Prosessin hallintaa

Onpa ollut piiiitkä tauko. Elokuun ajan olen totutellut jakamaan työpäiväni Arjan kanssa. Tai tarkalleen ottaen puoli päivää. Hän tekee ensimmäisen kuukauden 4 tuntia päivässä, seuraavan kuun 6 tuntia ja lopuksi 8 tuntia päivässä, mikäli jaksaa. Hyvin meiltä yhteistyö sujuu, oikein mainiosti. Olemme samanlaisia temperamentiltamme, Arja kylläkin nopeampi liikkeissään. En tahdo perässä pysyä, niin vikkelästi se liikkuu ja touhuaa. Ja ompelee huolellisesti, tekee paljon parempaa jälkeä kuin minä. Mutta minähän en olekaan tähän hommaan kouluja käynyt. Nyt minulla on oiva tilaisuus saada oppia käytännössä. Puolin ja toisin vahvistamme toisiamme.

Tässä vauhdissa huomaan, etten jaksa. Normisti, yksin ollessani, pidän paljon taukoja, istuskelen ja tuijotan ruutua. Ensi viikolla tulee vielä vauhtia lisää, kun saamme kolmannen työkaverin. Pariksi, ehkä kolmeksi viikoksi, tulee Tanja harjoittelemaan lähinnä suomen kieltä. Siihen kun lisätään vielä henkilökohtainen avustajani, niin johan on soppa! Toivottavasti ei toteudu sanonta "mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa". Delegointitaitoni ovat kyllä lujilla. Päivät pitäisi suunnitella jo etukäteen.

Olemme täystyöllistettyjä korjausompelun kanssa. Sen lisäksi on ilmaantunut muutama teatteripuvustus. Omien tunikoiden tekeminen on pakosti jäänyt. Työmme on vaihtelevaa ja haastavaa. Hintoja on nyt pakko tarkistaa (ylöspäin), koska tavoitteena on ompelijan palkkaaminen. Tähän asti olen sanonut halpoja hintoja ihmetteleville, että "eläkeläisen aika on halpaa". Mutta onhan se kummallista, että tämän tästä asiakas korottaa hintaa, jonka ilmoitan. Tälläkin viikolla pyysin hihojen lyhentämisestä 12 euroa, mutta miesasiakas halusi maksaa 15 euroa. Tässäpä olikin takana dilemma: olin aiemminkin ottanut 12 euroa, miten nyt olisin enemmän pyytänyt? Noh, tätä hinnoittelua työstämme; kellotamme työaikaa ja teemme pysyvän hinnaston, jota ei tarvitse "pärstäkertoimen" mukaan lukea.

Paljon olen jo parantanut työtapoja. Varausvihko on auttanut muistamaan. En enää kirjoita tilauksia mihinkään muualle kuin tuohon vihkoon. Sitten ei tarvitse etsiä lippuja ja lappuja ja lehden kulmia, mihin olisin tilauksen kiireessä kirjoittanut. Unohdukset on näin saatu minimoitua.

Toinen parannus liittyy juurikin hinnoitteluun. Kun työ valmistuu, se laitetaan pussiin ja pussin päälle lappunen, jossa on hinta valmiina. Eipä tarvitse enää toistamiseen miettiä ja muistella, eikä toinen toiseltaan kysellä. Tällaisista pienistä asioista koostuu hyvä asiakaspalvelu ja oma työ helpottuu.

Olen ottanut tavaksi esitellä tehty työ asiakkaalle. Näin asiakas hyväksyy työnjäljen. Löysin muuten kätköistä itselleni kirjoittamani taulun: "Tee työ niin hyvin, että voit sen sentti sentiltä esitellä asiakkaalle. Jos et ehdi tehdä kunnollista työtä, älä edes aloita."

Saimme eilen kolme valtavaa pahvilaatikollista syksytuotteita. Eteiseen somistimme tällaisen nurkkauksen.

Kävi taas vanhanaikaisesti - kirjoitin ihan muuta mitä olin ajatellut. En juuri koskaan suunnittele valmiiksi mitä kirjoitan. Ainoastaan joku ajatus tai kuva siintää mielessäni. Tällä kertaa piti kertoa syksyn uutuuksista, joita putiikkiin saapui, mutta ajatus lähti harhailemaan. Otsikkokin piti siis muuttaa.

Niistä uutuuksista sitten seuraavalla kerralla.

Pellavasydämen Mervi

Viikko sitten lauantaina, entä ensi lauantaina...

On se kurjaa/ihmeellistä/harmillista/yllättävää miten äkkiä viikko menee. Taas on lauantai, kun siitä juuri vasta nautittiin.

Viime lauantaina löysin poislaitettavien kamojen joukosta muutaman sykähdyttävän käsintehdyn tuotteen.

Tässä on renkaan ympärille kerätty kuusi servettirengasta. Ne ovat käsin valmistettu ja jos oikein tarkkaan etsii, saattaa huomata pienen pieniä käsin ommeltuja pistoja. Minä arvostan käsitöitä ja erityisesti huolellisesti tehtyjä töitä. En ymmärrä, miksi edes aloittaa jotain valmistamista, jos heti on ajatuksena vaan saada nopeasti valmiiksi.

Jostain syystä nämä ihanat (saattaisko syynä olla väärä väri) lautasliinarenkaat on joku hyljännyt, minä olen ne hoteisiini ottanut, ja nyt minäkin olen laittamassa ne pois, kun ei vaan tule kaikkia renkaita käytettyä. Eivät mahdu laatikkoon nämä. Myyn tämän sarjan laittoman halvalla, 3 euroa koko satsi eli 8 ruusua, jos oikein kuvasta lasken. Sopisiko nämä teidän kotiin?

Seuraava satsi on minun itse tekemiäni. Olin yhteen aikaan aivan mahdottoman innostunut saven kanssa työskentelystä. Se avasi minulle, mitä harrastus on parhaimmillaan. Kun saa olla vain itsensä kanssa ja toteuttaa omia visioitaan.

Nämä lautaset olen tehnyt sillä ajatuksella, että niistä oikeasti voisi jotain syödä. Ei se meidän perheessä kuitenkaan ole koskaan onnistunut. Nyt ne ovat kaapissa vaan tiellä, kun en keksi näille käyttöä. Vaikka vähän riipasee, myyn nämä kuusi lautasta pois hintaan 3 euroa. Voileipälautasina, tarkoilulautasina niitä ehkä voisi pitää, en ole varma? Elintarvike....mitäikinälupaataitarkastusta näillä ei ole.

Viimeiseksi esittelen teille kaikkein työläimmän näistä kolmesta käsityötuotteesta. Se on vanha ryijy, jonka ystäväni toi minulle Pellavasydämeen myytäväksi. En tiedä tästä käsityötaidonnäytteestä oikeastaan mitään. Tällaisten ryijyjen tekemispaketitkin maksavat satasia. Tästä saat nyt valmiin ryijyn 50 eurolla. Ainut näkyvä miinus siinä näyttäisi olevan, että alareuna on vään epätasainen, uskon että sen saa korjattua laittamalla alareunaan tukevan puukepin.

Tietääkö muuten joku lukijoista tuosta ryijystä jotain?

Paljon olen tavaraa saanut pois nurkista - jonkun muun nurkkiin muuttamaan, hihiiii. Viimeiseksi sitten kipataan loput tavarat kierrätyskeskukseen.

Huomenna Uudessakaupungissa alkaa Merefesti. Tänne meidän nurkille se todennäköisesti näkyy ja tuntuu tuskin mitenkään. Olemme niin kaukana markkina-alueesta.

Vielä on yksi käsitöihin liittyvä postausidea lähes valmiina odoattamassa. Sitten pidän jonkunmoisen blogitauon. Olen ollut huomaavinani, että lukijat alkavat vähän jo kyllästyä minuun. Lukijoita kyllä käy päivittäin monta sataa, mutta ilmeisesti minä olen muuttunut puumaiseksi, kun en kykene enää herättelemään innostusta, kiinnostusta, harmistusta tai mitään muutakaan. Pitkä rivi nollia kommenttikentässä kertoo minulle, että saan yksinpuhelua käydä. Paitsi Saila käy piristämässä yksinäisyyttäni. Toki välillä joku muukin, mutta selvä ero aiempaan.

Kerron tämän etukäteen siksi, ettei teidän tarvitse turhaan huolestua, että olenko sairaalassa tai mitä. Ei, minä vaan koitan keksiä kiinnostavampia aiheita ja miettiä, olisiko tarpeen jotain tehdä toisin.

Siltikin - juuri tässä yhteydessä kiitän teitä jokaista lukijaa, jotka olette putiikissa käyneet ja kertoneet että olette blogin lukijoita. Vaikka se aina jotenkin hämmentää, se myös erittäinkin ilahduttaa. On kiva saada palautetta ja varmistus siitä, että lukijoissa on IHAN OIKEITA IHMISIÄ. kiitos!

Mihis aikaan päivää, viikkoa, kuukautta, vuotta .... laittaisin kellon soittamaan, että herään taas  blogia kirjoittamaan?

PELLAVASYDÄMEN MERVI

Elämä ei ole yksinkertaista, mutta jännittävää se on...

Mahdatko muistaa, kun joulun alla kirjoittelin jännittävää pohdintaa elämästä ja unelmista? Kerroin tuolloin, että meidän perheelle oli tarjoutunut tilaisuus uudenlaiseen ratkaisuun. Emme kauan joutuneet olemaan jännityksessä, sillä asia ratkaistiin, mutta meidän kannaltamme kielteisesti. Kirjoitin tästä pettymyksestä postauksessa "Pettymyksen sietämisen taito"

Nyt kun asia on jo lähes unohtunut (tyyliin happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista) ja asioita järjestellään ihan toisella tavalla  - nyt se yhtäkkiä tuodaankin yhdellä puhelinsoitolla uudelleen eteemme!

Elämä ei oikeasti ole suoraviivaista, eikä sitä voi läheskään aina ennakoida!

Nyt meillä on viikonloppu aikaa miettiä, mitä teemme: tartummeko alkuperäiseen tarjoukseen ja lähdemme viemään elämäämme aivan uuteen suuntaan vai sanommeko kylmänrohkeasti "EI, emme enää ole halukkaita aloittamaan alusta, kun ei se silloin onnistunut."

Tässä tulee taas niin ilmiselväksi meidän (minun ja puolisoni) erilaiset ajatustapamme. Kommunikointimme saattaa ajoittain olla hankalaa (joskus se on ihan mahdotontakin!) Mieheni miettii ratkaisut aina yksikseen  valmiiksi ja kun minä kysyn, hänellä on selkeä vastaus. Minä taas mietin puhuessani -  tarvitsen siis toisen ihmisen, joka keskustelee kanssani, siinä keskustellessa asia vahvistuu minulle. Tänään asia oli ihan tuore ja kysyin, mitä ajattelet siitä ja siitä.... Tämä vastaa vähän typertyneenä, ettei hän ole sitä vielä ajatellut. Minä taas ihmettelen moista vastausta ja annan takaisin, että tässähän_sitä_ juuri_ajatellaan! Ajatellaan yhdessä, puhutaan ja samalla ajatellaan ja siinä se ratkaisu muodostuu. Se saattaa olla jopa yksimielinen ratkaisu, kun on yhdessä työstettykin.... siis saattaa olla?

Juuri kun  meinasin tänään turhautua. Ensimmäisen kerran huomasin, miten pimeää päivällä on. Olisin vain nukkunut, mutta heräsin kuitenkin klo 15, joten ehdin ihmismäiseen kuntoon, ennenkuin mies tulee kotiin. Tämän päivän kokemuksen jälkeen tuntuu taas kivalta, että on jotain ajateltavaa, haaveiltavaa, unelmoitavaa ja vielä mieluista sellaista. Tällä kertaa pohdinta on erilaista, sillä ratkaisu on vain meidän päätöksestämme kiinni. Kunpa vaan osaamme tehdä joka kannalta oikean ratkaisun!

Jännittävää!
Mervi

Joku sentään saa jotain valmistakin aikaiseksi

Keskustelin eilen tyttäreni kanssa itsekurista - ja sen puutteesta. Kaiken löpinän lomassa pohdiskelin sitäkin, voiko tuollainen "pahe" olla sukuvika. Kertailin mielessäni, miten koko lapsuusperheeni näyttäytyy minulle monin tavoin tavoiltaan lepsuna.

Niin minä kuin meillä muutkin jättävät tekemiset viime tinkaan ja aina on sitten seurauksena kova häslinki. Itskurin puute näkyy myös ylipainona. Kaikilla meillä. Kolmas seuraus on sekin ikävä: opiskelut jäävät puolitiehen. Ihan totta - sekin on meillä sukuvika!

Onneksi on sentään poikkeuksiakin. Olin eilen Turussa samaisen tyttäreni valmistujaisjuhlassa. Opintonsa hän kylläkin sai jo hiukan aiemmin syksyllä päätökseen, mutta eilen sitten juhlittiin virallisesti näiden tradenomien, mutta myös erialojen insinöörien, kirjastotätien, bioalan ja mitämuuta valmistumista.

Tyttäreni on nyt siis valmis taloushallinnon tradenomi Turun ammattikorkeakoulusta.

Ja stipendinkin hän sai. Saahan äitikin olla vähän ylpeä?

Siis kyllähän minäkin sen merkonomin tutkinnon sain tentittyä, mutta ne matemaattiset korkeakouluopinnot, ne jäivät kesken. Viisi vuotta ja pieni ponnistus olisi vielä tarvittu, mutta kun ei sitä nuorena ymmärrä. Ei se enää juurikaan vaivaa, mutta koko elämän ajan on ollut sellainen ylimääräinen harmistus.

Ihan pieni kurkistus Turun jouluun tehtiin samalla reissulla. Minun mielestäni tämä valaistu puu on hieno.

Stockmannilla kävimme pikaisesti. Ihastuin, kun huomasin, että vielä sentään näyteikkunoihin satsataan. Iiiiso ikkuna on somistettu lumoavaksi eläinten talvimaisemaksi. Kyllä sen ikkunan edessä lapsiperheitä olikin!

Paluumatkalla kotiin keskustelimme työelämästä. Autossa on niin mainio keskustella - tai käyttää tilaisuus yksinpuheluun. Tyttärelläni on työnhaku edessä. Olin itsekin hämmästynyt, kun kertoilin millaisia työsuhteita isällään ja minulla on ollut. Aika paljon on tehty "hanttihommia" eli ei-ammattiavastaavia. Minun nuoruudessani ei ollut työnsaanti noin hankalaa kuin nykyään, mutta silloin myös suostuttiin tekemään lähes "ihan mitä vaan". Työ saattoi olla tylsää tai huonopalkkaista, mutta sitä vaan tehtiin...

Tällaisia pohdintoja.

Vielä on muutama tunti aikaa vastata oikealla olevaan kyselyyn. Kiitos kaikille jo vastanneille!

Mervi

Elämä sanoiksi

Näin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä postaan kerrankin ihan aiheesta. Tällainen on luonnoksena jo odotellut hetken aikaa, mutta nythän tämä on just ajankohtainen. 

Oletteko muuten huomanneet, että kirjoitustahtini on tiivistynyt? Juuri nyt tuntuu siltä, että aiheita pompahtelee mieleeni - tämän tästä olisi kiva julkaista uusi juttu. Tähän liittyy sekin oivallus, että "luovuus kumpuaa joutilaisuudesta". Kovassa kiireessä ei kykene luomaan mitään uutta, vai pystyykö? Nyt, kun stressini yritystoiminnassa on  hellittänyt, huomaan uusien ideoiden saavan sijaa mielessäni.

Olen aina tykännyt kirjoittaa, mutta yleensä siihen tönäisee jokin erityinen tarve. Johonkin tarvitaan/pyydetään kirjoitusta tai tunnen pakottavaa tarvetta kirjoittaa jostain mieltäni kuohuttavasta aiheesta vaikkapa lehteen.

Nyt minussa pihisee toisenlainen kirjoittamisen polte.

Haluaisin kirjoittaa elämäni tarinan. Muistelmat. Ei, elämäntarina on parempi sana.

Viimeisimmän sysäyksen tälle antoi lukemani kirja. Merete Mazzarellan "Elämä sanoiksi".

Yöpöydälläni saattaa olla montakin aloitettua kirjaa

En yleensä lue kirja-arvosteluja/esittelyjä, mutta tämä uutuuskirja sai minut kiinnostumaan. Meidän omassa kirjastossa sitä ei ollut, mutta nyt kun Uusikaupunki kuuluu Vaski-kirjastoon, mahdollisuudet ovat laajentuneet monen kunnan alueelle. Minun kirjani tuli varauksen jälkeen Paimion kirjastosta.

Ensin olin pettynyt, sillä odotin oikein kunnon kirjoitusopasta tyyliin "Miten kirjoitan elämäntarinan"? Tämä ei ollutkaan ihan sellainen. Alun luinkin hyppien ja luulin jo jättäväni kesken, mutta onneksi en kuitenkaan! Tämä kirja sai minut innostumaan. Sitä lukiessani esiin nousi muistoja lapsuudesta, tapahtumia, ideoita, uudenlaisia kokonaisuuksia. Eräänä iltana luin kirjasta lapsuuden kokemusten kirjoittamisesta. Lukiessa tuli mieleen omien vanhempieni - tai oikeastaan vain isäni - kasvatusperiaatteet. Yöllä näin kummallisen unen. Olin lapsi ja isäni kuritti sisaruksiani. Koin pelkoa, hätääntymistä ja lopulta ainakin mietin (en ole varma toteutuiko se unessa) ettei minulla taida olla muuta mahdollisuutta vaikuttaa isääni, kuin "uhata" häntä lastensuojeluviranomaisilla! Pelottavaa. Nyttemmin, muutaman päivän aikana, olen jo unohtanut, mitä siinä unessa tarkalleen tapahtui.


Tarkkailin kirjaa myös kieliopillisesti - oppiakseni. Hämmästyin yhdestä löydöstäni. En tietenkään ruvennut laskemaan, mutta luulen, että vähintään joka sivulla oli käytetty - tässä esimerkki - ajatusviivoin eristetty ajatus. Esimerkiksi edellä kirjoittamani lause Lukiessa tuli mieleen omien vanhempieni - tai oikeastan vain isäni - kasvatusperiaatteet. En ole missään aiemmin tavannut näin paljon ajatusviivoin eristettyjä "kiilalauseita".

Tämä on ainut Mazzarellan kirjoittama kirja, jonka olen lukenut. Kiinnostus hänen muita kirjojaan kohtaan lisääntyi. Tässä oppaassa - opas se kuitenkin on  - Mazzarella lainaa hyvin  paljon otteita muiden muistelmakirjoittajien tarinoista. Nyt haluaisin listan - tai ehdotuksen - mielenkiintoisista elämäntarinoista. Oletko sinä kirjoittanut elämääsi sanoiksi? Tai oletko suunnitellut sellaisen kirjoittamista? Voitko suositella jotain mielenkiintoista kirjaa? Opasta tai esimerkkiä.

Tässä ote kirjasta:
Moni on todennut että kirjoittaminen on löytöretki... kannattaa ehkä siteerata eteläafrikkalaista nobelistia, J.M.Coetzeeta:

"Kirjoittaminen ei ole suoraviivainen kaksivaiheinen prosessi, jossa ensin päättää, mitä haluaa sanoa, ja sitten sanoo sen. Päinvastoin me kaikki tiedämme, että sitä kirjoittaa, koska ei tiedä mitä haluaa sanoa. Kirjoittaessa ihmiselle paljastuu, mitä hän oikeastaan halusi sanoa, ja kirjoittaessa saattaa jopa rakentua se, mitä hän haluaa tai halusi sanoa. Kirjoittaminen voi paljastaa - tai väittää - jotain aivan muuta kuin mitä alkujaan ajatteli haluavansa sanoa. Tässä mielessä voidaan väittää, että kirjoittaminen kirjoittaa meitä. Kirjoittaminen näyttää tai luo, mitä me hetki sitten halusimme."

Ja toinen:

"Kirjoittaminen ei ole vain sen kirjoittamista, minkä jo tietää, se on myös uuden ajattelemista."

********************************************************************************

Tänäänkin vertailin omaa ja mieheni tapaa ajatella asioita. Kävimme katsomassa myynnissä olevaa parakkia. Suunnittelimme sitä talon päätyyn varastotilaksi. Se olisikin ollut aivan oiva mahdollisuus minulle: tilaa olisi ollut vaikka isolle leikkuupöydälle tai kangaspuille - tarvikkeista puhumattakaan. Mutta se oli hirvittävän iso. Matkalla pähkäilimme, mitä tekisimme. Ostaisimmeko sen vai miten järjestäisimme varastotilan?


Tässä tuli se iso ero. Mieheni haluaa ensin miettiä asian valmiiksi ja sitten vasta kertoa, mihin päätelmään on tullut. Nyt matkalla "pakotin" hänet - autossa onkin hyvä pakottaa, kun toinen ei pääse pakoon - kertomaan keskeneräisetkin ajatuksensa. (Huomasitko, että matkin Mereteä?)

Minä taas MIETIN PUHUMALLA. Mietin myös kirjoittamalla. Puhuessani keskeneräistä asiaa, se selvenee itsellenikin. Kirjoittamalla selvennän myös omia ajatuksiani tai tulen jopa aivan toisiin aatoksiin.

Tämänpäiväisen matkan aikana ratkaisimme parakkiasian. Kun lähestyimme kotitaloamme, yritimme hahmottaa, miltä parakki talon päädyssä näyttäisi ja se ratkaisi asian lopullisesti: emme halua niin rumaa teelmystä tontille. Eikä varmaan haluaisi rakennustarkastajakaan. Eikä ehkä naapuritkaan. Ei siis parakkia.

Hohhoijjaa!

Mutta elämäntarina? "Elämä sanoiksi" -kirjan luettuani oivalsin, ettei muistelmateoksen tarvitse olla kronologisesti etenevä, autenttinen kuvaus elämäni alusta sen "loppuun". Se voi olla myös kokoelma esseen/novellin tyyppisiä kertomuksia elämäni varrelta. Yksi luku voisi olla vaikkapa "äitini" tai "joulun vietto perheessä" tai.... kokonaisuuksia koottuna eri aikakausilta tai jokin punainen lanka eri ikäkausilta tai elämä jaettuna vaikka katsauksiksi "eri osoitteissa". Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - ei taida pitää paikkansa tässä tapauksessa? Luulen, että varsinainen kirjoitustyö vie vuosia ja olen varma, että lopputulos poikkeaa siitä, mitä nyt suunnittelen.

Mervi

Vertaistuki Turun Sanomissa

Tiistain Turun Sanomissa kirjoitti Reima Suomi minua kiinnostavan artikkelin. Suomi on tietojärjestelmätieteen professori Turun Yliopiston kauppakorkeakoulussa. Otsikkona oli "Vertaistuki terveyshuollon käyttämätön voimavara". Kirjoituksessaan professori käsittelee juuri  sitä facebookin vertaistukiasiaa, josta minä olen vime päivinä niin tohkeissani ollut. Näkökulma on toki eri kuin minun mietelmissäni.

Sattumaa kai  - viikonloppuna lähetin Turun Sanomiin juttuvinkin aiheesta. Esitin toiveeni kylläkin siinä muodossa, että onko jotain tutkimusta sosiaalisen median, erityisesti facebookin, vertaitukiryhmien negatiivisista vaikutteista.

Jahka tästä akuutein kiire menee ohi, kirjoitan oman näkökulmani vaikkapa mielipidepalstalle. Siinä mielessä tuollaiseen ryhtyminen on vähän turhauttavaa, kun ei voi olla mitenkään varma sen julkaisemisesta. No, ei kai se ole toimittajillekaan aina päivänselvää. En kaipaa julkisuutta, mutta olen kiinnostunut.

Mervi

Lisäys  myöhemmin päivällä: Tällaisen vastauksen sain Turun Sanomien mielipide-osastolta, kun kyselin, että kannattaako nähdä vaivaa;

lähetä toki mielipidekirjoitus. Aihe on kiinnostava ja ajankohtainen.

 

Illalla tää siis alkaa väsätä (vaihteeksi) fiksulta näyttävää tekstiä...

Tuli mieleen se mainio telkkarimainos, jossa pikkutyttö katselee äitinsä meikkaamista:

"Miksi ihmisen pitää yrittää näyttää kauniimmalta kuin oikeasti on?"

Ei mitään hätää - perustetaan kauppakeskus!

Issekseni olen murehtinut kotikaupunkini kohtaloa. Kirjoitin täällä ajatuksiani kaupunkikuvan latistumisesta, kun pikkuputiikki toisensa jälkeen lopettaa toimintansa. Nyt paikallinen yrittäjäyhdistys on tarttunut asiaan ja suunnitelmissa on muuttaa suuntaa: perustetaan uusia liikkeitä!

Näin tuumailee yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja paikallislehdessä: http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/514251.html

Ensimmäinen ajatus, mikä tuota lukiessani tuli mieleen, lienee niin pessimistinen, ettei sitä kannata edes mainita. Myöhemmin olen pyrkinyt ajattelemaan edes hiukan positiivisemmin.

Eihän meillä sitten ole mitään hätää, kun meillä on oma kauppakeskus, eikä väki suuntaa ostosreissujaan Kauppakeskus Myllyyn Raisioon!

Mitäs me vanhat ja väsyneet. Ei aina jaksa uskoa itseensä, eikä välttis ruusuiseen tulevaisuuteen. Mutta onneksi on nuoret ja innostuneet, kuten Lundelin kirjoituksessa mainitsee:
 

Valitettavasti muutama keskustan yrittäjä on lopettamassa liikettään lähiaikoina. Toisaalta Lundelin iloitsee siitä, että kaupungissa on useita nuoria yrittäjiä.
– Heillä on ihan uudenlainen ote asioihin ja tekemiseen. Nuoret ovat verkostoituneet keskenään ja jakavat avoimesti ilonsa ja surunsa sekä myös auttavat toisiaan, kehuu Lundelin.

Että näin. Toivoa on? Mervi

Monenlaista on punnittu viime aikoina, teoriassa ja käytännössä

Mielipaha ohi kiitävästä maisemasta

En tiedä, voiko tätä postaustani kukaan ymmärtää. Yllätyin itsekin miten suuren tunteen voi laukaista nopeasti ohitettu näkymä. Olen jo monet monet kerrat kertonut, että loppuelämäni kuljen kahdella kyynärsauvalla - tai no, hetkittäin voin jättää toisen pois, mutta siitä seuraa loppupäiväksi entistä kovemmat kivut. Lauantaina esimerkiksi tein normaalit putiikin sulkemisrutiinit yhdellä kepillä kulkien (tavaroiden siirtelyä ulkoa sisälle) ja unohdin toisen sinne. En jaksanut lähteä hakemaan, joten ilta oli pakko selvitä yhdellä kepillä. Ehdin jo ilokseni todeta, että "hyvinhän tämä sujuu", mutta lasku tuli maksettavaksi seuraavana aamuna, kun koko kroppa oli kipeä.

Kerroin aikaisemmin myös sen, että sen sijaan, että olisin itkenyt ankeaa tulevaisuuttani, kiteytin koko asian helpompaan aiheeseen: tein surutyötä luopumalla käsilaukuistani. Enää koskaan en kykene käyttämään kymmeniä keräämiäni käsilaukkuja ( halpoja, kirppikseltä) joten asettelin niitä olohuoneen lattialle, surin muutaman päivän ja lähetin kierrätykseen.

Luulen, että tämä asia on vieläkin itkemättä. Ei ole ollut aikaa ja tilaa. Olen sullonut suruni johonkin syvälle sisimpääni. Yleensä voin puhua asiasta täysin asiallisesti vieraillekin ihmisille (tänäänkin teatterilla vessajonossa, kun joku kysyi vointiani) mutta jos kuuntelija on oikein myötätuntoinen, saattaa nousta pala kurkkuun. Ja huomaan niin tapahtuvan myös tätä kirjoittaessani. Välillä tulee mieleeni, että "milloinkahan se suru puhkeaa pintaan?".


Sunnuntaisella retkellämme ajelimme keskellä kauniitten merimaisemien. Näimme kesämökkejä ja keskustelimme erilaisesta suhtautumisestamme mökkeilyyn. Mieheni haluaa viettää aikaa mökillä, mutta siellä pitää olla tekemistä. Minä taas viihdyn paremmin kaupungissa, ainakin yleensä.

Lyökin luotsiasema

Yhtäkkiä etuvasemmalla oli matalalla kallioluodolla sellainen katosmainen huvimaja. Ehdin noteerata puutarhatuolit ja niiden kangaspäälliset. Sitten maisema vaihtui jo toiseen...Minä, joka yleensä ajattelen ääneen, aloin vuodattaa miehelleni pahaa mieltäni, joka tuosta hetkellisestä näkymästä tuli. Voi, saankohan tätä nyt edes kirjoitettua kyyneleiltäni.....? *pitää pienen tauon*

Pyhämaan ajelulla poikkesimme mm. täällä

En koskaan enää elämässäni kykene ITSE järjestämään mitään tarjoilua keittiönpöytää kauemmaksi. En voi koskaan yllättää miestäni hänen tullessaan töistä, että olisin kattanut ruoan tai kahvittelun terassin pöydälle. En ylipäätään voi koskaan KANTAA mitään kaksin käsin. Tulen AINA olemaan toisten avusta riippuvainen. Olenkin oikeastaan jo niinkuin vanha mummo, joka kulkee kumarassa ja toiset auttaa...

Nyyh! Siinäpä tuli taas pieni pala suurta surua lohkaistua. Miten syödään iso norsu? Pala kerrallaan. Mervi.

Oman pihan kukkia

Eikös nämäkin ole vähän niinkuin surukukkia, vaikkeivät kalloja olekaan? Jos oikein heittäytyisi traagilliseksi...

Telepatiaa?

En oikeastaan edes tiedä mitä telepatia on. Arkikielessä sitä käytetään ja itsekin käytän, kun tarkoitetaan toisen ajatuksen lukemista tai sattumalta vaikuttavia yhtäaikaisia ajatuksia toisen kanssa. Useimmiten kai telepatiaa koetaan läheisten ihmisten välillä.

Tänään tapahtui pikkujuttu, josta käyttäisin nimitystä telepatia. Tai, no...

Ehkä pari kuukautta sitten tuttava kävi putiikissa ja kerroin, että  apulaiseni harjoitteluaika loppui ja nyt olen lopettamassa liikettä, koska en pärjää yksin. Hän taas kertoi, että heidän yritykseensä on tulossa harjoittelija, mutta että ehkä hänelle ei riitä tekemistä. Niinpä tämä ystävällinen ihminen lupasi, että hän voi lähettää tämän tytön sitten välillä minullekin avuksi. Asia jäi siihen, enkä ole sen koomin muistanutkaan koko asiaa.

Tänään se tuli yhtäkkiä mieleeni. Oli taas joku hankala tilanne, mistä en meinannut millään selvitä yksin keppieni kanssa ja nyt se putkahti mieleen, että mitenkähän sen harjoitteluasian kanssa on käynyt. Ei aikaakaan, niin tuli tekstiviesti, jossa tuttavani kertoi, ettei työvoimatoimisto sitten myöntänytkään heille harjoittelijaa.

Ihanko vain sattumaa, vai kulkiko joku ajatusten silta meidän välillämme? Hyvinkin usein  käy sisareni kanssa niin, että juuri kun meinaan soittaa hänelle, puhelin soi ja hän soittaakin minulle. Kyllä tätä varmaan kaikille tapahtuu, kuka sitten selittää sen milläkin tavalla...

Alan olla aika uupunut. Nyt kun loppu häämöttää, tuntuu, etten enää jaksaisikaan. Tänään töihin mennessä päähäni pälkähti ajatus, etten väsäisi enää yhtään tuotetta myyntiin. Eikä se taitaisi ollenkaan hassumpi ajatus ollakaan. Tupa on täynnä myytävää ja aikaa on enää reilu kuukausi, ehkä niillä pärjätään?

Huomenna tulee vielä Pellavasydämestä kiinnostuneita katsojia ja sitten jään odottelemaan ratkaisuja. Kukaan ei ole vielä ilmoittanut sitä eikä tätä. Helpottaisi, jos tietäisi mihin suuntaan alkaisi toimintaa suuntaamaan. Mutta asiat järjestyvät, se on selvää...

Pellavasydämen Mervi

Voiko blogin myydä?

Aiemmmin tässä tekstissä pohdin sitä, mitä kaikkea voi myydä firman mukana Tai toisin sanoen, mitä kaikkea sisältyy liikkeen myyntiin. Tai ei sisälly. Tuosta listasta taisi kirvota vain yksi kommentti. Kirjoittajan mielestä blogi ja verkostot eivät voi kuulua kaupan myyntiin. Olen toista mieltä. Tässä pohdintaa tuosta ensimmäisestä kohdasta.

Jos toisessa ääripäässä on aloittaa liikkeen pitäminen aivan alusta, niin toisessa voisi sitten olla ostaa firma täysin valmiina. Siltä väliltä löytyy paljon vaihtoehtoja. On täysin sopimuskysymys, mitä kaikkea kauppaan sisällytetään.

Kaikki me tiedetään, että  blogeja on hirveän monenlaisia. On täysin myyntiblogeja, joiden sisältö on pelkästään markkinointia ja myynninedistämistä ja ohjaa asiakkaan tekemään ostoksia. Blogi voi olla myös liikkeen myyntiä tukeva, mutta sisältö on laajempaa. Tai sitten voidaan jättää koko myyntiajatus pois ja blogi keskittyy kertomaan "kaikkea muuta" yrityksestä. Jotenkin tähän malliin alunperin suunnittelin Pellavasydän-blogiani. Koskaan en suunnitellut blogia myyntikanavaksi, koska Pellavasydämellä on erikseen kotisivut.  Tosin nekään eivät ole varsinainen myyntikanava, koska suoraa ostosmahdollisuutta sieltä ei löydy. Pitäisi olla vielä verkkokauppa.

Varmaan kaikki blogit muuttuvat ajan kuluessa. Niin tämä minunkin. Aloittaessani en koskaan olisi kuvitellut esitteleväni omia asujani blogissani. En myöskään silloin tarkoittanut blogia yksityiselämäni valottamiseen. Saati perheeni mukaan ottamiseen. Pellavasydän-blogi on siis laajentunut yritysblogista henkilökohtaiseksi kuitenkin säilyttäen yritysteeman pohjavireenä.

Samoin kuin yrityksen voi aloittaa aivan alusta tai ostaa se valmiina, mielestäni myös blogin voi aloittaa aivan alusta, mutta voi myös jatkaa toisen perustamalta pohjalta. JOS Pellavasydän-blogi olisi puhdas yritysblogi, en näe mitään estettä sille, että uusi yrittäjä jatkaisi blogin kirjoittamista. Hänellä olisi valmis lukijakunta, vaikkakin tyyli saattaisi muuttua enemmän tai vähemmän. Siihen en ota kantaa, voiko blogi varsinaisesti olla kauppatavaraa, miten se hinnoiteltaisiin jne. Mutta yrityskauppaan se voi mielestäni kuulua. Tätä ajatusta en ole hionut valmiiksi, mutta olisiko niin, että kaikki, minkä eteen on tehty työtä, on myös rahallisesti mitattavaa? Ainakin bisneksessä?

Mitä mieltä sinä olet, voiko blogi siirtyä firman uudelle omistajalle? Kysymys ei ole ajankohtainen tai relevantti, mutta jos hiukan leikitellään ajatuksella....

Mervi

Jos laskisin hintoja, saisin paremmin myytyä

Olen teillekin jo varmaan useamman kerran kirjoittanut käsitöiden hinnoittelun vaikeudesta. Samoin olen kertonut, että Pellavasydämessä tosi harvat asiakkaat tinkivät hinnoista. Olen myös kertonut salaperäisestä "hintatarkastajasta", joka arvosteli minun myyvän liian halvalla.

Tänään kauppaan tuli asiakas, jonka päättelin olevan turisti. Nopea yleiskatsaus ja pysähtyminen nipsukukkaroiden tykö. Asiakas kysyi hintaa ja kerroin, että hinnat löytyvät kukkaron sisältä. Pienin, se jota hän silloin piti kädessään, maksaa 9 euroa. Asiakas teki uuden pikakierroksen ja palasi taas kukkaroiden luokse. "Jos laskisit vähän hintoja, saisit enemmän myytyä", hän sanoi. "Mutta kun nämä ovat käsityönä tehtyjä ja käsityöläisenkin pitäisi palkkansa saada", tokaisin minä. Asiakas teki tarjouksen kädessään olevasta kukkarosta: "Jos myyt tämän vitosella, niin ostan." Johon minä vastasin: " En voi, sillä maksan itsekin siitä enemmän".


Tämä oli jotenkin niin kornia, etten osannut edes loukkaantua. Mistä ihmeestä tämä ensikertalainen kaupassani päätteli, että kukkaroita PITÄISI myydä enemmän? Ja todentotta, luulenpa, että ne ovatkin paras myyntituotteeni valmistavaroista. Tällä hetkelläkin tilanne on se, etten saa tavaraa lisää valmistajalta, niin kiihkeästi kuin sitä toivoisinkin!

Jos asiakas pyytää 9 euron kukkaron 5 eurolla, se tarkoittaisi 44 %: n alennusta. Aika huimaa, eikö totta? Sitä, mitä se tarkoittaa kukkaron tekijän palkkanauhassa, en pysty edes sanoiksi pukemaan, niin paljon harmittaa. 

Toinen käsityön hinnoitteluesimerkki:  Eräs vakioasiakkaani kertoi tekevänsä "solmusukkia". Pyysin häntä tuomaan sellaiset näytille ja kivat ne olivatkin. Annoin niille solmusukka-nimen, sillä ne oli tehty langanpätkistä ja päät oli vain solmittu ja sitten katkaistu. Solmut ja noin 2 cm:n päät jätettiin sukan sisään. Tämä asiakkaani oli myynyt sukkia kirpputorilla ja nyt niissä oli vielä hintalappu jäljellä. Minä ostin ne, lastensukat, 3 eurolla. Mitäs tykkäätte?

Tähän liitän asiaankuulumattoman kuvan, mutta kun en voi olla esittelemättä pihan kauniita pioneja.

Varoittava esimerkki

Muistatte varmaan tämän uutuusmekon.

Materiaaliksi varmistui ohuehko pellava/viskoosi-kangas. Tämän mekon tein kiireessä muotinäytöstä varten. Toinen tunika valmistui tilaustyönä, mutta siitä ei ole muuta kuvaa kuin tämä taskuista otettu.

Tämän tunikan tein näkemättä henkilöä, jonka tätä käyttää - se on muuten iso ongelma! Mukana oli mallimekko ja rinnanympärys.

Nyt tulee se opetus: Koskaan, milloinkaan ei saa tehdä tuotteita myyntiin testaamatta kangasta ja mallia!

Illalla tunikan jo valmistuttua aloin epäröidä, että entäs jos tuo kangas meneekin kokoon enemmän kuin pellava yleensä. Tein kutistumiskokeen ja totesin, että kyllä menee kokoon ja paljon. Ei muuta kuin koko tunika kastellen. Ja aamulla tarkistamaan se rinnanympärys. Totesin, että on edelleen hyvä. Mekko lähti saajalleen.

Viime viikolla se kylläkin tuli takaisin. Tunsin itseni aivan älyttömän typeräksi. Kutistumisen jälkeen en tehnyt  vertailua mallimekkoon. Arvaattekin siis - minun ompelemani oli joka suunnasta paljon pienempi, tottakai! Asiakas ei kuulemma halunnut minimekkoa...En edelleenkään tavannut mekon kantajaa - se meni lahjaksi toiselle.

En tiedä, miten voisi kankaan oston tehdä viisaasti. Edustajat tulevat paikan päälle ilmoittamatta etukäteen kuin korkeintaan matkaltaan. Et ehdi tehdä inventaariota, mitä tarvitset. Tilaus on tehtävä siinä asiakkaiden palvelemisen lomassa. Et pysty keskittymään, saati harkitsemaan kunnolla. Olen tehnyt onnistuneita ostoksia, mutta myös epäonnisia. Nyt tuntuu, että tämä kangas on yksi niistä hutiostoksista. Hinta oli edullinen, mutta mitäpä siitä on hyötyä, jos kangas menee kokoon 10 %. Lisäksi on käynyt useammankin kerran niin, että olen tilannut kangasta, jota on jo toinen pakka olemassa tai olen tilannut kaksi samaa kuosia, mutta vaan eri väreissä.

Nyt olen ottanut opikseni. Tämä kangas on kasteltu ja seuraavaksi teen siitä mekon itselleni, jotta voin testata sen käyttöominaisuudet. Sitten vasta alan tehdä mekkoja myyntiin. Vanhat hyväksi todetut pellavat saavat riittää siihen asti!

Ai niin, se piti vielä sanomani, että mekon tilaaja ei sitten niin ollenkaan moittinut minua vaan sanoi itse olevansa vastuussa - vaikka mokahan oli vain ja ainoastaan minun. Tunnustan.

Ja nyt, lyötyä ei saa lyödä. Tähän kirjoitukseen en kaipaa sinulta tuttu-anonyymi yhtään ilkeilevää kommenttia. Moitin itse itseäni, sinun ei sitä enää tarvitse tehdä - sovitaanko niin? Koska muuten käyt esittäytymässä putiikissa, olen jo odotellut...

Pellavasydämen Mervi
lähtee huomenna putiikkiin valmiin mekon kanssa ja vähän jännittynein mielin

Myynkö vai enkö...?

Tänään kävi Pellavasydämen jatkamisesta kiinnostunut henkilö tutustumassa paikan päällä - vahinko etten edes etunimeäsi muista! Yksinyrittäjä myy paljolti myös persoonallaan ja sinulla näyttää olevan juuri sellainen tatsi, jonka toivoisin jatkajalla olevankin. Ehkä meissä on jotain samaa?  Sähköpostitse on myös tullut kyselyjä. Vain muutamia siis.

Minä kun vaan en osaa päättää, että haluanko edes myydä ja jos, niin mitä haluan myydä.

No tottakai, jos olen kerran ilmoituksen laittanut, niin olen VALMIS myymään, mutta se sana "tahdon" on vielä vähän hakusessa...ymmärrättekö?

Tästä asiasta olisi paljonkin pohtimista, enkä ole oikein päässyt edes alkuun. Se, että kiinnostaako nämä ajatukset teitä lukijoita, onkin sitten toinen kysymys. Jotakin tässä ja vielä toisessakin postauksessa aion jakaa kanssanne - tahdotte tai ette. Onneksi on tuo rasti tuolla oikeassa yläkulmassa.

Mitä kaikkea sisältyy liikkeen myyntiin? Tässä joitain äkkiseltään mieleentulevia asioita epäjärjestyksessä, ei siis tärkeysjärjestyksessä

- nimi, logo
- asiakaskunta
- tunnettuus, imago
- valmiit markkinat
- liiketilat
- varasto, materiaalit
- myymälän kalustus, somistus
- koneet ja laitteet
- verkkokauppa
- some: facebook, blogi
- tukkukaupat
- valmistajat
- verkostot
- mainosmateriaalit, painotuotteet
- henkilökunta
- kokemus, tietotaito,...

Jos olisin kokonaan lopettamassa toiminnan tai siirtymässä aivan eri alalle, kokonaisuuden myyminen olisi kaikkein paras ja selvin vaihtoehto. Koska minä kuitenkin  - ainakin nyt - elättelen ajatusta jonkintyyppisestä jatkamisesta, asia monimutkaistuu.

Suunnittelen verkkokauppaa, joka muuten pitäisi aivan lähiaikoina saada avattua, kun on jo ensimmäinen laskukin tullut! Jos myyn Pellavasydän-nimen, millä nimellä jatkuu verkkokauppa? Millä tuotenimellä silloin myyn tuotteitani, en voi tietenkään enää käyttää Pellavasydän-etikettejä jne...

Jos myyn koko varaston, sisällytetäänkö siihen myös kaikki valmistukseen käytettävä materiaali ja koneet? No, onhan kotona muutama ompelukone.

Kun tätä kaikkea alkaa miettiä, menee pää ihan sekaisin! Onneksi olen täysin sisäistänyt ajatuksen "ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ", joten en ole alkanut stressata itseäni tämän takia. Päivä kerrallaan vielä valmistan uusia tuotteita myyntiin. Tänäänkin syntyi jotain  - ei uutta, mutta vanhan kertausta.

Tästä kankaasta teen ainakin kasseja ja tyynyjä

Huomaatko Uusikaupunki-tekstin, ei liian näyttävästi...

Hillittyä merellistä merikaupunkiin

Vielä pitäisi keksiä uusia Uusikaupunki-tuotteita, hmmm....

Nyt kun katson tuota otsikkoa "myynkö vai enkö" tulee tarve selittää. Siis eihän firman myyminen ole vain minusta kiinni, myynkö minä vai enkö myy. Tottakai se on (paljon enemmän ehkä?)  riippuvainen siitä, löytyykö kiinnostunutta ostajaa. Myymisen miettiminen on hukkaan heitettyä aikaa, jos ei kukaan ole edes kiinnostunut.

Pellavasydämen Mervi
jatkanpahan huushollin järjestämistä, kun täällä yksinäni haahuilen sekasotkun keskellä. Paitsi että kaksi hametta pitää tänään vielä ommella, niitä tullaan huomenna hakemaan. Juu-u, kello on 21:24, mutta onhan tässä koko yö välissä ja sitä paitsi ne hameet on sellaisia suoria, kuminauha vain vyötärölle ja kankaat on jo kuivumassa narulla. Pellava nimittäin kutistumassa...

Mielipidepalstalla

Liitän tähän edellisessa postauksessa mainitsemani lehtikirjoituksen, joka julkaistiin tämän päivän paikallislehdessä. Nyt saisit sinäkin avata sanaisen arkkusi ja kertoa, minkälaisia tuntemuksia tämä lukijassa herättää. Pääsääntöisesti olen saanut positiivisita palautetta, mutta yhden kovin hämmentävän  - en ikinä olisi arvannut, että tekstini voi niinkin käsittää.

Palveleeko kauppias asiakasta vai asiakas kauppiasta?

Mennyt talvi oli raskas monille kauppiaille. Vähän aikaa joulun jälkeen vielä kassa kilisi, mutta sitten alkoi pitkä hiljaisuus. Minne menivät asiakkaat? Käpertyivätkö peittojen alle takan lämpöön vai ottivatko suunnan kohti M****ä ostoksia tekemään?

Eri tahoilta on kovasti yritetty liputtaa sen puolesta, että Ugista löytyy kaikki. En allekirjoita tuota väitettä ja ymmärrän kyllä hyvin, jos asiakas on pari kertaa etsiessään saanut vastaukseksi ei, että hän kolmannella kerralla jo lähteekin suoraan ”merta edemmäs kalaan”. Aina ei auta sekään, vaikka me kauppiaat lupaamme tilata ja tavaran olevan täällä jo ylihuomenna.

Aasiakkaan ja kauppiaan tarpeet eivät aina kohtaa. Joskus emme edes ymmärrä toisiamme. Uskallan kirjoittaa tähän muutaman puodissa kuulemani tokaisun, sillä tuskin kukaan muu kuin sanoja itse tästä tunnistaa. Sanotaanko tällaista tyylilajia tragikoomiseksi= surkuhupaisaa? Minua nämä ainakin vähän hymyilyttävät.

1)Joulun jälkeen minulta kysyttiin toppavaatetta. Asiakas oli pahoillaan ettei hänelle oltu toisessa kaupassa sellaista myyty. Ihmettelin että miten niin ei myyty? No kun ne eivät antaneet alennusta. ”Kyllä kauppiaan pitäisi sen verran ajatella asiakastakin, eikä aina vaan itseänsä, että myisi toppavaatteet alennuksella tammikuussa, eikä vasta heinäkuussa, kuka niitä silloin ostaa?”

2)Toinen tapaus on liikkeeni alkuajoilta, kun puolituttu tuli katselemaan tuotteitani ja sanoi: ”Kyllä minä haluan sinua kannattaa." Jos ostan tällaisen virkkaamasi laukun, niin paljonko saan alennusta?

3) Kolmas kohtaus on aivan lähiajalta, kun kerroin asiakkaalle lopettavani liiketoiminnan. ”No, ei minun nyt sitten kannatakaan mitään ostaa, ostan sitten kun sinulla on loppuunmyynti, silloin saan halvalla!

1) Ihannehan olisi, ettei tarvitsisi ollenkaan myydä alennuksella, se on aina pois kauppiaan ”palkasta”.

2) Hmmm… siis kumpi kannattaa kumpaa?

3) Totta kai ymmärrän tuonkin näkökulman, mutta en voinut sille mitään, että pikkusen veti suuta alaspäin.

Mikä tämän kirjoitukseni pointti on? Haluan muistuttaa itselleni ja meille jokaiselle,  että OSTAKAAMME TARVITSEMAMME TAVARAT OMAN KAUPUNGIN OMISTA KAUPOISTA! Jos jotain ei löydy ja myyjä tarjoutuu sen tilaamaan, malta odottaa muutama päivä.

Miksi -  mitä me hyödymme tästä?

Ei ole kenenkään edun mukaista, että pikkuliikkeet lopettavat toimintansa kannattamattomana. Uusikaupunki on vähän liian pieni ylläpitämään erikoisliikkeitä, mutta jos ne täältä katoavat, sitten täältä ei ainakaan erikoistavaroita saa ja ostosmatkat pitenevät. Erityisen huolissani olen iäkkäästä väestämme, jotka ovat tottuneet hyvään, tuttuun palveluun ja siihen, että tavaran voi nähdä ja sitä voi koittaa. Nettikauppa ei ole kaikille vaihtoehto ollenkaan.

Olen kauhuissani, jos todella ajaudumme siihen, että hyvin alkanut kesäinen torielämä päästetään hiipumaan. Turistit kaipaisivat toria joka päivä, ei vain lauantaisin ja varmaan me itsekin nautimme pienestä hulinasta kivassa porukassa. Kuitenkin olemme toivorikkaita, sillä 1,2,3,4 – viiden viikon kuluttua tulevat turistit paikkaamaan kassavajettamme! Kyllä me taas teemme kaikkemme, että he viihtyvät, löytävät sen, mitä etsivät ja vievät hyvän tuulen terveiset kotipaikkakunnilleen. Ei kai tekisi pahitteeksi vähän kerratakin, mitä se hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa, mutta ainakin nostamme suupielet korviin, ojennamme kätemme valmiina palvelemaan. Kysymme toiveita, ja jos emme itse voi niitä toteuttaa, ohjaamme naapurikauppaan (tottahan tiedämme liikkeet ja niiden valikoiman?)

Toivon kaikille kauppias-kollegoilleni oikein virkistävää kesäsesonkia! Kesä on lyhyt ja me haluamme siitä kaiken irti, mutta silti pitäisi välillä huilatakin. Me haluamme tarjota parasta palveluamme teille hyvät kaupunkilaiset samoin kuin teidänkesävieraillennekin. Auttakaa te myös meitä -  pysymään pystyssä!

 Mervi Lamminen

ps. Sitten kun kesäsesonki on mennyt, Pellavasydän – sydänkäpyseni, lakkaa tässä muodossa toimimasta. Mutta nähdään siihen asti.

Tulevaisuuden verho avautuu

Taisin jo mainitakin, että viime yönä kirjoittelin lehtijuttua. Olen tullut hyvin skeptiseksi paikallislehden toimituksen suhteen, sillä yleensä mikään juttutarjouksistani ei ole kelvannut - syystä tai toisesta.

Nyt siellä oltiin tarpeeksi epätoivoisia. Lähetin sähköpostin tänään kello 17:37 ja ajattelin, ettei toimittaja sitä enää tänään lue. Olinpa kovin yllättynyt, kun tuli tällainen vastaus:
Sattui juuri sopivaan saumaan. Meni se sivu pahasti puihin yhtäkkiä. Joten kirjoituksesi on huomisessa lehdessä.

Koska jutussa paljastuu putiikkini tulevaisuuden asioita (jos se ihan sellaisenaan menee läpi) haluan kertoa salaisuuden ensin teille - niin paljon arvostan teitä, hyvät lukijani!

Lopetan Pellavasydän-putiikin toiminnan nykyisessä muodossaan vuoden loppuun mennessä.

Tätä päätöstä olen kypsytellyt viime kuukaudet. Kun palasin kotiin kuulemasta lääkärin tuomion, etten koskaan enää kävele ilman keppejä, jo sillä paluumatkalla aloin miettiä, miettiä ja miettiä. Ensimmäistä kertaa annoin itselleni luvan ottaa käsittelyyn myös sen mahdollisuuden, että lopetan kaupanpidon.

Tuon reissun jälkeen olenkin sitten punninnut tasapuolisesti eri vaihtoehtoja. Siihen mennessä olin härkäpäisesti vain miettinyt, millä keinoilla pystyn jatkamaan. Olin tuskainen, kun en osannut valita oikeaa ratkaisua, enkä edes tiennyt, mistä saisin apua mietiskelyyni. Puhuin mieheni kanssa, keskustelimme myös perheenä ja kysyin myös sisareltani, jolta yleensä saan neuvot kaikkeen.

Tähän viittasin yöllisessä mietiskelyssäni "asioilla on tapana järjestyä". Merkillisesti vaan asiat ovat ratkenneet. Nyt olen päässyt selville vesille ja tulevaisuus siltä osin on selkeä.

Tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä monet kerrat. Selvittelen syitä ja suunnitelmiani jatkoon. Odotahan vain!

Lopuksi pari epäonnistunutta kuvaa uusista tuotteista. PaulaKristiina poikkesi  mökkireissullaan ja toi valmistamiaan maatuska-avaimenperiä myyntiin. Nämä on valmistettu vahakankaasta, joten ovat pyyhittävissä puhtaaksi.

Aikas somia, eikö vain? 

-Mervi-

Annoin itselleni luvan provosoitua

Olen pyytänyt muutaman kerran apua viisaammiltani - mitä tehdä, kun saa ilkeitä kommentteja blogiinsa? Olen myös saanut hyviä ohjeita, toisia niitä noudattanut, mutta en aina. Nyt aion tehdä juuri ohjeiden vastaisesti.

Ensimmäisenä ohjeissa nimittäin on:  Älä provosoidu!

Mitä tarkoittaa provosoituminen? 
http://suomisanakirja.fi/provosoitua: esim. Provosoitui ärsyttävästä kysymyksestä
olla yllytettävänä, mennä mukaan yllytykseen, mennä mukaan houkutukseen.

Tällaisia kansantajuisia selityksiä löysin eräältä keskustelupalstalta:

provosoitua = vetää herne nenään 

Reagoida ärsyttävään, raivostuttavaan, provosoivaan ja sietämättömään viestiin vaikka keskustelupalstalla. Tavallisesti se älähtää, johon kalahtaa.  

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että sinun ei kannata loukkaantua tai joutua kiihtyneeseen mielentilaan jonkun kirjoitusten takia. Jos joudutkin, niin odota vaikka yön yli ennen kuin vastaat niihin. Älä siis anna kenenkään viestien johtaa siihen, että yrität saada viestin kirjoittajan suuttumaan vuorostaan. Sellainen tuhoaa nopeasti asiallisen keskustelun. Tämä muuten pätee myös oikeassa elämässä, ei vain keskustelupalstoilla. Kannattaa ajatella mitä sanoo, ettei tulisi sanoneeksi mitä ajattelee.

Kahdenkeskisessä keskustelussa provosoituminen tarkoittaa tunnereaktiota. Asiaan reagoimista tunteella.

Jos joku on parempi kirjoittaja kuin sinä itse, niin hänen loukkaukseensa ei kannata vastata. Aivan kuten kasvokkaisessakin keskustelussa. Provosoituminen on siis valikoivaa, harkittua, vaikka onkin tunnereaktio. Kyllä epäasialliseen kohteluun on vastattava samalla mitalla, jos rahkeet riittävät.

Nyt minä haluan provosoitua, mikä ei tarkoita sitä, että haluan provosoida. Sinun ei siis tarvitse provosoitua tästä kirjoituksestani.

Aiheena taas kerran kommentit. Olen jo luvannut, etten julkaise yhtään ilkeilevää kommenttia. Sen jälkeen niitä ei juuri ole tullutkaan, vain muutaman olen joutunut poistamaan julkaisematta. Olen tosikko, mutta ilmeisesti huumorintajuni on kasvanut, sillä olen kyennyt ottamaan jotkut kommentit provosoitumatta vastaan.

Viime postauksessa kirjoitin näin:
ps. voin kuvitella arvostelija-anonyymin (tämä ihan hyväntahtoisesti mainittuna) ainakin ajattelevan: "Ketä kuule kiinnostaa sun sotkut?" 


Ja vähän aiemmin näin:
Varsinkin odotan erään anonyymin kommenttia....

Ja näinkin olen kirjoittanut:
(Tämä on varmaan sitä valittamista, josta anonyymi-kommentoija minua moitti)

Nyt sitten sain tällaisen kommentin:
Miksi viivaat yli tuon ANONYYMILLE tarkoitetun tekstiosion, olet sellainen nokkapokan kerjäilijä. Sen on todennut myös eräs asiakkaistasi.

Minusta on hauskaa käyttää tuollaista yliviivausta, kun se on minulle ihan uutta! Olen ottanut mallia toisilta bloggaajilta. Se myös kertoo, että en oikeastaan halua/tarkoita sitä varsinaisen tekstin yhteyteen. Haluan myös osoittaa lukijalle, että oikeastaan en haluaisi sitä edes kirjoittaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Tai että jälkeenpäin totean, että en nyt tuollaista kirjoitakaan. Virhe! Sitähän opettajat tai oikolukijat tarkoittavat, kun punakynällä vetävät tekstin yli.

Kommentin kirjoittaja ei osaa kieliopin sääntöjä, siksi hänen tekstiään on hankala tulkita. Siinä on kysymys, muttei kysymysmerkkiä, vaan ilmeisesti vastaus samassa virkkeessä: "olet sellainen nokkapokan kerjäilijä". (korjattu toisen kommentoijan huomautettua asiasta ja todella, asiahan muuttuu aivan toiseksi)

Siis millainen? Mitä tarkoittaa nokkapokka, entä mitä nokkapokan keräilijä? Onko tällä kysymyksellä jotain tekemistä tuon väitteen kanssa eli miten ne liittyvät toisiinsa?

Sitten tuo viimeinen lause, joka ehkä voisi viitata siihen, että asiakkaani kanssa ryhtyisin kiistelemään. Se ei voi millään pitää paikkaansa. En missään tapauksessa tee niin, ainakaan ollessani puodissani yrittäjän roolissa. Yksityiselämässä kyllä. Perusteeton väite, joka olisi kaivannut selityksen. Nyt sen tarkoituksena on vain ärsyttää ja saada minut tai ehkä ennemminkin muut lukijat epäluuloiseksi.

Vastaus kommentoijalle
Kirjoitettu herne nenässä:

Olen yrittänyt jo useamman kerran kertoa, että kirjoitan blogiani niille, jotka sitä haluavat lukea ja syystä tai toisesta siitä pitävät. En kirjoita niille, jotka eivät pidä minusta tai yrityksestäni tai blogistani. Haluan, että poistat Pellavasydämen suosikkiblogiesi listalta, etkä enää tule tätä lukemaan! Kirjoittamasi kommentti osoittaa, että lukijana sinusta ei ole iloa sinulle itsellesi, ei minulle kirjoittajana, eikä muillekaan lukijoille, jotka ehkä selaavat kommentit läpi. Ole hyvä ja siirry muihin blogeihin. Niihin, joita voit ilolla lukea ja saada sisältöä elämääsi!

ps. viimeinen tunti töissä meni tätä kiukutellessa (huom! yksin, sillä yleensä lauantaisin ei käy ketään klo 13-14, paisi juuri ennen sulkemisaikaa tulee joku ja viipyykin sitten tovin) mutta sain siltikin jotain valmiiksi. Ainakin tämän tilatun kassin.

Pöllökassi, sisällä avonainen  pikkutasku

Mervi

Huono äiti

Eilen jo lupasin kirjoittaa pohdintaa äitiydestä. Aamulla yritin aloittaa, mutta en päässyt edes alkuun. Päätinkin ensin tehdä vähän töitä...niin olen täällä yksin ylhäällä - tyttö vielä nukkuu (klo 12:18) ja mieheni on mökillä. Että ei ole äitienpäiväkahvia (ompas, olen jo kahdet keittänyt) ei ruusuja, ei kortteja, lauluista nyt puhumattakaan...

Päätin siis tehdä yhden tilaustunikan, mutta mallia ei löytynyt mistään, joten olen ilmeisesti jättänyt sen putiikkiin. Voih! Kerrankin olisin ollut ajoissa liikkeellä. Olen varmaan muuttunut ihminen, sillä kaksi tilaustyötä on jo valmiina, vaikka niitä tullaan hakemaan vasta ensi viikolla...

Kun en päässyt tekemään tunikaa, keitinkin kahvit ja luin Kotivinkkiä (numero 9 ilm. 8.5.2013) Silmiini osui kirjoitus, joka sai ajatukseni "oikeille raiteille" ja sain kiinni siitä ideasta, jonka olin ajatellut teille jakaa. Hyvin henkilökohtaista. Pyydän, että luet tämän positiivisella mielellä, tai sitten et lue ollenkaan.


Mainitsemassani kirjoituksessa kerrotaan Sari Helinistä, hänen kirjastaan "Huono äiti" ja blogistaan "huono äiti".  Kirjoituksesta (lukematta kirjaa tai blogia) saa sellaisen käsityksen, että on kyseessä äiti, jolle esim. kodin siisteys on ihan sivuseikka. "Vaatepinojen keskellä tanssitaan diskoa ja tokitään sormia steariiniin." Fokus on ollut lapsissa.  Tästä oivalsin, että minä tunnen olevani juuri päinvastaisella tavalla huono äiti.

Olen kyllä pitänyt kodin järjestyksessä. Huom. mennyt aikamuoto, olen pitänyt....siis silloin, kun lapset olivat pieniä. Joka lauantai petivaatteet tuuletettiin, huusholli siivottiin, pölyt pyyhittiin, pyykit pestiin ja pullat leivottiin. Lapsilla oli siistit vaatteet (ei kylläkään muodinmukaiset), hiukset siististi, kynnenaluset puhtaat, läksyt tehtynä, kirjat mukana koulussa jne.jne...osallistuin vanhempainiltoihin, olin yhteydessä opettajaan, järjestin lapset pianotunneille (vaikkeivät olisi itse halunneetkaan) ja balettitunneille, ostin kalliit varusteet, vaikka rahaa ei välttämättä niihin olisi ollutkaan jne.jne....

Muistan, kun pidin esikoistani mahani päällä ja tunsin suurta äitiyden onnea, ajatelleeni, että "tälle lapselle kaikin tavoin osoitan, että häntä rakastan". Tuo ajatus kumpusi siitä tietoisuudesta, että sukuni naiset eivät ole tunteiden näyttäjiä. Päätin tehdä toisin. Ja kyllä siinä varmaan onnistuinkin. Muistan pienen tytön kaupan ostoskärryissä istumassa ja katsomassa äitiään silmiin samalla kun sanoi tälle:" Äiti, mä niin tykkään susta!" Kymmenen vuotta ja tuo samainen tyttö huutaa minulle kurkku suorana: "Sä oot pilannu mun elämän!" Kun siinä yritin kysellä, että mites sen voisi korvata tai muuttaa, niin saan vastauksen, että ei millään,  täysin peruuttamaton virhe on tapahtunut!

Olen huono äiti. Epäonnistunut. Kasvatuksessa koen tehneeni paljon virheitä. Peruuttamattomia ehkä. Tänä päivänä tuo samainen tyttö, esikoiseni, asuu kaukana kotimaastaan, perheeestään, äidistään. Monta vuotta on kulunut, kun olen häntä viimeksi nähnyt tai edes puhunut kanssaan. En tiedä hänestä mitään, en varmaan edes tunne tytärtäni enää - mikä hänestä on aikuisena tullut? Ymmärtäisitte enemmän, jos voisin liittää tähän hänen kirjoituksensa "anti-äitienpäivä" (nimi muutettu) jonka löysin vuosia sitten netistä. Hänen äidistään kirjoittamansa. Luin ja itkin. Itku tulee vieläkin muistellessa.

Toisesta tytöstä en uskalla kirjoittaa mitään, koska tiedän hänen lukevan blogiani.

Sari Helin kertoo Kotivinkin kirjoituksessa, että "Kun puhutaan äitiydestä, usein unohdetaan helposti lasten isät. Minne ne sujahtavat hyvien ja huonojen äitien maailmassa?" Niin, sitä sietääkin miettiä. Ei kai kaikki syy voi olla yksin äidin?

Te, jotka olette blogiani seuranneet, olette kyllä tulleet tietoiseksi huonosta itsetunnostani ja siitä, miten kaipaan peiliä, josta näen itseni. Huono äiti minussa voisi olla toisenlainen erilaisen peilin ääressä.Ehkä katselen väärään peiliin?

Äitienpäivänä toivoisin voivani kadota johonkin pimeään luolaan.
En kuitenkaan missään tapauksessa kadu sitä, että olen saanut tulla äidiksi. Vuodet -85 ja -91 ovat sisältäneet elämäni parhaimmat tapahtumat. Mikään ei korvaa hetkeä, jolloin voi ensimmäisen kerran todeta "minä olen äiti, tämä on minun vauvani"

Myyntitili-hinnoittelusta

Tiedän, että täällä käy lukemassa myös käsityöyrittäjiä ja tämä teksti onkin tarkoitettu lähinnä heille. Tokkiisa muutkin saavat lukea.

Ei kun ensin piti sanoa kovasti kiitoksia edelliseen tekstiin tulleista kommenteista, palaan niihin vielä uuden tekstin myötä.

Mutta siis. Olenkin kertonut, että tyttäreni tekee opinnäytetyötään myyntitili-aiheesta. Tässä yhteydessä minä saan välillä fliiteihini. Eli minun toimintaani arvostellaan, moititaan ja minulle annetaan korjausehdotuksia, ehkä jopa -vaatimuksia.  Tässä yhteydessä joudun tietysti itsekin miettimään paitsi omia toimintatapojani myös myyntitiliperiaatetta yleensäkin.

Olen tätäkin asiaa valottanut jo, mutta kertaan vieläkin, sillä omakin ajatukseni selkenee toiston myötä. Kerron yhden ostotapahtuman. Harva myytävä tuote Pellavasydämessä maksaa yli 100 euroa, nyt oli kyse sellaisesta. Tuo on meillä sikses kallis ostos, että sitä kyllä harkitaan. Kyseessä on aidosta luonnonmateriaalista valmistettu, paljon työtä vaativa tuote. Valmistaja on laittanut sille myyntihinnaksi 121 euroa. Tuo on tuotu silloin, kun oma provisioni vielä vaihteli tapauskohtaisesti. Tyydyin 30 %: provisioon, eli tulisin saamaan 36,30 euroa tuotteen myynnistä, mistä päältä lasketaan pois alv 24 %. Valmistajalle tilitän 84,70 euroa.

Koska näin asiakkaan empivän ja halusin päästä vähän talvisesta tuotteesta "eroon" pudotin hinnan 110 euroon. Näin ollen minulle jää 26, 30 euroa. (Minulla ei ole oikeutta tinkiä valmistajan hinnasta, ainoastaan omasta provisiostani, sopimuskysymys, joka uusissa sopimuksissa otetaankin huomioon).

Nyt tullaan siihen asian ytimeen. Jos oletetaan, että asiakas on valmis laittamaan lahjaan rahaa 120 euroa, tämä vaihtoehto oli ehkä huonoin mahdollinen. Jos olisin saanut myytyä vastaavan  OMAN tuotteen, josta materiaaliosuus olisi ollut pieni ja työn osuus suurempi, olisi itselleni jäänyt enemmän. Parhaassa tapauksessa olisi voinut olla kyseessä tuote, jolle olen vaan osannut laittaa kunnollisen järkevän katteen ja saanut myyntityöstäni kunnon korvauksen.


Toistan mielessäni kysymyksen, että MITEN IHMEESSÄ pärjäävät liikkeet, jotka ottavat myyntitilissä olevista tuotteista vain 20 prosentin katteen?

Vähän tällaista tylsää tekstiä näin kauniina kesäisenä päivänä ja äitienpäivän aattona. Huomenna sitten luvassa ankeaa pohdintaa äitiydestä.
Mervi

On lukijalla ja lukijalla eroa, tottakai!

Tällainen kommentti tuli arvontaan liittyvään juttuuni "Arvontaongelmia" 

Anonyymi    2. toukokuuta 2013 17.03

Mitä eroa on kirjautuneella lukijalla ja satunnaisella lukijalla bloginpitäjän kannalta?

On kai olemassa sellaisia lukijoita, jotka poikkeavat kerran viikossa, kerran kuukaudessa tai päivittäin, minulle ovat kaikki kuitenkin yhteisen nimittäjän alla, LUKIJAT. Ei kait ketään voi pakottaa "liittymään jäseneksi", ja mitä erikoista hyötyä siitä saa lukija, onko se juuri se kerran puoleen vuoteen tai kerran kolmeen kuukauteen osuva arvonta ?

Alunperin esittelin arvontaan osallistumismahdollisuudet näin 

Tällä kertaa yhden arvan saa, kun jättää kommentin tähän postaukseen ja on jo lukijani tai liittyy lukijoiden joukkoon. Nyt ovat säännöt siis astetta tiukemmat kuin yleensä. Vain kirjautuneet lukijat voivat osallistua tämän kirjan arvontaan. Tarkoituksena oli poikkeuksellisesti tarjonta arvonta vain omien liittyneiden lukijoideni kesken.

Mitä eroa todella on kirjautuneella lukijalla ja satunnaisella lukijalla bloginpitäjän kannalta?

Kuvittelen, että anonyymi-kyselijä ei itse kirjoita blogia. Jos kirjoittaisi, uskon, että hän tietäisi montakin eroa. Olen toki nähnyt blogeja, joissa kirjoittaja kirjoittaa päivä toisensa perästä, mutta ei koskaan näe ei kuule mitään kenestäkään lukijasta. Yhtään kommenttia ei näytä tulevan, lukijalistassa ei ole ketään tai muutama. Hän ehkä haluaakin kirjoittaa itselleen päiväkirjan tyyppisesti. Tokikaan ulkopuolinen ei näe tilastoja, joista bloggaaja itse näkee, ketä hänen juttujaan käy lukemassa.Toisessa ääripäässä on tietysti  blogit, joissa on aivan valtavat määrät lukijoita ja kommentoijia.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Jos minulla ei olisi yhtään lukijaa tuossa oikealla puolella olevassa ruudukossa, olisin kovin surullinen, enkä tiedä, olisinko jaksanut jatkaa kirjoittamista. Väkisinkin miettisin, ettei kukaan tykkää tästä tai ei muuten halua "leimautua mun kanssa leikkimään".

Satunnaiset vierailijat ovat tottakai tervetulleita lukemaan (paitsi ne ystävät, jotka korvaavat henkilökohtaisen kanssakäymisen sillä, että käyvät kurkkaamassa kuulumiseni täältä, mutta eivät jätä mitään jälkeä itsestään ja ne jotka eivät minusta pidä ja käyvät täällä kertomassa sen -- esim.) Eniten tykkään kuitenkin juuri noista kirjautuneista lukijoista, joiden elämään pääsen minäkin tutustumaan. Kun he kommentoivat, näen silmissäni kirjoittajan ja tiedän vähän hänen taustoistaan. Edellyttäen tietenkin, että heillä on oma blogi. Silloin tämä bloggailu on vastavuoroista ja minun on paljon kivampi kirjoittaa, kun on jonkunmoinen käsitys siitä, minkälaisia ihmisiä tekstejäni lukee.

Sanoohan esiintyjätkin, että voi olla vaikea orientoitua pelkälle mikrofonille laulamiseen. Paljon helpompaa on esiintyä, kun näkee yleisönsä. No, voi kai se toisinpäinkin olla. Mutta on aivan eri fiilis "nähdä" yleisönsä.

Arvostan jokaista kirjautunutta lukijaani. Arvostan myös satunnaisia lukijoita ja kommentoijia, jotka kuitenkin omalla nimellään tai nimimerkillään kertovat hiukan taustaa itsestään. Anonyymejäkään en vieroksu, mutta toki toivoisin, että vakituiset kommentoijat keksisivät vaikka jonkun kuvaavan nimimerkin. Sillä tavallakin voisimme vähän enemmän tutustua toisiimme. 

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Tämä kaikki oli bloginpitäjän kannalta. Lukijana haluan itsekin kirjautua lukijaksi, koska se on paljon helpompaa. Ne blogit, joita luen epäsäännöllisesti, joudun käymään tarkistamassa onko tullut kirjoitusta vai ei. Jos sen sijaan olen kirjautunut lukijaksi bloggerin lukijalistaan tulee aina tieto uudesta päivityksestä  - ei siis tarvitse turhaan plarailla...

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Ei ole aivan tavatonta, että blogin pitäjä sallii kommentit vain rekisteröituneiltä lukijoilta. Näin hän välttyy ikävältä mielipahalta. Hyvin usein arvontoja järjestetään myöskin vain rekisteröityneille lukijoille, näin halutaan heitä palkita. Toki moni tarjoaa arvontaan osallistumismahdollisuuden kaikille ja tuplamahdollisuuden sille, joka liittyy lukijaksi. Jokainen saa itse päättää, miten toimii.

Ketää ei todellakaan voi PAKOTTAA liittymään lukijaksi ja miksi ihmeessä kukaan haluaisi edes yrittää? Mitä hyötyä rekisteröitymisestä saa, kysyi anonyymi kommentissaan. No, juuri sen hyödyn, että pääsee osallistumaan näihin karsittuihin arvontoihin ja mielestäni tuo lukulista on myös erittäin hyvä palkinto siitä, että on rekisteröitynyt vakituiseksi lukijaksi.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Tietenkään ei voi kieltää sitä, että on "hienoa", jos blogin pitäjällä on paljon lukijoita. Kyllähän sekin kertoo jotain blogista, miten suosittu se on. Ehkäpä niistä kannattaa toistenkin ottaa oppia "miten tehdään blogi, jota ihmiset haluavat lukea?"  Olen ymmärtänyt, että blogisteille, joilla on paljon lukijoita, tulee erilaisia yrityselämän tarjouksia yhteistyöstä. Ja parhaassa tapauksessa näistä hyötyvät sekä bloggaaja että myös lukijat.

Anonyymi, saitko vastauksen kysymykseesi? 

Mitäs te muut kommentoisitte tähän? Kertokaahan omia kokemuksianne, luetteko blogeja satunnaisesti vai oletteko kirjautuneet lukijaksi? Onko siitä hyötyä? Minkälaiseen blogiin ette ainakaan halua liittyä?

Pellavasydämen Mervi kirjoittelee näin yöaikaan, kun ei tullut uni. No ei tietenkään: Viideltä tulin putiikista, kuuden aikoihin meni pikkupäikkärille, mutta heräsin puoli kymmeneltä ja nyt on ihan turha odotella unta. Taidan alkaa suunnitella myös hoitovirhevaatimusta Tyksiin. Niin kauan on se jo ollut työn alla...