Minä olen kipukroonikko. Varsinaista syytä kivuille on vaikea määrittää, mutta kehoni vaan särkee ja on kipeä ja kävely tuottaa tuskaa. Minulle on tehty n. 20 leikkausta ja alkuperäinen syy on synnynnäinen lonkkavika. Lonkkiin on laitettu yhteensä 8 keinoniveltä ja juuri nyt pitäisi kaiken olla kunnossa. Mutta ei ole ja sittemmin on selkään tullut hermovaurio ja polvet odottavat protetisointia jnejne... Olen käynyt kipuklinikalla ja osallistunut kroonikkojen kivunhallintaryhmään. Ryhmästä sain paljon uutta tietoa, joskin se tavallaan vei toivoa pois. Olinhan aina kuvitellut, että kunhan sopiva lääke löytyy, niin kivutkin katoavat. Tapaturman tai leikkauksen jälkeen näin usein onkin, mutta kun on kyse kroonistuneesta kivusta, jolle ei syyksi löydy esim. kudosvauriota, sen toimintamekanismi on hankalampi. Syy ei olekaan siellä rikkoontuneessa polvessa vaan jossain aivoissa, hermoreseptoreissa tms...
Tässä esim. yksinkertainen selostus.
Kaikkea kipua ei ikinä pystytä lääkkeillä saamaan pois. Muistelen kuulleeni, että lääkärit pitävät hyvänä, jos 30 % kroonisesta kivusta saadaan hoidettua. Olen syönyt 20 vuotta vahvoja kipulääkkeitä, jotka koukuttavat ja aiheuttavat vieroitusoireita, jos lääkkeenotto jää välistä tai edes viivästyy. Kipuklinikalla aloitettiin tällaisen lääkkeen alasajo ja vuoden päästä olin jo aika hyvässä tilanteessa, pärjäsin hyvin pienellä annoksella. Nyt olen kyllästynyt siihenkin. Iltapäivällä alkaa viekkarit, jos en kellosta katso lääkkeenottoaikaa. En vaan enää halua elää niin.
Jo tässä vaiheessa - yli 40 vuotta sitten - 17-vuotiaana morsiamena olin joutunut särkylääkkeitä popsimaan ja kivuista kärsimään.
Kävin tällä viikolla lääkärissä ja kohdalleni osuikin ihastuttava naisihminen; taitava, ystävällinen, joustava ja perusteellinen. Lisäksi juuri farmakologia oli hänen mielialuettansa, joten lääkkeitteni uusinta oli mitä parhaissa käsissä. Sain, mitä pyysin.
Nyt - juuri tänään - on paha päivä, kun alan tiputtaa tuota opioidi-lääkettä pois. Vaihtoehdot ovat: joko hitaasti parin viikon jaksoissa, jolloin ikävää vointiä kestää kauemmin, mutta tulokset ovat pysyvämpiä tai nopeammin, mutta sitten ei ole varmaa pysyvyydestä. Minä kun olen on-off - ihminen, ajattelin sitten lähteä ripeästi liikkeelle. Kun on viikonloppu ja saan vaikka maata peiton alla koko ajan, yritän päästä myrkyistä eroon mahdollisimman paljon. Otan sitten hippusellisen, jos ihan mahdottomaksi alkaa käydä.
Huono puoli tässä on se, etten ole varma, miten kipujeni käy. Sain kyllä toisen lääkkeen - tulehduskipulääketyyppisen - tilalle. Nyt pitäisi löytää sellainen combo, että pystyn elämään ja toimimaan, Totuushan on se, että elämäni on niin avustettua, ettei minun ole pakko rehkiä yli voimieni -
kiitos ihanien henkilökohtaisten avustajieni ja työntekijäni ja aviopuolisoni - mutta paikallaan pysyen kuntoni luonnollisesti huononee ja oravanpyörä on valmis. Kykenen aina vain vähempään. Kipujen kanssa ei ole kiva häärätä.
Kun tiedän edessä olevan jotain liikunnallisesti vaativaa, otan toki kunnon dropit. Näin, esimerkiksi, kun lähden Turkuun opiskeluilloiksi. Sellaiset päivät on mukavia, kun ei koko ajan satu. En vaan voi aina olla niin vahvassa lääkityksessä. Sitä ei kestä myöskään lihavuusleikattu mahani, jonne ei saisi ollenkaan laittaa tulehduskipulääkkeitä, koska saattavat aiheuttaa verenvuotoa.
Mutta näillä mennään!
Viikonloppuna pitää kyllä tehdä kotitehtäviä. Saimme alkuviikosta valmiiksi trikoohousujen kaavat, ja ne pitäisi nyt testata leikkaamalla ja ompelemalla sovitusvaate.
Mervi
