perjantai 7. tammikuuta 2022
torstai 6. tammikuuta 2022
Tosi pitkät villasukat
Uskallan laittaa tänne neulomani tosi pitkät villasukat, vaikka tämä onkin tilaustyö asiakkaalle. Mutta kukaan muu, kuin lahjan tilaaja ja saaja eivät voi kuvien perusteella näitä tunnistaa. Tämä tilaustyö varmasti jää mieleeni, vaikka moni unohtuukin vuosien varrella. Miesasiakas tilasi puolisolleen lämpimät ja naiselliset villasukat, joiden pitää ulottua - ei vain yli polven - vaan aivan ylös asti, you know.
Mallia en tällaisiin sukkiin löytänyt, joten piti itse alkaa säveltää. Ensimmäinen versio oli tällainen: muurahaisenpolku yltympäriinsä.
En tästä kuitenkaan pitänyt itse. Varsinkin kavennusten kohta ei näyttänyt kauniilta. Ei muuta kuin uutta suunnitelmaa tekemään. Langaksi valitsin vaaleanpunaisen Sallan. Ensin tein Pallaksesta tämän eka version, mutta kun alkoi aika loppua ja näytti, ettei lankakaan riitä, vaihdoin Sallaan, joka on paksumpaa.
Uuteen versioon tein eteen tällaisen kuvion:
Ja taakse tällaisen:
Kantapään neuloin ristiinvahvistettuna.
Aikamoinen pähkäily oli pohkeen kavennusten kanssa, varsinkin, kun saajan jalka ei ollut tiedossa (muuta kuin mitä facebookin kuvien perusteella pystyin päättelemään) Puoliso antoi vain kokonaispituuden, 85 cm.
Miten sukat pysyisi ylhäällä? Miehen näkemys oli, että pitäisi saada silikonit... no ei kai niitä pystyisi mitenkään kiinnittää neuleeseen, ei kai?
Tein yläreunaan reikäkerroksen ja vaihtoehtoina oli langasta virkattu, valkoinen tai musta joustava pitsi nauhaksi.. Arvaa, mikä oli miehen valinta. No se musta.
Semmoinen, kerran elämässä, työ. En ole kuullut, oliko joululahjan saaja mitä mieltä näistä sukista. Toivottavasti tykkäsi - ainakin pysyy jalat lämpimänä ja ehkä mieskin?
Pellavasydämen Mervi
keskiviikko 5. tammikuuta 2022
Huovutetut tumput ja lankavertailu
Huovuttaminen on hauskaa, tällä kertaa tein huovutetut tumput. Halusin kokeilla erilaisia villalankoja ja testata niiden ominaisuuksia. Ihan halutulla lailla tämä empiirinen tutkimukseni ei onnistunut, sillä tulos oli lähestulkoon sama kaikilla langoilla.
Käytin neljää erilaista huovuttuvaa lankaa, Istexin Lettlopi, Teeteen Saga, Schoeller&Stahlin Filzi ja Sandness Garnin Fritidsgarnia.
Neuloin kaikista samankokoiset lapaset. Alkuun loin 40 silmukkaa ja neuloin pari kerrosta aina oikeaa, jotta reuna ei ala kipertyä.
Peukun tein tavallisen, helpoimman ns. aukkopeukalon. Jätin sitä varten 6 silmukkaa, mutta loin lisäsilmukoita molemmista reunoista, niin että silmukoita oli vaihtelevasti 15 - 18 silmukkaa.
Tässä vielä tiedot
Sitten kaikki koneeseen ja vähän muuta pyykkiä mukaan...
Ensimmäinen pesu 40 asteessa - ei tulosta, laitoin uudelleen saman 40 astetta. Ei edelleenkään haluttua tulosta. Kolmas pesu 60 asteessa antoikin sitten jo kivat myttyrät.
Aikamoista venyttelyä ja "kuosittelua" myttyrät vaati, että niistä lapasen näköiset sain.
Tässä kuva lettlopista neulotuista ja huovutetuista - aika karvaset...
Lopputuloksena samankokoiset lapaset, hiukan erilaisuutta pinnassa langasta riippuen. Onhan nämä hurjan lämpimät, mutta hiukan turhan tanakat, jopa voisi sanoa kankeat. Uskon, että pelkkä 60 asteen pesu olisi ollut parempi, tai ehkä täytin koneen liiaksi muulla pyykillä.
Tässä suuntaa sille, mitä huopuvasta langasta tehdylle tuotteelle tapahtuu konepesussa. Se menee noin 40 % kokoon, mutta aina lopputulos on arvoitus. Riippuu koneesta, sen linkouksesta, muusta pyykistä, puikkokoosta ja käsialasta.
Jännittävää puuhaa siis.
Kerro toki oma kokemuksesi, oletko käyttänyt näitä lankoja?
Pellavasydämen Mervi
maanantai 3. tammikuuta 2022
Murtovarkaita
Meillä kävi murtovarkaita. Tai oikeastaan yrittivät puodin puolelle. Aamulla puoliso minulta tivaamaan, ettää "olet sitten jättänyt oven yöksi auki". Ihmettelin, mutta en voinut vastaankaan väittää, koska se minun vastuullani on. Mutta minä AINA telkeän sen maassa olevan tapin taakse, joten heräsi epäilys, koska nyt ovi oli vapaasti auki.
Mieheni oli yöllä puoli kolmen aikaan herännyt liiketunnistimen ääneen ja tuli siis ulko-ovelle.
Tarkempi tarkastelu osoitti, että ovessa oli murtojälkiä ja lopullisen synninpäästön sain, kun huomattiin, että valvontakamerat oli käännetty sivuun. Siispä tutkimaan kameroitten kuvia yöltä. Sieltä paljastui...
AMMATTITAITOISIA MURTOVARKAITA
Kuvissa näkyy nuoripari, nainen etunenässä laukku olalla ja maskit naamassa - olivat kuin lankaostoksille tulossa. Videosta voi päätellä, että tutkivat ikkunoista - ehkä jopa meidän makuuhuoneeseenkin kurkkasivat? - ja kävivät autolla hakemassa tod.näk. välineitä. Valvontakamerat tallensivat heidän liikkeensä ja sekin näkyy, kun kääntävät kamerat, mutta sehän oli jo myöhäistä!
Uskalsivat tulla, vaikka piha-alueella on näkyvällä paikalla taulu kertomassa tallentavasta kamerasta ja sama taulu myös aivan silmien edessä ulko-ovessa, minkä yläpuolella siis kamerat olivat.
Ajattelin, että olisivat olleet amatöörejä, kun liiketunnistinta pelästyivät.
Ilmoitimme poliisille, vaikka varkaat eivät tuulikaappia pidemmälle tulleetkaan ja siis ilman saalista jäivät. Ajattelin, että jos ovat muuallakin käyneet. Ja olivat. Toisissa paikoissa saaneet rahaakin. Poliisi sai heidät kiinnni ja vaikka alkuun kiistivätkin, lopulta olivat myöntäneet meillä käyneensä. Kuulemma eivät kuulleet liiketunnistimen ääntä, mutta näkivät siihen syttyneen punaisen valon ja ajattelivat siitä lähtevät hälytyksen.
Saimme kehuja poliisiltä hyvästä varkauden estosta. Valvontakamerasta oli apu tunnituksessa ja vaatimaton liiketunnistin esti varkauden. Kaikenkaikkiaan meidän rahallinen satsaus tähän on vajaa 200 euroa, kun viime kesänä ostin nuo kamerat käytettynä kirpputorilta 100 euron hintaan. Liiketunnistin on meidän omaan käyttöön, jotta kuulemme, koska asiakas tulee sisälle, jos olemme peremmällä huoneistossa.
Lopulta nämä varkaat paljastuivat ammattilaisiksi, joilla oli enemmänkin rötöksiä tilillään. Rikosilmoituksesta seurasi myös rangaistusvaatimus ja varkaat saanevat sakkoja.
Kannustan kaikkia yrittäjiä suojautumaan! Vähälläkin vaivalla ja rahalla voi saada nukkua yönsä rauhassa. Meidän liike on syrjässä keskustasta, mutta saattoi valikoitua kohteeksi siksi, että ovi on vanha ja helposti murrettavissa. Mutta ei meille niin vai tullakkaan - pitää olla neulomukset mielessä!
Sieltä sitä tullaan...
Muutamana yönä näitä videoita kelailin ja kuvittelin, miten minun omaisuuttani halutaan varastaa, mutta ei tästä mitään pelkoa tai traumaa jäänyt.
Pellavasydämen Mervi