keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mitä opin ravintolassa istuen?

Kerroin jo aiemmin, että kävimme pikkulomalla naapurikunnassa. Söimme paikallisessa ravintolassa maukkaan aterian ja saimme myös annoksen kulttuuria teatteriesityksen muodossa. Nauttimisen lomassa opin yhden asian. "Miltä tämä näyttää asiakkaan silmin katsottuna?"

Kritiikkiä
Edellisenä päivänä putiikissa oli käynyt yksi jatkajaehdokkaista. Halusin kuulla hänen mielipiteensä myytävien tavaroiden määrästä, kun tarpeeksi moni oli jo maininnut, että sitä on liikaa. Sainkin vahvistuksen tuolle ajatukselle, mutta hän varoitteli myös siitä ylimääräisestä "roinasta", mikä ei ole myytävää. Siitä, mitä piilotellaan pöydän alle, nurkan taakse  - muka piiloon asiakkaan silmiltä.

Mieheni sanoo aina asiat kaunistelematta. Kenelle tahansa. Sain kuulla, että "kyllä, Pellavasydämessä on ihan hirveän sotkuista".

Ravintolakokemus
Viimeinen niitti oli tuo ravintolassa istuminen. Oli pienen kylän varmasti kiireisimpiä päiviä, jolloin ruokapaikat joutuvat kaikkein kovimmille. Voiko sellaisessa tilanteessa arvioida onnistumista? Voi ja ehkä juuri silloin pitääkin? Millä mittapuulla palveluntarjoaja resurssoi toimintansa - senkö ajankohdan mukaan, kun on kaikkein hiljaisinta vai eikö sen mukaan, jolloin koko työyhteisö joutuu venymään äärimmilleen?

Koska ruokailijoita oli paljon, jouduimme tietysti odottaamaan. En katsonut kellosta, eikä meillä ollut kiire, olimmehan lomalla. Siinä odotellessamme oli sitten aikaa katsella ympärille. Lounasaika oli ohi, joten yksi tyttö purki tarjoilupöytää. Siinä muuten metalli kilahteli ja joka kerta minä hätkähdin. Seurasin myös kiireisiä tarjoilijoita (nuoria tyttöjä ja poikia) ja heidän tapaansa työskennellä. Kaikki olivat ystävällisiä, eikä heistä näkynyt kiire tai hermostuminen. Ainut, mistä moitin, oli sinuttelu. Olen vanhanaikainen ja minun mielestäni ravintolassa kuuluu teititellä.

Tuo sivuhuone, jossa istuimme, ei ollut siisti. Likaisuus ei johtunut sen päiväisestä toiminnasta, vaan se oli kertynyt pidemmän ajan kuluessa - tai mistä minä voin sen varmaksi sanoa? Kun katsoin ulos ikkunasta, siinä roikkui kukka-amppeli, enkä voinut vastustaa kiusausta kysyä tarjoilijaltamme (tein sen mielestäni pilke silmkulmassa) "taitaa teidän hortonomi olla lomalla?" Poikaparka joutui toteamaan, ettei hän tiedä, mikä sellainen on. Auts! Näytin sitten kukkia ja totesin hänelle, että näitä ei ole hoidettu piiiitkään aikaan. Vai mitä sanotte? Tällaisia oli kummassakin ikkunassa. Ei kovin nautittavaa katseltavaa.


Tuosta aitopaikastamme näkyi myös keittiöön. Haastattelin yhtä tyttöä - oliko se nyt viisasta, kun toisella oli muutenkin kädet täynnä työtä ja kova kiire! Kysyin, kuinka paljon henkilökuntaa heillä on. "Kaksi oikeaa kokkia ja yksi apukokki ja 7 muuta". Totesin, että tuolla keittiössä taitaa olla aika kuuma, johon hän vastasi, että ajoittain lämpötila saattaa olla 70 astettakin! Eipä käy kateeksi.

Keittiö näytti tosi pikkuruiselta, eikä se iso voinut ollakaan, kun koko rakennuskin on aika pieni. Ikkuna, josta näkymää tiirailin, oli likainen. Sen takana oli toinen tyttö tiskaamassa ja saatuaan arvattavasti hikisen urakkansa valmiiksi hän ripusti epämääräiset rättinsä narulle kuivumaan. Minä sain siis "ihailtavaksi" heidän rättikokoelmansa.


Vähän väliä näimme ikkunasta, kun joku henkilökunnasta kipaisi pihan poikki ulkovarastosta hakemaan ruokatarvikkeita. Sääli ei ole oikea sana, mutta ymmärrän kyllä oikein hyvin, että työskentelyolosuhteet eivät ole mukavimmat mahdolliset. Kuumaa ja ahdasta nyt ainakin. Vanhat, alunperin täysin toiseen tarkoitukseen rakennetut tilat. Ehkä he jaksavat, kun tietävät, että kesä on lyhyt ja ovat onnekkaita, kun ovat saaneet kesätöitä. Vaikka mistä minä tiedän, kuinka kivaa siellä on työskennellä?!

Ai niin, tällainen huomio jäi vielä mainitsematta: kuunnellessäni ympärilleni huomasin tarjoilijoiden monta kertaa sanovan, että "ei se onnistu". Yksi vanha täti pyysi lasten annosta. Ei, yli 12-vuotiaille ei myydä lasten annosta. Kun kysyin, voinko saada jälkiruoaksi pelkän creme bruleen, en haluaisi jäätelöannosta ollenkaan. Ei, ei se onnistu. Tai no, kyllä kai sen voi jättää pois, mutta hinta on silti sama. On usein pienestä kiinni, miten asian sanoo ja mitä sanavalintaa käyttää. Helpostikin saa välittymään toisenlaisen fiiliksen. "Olen pahoillani, mutta lasten annoksia myydään vain alle 12-vuotiaille. Muuten, miksi se on niin? Jos annos tuodaan pöytään, eikö se ole aivan sama syökö sen lapsi vai aikuinen? Seisovassa pöydässä ymmärrän tuon oikein hyvin.

Saimme ruoka-annoksemme eteemme ja vau! Se oli hyvää!



Ja se opetus
Tämän tarinan tarkoitus ei ole arvostella kyseistä ravintolaa, en ole siihen oikea henkilö. Tai hetkinen, miten niin en ole oikea henkilö? Syön sittenkin nuo sanani. Kuitenkin, jos kysyt tuolla paikkakunnalla hyvää ruokapaikkaa, sinut varmasti ohjataan tänne. Hyvä ruoka on sittenkin tärkeintä, eikö vai onko?

Kerron tämän kaiken siksi, että minä opin tästä. Miltä minun tarjoamani palvelu näyttää asiakkaan silmin? Miten hän kokee varsinaisen palvelun? Entä minkälaisen vaikutelman hän saa oheispalveluista? Nauttiiko asiakas kokonaisuudesta?

Aloin katsella omaa silmäterääni, Pellavasydäntä, toisin silmin. Ja kyllä, kyllä he, kriitiikkoni, ovat oikeassa! Miten minä en ollut huomannut? Vai enkö ollut halunnut huomata? Minun perusteluni asialle on, että olen ollut liian väsynyt, stressaantunut ja kiireinen. Siivoaminen on aivan liian vaivalloista. Osansa on ehkä ollut myös sillä, että tiedän toiminnan loppuvan, joten kannattaako enää? Mikään ei kuitenkaan oikeuta minua viemään asiakkaalta nautintoa, jonka hän voisi kokea asioidessaan siistissa, hyvin järjestetyssä myymälässä, jossa on houkuttelevia tuotteita kauniisti esillä.

Voimaantuminen
Tapahtui se, mihin rakentava kritiikki parhaillaan kykenee. Harmistuin, mutta myös voimaannuin. Tuota sanaa, voimaantuminen, käytetään nykyään aika usein työelämässä,  mutta myös muutoin. Wikipedia mainitsee mm. näin:
Voimaantumisella  tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä. Voimaantumisessa korostuu oma sisäinen vahvistuminen  ja se, että ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Voimaantumisen seurauksena hän kykenee asettamaan ja saavuttamaan päämääriä, tuntee oman elämänsä olevan hallinnassa sekä itsetuntonsa parantuneen. Lisäksi hänen toiveikkuutensa tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Voimaantuminen voidaan määritellä yksilön valintojen ja sosiaalisen ympäristön väliseksi ihannetilaksi.
Tämän viikon olen helteen keskellä - hiki valuen - yrittänyt laittaa paikkoja kuntoon. Huh huh! Vaikka normaalia myyntiä on enää ehkä kaksi viikkoa jäljellä, haluan silti, että meillä näyttää hyvältä! Ehkä enemmänkin itseni vuoksi, voin lopettaa hyvillä mielin - olen tehnyt kaikkeni loppuun saakka.      Mervi

Ps. työhuone ja muut takatilat ovat niin toivottomassa kunnossa, että niihin en puutu. Laitan ehkä lapun "älä katso tänne" tai verhon eteen....



1 kommentti:

  1. Oliko LIKAISEN ravintolan syy, että valitsitte juuri SEN ruokapaikaksenne?

    VastaaPoista