Intohimona käsityöt

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Aurinkoa ja arvontaa - Alvar Carto karttajuliste

Kylläpä oli ihana aamu. Aurinko paistoi ja Aarikan hopeinen riipus makkarin ikkunassa pyöritti valonsäteitä ympäri seiniä. Aurinkoisella ikkunalla myös posliinikukka on pitkästä aikaa innostunut tekemään uutta kasvua. Ihanaa - kevät tulee!





Sisustaminen ei ole viime aikoina tullut mieleenkään, kun ei ole pystynyt... Olohuoneen osalta se jäi kesken - meidän piti hankkia uusi harmaa sohvakalusto. Se on hiukan haasteellinen hankinta, sillä minulle pitää olla riittävä istumakorkea eikä saa olla upottava. Toisaalta siinä pitäisi olla mukava ottaa päivänokoset.

Meidän huusholli on melkein kokonaan musta-harmaa-valkoinen, mutta olohuoneen taulut "pilaa" kokonaisuuden. Samaa ruskean/kullan väristä on myös olohuoneen kattokruunu, mikä myös on suunnitelmissa vaihtaa.


Joku aika sitten sain ehdotuksen blogiyhteistyöstä. Minua lähetyttiin tällaisesta verkkokaupasta: https://alvarcarto.com/

Saisin tilata itselleni karttajulisteen. Sen lisäksi saisin vielä toisenkin arvottavaksi lukijoitten kesken.

Olen katsellut eri sisustusjutuissa näitä julisteita eri suurkaupungeista. Harvoin - jos koskaan - olen nähnyt kuvaa omasta (pikku)kaupungista. Minä halusin EHDOTTOMASTI kuvan Uudestakaupungista. (Aivan sivulauseena ja asiaan kuulumattomasti kerron, että tyttäreni on juuri nyt Lontoossa - reissussa ihan yksin. Hän saattaisi haluta Lontoon kartan?)

Hetken mietin, että laitanko julisteen päälle pelkän lasin eli vaihtokehyksen, mutta päädyin mustaan puukehykseen, onneksi. Pidän tästä kombosta kovin. Koska kaikkialla muualla on noita aivan erityylisiä tauluja, sijoitimme tämän telkkarin yläpuolelle samaan nurkkaukseen kolmen mustan himmelin kanssa. Himmeleiden vuoksi valokuvan saaminen oli hankalaa, kun päätin selvitä ihan itse hommasta.






Tykkään tästä nurkkauksesta. Tästä lähtee nyt liikkeelle sisustuksen uusiminen. Ikkunan suuntaan katsoessa näkymä onkin jo mustavalkoinen aina keinutuolia ja sen tyynyä myöten.


Sen sijaan nämä taulut! Osan tauluista voin heivata pois ilman tunnontuskia, mutta joihinkin sisältyy muistoja ja tunnetta.





Nyt siis - pitkästä aikaa - polkaistaan käyntiin arvonta. Sinäkin voit saada tällaisen kaupunkijulisteen. Tai ei kohteen tarvitse olla kaupunki... Arvonnan voittaja saa tilata täältä


Itselleen haluamastaan paikasta karttajulisteen ja sitten itse hommata siihen kehykset, mikäli haluaa.
Käykääpä katsomassa erilaisia vaihtoehtoja. Tuolta voi tilata julisteita eri kokoisina. Klikkaa auki kuvia, niin näet erilaisia sisustusratkaisuja.

Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen: "pidätkö enemmän värikkäästä vai mustavalkoisesta sisustuksesta?"

*Arvonta päättyy Naistenpäivänä 8.3. klo 22.* 
Voittaja saa koodin, jonka ilmoittamalla tilauksensa yhteydessä paketti tulee ilmaiseksi postitse kotiin.

Toivon, että otatte runsaasti osaa tähän arvontaan, olisi kiva pitkästä aikaa saada kommentteja. Kiitos!  Pellavasydämen Mervi

tiistai 20. helmikuuta 2018

Sukkia, sukkia ja vähän muutakin

Vaikka minusta usein tuntuukin, etten saa mitään aikaiseksi, niin ei se ihan totta ole. Lasketaanko nojatuolissa istuen ja telkkaria katsellen tehtyjä villasukkia? Se kun ei ole työtä, eihän? Olen neulonut lukemattomat parit villasukkia, eikä kaikista löydy kuvaa, mutta keräilen tähän aikaansaannoksiani - jos ei muuta, niin itselleni muistiin!

Vakioasiakkaani tilasi 5-vuotiaalle pojalle neuletakin. Langaksi hän valitsi pehmeän ja kutittamattoman Katian Merino Babyn harmaana. Neulepinnan ja mallin sain itse valita ja päädyin mahdollisimman yksinkertaiseen malliin tuommoisella ruutuneuleella. (Ps. kuva otettu kiireellä, kun asiakas jo tuli takkia hakemaan. Kuvassa neule on pöydällä myytävien tuotteiden päällä ja hinta, joka näkyy, kuuluu ihan muuhun tuotteeseen.)



Ja sitten niitä sukkia....





Nykyään suosin ristiinvahvistettua kantapäätä. Tehdään kuin puolipatentti (neulomatta, neulotaan, neulomatta, neulotaan) mutta silmukat vaihtavan paikkaa jokaisella oikean puolen kerroksella. Seuraava kerros siis neulotaan, neulomatta, jne. Tämä soveltaen: viimeinen silmukka neulotaan aina. Tai niin minä teen.

Koska tavoitteeni on neuloa mallisukat kaikista myydyistä langoista, "joudun" enimmäkseen neulomaan pelkkaa sileää, kun ei pätkävärjätyissä kuviot ja pitsit näy. Katian Decrade Cake on siitä kiva lanka, että siinä on saman värin eri sävyjä ja näissä näkyy myös pitsineule.






Tässä puikkoina KnitPron Cubis eli nelikulmaiset. Välillä tykkään, toisinaan taas en...




Näihin sukkiin tuli nappilistakin, allaolevassa kuvassa vielä ilman virkattua listaa:















Tekstiiliteollisuuden Pallas-lanka:





Ja Redian 6-säikeinen poikkeuksellisesti yksivärinen!



Asiakas tilasi 6 pellavaista kateliinaa. Valitsin hyvin yksinkertaisen mallin. Näitä on tarkoitus käyttää sekä katelautasen päällä että alla. Virkkasin 6 kpl. Tässäpä hyvä lahjavinkki: ensimmäisenä vuonna puolet ja seuraavana toiset puolet - näin liinoja kertyy 12 ja niillä saa jo tosi näyttävän kattauksen.




Esittelen vielä oikein paksun langan Red Heart Lisa Big , jota lähdin kokeilemaan. Lopulta siitä sattui tulemaan täsmälleen neliön muotoinen ja täydellisesti tyynyn kokoinen. Lankaa kului 1 kerä. Ompelen siihen toisen puolen kankaasta. Huomaa pyöröpuikot - parin euron kiinalaiset, jotka ainakin tähän löysään työhön kelpasivat mainiosti. Näissähän kaapeli on onttoa muoviputkea.


Toinen kokeilu Katian Kiss- langasta, joka näyttää ihan silkiltä. Ilman kummempaa suunnittelua neuloin aina oikeaa niin kauan kuin yhdestä kerästä riitti ja neuloin päät yhteen. Sain hienon tuubihuivin vaikka juhla-asuun yhdistettäväksi. Pikanttina lisänä ompelin huiviin vielä pitsiympyrän.




Yhdestä kerästä tuli yksinkertainen tuubihuivi. Jos haluaa siihen kaksi kieppiä, lankaa tarvitaan enemmän. Meillä yhden kerän hinta on 4 euroa, joten siitä saa huivin tosi edullisesti.


Ensin aioin kerätä tähän KAIKKI lokakuun jälkeen tehdyt työt, mutta sitten ajattelin, ettei kukaan jaksa loppuun asti katsoa. Joten pipot jäivät toiseen päivitykseen.

Ensi kerralla mukana ARVONTA, pysy siis mukana!

Pellavasydämen Mervi








































maanantai 12. helmikuuta 2018

Täällä taas ja mitä kuuluu...

Blogihiljaisuuteni kesti neljä kuukautta. Syytä en osaa tarkalleen sanoa, mutta ainakaan ajanpuutteesta ei ole kysymys. Elämäni ja ajatukseni ovat pyörineet kirjaimellisesti "oman navan ympärillä".

Kesästä asti yritin saada painoa pudotetuksi, jotta pääsisin laihdutusleikkaukseen. Ensisijainen syy leikkaukseen oli närästysvaivan korjaaminen. En millään tahtonut saada kiloja tiputetuksi, vaikka syömäni ruokamäärät olivat pieniä. (Lihavat ihmiset aina väittävät syövänsä vähän, mutta nyt myös mieheni oli sitä mieltä) Jollain tarkastuskäynnillä oli  paino jopa noussut.

Leikkaus tehtiin joulukuun 5. päivä. Sitä seurasi ihan hirveän hankala aika. Sairaalassa jouduin "tappelemaan" kipulääkitykseni puolesta ja kotiin tultuani olin tosi kipeä useamman viikon. Erityisvaikeuksia aiheuttaa se, että tällä uudella tulitikkuaskin kokoisella mahalla ei saa syödä tulehduskipulääkkeitä ja minä kun tarvitsisin maksimiannoksen Voltarenia. Joudun siis tyytymään elämään kipujen kanssa.

Kävin joulukuussa myös Tyksin kipupoliklinikalla, jossa päädyimme Tramal-kipulääkkeen alasajoon, mikä oli tuhoontuomittu ajatuskin. Nyt minulla ei ole riittävää kivunlievitystä. Tarkoittaa sitä, että yritän selvitä taukoamattoman ja sietämättömän hermokivun kanssa. Koskaan elämäni aikana en ole kivuton ollut, mutta  nyt tuntuu, että "kamelin selkä katkeaa". Aamupäivän sinnittelen niinjanäin, mutta iltapäivän olen töissä lähes liikuntakyvytön ja kotiin päästyäni menen pitkäkseni pariksi tunniksi vain noustakseni odottamaan, että pääsen yöunille.

Arvaatte varmaan, miltä tällainen elämä tuntuu? En jaksa/pysty tekemään mitään, en käy missään, en edes harrasta mitään. Vähän aikaa istun ja kudon, mutta sekin käy hetikohta liian kivuliaaksi, kun iskiastyyppinen vaiva repii vuorotellen kumpaakin jalkaa...

Onneksi on Arja. Pellavasydämen ompelijatar. Arja on oppinut talon tavoille ja pystyy yksinkin hoitelemaan putiikkia päivän, pari. Itse en enää ompelukoneen äärellä kykene istumaan. Usein Arja joutuu hoitamaan myös asiakaspalvelun, kun en kykene liikkumaan. Putiikissa meillä menee oikein hyvin. Arjan työsopimusta jatkettiin tämän vuoden loppuun. Sana korjausompelusta on kiirinyt, ja Arjalla riittää töitä. Myös lankojen ostajat ovat löytäneet Pellavasydämen.

Ja onneksi on henkilökohtaiset avustajat, jotka huolehtivat kotitöistä ja putiikissa siivouksesta ja tavaroitten siirtelystä.

Tästä suosta on kuitenkin yritettävä nousta! Paino on pudonnut lähes 10 kiloa ja nyt on meneillään  "terapiajakso": yritän keksiä  itselleni jotain kivaa, mikä saisi mieleni virkistymään. Siitä esimerkkinä kauniit kynnet.






Olen aina hävennyt rumia kynsiäni. Suurin syy on kylläkin ollut hoidon puute. Nyt on hienot, piiiitkät rakennekynnet, mutta hiukan hankalat. Varsinkin näppäinten näpyttely...

Kävin myös parturissa ja nyt on uusi leikkaus ja väri sama kuin kynsissäkin.


Hierojalla käynti ei ollut yhtä positiivinen kokemus. Olen päätellyt, että liian kova alaselän ja pakaroitten hierominen sai hermovaurion pahenemaan. Seuraavaksi menen jalkojenhoitoon.

Paitsi että elinpiirini on kapeutunut pelkästään kotiin (kaupassakäyntikin tuottaa liikaa kipua) myös ilonaiheet on vähissä. Syöminenkään ei enää tuota nautintoa, vaan lähinnä kipua ja huonon olon. Lukeminen on jäänyt - kännykkä vie senkin ajan - blogi on jäänyt, myös toisten blogien lukeminen. Eilen aloitin kirjan lukemisen ja aion jatkaa sitä. Romaanien tai elämäkertojen lukeminen vie ajatukset pois omasta kurjuudesta ja pääsee hetkeksi erilaisiin sfääreihin.

Olen aina pitänyt itseäni pohjimmiltaan positiivisena ja iloisena ihmisenä, mutta nyt olen joutunut kokemaan alakuloa ja masennus-diagnoosin. Mutta kyllä minä täältä vielä nousen - vaikka väkisin ja sisulla!

Tästä nyt tuli tällainen valitusvirsi. Ensi kerralla näytän, mitä kaikkia käsitöitä olen tehnyt. Sitten on  vielä arvonta odottamassa...

Palaan PIAN.


Mervi