Tätä kirjoitusta ei pidä ottaa ihan todesta - kirjoitettu yöllä ja tiedättehän, yöllä kaikki näyttää vähän vielä kamalammalta. Aamulla sitten ihmettelee, että mikäs siinä nyt niin itketti?
Kuten olen kertonutkin, olen tavannut lääkärin röntgenlausuntoa. Vaikka en sitä ymmärrä, olen tehnyt omat päätelmäni (kyllä, vaarallista!) Nyt olen päätynyt pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Varmaankin lonkkaproteesini on tyhjän päällä ja joudutaan leikkaamaan uudelleen (tällä erää kolmatta kertaa) Olisi kohtuutonta yrittää enää pärjätä putiikkini kanssa. Myisin Pellavasydämen.
Aloin ajatella (kyllä, vaarallista!). Lähes rehellisesti mietin, millaista elämäni olisi ilman Pellavasydäntä. Pikkuhiljaa alitajunta alkoi tehdä töitä vastakkaiseen suuntaan, mitä normaalisti ajattelen. Entä jos se sittenkin olisikin helpompaa elämää? No, olis kai....
- saisin herätä aamulla ihan omia aikojani, ilman herätyskelloa
- jos on huono päivä, saisin olla sängyssä koko päivän
- jos ei pääse kävelemään, ei ole pakko, sitten istuu tai makaa
- voisi antautua kodin laittamiselle, sisustamiselle, leipomiselle jne.
- voisi "korvata" miehelle nämä vuodet, kun hän on joutunut passaamaan kaikessa
- voisi tehdä käsitöitä itselleen - vaatteita, sisustusjuttuja
- saisi pysymään huushollin järjestyksessä (ai miten niin?)
- voisin kuljeskella mielinmäärin kaupungilla, kirjastossa, kaupoissa, kirpputoreilla
jne. jne.jne....
Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin ajattelen.
Työpäivä oli hiukan työläs. Ei sunkaan vaan käynyt niin, että alkoi luovuttaminen?
Tiedättekö sen tunteen, kun joku jakso loppuu, eikä enää jaksa/halua siihen panostaa. Alkaa jo miettiä seuraavaa projektia...Erittäin vaarallista. Entäs jos ei se lopukaan, vaan täytyy kuitenkin löytää innostuksen kipinä uudelleen?
No, saattoi tuo innostuksen puute johtua muustakin. Vaikka Mervi-apulaiseni olikin laittanut työhuoneen hurjan siistiksi, ihanaa - silti tunsin epätoivoa kaiken roinan ja epäjärjestyksen keskellä. Jotenkin sellainen "apua, mä en selviä tästä" - fiilis.
Ja kuitenkin rakastan työtäni ja vielä on niin paljon ideoita, joita en ole päässyt/ehtinyt toteuttaa. En haluaisi luovuttaa vielä. Nyt on varmaankin viisasta varoa suuntautumasta kumpaankaan vaihtoehtoon liikaa, vaan siirtää päätöksentekoa siihen kun tietää mitä oikeasti on tulossa?
Huomenna menen tavallisen terveyskeskuslääkärin luo. Enpä usko, että hän osaa vastata kysymyksiini. Tuskin kukaan muu kuin leikannut lääkäri osaa "avata" röntgentuloksia. Ei mutta ajatelkaa noita kirurgeja: tämäkin minut leikannut lääkäri - joka kerta, kun näkee minut, näkeekin silmissään sen auki leikatun lonkan . Hän muistaa, miltä se näytti, mitä siellä oli ja mitä siellä tehtiin. Yök! Toki se on ylellistä, että joka kerta tapaa saman lääkärin, joka oikeasti tietää, mitä on tehty.
Pidän huomenna vapaapäivän. Täysi työviikko - tiistaista lauantaihin - on minulle vähän liikaa. Ottaen huomioon että olen täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mervi
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
maanantai 11. helmikuuta 2013
Diagnoosi: Ryhtymisrajoitteinen
Varoitus: tämä ei ole hauskaa luettavaa. Ei taida kannattaa lukea.
Valitusvirsi:
Koko viikonloppu meni plörinäksi!
Paljon oli suunnitelmia, vaatimuksia ja tarpeita, pieneksi jäi saavutukset - olemattomiksi aivan.
Piti valmistella huomista kansalaisopiston opetustuntia, piti lyhentää kahdet asiakkaan housut, piti raivata työhuone, piti tehdä firman paperitöitä, piti sitä ja piti tätä ja piti....Taas minä siirrän töitä - ehtiihän sen vielä huomennakin!
Nyt olen keksinyt yhden uuden selityksen. Laihdutuskuurini epäonnistuvat samasta syystä, tai siis ne eivät edes ala, koska siirrän ja siirrän.... Olin saanut lääkäriltä ohjeet ja määräykset dieetistä ja tuloksista, jotka piti saavuttaa. Kuullessani ne luulin, että pistän vielä kaksi kertaa paremmaksi, minähän näytän... Mutta sitten siirsin sitä aloittamista. Siirsin niin kauan, että totesin kilomäärien pudottamisen jo mahdottomaksi. Nyt siis piti ottaa järeämmät aseet esille. Alkoi vimmattu Nutrilett-dieetti! Totuus on, etten siltikään pysy annetussa aikataulussa. Miksi ei voinut aloittaa ajoissa?
Ryhtymisrajoitteinen - diagnoosista seuraavat oireet:
- itsearvostuksen puute, mikä ilmenee alakuloisuutena ja jopa masennuksena.Tästä seuraa kehä - potilas ei tee tehtäviään, masentuu tästä, mistä seuraa lisää tekemättömiä töitä ja masennusta.
Hoidon tavoitteet: saada potilas ottamaan itseään niskasta kiinni, tarttumaan töihin ja kun työt tulevat tehtyä, mieli kirkastuu, toimintatarmo palautuu ja elämä hymyilee jälleen.
Hoidoksi ehdotetaan: Tutkimus sopivan hoitomuodon löytämiseksi on vielä kesken
1) Nyt poden alavireisyyttä. Eikä se johdu pelkästään tuosta ryhtymisrajoitteisuudesta ja sekaisesta työhuoneesta.
2) Myönnän, että tein virheen, kun pyysin röntgenlääkärin lausunnon ilman että oma lääkärini olisi sen selittänyt minulle. (kts. ed. postaus) Nyt olen ihan alamaissa sen takia. Maalaisjärjellä olen päätellyt, että jotain on pahasti vialla, lantioni on 2 cm:n alalta puhki, mistä tietysti seuraa pelko, että koko proteesikyhäelmä sortuu ja seuraavaksi lonkan pää tulee jostain keuhkoista esiin...
3) Sisäinen pessimisti minussa on tästä ajatuksesta kehitellyt jo vaikka minkälaisia epätoivoisia tulevaisuuden uhkakuvia. En siis voi välttyä pieniltä niiskauksilta ja hiukan on pitänyt kosteutta pyyhkiä poskilta. Tiedättekö, sellainen kuin itsesääli yrittää kovasti nostaa päätään ja minä olen liian heikko sitä estämään.
4) Nutrilett-dieetti on hyvä aloitus isommalle elämäntaparemontille. Näin alussa kuitenkin se pistää mielen matalaksi. Jos ihmiseltä viedään sen AINOA nautinto - syöminen - niistä mistä se elämänilo sitten löytyy, nyyh?
Missä olisinkaan ilman nettiä? Googlettamalla löytyy asia kuin asia ja kysymyksiin vastaus. Ja kyllä tämä some = sosiaalinen media toimii myös "ystävän" tavoin. Kun on mieli maassa, eikä jaksa lähteä mihinkään, eikä halua pilata toisten viikonloppua valittamalla omaa surkeuttaan, niin löytyyhän netistä apu.
Olenko säälittävä, kun lueskelen toisten blogeja ja minusta tuntuu, että olen käynyt monen luona kylässä. Tänään huomasin, että omassa blogissani on kävijöitä viikossa ollut tasan 800. Sitten kuvittelen, että ompas minulla paljon ystäviä!
Joskus ajattelen kyllä niinkin, että mahtavatko ns. oikeat ystäväni käydä blogissani tai facebookissa katsomassa kuulumiset ja sitten ovat tyytyväisiä, kun tietävät, mitä minulle kuuluu. Eipähän tarvitse vaivautua livenä katsomaan. Oho, olinko ilkeä? Entäs minä, kuinka usein minä "ystäviäni" tapaan? No - päivittäin - minun ihanat asiakkaani käyvät minua katsomassa ja ilahduttamassa.
Hiukan kyllä arvelen, että tässä ympyrä sulkeutuu....notkun niin paljon tietokoneen ääressä, että tärkeät työt jäävät tekemättä ja kun työt jäävät tekemättä, mieliala laskee ja tulee taas viivyttyä netissä ja taas on lisää tekemättömiä töitä. Tarttis saada tuo oravanpyörä katkeamaan.
Onkos teillä samanlaisia taudin oireita?
Oletteko löytäneet tepsiviä lääkkeitä? Huom. minulle ei kannata suositella liikuntaa, se ei onnistu....
Onko ryhtymisrajoitteisuus-tauti koskaan parantunut täydellisesti?
Vastauksianne odotellen Pellavasydämen Mervi
Kun nyt ei ollut käytettävissäni yhtään kuvaa, niin liitän tähän Positiivarien aamiaspöydästä tällaisen osan. Se tupsahti sähköpostiini juuri kun olin tätä kirjoittamassa. linkki Positiivarien aamiaspöytään
Juu, haluan siltikin olla myönteisellä asenteella, mutta saahan joskus hiukan "pessimisteillä" saahan? Mervi
Valitusvirsi:
Koko viikonloppu meni plörinäksi!
Paljon oli suunnitelmia, vaatimuksia ja tarpeita, pieneksi jäi saavutukset - olemattomiksi aivan.
Piti valmistella huomista kansalaisopiston opetustuntia, piti lyhentää kahdet asiakkaan housut, piti raivata työhuone, piti tehdä firman paperitöitä, piti sitä ja piti tätä ja piti....Taas minä siirrän töitä - ehtiihän sen vielä huomennakin!
Nyt olen keksinyt yhden uuden selityksen. Laihdutuskuurini epäonnistuvat samasta syystä, tai siis ne eivät edes ala, koska siirrän ja siirrän.... Olin saanut lääkäriltä ohjeet ja määräykset dieetistä ja tuloksista, jotka piti saavuttaa. Kuullessani ne luulin, että pistän vielä kaksi kertaa paremmaksi, minähän näytän... Mutta sitten siirsin sitä aloittamista. Siirsin niin kauan, että totesin kilomäärien pudottamisen jo mahdottomaksi. Nyt siis piti ottaa järeämmät aseet esille. Alkoi vimmattu Nutrilett-dieetti! Totuus on, etten siltikään pysy annetussa aikataulussa. Miksi ei voinut aloittaa ajoissa?
Ryhtymisrajoitteinen - diagnoosista seuraavat oireet:
- itsearvostuksen puute, mikä ilmenee alakuloisuutena ja jopa masennuksena.Tästä seuraa kehä - potilas ei tee tehtäviään, masentuu tästä, mistä seuraa lisää tekemättömiä töitä ja masennusta.
Hoidon tavoitteet: saada potilas ottamaan itseään niskasta kiinni, tarttumaan töihin ja kun työt tulevat tehtyä, mieli kirkastuu, toimintatarmo palautuu ja elämä hymyilee jälleen.
Hoidoksi ehdotetaan: Tutkimus sopivan hoitomuodon löytämiseksi on vielä kesken
1) Nyt poden alavireisyyttä. Eikä se johdu pelkästään tuosta ryhtymisrajoitteisuudesta ja sekaisesta työhuoneesta.
2) Myönnän, että tein virheen, kun pyysin röntgenlääkärin lausunnon ilman että oma lääkärini olisi sen selittänyt minulle. (kts. ed. postaus) Nyt olen ihan alamaissa sen takia. Maalaisjärjellä olen päätellyt, että jotain on pahasti vialla, lantioni on 2 cm:n alalta puhki, mistä tietysti seuraa pelko, että koko proteesikyhäelmä sortuu ja seuraavaksi lonkan pää tulee jostain keuhkoista esiin...
3) Sisäinen pessimisti minussa on tästä ajatuksesta kehitellyt jo vaikka minkälaisia epätoivoisia tulevaisuuden uhkakuvia. En siis voi välttyä pieniltä niiskauksilta ja hiukan on pitänyt kosteutta pyyhkiä poskilta. Tiedättekö, sellainen kuin itsesääli yrittää kovasti nostaa päätään ja minä olen liian heikko sitä estämään.
4) Nutrilett-dieetti on hyvä aloitus isommalle elämäntaparemontille. Näin alussa kuitenkin se pistää mielen matalaksi. Jos ihmiseltä viedään sen AINOA nautinto - syöminen - niistä mistä se elämänilo sitten löytyy, nyyh?
Missä olisinkaan ilman nettiä? Googlettamalla löytyy asia kuin asia ja kysymyksiin vastaus. Ja kyllä tämä some = sosiaalinen media toimii myös "ystävän" tavoin. Kun on mieli maassa, eikä jaksa lähteä mihinkään, eikä halua pilata toisten viikonloppua valittamalla omaa surkeuttaan, niin löytyyhän netistä apu.
Olenko säälittävä, kun lueskelen toisten blogeja ja minusta tuntuu, että olen käynyt monen luona kylässä. Tänään huomasin, että omassa blogissani on kävijöitä viikossa ollut tasan 800. Sitten kuvittelen, että ompas minulla paljon ystäviä!
Joskus ajattelen kyllä niinkin, että mahtavatko ns. oikeat ystäväni käydä blogissani tai facebookissa katsomassa kuulumiset ja sitten ovat tyytyväisiä, kun tietävät, mitä minulle kuuluu. Eipähän tarvitse vaivautua livenä katsomaan. Oho, olinko ilkeä? Entäs minä, kuinka usein minä "ystäviäni" tapaan? No - päivittäin - minun ihanat asiakkaani käyvät minua katsomassa ja ilahduttamassa.
Hiukan kyllä arvelen, että tässä ympyrä sulkeutuu....notkun niin paljon tietokoneen ääressä, että tärkeät työt jäävät tekemättä ja kun työt jäävät tekemättä, mieliala laskee ja tulee taas viivyttyä netissä ja taas on lisää tekemättömiä töitä. Tarttis saada tuo oravanpyörä katkeamaan.
Onkos teillä samanlaisia taudin oireita?
Oletteko löytäneet tepsiviä lääkkeitä? Huom. minulle ei kannata suositella liikuntaa, se ei onnistu....
Onko ryhtymisrajoitteisuus-tauti koskaan parantunut täydellisesti?
Vastauksianne odotellen Pellavasydämen Mervi
Kun nyt ei ollut käytettävissäni yhtään kuvaa, niin liitän tähän Positiivarien aamiaspöydästä tällaisen osan. Se tupsahti sähköpostiini juuri kun olin tätä kirjoittamassa. linkki Positiivarien aamiaspöytään
Juu, haluan siltikin olla myönteisellä asenteella, mutta saahan joskus hiukan "pessimisteillä" saahan? Mervi
lauantai 9. helmikuuta 2013
Tarttisin käännösapua!
Tämän tekstin kirjoitin pe-iltana puolen yön jälkeen, mutta te saatte tämän luettavaksenne vasta aamulla.
Nyt sen ymmärrän, että voi olla viisautta, ettei kaikkia potilaspapereitaan pääse yksin näkemään.
Olin tietokonetomografiassa 22.1. Siitä oli määrä selvitä, onko lonkkaproteesini jälleen irti vai onko pysynyt paikallaan. Tämä siis sen jälkeen, kun samaan vasempaan lonkkaan on laitettu 4. proteesi. Ensimmäisen kerran vuonna -84 sitten uusinta -94. Vielä isompi uusintaleikkaus tehtiin v. 2011, joka epäonnistui ja se korjattiin v. 2012.
Sain lääkäriajan tulosten kuulemista varten vasta 6.3. enkä millään jaksa odottaa sinne asti. Soitin poliklinikalle ja kun ei kukaan ehtinyt tulkita röntgenlääkärin lausuntoa, pyysin lähettämään sen minulle kotiin. Puhelimeen vastaaja (ei kuulemma ollut sairaanhoitaja) sanoi, ettei hän ymmärrä siitä mitään- enkä siis tietenkään minäkään.
Tällainen röntgenlääkärin lausunto:
Viisasta on teksti, mutta tarkoittaako se hyvää vai pahaa? Haluaisin uskoa hyvää, mutta pahat aavistukset täyttävät ajatukseni. Tuo "luisen a:n pohja vasemmalla on 2cm levyiseltä alueelta puhki" kuulostaa pahaenteiseltä. Ja tuokin "proteesin kuppiosan pohja ei ole tässä ...pohjassa kiinni vaan ....kupin ja ohuen ohuen luisen....väliin jää enimmillään n.2 cm levyinen tila". Hui kamalaa!
Minä olen kyynikko ja aika usein ajattelen asiat pahimmalla mahdollisella tavalla. Nytkin näen itseni taas kerran ja vielä isompaan leikkaukseen menossa. Lääkäri kertoi, että on vielä yhdenlainen mahdollisuus olemassa. Jossain ulkomailla (Belgia?) tehdään henkilökohtaisesti muotoiltuja proteeseja, jotka ovat hirveän kalliita ja niitä on tehty Suomessa vasta yksi. Arvelinkin hänelle, että mielelläänkö haluaisi sellaista olla kokeilemassa. Mutta minä vaan en haluaisi jälleen olla koekaniinina.
Väistämättä tulee mieleen, miten pärjään putiikkini kanssa. Kahtena vuotena olen joutunut ottamaan palkatun työntekijän ja vaikka molempiin olen saanut työvoimatoimiston tuet, silti yrityksen talous on mennyt vuodeksi kuralle. En missään tapauksessa haluaisi olla jälleen siinä tilanteessa.
Yritin saada unta, mutta ei se tullut (kello on nyt 0:18) kun rupesin miettimään, miten onnistuisin, jos joudun lopettamaan Pellavasydän-yritykseni? ÄÄÄÄh, ei ei ei! Se on ensinnäkin ihan hirveä homma - tavaraa on hurjankauheanpaljonliikaa - ja toisekseen, mitä sitten sen jälkeen? Jos niin onnekkaasti kävisi, että joku ostaisi "koko höskän" minun pitäisi kuitenkin jotain jättää itselleni ja mihin minä niitä sitten varastoisin?
Oho, kovasti menikin mieli matalaksi! En voi itseäni palkita edes hyvällä yöpalalla, sillä olen aloittanut Nutrauksen, enkä uskalla antaa houkutukselle valtaa....
Mutta huomenna on päivä uusi, menen putiikkiin, mutta minun ei tarvitse olla yksin, vaan uusi harjoittelija Lissu tulee kanssani.
Toivottavasti teidän viikonloppuanne siivittävät mukavat ajatukset, toiveet ja unelmat!
Mervi
Nyt sen ymmärrän, että voi olla viisautta, ettei kaikkia potilaspapereitaan pääse yksin näkemään.
Olin tietokonetomografiassa 22.1. Siitä oli määrä selvitä, onko lonkkaproteesini jälleen irti vai onko pysynyt paikallaan. Tämä siis sen jälkeen, kun samaan vasempaan lonkkaan on laitettu 4. proteesi. Ensimmäisen kerran vuonna -84 sitten uusinta -94. Vielä isompi uusintaleikkaus tehtiin v. 2011, joka epäonnistui ja se korjattiin v. 2012.
Sain lääkäriajan tulosten kuulemista varten vasta 6.3. enkä millään jaksa odottaa sinne asti. Soitin poliklinikalle ja kun ei kukaan ehtinyt tulkita röntgenlääkärin lausuntoa, pyysin lähettämään sen minulle kotiin. Puhelimeen vastaaja (ei kuulemma ollut sairaanhoitaja) sanoi, ettei hän ymmärrä siitä mitään- enkä siis tietenkään minäkään.
Tällainen röntgenlääkärin lausunto:
Minä olen kyynikko ja aika usein ajattelen asiat pahimmalla mahdollisella tavalla. Nytkin näen itseni taas kerran ja vielä isompaan leikkaukseen menossa. Lääkäri kertoi, että on vielä yhdenlainen mahdollisuus olemassa. Jossain ulkomailla (Belgia?) tehdään henkilökohtaisesti muotoiltuja proteeseja, jotka ovat hirveän kalliita ja niitä on tehty Suomessa vasta yksi. Arvelinkin hänelle, että mielelläänkö haluaisi sellaista olla kokeilemassa. Mutta minä vaan en haluaisi jälleen olla koekaniinina.
Väistämättä tulee mieleen, miten pärjään putiikkini kanssa. Kahtena vuotena olen joutunut ottamaan palkatun työntekijän ja vaikka molempiin olen saanut työvoimatoimiston tuet, silti yrityksen talous on mennyt vuodeksi kuralle. En missään tapauksessa haluaisi olla jälleen siinä tilanteessa.
Yritin saada unta, mutta ei se tullut (kello on nyt 0:18) kun rupesin miettimään, miten onnistuisin, jos joudun lopettamaan Pellavasydän-yritykseni? ÄÄÄÄh, ei ei ei! Se on ensinnäkin ihan hirveä homma - tavaraa on hurjankauheanpaljonliikaa - ja toisekseen, mitä sitten sen jälkeen? Jos niin onnekkaasti kävisi, että joku ostaisi "koko höskän" minun pitäisi kuitenkin jotain jättää itselleni ja mihin minä niitä sitten varastoisin?
Ja mitä minä sitten tekisin? Onneksi positiivinen osa aivoistani alkaa tässä kohtaa hälyttää tuttua signaaliaan "Asioilla on tapana järjestyä"
Tähän loppuun tällainen ikivanha kuva albumistani. Minkähän ikäinen tässä lienen, neljä ehkä? Olen Invalidisäätiöllä, missä paljon vietin aikaa. Minulle tehtiin alle kouluikäisenä n. 7 lonkkaleikkausta. Olisipa kiva tietää, missä vaiheessa tällainen kuva on otettu, ennen leikkausta vai sen jälkeen, olinko kipeä - ainakin ilme on jokseenkin kärsivän näköinen.
Oho, kovasti menikin mieli matalaksi! En voi itseäni palkita edes hyvällä yöpalalla, sillä olen aloittanut Nutrauksen, enkä uskalla antaa houkutukselle valtaa....
Mutta huomenna on päivä uusi, menen putiikkiin, mutta minun ei tarvitse olla yksin, vaan uusi harjoittelija Lissu tulee kanssani.
Toivottavasti teidän viikonloppuanne siivittävät mukavat ajatukset, toiveet ja unelmat!
Mervi
torstai 7. helmikuuta 2013
Chili-korvikset
Olen joskus ulkomaanmatkallani ostanut nahkaiset chilikorvikset, joita on sitten kehuttu. Aikamoisen salapoliisityön tein saadakseni selville niiden valmistajan. Onnistuin lopulta ja nyt niitä on Pellavasydämessä myynnissä.
Eikö olekin upeat! Vain nämä 5 paria on tällä hetkellä myynnissä, enkä usko, että näitä saa Suomessa mistään muualta. Hienoa käsityötä. Hinta on 39 euroa pari.
 |
| Nahkaiset Chili-korvikset |
tiistai 5. helmikuuta 2013
Niin ihania kankaita...
Ai että tuli putiikkiin ihania kankaita! Nämä ovat samaa Robert Kauffman-sarjaa, kuin olen aiemminkin esitellyt, mutta materiaali on vähän eri.
Eikös olekin syötävän suloisia?
Tämä viimeinen on ihan tavallista trikoota, mutta jotenkin ihastuin tähän kuvioon ja näin jo sieluni silmin ne kevätpipoina, ehkä tuohon ruskeaan tai harmaaseen yhdistettynä?
Tänään olin kansalaisopistolla opettamassa palmikon tekoa, pitsineuletta ja koukkuamista. Ryhmä oli tosi pieni, mutta sitäkin innokkaampi. Oli oikein mukavaa. Jatkamme ensi maanantaina. Luulenpa, että pidän putiikissakin koukkuamiskurssin tässä ihan lähiaikoina.
Kerroinkos jo sen, että huomenna meille tulee toinen harjoittelija. Varmaan meitä kaikkia vähän jänskättää.
Mervi
 |
| Nämä ovat ohutta vakosamettia, ihanan pehmeää |
 |
| Tämä on flanellia |
 |
| Nämä keväiset kuosit ovat trikoota |
Tämä viimeinen on ihan tavallista trikoota, mutta jotenkin ihastuin tähän kuvioon ja näin jo sieluni silmin ne kevätpipoina, ehkä tuohon ruskeaan tai harmaaseen yhdistettynä?
Tänään olin kansalaisopistolla opettamassa palmikon tekoa, pitsineuletta ja koukkuamista. Ryhmä oli tosi pieni, mutta sitäkin innokkaampi. Oli oikein mukavaa. Jatkamme ensi maanantaina. Luulenpa, että pidän putiikissakin koukkuamiskurssin tässä ihan lähiaikoina.
Kerroinkos jo sen, että huomenna meille tulee toinen harjoittelija. Varmaan meitä kaikkia vähän jänskättää.
Mervi
maanantai 4. helmikuuta 2013
Vauvalle rottinkikoppa
Kerroinkin jo, että saimme yllärinä uuden (siis meille uuden) hyllykön käsityötarvikepuolelle. Teimme uudelleenjärjestelyjä ja siinä yhteydessä jäi ylimääräiseksi tällainen vauvan rottinkinen sänky. Säilytimme tässä huovutusvilloja muovipusseissaan, mutta jostain syystä tämä muodostui sellaiseksi "kaatopaikaksi" että aina tavarat laskettiin kädestä tähän päälle. Nyt huovutusvillat on järjestetty väreittäin koreihin ja siihen uuteen hyllyyn.
Ei tämä aivan timangi ole, muutamia säleitä on poikki ja jokunen punos - ainakin tuossa vasemmanpuoleisessa jalassa näkyy - on auennut. Jos jotakuta kiinnostaa, niin 35 eurolla tästä saisi kyllä ihan hienon sängyn. Valkoiseksi maalattuna, ehkä?
Hyllyt on nyt lastattu ihan piukkaan kuderullia. Väritys on edelleen tuollainen maanläheinen, mutta olenpa huomannutkin, että ainaskin matot virkataankin hyvin neutraaleista väreistä, ei juurikaan mitään kirkkaita. Paitsi että nyt ollaan menossa kohti kevättä ja voi olla, että alamme kaivata raikkaampia tuulia!
Tänään Mervillä on vapaapäivä. Valmistelen illan kansalaisopiston opetusta ja kokoilen tarvittavat tavarat autoon. Illalla siis taas kohti Taivassaloa.
Tänään Mervillä on vapaapäivä. Valmistelen illan kansalaisopiston opetusta ja kokoilen tarvittavat tavarat autoon. Illalla siis taas kohti Taivassaloa.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Tyttö pääsi ikkunalle poikana
Sain yhdeltä paikalliselta "neulojatädiltä" monta lasten villatakkia ja päätimme laittaa ne näyteikkunalle.
Itseoikeutettuna sinne pääsi myös meidän tyttö, joka tällä kertaa joutui esittämään poikaa ja oikein hyvin se häneltä sujuikin. Onko sellaista sanontaa, että "vaatteet ne miehen tekee..." hehee...
Ja sitten vielä ikkuna ulkoapäin, mikä onkin jos mahdollista vielä haastavampi kuvattava!
Villatakit nyt eivät valitettavasti näissä kuvissa erotu. Minusta kaikkein ihanin on tuo pojan päällä oleva saaristolais- vai kalastajaneuleko se nyt oli. Juuri yritin sitä opetella ja laitoin sen muistiinkin, mutta näköjään olen taas unohtanut. Olisko se ollut niin päin, etä saaristolaisneule on yksivärinen ja siinä mm. helmineuletta. Tietääkö joku lukijoista?
Olen pyytänyt tältä neulojalta tuollaista samanlaista neulepaitaa miesten koossa. Niitä aina silloin tällöin kysytään. Hinta kylläkin kipuaa aika korkeaksi, mutta joka sellaisen todella haluaa ja arvostaa käsityötä, niin tod.näk. myös maksaa siitä?
Pellavasydämen Mervi
yritän nyt oikein tosissaan saada itseäni niskasta kiinni ja kerättyä viimeiset kirjanpitoaineistot kirjanpitäjälleni (=miehelleni, joka niitä tämän tästä ruinuaa)
Itseoikeutettuna sinne pääsi myös meidän tyttö, joka tällä kertaa joutui esittämään poikaa ja oikein hyvin se häneltä sujuikin. Onko sellaista sanontaa, että "vaatteet ne miehen tekee..." hehee...
 |
| Eikös olekin komea poika! |
Tässä ikkunasomistuksessa on tarinana talvinen retki. Poijjaalla on kelkka ja eväät mukana. Kun en osannut päättää, mikä noista ikkunakuvista on vähiten huono (valaistus on kaikissa eri) niin laitoin kaikki mukaan. Oikein mielellään otan neuvoja vastaan - miten tällainen kohde kuvataan oikeaoppisesti?
Ja sitten vielä ikkuna ulkoapäin, mikä onkin jos mahdollista vielä haastavampi kuvattava!
Olen pyytänyt tältä neulojalta tuollaista samanlaista neulepaitaa miesten koossa. Niitä aina silloin tällöin kysytään. Hinta kylläkin kipuaa aika korkeaksi, mutta joka sellaisen todella haluaa ja arvostaa käsityötä, niin tod.näk. myös maksaa siitä?
Pellavasydämen Mervi
yritän nyt oikein tosissaan saada itseäni niskasta kiinni ja kerättyä viimeiset kirjanpitoaineistot kirjanpitäjälleni (=miehelleni, joka niitä tämän tästä ruinuaa)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)