Intohimona käsityöt

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kehyskukkaro

Olen käynyt monta kertaa kansalaisopiston kehyskukkaro- ja kehyskassi -kurssit, mutta jotenkin vaan niiden tekeminen on edelleen jännittävää. Enkä tarkoita tässä positiivisessa mielessä, toisaalta pelottavaa on liian vahva sana. HAASTEELLISTA siis.

Koska viimeisimmästä kurssista on jo aikaa, en ihan muistanutkaan, miten homma hoituu. Onnekseni olin säilyttänyt kaavat! Vähän virkistin muistiani googlehaulla "kehyskukkaro ohje"...

Halusin tehdä pussukan ihan itselleni. En oikeastaan sellaista TARVITSISI, mutta kun koulutyön hamekangasta jäi, ajattelin, että olisi kiva setti: hame ja kassi samasta juhlavasta kankaasta.

Valitsin putiikin kehysvalikoimasta piehehkön hopeanvärisen kehyksen, jossa on lenkit hihnan kiinnittämiseen. Ainut vaihtoehto oli reiällinen, muttei se haittaa, vaikka kiinnitänkin kehyksen liimaamalla, en ompelemalla. Sitten vaan kaavaa piirtämään. Onnekseni muistilokeroihini on lähtemättömästi piirtynyt ajatus kaavan "levittämisestä", jotta kassin suu antaa periksi.






Pussukan piirsin vapaalla kädellä "omasta päästäni" ja tein siitä symmetrisen taittamalla paperin katia. Leikkasin kolmet kappaleet, päällinen, vuori ja pehmustettu tukikangas. Kaavaan lisätään saumavarat kauttaaltaan.




Sitten ompelemaan. Päällikankaan ja vuorin pussi ommellaan saranamerkkiin asti (siihen siirrettyyn). Vähän jouduin purkamaankin, kun en muistanut jättää vuoriin kääntöaukkoa.


Sitten yhdistetään päällisen ja vuorin avoimet suuaukot. Nurkissa pitää olla huolellinen. Kerrankin minä olin ja se kannatti! Käännetään kassi oikein päin ja tikataan yläreuna, jotta liimaus edes vähän helpottuu.




Sitten alkaakin se ikävin vaihe - liimaaminen. Huomasin tässä vaiheessa, että kehys on jokseenkin paksu. Olisi kannattanut ommella pussukan reunaan nyöriä, mutta huomasin asian liian myöhään. Ensi kerralla sitten...


Pientä heittoa kaavassa - miten  voi olla? No, on vaan...


Apukeinona kankaan tökkimisessä auttaa "pankkikortti" tai metallipuikko tms. Liiman kannattaa antaa hetki kuivahtaa ennen pussukan paikalleen yrittämistä. Ai että - se oli yhtä hankalaa kuin aina. Nyt vaan yritin malttaa mieleni, kun kiire ei ole mihinkään. Viimeiseksi ompelin vuorin kääntöaukon kiinni.


Sitten pääsin suunnittelemaan hihnaa. Kangas ei riittänyt enää siihen, joten jouduin ottamaan mustan valmisnauhan. Karbiinihaat olivat mielestäni turhan järeitä tähän juhlapussukkaan, mutta nyt ei niissäkään ollut vaihtoehtoa. Halusin hihnasta säädettävän ja onneksi tuo "härveli" juuri ja juuri riitti hihnan leveyteen. Nyt osasin sen ensimmäisen kerran pujotella ja ommella katsomatta mallia valmiista laukusta - jotain sentään oppinut!





 
Kuivunutta liimaa on paitsi jokaisessa sormenpäässä, myös lukossa. Niistä sen saa kuitenkin raaputtamalla irti, kangas on onneksi pääosin säästynyt... Toinen sivunurkka on priima, toisessa vähän viiraa. Liiman kuivuttua näkee kyllä selvästi, että kehyksessä on tyhjää tilaa - se nyöri olisi ollut hyvä - mutta onneksi tuo Gutermannin tekstiililiima on niin hyvää, että uskon sen pelittävän.
Jotkut haluavat vielä puristaa kehyksen kiinni, mutta minä en sitä tee, koska kokemuksesta tiedä, että kehykseen tulee väistämättä lommoja. Näillä mennään...






Kassi on viimeistä poseerausta vaille valmis. Teen sen, kun saan vielä settiin kuuluvan hameen valmiiksi. Huomenna on koulupäivä, joko tänään tai sitten siellä viimeistelen sen. Tyytyväinen olen minä. Niijja vielä sellainen huomio, että kyllä tuo pehmustettu tukikangas on hyvä - antaa mukavasti ryhtiä pussukalle, suosittelen!

Edit. Seuraavassa postauksessa vielä viimeistelyä.

Oletko sinä väsäillyt näitä kehyskukkaroita? Onko se sinulle yhtä hankalaa, vai olenko minä vaan malttamaton?

Pellavasydämen Mervi

lauantai 21. syyskuuta 2019

Kirja-arvostelu: Marttojen parhaat villasukat

Kirja saatu arvostelukappaleena


Marttojen parhaat villasukat - kirja on kovakantnen kirja, jossa on 30 villasukkaohjetta. Teksti on hyvin luettavaa, tarpeeksi isoa ja ohjekaaviot selkeitä. Kirjan alussa on lyhyesti yleisiä ohjeita. Erittäin suurella ilolla löysin alkulehdiltä myös erilaisia taulukoita, joissa on erilaisille langoille kengän kokoja vastaavia silmukkamääriä. Esim. jos neulon Tekstiiliteollisuuden Salla -langasta miehelle kokoon 42 sopivan sukan, luon kirjan ohjeen mukaisest 52 silmukkaa ja taulukko kertoo myös, että pohjan pituus ennen kärkikavennuksia pitää olla 22 cm. Näistä taulukoista on varmasti iloa ja hyötyä sukkamaakareille.




Kirjan alussa on pitsineuleita, mitä minä rakastan. Löysin malleja, joita varmasti tulen kokeilemaan. Harmittaa, että nyt juuri on tilaussukat kesken, joten en pääse uusiin malleihin käsiksi!



Kuten olen jo monesti maininnut, en osaa kirjoneuleita. Tai noh, ihan tosi yksinkertaisia vain, missä lankajuoksut on maltillisia. Tässä kirjassa on sekä helppoja että ainakin minun silmääni hyvinkin vaativia malleja.






Kirjassa on merkitty kunkin ohjeen kohdalle, miten vaativa se on.





Se vähän harmittaa meikäläistä lankakauppiasta, joka ei ollenkaan myy Novitan lankoja, että lähes kaikki ohjeet on Nallelle ja 7 Veljestä langalle.... Mutta kyllähän me osaamme asiakkalle valita vastaavat langat valikoimistamme.







Nuo pandasukat tarttuivat silmiini, kun työn jälki ei ihan 100 %:sta ole. Se antaa luvan vähän taitamattomammallekin yrittää! Langanloppuja meillä kaikilla neulojilla on ja niillekin on oma ohjeensa.

Tätä kirjaa  voin suositella ihan jokaiselle sukanneulojalle - siitä löytyy  varmasti jokaiselle sopiva ja mieleinen malli, oli sitten aloittelija tai jo pidemmälle edistynyt. Ja kyllähän nämä mallit pitää meillä olla, jotta tiedämme, mistä facebookin neulomisryhmissä puhutaan.




Pellavasydämen Mervi

perjantai 20. syyskuuta 2019

Pa**ka juttu - Syypäänä kaura?


Vuoden 2017 joulukuussa olin toisessa laihdutusleikkauksessa. Pääsin uusintaleikkaukseen, koska ensimmäisellä kerralla minulle tuli paha närästysvaiva. Syytä oli kyllä myös painonpudotuksen epäonnistumisessa, mutta se olisi tähän liian pitkä tarina. Leikkaustavan valinta on kirurgin ja potilaan yhteistyön tulosta, mutta sleeveä ei tehdä, jos ennestään on närästystä. Minulla sitä ei ollut, mutta siis sen jälkeen tuli. Tämä ei ole tavatonta, kun tehdään Sleeve-leikkaus. Alkuun vaivaa hodettiin Somacilla ja Esomepratsolilla, mutta myöhemmin se siis korjattiin ohitusleikkauksella - Bypass. Välillä jouduin miettimään, onko leikkauksen hyöty isompi kuin haitta, sillä tästä leikkauksesta oli seurauksena jatkuva ripuli.

Olen siis lähes kaksi vuotta kärsinyt suunnattomasti suolen toiminnasta, mikä onkin uutta - kun aikaisempi elämä on mennyt kiukutellessa sen toimimattomuutta.



Katselin netistä vaihtoehtoja ja mahdollisia apuja: liityin facebookin IBS-ärtyvän suolen oireyhtymä -ryhmään ja löysin kohtalotovereita, epäilin rasvaripulia, mutta totesin, ettei ruokani ollenkaan liikaa rasvaa sisällä, siirryin laktoosittomaan maitoon ja jätin pois rakastamani salaatin. Mikään ei auttanut - uloste oli ja pysyi värittömänä, kelluvana ja sietämättömän haisevana. Asiaa on toki tutkittu ja olen käynyt mm. inko-hoitajalla saamassa "laitteiston" suolen tyhjennykseen, mutta lopputulos kaikesta oli, että söisin loppuelämäni Imodiumia tai Lopexia, mihin lääkäri on kirjoittanut reseptin.

Hyvin varhaisessa vaiheessa epäilin keliakian tyyppistä ongelmaa ja siirryin pelkkään kauraleipään. Olen siis syönyt liki kaksi vuotta pelkästään kauraleipää. Mutta. Nyt näyttää siltä, että juuri se KAURA on ongelman ydin. Olenko ollutkin allerginen kauralle, vai onko allergia puhjennut matkan varrella?


En mistään enää löytänyt tekstiä, kun muistelin nähneeni ajatuksen, että VATSANSUOJALÄÄKE saattaisi aiheuttaa erilaisia allergioita. Olen joutunut syömään somacia ensin närästykseen ja myöhemmin suojaamaan olematonta mahalaukkuani tulehduskipulääkkeiltä, joita joudun tilapäisesti silloin tällöin ottamaan, vaikka se on kielletty laihdutusleikatuilta.

Tällaisen tekstin löysin netistä: https://www.apteekkari.fi/uutiset/vatsansuojalaake-usein-iakkaalla-jatkuvasti-kaytossa-tieto-haitoista-lisaantyy.html


Kaikissa kokeiluissani olen ollut kovin hätäinen, kun ei tuloksia ala heti tulla. Kauran poisjättäminen auttoi heti! Kyllä elämä helpottuu valtavasti, kun ruoansulatus toimii niinkuin sen pitää! Vähän on vielä "vaiheessa" tämä oma tutkimukseni noiden vaihtoehtojen  välillä, mutta nyt olen vahvasti syyttämässä kauraa. Annan elimistöni nyt rauhoittua ja sitten testaan kaurakeksillä, että mitä tapahtuu. Lopexin olen jo saanut jättää pois.


Toivon sydämestäni, että ratkaisu on näin yksinkertainen.

Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia?

Mervi

lauantai 14. syyskuuta 2019

Kirja-arvostelu: Klompelompe Talvilapset

Söpömpääkin söpömpiä kuvia on kirjassa Klompelompe Talvilapset
- Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland
- Gummerus 2019

                                                                                         Kirja saatu arvostelukappaleeksi


Kirjassa on oikein mainioita malleja lasten neuleiksi: pipoja, bodyja, villatakkeja ja jopa röyhelöhameita. Pintaneuleet on mielenkiintoisia ja minun onnekseni kirjoneuleita vain muutama ja nekin kohtuullisen helpon näköisiä. Minulle kun kirjoneuleet on liian haastavia. Sen sijaan rakastan erilaisia pitsineuleita.



Ainakin minulle nämä pitsineuleet näyttävät ihkauusilta ideoilta.







Kuvat on aivan syötävän suloisia näin mummoikäisen mielestä.






Olen aivan varma, että talven mittaan otan jonkun pikkuneuleen tästä kirjasta työn alle!



Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

ompelijaoppi: hihan halkio

En ole paitapuseroihminen. Kun oikein mietin asiaa, tajusin, että kaikki vaatteeni ovat joustavia, trikoisia. En tunne oloani mukavaksi, jos vaate ei jousta. Jos kuitenkin tekisin puseron joustamattomasta kankaasta, tekisin puolipitkät hihat ilman mitään kalvosimia. Käyttömukavuussyistä, mutta myös laiskuuttani.

Koulussa tietenkin tehdään sitä, mitä käsketään ja oppiakseni uutta olen sinne lähtenytkin. Niinpä mennään mukavuusalueen ulkopuolelle ja usein.

Kotitehtäväksi saimme tehdä viisikantahalkion hihan suuhun. Saimme mukaamme kirjalliset ohjeet ja kaavan. Tässä tehtävässä kulminoitui kaikki minulle vaikea.
- tarkka leikkaaminen
- silitys vaiheittain, jopa siis saumavarat
- tarkka ohjeen lukeminen
- purkaminen, kun ei noudata ohjeita







Nurjalta puolelta tuommoinen. Kun en sitten tehnyt kulmiota prikulleen, niin päätin rankaista itseäni tekemällä vielä toisen, nyt ohueeseen kankaaseen.


Nyt osaan tällaisen miesten paidan hihan halkion. Ja tämä on askel eteenpäin HUOLELLISEEN tekemiseen.

mervi

perjantai 6. syyskuuta 2019

Ompelijaoppi: huivikaulus

Olin kovin hämmästynyt, kun saimme kotitehtäväksi huivikauluksen valmistamisen. Se on rakenteeltaan hyvin haasteellinen valmistaa näin opintojen alussa. Varsinkin, kun jouduimme ihan itse ottamaan selvää, miten sen valmistamme. Oli kotitehtävä siis.



Otinpa taas esille kirjastostani auttavan opuksen. Tämä kirja vaan on kovin vanha ja ohjeessa paljon käsin huolittelua.





Koulusta saimme kaavat. Kuvittelin hahmottamista helpottavan, kun teen osat erivärisistä kankaista. Nooh...


Tämä kappale aiheutti huomattavaa päänvaivaa - voiko mitenkään tehdä taitteelta, kun langan suunnat on noin? Piti muistella koulun geometrian tunnilla opittuja "yhdensuuntaisia suoria"



Tein työn muka tarkkaan kuitenkin huomaten, ettei mun kappaleet sopineetkaan täsmällisesti. Luulen, että homma meni  vikaan siinä, että silitin kovikekankaan kovin kuumalla raudalla. Tällöin kangas kutistui. Ja kun jätin toisen puolen ilman koviketta, niin kappaleet olivat lopulta eri kokoiset. Ai että ottaa kupoliin, kun on yrittänyt kovasti ja joutuu silti myöntymään keskinkertaiseen tulokseen. Ei auta kuin ajatella, että tämä on harjoitus - ja vielä ensimmäisiä harjoituksia. Ei kai nyt vielä voi täydellisesti osata?



Vähän on kulmikkuutta mun huivissa. En kelpuuttaisi omaan - saati asiakkaan - puseroon. Lisää harjoitusta siis.

Oletko sinä tehnyt tämmöisen huivikauluksen?

Tuleva mittatilausompelija
Mervi

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Hukkaan heitettyä aikaa vai ei?

Mulla on kaksi asiaa, joiden tekemisessä tunnen ajan menevän hukkaan: autolla ajaminen ja ruoanlaitto. Nyt kuljen opintojen vuoksi Turussa kahtena iltana viikossa. Maanantaina on avustaja kanssani ja silloin matka taittuu joutuisammin, kun on seuraa, mutta tiistaina yksin ajaminen on tylsää.

Mulla on muuten uusi Citroen toukokuulta
Eilen keksin, miten saan hyödynnettyä tuon reilun tunnin matkan suuntaansa. Aloin jumppaamaan. Juu-uh, kyllä autolla ajaessa voi jumpata. Löysin vaikka miten paljon eri lihaksia vatsasta, kyljistä, selästä ja hartioista.

Kuinka moni nainen on kuullut ohjeen, että liikennevaloissa harjoitetaan alavatsan lihaksia? Supistus, rennoksi, supistus, rennoksi,....



Sen sijaan, että kyhjöttäisin selkä kyttyrällä samassa huonossa asennossa koko matkan, olen nyt liikkeessä. Ja huomasin heti, ettei perillä selkä ollutkaan tavanomaisen kipeä. Eikös se ole niin, että kun veri kiertää lihaksissa, niin ne voivat paremmin?

Olen peruslaiska ihminen ja välttelen kaikkea ruumiillista aktiviteettia. TIEDÄN kyllä, miten pienellä vaivalla voisi kuntoansa kohottaa - kotona, lähtemättä minnekään. Ja istuen vatsalihasten voimistaminen on muuten kivampaa, kuin makuulla.


Arvaan, että huomenna vatsalihakset saattavat olla hiukan hellät, niin rajua oli tuo tunnin jumppa äkkiseltään, venyttelemättä ja lämmittelemättä.

Mervi