Intohimona käsityöt

maanantai 7. toukokuuta 2012

Toinen lokerikko

Olen tainnut ihastua nimikyltteihin! Tällainen pussillinen on odottanut viime kesästä asti:

etupuolelta

takapuolelta

Näitä ei kylläkään ole tarkoitettu kankaalle vaan puisiin systeemeihin ruuveilla kiinnitettäväksi. 
No, sehän ei minua estänyt...

liimalla yritän
pysyyköhän?

Ompelin vielä kiinni noista ruuvin rei'istä. Tykkään tuosta duffelinnappi-nyöri-kiinnistyssysteemistä!
Tästä tuli paljon enemmän minun mieleinen, kuin edellinen tekeleeni...

Ripustussysteemi on sama. Usein minulle käy näin -  teen samalla kaavalla - miettimättä parasta vaihtoehtoa. Ehkä se onkin juuri tämä?

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Lämpöä (äidille)

Puodista tuli terveisiä, että lahjoja äidille on jo alettu kyselemään. Eilinen lahjakortti-innostus lähti osittain siitä liikkeelle. Viimeinen "jyväpussilämmitin" lähti jollekin äidille, joten niitä piti ruveta väsäämään lisää.

Etsiskellessäni sopivaa kangasta silmäni osui lojumaan jääneeseen retro-tablettiin. Se ei kenellekään kelvannut, mutta totesin sen olevan juuri sopiva tähän tarkoitukseen. 

Sisäpussin tein tavallisesta jokamiehenlakanakankaasta.

Tabletti kaksinkerroin, sivun ja toisen pään ompelin yhteen.
 
Siinä se, vehnänjyvistä lämpö/kylmä tyyny valmiina. Tästä tuli vähän pienempi, kuin olisin halunnut, mutta kun tabletti oli juuri tuon kokoinen. Pitäisikö tuoteselosteeseen kirjoittaa, että
- aitoa luonnontuotetta (vehnänjyvät)
- kierrätystä (päällinen)
- uutta (sisuspussi)

(Miksi nämä kuvat kääntyvät toisinpäin? Vaakasuoraan olen ne tallentanut, mutta näin ne vaan ilmestyy pystyssäpäin...)

Toisen teinkin sitten vähän isomman. Siihen halusin oikein pehmeän päälliskankaan ja muistin, että minullahan on myynnissäkin ihanaa vanhanajan flanellia.




Ja tässä ne ovat molemmat.
Näihin en tehnyt "onteloita" vaan jyvät liikkuvat vapaasti koko mitaltaan. Olen kokeillut myös kolmi-osaista, mutta mielestäni se ei ollut toimiva. Minkälaisia kokemuksia teillä on, kumpi on parempi: lokeroilla vai ilman?

Nämä menevät siis putiikkiin myyntiin ja mukaan tulee laminoitu käyttöohje.  Kolmas sisäpussi on jo valmiina, siihen valitsen jonkin oikein romanttisen kukkakankaan.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Lahjakortti

Pellavasydän on lahjapuoti, ja silloin tällöin asiakas valitsee lahjakortin. Toivon lahjansaajan ilahtuvan kortin saamisesta, joten olen yrittänyt siitäkin tehdä kauniin. Tietysti. Kortista sinällään ei ole tuloja, joten kovasti siihen ei "kannata" aikaa ja materiaaleja käyttää, mutta persoonallista ilmettä saa vähälläkin.

Tällaiset neljä korttia väsäsin eilen illalla - hiukan kiireellä.

kaunista kartonkia ja pitsin jämiä. Tussia ei löytynyt tähän hätään...





Pitsit jatkuvat myös toiselle puolelle

En tykkää juurikaan mistään kimaltelevasta, mutta tähän lahjakorttiin kuitenkin sellaisen pitsin valitsin, toiseen taas käsinvirkatun, kun sopivan pituinen pala oli jäänyt. Kaksi nappia, minimalistinen rusetti ja - siinä se. 

torstai 3. toukokuuta 2012

Ei mikään muodikas keksintö

Tällaisia seinäpussukoita on aina ollut ja tehty. Ei siis sinällään mikään uusi keksintö. 

Tällaisia tarvikkeita kokoilin varastoistani.
Yhteen tilaustyö-pussukkaan kehittelin muovitaskua, johon saa sujautettua omistajan tiedot. Innostuin ja päätin kokeilla ideaa myös muihin tuotteisiin. 


Eri vaihtoehdoista valitsin toimistotarvkkeista muovitaskun (kierrätystä siis), josta leikkelin sopivan kokoiset palaset. Ympäröin ne vinonauhalla. Jostain syystä en tahdo oikein onnistua vinonauhojen kanssa...
Muovitaskun ompelin kiinni kangastaskuun vielä toisella ompeleella.
Tästä tuli oikein väripläjäys, laitoin kolmea eriväristä vinonauhaa, joiden värit otin kankaasta.

Yhteen taskuun ompelin myös Pellavasydän-etiketin, vaikka en ole ollenkaan varma, että tästä on myyntituotteeksi. 

Pohdin eri ripustusvaihtoehtoja ja päädyin tällaiseen. Risu sattui  löytymään sisältä, mutta ehkä etsin siihen vielä vähän paksumman, jahka pääsen ulos liikkumaan.
Jotta pussukka pysyy ryhdikkäänä ylä- ja alakäänteeseen tarvittiin myös keppi. Paremman puutteessa sujautin sinne parittomat pitkät metallipuikot (kierrätystä siis).







Sitten vaan sujautetaan muovitaskuun nimilappu





Alimmainen tasku on niin leveä, että alkaa helposti repsottaa, joten kehittelin siihen tuollaisen kiinnityslenkin.


Valmis seinäpussukka
Meidän huusholliin tämä ei sovi ollenkaan, mutta kangas on kyllä tarkoitukseensa sopivan napakkaa. Ehkäpä veneilijät voisivat haluta tällaisen sinivalkoisena ja vähän pienemmän kokoisena? Tai sitten voisi tehdä lapsellis-aiheisen lastenhuoneeseen....

Kiukun purkausta

Että suututtaa!
Oma typeryyteni.
Eilen aloitin mukavaa ompelusta kotona, tavallisella kotikoneellani ja onnistuin puoleen väliin. Mutta sitten alkoivat ongelmat koneen tikin kanssa. Mitkään säädöt eivät auttaneet. Ylälankaa kireämmäksi, alalankaa, sitten löysemmäksi ja toisinpäin....ei auta. Tarkistin, että ylä- ja alalanka on samasta rullasta. Aha...ongelma onkin varmaan neulassa, kyllä, se on ehkä mennyt poikki.

 Ei yhtään varaneulaa kotona. Homma siirtyi tälle päivälle, kun sain uuden neulan. Voitonvarmana aloitin, eikä! Ei auttanut yhtään. Taas vähän säätöjä. Ei mutta, voisiko öljyäminen auttaa?  Ei auta ei....

Tiedättekö kyllä kuinka raastavaa tuollainen on!

Sitten se välähti! Mitähän lankaa minulla on? Hmmm.hieno, vähän kiiltävä, tiukkakierteinen. Laadukas varmaan. Se oli kyllä eri paikassa kuin muut langat ja vähän oudon värinenkin...Vaihdoin ylä- ja alalangan ja siinä se oli! Toimii kuin unelma!


Nyt kun ajattelen, tuo lanka on varmasti jotain kirjonta- tai nypläyslankaa, jonka olin virkkauslankoja siivotessani siirtänyt ompelulankojen joukkon. Pöh, pöh ja pöh!

Pitääkö aina tehdä työ hankalaksi - pitkän kaavan mukaan?
Mutta siis, nyt pääsen hurruuttelemaan työn valmiiksi - esittelen sen sitten.

Kiva kun kuuntelit!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Arvonta suoritettu

Mieheni työhuoneessa on vanhanaikainen seinäkello, joka lyö tasatunnein ja puolentunnin päästä taas. Juuri nyt se lyö kolme kertaa - ding,dong,ding - kello on 3 yöllä. Heräsin ja käväisin täällä. Sitten tuli mieleeni, että arvonta-aika on päättynyt, joten....

Arvontaan osallistui 15 lukijaa ja arpalappuja leikkelin kaikkiaan 26. Tein kaiken huolellisesti ja tasapuolisesti, vaikka sitten itse arvonnan suoritinkin (kukaan mukaan täällä ei juuri nyt ole hereillä). Uskomattomalta se tuntuu, mutta tämän(kin) arvonnan voitti Nennaemilia.

Nennaemilia toivoi itselleen PIENTÄ ja VAALEANPUNAISTA kukkaa, joten sellainen hänelle lähtee. Punaisen sydämen kera. Laitatko osoitteesi tulemaan, niin paketti ehtii vaikka äitienpäiväksi ilahduttamaan sinua!    Onnea voitosta! Mervi

Lisää kukkia - niitä isoimpia!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Matonkude taipuu moneksi

Vappu. Muistan lapsen pettymykseni kun kyselin vanhemmilta, mitä kivaa tänään tehdään ja sain vastaukseksi "töitä". Pöh! Torilla oli kaikkea kivaa tapahtumaa ja vanhemmat tekee vain töitä...

Ensiksikin nykyään ei täällä tapahdukaan mitään vappuna, ei ole minkäänlaista markkinatohinaa.
Toisekseen on vapaapäivä ja ihan kiva tehdä töitä.

Minulla on paha tapa tässä sairaslomalla ollessani pukeutua yöt ja päivät samaan asuun - yöpaitaan. Olin jo vaihtamassa päivävaatteita, kunnes totesin että ei mikään ole tämän mukavampi asu. Joku pieni ääni sisälläni sanoi, että ehkä mieheni katselisi minua mieluummin asiallisesti pukeutuneena (satunnaisista vieraista puhumattakaan) mutta vaiensin tuon äänen toteamaalla, että hän on tod.näk. koko päivän puutarhatöissä ja toisekseen ei huomaisi kuitenkaan vaivannäköäni. Niinpä siis....

Se, mitä tänään ompelen on alkutekijöissään eikä siis vielä kuvattavissa. Mutta tämän korin matonkuteesta olen virkannut jo jokin aika sitten - se on jo putiikin näyteikkunassa muiden lasten tuotteiden kanssa.

 

Eikös tällaisen kantokorin kanssa olisi pikkuäidin somaa lähteä vappukävelylle - nukkevauva mukana...

Oikein hauskaa vappua kaikille teille!
Mervi 
 yöpuvussaan jatkaa toista projektia....

ps. mieheni tuli sisälle, kurkkasi tänne työhuoneeseeni ja totesi: "Ai sen näköistä ompelua?"
Kerroin pitäväni taukoa - vaikka en ole kyllä vielä aloittanutkaan...

Joko osallistuit arvontaan?