Intohimona käsityöt

lauantai 5. helmikuuta 2022

Lemmenlehdet-villapusero

Pidin tauon villapuseroitten neulomisesta. Lähes pakotin itseni välillä neulomaan sukkia ja pipoja ja kaulureita. Mutta lankesin taas. Tällä kertaa minua inspiroi lanka. Halusin kokeilla suomenlampaan villaa. Lankavalla on myynnissä Pirtinkehräämön Villava -villalankaa, joka on kotimaista värjäämätöntä karstavillalankaa. 

Uusi lanka ja uusi ohje

Ohje  "Lemmenlehdet-neule" on Lankavan ilmainen, sen saa netistä. Täällä. Valitsin tummemman langan ohjeen mukaisesti. Ensin pyysin miestäni olemaan vyyhdinpuuna, mutta kun se (tunnetusti, miehet!) oli vähän hankalaa, niin viritin sitten oikean vyyhdinpuun ja kerin yhteensä 4 tummaa ja yhden vaalean 100 gramman vyyhdin keräksi. Lopulta pusero painoi hippasen yli 400 gr, joten minulle jäi vielä keränloput vaikkapa pipon tekemiseen...

Lanka on tosi kivaa neulottavaa, eikä ole yhtä pistelevää kuin islanninvilla. Paksuudeltaan tämä on hivenen Lettlopia paksumpaa, 100 gr 180 metriä, kun Lettlopi on 50 g 100 m.

Päätin tehdä pienimmän koon mukaan. Hiha valmistui illassa ja molempiin hihoihin meni siis kaksi iltaa ja yksi vyyhti lankaa. Koska olen oppinut looppaamisen, tein hihat tietysti niin. Ferrarit eli Chiogoot on tähän kerrassaan mainiot pyöröt. Minulla on sekä 3,5 mm ja 4,5 mm ja 100 senttisinä. Pienimmillä neuloin resorit ja paksummilla sileän. Eli sama puikkokoko kuin Lettlopissakin. Resorista tuli tosi napakkaa. Jälkeenpäin huomasin, että enhän minä edes noudattanut ohjetta. Tein vaistomaisesti tavallisen resorin, enkä tuollaista rullautuvaa, kuin ohjeessa. Lisäksi käytin pienempää puikkokokoa, 3,5 mm, koska ne minulla oli ferrareissa....

 

Miehustaan vaihdoin "tavis" pyöröt. En kertakaikkiaan malttanut jättää työtä käsistäni, oli se taas niin koukuttavaa. Tuo kaarroke on mielestäni tosi kaunis ja vieläpä helppo neuloa. Vain kaksi lankaa ja pienet lankajuoksut. Ohje on selkeä, vaikka minulla kyllä tuotti vähän vaikeuksia kuvion sijoittelu. Olin kovin hätäinen, enkä malttanut ihan tarkkaan laskea, mutta suunnilleen symmetrisesti nuo kuviot kyllä "sattui" osumaan...

Kavennusten jälkeen siirryin taas looppaamaan. Koska pidän tiukasti kiinni lankadominanssista, työ on myös nurjalta puolelta esittelemisen väärtti.

Uuden oppiminen tuottaa mielihyvää

Kun sain kuvion valmiiksi, minua odotti YLLÄTYS: tässä ohjeessa olikin tehty niskaan lyhennettyjä kierroksia. Olen kyllä siitä lukenut, mutta kun kaikki uuden opettelu on hieman... hmmm.... työlästä, harmittavaista, vaikeaa, kärsivällisyyttä vaativaa, niin olen tehnyt tähän astiset yli 20 paitaa ilman niitä.

Aloin reippaasti ohjeen mukaan, mutten käsittänyt. En edes tajunnut, onko se yhdellä langalla vai jatkuuko kuvioneule. Piti googlata ja löysinkin "tosi helpon ohjeen" videolla - en ymmärtänyt sitäkään. Meinasin luovuttaa, mutta onneksi en. Sillä minähän lopulta sain korotetun niskan aikaiseksi! Luulen, että tämä minun versioni on yhdistelma eri ohjeista?

 

Kun sain puseron  valmiiksi, pähkäilin sen viimeistelyn kanssa: en ollut ihan varma, tarviiko tämä kastelua. Tein sen kuitenkin, kastelin käsin puristelemalla ja laitoin pyyhkeen päälle tasona kuivumaan. On sellainen fiilis, että tämä pusero kuivui nopeammin kuin Lettlopista neulomani.

Hiukan neule venyi, vaikka yritin sitä koota kuivumaan laittaessani. Ohjeen mukaan rinnanympärys oli 83 cm ja koko pituus 65 cm. Minun puseroni rinnanympärys on 88 cm ja pituus 74 cm. Aika paljon siis muutosta. Johtuiskohan löysästä käsialastani? Lankaa kuitenkin kului ohjeen mukaisesti. Noin. Aina yhtä ihmeellistä on huomata, miten neuleen pinta tasoittuu, silmukat asettuvat kohdilleen!

Hieno pusero siitä tuli!

Tekisin itsellenikin, mutta haluaisin sinisen. Ainakaan tällä hetkellä ei Pirtinkehräämössä ole värjättyjä lankoja tässä paksuudessa. Nyt tämä pusero on inspiraation lähteenä puodissani. Kannustan asiakkaitani samanlaisen tekemiseen.

 

Olen niin tyytyväinen ja varmasti jatkoa seuraa. Tällä langalla. Ehkä tämä mallikin...
 Tässä vielä kuvia vyötteestä:
 
 
 
 
 
 

Tuo puikkosuositus näkyy tosi himmeänä, se on 3-4. Käsinpesu, sillä lanka huopuu.



Innostuitko?
Pellavasydämen Mervi


perjantai 4. helmikuuta 2022

Minkälaisen takin tarvitsen, tai kuinka monta?

Olen todennut, että ihminen pärjää loppujen lopuksi hyvin vähillä vaatteilla. Elämä on jopa helpompaa, kun valikoimaa ei ole liikaa. Valitseminen helpottuu ja järjestyksen pitäminen helpottuu. Huomaan käyttäväni yksiä ja samoja, helppoja vaatteita. Tämä pätee erityisesti kenkiin ja takkeihin. Ja laukkuihin. Ja hanskoihin....

Ollessani mittatilausompelijakoulutuksessa valmistin itselleni kaksikin villakangastakkia. Ei oikein tullut mieleisiä. Olen koko talven pitänyt vuosia sitten alennusmyynnistä ostamaani Aino-tuotteen huopakangastakkia, joka on niin hyvä! Se on just sopiva, helppo pukea ja herättää aina ihastusta, kun kuljen se päällä ihmisten ilmoilla. 

Takki on sopivan pituinen sekä housujen että myös hameen kanssa.

Olen todennut, että napit on tämän mittaisessa takissa kätevämmät kuin vetoketju.

 Pukemista ja riisumista helpottaa silkkivuosi, joka ei ole sähköinen.


Tämä takki maksoi muistaakseni n. 700 euroa, mutta ostin sen loppuunmyynnistä ehkä 70 %:n alennuksella. Yleensä ihastelijat kysyvät, olenko itse tehnyt takin. No en. Tein kyllä samalla kaavalla itse takin, mutta ei siitä yhtä mieleinen tullut. Hieno kangas kyllä siinäkin.
 
Alkutalvesta päätin, että tarvitsen takin, joka ei ole villakangasta. Ostin paikallisesta vaatekaupasta tällaisen hupputakin karvareunuksella.
 
 
Olisimpa kuitenkin valinnut sen numeroa isomman Vetoketjun kyllä saa hyvin kiinni, mutta jotenkin se on... youknow...
 
 
 
 Takin helma ei ole aivan suora...en oikein tykkää siitäkään...
 
 
 
Tämä on jäänyt pitämättä. Mennessäni uimahalliin - mikä on siis mun ainut ja sekin harvinainen liikuntamuoto - totesin, ettei mulla ole SELLAISTA talvitakkia..
 
Extempore menin taas siihen samaiseen ja ainokaiseen kauppaan omassa kaupungissani, mikä myy takkeja ( no paitsi Tokmanni tietysti) ja siellähän oli kaikki vaatteet -60% joten minähän ostin takin. Melkein urheilullisen, no ei...
 

Näissä puolipitkissä takeissa on tää vetskarin laitto hankalaa... Huppu on hyvä olla.




Joo, tosi kiva takki, hyvä pitää ja oikean kokoinen. Tulee varmasti pidettyä. Sitten kun olin nämä kuvaukset tehnyt, lähdin katselemaan paremmin sitä aiemmin ostamaani takkia, jossa  vielä hintalappukin roikkui paikallaan.  No höh....

Siitä olisi melko helposti - aika monta pientä nappia kylläkin - saanut tuon karvareunuksen pois!
 
 
 Jäljelle jäi teddykankainen kaulus. Ja huppu edelleen. Kiva.
 
 
 
No niin, nyt näitä kahta takkia ei kunnolla edes erota, toinen sininen ja vähän kiiltäväpintainen, eli hiukan enemmän "katukäyttöön"... heh ja toinen sitten se "urheilullinen".
 
  

Vähän tuli sellainen olo, että höynäytin itseäni. En oikeasti olisi ehkä tarvinnut uutta takkia? Mutta luulenpa, että nyt minulla on moneksi vuodeksi takki joka käyttöön. En usein ostele takkeja, tai siis, tarkoitan, että yleensä menee monta vuotta, että en osta.
 
Sininen takki maksoi normaalihinnan, eli jotain 120 € ja musta alennusmyynnistä n. 50 €.
Ehkä nyt karsin takkejani. Niitä vanhoja, sopimattomia (liian isoja ja huonon mallisia) voisi laittaa pois. Että olisi helpompi valita.
 
Mervi

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

62-vuotias opiskelija ja mitä muuta kuuluu

Olen aikuisopiskelija. Hah! Aloitin tavoitteellisen opiskelun vasta muutama vuosi sitten. Ensin suoritin mittatilausompelijakoulutuksen, sitten "valmistuin" pukeutumisneuvojaksi ja viimeisimmäksi suoritin lyhyn ehostuspalvelut -osion kauneuspuolen opinnoista. Olin jo aiemmin hakenut opiskelemaan SomePro -koulutukseen, mutta kun kahta keskiasteen opiskelua ei voi yhtaikaa suorittaa, se jäi vähäksi aikaa lepäämään...

Nyt Perhon liiketalousopistosta tuli kirje, jossa kerrottiin, että minut on hyväksytty opiskelemaan liiketoiminnan ammattitutkintoa.


Miksi tästä innostuin? Mainos SomePro -opinnoista tuli somessa eteeni ja minua kiinnostaa juurikin somen opinnot. Instagram, Facebook ja uudemmat, minulle tuntemattomat alustat tulevat toivottavasti tutuiksi.

Opiskelu suoritetaan oppisopimuksella minun tapauksessani omassa yrityksessäni ja opinnot suoritetaan työn ohessa etänä.

Koska olen kokenut lyhyen masennusjakson, haluan pitää jatkossa itseni virkeänä ja toimeliaana. Yksi keino tässä on jatkuva itsensä kehittäminen ja opiskelu kiinnostavalla alalla. Missään tapauksessa en ala kieliä opiskelemaan, koska se ei olisi kivaa, koska muistini on heikko. Tai no, ilmoittauduttiin me mieheni kanssa kansalaisopiston viron kielen lyhytkurssille. Mutta se on kiinnostavaa, koska liikumme usein Virossa.

Muista projekteistani

Kesäteatterin puvustus alkaa olla valmis, viimeisiä puutteita vielä etsin kirppareilta tai ompelen ja tietysti siirtyminen varsinaiseen esitystilaan keväällä voi tuoda uusia tarpeita puvustuksenkin osalta. Olen ollut innostunut tästä Eeva Joenpellon näytelmän "Neito kulkee vetten päällä" puvustuksesta. Koska liikutaan 1917 luvulla, ei valmiita vaatetuksia ole juurikaan ollut tarjolla. Paitsi että aiempina vuosina valmistamiani asuja on "kierrätetty" myös tähän näytelmään. Naisten pukuja olen useampia ommellut. Näytelmä liikkuu köyhien tehdastyöläisten parissa ja vain muutama "hieno" puku on tarvittu.Vanhaa käsilaukkua etsiessäni minulle tarjoutui mahdollisuus tällaiseen ihanuuteen, jonka lunastin ihan itselleni. Onhan se hassun värinen minun makuuni, mutta niin mageen mallinen, että...

 

Entä putiikki

 Kauppa pyörii islantilasten villalankojen ympärillä. Lettlopin ja Alafosslopin kysyntä ei ole oletuksistani huolimatta ollenkaan hiipunut, vaan me lähettelemme paketteja myös muualle Suomeen, koska laaja varasto... On ollut kivaa neuvoa ensimmäistä puseroaan neulomaan aloittelevia asiakkaita lankojen, värien, puikkojen ja ohjeitten valinnassa. Moni tulee takaisin, kun ensimmäinen pusero on valmis, niihin kun jää koukkuun.

sukkalankahylly
 

 

Itse pidin pienen välin puseroitten neulomisesta, kun siirryin villasukkiin, pipoihin ja kaulureihin, mutta nyt on taas uusi pusero aloittu. Tällä kertaa kokeilen suomenlampaan villaa. Eilen aloitin ja nyt on jo hihat valmiina. Malli on minulle uusi ja pusero neulotaan vain kahdella värillä. Näette sitten...

Mervi



 




lauantai 29. tammikuuta 2022

Huippuhieno lanka ja kiva pipo

Tämä huippuhieno lanka tuli mun puodin hyllyyn mainoksen vuoksi. Tai ei se oikeastaan ollut mainos, vaan lankojen vertailu Turun Sanomissa. Siinä artikkelissa nousi Malabrigon villalanka jonkun pipon neulojan mielestä parhaimmaksi... Ja minä tietysti halusin sitä! Lanka on aika kallista, joten arvasin sen käyvän huonosti kaupaksi ja otinkin vain pienen koe-erän myyntiin. Nämä minun lankani ovat Rios ja siinä on n. 192 m / 100 grammaa eli noin seiskaveikan paksuista. (Mutta näistä kahdesta langasta ei saisi puhuakaan samassa lauseessa.)

 

Nyt vasta otin itse langan kokeiltavaksi ja että se on mainiota! Tämän jälkeen on kyllä korkea kynnys neuloa yhtään mitään mistään keskinkertaisesta langasta...

Kyseessä on perulainen merinovillalanka, joka on käsin värjätty Perussa ja Uruguayssä toimivassa perheyrityksessä. Villa on tuotettu eettisesti, mulesing-vapaasti. Koska minulla on langasta vain muutama kerä ja nekin kaikki eri värisiä, mietin pitkään, mitä langasta tekisin. Päädyin pipoon, koska siihen riittää yksi 100 gramman vyyhti. Lankaa jäi 8 grammaa.

Malliksi valitsin aiemmin toteuttamani helmineule-variaation. Silmukoita loin 90 ja neuloin looppaamalla 100 cm pitkällä pyöröpuikolla. Kaikkein paras kaapeli looppaamiseen on Chiaogoolla ja ne onkin nyt ollut jokapäiväisessä käytössä! Numero taitaa olla 3 mm, vaikka langassa kyllä suositellaan 4-5 mm. Mutta kun minä olen löysän työn tekijä, niin valitsen yleensä pienemmät puikot. Resorin neuloin reilun mitaiseksi, jotta sen voi kääntää kunnolla kaksin kerroin. Mallineule menee näin 2 oikein 2 nurin koko kerros ja toinenkin samalla lailla. Seuraavat kaksi kerrosta neulotaan 2 nurin 2 oikein.



Neuloin 1 oikein 1 nurin resoria 17 cm, sitten lisäsin joka 7 silmukan jälkeen yhden ja lopputulos oli 102 silmukkaa. Näillä neuloin mallineuletta n. 10 cm ja sitten aloitin kavennukset. Neuloin 16 silmukkaa, sitten 2 silmukkaa yhteen, 16 silmukkaa, 2 yhteen jne.... Yksi välikerros ja taas kavennukset: 15 silmukkaa, 2 yhteen jne... Jatkoin kavennuksia näin joka toisella kerroksella ja lopuksi päättelin vetämällä langan 12 silmukan läpi. Piposta tuli 32 cm pitkä.



Oikealla puolellä näkyy säteittäiset kavennukset, mutta nurjalla ne eivät erotu oikein ollenkaan. Pipoa  voi pitää kummin päin vain.




Halutessaan pipon reunan voi jättää kääntämättä ja silloin siitä tulee tuommoinen lörppä. Lanka on tosi napakkakierteistä ja resori on hyvin hyvin napakka ja pipo pysyy päässä erinomaisen hyvin. Lanka on 100 % villaa, mutta se ei kutita ollenkaan. Jos en olisi valinnut näin "väärää" väriä pitäisin pipon ihan varmasti itse. Nyt se päätyy malliksi puotiin ja myytäväksikin tottakai. Lanka vaan on niin arvokasta, että pipollekin pitäisi laittaa hintaa... hmmm.... useampi kymppi.

Tämän langan värjäys on kyllä tosi herkullista. Kysyin mieheltäni, mitä hänelle tulee tästä neuleesta mieleen ja hänpä siis keksi tälle pipolle nimen: Parsakaali.

Onko sinulle tuttu lanka? Vaikuttaako langan hinta sinun valintoihisi?

Pellavasydämen Mervi

perjantai 21. tammikuuta 2022

Mekkoja!

Eellisessa postauksessa jo esittelin yhden ostoksistani Tiltaltti Shop - verkkokaupasta. Roosan väristä rimpsumekkoa olen pitänyt tällä viikkolla sekä mekkona sukkisten kanssa, että tunikana legginssien kera ja tykännyt kovin. Tässä tulee osa 2 eli mekot. Tämä pikkukukkainen mekko olisi ehkä mennyt palautukseen, mutta enpä viitsi ruveta, kun alennusostos. 

Vaikka pääntiellä onkin napppilista, se näyttää tavalliselta pyöreältä, eikä ole oikein minun tyyliini. Lisäksi mekko on turhan väljä ja näyttäisi ehkä kivammalta vyön kanssa, mutta kun en ole vyön käyttäjä... tuo helmakin on vähän outo, takaa pidempi.

Ylläolevaan kuvaan olen toisen puolen kauluksesta kääntänyt sisälle ja noin se varmaan tuleekin olemaan. Tämä mekko on joustamatonta, ohutta kangasta.


Tämä toinen, isokukkainen trikoomekko on taas hyvinkin niukkalinjainen. Värimaailmaltaan nämä kaksi ovat samaa haalean sinistä. Tuo V-pääntie on paljon mieluisampi minulle. Mekko on tyköistuva ja siinä on tuommoinen rusettijuttu toisella sivulla.







Just nyt tämä mekko on täsmälleen oikea väri mun kynsien kanssa, mutta ensi viikolla kynnet onkin jo eri väriset. Kaulassa mulla on hopeanvärinen reilun kokoinen sydänriipus, jonka tyttäreni Scotlannista on lähettänyt se on tähän mekkoon täsmälleen oikean mallinen.


Uskon, että tätä mekkoa tulen paljon käyttämään. Sen sijaan tuosta ensimmäisestä en oikein tiedä - saattaa olla, että päätyy myyntiin...

Mervi

perjantai 14. tammikuuta 2022

Minulle huppari!

Vaikka en yhtään "krekkalaa" olis tarvinnu, menin silti tilaamaan - ku halvalla sai! Tällaisessa, minulle ennestään tuntemattomassa verkkokaupassa, Tiltaltti Shop, oli paljon vaatteita puoleen hintaan. Paketti tuli jo eilen ja äkkiä sovittelin kaikki ja totesin, että sopii. Lue: mahtuu päälle. Tänään sitten kuvailin ne. 


 

Ensin pyysin avustajaani Susannea kuvaamaan mekon, jota pidinkin työpäivän päälläni. Tein nopean meikin samalla marjapuuron punaisella tai kanervan tai pinkin tai anilliinin värillä. Käytin tällaista Tokmannin halpispalettia (luulen, että tämä on enemmänkin teinityttöjen harjoittelumeikkejä, mutta kelpaa mulle).

Tuollaisen vaalean, yksivärisen trikoomekon kanssa näkyy kaikki muhkurat ja minun tapauksessani rintani näyttävät ihan hirveän isoilta. En edes näytä niitä kuvia. Onneksi keksin ihan uuden kuvauspaikan ja sattumalta osui vielä aurinkokin paistamaan, joten kuvista tuli aika kivat.

Tää on mun ihan ensimmäinen hupullinen vaate... jos siis päällystakkeja ei oteta laskuihin. Vähän on totuttelemista, kun mieluummin suosin avoimia ja laajoja päänteitä, ettei mikään ahista.






Pituutensa puolesta tämä huppari käy sekä mekosta että tunikasta. Näissä kuvissa minulla on paksut sukkahousut ja asu onkin sopivan lämmin, minä kun aina palelen. Nuo taskut on ihan kivat olemassa, vaikka ne kyllä helposti pömpöttääkin sivusaumoista. 

Hei Mervi,

Olemme saaneet päätökseen tilauksesi käsittelyn.

[Tilaus #3174] (7.1.2022)

TuoteMääräHinta
Vetoketjullinen hupparitakki, farkkusininen, Zhenzi (isot koot) - 50/52 1 34,50 €
Pitkä viskoosipaitis, sinikukallinen, Zhenzi (isot koot) - 46/48 1 27,50 €
Kukallinen valekietaisumekko, sinisävyinen, Ze-Ze - XL 1 34,50 €
Hupparitunika rimpsuhelmalla, kanerva, Ze-Ze - XL 1 29,50 €
Uimapuku, musta, Zhenzi - 50/52 1 24,50 €
Välisumma:150,50 €
Toimitus:Maksuton toimitus (tilaus yli 50€)
Maksutapa:Maksa tilauksesi nyt pankkitunnuksilla, kortilla, mobiilimaksulla tai Collector-laskulla
Yhteensä:150,50 € (sisältää 29,13 € alv 24%)

Esittelyyn on siis tulossa muitakin asuja. Tämä HUPPARITUNIKA RIMPSUHELMALLA maksoi nyt siis vain 29,50 €. Olen näin ensimmäisen päivän käytön jälkeen oikein tyytyväinen. Sopivasti tyttömäisyyttä ja kuitenkin arkeen ja työasuksi sopivan aikuismainen. Höps.

Mitäs tykkäät?

Mervi