Intohimona käsityöt

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Pikasurautus mekko

Olen mukana teatteriproduktiossa ja teen puvustuksen. Osa vaatteista löytyy teatterin varastoista ja osan löydän kirpparilta, mutta paljon myös teen itse. Yksi mekko vielä puuttui muutoin lähes valmiista kokonaisuudesta. Ei sattunut löytymään mekkoa kirpparikierroksella, eikä edes kangasta omista varastoistani, joten ostin kankaan ja tein itse. Oikea pikasurautus. En käyttänyt aikaa tuntiakaan. Mitat oli silmissäni, vain lantion pyysin esiintyjän itse mittaamaan. 

Metri trikookangasta pöydälle ja siitä silmämääräisesti leikkasin, sovitin itselleni ja vähän suurensin pääntietä.

Ompelin ensin olkasaumat saumurilla, sitten pääntien ja hihat kaksoistikkauksella. Sivusaumat ompelin lyhyellä siksakilla, kun en viitsinyt etsiä sopivampaa joustavaa tikkiä - on jo aikaa edellisestä trikoon ompelusta. Sitten taas vaihdoin kaksoisneulan ja rikoin sen, kun en muistanut vaihtaa suoralle ompeleella. Helma siis uudella trikoolle tarkoitetulla kaksoisneulalla. Ja siinä se. Pikasurautus. 

Tarkistin mallinukella istuvuuden. Illalla näin harjoituksissa, että mekko oli ihan täydellinen! Helppo pukea nopeasti, istui väljästi ja väri oli juuri näyttelijälle sopiva ja kuulemma mieluisakin. Yleensä näin paljon ei satsata esiintymisasuihin, sillä tämä mekko tuli maksamaan 14 euroa!. Kankaan metrihinta.




Nyt mietin, että pitäisköhän surauttaa itselleenkin kukkamekko? 

Tarviitko sinä aina kaavat ompeluihin, vai "uskallatko" surauttaa näin silmämääräisesti?

Pellavasydämen Mervi

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Vanhanakin voi opiskella

Jos ihminen tarpeeksi tahtoo, se oppii mitä vain... luulisin. Sen tiedän, että vanhanakin voi opiskella! Juuri kun olen saamaisillani edelliset opinnot alta pois, olen jo suuntaamassa katsettani uuteen koulutukseen. Joulukuussa 2020 sain valmiiksi mittatilausompelijaopinnot ja nyt tässä kuussa pitäisi saada todistus pukeutumisneuvoja-opinnoista. Pari päivää sitten sain tietää, että minut on hyväksytty opiskelemaan "ehostuspalvelut" - osiota hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnosta. Tämä tapahtuu nyt jo tutussa Turun ammatti-instituutissa, missä suoritin "pukeutumisneuvojana toiminen", mikä taas oli osa tekstiili- ja muotialan erikoisammattitutkintoa. 

 Kosmetiikka, Make Up, Nainen, Meikki

Koulutus alkaa 16.8. ja kestää kolme kuukautta. Käyn Turussa kerran viikossa maanantaisin. Koulua on klo 16-21. Muuten homma on tuttua, mutta vähän arveluttaa noin pitkä aika seisomatyötä. Toivottavasti pystyvät järjestämään minulle jonkun sataulatuolityyppisen ratkaisun, tai ainahan voin itse kuljettaa sellaista mukanani. Esteet on tarkoitettu voitettaviksi.

Tästä tuleekin mieleeni henkilökohtainen avustaja -asia. Mittatilausompelijakoulutuksessa minulla oli lähes aina mukana avustaja. Nyt olen hakenut vammaispalveluista lisää avustajatunteja, koska putiikissani ei ole enää palkattua ompelija/myyjää. Olen siis "omillani" ja toivon saavani pitää avustajan sen ajan, kun kauppakin on auki.

Soitin juuri äsken toimistoon ja kyselin, mitä hakemukselleni kuuluu. Kuulemma teettävät ulkopuolisella konsulttifirmalla palvelutarpeen arvioinnin. Näin säästetään kunnan rahoja. Eihän ne konsultit mitään maksakaan, hah.

No, joka tapauksessa olen innoissani opiskelusta ja kieltämättä mielessä käy jo "mitä sitten seuraavaksi?" Siis sen jälkeen, kun olen oppinut meikkaamaan - itseni ja toisen...

Mervi

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Vihreä islantilainen

Otsikoksi laitoin vihreä islantilainen, vaikka eihän se oikesti ole. Tavoitteena oli tehdä sellainen metsässä viihtyvän pusero, mutta enpä tiedä...

En oikein saanut sopimaan vihreitä toisiinsa, osa oli liian sinivihreitä. Sitten innostuin tuosta keltaisesta ja lopulta puserosta tuli aika värikäs - eikä sellainen, mitä kuvittelin. Mutta ei se haittaa, ihan varmasti jollekin kelpaa. Malli on Islantilaisia neuleita -kirjasta Riddari, mutta omin virhein. En ymmärrä, etten vieläkään osaa mallia orjallisesti noudattaa, vaikka silmä kovana kaaviota seuraankin - aina tulee jotain kommervenkkejä. Mutta minua ei haittaa, ihan kivat pupunkorvat tuli tähän puseroon tahtomattani.

  Piti sitten sovittaa ennen viimeistelyä

 Alla pusero ennen viimeistely-kastelua ja seuraavassa kuvassa kuivamassa kastelun jälkeen...


Olen niin tyytyväinen itseeni, kun maltoin opiskella kolmen puikon päättelyn kainaloihin. Tällä kertaa vältyin parsimasta reikiä, jotka puikon päihin syntyy. Poimin tuolta puikkojen välistä vielä silmukoita ja neuloin ne kiertäen yhteen. 

Lankaa tähän XL kokoiseen puseroon kului 514 gr ja värit näet kuvasta. 




Mulla on puodissa hurjan hyvä valikoima lettlopeja, joten helppo suunnitella seuraavaa. Nyt on tulossa tilaustyö asiakkaan Alafosslopista ja seuraavaksi Lettlopista sininen meriaiheinen. Jos sulla ei ole haluamiasi lankoja, voin lähettää. Tässä meidän värit. Niin ja Alafosslopiakin alkaa nyt ehkä tulla, valkoista saimme jo. 

Pellavasydämen Mervi

torstai 3. kesäkuuta 2021

Taas opin uutta - steekkaus!

Viime postauksessa kerroin tavoitteestani opiskelujen suhteen ja toden totta - taas opin uutta! Tällä kertaa jouduin keräämään rohkeutta, mutta se kannatti. Teoriassa tiesin, miten STEEKKAUS tehdään, mutta että uskaltautuisin leikkaamaan valmiin puseron halki, auts!

Päätin kokeilla vetoketjun ompelemista pieneen puseroon ja niinpä kudoin parivuotiaalle islantilaisen. Ohjeen otin kirjasta Islantilaisia neuleita. Kria eli Tiira. Minun puserostani tuli parivuotiaalle sopiva.

Neuloin puseron ohjeen mukaisesti pyörönä, vetoketjun kohtaan 2 nurjaa silmukkaa. Vahvistin ompelemalla tästä tiheällä pienellä siksakilla kahteen kertaan ja molemmin puolin jättäen keskelle välin.


 Sitten vaan sydän väpättäen leikkaamaan.... terävillä pikkusaksilla.

 

Ohjeissa neuvotaan ompelemaan vetoketju käsin, mutta minä surautin koneella ensin neuleen oikea puoli vetoketjun oikeata vasten ja vielä tikkaus päällipuolelta. Näin sain reunat kivasti piiloon, vaikka olin valmistautunut ompelemaan jonkun kaitaleen päälle, mutta nyt se ei kyllä sitä tarvitse.







Empä sitten huomannut vetskaria ommellessani, että olisi pitänyt vielä kuviot kohdentaa, mutta sattumalta onnistui - melkein... Ihan turhaan hermoilin steekkausta. Kunhan etenee ohjeiden mukaan ja tekee ompeleet niin, ettei silmukat pääse karkaamaan, niin hyvä tulee. Ihan varmasi teen itsellenikin vetoketjullisen villatakin, sillä on luultavasti enemmän käyttöä kuin villapuserolla.





Sattuipa tänään hauska juttu kaupassa. Meille tuli pikkupoika äitinsä ja ehkä mumminsa kanssa. Aikuiset katselivat lankoja, mutta tämä pikkuinen oli käynyt riisumassa tältä mallinukelta takin ja puki sen itselleen. Ja takki oli kertakaikkisen sopiva hänelle. Pikkuasiakas oli 2,5-vuotias. Eikä häntä yhtään haitannut, vaikka Lettlopista neulotut vaatteet aina kutiaakin. Itse vähän pelkäsin, miten hän suostuu jättämään takin kauppaan, mutta äitinsä osti samanlaiset langat ja teettää lapselle puseron. 100 euroa kun oli liian kova hinta valmiista puserosta.

Jokos sinä olet steekannut? Kiinnittänyt vetoketjun tai neulonut nappilistan?

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kolmen puikon päättely ja ruskea pusero lapselle

Olen tehnyt joulun jälkeen yli 10 islantilaistyyppistä puseroa. Ensimmäiset ohjeet neuvoi päättelemään kainalon silmukat hihassa ja miehustassa ja ompelemaan nämä lopuksi yhteen. Niin tein. Myöhemmin aloin kuulla silmukoimisesta ja yritin sitä hyvin kehnoin tuloksin. Olen hätähousu ja krymppäsin kainalot miten kuten kasaan - toki varmistaen, että varmasti on luja.

Sittemmin kuulin termin kolmen puikon päättely. Näin asiakkkaiden tekemiä kainaloita ja nehän oli paljon siistimmät kuin minun.

Sitten pieni välitarina. Olen innostunut opiskelusta, kuten ehkä olet huomannut. Olen vähän tulisilla hiilillä, kun nyt just ei ole uutta suuntaa. Ihan itse kerroin itselleni, että "nyt olisi oikein oiva vaihe OPISKELLA KÄSITYÖTEKNIIKOITA". Ai jaa... niin... totta.

Minä sitten yhtenä  vapaahetkenäni googlettamaan kolmen puikon päättely - ja miten helppo se onkaan! Tästä lähtien en muunlaisia kainaloita teekkään. Tässä valmis pusero ennen kastelua.

 

Kolmen puikon päättely

Juju on siinä, että työ tehdään nurjalla puolella. Kun silmukat on kaarroketta aloittaessa siirretty apulangalle (tai hakaneulalle, minulla vaan ei ollut juuri siinä kohtaa saatavilla, vaan olisi pitänyt nousta ylös, mahdotonta!) siitä silmukat siirretään kahdelle sukkapuikolle:

 

Sitten neulotaan sillä kolmannella puikolla silmukka kummaltakin puikolta yhteen. Tässä olisi hyvä, että silmukoita olisi sama määrä kummallakin puikolla, mutta jos ei ole, sitten vaan kerran neulotaan toiselta puikolta 2 ja toiselta 1

Kun sillä kolmannella puikolla on kaksi silmukkaa, tehdään ylivetokavennus, eli ensimmäinen nostetaan toisen yli. Näin jatketaan puikoilla olevan silmukat loppuun ja viimein vedetään lanka läpi viimeisen silmukan. Tällä loppulangalla parsitaan nuo päihin jäävät reiät. Mietin kyllä, että pääsisköhän siitä parsimisesta, jos tekaisisi nuo reiät ylimääräisiksi silmukoiksi ja neuloisi ne samalla lailla? Onko joku kokeillut?


 Niin hieno lopputulos!

Tämän paidan ohje on Stryta eli Vuorenhuippu  kirjasta Islantilaisia neuleita. Ohje on aikuisen koko ja se neulotaan langalla Alafosslopi. Tein pienimmän, eli aikuisten XS koon, mutta lettlopista ja siitä tuli näin pieni! Mutta tämä oli tarkoituksenikin. Aikuisten puseron rinnanympärys olisi ollut Alafosslopista 97, Lettlopista tuli 66.

  Lankaa tähän puseroon kului yhteensä 242 grammaa.

Tällaiset värit Lettlopista: pääväri 1419 vaalea ohranruskea, 0867 suklaanruskea, 1704 aprikoosi ja 1418 vaalea beige. Kaikkia näitä värejä ja n. 30 muuta mulla on putiikissa saatavilla...

 Pääntietä teen harvoin ohjeen mukaan, vaan säädän omat virheeni. Tästä tuli aika hassu.



Päätin sitten kääntää reunan ja nyt se on ihan kiva.






Tässä vielä puserolle mitat, jos joku välttämättä tarvitsee... puseron. Pituus on 50 cm,  hihan pituus olalta n. 47 cm. Leveys kainaloitten alta on 2x33 cm. Olisko noin 8-vuotiaan koko?




Ja tänne tämä pusero pääsi toisten joukkoon Pellavasydämen eteiseen kaikkien sisääntulevien ihailtavaksi.




Mitäs pidät väristä ja mallista? Itselleni ei ruskea sovi ollenkaan, mutta on tosi kiva kokeilla näitä erilaisia väriyhdistelmiä. Yksi pieni pusero on jo valmiina, esittelen sen myöhemmin. Toinen on puolivalmis ja ja ja....

Pellavasydämen Mervi