Intohimona käsityöt

maanantai 29. lokakuuta 2012

Lanka hukassa - ei se punainen lanka kuitenkaan?

Semmoinen ihana mummo, yli 80-kymppinen mutta niin reipas, kävi putiikissa kyselemässä virkkauslankoja.
Hän oli tekemässä tilaustyötä, isoa virkattua pöytäliinaa ja tietysti lanka loppui kesken. Tullessaan hän oli kiertänyt jo kaikki mahdolliset paikat, mistä kuvitteli ehkä löytävänsä lisää. Mutta ei, ei ollut kirpputoreillakaan! No, ei ollut minullakaan, mutta neuvoin hänelle vielä joitain liikkeitä, joista hän voisi käydä kyselemässä. Lopuksi sanoin, että jos ei tärppää, niin tulee  sitten vaan vielä takaisin.

Muutaman päivän päästä mummo tulikin, kun ei ollut edelleenkään löytänyt. Lupasin etsiä hänelle langan, vaikka joutuisin kaikki kivet kääntämään. Huh, huh! Miten sitä tuleekaan luvanneeksi kaikkea pöhköä...?

Pyydän nyt teiltä hyvät lukijat apua. Tiedän, että siellä on monta käsityön harrastajaa ja lankojen "hamstraajaa", joilla varmaan on paaaaljon lankoja jemmassa. Viitsisitkö penkoa varastojasi, jos vaikka vastaan tulisi  vanha 

Eldorado virkkauslankakerä. Väri on vaalean harmaa 
 
tällainen kerä, mutta väri harmaa

Kuva on lainattu blogista:  http://katonkontti.blogspot.fi/2010/01/inventaario.html
Laita se jemmaan. Sitten kun saan käsiini langan vyötteen, kerron väri ja eränumerot. Olisi ihanaa, jos voisimme yhdessä pelastaa ihanan valkotukkaisen mummon pinteestä!

Nykyään tuo sama lanka taitaa olla nimellä Puppet - vai olenko ymmärtänyt oikein?

Kiitos vaivannäöstäsi!
Mervi

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Myyntikeikka

Edellisenä iltana pakkasimme auton täpötäyteen ja aamulla 7.30 starttasimme putiikin pihasta kohti Taivassaloa. Perillä olimme puoli tuntia ennen myynnin alkamista. Tällaisella mainoksella tapahtumaa oli mainostettu kaksi kertaa Vakka-Suomen Sanomien etusivulla. Kuvasin mainoksen myyntipaikan ovesta:


Näin heti paikalle saapuessani, että minulle varattuun tilaan on mahdoton saada mieleistäni myyntitilaa väsättyä. Taustalla näkyisi joka tapauksessa epämääräinen kasa kalusteita ja kaiken kruunaa kirkas loistevalo. Tyydyin siis vaan nostelemaan tavarat pöydälle.




Ensin näytti siltä, että asiakkaat ovat kiinnostuneita vain poistovaatteista, joita muilla oli myynnissä. Loppujen lopuksi "tärpiksi" suunnittelemani toimi kuitenkin toivotulla tavalla. Vaikka valoryijy  ja -kranssi eivät päässeet oikeuksiinsa hyvin valaistussa tilassa, kuitenkin niitä tultiin katsomaan lähempää. Kranssin tekeminenhän on erittäin helppoa ja sen demonstroiminen nopeaa. Moni innostui ostamaan tarvikkeet.

Kokonaisuutena tilaisuus oli onnistunut, kokeneemmat myyjät kertoivat, että väkeä oli liikkeellä enemmän kuin yleensä. Tempaus oli hyvin mainostettu, mutta siinä olikin minun pettymykseni. Minulle jäi muistikuva, että maksettavaksi jää vain osuus vuokrasta, joka oli erittäin pieni. Mutta. Kokonaislasku mainoksista oli n. 500 euroa ja se kun jaetaan kuudelle osallistujalle, niin tulihan käynnille hintaa....matkakulut ja myyjän palkka -  miinuksellehan tulos rapsahti.

Oli kiva tutustua muihin yrittäjiin ja katsella rauhassa heidän myyntituotteitaan. Inhoan hikipäässä sovittamista pikkuruisissa kopeissa. Nyt se kävi mukavasti. Pikku-Mervi piti sillä aikaa silmällä meidän myyntipöytää. Ehdin hyvin koettaa useampaakin vaatetta, mikä osaltaan aiheutti lisää miinusta tulokseen.... siis se, että päätin myös ostaa...

Seuraavaksi päiväksi tilatut korit ehdin virkata asiakkaita odotellessa.



Näillä tälläisilla tapahtumilla on toki kerrannaisvaikutuksensa. Uskon, että sain uusia asiakkaita myös putiikkiin. Joku näkee toisen tekemän kranssin ja haluaa itselleen sellaisen. Tämä neuvoo putiikkiini ja minä saan taas uusia innokkaita käsityön harrastajia "koukkuun". Lisäksi kerroin, että ehkäpä tulen Taivassaloon pitämään paperinarukurssia ja se otettiin innokkaasti vastaan. Eräs rouva jo siellä paikan päällä keräsi "ennakkoilmoittautumisia". Se onkin hyvä, sillä nyt minun on PAKKO kurssi järjestää. Huomenna soittelen ja varaan paikan, jossa kurssi pidetään ja sitten yritän keksiä ilmaisen mainoskanavan. Muussa tapauksessa kurssimaksu nousee mielestäni liian isoksi.

Hyvillä mielin päätimme tapahtuman. Mervi oppi neulomaan, pitkä pätkä kaulahuivia tuli valmiiksi. Oli kiva katsoa toisen innokasta oppimista! Puoli tuntia meni taas purkamiseen ja auton pakkaamiseen. Kotimatkalla alkoi hipsutella lunta. Kesärenkaat alla sai minut ajamaan tosi rauhallisesti. Illalla mieheni lähti vaihtamaan renkaita, mutta sepä ei onnistunutkaan. Oli raukka antanut vahingossa minun autoni renkaat myydessään oman autonsa. Nyt nuo jäljelle jääneet Opelin renkaat eivät sopineetkaan Nissaniin.

Seuraava aamu olikin hankala. Yhteistuumin päätimme, että menen taksilla terveyskeskukseen. Minulle oli varattu aika sokerirasitukseen, joten käynti oli pakollinen. Samalla soitin Pirkolle ja pyysin häntä  vielä toiseksi päiväksi putiikkiin. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä olin aikas kehnossa kunnossa koko päivän.

Lauantaina oli paikallislehdessä yhdistetty Pellavasydämen mainos ja oma vaalimainokseni. Kolmituntinen työpäivä oli ripeä ja mukava.

Tänään on äänestyspäivä ja illalla tietysti hiukan jännitystä ilmassa, kun tuloksia odotellaan. Miten minun käy?
Näin houkuttelin vielä viimeisiä äänestäjiä: http://mervilamminen.blogspot.fi/

Nauttikaahan ihanan aurinkoisesta sunnuntaipäivästä! Täällä lounais-rannikolla ainakin on erittäin ihana ilma.
JA KAIKKI ÄÄNESTÄMÄÄN - TOTTAKAI!

Mervi

Meinasi ihan unohtua....100. lukija on Saga! 
Kerropa Saga osoitteesi, niin lähetän sinulle pikkuruisen ylläripalkinnon.
Mervi

torstai 25. lokakuuta 2012

Kuka hän on?

Haamuraja häämöttää...kuka onkaan 100. lukijani? Ehkäpä haluat ilmoittautua huomatessasi tämän....

Tähän kohtaan lupasin arvonnan, mutta vielä mietityttää se palkinto...hmm....mikäs olisi kiva?

Taivassalon myyntikeikastakin olisi raporttia, mutta kun kamera unohtui autoon, enkä millään jaksa käydä sitä hakemassa! Auto on pöhkösti (=taitamattoman naisellisesti) pakattu, eikä sieltä löydy mitään helposti. Toisekseen täällä satoi rakeita ja piha saattaa olla liukas, joten en viitsi lähteä testaamaan pystyssä pysymistä.

Pahoittelen tällaista mitäänsanomattoman tylsää postausta, mutta enemmän sitten seuraavalla kerralla - ehkä jo huomenna? Mervi

Aluevaltaus

...tiedä häntä, tuleeko mitään valtausta, mutta yritystä kuitenkin!

Uudenkaupungin "vaatekauppiaat" pitävät joka vuosi pari kertaa halpamyynnin paikallisella työväentalolla. Nyt minuakin pyydettiin mukaan, mutta tällä kertaa mennäänkin merta edemmäs kalaan. Naapurikuntaan, Taivassaloon. Pieni maalaispitäjä, jonne on täältä matkaa vähän yli 30 km.

Tänään siis teimme listaa mukaan otettavista tavaroista, keräsimme ja tungimme kassit täyteen kangasta ja lankaa, kudetta ja muuta tarviketta. Auto tulikin ääriään myöten täyteen - noin niinkuin naisellisesti pakattuna.

Meidän osuutemme on siis täysin poikkeus muista. Emme myy poistoja, vaan päinvastoin uutuuksia. Päätin pitää linjan selvänä - vain pieni otos. Vain käsityötarvikkeita. Mukaan otimme tarvikkeet valoryijyn ja -kranssin tekemiseen, röyhelöhuivilankoja ja muutama muukin uutuuslanka, jotka tulivat viime viikolla. Vain muutamaa väriä trikookudetta ja hiukan virkattuja koreja, lähinnä malliksi. Yksi virkattu juhannusruusumatto malliksi. Metallisia isoja virkkuukoukkuja.

Pientä lipsumista tapahtui juuri viedessämme tavarat autoon - jos kuitenkin vähän hattujakin...
Sitten tarvitaan peilikin.

Huomenaamulla starttaamme siis Taivassaloon ja jätämme Pirkon pitämään putiikkia pystyssä. Hyvinhän Pirkko homman hoitaakin ja samalla tulevat lankahyllyt järjestettyä, luulenpa.

Tällaisen röyhelöhuivin tein malliksi uutuuslangoista. Pilkahdus auringonpaisteesta - siihen siis kuvaamaan....

Saapas nähdä, miten meillä onnistuu huominen päivä, se ratkaisee aika paljon sen, viitsiikö vastaisuudessa nähdä moista vaivaa.

(Tämä juttu on ajastettu - kirjoitettu juuri ja juuri keskiviikon puolella, mutta julkaistu torstaiaamulla)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Uusi sukkalanka

Viime viikolla sain ison paketin lankoja. Otin kotiin kaikista yhdet kerät ja ajattelin neuloa mallit jokaisesta.
Villamyssy on viimeistelyä vaille ja röyhelöhuivi on valmis, mutta sukat jäivät puolitiehen. Esittelen langat ja työt yksitellen.

Tässä siis sukkalanka ja tekele:

Oli pakko kuvata työ auringonpaisteessa, kun sellainen harvinaisuus tänä aamuna näkyi...

Vaikka paremmin väri erottuu tummalta taustalta. Tätä lankaa on myös muina väreinä. Lisään kuvat, kunhan menen putiikkiin kuvaamaan.


Langan koostumus on 75 % Schurwolle (superwash) ja 25 % polyamid.
Eli pitäisi olla oikein mainio sukkalanka, joka kestää 40 asteen pesun. Lanka on hyvin ohut, puikkosuositus 2,5 - 3. Mainiot siis pidettäväksi tavallisen sukan tapaan, vaikkapa lenkkareissa. Kerässä on 50 g ja pituutta 210 m.



Omat sukkani tein nro 3 puikoilla, mutta aika löysä on lopputulos - olisi saanut olla pienemmät puikot. Loin 52 silmukkaa ja sukat mahtuvat minulle, koko n.40.

Nyt lähden laittamaan päivävaatteet päälle (vapaapäivä) sitten putiikkiin tekemään muutamat korjausompelut, jotka noudetaan huomenna. Jotta paremmin muistaisin, olen päättänyt, että aina tiistaisin on tilaustöiden luovutus. Näin ollen on koko pidennetty viikonloppu aikaa niiden tekemiseen.

Lisää kuvia uusista langoista ja töistä siis tulossa....
Mervi

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vanha lipasto

Aikoinaan kun aloitin putiikin pidon ja haalin rekvisiittaa - hyllyjä, kaappeja ym. - kävimme isäni kanssa myös äidin kotimökin navetan ylisillä. Sieltä löytyi vanha puusaavi, veivattava kirnu ja muutama pöytä. Kun niitä ihastelin, ihmetteli isäni: "Minkä MUSEON sää siitä oikein meinaat tehdä?"


Ei vanha ihminen ymmärrä kuluneiden käyttöesineiden kauneutta, eikä edes arvoa, joka niillä nykyisin on. Hänen mielestään ne on täysin poltettavaa tai korkeintaan työkalujen säilytykseen sopivia, jos ovat sitäkään...

Muistan oikein hyvin keittiön sisustuksen, joka mökissä oli mamman eläessä. Nyt ne kaikki ihanat vanhat esineet on korvattu kotoa hylätyillä kamalilla 70-luvun kalusteilla tai muuten ympäristöönsä sopimattomilla. Ei miellytä minun silmääni ollenkaan.

Tällainen ihana lipasto oli silloin ennen vanhaan tuvassa - siis tuo alaosa:


Lipasto on oikein huonossa kunnossa ja pähkäilenkin sen kanssa, että mitä tehdä...vienkö sen korjattavaksi vai annanko kuitenkin olla noinaan? Toinen ulkosivu on jätetty maalaamatta, samoin päällinen, koska siinä on ollut päällä vielä toinen kaappi. Sisäosat on maalattu erittäin huonosti, mutta ne peitimme kankaalla. Tuo väri jakaa mielipiteet aivaN selvästi; toiset tykkää kovin ja toisten mielestä se on hirveän ruma väri.

Minun pitäisi mennä sinne mökille katsomaan tuon lipaston kaveria, sitä yläosaa. Jos se on hiukankin kelvollisessa kunnossa, niin otan sen myös tuohon päälle.

Huomaattehan tuon keinutuolin tuossa vieressä! Siinä onkin aikas kiva keinutella ja lepuutella jalkojaan. Se minun että asiakkaiden.

Tänään on ensimmäinen päivä, kun päänsärky on helpottanut. Lähdemme käymään isäni luona, hänen 76-vuotissynttäreillään. Sitten on loppupäivä työtä, mutta telkkarin ääressä. Kauppaan tupsahti kovasti iso laatikko, jota en ollut ollenkaan odottanut. Sisältä paljastui hirveästi lankoja, jotka olin tilannut niin kauan sitten, että olin jo unohtanut. Tottakai niitä täytyy kokeilla!

Huomiseen!
Mervi

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kurssitunnelmia

Kaksi paperinarukurssia on nyt takanapäin. Hyvin ne menivät. Molemmilla kerroilla oli n. 10 osallistujaa. Yhtään enempää ei mahtuisikaan Pellavasydämen tiloihin. Toisena iltana emme enää yrittäneetkään järjestää pöydän ympärille tilaa, koska kaksi tuntia on niin lyhyt aika, ettei siinä ehdi omaa työtä aloittaa. Osallistujat siis vain kuuntelivat ja sylissä tekivät pikkuharjoituksen. Valokranssi ja - ryijy ovat niin helppoja toteuttaa, että mielestäni se meni ihan hyvin näin kuivaharjoittelunakin.

Tällaisen ohjeen jaoin valokranssin tekemisestä:


Valokranssi     ohje: Pellavasydän, Mervi Lamminen                                                 
Näitä tarvitset:                                                                                     hinta noin:
-          ohut (1,65) paperilanka 100 g vyyhti                                      6 euroa
-          isot pyöröpuikot koko 10, 12 tai 15                                         5 euroa
-          metallirengas halk 20cm tai miten suuren haluatkin             3,5 euroa
-          valosarja esim. 20 lamppua, tarkista turvallisuus                 5 euroa     
Hintaa tulee kaikkineen noin 20 €
Luo isoille puikoille 40 – 80 silmukkaa.
Neulo aina oikeaa 100 g:n vyyhti loppuun jättäen hiukan ompelulangaksi. Jos olet luonut 40 silmukkaa, saat korkeamman kuin 80 silmukkaa luoden, mutta 45 senttiäkin riittää korkeudeksi. Päättele kappale löyhästi. Ompele näin saadun kappaleen sivut yhteen, saat siis lieriön.

Kiedo metallirenkaan ympärille valosarja. Jos metallirengas ei ole valkoinen, voit maalata sen tai esim. kietoa valkoista lankaa tai paperinarua sen ympärille.

Metallirenkaan ja valosarjan ympärille ”pyörittelet” kutomasi lieriön. Ompele paperinarulla harvoilla pistoilla kiinni. Ja siinä se – ihana valontuoja valmis nautittavaksi!


Kerroin materiaalit ja työtavat. Sitten meillä oli eri työvaiheissa olevia töitä, joita sai hiplata ja verrata. Näytimme kranssit sekä 1,65 paperilangasta ja 0,8 paperinarusta.

Ryijyä varten olin leikannut pienet palaset pohjakangasta ja siihen jokainen sai kokeilla ryijysolmun tekemistä.
Ryijyn avustava ohje oli tällainen:



Valoryijyn valmistus      Ohjeet: Pellavasydän, Mervi Lamminen
                                                          
Tarvikkeet:
Ryijypohja       
Paperinarua      
Tylppäpäinen, isosilmäinen neula tai virkkuukoukku
lasta, jos haluat nukista samanmittaiset
maalarinteippiä reunojen vahvistamiseen
rimaa tai valmiit kehykset
valosarja

Ryijysolmu:
(En millään saanut kuvia liitettyä tähän)
Jos paperinaru tuntuu kovalta, voit kostuttaa sen valmiiksi, jolloin se on taipuisampaa.  (laita esim. 60cm pitkät pätkät märän pyyheliinan sisään kostumaan)                                   
Jätä työn reunoille tyhjää, jotta saat hyvin käännettyä. Vahvista reunat maalarinteipillä, jotta ne eivät lähde purkautumaan.

Työ etenee vasemmalta oikealle ja alhaalta ylöspäin
Seuraava kerros tehdään lomittain edellisen kanssa.

Muita mahdollisuuksia:

- käytä erilaisia nukkalankoja: villalankaa, eripaksuisia paperinaruja, kulta- tai hopealankaa, muita efektilankoja
- voit avata paperinarua paikoitellen
- nukat voivat olla eri pituisia, jolloin saat työhön kolmiulotteisuutta  
- kehyksinä voit käyttää vanhaa lautaa, vanhoja taulunkehyksiä, ympyrää (vaikka pyöränvanne),

Halutessasi voit harventaa kerroksia, tehdä vaikkapa vain joka toiseen kerrokseen nukat.
Kun saat työn valmiiksi, poista maalarinteipit reunoista ja suunnittele kiinnittäminen.
Lopuksi pujottele valosarja nurjalle puolelle – rei’istä läpi.  Voit laittaa valot järjestykseen tai sikin sokin. Jos näyttää, että valot tipahtelevat pois, voit kiinnittää ne muutamalla pistolla.

Tuossa ohjeessa tietysti ne kuvat ovat oleelliset, mutta ne nyt eivät suostuneet tähän liittymään. Siirrän ohjeet myös tuonne OHJEET sivulle ja yritän sinne saada myös kuvat mukaan.

Tässä kuvassa ihan toisenlaista valoa. Kuvan asetelma on kotoa, vähän jo kulahtaneet "jouluvalot" lasimaljassa. 

 
Innostuin (ja luulenpa että myös osallistujat) niin kurssista, että taidamme järjestää vielä toiset ennen joulua. Moni kun innostui tekemään kranssin joululahjoiksi. Toki tämä on yrittäjälle mainio tapa saada materiaalia myydyksi. Osallistumismaksu oli vapaaehtoinen, koska en ollut muistanut sitä jokaiselle kertoa. Jotkut halusivat maksaa.

Mervi  - koittaa lepuutella ruumistaan, kun pää särkee taukoamatta. Johtunee yhden lääkkeen puutteesta, joka taas johtuu siitä, että resepti on hukassa....tyypillistä minua.