Intohimona käsityöt

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Välivaihe

Kylläpä Pellavasydän on raikastunut! Tilaa näyttäisi olevan paljon enemmän, enää ei ole tukkoinen olo. Aivan kuin olisi helpompi hengittääkin. Taitaa olla kylläkin niin, että tavara on kasautunut takahuoneisiin, missä on kaaos.

Vielä on paljon keskeneräistä, mutta olen iän myötä oppinut onnekseni sietämään keskeneräisyyttä. Enää ei kaikkea tarvitse saada sillä samalla sekunnilla. Tänään olisin ollut täällä aivan yksin, mutta sentään avustaja saapui paikalle. Tulikin ihan uusi tuttavuus, nuori mies, kanssani lankakeriä järjestelemään! Hyvin meiltä yhteistyö sujui.

Kassatiski siirrettiin eri paikkaan ja tuntuu oikein hyvältä. Nyt ei ole turvallista nurkkausta, johon voi kerätä monen moista sälää, vaan kaikki on näkyvillä. Luulisin, että tulee paremmin pidettyä tavaramäärä hallinnassa.


Kun toinen katselee tiloja, hän näkee ne erilailla. Nyt tuonne ylös hyllynpäälle on sijoitettu ihan erilaisia tavaroita - siellä on nuken lullu, jolla äitini on leikkinyt joskus 80 vuotta sitten.


Puutuotteet on yhdessä paikassa
 

Askartelutarvikkeet on myös keskitetty kahteen hyllyyn.




Hyllyn päätyyn on somistettu pääsiäisen keltaista ja kevään vihreää.
 

Vain nämä sinivalkoiset langat jäivät erilleen muista langoista, jotka kaikki ovat yhdessä lankahuoneessa.


Piikkiseinäkkeestä otettiin puikot ja koukut pois ja nyt katsomme, josko niiden sijoittelu onnistuu hyllyyn.


Puuvillalangat siirrettiin eteisestä lankahuoneeseen muiden lankojen joukkoon. Näin ollen ei tarvitse juoksuttaa asiakasta edestakaisin.


Miehelleni näytti tuottavan tuskaa suostua ottamaan tästä väliköstä siihen neuvola-aikana sijoitettu muistitaulu pois. Nyt siitä pääsee valo siintämään muutoin niin pimeään eteiseen. Eipä olisi tullut minulle mieleen... Ensin tähän suunnittelimme lisätä hylly, mutta ehkäpä ei laitetakaan. Joskaan ei kuitenkaan tätä lipastoakaan, kun ei se ihan kunnolla tuohon mahdu.


Tämän alla olevan kuvan otin eilen, nyt tämäkin sotku on jo selvitetty!



On meillä niiiiin upeat lankahyllyt että! 



Tämä nyt vielä vähän arveluttaa: saadaanko puikot ja koukut kunnolla esille?
 

Matonkuteet on entisessä keittiössä. Vähän kulman takana, mutta siellä siististi ja selkeästi esillä.



Nyt on hyllyillä tilaa ja kaikki tavarat erottuvat, eivätkä jää toisten alle piiloon.


Tämän viikon jatkamme järjestelyjä ja lauantaina on huippuhetki, kun somistaja-Mirva tulee saattamaan työn loppuun. Ja sen jälkeen on vielä kaikkein ihanin vaihe: saamme uudet kyltit ja mainokset. Mirva osaa hommansa.

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kaikki on huiskin haiskin tai ainakin heikunkeikun!

Pari kuukautta olen suunnitellut putiikin uudistamista. Meillä kävi Kivijalka kuntoon -hankkeeseen kuuluvana projektina mainostoimiston somistaja kertomassa yleisiä asioita myymälämarkkinoinnista. Siinä tunnin sessiossa ei toki pureuduttu kovin syvällisesti meidän putiikin ongelmakohtiin.

Nyt pyysin paikallista somistaja-asiantuntijaa Mirvaa oikein toden teolla uudistamaan myymälämme. Ensin tietysti kesti aikansa, että kypsyin ALOITTAMISELLE. Ehkä tajusin, että kyseessä on iso projekti, joka vaatii paljon fyysistä työtä, mutta myös vanhoista uskomuksista luopumista. Vihdoin saimme päätettyä päivän, jolloin työhön ryhdytään. Se päivä oli eilen. Olin varannut avustajan kuudeksi tunniksi ja lisäksi "omat tyttöni" Arja ja Tanja lupasivat vaihtaa yhden työpäivän täksi lauantaiksi. Lisäksi oli mieheni Aarre raskaimpien hyllyjen kantamisessa.

Näin meitä siis hääri parhaimmillaan 6 jalkaparia edes takaisin - kantaen ja järjestäen.

Olimme toki tehneet Mirvan kanssa (montakin) suunnitelmaa, mihin mikäkin tavararyhmä sijoitetaan. Tarkoitus oli sijoittaa samat tavarat yhteen paikkaan  - langat samaan huoneeseen ja puikot ja koukut niitten yhteyteen, lahjatavarat yhteen paikkaan, askartelutavarat jne.

Tällaista myllerrystä siellä käytiin:


Tässä on meidän asiantuntija Mirva, joka on koulutukseltaan somistaja - niin minä muistelen.



Tässä Tanja, joka on meillä harjoittelemassa myyjän työtä. Ja joutuu tekemään monenmoista - sitähän myyjän työ on. Tanja on erityisen hyvä järjestelemään lankoja hyllyyn.

 Tässä Arja täyttää toista lankahyllyä. Kaikki sukkalangat siirrettiin yhteen hyllyyn.

 Arjalla kaverina avustajani Eija



Paljon on vielä työtä, että kaikki saadaan paikoilleen. Maanantaina on ovet auki, pystymme kyllä toteuttamaan asiakkaan toiveet...




 Työ Mirvan kanssa jatkuu ensi lauantaina. Sitten päästään tekemään viimeistelyä. Lopuksi Mirva vielä uusii mainostekstimme. Se on ollut aina suuri toiveeni.


 Asioita yritettiin katsoa ihan eri tavalla, tuolin voi nostaa pöydälle ja siihen luoda pääsiäisinteriööri.

Ihmeen hyvin jaksoin 8 tuntia seistä jaloillani, vaikka yleensä 5 minuuttiakin on liikaa. Toki tänä aamuna olin reporankana, mutta 13 tuntia unta ja lääkitys, niin nyt on olo taas kohtalainen. Sen kyllä huomasin, että yksi ja toinen tästä porukasta kävi välillä pilleripurkilla - melkein kaikki kun olemme jo lähellä kuudenkympin ikää...

Pellavasydämen Mervi













maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pitkät vai pätkät


En ole vielä täysin päässyt perille, tykkäänkö lyhyistä sukkapuikoista. Minulla on myynnissä eri merkkisiä 13 cm ja 15 cm pitkiä/lyhyitä sormikaspuikkoja ja yhdet jopa 10 cm lyhyet... Välillä otan ne käyttöön ja taas vaihdan - jopa kesken työn - normimittaisiin.

Tässä työssä kokeilin myös minulle uutta tuttavuutta, Zing-puikkoja, jotka ovat jotain metallia, mutta ilmeisesti ontot. En niihin kyllä tykästynyt, kun mielestäni ovat vain värikkäät vanhanaikaiset metallipuikot. Tai noh, ehkä kuitenkin kevyemmät? Pyysin miestäni kuvaamaan työskentelyni lyhyiden puikkojen kanssa, mutta eipä sitä oikein saa kuvaan vangittua.



Puikot jäävät kämmenten sisään ja vaihto on ehkä nopeampi?


Vaihdoin kesken työn hiilikuituisiin (Carbonz) pitkiin puikkoihin. Nekin muistuttavat liikaa vanhoja metallipuikkoja, kilisevätkin yhtä lujaa. Näissä on tosi terävä pää ja välillä tuntuu, että käsiä oikein pistelee. Toki myönnän, että jossain langassa tuosta terävästä kärjestä on hyötyä.



Hiilikuitupuikot on joustamattomat, joten minulla ainakin ne painavat pikkurilliin. (Yläkuva)
Koska vaihdoin kesken resorin puikkoja, alku on löysempää ja loppupää tiukempaa. Eikös sen juuri toisinpäin pitäisi olla. Mutta nyt ei ainakaan kiristä sukan suu...


 Langan valitsin tällä kertaa Pellavasydämen paksumpien sukkalankojen hyllystä:


Regian 6-säikeinen  




 Isoihin miesten sukkiin sanotaan menevän 150 grammaa, nämä minun neulomani painoivat vain himpun verran yli 100 grammaa. Kerässä on 150 gramma (375 metriä) joten saan siitä vielä toiset, pienen pojan sukat.


Tällainen kohtuupitkävartinen miesten sukkapari painaa näköjään 104 grammaa.



Oletko sinä kokeillut sormikaspuikkoja? Mitä mieltä olet lyhyistä puikoista? 
Ainakin yhdessä facebookin villasukkaryhmässä tehdyssä kyselyssä todella moni kertoi Zing -puikkojen olevan kaikkein parhaat. Mitä mieltä sinä olet? Minusta ainut hyvä puoli niissä on se, että joka koolla on oma värinsä.

Pellavasydämen Mervi













sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kätevä kapine?

Facebookissa vastaani tuli mainos, joka tehosi. Se sai minut tilaamaan mainostetun tuotteen. Vielä tämä uusi (?) keksintö on kokeilematta käytännössä, mutta ideana vaikuttaa tosi kätevältä.











Tätä kantta on saatavana kahta kokoa, isolle ja pienelle voi/margariinirasialle. Tämä on se pienempi. Sopii justeikämelkein.





 Ainakin näin uutena pysyy paikallaan, vaikka tuosta veitsestä nostaa. Sitähän en osaa sanoa, löystyykö ajan myötä. Kaipaisin tähän myös varaveistä. Värivalikoima on hyvä. En tiedä, olisinko ostanut, jos mustaa ei olisi ollut? Valkoinen olisi ollut kyllä myös sopiva vaihtoehto.


 Minusta tämä on oikein oiva kapine. Loppuu ne ainaiset rasvatahrat, kun voiveitsi putoaa kannen päältä. Meillä kun on tähän asti säilytetty rasia ja voiveitsi sen päällä jääkaapissakin.

Postikulujen kanssa tuotteelle tuli hintaa himpun verran yli kympin. Ei paha minusta. Selvää on, että vähän ajan päästä tästä tehdään Kiinassa halpaversio.

Mervi