Intohimona käsityöt

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Islantilaisneuleet - jospa sittenkin?

Toiset ovat jo kauemman aikaa tienneet, mikä on RIDDARI, mutta meille Pellavasydämeen tämä idea rantautui vasta nyt. Riddari on islantia ja tarkoittaa suomeksi ritari. Tässä yhteydessä se on kirjoneule-kaarrokepaita. Islantilainen neule siis.

Vähän keräsin rohkeutta ja sitten tilasin putiikkiin - ensin pienesti - valikoiman Lettlopi- ja Alafoslopilankoja. Nyt meillä on hyvä värivalikoima ja tilaamme lisää tarpeen mukaan. Onnekseni sain myös kirjaa Islantilaisia neuleita, joka on joka paikasta lopppuunmyyty. Tällä hetkellä kirjastoissa on pitkät jonot sitä odottaville.


Osa lankojen väreistä on myös loppu tukusta, esimerkiksi keltaista ei saa tällä hetkellä. Minä olen tehnyt valintoja niin, että arvelen, millaisista väreistä tehdään pääosa puserosta ja otan niitä värejä enemmän. Sen sijaan mielestäni raita- ja pilkkulankoja olen ottanut  vähemmän. Näin saan laajemman valikoiman.


Langat ovat täyttä villa islannista.Lettlopi on langoista ohuempi, 50 gr = 100 m ja Alafosslopi kaksi kertaa paksumpi: 100 gr = 100m. Siitä neuleen tekee kuulemma "tosi nopeesti". Tiedä häntä... Toki ohjeena on neuloa isoilla puikoilla.




 Sävyt kummassakin langassa on hyvin maanläheisiä.

Ensin sanoin asiakkaille, etten itse ryhdy noin isoon hommaan missään tapauksessa. Meillä on lankojen yhteydessä ripustettuna saaristolaisneule ja se kyllä hämää. Tämä harmittaa minua ja nyttemmin olenkin päästänyt ajatuksiini mahdollisuuden - jospa minäkin, kuitenkin?





Tässä olisi minun valitsemani malli. Mahdollisimman yksinkertainen, mutta minulle kyllä kovin haastava, kun en ole oikein taitava kirjoneuleissa. En oikeastaan ollenkaan. Taitava.


Noitten ohjeiden seuraaminen on aika työlään näköistä. Olen sen verran jo miettinyt aloitusta, että ottaisin kopion sivusta, suurentaisin ja laminoisin. Kopioiminen ei ole luvallista muuten, mutta kun minulla kuitenkin on se kirja hankittuna. Sitten ottaisin käyttöön allaolevan kuvan telineen, jossa on magneettinen alusta ja riviohjain ja erillisessä paketissa vielä tuki tälle "härvelille".


En ole maanläheisten värien ihminen, vaan kylmien. (Toivottavasti en ihmisenä kuitenkaan kylmä). Valitsin oman paitani väriksi vaalean sinisen ja lisään kaarrokkeeseen valkoista, tummansinistä ja fuksiaa. Teen edestä aukeavan, eli villatakin, sillä ajattelen sillä olevan enemmän käyttöä ja on se helpompi pukeakin. Olen kyllä paleleva ihminen, että käyttöön se varmasti tulee. Kunhan on ensin putiikissa ollut mallina.

Pellavasydämen Mervi





sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Laiskan ryijyn kohtalo

Eläkkeelle jäämisen ja kauppiaaksi ryhtymisen välissä (2000 -luvun puolivälin paikkeilla) osallistuin kansalaisopiston kudontakursseille. Kudoin mattoja, poppanoita, pyyhkeitä - niitä tavanomaisia. Monet töistä on vieläkin, yli 10 vuoden jälkeen, viimeistelemättöminä.

Ryhdyin myös kunnianhimoiseen luomistyöhön, päätin tehdä ryijyn. Laiskanryijyn. En muuten löytänyt guuglettamalla laiskanryijyn määritelmää. Joku lukijoista varmaan osaa kertoa?




Takapuolelta näyttää tältä 


Tää mun ryijy on kudottu johonkin juuttilankaan poppanakuteella. Poppanajuoksut leikattiin poikki ja näin muodostuu ryijyn tapainen. Olin tähän laittanut sieluni mukaan, oikein maiseman suunnitellut. Näettehän: kalliota, hiekkaa, nurmea, merta, taivasta pilvineen ja auringon lasku!

Tosiasia on, etten ikinä tule tätä seinälleni laittamaan.


Mutta nyt se tulee käyttöön kuitenkin. Olen mukana teatteriproduktiossa - teen puvustusta tulevan kesän kesäteatteriin "Aina joku eksyy". Siinä tarvitaan ryijy. "Viimeistelin" laiskanryijyni hyvin krouvilla kädellä ja kaksi kärpästä saavutettiin yhdellä iskulla. Teatterissa on ainutlaatuinen ryijy ja minun varastoni pieneni pienesti.


Vielä on iso pahvilaatikollinen viimeistelemättömiä töitä, joita en ole kaivannut, enkä ehkä tule koskaan kaipaamaankaan....

Pellavasydämen Mervi

lauantai 29. syyskuuta 2018

Valotaulun valmistus

Asiakas tilasi meiltä pienen ja vähän huonon lehtikuvan perusteella valotaulun. Kuvasta ei erottunut tekotapa - vain se, että materiaalina oli ehkä paperinaru ja taulussa oli valopisteet. En missään tapauksessa olisi alkanut tehdä valoryijyä, siihen menee kovasti aikaa ja on kokemukseni mukaan tosi työläs. Sen sijaan päätin toteuttaa tilauksen toisella tavalla, jota en ole aiemmin kokeillut.

Kesäiseltä iltatorilta löysin juuri sopivan kokoisen taulun. Ehkä kovin homma - ja ikävin - oli irroittaa puukehyksistä niitit. Onneksi apunani oli avustaja.




 Arvasin, että seuraava työvaihe on kovin suttaava, mutta todellisuudessa se oli vieläkin hankalampi. Yritimme suojata ympäristön muovilla.



Muovikeppuun laitettiin liimavesiseos valmiiksi. Sitä, kuinka paljon liimaa tarvitaan, on hankala arvioida ja mekin jouduimme tekemään pari kertaa lisää liuosta, johon tuli puolet vettä ja puolet Eri-Keeperiä.

Paperinaru on hyvä laittaa ensin kerälle, sillä  vyyhdiltä otettaessa se menee takuuvarmasti sotkuun. Kastelimme aina pätkän narua ja se kiedottiin kehysten ympäri sikinsokin. Kahdet käsiparit ei riittänyt, vaan piti pyytää vielä Arjakin avuksi. Litimärkää narua ei ole hyvä käsitellä, vaan siitä kannattaa vetää ylimääräinen liuos pois.


 Sitten vaan taiteilemaan!

On makuasia, kuinka paljon narua haluaa ja haluaako ne järjestykseen vai sekaisin.

Päivän pari taulu kuivahti, muutaman kerran käännettiin, että reunatkin kuivuivat. Kun teos on tarpeeksi tiuha, pikkulamput pysyvät kiinni työssä ilman mitään kiinnittämisiä. Näin me teimme. Valoja olisi ehkä voinut olla enemmänkin, mutta kun valmiina oli 20 lampun sarja, niin käytimme sen.




Yksi moka tässä tapahtui. En älynnyt taulun "sielunelämää" vaan poistin pienet puupalikat kulmista. Hmm.... Varsinkin, kun paine tulee tässä tapauksessa epätasaisesti, veti paperinaru kehykset hiukan vinoon, mutta haittaakse? Asiakkaan toivomuksena oli mahdollisimman krouvit kehykset, niin saahan ne sitten olla vähän vinotkin? Kovasti oli tyytyväinen hän ja mielellään maksoi 50 euroa.

Hieno tuli. Hämärässä varsinkin näyttävä.

Pellavasydämen Mervi






lauantai 22. syyskuuta 2018

Olohuone melkein valmiina

Olen niiiin tyytyväinen olohuoneen uuteen sisustukseen. Lopputulos tällaisenaan on oikein mieleinen. TV-taso vaikutti ensin ehkä vähän matalalta, mutta tuollaisiahan ne on. Taulujen kanssa oli aikamoinen vääntö, kunnes suosiolla laitoin monta vaihtoehtoa pois. Ja kun mieluisat oli jo seinässä, näytti sommitelma pitkältä junalta, joten poistin vielä yhden. Nyt katselen kokonaisuutta mielelläni, enkä osaisi enää vaihtaa mitään.

Lähtökohtana oli kierrätyksestä löytämäni kankaanpala. Kyseessä on Erik Bruunin Vallilalle suunnittelema "kotiin päin" - kangas ja siitä vain yksi raportti. Kangas on jo vanha, mutta meille uusi.





Tässä uudessa sisustuksessa jää keinutuolillekin kunnolla tilaa.

 Tuon kukkataulun siirsin olohuoneeseen hopeanväristen kehystensä vuoksi. Ensin vihreä väri tuotti vaikeuksia, mutta mieheni loihe lausumaan viisauden: "Sopiihan se hyvin kasvien kanssa". Niinpä.





  
Toiselle puolelle telkkaria sijoitin herkät munankuoret, jotka olen tehnyt yhdessä avustajan kanssa kipsinauhoista. Vaikka alunperin ovatkin pääsiäiskoristeita, niin minun mielessäni sopivat tähän lintuaiheeseen hyvin. Ehkä joutsenen munia? 



Tämä Isokoskelo -taulu on uusikaupunkilaisen Hannu Väisäsen valokuvasta suurennos. Se on minulle rakas, aiheena "Isokoskelolta on tuuli sekoittanut tukan ja asun".  Lisäksi sen punaiset jalat sitoo taulun punaiseen tuoliin ja shaaliin. Tarkkaan mietitty, nääs.


Tämä punainen nurkkaus on ainut väripilkku huoneessa. Se ja nuo ruskeasävyiset taulut tuovat lämpimän tunteen huoneeseen, eikö vain?


Vastakkaisella seinustalla olevat taulut säilyivät ennallaan. Niiden värimaailma on toinen ja aiheena merimaisemat.


Tässä kuvassa näkyy vielä pientä hienosäädön puutetta. Sohvan ja nojatuolin väliin tarvitaan joku pöytä tai lipasto, mihin laskea kaukosäätimet (ja ruokalautaset ja käsityöt ja...)




Seuraava projekti - ja ehkä hankalin - on kattolampun etsiminen. Olemme paikallisen tarjonnan jo katsastaneet, samoin Ikean lamput. Ei vielä ole kolahtanut. Kovin korkea ei lamppu voi olla, sillä muuten kolahtaa, päähän.


 Myyntiin päätyvät kullanväriset suuret kehykset ja tuo kattolamppu.




Niin se maku muuttuu, joskus piti olla kultaa ja kimallusta, nyt riittää hopea, musta, harmaa ja valkoinen.

Mervi

torstai 20. syyskuuta 2018

Osien kasaamista - olohuoneen sisustusuudistus osa II

Kerroinkin jo nojatuolin ja sohvan hankinnnasta. Seuraavaksi lähdin havittelemaan uutta TV-tasoa. Halusin, että se olisi korkeakiiltoinen valkoinen, jolloin se olisi jatkumo keittiön kaapistolle, joka on samalla seinämällä.

Tässä kalusteessa jouduimme antamaan periksi periaatteestamme, ettemme ikinä otaisi Jyskistä yhtään pilipalihuonekalua. Että vain vanhoja, täyspuisia. Mutta kun täyspuiset ovat yleensä aina tyyliltään hiukan romanttisia, enkä halunnut minkäänlaista peiliovea tms, krumeluureista puhumattakaan. Uskon, että tämä halpa (tai sanottakoon että "edullinen", sillä ostimme sen tarjouksesta - 50%) kaluste meidän ikämme kestää.


Ja kyllä kesti sen kokoaminenkin. Kolme tuntia. Mieheni on kyllä taitava siinä hommassa, osaa lukea ohjeita, on kärsivällinen ja OTTAA ENSIMMÄISEKSI ESILLE VADIN, johon kaikki pikkusälppä kootaan.


Tässä mallissa tämä huone olikin pitkään. Taulut riipinraapin, pitkin tuoleja ja lattioita. Makustelin niitä, vaihtelin ja ihmettelin, että miten pääsen eteenpäin sisustamisessa.

Näet sen sitten. Myöhemmin.







Lähes kaikki kullankimallus lähtee. Tilalle tulee musta-valko-harmaata, mikä väritys meillä on kauttaaltaan alakerran huoneistossa: keittiö, makuuhuone, olohuone ja pesutilat.

Ei kukkaa mittää komiaa lamppuu tarttis? Niijja, taulunkehyskin on vielä myyntiinlaittamatta.

Mervi











keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Muuttuneet mittasuhteet

Olen suurimman osan elämästäni ollut lihava. Ylipainoinen siis. Vaikka nuorena naimisiin mennessäni olinkin hoikka, olen sittemmin tottunut pitämään itseäni (siis itse itseäni) liian lihavana.

Olen blogissakin kirjoittanut, että olen ollut kahdessa laihdutusleikkauksessa. Vuonna 2014 tammikuussa tehtiin sleeve-leikkaus, joka on vähän varovaisempi vaihtoehto. Minulle siitä alkoi aivan hirveä vuosi, sain maaliskuussa hengenvaarallisen infektion lonkkaproteesiin ja jouduin olemaan sairaalassakin monta viikkoa. Laihduin kesään mennessä 34 kiloa, mutta olin muutenkin "hauras", kuten eräs ystäväni kuvaili tavattuamme pitkästä aikaa. Liikuin pyörätuolilla, kun lonkkaproteesini oli otettu kokonaan irti.

Jostain syystä - vaikkakaan en isojen ruoka-annosten vuoksi - lihoin kiloja takaisin. Tuskin muuten olisin päässyt uusintaleikkaukseen, mutta kun ensimmäisessä leikkauksessa tuli paha närästysvaiva. Joulukuussa 2017 tehtiin rankempi ohitusleikkaus. Olen joulun jälkeen pudotellut n. 17 kiloa. Pudotettavaa on vielä paljon, mutta en enää aina ja kaikkialla tunne itseäni ENSIMMÄISENÄ lihavaksi. Toki monet vaatteet näyttävätkin isoilta.

Tänään jouduin hämmennyksiin.

Olin Optikkoliikkeessä kokeilemassa silmälasin sankoja. Pääsin oikein Raili Hulkkosen - tyyligurun - asiakkaaksi. Hän neuvoi minulle sopivia kehyksiä. Oma makuni onkin jäänyt johonkin parin vuosikymmenen taakse. Yht'äkkiä kysyin, että "ei kai nämä pyöristä ennestäänkin pullukoita kasvojani?" Heti kun olin tuon sanonut, menin ihan hiljaiseksi. Otin peilin käteeni ja katsoin - miksi minä niin kysyin, eihän kasvoni ole pullukat?

Aivan kuten sisareni tokaisi, kun tämän hänelle kerroin, että minun olisi pitänyt kysyä: "Ei kai nämä kavenna entisestäänkin kapeita kasvojani?

Niin syvässä on ihmisessä LIHAVA KUVA ITSESTÄÄN. Ei edes muista, miltä oikeasti näyttää. Ei ole vielä tottunut uuteen ulkonäköönsä.

Piti oikein kaivaa vanhoja naamakuvia ja tehdä vertailuja.







 Semmoinen oli naama ollessani lihavimmillaan. Sitten tuli vuosi 2014 ja moni asia muuttui.







Omasta mielestäni minulle sopii kaikkein parhaiten nuo kapeat tai (matalat?) silmälasit, mutta Raili Hulkkonen näytti kyllä ilmeellään oitis, mitä mieltä on niistä ja niitten muodikkuudesta.

Mervi