Intohimona käsityöt

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Huovutetut tumput ja lankavertailu

Huovuttaminen on hauskaa, tällä kertaa tein huovutetut tumput. Halusin kokeilla erilaisia villalankoja ja testata niiden ominaisuuksia. Ihan halutulla lailla tämä empiirinen tutkimukseni ei onnistunut, sillä tulos oli lähestulkoon sama kaikilla langoilla. 

Käytin neljää erilaista huovuttuvaa lankaa, Istexin Lettlopi, Teeteen Saga, Schoeller&Stahlin Filzi ja Sandness Garnin Fritidsgarnia.

 

 

Neuloin kaikista samankokoiset lapaset. Alkuun loin 40 silmukkaa ja neuloin pari kerrosta aina oikeaa, jotta reuna ei ala kipertyä.

 Lapasen koko pituus 37 cm, leveys 17 cm ja peukun pituus 10 cm.

 Peukun tein tavallisen, helpoimman ns. aukkopeukalon. Jätin sitä varten 6 silmukkaa, mutta loin lisäsilmukoita molemmista reunoista, niin että silmukoita oli vaihtelevasti 15 - 18 silmukkaa.



Tässä vielä tiedot

 
                  


Sitten kaikki koneeseen ja vähän muuta pyykkiä mukaan...

 

Ensimmäinen pesu 40 asteessa  - ei tulosta, laitoin uudelleen saman 40 astetta. Ei edelleenkään haluttua tulosta. Kolmas pesu 60 asteessa antoikin sitten jo kivat myttyrät.

 

 Aikamoista venyttelyä ja "kuosittelua" myttyrät vaati, että niistä lapasen näköiset sain.

 Tässä kuva lettlopista neulotuista ja huovutetuista - aika karvaset...

 

Lopputuloksena samankokoiset lapaset, hiukan erilaisuutta pinnassa langasta riippuen. Onhan nämä hurjan lämpimät, mutta hiukan turhan tanakat, jopa voisi sanoa kankeat. Uskon, että pelkkä 60 asteen pesu olisi ollut parempi, tai ehkä täytin koneen liiaksi muulla pyykillä.











Tässä suuntaa sille, mitä huopuvasta langasta tehdylle tuotteelle tapahtuu konepesussa. Se menee noin 40 % kokoon, mutta aina lopputulos on arvoitus. Riippuu koneesta, sen linkouksesta, muusta pyykistä, puikkokoosta ja käsialasta.

Jännittävää puuhaa siis.


 

Kerro toki oma kokemuksesi, oletko käyttänyt näitä lankoja?

Pellavasydämen Mervi

 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Murtovarkaita

Meillä kävi murtovarkaita. Tai oikeastaan yrittivät puodin puolelle. Aamulla puoliso minulta tivaamaan, ettää "olet sitten jättänyt oven yöksi auki". Ihmettelin, mutta en voinut vastaankaan väittää, koska se minun vastuullani on. Mutta minä AINA telkeän sen maassa olevan tapin taakse, joten heräsi epäilys, koska nyt ovi oli vapaasti auki.

Mieheni oli yöllä puoli kolmen aikaan herännyt liiketunnistimen ääneen ja tuli siis ulko-ovelle. 

Tarkempi tarkastelu osoitti, että ovessa oli murtojälkiä ja lopullisen synninpäästön sain, kun huomattiin, että valvontakamerat oli käännetty sivuun. Siispä tutkimaan kameroitten kuvia yöltä. Sieltä paljastui...

AMMATTITAITOISIA MURTOVARKAITA

Kuvissa näkyy nuoripari, nainen etunenässä laukku olalla ja maskit naamassa - olivat kuin lankaostoksille tulossa. Videosta voi päätellä, että tutkivat ikkunoista - ehkä jopa meidän makuuhuoneeseenkin kurkkasivat? - ja kävivät autolla hakemassa tod.näk. välineitä. Valvontakamerat tallensivat heidän liikkeensä ja sekin näkyy, kun kääntävät kamerat, mutta sehän oli jo myöhäistä!


Uskalsivat tulla, vaikka piha-alueella on näkyvällä paikalla taulu kertomassa tallentavasta kamerasta ja sama taulu myös aivan silmien edessä ulko-ovessa, minkä yläpuolella siis kamerat olivat.

Ajattelin, että olisivat olleet amatöörejä, kun liiketunnistinta pelästyivät. 

Ilmoitimme poliisille, vaikka varkaat eivät tuulikaappia pidemmälle tulleetkaan ja siis ilman saalista jäivät. Ajattelin, että jos ovat muuallakin käyneet. Ja olivat. Toisissa paikoissa saaneet rahaakin. Poliisi sai heidät kiinnni ja vaikka alkuun kiistivätkin, lopulta olivat myöntäneet meillä käyneensä. Kuulemma eivät kuulleet liiketunnistimen ääntä, mutta näkivät siihen syttyneen punaisen valon ja ajattelivat siitä lähtevät hälytyksen.


Saimme kehuja poliisiltä hyvästä varkauden estosta. Valvontakamerasta oli apu tunnituksessa ja vaatimaton liiketunnistin esti varkauden. Kaikenkaikkiaan meidän rahallinen satsaus tähän on vajaa 200 euroa, kun viime kesänä ostin nuo kamerat käytettynä kirpputorilta 100 euron hintaan. Liiketunnistin on meidän omaan käyttöön, jotta kuulemme, koska asiakas tulee sisälle, jos olemme peremmällä huoneistossa.

Lopulta nämä varkaat paljastuivat ammattilaisiksi, joilla oli enemmänkin rötöksiä tilillään. Rikosilmoituksesta seurasi myös rangaistusvaatimus ja varkaat saanevat sakkoja.

Kannustan kaikkia yrittäjiä suojautumaan! Vähälläkin vaivalla ja rahalla voi saada nukkua yönsä rauhassa. Meidän liike on syrjässä keskustasta, mutta saattoi valikoitua kohteeksi siksi, että ovi on vanha ja helposti murrettavissa. Mutta ei meille niin vai tullakkaan - pitää olla neulomukset mielessä!

Sieltä sitä tullaan...

Muutamana yönä näitä videoita kelailin ja kuvittelin, miten minun omaisuuttani halutaan varastaa, mutta ei tästä mitään pelkoa tai traumaa jäänyt.

Pellavasydämen Mervi


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Mervin Lempipipo; ohjetta ja puikkovertailua

Halusin kokeilla muhkupipon neulomista ja valitsin langaksi pehmeän Lempi-langan.

Tein piposta niin joustavan, että se mahtuu minun omaan isoon (60cm) päähäni, mutta ei putoa tältä pikkuiselta mallinukeltakaan silmille. Hänen päänsä on vain 49 cm. Styrox-pää on 52 cm. 


Meillä on Lempi-lankaa myynnissä pastellisissa väreissä ja valitsinkin itselleni vaalean sinisen värin. Innostuin niin, että tein toisenkin, harmaan.  Lanka on hahtuvatyyppistä, kierteetöntä, paksuhkoa ja se on 50 gramman kerissä. 

 

Lankavan sivuilla on ohje tästä langasta tehtyyn pipoon mutta joku siinä ei miellyttänyt minun silmääni. Tein siis oman ohjeen.

Pipon neulominen on aina ollut minulle ongelma, sillä en ollenkaan pidä 40 cm pitkistä pyöröpuikoista, koska niissä puikko-osa on lyhyt. Omaan päähäni voin tehdä pipon 60 cm pitkillä, sillä pääni on yli 60 cm. Muitten päät vaan on paljon pienempiä, joten... hm... en ole tähän mennessä ratkaisua löytänyt. Välilllä yritän sukkapuikoillakin neuloa, mutta ei se ole nautinnollista ollenkaan.

Nyt tämä ongelma on ratkaistu, sillä opin viimeinkin looppauksen!

Jo 10 vuotta sitten eräs asiakkaani näytti miten se magic loop tapahtuu, mutta en minä sitä tapaa kuitenkaan oppinut. Aina välillä olen yrittänyt, mutta jotenkin ei vaan sujunut. 

En tiedä, mikä nyt oli toisin, anyway, nyt minä osaan loopata. Tätä pipoa tehdessäni yritin kaikkia mahdollisia puikkoja alkaen 40 cm pitkistä = lyhyistä päätyen loppujen lopuksi ainoaan toimivaan, eli 100 cm:isiin pyöröihin. Niistäkin minulla on puodissa muutama erilainen ja ainoaksi toimivaksi ja parhaaksi sellaiseksi osoittautui Chiagoon "ferrarit" koska niissä on kaikkein luontuvin kaapeli. Se ei koskaan jää kikkuralle. Puikko-osa on valitettavasti turhan terävä, mutta sen kanssa on pärjättävä. Onnistuu, kun vähän varoo tökkimästä suoraan sormeen.

Mulla oli ongelma, jota yritin ratkaista laastarilla, Bebanthenilla ja jopa kertakäyttöhanskasta leikatulla sormenpäällä.  

No sitten siihen ohjeeseen: Tein sekä sanallisen ohjeen, että myös haparoivan piirroksen

 

Lempi pipo

Sopii 49 cm päähän, mutta venyy myös minun isoon 60 senttiseen.

2 kerää = 100 grammaa Lempi -lankaa (100 % villaa, 50 g = 50 m)

puikot käsialan mukaan, lanka suosittaa nro 9mm, mutta minä neuloin 4,5 kun ei ollut sopivampia.

*sukkapuikot, 40 cm pyöröt tai 100 cm pyöröt looppaukseen. Suosittelen looppaamista!

- Luo löyhästi 60 silmukkaa.

- Neulo 2 oikein, 2 nurin ja yhdistä pyöröksi. Tee tätä n 25 cm, lanka riittää pari senttiä pidempäänkin

- Aloita sitten kavennukset: neulo jälkimmäinen nurja ja sitä seuraava oikea silmukka oikein yhteen. Tässä vaiheessa työssä on 45 silmukkaa.

- Neulo 3 välikerrosta, neulo silmukat semmoisina miltä ne näyttääkin, eli 2 oikein 1 nurin, 2 oikein 1 nurin.

- Seuraava kavennus samalla lailla: nurja ja sitä seuraava oikea oikein yhteen

 Neulo 2 välikerrosta, nyt silmukoita on 30 ja ne kaikki neulotaan oikein.

- seuraavalla kavennuskerroksella neulotaan 2 oikein 2 oikein  yhteen, 2 oikein, 2 yhteen. Jako ei mene ihan tasan, muttei haittaa… Kaunein tulos saattaa tulla, jos nuo yhteen neulotut silmukat ovat aikaisempien nurjien silmukoiden kohdalla.  Silmukoita jää jäljelle 15.

- Pari välikerrosta ja seuraava kavennuskerros: 2 yhteen, 1 oikein, 2 yhteen, 1 oikein

- välikerros ja lopuksi: 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen jne…

Viimeiseksi katkaise lanka ja vedä se loppujen silmukoiden läpi.

pipo on valmis! Tai ehkä haluat tupsun kiinnittää?

 




Tässä puikko-yrityksiä: Nämä muovikaapelit on ihan kelvottomat, vaikka puikko-osa onkin ihanan tylppä.



Nämä Chiagoon 40 cm pituiset olis muuten hyvät, mutta liian lyhyet puikot.
 
 
 
Monet kaapelit on tällaisia kikkuraisia. Niillä voi puseroa neuloa, jos kaapeli on kokonaan käytössä, mutta looppaukseen nämä ei käy.

 
Sitten on Chiagoon 100 cm pitkä pyörö, kerrassaan ihana.




Kelpo pipo!
Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Valolaatikko

Mietimme erilaisia jouluaskarteluja, mitä laittaisimme esille puotiin? Usein asiakkaat tulevat kyselemään ideoita. Muistin valolaatikon ja päätimme väsätä sellaisen, vaikka mielessäni olikin sen tekemisen sottaisuus.

Jos asioita tekee harvoin, unohtaa detaljit ja niin kävi tälläkin kertaa. Unohdin tärkeän yksityiskohdan, laatikko PITÄÄ PÄÄLLYSTÄÄ MUOVIKELMULLA.

Mutta siis:

- valitaan sopivan kokoinen pahvilaatikko, joka menee tässä työssä pilalle. Mieluusti aika ohutta pahvia.

- pohjalle tehdään reikä

- laatikko päällystetään elmukelmulla

 

 - varataan isohko astia, johon kaadetaan erikeepperiä ja yhtä paljon vettä. Työtilaan kannattaa laittaa muovi tai sanomalehtiä, sillä liimaa kyllä roiskuu! Muovihanskat on myös hyvä lisävaruste.


 - Paperinaruvyyhdistä 100 g tulee kolmeen pieneen laatikkoon päällystys. Paperinaru kastellaan liimavesiseoksessa ja kiedotaan ristiinrastiin pahvilaatikon ympäri. Kulmiin kannattaa myös laittaa narua.



Kun laatikko on päällystetty narulla, se jätetään kuivumaan seuraavaan päivään. Välillä laatikkoa tulee käännellä, jotta pohjakin pääsee kuivumaan.

Kun naru on kunnolla kuivunut, pahvilaatikko revitään sisältä pois.

Nyt on edessä enää kivoin vaihe, laatikkoon laitetaan valot ja se koristellaan lahjanarulla.

Itse asiassa täällä aikaisemmassa päivityksessä kuuden vuoden takaa olisi löytynytkin ohjeet...

Valolaatikko 

Tässäpä kiva vieminen joulukukan tilalle! Toki tällekin joku voi olla allerginen, koska liimaa...

Pellavasydämen Mervi