Intohimona käsityöt

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Tahtoo lisää valoa

Varsinkin nyt joulun aikaan kärsin liian heikosta valaistuksesta. Yllätys, yllätys, putiikin ikkunaseinä on kaikkein pimein alue. Kun siirsimme villasukat sinne ja kun villasukkia kaikkein eniten lahjoiksi etsittiin, jouduin tämän tästä valittelemaan asiakkaillekkin huonoa näkyvyyttä.

Nyt sain asiasta tarpeekseni. Oikein niin kunnolla, että ryhdyin valittamisesta tekoihin.

Soitin sähkömiehelle, joka oli meillä töissä kotia remontoimassa. Mukava poika olikin. Tuli samantein - illalla - katsomaan tilannetta.

Itselläni oli vanhanaikainen ajatus kahdesta loistevalaisimesta ikkunoiden yläpuolelle kattoon. No, se ajatus hylättiin. Monen vaihtoehdon kautta päädyimme yhteisymmärrykseen pienistä plafondeista. Eipä me olisi itse sellaista tulleet edes ajatelleeksi, mutta asiantuntijalla oli paljon laajempi ymmärrys asiasta.

Alunperin tilassa oli vain kolme seinävalaisinta:

Lisää kuvateksti

Vaikuttaa siltä, että tumma puupaneloitu katto imee kaiken valon. Nuo lisätyt lamput ovat teholtaan kovin heikot ja lisäksi niistä on yleensä suurin osa pimeinä. Eikä ne ole kauniitkaan...

Sähkömies muisti plafondit, jotka hän oli laittanut meidän kodinhoitohuoneeseen. Ne ovatkin hyvin tehokkaat - ainakin näin pienessä tilassa.





Tämä viimeisen kuvan lamppu sopisi muotokielensä puolesta yhteen seinälamppujen kanssa. Nyt viimeisin ajatus on, että laitetaan tällaiset ja jos näyttää, että keskelle ei riitä valaistustehoa, lisätään sinne vielä kolmas lamppu.

Vähän arveluttaa, että riittääkö näin pienestä lampusta tehoa valaisemaan iso myymälätila, mutta luotan ammattilaiseen.

Pellavasydämen Mervi

tiistai 5. tammikuuta 2016

Huovutuksella lämmintä

Suunnittelen "näyttelyä" huovuttamisesta. Näyteikkuna onkin jo sitä varten somistettu. Olen koonnut ohjeita ja valmistanut näytekappaleita. Tällä kertaa kyseessä pesukonehuovutus.

Valmistin kahdet lapaset ja yhdet vauvan tossut. Huovutin kustakin parista toisen. Näin pääsee hyvin käsitykseen siitä, kuinka paljon neule kutistuu pesukoneessa pesten. Lankana näissä on  Fritidsgarn, huopuva, 100 % villa.




 
Tässä viimeisessä tossussa olen käyttänyt lankana Tekstiiliteollisuuden Sagaa. Molemmille langoilla sopii samat ohjeet, mutta Saga huopuu jo 40 asteessa, kun taas Fritidsgarn täytyy pestä 60 asteessa.


Pellavasydämen Mervi










maanantai 4. tammikuuta 2016

Kulissien takana

Tänään putiikki on kiinni ja minulla muka vapaapäivä. Olen kuitenkin kuulolla, jos joku soittaa ovikelloa, menen avaamaan ja palvelemaan asiakasta.

Tänään teen myös paperitöitä. Että inhoan niitä! Viime  vuoden alussa siirryin käsinkirjoitetuista kuiteista käyttämään kassakonetta ja voi hyvänen aika, miten paljon selvitettävää siihen liittyy! Tammikuu meni ihan harjoitteluksi. Haron hiuksiani tuntikaupalla päästäkseni selvyyteen, mitä on tapahtunut. Olen levittänyt paperit sekä keittiön että olohuoneen pöydille.

Minä siis teen vaan alkuselvittelyt, varsinainen kirjanpito tehdään koneellisesti ammatti-ihmisen toimesta. (Ärsyttävä ilmaus "jonkun toimesta".) Eli siis mieheni tekee Pellavasydämen kirjanpidon. Ja se on pilkuntarkkaa hommaa se!


Tänään teen myös rästiin jääneitä korjausompeluita. Aika monta vetoketjua odottaa vaihtamista.

Kirjoitin pitkästä aikaa verotusblogiini postauksen verotuksen toimittamisesta
otsikolla Tuliko mätkyjä?

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hrrrr....

Ulkona on kylmää, mutta ei se mua haittaa. Saan olla sisällä - töihinkin pääsen sisäkautta. 
Mutta kun minä en tarkene täällä sisälläkään....

Kerran jo valitin tästä asiasta ja silloin kuvittelin syyn löytyvän kilpirauhaslääkityksen puutteesta. Jos niin oli, niin nyt on kyse liian pienestä lääkityksestä. Otan kyllä säännöllisesti kaksi pilleriä, mutta ehkä pitäisi suurentaa annosta. Lääkärille siis!

Lapsuuskodissani käytiin säännöllisesti ankaraa riitaa siitä, että pitääkö pukea laamapaita ylle. Vieläkin - yli viisikymppisenä - muistan tuon fiiliksen. Tietysti minä aina hävisin sen taistelun. 
En ole vieläkään varma, olisiko siitä kannattanut meteli nostaa.

Viime vuoden aikana olen oppinut rakastamaan lämpimiä alusvaatteita. Koskaan ennen en ole tarvinnut aluspaitaa enkä kaivannut mitään pitkien housujen alle. Paitsi nyt. 
Ei muuten olekaan helppo löytää villaisia alusvaatteita. Netistä tilasin TamSilkistä. 
Lisähaastetta saa, kun etsii tarpeeksi pitkää paitaa, joka ei ensipesussa muuttuisi napapaidaksi.

Tänä aamuna ulkona on reilu 7 astetta pakkasta ja meillä sisällä yli 20, joten ei pitäisi olla kylmä.


Minun ruumiini ei vaan taida välittää lämpömittarista. Kylmä on. 
Puin siis ylle mahdollisimman lämpimästi, hianot pitsikalsarit trikoohousujen alle:


Jalassa on erittäin mukavat bambupolvisukat ja nätit huopatossukat.
Ja sitten se "laamapaita" - nyttemmin välttämätön ja mieleinen:
 

Huomaatteko muuten uudet prillini? 
Ne on kylläkin kympin lasit Tokmannilta. En ole varma, tykkäänkö...

Vaikka nyt on olo lämmin ja itse asiassa väritkin sointuvat yhteen - jotenkin vaan olo tuntuu sekundalta, miksiköhän?


Mites on, löytyykö ketään muuta vilukissaa? Enkä minä sitä ihmettele, jos laiha ihminen palelee, mutta että tällainen ylimääräisillä lisäpattereilla varustettu....

Tässäpä yksi parhaista aluspaidoista:




Millaisia ajatuksia herätti näin henkilökohtainen, lähes intiimi postaus? Tätä aihetta olen pohtinut viime päivinä ja tulen siitä (ehkä seuraavaksi?) kirjoittamaan.

Mervi
ps. huomaatko, että käytän kahta erilaista allekirjoitusta
- Mervi   henkilökohtaisissa postauksissa
- Pellavasydämen Mervi   kun kyseessä on puotiin liittyvät asiat









perjantai 1. tammikuuta 2016

Valkoisin kukkasin

Sain työkaveriltani Pirkolta kauniin kukkakimpun. Valkoisia tulppaaneja ja jotain punaista harsokukkaa. Pirkko tekee yleensä kimput itse luonnonkukista ja tästäkin kimpusta hän oli sitä mieltä, että olisi itse halunnut sitoa.... Mutta kaunis tämä on.

Ensin pidin kimppua putiikissa, sitten siirsin sen kotiin. Sielläkin kukkia on ihasteltu monessa paikassa - missä milloinkin on parhaiten tilaa. Keittiössä tietenkin, koska siellä eniten ollaan.







Tämän kimpun myötä toivottelen kaikille lukijoille oikein hyvää vuotta 2016 - mitä se sitten itsekullekin tarkoittaakin!

Olettekohan huomanneet, että minä olen huono toivottelija? Huomasin putiikissakin joulun alla, että ASIAKKAAT toivottelivat hyvää joulua ja me Pirkon kanssa kiittelimme. Täällä blogissakin jätän toivotukset väliin, vaikka sydämestäni tietysti toivonkin kaikkea hyvää...

Toinen asia, minkä jätän väliin, on menneen vuoden kertaukset. Ehkä se on minun pieni protestini. Kun kaikki muut, niin minä en...

Mervi

torstai 31. joulukuuta 2015

Välipäivät

Putiikkini on ollut auki normaalisti ja väkeä on käynyt "normaalisti". Nyt kun otin kassaraportin joulukuusta, voin sanoa olevani tosi, tosi tyytyväinen. Vaikka oli paikkapaikoin liiankin työlästä, se kyllä kannatti!

Tänään sain henkilökohtaisen avustajan neljäksi tunniksi, sillä viime ja tällä viikolla jäi pyhien vuoksi muutama tunti käyttämättä. Kaikkiaan saan apua 8 tuntia viikossa ja siis nimenomaan, vain ja ainoastaan, työssä avustamiseen. Teimme uuden näyteikkunan ja järjestelimme lankoja. Aloitimme myös inventaarin tekemisen eli laskimme langat samalla kun järjestelimme. Pelkästään huopuvaa Fritidsgarnia oli varastossa muutamaa vaille 500 kerää eli n. 25 kiloa! Lopuksi avustaja imuroi koko kaupan takahuoneita myöten. Kelpaa taas aloitella uutta viikkoa ja vuotta. Paitsi että lauantaina vielä on kauppa auki.

Mieheni on ollut lomalla nämä välipäivät. On se vaan mukavaa, kun palvelu pelaa pitkin päivää. Kahvikutsuja satelee ja silleen. Tänään minulla oli siis mies talon kummassakin päässä, kun avustajakin oli miespuolinen. Aina välillä totean, miten kivat ajat meillä on edessä, kun muutaman vuoden päästä mieheni pääsee eläkkeelle ja minä jatkan vielä puodissa: hänelle vähän omaa rauhaa ja minulla kiva taustatuki.

Laakereilla täällä ei ole lepäilty.

Remontti eteni viimeiseen kohteeseen. Mieheni rakenteli uutta lattiaa eteiseen. Tästä kuvat toisessa blogissani, neuvolakodin puolella.


Kun asiakas avaa oven Pellavasydämeen, hän tuntee nenässään tervan tuoksun. Vaikka tervanarut ja nämä tervatontutkin on muovipussissa, silti tuoksi leviää vienona koko putiikkiin. Tänään siirrettiin yhden tontun paikka ja heti nenä huomasi...

Pellavasydämen Mervi

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kun yhden saa valmiiksi niin seuraava puikoille

Sain Darling-sukat valmiiksi ja onnistuin jopa raidat kohdistamaan samalla lailla molempiin sukkiin.
Tämä sunnuntaipäivä meni pipariksi, sillä heräsin aamulla siihen, että nenästä vuoti verta "tulvimalla". Piti herättää mies avustamaan, mutta eihän se vuoto tyrehtynyt ollenkaan. Mieheni soitti hätäkeskukseen ohjeita saadakseen. Sieltä lähetettiin ambulanssi. Jääpussi niskan päälle ja oikeaoppinen nenänpuristuskaan ei auttanut. Nenään laitettiin joku vaahtomuovisydeemi, muttei sekään pysäyttänyt veren vuotamista. Niinpä lähdettiin ambulanssilla ensiapuun.

Siellä menikin reilu kuusi tuntia etupäässä odotellen. Lopulta lääkäri aikoi polttaa suonen, mutta ei siihen pystynytkään, sillä vuotokohta oli liian syvällä. Uudet tamppoonit nenään ja pääsin kotiin.


Nyt olen jatkanut aiemmin aloittamaani huivia. Malli on ihan perustylsä ainaoikein pitkänmallinen, kun en siihen hätään viitsinyt mitään muuta etsiä. Piti vaan äkkiä saada käsitys langasta ja sen raportista. En sitten millään tykkää neuloa paksuilla puikoilla. Ja aina oikean neulominen on myös minulle työlästä. Mutta kyllä tästä aika kiva huivi tullee...

Jollain on muuten taas vilu - kaksi neuletakkia päällekkäin ja silti on kylmä!




Lankana Pellavasydämessä uusi Alize Angora Gold Simli, jossa on pääosin keinokuitua. Yleensä en itse halua mitään blingblingiä, mutta tässä langassa se menettelee ja sitä paitsi on asiakkaita, jotka nimenomaan haluaa... Eräskin rouva virkkasi tästä monta eri väristä huivia joululahjaksi ja kauniita olivatkin. Se on aina niin kivaa, kun minulle tuodaan "näytille" aikaansaannoksia. Nytkin saatoin innostua salomoninsolmuista, jota en ole koskaan kokeillutkaan...







Puikkoina minulla on tässä työssä KnitPicksin pyöröpuikot vaihtopäillä. Tosi hyvin toimii tuo liitoskohtakin, ei ollenkaan tartu tai aukeile ja kaapeli on hyvin mukautuva.


 Vähän jännittää ensi yö. Mitenkähän tuo nenä suhtautuu makuuasentoon? Jos ei näillä konstein tokene, on kuulemma edessä Tyksin reissu korva- ja nenälääkärille.

Pellavasydämen Mervi