslista. Kirjoita ylös tuotteet, määrä ja hinta. Lasku on helppo tehdä lähetyslistan mukaan. Siitä on myös helppo tarkistaa, mikä on tilanne: paljonko on myyty ja mitä on jäljellä. Kumpaisenkin osapuolen.

On olemassa valmiita jäljentäviä lomakkeita tähän tarkoitukseen, mutta aivan hyvin sen voi tehdä itsekin vaikka ruutupaperille. Itse olen tehnyt Wordilla asiakirjamallin, johon vain lisään kunkin tapauksen tiedot.
Vahingosta viisastuneena.

Uusia juttuja ja kuvia olisi taas takataskussa, mutta tämän halusin nyt tähän kohtaan "vuodattaa" pois sydämeltäni. Huomenna jää nähtäväksi lähdenkö putiikkiin vai pidänkö vapaapäivän? Teille haluan toivottaa kesäisen ihanaa viikonloppua. Mervi

Häkkiin vangittu

Leijonien luolassa

Viimeisin postaukseni hinnoittelusta näyttää tuoneen tavallista päivää enemmän lukijoita blogiini. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa täällä piipahtavista on käsityöläisiä, jotka itsekin myyvät tuotteitaan. Viitsisitkö sinä vastata muutamaan kysymykseen tuossa oikealla - voisin vastausten perusteella muokata juttujani enemmän kiinnostaviksi.

Karsintaa pitäisi suorittaa...?

Katsotteko telkkarista Jim-kanavalta ohjelmaa Leijonien Luola? Siitä on tullut itselleni lähes lemppari. Joku siinä kolahtaa, vaikka toki ymmärrän, että formaatti toistaa itseään. Nyt on menossa kanadalainen versio, jossa ökyrikkaat sijoittajat ottavat vastaan eri alojen yrittäjiä, joilla on toinen toistaan merkillisempiä liikeideoita. Tarkoituksena on saada sijoittajat innostumaan yrityksestä ja sijoittamaan siihen. Aika usein ei onnistu. Yrittäessäni samaistua noihin yrittäjiin, peilaan samalla omia ideoitani ja yrittäjyyttäni. Voin kuvitella itseni sinne itkemään nolouttani, kun minut diskataan...

Uskoisin, että ensimmäisenä minulle huomautettaisiin liian suurista kuluista. Liikehuoneiston vuokraaminen käsitöiden myyntiin osoittaa suurta rohkeutta tai sitten järjen köyhyyttä. Omalla paikkakunnallani putiikkien vuokrat liikkuvat 1000 euron molemmin puolin. Paljon halvemmalla pääsisi perustamalla esim. verkkokaupan tai keskittymällä vain käsityön tekemiseen.

Toiseksi saisin pyyhkeitä liian laajasta valikoimasta. Pitäisi keskittyä muutamaan tai ehkäpä vain yhteen tuotteeseen ja kehittyä siinä.

Katteitani moitittaisiin aivan varmasti. Bisnesmaailmaan ei kuulu helläsydämisyys.

Markkinointiani halveksittaisiin olemattomaksi ja amatöörimäiseksi.

Jne..

En tiedä, kumpi puoli minusta pääsisi voitolle, selittäjä vai marttyyri? Yrittäisinkö sanoa, että kun ei tämä olekaan minulle leipätyö, sellainen harrastus vain. Että nautin nimenomaan asiakkaiden kohtaamisesta kasvoista kasvoihin. Että haluan työpaikan, johon mennä. Että en halua tehdä samaa tavaraa päivästä toiseen, vaan haluan toteuttaa miljoonia ideoitani. Että ei kukaan maksa minun käsitöistäni, kun en itsekään raaski paljon maksaa. Että en osaa tehdä mainoksia ja ne maksavat niin hirveästi. Että en ole päivääkään saanut koulutusta yrittäjyyteen. Yrittäkää nyt ymmärtää...

Tai sitten alkaisin itkeä.

Yrittäjä tarvitsee pakettiauton

Koska olen invalidi, saan autostani autoveronpalautusta. Auton ostohinta on siis hiukkasen halvempi. Aikoinaan verovähennyksen sai vain uuteen autoon, joten minäkin pääsin "käsiksi" uuteen. Sittemmin olen vaihtanut autoa noin kolmen vuoden välein (siinä ajassa vero vanhenee).

Auton osto on vaikeaa, siis se valitseminen. Autosta sinänsä en ymmärrä juuri muuta kuin sen värin. Kaikkein tärkeintä autossani on se, että sinne on vaivaton mennä ja helppo istua. Niitä autoja ei olekaan montaa! Nykyinen autoni on ollut aikas hyvä valinta. Vieläkin autoon istuutuminen on aikamoinen sirkustemppu, mutta ei kuitenkaan mahdoton tehtävä.

Nissan Note

Vaikka tämä kauppakassini onkin ulkoa pieni auto, se on sisältä iso - näinhän autoja mainostetaan!
Yleensä aina autoni on täyteen pakattu, mutta aika harvoin siellä onkaan minun lisäkseni ketään muuta. Takatilaan mahtuu tavaraa ja isojakin huonekaluja. Kierrätyskeskuksen pojat joskus katsovat minua hitaasti, kun pyydän niitä nostamaan jonkun ison jutun autooni. Nyökyttelen vaan päätäni ja sanon, että "kyllä se mahtuu!"

Tällä viikolla kävin kangastukussa ja nyt on auton perä ahdettu täyteen matonkudepaketteja. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, ne ovat siellä "säilytyksessä" ja kauan....

tällaiselta näyttää Noten peräpää sisältä...

 

 

Tuo tilkkulaatikko on ollut autossa jo monta viikkoa, ensin penkillä, mutta sittemmin pudonnut jalkatilaan. Aina en edes muista, mistä tavarat on tulossa ja minne menossa....

Muutama päivä sitten mieheni kuskasi taas kerran autollisen kangaspakkoja kotiin ja huokasi: "Kyllä sun tarttis saada isompi liiketila". Mitä ihmettä, miksei se tykkää kangasrullista ruokailuhuoneessa?

Onnekseni minulla on hyvä mies. Aarre.
Mervi