Teatteripuvustus

Kaikista käsitöistä mieluisinta minulle taitaa olla teatteripuvustuksen valmistaminen. Olen tehnyt sitä jo monta vuotta Lentävä Lokki -nimiselle paikalliselle kesäteatteriryhmälle. Se on luovaa työtä, missä välillä joudun todella haastamaan itseni. Ompelutyönä taas teatterin puvut ovat vähiten haastavia sikäli, että kukaan ei katso vaatteen nurjalle puolelle! Saumojen ei tarvitse olla oppikirjan mukaisia, kunhan kestävät pesua ja kovaa käyttöä.

Tulevan kesän projekti on eläimellinen. George Orwellin Eläinten vallankumous. Ihan kaikkia eläinpukuja ei ole tarvinnut tehdä alusta alkaen. Ja niin.... enhän minä niitä TEE, vaan Arja, Pellavasydämen ompelija. Minä käyn harjoituksissa ja saan ohjeet ohjaaja Raija Nokkalalta ja tuon sitten terveiset ompelimoon.

Tässä esimaku tulevasta:

Nyt on jo kaikki suuret linjat luotu ja kaikilla puku - tästä eteenpäin hiotaan yksityiskohtia. Joku pyytää komiat epoletit ja majurin hihanauhat ja mehän googlataan ja tehdään!

Vaikka työ on suurpiirteistä, välillä joutuu kyllä käsinompeluunkin, mitä inhoan. 

Haasteista kerron yhden esimerkin. Vuohi halusi, että hänen päähineensä pysyy juuri leuan kohdalla, jotta hän voi "väpättää" partaansa, niinkuin oikeakin vuohi tekee. Hmmm.... mistä saisimme silikonia? Mietimme ja kyselimme kaupoista, eikä tarpeeksi tiukkaa tavaraa löytynyt, kunnes avustajani muisti: STAYUPIT!. Ja me sukkakaupoille. Vähän harmitti rikkoa hienon hienot juhlasukat, mutta niistäpä saatiin juurikin tarpeeksi pitävä leuka.

Välillä pitää tietysti sovittaa, miten hevosen pää pysyy päässä. Ei imartele minua.

Pellavasydämen Mervi

Projekti "Henkselit"

Meillä on asiakkaana nuori mies, joka on erittäin tarkka vaatetuksestaan. Malli, koko, värisävy - pitää olla just eikä melkein.

Nyt hänellä oli uusi haastava pyyntö. Nuori mies kaipaa henkseleitä. Eikä mitä tahansa henkseleitä, vaan sellaisia, tiedättehän Suomi-filmeistä, isoisän pussihousujen nahkalenkkihenkseitä. Meni siinä tovi, että ensinkään ymmärsimme yskän.

Harmi, että löysin nämä oikeasti vanhat miesten henkselit vasta projektin jälkeen. Olisimme päässeet huomattavasti vähemmällä, jos olisi ollut malli. Vaikka ei nämä yksyhteen toiveen kanssa olekaan.

Ensin tutkimme netistä kuvia. Sitten lähdin etsimään materiaalia. Kiersin kaikki mahdolliset paikat löytääkseni noita kiristimiä. Tähän hätään kun ei ehtinyt tukusta tilata - jos olisi saanutkaan? Onnekseni löysin kirpputorilta tällaiset uudet. Malli ei näissäkään ollut toivottu, mutta saisimme irrotettua näistä nuo kiristimet. Sitku löytyi kiristimet, piti vielä löytää samanlevyistä kuminauhaa. Meidän piti tyytyä tavalliseen kumppariin,  vaikka oikeasti henkseleissä on erilaista.

Yhdestä monista tarvikelaatikoista etsittiin sopivia vipstaakeja.

Sitten etsin sopivan väristä nahkaa. Onnekseni kierrätyskeskuksesta löysin (ilmaiseksi) laukun, jonka väri natsasi just eikä melkein ja osoittautui vielä aidoksi nahaksi.

 Vihdoin löytyi nahkapaskallekin töitä. Ja onneksi Arja hallitsee myös nämä nahkahommat.

Napeiksi löytyi just passelin näköiset. Myöhemmin kylläkin osoittautuivat hankalan mallisiksi ja menevät vaihtoon, sillä ovat niin "paksut" ettei vyö kulje niiden ylitse.

Ehdotin asiakkaalle, että hän saa hinnanalennusta (näissä meni kaikkiaan toista työpäivää), jos suostuu mannekiiniksi. "Ai, mikä se on?" Mutta suostui.

Ja nuorisohan pitää henksleitä "turhan panttina" roikkumassa sivuilla. Ihan miten vaan.

Ehkei tule seuraavan 10 vuoden aikana samanlaista haastetta vastaan, mutta nyt me se osataan! Voimme siis paukutella olemattomia henkseleitämme.

Pellavasydämen Mervi

Puvustusprojekti

Rakastan käsitöitä, mutta en ihan kauheesti tykkää ompelusta. Olen hätiköitsijä ja haluaisin äkkiä valmiiksi enkä toisaalta pysty kauan istumaan ompelukoneen ääressä kun alkaa selän hermo jumittaa.

Teatteripuvustuksen luominen on kuitenkin oikein mieluista hommaa. Siinä ei tarvitse tehdä millintarkkaa työtä, kunhan saumat kestää ja luovuutta piisaa. Syksyllä sain tosi haastavan työn. Jälkeenpäin jouduin toteamaan, että tein saamastani tehtävästä itse turhankin hankalan. Työn olisi voinut tehdä - ja loppujen loppujen lopuksi niin kävikin - paljon yksinkertaisemmin.

Tämän projektin kanssa on hiuksia harottu ja kiukuteltu. Lopputuloskaan ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Koska teatteripuvustuksia ei saa kuvata, en voi näyttää muuta kuin tämän keskeneräisen prototyypin.

Hommasin tuollaista päällystettyä superlonia firmasta, joka valmistaa autojen istuimia. Sen ompelu oli hankalaa. Siis todella hankalaa.

Ehkä jostain teflonpaininjalasta olisi ollut apua, mutta minä käytin lakanakangasta saumoissa. Oman haasteensa toi työn suuri koko, eihän sitä saanut ompelukoneeseen mitenkään päin hyvin.

Tuskastuneena valitin miehelleni, etten ikinä enää tee puvustuksia. Hän kun tietää, miten mieluista se on aina minulle ollut, rauhoitteli:" Kyllä sää voit sellaisia tavallisia puvustuksia ottaa vastaan, muttei mitään tollaisia hullumaisia." Niinpä. Toisaalta sen työn suola on juurikin sen haastavuudessa.

Tässä(kin) projektissa tarvitsin mieheni apua. Olen jo oppinut, että kun selitän, mitä pitäisi saada aikaiseksi, vastaus on jotenkin tämän suuntainen: "Ei se ole mahdollista, ei onnistu!" Mihin minä vastaan, että SEN ON ONNISTUTTAVA. Pitää vain keksiä.

Pellavasydämen Mervi
Ps. lopputuloksen näet, kun ostat lipun Uudenkaupungin Teatterin näytelmään "Loma", joka alkaa helmikuussa. Kannattaa ehdottomasti. Ei kylläkään tämän puvun vuoksi, mutta se on hauska esitys.

Solmupuu ja "solmupuu"

Eilen näytin, kuinka tehdään paperinarukranssi käyttäen Alice A:n solmupuuta. Se on kaunis ja käyttökelpoinen, helposti mukaan otettava työväline. Mutta jos ei sellaista ole, voi samanlaiseen lopputulokseen päästä kotikonsteinkin.

Kuten hyvin tiedätte, minä olen impulsiivinen ihminen ja tykötarpeet olisi hyvä löytyä kädenmitan päästä, tai muutoin projekti saattaa jäädä haaveeksi. Niinpä me suunnittelimme - tai Veera sen oikeasti keksi - miten työ tehdään tuolien avulla.

Ensin otetaan reilusti riittävä määrä loimilankaa. Me käytimme kalalankaa, mitä sattui löytymään. Toinen pää loimesta solmitaan jonkun tapin ympäri. Sinne kuulemma kannattaa tehdä solmu, jotta jatkotyöskentely onnistuu.

Paras tapa olisi kiinnittää toinen pää loimista naulan taakse solmulla. Silloin työtä voi jatkaa niinkuin solmupuulla tehdessä. Työ otetaan vaan pois naulasta ja siirretään poispäin. Jos sen sijaan kiinnittää sen pään tuolin tappiin, niinkuin me teimme, työn jatkaminen täytyy tehdä päinvastaisesta päästä.

Allaolevan kuvasarjan mukaisesti työssä edetään siis päinvastaiseen suuntaan kuin solmupuuhussa. Mutta jokainen voi tehdä omanlaisensa virityksen, mikä vaan tuntuu kätevimmältä.

Toinen pää kiinnitettiin lähinnä olevan tuolin tappiin (vasemmalla) ... ja toinen pää toisen tuolin pinnoihin (oikealla), mihin ylimääräinen loimi solmitaan.

Sitten vaan aletaan tekemään solmuja niinkuin viimeksi näytin. 

Nyt on ainakin kaksi vaihtoehtoa:

1) pidät tuolit lähekkäin, jolloin yllät tekemään solmut, mutta varaat tuonne oikeanpuoleiseen päähän tarpeeksi lointa ja päästät sieltä sitä mukaa kun näkyvä loimi täyttyy. Istut itse tuolilla, jotta se ei luista karkuun.

2) Siirrät vasemman puoleisen tuolin niin kauas, että koko loimi on näkyvissä. Silloin joudut liikkumaan itse solmuja tehdessäni. Laita tuolille jokin paino, ettei se liiku.

3) Veera mietti, että voisihan tuon tehdä niinkin, että toinen pää naulaan ja toiset päät solmii vyötärölleen, mistä sitten päästää lointa sitä mukaa, kun saa valmiiksi.

Nyt on siis tekeminen meillä hanskassa, seuraavaksi alamme miettiä, minkälaisista materiaaleista kranssi olisi kiva tehdä. Villalanka, paperinaru, silkki- tai muu nauha ym. Itse haluaisin saada röhelöhuivilankaa sovitettua työhön kuin työhön, sitä kun on meillä yllinkyllin. Mutta mikä olisi oikein kesäinen materiaali?

Pellavasydämen Mervi

Luovuus ja siisteys välttelevät toisiaan?

Hamassa lapsuudessani ja vielä nuorena äitinä olin "siisti" ihminen. Tavarat olivat paikoillaan, kaapit järjestyksessä ja huoneet siistit. Luulen, että se on luonteessa, ei kasvatuksessa. Meillä oli sisareni kanssa yhteinen työpöytä. Minun puoleni oli aina siisti ja hänen osuutensa kaaoksessa. Samoin oli kaappien laita. Lasten ollessa pieniä siivosin lelut pois lattialta, petasin joka aamu pedit ja joka ikinen lauantai petivaatteet joko tuuletettiin tai  vaihdettiin, pölyt pyyhittiin, vessa pestiin ja koko huusholli imuroitiin.

Mutta. Käänne tapahtui kymmenisen vuotta sitten.
Minä aloin luovaksi tai ehkä minussa kytenyt luovuus pääsi pintaan.

Ennen sitä olin kyllä tehnyt käsitöitä, mutta en olisi koskaan sanonut itseäni luovaksi. Muistan sen hetken, kun tajusin, että OSAAN tehdä ja suunnitella jotain uutta. Jouduin järjestämään lastenleirin ja halusin sinne askartelua. En ollut sitä ennen juurikaan - edes lasten kanssa - kummemmin askartelua rakastanut. Tuona kesänä minä hurahdin. 

Kun jäin eläkkeelle 2003 päiväni alkoivat täyttyä käsitöistä. Sittemmin minusta tuli yrittäjä. Nyt voin jo itsekin myöntää olevani luova. Huom. luovuutta on monenlaista, esim. luova ongelmanratkaisutaito.

Ja kyllä. Kyllä minä joudun toteamaan, että luovuus minussa aiheutti melkoisen sekasotkun elämässäni. Pääni sisällä myllertävät monenlaiset ideat ja to do -listat. Kaikki paikat on täynnä aloitettuja käsitöitä, lankoja, langanpätkiä, kangastilkkuja, neuloja ja nappeja. Ikäväkseni joudun toteamaan, että luovuuden myötä myös huushollini on yleensä sekaisin. Vaikka rakastankin järjestystä, en pysty sitä pitämään. Meille eivät mahdu käsityöt ja siisteys yht'aikaa. Eilen jo esittelinkin, miltä meidän kodin joulunalus näyttää...(illalla kyllä siivosin lankasotkut).

Luova hulluuteni näkyy myös putiikissa. Tavarat eivät millään tahdo pysyä järjestyksessä. Tiskini on aina kaaoksen vallassa. Tänään se näyttää tältä

Olen ostanut käsityöläisiltä villasukkia, kun en millään ehdi itse kutoa tarpeeksi. Valikoima on hiipunut lähes olemattomaksi. Tai siis, kyllä sukkia on, mutta aina jotenkin vääränlaisia tai -kokoisia.
Sain kun sainkin muutamat heppasukatkin:

Mites lukijat? Siellä on varmasti paljon käsitöitä tekeviä - saatteko te pysymään paikat siistinä? Voikohan siihen vielä vanhana oppia, että aina olisi kaikki tavarat paikoillaan ja sotkut selvitettynä?

Pellavasydämen Mervi

Luovuutta, taitoa vai jäljittelyä...

PIANONSOITTO 
Osaan soittaa pianoa. Olen jopa opettanut pianonsoittoa. Mutta. Osaan soittaa vain nuoteista.
Hmmm... "vain nuoteista" siksi, että haluaisin osata soittaa myös improvisoimalla ja korvakuulolta. Mutta en osaa. Olen jonkun kerran sanonut, että minun mielestäni pianonsoitto on kuin koneella kirjoittamista - sen voi jokainen oppia. Toiselle helpompaa, toiselle vaikeampaa ja hitaampaa.

Totta puhuen, jonkun verran osaan myös vapaata säestystä. Minulle se tarkoittaa sitä, että esim. lauluun on merkitty melodia ja soinnut, jolloin osaan soinnutella ja kehitellä jonkinlaisen vasemman käden "lirutuksen".

KÄSITYÖT
Jokunen vuosi sitten, kun olin vasta aloittelemassa käsityöyrittäjyyttä, keskustelin aivan muussa yhteydessä  erään naisihmisen kanssa. Hän ihaili tuotteitani, joita oli nähnyt netissä ja kertoi osaavansa myös itse tehdä käsitöitä. Tähän hän jatkoi mielenkiintoisen lauseen, jota olen usein pohtinut jälkeenpäinkin. "Osaan kyllä jäljitellä toisten töitä, mutta en osaa itse luoda mitään uutta".

TEKNIIKKA
Olen erittäin kehno kaikenlaisessa teknistä taitoa vaativassa. Saan hajalle kaikenlaiset tekniset vempeleet, nitoja on jo liian vaativa minulle. Tietotekniikkaan liittyvät asiat ovat vielä hankalampia. Tottakai jotain osaan, mutta....

Suvi kehui blogini uutta, syksyistä ulkoasua ja toivoi itse(kin) osaavansa luoda haluamansa taustan. Tässä kerron, että en todellakaan ole osannut itse tehdä tätä. Tyttäreni on neuvonut tuon ylhäällä olevan bannerikuvakollaasin tekemisen ja nuo sivulla olevat vaahteranlehdet olen napannut ilmaisesta blogin taustoja tarjoavasta nettisivustosta (klik)  Jos ilmenee tarvetta, voin neuvoa (kröhöm) miten se sieltä kopsataan!

ELI SIIS
Karrikoidusti haluaisin kertoa, että olen päätynyt tällaiseen päätelmään:
Minä osaan monenlaista. Osaan soittaa pianoa, osaan tehdä käsitöitä, osaan muokata blogia.
Mutta luovuus? Mitä on luovuus - olenko minä luova? Muutama vuosi sitten olisin aika huolettomasti vastannut, että minusta on kaikenlainen luovuus kaukana. Esimerkkinä ajattelin silloin juuri pianonsoittoa.
- Osaan kyllä soittaa pianoa, mutta se on "koneellista" nuottien seuraamista.
- Vaikka sukankutominen ohjeen mukaan ei välttämättä helppoa olekaan, on kuitenkin toinen asia osata luoda jotain ihan omaa, jokin sellainen malli tai väriyhdistelmä, jota ei ole ennen edes nähnyt.
- Valmiin blogin taustan kopsaaminen ei vaadi kovin kummoista taitoa, luovuutta tarvitaan, kun haluaa ihan itse tehdä sen taustan alusta asti. Noh, siinä tarvitaan kyllä lisää taitoakin.

TAITO, LUOVUUS, JÄLJITTELY
Taito ja luovuus taitavat olla eri asia? Tietojen ja taitojen soveltaminen alkaa jo olla luovuutta, vai onko sekin taitoa? Sukan kutominen mallia katsomalla on jäljittelyä, mutta siinä vaaditaan kuitenkin taitoa.

Sellaiselle ihmiselle, joka ei osaa tehdä käsitöitä, olen usein sanonut, että ihmiset ovat luovia kovin eri aloilla. Ehkä mielenkiintoisin alue on "luova ongelmanratkaisu". Hei, nyt tuli mieleen, että olen tainnut tästä ennenkin kirjoittaa... no, ei kai se haittaa?

Mitä sinun mielestäsi on luovuus? Oletko sinä luova?

ps. tämä teksti alkoi kummuta, kun mietin, mitä vastaan Suville. Taidan olla aika luova, kun yhdestä kommentista kirposi n. 3000 merkin kirjoitus!

Mervi