Nyt pitäisi keksiä hyvä systeemi näille. Itseäni on palvellut sellainen jako, että laitan eri laatikkoon kesäkauden ja talven lehdet. Erikseen virkkausmallit (esim. Kauneimmat Käsityöt) ja taas ompeluideat. Lisäksi täytyy varmaan ottaa huomioon lehtien ikä - ehkä vuosikymmenittäin?
Olen antanut näitä lehtiä asiakkaille lainaksi. Toiset ottavat itselleen kopioita, jotkut ehkä vain selailevat ja inspiroituvat. Pääasia, että tulevat käyttöön ja hyödyksi.
Toisaalla, "konttorin" puolella on kaikki käsityökirjani. Niitäkin lähes täysi hyllykkö.
Kävin tänään Turussa kädentaitomessuilla. Aika niukat oli. Ehdin ja jaksoin kiertää Antiikkimessupuolen myös. Melkeinpä kahteen kertaankin. Ostin ainoastaan yhden käsityökirjan, yhdet helmet ja yhden tuotteen (tai siis 5 kpl) myyntiinkin. Esittelen sen erikseen, jahka taas löydän edes yhden kolmesta kamerastani.
Pellavasydämen Mervi
