Intohimona käsityöt

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Niin upea, vaikka itse kehunkin...

Kerroinkin jo valopallon tekemisestä. 
Tein vielä toisenkin, tällä kertaa hiukan paksummasta langasta, jossa on mukana hopealanka. Valitettavasti tämä on joku vanha keränloppulöytö, mutta vastaavaa on kyllä minulla myynnissä.

Vaikka ohje on sama, mutta kun on paksumpi lanka, pallosta tulee jokseenkin paljon isompi. Ensimmäisellä kerralla tämän kovetus ei onnistunut. Tein uudemman erän vesiliimaseosta, mutta vähän tujumpana. Nyt pallo on hentoisesti kovettunut. Liimoissakin näyttää olevan eroja, tästä ei ainakaan jäänyt minkäänlaista jälkeä kuivuessaan.






Pellavasydämessä on meneillään joulunäyttely. Tämä valopallo arvotaan lipukkeen täyttäneiden asiakkaiden kesken.

Pellavasydämen Mervi
 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Valopallo

Kylläpä olen tänä jouluna ollut ahkera. Enemmän kuin varsinaisia lahjatavaroita olen valmistanut erilaisia koristeita. Vähän sellainen fiilis, että kaikki, mitä muutkin facebookissa tekee, minunkin pitää kokeilla.

 Niinpä valopallokin:


Ohje tähän virkkaukseen on blogista Neanomat. Virkataan kaksi ympyrää, jotka saavat suosista vähän "kupittaa". Ommellaan tai  virkataan ne reunoistaan yhteen. Jostain reiästä ujutetaan sisälle ilmapallo, joka puhalletaan sopivaksi. sitten vaan kovetetaan. Minä laitoin sokerivesiliemeen, mutta yhtähyvin (tai ehkä jopa paremmin) kävisi liima-vesiseos.


Nyt pallon annetaan kuivua seuraavaan päivään, ilmapallo puhkaistaan ja ongitaan pois. Pallo on valmis ripustettavaksi. Paitsi, jos haluaa sisälle valot.

Avustajani ripusti putiikin kattoon kaksi erittäin kaunista risua. Kylläpä ne luovatkin kivaa lämmintä tunnelmaa. Toiseen en aio ripustaa mitään, se on sellaisenaan kaunis. Toisessa risussa sen sijaan roikkuu enkeli, lumihiutale ja nyt tämä pallokin.






Ensin ajattelin vähän koristella näyteikkunaa sinivalkoisin värein, mutta sitten totesin, 
että sehän on jo. 

Toivotan kaikille lukijoille oikein rauhallista itsenäisyypäivän iltaa!



Pellavasydämen Mervi

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kranssin koristelu

Eilen tein ja näytin täälläkin suodatinpussikranssin. Innostuin vielä vähän koristelemaan sitä. En kylläkään ole varma, onko sittenkin parempi ilman mitään koristetta.







 Pellavasydämen Mervi




perjantai 4. joulukuuta 2015

Suodatinpussi-kranssi

Pellavasydämessä on mallina monenmoisia kransseja. Useimmat niistä on tehty paperinarusta, valokranssi on osoittautunut ehkä kaikkein suosituimmaksi jo useamman vuoden ajan.. Tänään kokeilin yhtä mallia, jonka bongasin facebookin käsityöryhmistä. "Kaikki" on tehnyt tällaisen suodatinpussikranssin.

Tarvitaan
- styroxrengas
- ympyräleikkuri (tai sakset)
- suodatinpusseja
- nitoja sekä
- kuumaliimaa (tai nuppineuloja)
- pätkä narua tms.

Lähetin avustajan kauppaan kympin kanssa ja pyysin tuomaan sillä rahalla suodatinpusseja. Valitsin valkaisemattoman, vaikka valkoisesta olisi ehkä tullut kauniimpi. Ruskeahko on kuitenkin aivan Pellavaysydämen näköinen. Nyt meillä on muuten moneksi vuodeksi suodatinpusseja, sillä tähän työhön ei tarvittu lähellekään kokonaista pakettia!

Saksilla ympyrän leikkaaminen on aika työlästä, joten olin tyytyväinen, kun Katariina lainasi omaa leikkuriaan. Sitä käyttäen ei tarvinnut myöskään piirtää ympyröitä. Kolme pussia päällekkäin ja kerralla tulee 3 x 3 x 2 eli 18 ympyrää.






Pikkunippu ympyröitä kiinnitetään nitojalla keskeltä. Sitten jokainen pylpyrä rypistetään. Näin saadut kukkaset kiinnitetään vieri viereen syrox-renkaaseen. Vaikka kuumaliima sulattaakin styroxiin kolon, se kuitenkin kuivuttuaan kiinnittää kukat.






Sitten vaan miettimään, miten tämä koristellaan. Ainakin valkoiseen kranssiin voisi laittaa jotain hilettä tai helmiä. Haluan pitää tämän yksinkertaisena, enkä ehkä laita mitään lisää. Tai no jos joku rusetti sentään?

Pellavasydämen Mervi

torstai 3. joulukuuta 2015

Valolaatikko

Koska asun facebookissa, tiedän, mitä kulloinkin käsityörintamalla tapahtuu. Nyt on IN käyttää paperinarua (joulu)askarteluissa. Valolaatikot taitaa olla viimeisin villitys. Niinpä mekin harjoittelimme...

Otetaan pahvilaatikko, tehdään pohjaan reikä ja päällystetään kokonaan elmukelmulla.





Tehdään liimavesiseos. Saman verran liimaa kuin vettäkin. Noin silmämääräisesti.


Seuraavaan työvaiheeseen on useampia tapoja. Me teimme näin: Suoraan vyyhdeltä kasteltiin pieni sykerö läpeensä vesiliimaseokseen. Lankaa ei katkaista vai otetaan seuraava sykerö. Paljon ei kannata kerralla kastella, naru menee muutoin solmuille.





Kyllä tämä meidän tapauksessa oli aika suttaista puuhaa. Molemmat olemme hyvin hätäisiä ja impulsiivisia. Ei alkusuunnittelua tai -valmistelua. Emmekä jaksaneet pyörittää tarpeeksi paperinarua, joten laatikosta tuli aika harva.

Kuivuminen kestää seuraavaan päivään. Muista käännellä laatikkoa aika ajoin, ettei se liimaannu alustaansa kiinni. Kun teelmys on hyvin kovettunut ja kuivunut, leikataan pohjasta narut poikki. Pahvilaatikko "revitään" palasina irti ja poistetaan, samoin kelmu.




Todentotta, kyllä ne narut laatikon muodossa pysyvät! Sitten vaan koristellaan. Sisälle valoköynnös ja päälle lahjanauhaa...





On tämä meidän teelmys vähän kökkö, mutta ensi kerralla osaisimme jo paremmin. Enemmän paperinauhaa ja vähän suunnitelmallisuutta sen kiertämiseen. Nurkkiin pitäisi saada enemmän muotoa, nyt ne ovat aika "tyhjät".

Samanlaisen jutun voisi tehdä myös muusta kuin paperinarusta. Villalankakin kuulemma käy.

Kaikkea sitä keksitäänkin....                  Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Valopuu

Edellisjouluna Uudenkaupungin yrittäjät hankkivat yhdessä valopuita kauppojen eteen katukuvaa elävöittämään. Silloin minulla oli välivaihe, kaupassa oli loppuunmyynti, eikä uudesta alusta ollut vielä tietoakaan. Tänä jouluna halusin olla niinkuin muutkin ja ostin Pellavasydämen - ja siis myös oman kodin - pihaan valopuun.

Tässäpä kuvia "menneestä talvesta"






Näissä kuvissa puuta ei ole vielä fiksattu. Nuo oksat kuuluu laittaa "levälleen" eikä tuolleen suppuun. Kauneimmillaan tämä on kuin valopallo. Tykkään tästä kovasti. Heti kohta kun olin ostanut tämän ja maksanut siitä 139 euroa, Tokmanni ilmoitti samantyyppisen hinnalla 58 euroa. Uskon kuitenkin ettei halvalla saa hyvää....


Pellavasydämen Mervi





tiistai 1. joulukuuta 2015

Asiakastyö

Olen ilolla pannut merkille, että Pellavasydämellä on vankka kannattajajoukko. Kanta-asiakkaat, jotka tulevat aina uudelleen. Minulla on myös ilo päästä ihastelemaan asiakkaiden käsitöitä. Usein kinuankin tuomaan töitä näytille, mutta monesti sieltä laukusta löytyy ihan yllätyksenä jotain näytettävää. Koska moni myynnissä oleva lanka on vielä minulle vieras - en ole ehtinyt tekemään näytetyötä - on kiva, kun asiakas on ehtinyt sen tehdä.

Tässä yhden vakioasiakkaan neulomat joululahja-kämmekkäät. Lankana näissä on Teeteen Primavera, jonka valmistus on kylläkin harmikseni lopetettu. Siinä on villaa ja silkkiä. Tilalle on tullut Primanova, mutta siitä puuttuu juurikin tuo hieno silkki. Näissäkin kämmekkäissä on ihanan pehmeyden lisäksi myös kaunis, hento kiilto. Meillä on vielä joitain keriä jäljellä tätä "luksus-lankaa".

Tässäpä kaksi helppoa mallia.



Usein asiakkaiden kanssa keskustellaan muustakin kuin käsitöistä. Tänään kävi muualta Uuteenkaupunkiin muuttanut naisihminen, jonka kanssa keskustellessa ehdimme pienessä ajassa kiertää "maat ja mannut".

Eilinen asiakas sykähdytti sydäntäni armottomalla elämäntarinallaan. Tiesin sairauden hänen elämäänsä jo paljon haitanneen. Nyt hän tuli pitkän tauon jälkeen ja kertoi sairastuneensa rintasyöpään, joka oli jo leikattu. Lähtiessään hän vielä huikkasi "Onneksi on käsityöt! En tiedä, miten olisin muuten selvinnyt..." Niinpä. Sydämestäni toivon hänelle hyviä uutisia rankkojen hoitojen jälkeen.

Niin se on Pellavasydän minullekin elämän kiintopiste kipujen keskellä. Tämäkin päivä oli yhtä hulapaloota, joten enpä ehtinyt ihanien asiakkaiden ja kiireen keskellä tutkailemaan omia vaivojani. Minä niin nautin työstäni!

Pellavasydämen Mervi