Intohimona käsityöt

perjantai 24. tammikuuta 2020

Isot sukat ja ihan pienet

Taas on valmistunut yhdet keskeneräisiksi jääneet villasukat. Näistä halusin tehdä niin isot kuin langasta tulee, mutta kävi kuitenkin niin, että sukasta tuli aivan suhteettoman mallinen. Ja oli se kyllä isokin, ainakin 47 kokoinen. Ensimmäisen kerran päätin purkaa valmiista sukista vähän matkaa pois. Ei näille mitään tilausta ollut, mutta ajattelin, ettei kukaan osta niin hassun näköistä sukkaa. Nyt ne ovat ehkä nelivitoset. Näissä kuvissa vielä lyhentämättä. Lyhennyksen jälkeen jalkaterän pituus on 29 cm.





Lanka on Regian Norway Color. Ei ohut eikä paksu, 6ö-säikeinen. Olet tästä neulonut monet sukat ja tykkään langasta kyllä


.



Nämä pienet sukat olin aloittanut asiakkaan tilauksesta, mutten ehtinyt tarpeeksi pian saada valmiiksi, kun tultiinkin aiemmin hakemaan. Valmistuivat sitten vasta joulun jälkeen...



Koska teen lähes aina valmiiksi kuvioiduista sukkalangoista (malliksi myytävistä langoista), niin en juuri koskaan tee omia raidoituksia. Tässä muistin ohjeen, että värinvaihtorivillä aina ensimmäinen kerros tehdäänkin koko ajan oikeita silmukoita - ei siis resoria. Näin tehden raidasta tulee sileä, kun ei siinä ole niitä nurjia silmukoita.

Tämän vauvasukan lankana on Katian Merino Baby, joka on 100%  villaa, eikä siis kestä varsinaisesti kävelyä. Mutta on taas sitten ihana laittaa vaikka paljaaseen pikkujalkaan.


Pellavasydämen Mervi




keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Upea kirjottu pöytäliina

Kirpputorilöytö, jonka olin unohtanut kaapin perukoille. Tyttäreni sen keksi etsiessään joulupöytään liinaa. Eihän tämä oikeastaan ole yhtään jouluinen, mutta silti sopi hienosti. Tämän katseleminen tuottaa iloa. Jo senkin takia, että joku on käyttänyt hurjasti aikaa pikkutarkkaan työhön. Kirjontatyöt saavat minut ehkä eniten kunnioittamaan tekjää.








Jotenkin hämmästelin tämän pöytäliinan materiaalivalintaa. Eikö voisi kuvitella, että tuo musta pohja olisi villakangasta? Se on kuitenkin vähän niinkuin ripsiä. Puuvillaa tai ehkä jopa sekoitekangasta.

Onneksi meillä on keittiön pöydän päällä lasi, jonka alle tämäkin liina laitettiin. Muuten siinä olisi jo yhtä ja toista suttua. Nyt vältyn pesemästä - ja ehkä pilaamasta - upeaa liinaa.

Oletko nähnyt, tai jopa tehnyt, jotain vastaavaa? Voisitko kuvitella kirjovasi tällaisen. Minä en. Kärsivällisyyteni ei missään tapauksessa riittäisi näin pikkutarkkaan ja suureen työhön. Siksi arvostan niin suuresti.

Pellavasydämen Mervi


lauantai 18. tammikuuta 2020

Ihan sivuraiteille: kipulääkityksestä

Minä olen kipukroonikko. Varsinaista syytä kivuille on vaikea määrittää, mutta kehoni vaan särkee ja on kipeä ja kävely tuottaa tuskaa. Minulle on tehty n. 20 leikkausta ja alkuperäinen syy on synnynnäinen lonkkavika. Lonkkiin on laitettu yhteensä 8 keinoniveltä ja juuri nyt pitäisi kaiken olla kunnossa. Mutta ei ole ja sittemmin on selkään tullut hermovaurio ja polvet odottavat protetisointia jnejne... Olen käynyt kipuklinikalla ja osallistunut kroonikkojen kivunhallintaryhmään. Ryhmästä sain paljon uutta tietoa, joskin se tavallaan vei toivoa pois. Olinhan aina kuvitellut, että kunhan sopiva lääke löytyy, niin kivutkin katoavat. Tapaturman tai leikkauksen jälkeen näin usein onkin, mutta kun on kyse kroonistuneesta kivusta, jolle ei syyksi löydy esim. kudosvauriota, sen toimintamekanismi on hankalampi. Syy ei olekaan siellä rikkoontuneessa polvessa vaan jossain aivoissa, hermoreseptoreissa tms... Tässä esim. yksinkertainen selostus.

 Aivot, Tulehdus, Tahti

Kaikkea kipua ei ikinä pystytä lääkkeillä saamaan pois. Muistelen kuulleeni, että lääkärit pitävät hyvänä, jos 30 % kroonisesta kivusta saadaan hoidettua. Olen syönyt 20 vuotta vahvoja kipulääkkeitä, jotka koukuttavat ja aiheuttavat vieroitusoireita, jos lääkkeenotto jää välistä tai edes viivästyy. Kipuklinikalla aloitettiin tällaisen lääkkeen alasajo ja vuoden päästä olin jo aika hyvässä tilanteessa, pärjäsin hyvin pienellä annoksella. Nyt olen kyllästynyt siihenkin. Iltapäivällä alkaa viekkarit, jos en kellosta katso lääkkeenottoaikaa. En vaan enää halua elää niin.

Jo tässä vaiheessa - yli 40 vuotta sitten - 17-vuotiaana morsiamena olin joutunut särkylääkkeitä popsimaan ja kivuista kärsimään.

Kävin tällä viikolla lääkärissä ja kohdalleni osuikin ihastuttava naisihminen; taitava, ystävällinen, joustava ja perusteellinen. Lisäksi juuri farmakologia oli hänen mielialuettansa, joten lääkkeitteni uusinta oli mitä parhaissa käsissä. Sain, mitä pyysin.

Nyt - juuri tänään - on paha päivä, kun alan tiputtaa tuota opioidi-lääkettä pois. Vaihtoehdot ovat: joko hitaasti parin viikon jaksoissa, jolloin ikävää vointiä kestää kauemmin, mutta tulokset ovat pysyvämpiä tai nopeammin, mutta sitten ei ole varmaa pysyvyydestä. Minä kun olen on-off - ihminen, ajattelin sitten lähteä ripeästi liikkeelle. Kun on viikonloppu ja saan vaikka maata peiton alla koko ajan, yritän päästä myrkyistä eroon mahdollisimman paljon. Otan sitten hippusellisen, jos ihan mahdottomaksi alkaa käydä.

 Pillereitä, Lääkkeet, Apteekki, Sairas, Tauti


Huono puoli tässä on se, etten ole varma, miten kipujeni käy. Sain kyllä toisen lääkkeen - tulehduskipulääketyyppisen - tilalle. Nyt pitäisi löytää sellainen combo, että pystyn elämään ja toimimaan, Totuushan on se, että elämäni on niin avustettua, ettei minun ole pakko rehkiä yli voimieni - kiitos ihanien henkilökohtaisten avustajieni ja työntekijäni ja aviopuolisoni - mutta paikallaan pysyen kuntoni luonnollisesti huononee ja oravanpyörä on valmis. Kykenen aina vain vähempään. Kipujen kanssa ei ole kiva häärätä.

Kun tiedän edessä olevan jotain liikunnallisesti vaativaa, otan toki kunnon dropit. Näin, esimerkiksi, kun lähden Turkuun opiskeluilloiksi. Sellaiset päivät on mukavia, kun ei koko ajan satu. En vaan  voi aina olla niin vahvassa lääkityksessä. Sitä ei kestä myöskään lihavuusleikattu mahani, jonne ei saisi ollenkaan laittaa tulehduskipulääkkeitä, koska saattavat aiheuttaa verenvuotoa.

Mutta näillä mennään!

Viikonloppuna pitää kyllä tehdä kotitehtäviä. Saimme alkuviikosta valmiiksi trikoohousujen kaavat, ja ne pitäisi nyt testata leikkaamalla ja ompelemalla sovitusvaate.

Mervi

torstai 16. tammikuuta 2020

Sinivalkoisin sukin

Varmaan kesällä olen aloittanut nämä ohuet villasukat. Nyt uudenvuodenpäätöksessäni kun teen kaikkia keskeneräisiä valmiiksi, tulivat nämäkin eteen. Ja tein valmiiksi.

Moni käyttää tällaisia ohuita sukkia läpi vuoden ja jotkut eivät muita jalkaansa laitakaan.



Minun 40 kokoiseen jalkaani tämä sukka on hivenen pieni. Lankaa sukkapariin kului 46 grammaa, eli 100 ramman kerästä saisi kahdet.




Nämä molemmat sukat on neulottu Regian 4-säikeisestä raitalangasta. Nautic Color.  Se on fingering-paksuista, eli 100 grammaa = 420 metriä. Langassa on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Se on konepesun kestävää. Meillä on tätä lankaa kuusi erilaista raidoitusta. Puikkosuositus on 2-3.




Mukavat sukat laittaa kenkiin. Pehmeämpääkin lankaa on saatavilla, tämä on hiukan karkeahko.

Pellavasydämen Mervi

perjantai 10. tammikuuta 2020

Virkatut vauvan converset

Enpä olisi ikinä kuvitellut tekeväni näin pientä näpräämistä. Mutta kun asiakas tilasi jouluksi vauvan converset. En tehnyt suoraan minkään ohjeen mukaan, vaan yhdistelin mallia valmiista aikuisten tossuista ja netistä löytyneistä ohjeista. Virkkasin ja purin, virkkasin ja purin. Monta versiota.

Asiakas toivoi musta-valko-vaaleanpunaiset. Mustalla siis pohjat. Sitten valkoiset reunat ja erillinen "varvasosa",  joka virkataan kiinni pohjaan. Siihen virkataan vaaleanpunainen iltti.



varvasosa virkataan erillisenä ja kiinnitetään ompelemalla

Tässä välissä virkataan musta rantu yltympäri. Minä tein sen päälle piilovirkkauksella. Noh, piilossa sen ei ole tarkoitus olla, mutta taidetaan niitä pistoja sanoa piilosilmukoiksi?



Seuraavaksi varret, jonka reunaan en tehnyt erikseen reikiä, vaan nyöri pujotellaan olemassa oleviin. Nyöriksi virkkasin ketjusilmukoita. Viimesilaukseksi virkataan merkki.






Minun työskentelytavassani on iso opettelun paikka: välisilitykset! Tässäkin tapauksessa olisi ollut hyvä höyryttää osat ennen kiinnitystä. Ei valmsta tuotetta enää saa kuositeltua ilman lestiä.

Kuuden lapsen äiti totesi, että ei tällaiset tossut lapsen jalassa pysy, mutta onhan ne söpöt koristeet.


Pellavasydämen Mervi

lauantai 4. tammikuuta 2020

Sukat Sallasta vaikka äidille ja vauvalle

Viimeksi esittelin ohuesta langasta neulomani villasukat. Facebookin villasukka-rymissä ne saivat runsaasti kannattavia kommentteja. Suurin osa oli kanssani samaa mieltä, että ohuet sukat ovat kivat pitää, kun mahtuvat kenkiin, mutta työläät valmistaa. Koska teen pääsääntöisesti oman putiikin langoista sukkia malliksi, "joudun" paljon tikuttamaan ohutta lankaa.

Välillä tulee sitten olo, että nyt haluan äkkiä valmista! Ja onhan se ihan toista neuloa paksua lankaa. Niillekkin sukille löytyy käyttäjänsä; saapassukkina ja kotisukkina.

Vaaleanruskea-valkoinen sukanaloitus löytyi keskeneräisten koristani. Olin suunnitellut siitä pitkät polvisukat ja jopa jonkinlaisen kirjoneuleenkin aloittanut. Koska kirjoneule ei minun käsissäni onnistu ja ohjekin oli hukassa, olin minäkin hukassa. Pyörittelin aikani keskeneräistä vartta ja vaikka kaikenlainen purkaminen sieluani särkeekin, niin purin resoriin asti. Päätin tehdä tavalliset, nopeatekoiset sukat, joita tehdessä voi katsella telkkaria samalla.






Lanka on Teeteen Sallaa. (Tiedoksi niille, jotka käyttävät Novitan lankoja - tämä on paksuudeltaan kuin 7 Veljestä). Hiukan poikkeuksellisia ovat nämä Teeteen Salla ja Pallas, sillä niissä on enemmän villaa, 80 % villaa ja 20 % polyamidia. 50 grammaa = 100 metriä tässä Sallassa.

Puikkosuositus on 3,5 - 4 ja minun sukissani oli valmiina tuollaiset vihreät KnitPicksit. Vallan mainiot sukkapuikot - harmi vaan, että niitä ei enää maahan tuoda. Ovat napakat ja sopivan teräväpäiset. Minulla on myynnissä vielä muutamaa kokoa. Myös sormikaspuikkoja.


Seuraavaksi minulta oli sitten jäämässä nyttyrä lankaa. Päätin tehdä senkin pois ja aloitin pienet vauvasukat. Ja siinäpä sitä onkin jännittämistä, että tekee juuri sopivat langan määrään nähden. Minä onnistuin!

Käytin tässä hiljattain oppimaani tapaa noiden raitojen neulomiseen: ensimmäinen rivi tehdään aina oikeaa, niin nurjat silmukat eivät "riko" reunaa. Huomasin, että nurjalle puolelle tuli ihan kiva kuvio... Tätä kikkaa kannattaa kyllä käyttää, minä vaan tosi harvoin teen raitoja, kun vaan noita valmiiksi raidoitettuja sukkia...






Siinä ne ovat, kivat sukat vaikka äidille ja vauvallensa. Ihan mukava tehdä välillä paksusta langasta nopeasti. Ja on se kiva välillä päättää itse, miten raidoittaa - tai raidoittaako ollenkaan. Näillä sukilla on sitten kiva äidin ja vauvan samistella koti-iltoina.

Taas on yksi pussukka mun keskeneräisten töitten kasasta poissa ja mieli hivenen keventyneempi!

Pellavasydämen Mervi

tiistai 31. joulukuuta 2019

Keskeneräisiä

Juuri kun olin saamaisillani valmiiksi keskeneräiset kutomukseni, löytyi toimiston pöydän alta iso laatikkoa täynnä keskeneräisiä villaneuleita. Oli sukkaa, huivia, huovutettavia töppösiä, vauvaneuleita ja pari puseroakin. Voi ei! Yksi sukka, jonka langasta ei ole mitään tietoa, eikä edes putiikin hyllystä löydy samanlaista. Pitänee siis purkaa tuo iso miesten sukka ja tehdä siitä pienen pojan sukat. Vai haluaisiko joku joulusukaksi... tai voishan siitä tehdä kepparin pään?

Mutta siis joulun vapaapäivinä sain valmiiksi monet villasukat. Aattona otin työn alle teemaan sopivat punaiset sukat. Lanka on Regian nelisäikeinen ja tuntui kyllä tosi ohuelta ja työläältä neuloa. Mutta kun ei ole kiirettä, niin eipä haittaa...

Tähän lankaan tarvitaan ohuet puikot ja nyt kokeilin testimielessä kahta erilaista. Valkoset on Prymin Erconomicsit, kolmikulmaiset, joustavat, muoviset, joiden pää on pisaranmallinen. Toiset puikot on KnitPron Symphoniet, mun lempparipuikot kaikista. En osaa sanoa, kumpi parempi olisi. Ensin työssä oli kuitenkin vanha bambupuikko, mutta sen heivasin heti alkumetreillä, sillä oli se niin nihkeä.





 Ja lopuksi vielä lankatiedot.





Onko tuttu lanka? Teetkö mielelläsi näin ohuesta langasta sukkia ja tykkäätkö käyttää ohuita villasukkia, jotka mahtuvat kenkiin?

Pellavasydämen Mervi