Intohimona käsityöt

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Asiakaspalvelu on vaikeaa

Minkälaista on sinun mielestäsi hyvä asiakaspalvelu? Miten käyttäytyy hyvä asiakaspalvelija? Onko tärkeämpää, että hän on iloinen ja hyväntuulinen vai se, että osaa edustamansa alan? Tämä kysymys nousi jälleen kerran mieleeni, kun sain samalla viikolla pariinkin kertaan mieleenpainuvaa palvelua.


Kävin tutussa liikkeessä ja tervehdin puolituttua myyjää kuten aina. Tällä kertaa en kuullut hänen vastaustaan, eikä hän ainakaan katsonut minuun päin vaan jatkoi työtään. Ajattelin, että mikäs nyt on...? Kysyin mitä etsin - sitä ei ollut - ja lähdin nopeasti pois. Päällimmäiseksi jäi hämmennys ja ehkä vähän paha mieli. Muutaman päivän päästä yrittäjä soitti minulle, että nyt semmoinen tuote on tullut. Siis - vau! Jostain hän oli ottanut selvää puhelinnumerostani ja vaivautui soittamaan. Olin ymmärtänyt elekielen aivan väärin ja tehnyt hätiköidyn päätelmän.

Juuri tässä tapauksessa - loppujen lopuksi - olin erityisen otettu hyvästä asiakaspalvelusta. Mutta entä, jos tuota soittoa ei olisi tullut?

Kävin toisella paikkakunnalla liikkeessä, jossa en asioi edes joka vuosi. Emme ehkä ole myyjän kanssa koskaan tavanneet. Kuljin silloinkin kyynärsauvan kanssa. Sain "ylitsevuotavaa" palvelua. Minulle olisi tuotu yläkerrasta näytille tuotteita, vaikka vakuutin, että pystyn kyllä portaat kukemaan. Jotenkin minulle tuli TUNNE, että olen kovin vanha ja kovin vammainen. Vähempikin palvelu olisi riittänyt. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?


Lääkärissäkäynti on yksi asiakaspalvelun koetinkivi. En pokkuroi lääkäreitä, vaan olen ehdottomasti sitä mieltä, että he ovat MINUA VARTEN. Olen löytänyt itselleni mukavan "omalääkärin". Nuori mies, joka kyllä enimmäkseen tuiijottaa konettaan, mutta ymmärrän, että se on välttämätöntä, koska hoitoni on niin pirstaloitunutta, käyn monessa paikassa ja monen henkilön hoidossa. Tämä lääkäri puhuu nopeasti, mikä sopii minulle, ja lisäksi hän avaa vaikeitakin lääketieteellisiä termejä ja vastaa kysymyksiini asiantuntevasti esim. lääkkeitten kemiallisista vaikutuksista. Minä koen, ettei minun osaamistani tai älykkyyttäni aliarvioida, vaan olen saanut paljon uutta tietoa ja käsitän paremmin esim. kivunhoidon. Viimeksi tämä lääkäri ei suostunut kirjoittamaan vahvempia kipulääkkeitä, vaikka sillä mielellä hänen luokseen menin. Kuitenkin koin, että sekin oli hyvää asiakaspalvelua, kun hän asian perusteli minulle sopivalla tavalla. Voin hyvin kuvitella, että joku muu potilas ei pitäisi tästä "tyylistä" hoitaa potilassta. Tai. Ehkä tämä lääkäri käyttäytyykin erilailla, kun potilas on toinen?


Asiakaspalvelu on vaikeaa ehkä siksi, että me ihmiset olemme niin erilaisia. Myyjän näkökulmasta katsottuna pitäisi nopeasti tehdä päätelmät, miten TÄTÄ ASIAKASTA palvellaan. Haluaako hän jutella, vai haluaako olla omissa oloissaan? Esittelenkö tuotteita, vai annanko rauhassa katsella itsekseen? Teitittelenkö vai sinuttelenko? Autanko vai enkö? Joku voisi sanoa, että tärkeintä myyntityössä on saada kassa kilahtamaan ja mahdollisimman paljon myytyä. Itselleni, omassa putiikissa toimiessani, tämä ei ole pääasia, vaan se, että asiakas lähtee tyytyväisenä. Joko hän on löytänyt etsimänsä, saanut ainakin hyvää palvelua tai vain nauttinut näkemästään.


Koska olen tunneihminen, reagoin asiakaspalveluunkin tunteella. Usein ratkaisevaa on se, minkälainen fiilis minulle jää palvelutapahtuman jälkeen. Toki ymmärrän, että se, mitä paketin sisällä on, ratkaisee, eikä se, miten se on paketoitu. Vai... miten se onkaan?

Mervi

11 kommenttia:

  1. Hihi, tuli mieleen vanha kauppareissuni. Menin hienoon kenkäkauppaan ostamaan ikkunassa näkemiäni kenkiä. Melkein heti syöksyi vastaan nuori miesmyyjä, katsoi halveksuvasti päästä varpaisin ja kysyi : "Mitähän TEILLE saisi olla". Vastasin ettei sinulta mitään ja kävelin ulos kaupasta. Pistin kyllä sanan kiertämään tästä "ystävällisestä" palvelusta ja menetti varmaan monta asiakasta, ei olisi kannattanut halveerata minua. Liian päällekäyvä ystävällisyys ja tyrkyttäminen ei sekään ole mukavaa. Semmoisiakin myyjiä tulee kierrettyä. Asiallinen ja ystävällinen on minun mielimyyjäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Asiakaspalvelussa ei ole varaa mokaamisiin - siinä voi menettää hyvän asiakkaan. Tai monta.

      Poista
  2. Niin totta! Eräs paikallinen suomalaista merkkidesignia edustava liike vaihtoi omistajaa, ja menin käymään uudessa liikkeessä. Ensin myyjä totesi, että nämä mekot on tarkoitettu vain hoikille, kun kysyin käyttämäni mekkomallin uutta kuosia omassa koossani, sitten hän nosti eteeni kaavun, joka muisttutti telttaa, ja käski sovittamaan sitä - no en todellakaan sovittanut. Kolmanneksi hän totesi, että nämä heidän tuotteet ovat kalliita - kysyinkin että mistä hän ajattelee, että en pystyisi niitä ostamaan. Kerroin käyttäväni normaalisti vaatemerkkiä, joka on puolet kalliimpaa kuin tämä tunnettu suomalainen merkkituote. Kerroin, että hän menetti minussa tulevan asiakkaan, ja en sen jälkeen tässä liikkeessä asioinut. Ystävilleni kerroin tästä asiaskaspalvelun irvikuvasta, ja moni heistä jätti liikkeen myös väliin.

    En paljon surrut, kun toukokuisena päivänä tämä liike yhtäkkiä suljettiin voudin toimesta, ja moni muu jakoi sosiaalisessa mediassa vastaavia asiakaskokemuksia tämän liikkeen omistajan palvelusta. Harmi sinällään, pidän edelleen tästä suomalaisesta laatumerkistä, mutta ostan etuotteeni muualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis, ja olen lievästi ylipainoinen, siksi tämä telttaesittely hämmensi todella paljon...

      Poista
    2. Hui! Luulisi merkkiliikkeessä osattavan. Teltasta tuli mieleeni oma kokemukseni kirppiksellä, missä oli mies"myyjä" jolle valittelin, että kaikki heidän vaatteensa on kovin pieniä. "Sun täytyy mennä lainapeitteeseen!" Nimim. Enemmänkin ylipainoinen

      Poista
  3. Eipä monesti nykyisin ole asiakaspalvelua, ainakaan näissä tavarataloissa. Saa ihan rauhassa katsella. Mikä sekin on hyvä juttu. Vaatteita ei ole tullut ostettua pitkään aikaan ja kun ostin, ei kukaan kysellyt voiko olla avuksi. Vaate löytyy tai sitten ei löydy sopivaa. En oikein ole kaivannutkaan ketään etsimään. Jos on hyvin (liiankin) avulias myyjä, niin tulee tunne että on pakko jotain ostaa.
    Ruokakaupoissa työntekijät tervehtii ja heitä on näkyvillä, jos jotain etsii, eikä löydä itse. Ovat olleet hyvin avuliaita kyllä. Kassakin voi olla mukavanoloinen, jos ei ole, niin valitsee seuraavankerran jonkun toisen kassahenkilön ruokakaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ni-in ja onhan se omasta fiiliksestäkin kiinni. Joskus todellakin haluaa vain katsella..

      Poista
  4. Huomasin aikoinaan, että nuorena, tai alta kolmekymppisenä, en saanut asiakaspalvelua oikein missään kaupassa. Päälle kolmekymppisenä tämä muuttui. Sanottiin "mitä rouvalle saisi olla". Vei aikaa, että totuin tuohon rouva-sanaan, koska en tuntenut itseäni mitenkään rouvaksi. Varmaan haastava taito lukea asiakasta. Onko hän introvertti vai ekstrovertti? Haluaako jutella vai olla itsekseen? Täällä meidän pienessä kirkonkylässä on yksi vaateliike, jonka myyjä on todella lahjakas ihmisten lukija. Liikkeestä lähtee aina hyvällä mielellä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana liike, josta lähtee hyvällä mielellä. Mut tarkoittaako se sitä, että on mukaan tarttunut jotain kivaa?

      Voi kun munkin puodista sanottavia noin!

      Poista
  5. Totta, me ihmiset ollaan niin erilaisia. Joten on ehkä vaikea asiakaspalvelijoille päätellä miten palvella kutakin asiakasta. Mutta huono käytöksistä asiakaspalvelua en ymmärrä. Silloin asiakaspalvelua voisi kehittää. https://www.pedacom.fi/asiakaspalvelun-kehittamishankkeet

    VastaaPoista
  6. Asiakaspalvelu on jokaisen yrityksen kulmakivi. Iloinen ja positiivinen asiakaspalvelu luo paremman kuvan yrityksestä kuin negatiivinen asiakaspalvelu. Työntekijöiden on tärkeää tervehtiä jokaista asiakasta ja kysyä miten he voisivat olla avuksi.

    Mielestäni on tärkeää, että osaa edustaa omaa alaansa mutta täytyy myös osata kohdella asiakkaita positiivisella mielellä. Asiakaspalvelussa on tärkeää osata kuunnella asiakkaita ja lukea heitä

    Huonolla asiakaspalvelulla työntekijät luovat huonoa mainetta yritykselleen ja asiakkaita ei kiinnosta mennä sinne uudestaan. Myös liika painostaminen ei ole hyväksi joitakin se saattaa ruveta ärsyttämään, kun yritetään jatkuvasti tarjota erilaisia tuotteita tai palveluja.

    Tapauksessa, jossa työntekijä ei vastannut tervehdykseen pelasti se, että yrittäjä soitti myöhemmin tuotteen saapumisesta. Vaikka soitto tuli kohdattiin huonoa asiakaspalvelua liikkeessä asioidessa. Työntekijän olisi pitänyt luoda katsekontakti ja tervehtiä asiakkaan tervehtiessä. Tällöin asiakkaan ei olisi tarvinnut jälkikäteen miettiä, että mikäköhän tutulla työntekijällä oikein oli.

    VastaaPoista