Suunnittelin viime viikolla lehtimainosta. Ensimmäinen idea oli ottaa kuva meistä. Tanja ei suostunut, mutta Arjalla on jo kokemusta jopa etusivun mainoksesta, niin hän ei enää hätkähtänyt. Kuvaajaksi valikoitui sen päivän avustaja. Oli aurinkoinen ilma, joten yritimme ottaa kuvan ulkona. Pakkasta oli paljon, joten kauan ei maltettu vähissä vaatteissa harjoitella.
Lopputuloksena totesimme, ettei ollut hyvä idea. Mallit on mainoita, mutta joku meni kokonaisuudessa pieleen.
| Naamat varjossa |
| Mulla on punainen kenkä |
| me jäädään epämääräisen sälän varjoon |
| Ei auta, vaikka yritetään lähikuvaakin |
| Hassu ilme |
| Nyt olis aika hyvä |
Juu ei. Vaikka on yhtenevä värimaailma, niin asussa kuin huulipunassakin!
Seuraavaksi suunniteltiin lankakuvaa. Vein ulos pakkaseen eri merkkisiä lankakeriä.
Tästä tietysti sain vinkin, kannattaa viedä ulos JOTAIN - se kiinnittää huomion. Nyt siellä ovat olleet alennuslangat tuulettumassa pakkasessa.
Mainoskuvat sikseen. Tällaiset työkuvaukset omaksi - ja teidän - iloksi onnistuu tarpeeksi hyvin.
Arja totesi: "Nyt olen urani huipulla!" ja sehän piti tietysti kuvata.
Kaunis mekko, jonka lyhennys onnistui mainiosti. Korjausompelua tulee meille joka päivä. Arja on täystyöllistetty ompelukoneen ääressä. Nautin ihan kybällä tästä tilanteesta, minä saan keskittyä muuhun työhön. Miten ihmeessä olenkaan aiemmin ehtinyt ommella? No sillai kai, että kaikki illat meni siihen hommaan. Nyt saan jättää työasiat putiikin puolelle ja kotona saan nauttia sukankutomisesta. Työasiaa sekin.
Pellavasydämen Mervi
Mainos tuli paikallislehden etusivulle ja loppujen lopuksi siksi valikoitui sama mainos, joka oli toisessa pikkulehdessä aiemmin. Täälläkin sen kuva oli. Aika hyvä mainos, joka sai asiakkaita käymään ja soittamaan. Joskus onnistuu, toisinaan taas ei.
Kivat kuvat teistä ulkona, mutta ei näy tuotteita eikä putiikin nimeä - tyhjä penkki, korttiteline ja ilmalämpöpumppu eivät oikein ilmennä sitä rikkautta, joka puodin sisällä avautuu :-D Hyvä idea laittaa lankoja ulos houkuttimeksi, sopiva talvinen juttu!
VastaaPoistaNiinpä. "Sinähän sen tiedät",kun olet sisällä käynyt. Tässä(kin) näkyy ammattitaito tai paremminkin sen puute. Kannattaa käyttää paikallista ammattivalokuvaajaa, joka hallitsee myös markkinoinnin. Hain sellaista ideaa, että "tervetuloa meille" - muttei se välittynyt näillä kuvilla.
Poista