seuraa sähköpostitse

perjantai 13. marraskuuta 2015

Pelkkää höpinää

Tänään oli uskomattoman vilkas putiikkipäivä. Siis... joko joulumyynti on alkanu? Ei yleensä näin aikaisin.... Oli niin kiirus, etten ainakaan huomannu kipua jaloissa. Toki enimmäkseen istuinkin tiskin ääressä, enkä kävellyt kovinkaan paljon. Käveleminen sattuu lonkkiin, istuminen ja paikallaan seisominen ei.

Meidän piti Katariinan kanssa tehdä tänään valopalloja, muttei ehditty. Asiakkaat toivat korjausompelua enemmän kuin Katariina ehti tehdä. Ja hän sentään istui koko päivän ompelukoneen ääressä.

Minun toiveeni on toteutunut, kun olen pyytänyt apulaista, joka osaa tehdä käsitöitä. Voin täysin luottaa siihen, että työt tulee hyvin tehtyä! Oikeasti ne tulee tehtyä paremmin kuin itse tekisin.

Eräs asiakas kertoi hauskan kokemuksen: Hän oli käymässä turkulaisessa lankakaupassa ja valitteli siellä, ettei Uudessakaupungissa ole lankakauppaa. Myyjä oli hänelle vakuutellut, että kyllä on! Pellavasydän. Hei vaan sinulle! (vilkuttaa) Myyjä kuulemma lukee blogiani.... Olihan se hassua, että piti Turussa käydä löytääkseen Pellavasydämeen.

Mitä sitten olen tänään myynyt: paperinarua ja muita kranssitarvikkeita, sukkalankaa, sukkalankaa ja sukkalankaa, vauvan nuttulankaa, huopuvaa lankaa, pipolankaa, heijastavaa lankaa. Lankakauppias siis.

Ja tyytyväinen sellainen.

4 kommenttia:

  1. Asun Turun seudulla eikä Uuteenkaupunkiin ole ollut asiaa mutta kun sinnepäin lähdetään, tulen käymään. Voiko sinulle lähettää s-postilla mitä haluaisin?

    VastaaPoista
  2. Sepä kiva! Sähköpostiosoite löytyykin tuosta oikeasta reunasta.

    VastaaPoista
  3. Tunnustan. Luen blogiasi ja kun asiakas sanoi olevansa Uudestakaupungista niin mainostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE siinä on eniten hassua, että täkäläisissä liikkeissä ei välttis osata neuvoa meille, mutta että Turussa kyllä osataan. Kiitos sinulle!

      Poista