Niin ihanan kulahtaneita! Toisissa on jopa luiset päät. Ensimmäisenä valitsin tällaisen mustan, josta väri oli sopivasti kulunut.
Kaikista langan väreistä valitsin tähän mustan. Olisi voinut olla joku muukin. Ainakin tämä oli erittäin hankala kuvattava. Langaksi valitsin puuvillaisen Natura XL, jota meillä oli jäänyt hyllyyn muutama kerä. Kovin on pehmoista, mutta näin pieneen työhön menettelee. Sitten vaan lähdin tekemään, kuvio syntyi sitä mukaa työn edetessä.
Vähän kuitenkin väriä joukkoon, pujottelin joukkoon pienen punaisen puupallon.
Kuviot kehittelin tähän IHAN ITSE. Voi mikä onnistumisen riemu! Minä, jonka ei pitänyt ollenkaan osata solmuja... Kiinnityksen kanssa meinasi ensin olla ongelmia, kunnes keksin pujottaa langan noihin pienen pieniin koloihin, mitkä sukkulassa on.
Eikös olekin kiva, onhan?
Pellavasydämen Mervi








Hei Mervi!
VastaaPoistaHieno idea.
t.Kokemäeltä
Kiitos Kokemäelle!
PoistaTodella kiva! Hieno idea ja hurjan kaunis toteutus!
VastaaPoistaAivan ihana ja upea kokonaisuus! <3 Sinulla on ihan mahtavia ideoira! :)
VastaaPoistahttps://redeliinanrojukoppa.blogspot.com/
Usein matkin toisia, mutta tämä on oikeasti itse keksitty.
PoistaJa hyvin onkin keksitty! Ja sitäpaitsi muita matkimalla voi oppia itse jotain uutta, jos saa hyvän inspiraation :)
Poistahttps://redeliinanrojukoppa.blogspot.com/
Vanhat sukkulat, arjen kauneutta!
VastaaPoistaVanha puu on yleensä kauniisti kulunutta
PoistaOn kaunis. Pitää kyllä käydä lainaamassa kirja kirjastosta ja koettaa tehä jotain.
VastaaPoistaVaro vaan, siihen jää koukkuun...
Poista