Intohimona käsityöt

lauantai 15. elokuuta 2020

Makrameematto

Minulle näytettiin makrameematon malli Kodin Pellervo -lehdestä ja heti ajattelin, että tuon toteutan! Loppujen lopuksi se onkin Lankavan ohje. Leinikki-matto.

https://www.lankava.fi/fi/leinikki-makrameematto/

Arvasin kyllä kuvaa katsomalla, että tekeminen on kokolailla "tylsää" koska koko matto on yhtä ja samaa solmeilua. Kaksoistasosolmua alusta loppuun. Myöntää täytyy, että myös niska ja hartiat oli kovilla. 

Olen ihan hirveän tyytyväinen itseeni....kröhöm...siis tulokseen, kun mielestäni matosta tuli täydellisen tasainen. Pauliina-punoskude on minulle kaikkein mieluisin materiaali makrameesolmeiluun. Tarkkailin koko ajan työn edetessä, että mitat pysyy samana ja solmut on tiukalla. Kiristin joka ikisen solmun yksitellen.

Tässä lopputulos

Tästä lähdettiin liikkeelle: melkein 6 metriä pitkät narut piti saada pysymään ojennuksessa:

Alussa tuntui puuduttavalta, mutta loppujen lopuksi työ oli juuri sellaista "aivot narikkaan" mitä välillä kaipaa.

Siivouksen ajaksi piti välillä kerätä narut!

Aika pienihän tuo on, eikä minun huushollissani käy kuin johonkin kyynärsauvani ulottumattomiin, sillä on jokseenkin luistava.

 





Mutta onhan se kaunis ja erikoinen.

Teen tätä päivitystä kännykällä mökillä ja huomaan nyt, että maton viimeistelystä ottamani kuvat onkin kamerassa, joten näytän ne myöhemmin. 

Pellavasydämen Mervi


torstai 13. elokuuta 2020

Ihania villasukkia

Esittelen teille muutamat tosi ihanat sukkalangat ja sukat, jotka olen niistä neulonut. Ensin vanha tuttu Tekstiiliteollisuuden Tundra-lanka, joka on alpakkaa ja nailonia. Tätä lankaa on todella vaikea saada käsin poikki. Lanka on tosi pehmoista ja alapakastahan sanotaan, että se on moninkertaisesti lämpimämpää kuin lampaanvilla.

Olen jo aiemmin neulonut ainakin kahdet tällaiset nappipolvarit. Ohjetta löytyy blogistani, viimeisin täällä: http://pellavasydanjamervi.blogspot.com/2016/04/pitsipolvarien-ohje-osa-iii-nappilista.html
 
Pitsille on ohje tosi helppo, sen oppii äkkiä ulkoa. Tuota nappilistaa joutuu vähän miettimään, että tulee sukkiin eri puolille... 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sitten toinen suloistakin suloisempi lanka merinovillaa ja yakkia. Lanka on ohut, itse neuloin 2,5 puikoilla. Tämä on sen verran hintava lanka, että otin alkuun myynti kokeiluun vain kaksi väriä. 
 
 
 
 Tässä kuvassa mukana myös sukkamitta/puikkomitta. Meilläkin on tätä myynnissä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Näihin sukkiin opettelin tuollaisen pitsimallin, mitä kyllä piti koko ajan ohjeesta seurata. En oppinut ulkoa, enkä jaksanut/viitsinyt sukkaosaan sitä tehdä. Toisaalta halusin nähdä, millaista tämä lanka on sileänä neuleena. I-ha-naa..


 
 
 
Olinpa todella viitseliäs... kun opiskelin uudenlaisen kantapään. En tiedä tämän nimeä, mutta kaunis siitä tuli ja ehdottomasti istuva! Toinen valitsemani väri langasta on tummanharmaa ja olipa hankala väri minun vanhoille silmilleni. Eikä se muuten olisi niinkään vaikeuttanut, mutta kun menin valitsemaan taas uuden pitsimallin.
 





Näihin sukkiin meni lankaa 70 gr, joten sain loppukeristä vielä yhdistelemällä nilkkasukat.

Sitten vielä "tavalliset" sukat. Regian 4-säikeinen lanka, joka voittaa markettilangat mennen tullen.



Mitä sinä arvostat sukkalangoissa? Onko hinta tärkein kriteeri? Minkälaisista langoista mieluiten neulot, ohuista vai paksuista?

Pellavasydämen Mervi










 

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Kustavin mökillä paistoi aurinko

Lähdimme lauantaiaamulla vain pienen matkarepertuaarin kera Kustavin mökille. Otimme aurinkoa ja minä kudoin sukkaa- sävy sävyyn harmaan kallion kanssa.

Tämä on merinovillaista sukkalankaa ja suloisen pehmeää. Teen tästä miehelle 43 koon sukat. Ehkä ovat unisukka-tyyliset.

Tytärkin tuli käymään lapsuutensa kesämökkimaisemissa. Sain antaa hänelle uuden, puhtaan makuualustan auringonottamista varten. 

Toin sen vielä kotiin viimeistelyä varten. Pitää kehitellä joku kantosysteemi, kun välillä alustaa kiikutetaan meren rantaan. Säilytyspussin voisin myös ommella. 

Keittiöhommat mökillä hoitaa mieheni (kuten kotonakin). Luovuimme pestävistä astioista ja söimme kertisastioista. Grillattiin makkaraa ja pihviä ja porkkana-lanttu-palsternakkapaistosta juustokuorrukkeella. Tämä oli kiva idea, jonka kuulin: paistovalmiiksi pilkotut kasvikset. Tosi hyvää!

Auringosta nautiskellessani yritin tyhjentää ajatusmaailmaani lomamoodiin, mutta muutama asia oli pakko saada järjestykseen. Ensi viikolla jatkamme putiikin loppuunmyyntiä ja nyt sain tehtyä mainoksen siitä kertomaan. Jonkun verran ajatukseni askaroivat myös kouluasioissa. Aivan selvästi kärsin stressistä, sillä kiristelen hampaitani kaiken aikaa, enkä meinaa millään saada leukaa rentoutumaan.

Huomenna menen taas Turkuun avustajan kanssa. Opettelemme takkiin tulevia yksityiskohtia. Menen mielelläni, meillä on kiva porukka ja vaikka vähän laiskakin olen, on kuitenkin hyödyllistä haastaa itsensä tekemään mitä käsketään. 

Olipa muuten aika hintava mustikkapiirakka kun tilapuodista matkan varrelta ostimme. Maksoi 21 euroa, mutta kyllä oli hyvää! Ja tuuliset merimaisemat ihan ilmaisia. 

Saa nähdä oliko mun viimeinen mökkipäivä?

Mervi


lauantai 8. elokuuta 2020

Ompelin uuden makuualustan

Meillä on mökillä iankaikkisen vanhat ja nuhruiset makuualustat auringonottoa varten. En kuitenkaan löytänyt yhtä käteviä uusia, jotka olisi saanut taiteltua pieneen tilaan. Jyskistä ostimme petarin, joka myytiin halvalla siinä olevan virheen vuoksi. Iso se on, mutta tosi kevyt. 

On kyllä kätevää, kun on itsellä kangaskauppa! Illalla piti vielä päällystää tuo valkoinen patja paremmin katsetta kestäväksi. Miksiköhän petarit on aina valkoisia?

Valitsin alapuolelle - kalliota vasten - punaisen enstexin ja päällipuolelle puuvillaisen kukkakankaan (koska sitä oli paljon, eikä käy oikein kaupaksi)

Onnistuin mitoituksessa täydellisesti, vaikka vähän sinneppäin kankaat revinkin. Patja on 80x200 ja noin 5 cm paksu. Päälliset on 90 x 200 ja nyt ne on helppo ottaa pois ja laittaa takaisin pesun jälkeen, kun ovat väljät. Enstexin antaa kuitenkin sopivasti ryhdikkyyttä. Patjassa on myös päällinen pestävissä, koska siinä on vetoketju. 

Nyt on kyllä niin siisti alusta! Työhön meni aikaa reilu puoli tuntia. Mutta, kuten tavallista, jälkihuolto (lue: siivous) jäi "jonkun muun" tehtäväksi..

Tämä olisi ollut oiva kohde harjoitella uuden teollisuuskoneen käyttöä, mutta siinä ei ollut alalankaa... siispä homma hoitui luottokoneella, Lidlin SilverCrestillä. 

Pellavasydämen Mervi

torstai 6. elokuuta 2020

Kuulumisia

Tänään on poikkeuksellinen päivä pitkään aikaan. Olen yksin putiikissa - jopa ilman avustajaani. Työntekijä sairastui. Eilen laitoin "lapun luukulle" kun olimme jo suunnitelleet lähteä mökille. Vaikka se vähän sielua riepoikin, niin pysyin päätöksessäni. Huomaan arvostavani vapaa-aikaa josks jopa enemmän kuin niitä muutamaa euroa, mitä EHKÄ olisi kassaan kilahtanut. Varsinkin, kun oli aurinkoinen päivä. Tänään onkin pilvistä, joten voin ihan hyvin kyhjöttää tässä tietokoneen ääressä.

Kuten olen kertonutkin, korona sotki meidän loppuunmyyntisuunnitelmat. Kauppa pysähtyi kuin seinään. Työntekijä oli lomautettuna huhtikuusta kesäkuun loppuun ja minä tein kolmituntista työpäivää. Jaksoin juuri ja juuri. Nyt olen ollut kesälomalla heinäkuun ja se onkin aivan ennenkuulumatonta koko 10-vuotisella yrittäjätaipaleellani.

Kustavin mökillä olevista sisustuslehdistä päätellen olen siellä viimeksi ollut vuonna 2005 ja kaikki nämä vuodet olen kuvitellut, etten siellä enää pärjää. Nyt päätin yrittää ja hurahdin heti! Tunnin ajomatka suuntaansa ei ole liikaa käydä päiväseltään. Yöpyminen vaatii jo vähän enemmän valmisteluja, kun vesi pitää kantaa kaupungista ym... En ole aivan varma, onko mieheni mielissään tästä asian saamasta käänteestä, kun nyt hänellä on aika paljon enemmän haastetta verrattuna siihen, että itsekseen kävisi.
Mökin ihan lähimaastosta olen keräillyt keppejä makrameetöitäni varten. Onnekseni tilasin hirvittävän suuren määrän naruja - meni kaksi tilausta päällekkäin  - sillä tänään taas on tukkuliike ihan tyhjä....

Monta vuotta olen kesät talvet maannut peiton alla. Tämä kesä on poikkeus. Ehkä se on niin, että helposti addiktoituvalla ihmisellä on aina joku addiktio. Nyt on vatsani siinä kunnossa, että mikään ruoka ei tunnu sopivan. Kokeilussa on tällä hetkellä maidoton ruokavalio ja koska kauramaidot ei oikein maistu kahvin joukossa, olen jättämässä kahviakin pois. Ehkä olen nyt siirtänyt syömisseen liittyvän addiktioni auringonpalvontaan. Tiedän kyllä ihosyövän riskit ja seurailen lukuisia luomiani herkeämättä, mutta nautin myös suunnattomasti ruskettumisesta. Ikinä ennen 60 vuoden aikana en ole saanut JALKOJANI ruskeiksi.

Maanantaina alkoi koulu. Juu-uh! Jo elokuun alussa. Oikein kiva fiilis nähdä opiskelukavereita ja päästä haastamaan itseään. Huomaan, että kun illalla kymmenen aikaan palaan kotiin reilun tunnin ajomatkan jälkeen, olen tosi hyvällä tuulella.
Jouluna valmistumme mittatilausompelijoiksi. Syksyn ajan teemme  vuorillisia takkeja: yhden itselle, toisen asiakkaalle ja kolmannen näyttötyönä asiakkaalle. Heti ensimmäisellä tunnilla aloitimme harjoittelun. Ompelemme yksityiskohtia. Tällä kertaa taskuja. Ensi näkemällä en millään meinannut hahmottaa työjärjestystä, mutta osa ja ommel kerrallaan sain taskun tehtyä. Jos olenkin johonkin vaatteeseen taskun laittanut, yleensä valitsen paikkataskun sen helppouden takia, mutta nyt syksyn mittaan on pakko harjoitella myös näitä vaativampiakin.

Keväällä ostin monta mekkokangasta, mutta en ole ommellut kuin yhden. Kun kaappi on pullollaan vaatteita, tuntuu turhalta tehdä niitä lisää. Tämän puolihameen olen ommellut ainakin viisi vuotta sitten ja saman ajan se on ollut pitämättömänä, mutta nyt hoksasin tällaisen yhdistelmän ja tuntuu olo ihan naiselliselta ainaisten housujen jälkeen. Puseroa olisi saanut vähän silittää ja hameen helmakin näyttä kipristyvän. Noooh.
Kovimmilla helteillä olen sujauttanut ylleni tämän ohuesta pellavasta valmistetun tosi väljän hellemekon. Olen täysin päässyt irti heiluvien allien -syndroomasta. Pukeudun mukavuus edellä ja tässä mekossa ei tule hiki eikä haittaa rypyt.

Lopuksi näytän vielä upeat kukat, jotka mieheni toi sisälle. Hänen puutarhassaan on toinen toistaan upeampia kukkia ja näiden tuoksu on huumaava, joskin ei välttämättä kovin hyvä. Siinäjasiinä.



Nyt lähden kiikuttamaan makrametyöskentelytelineeni kaupan puolelle ja aloitan - niin, mitä sitä tekisi? - ehkäpä Lankavan makramematon... Se on kyllä tosi tylsää tekemistä, pelkkiä kaksoistasosolmuja, mutta pinnasta tulee aika kiva. Ja Pauliina punoskude on joutuisaa työstettävää. Ohje täällä. https://www.lankava.fi/fi/leinikki-makrameematto/

Pellavasydämen Mervi