maanantai 4. helmikuuta 2013

Vauvalle rottinkikoppa

Kerroinkin jo, että saimme yllärinä uuden (siis meille uuden) hyllykön käsityötarvikepuolelle. Teimme uudelleenjärjestelyjä ja siinä yhteydessä jäi ylimääräiseksi tällainen vauvan rottinkinen sänky. Säilytimme tässä huovutusvilloja muovipusseissaan, mutta jostain syystä tämä muodostui sellaiseksi "kaatopaikaksi" että aina tavarat laskettiin kädestä tähän päälle. Nyt huovutusvillat on järjestetty väreittäin koreihin ja siihen uuteen hyllyyn.


Ei tämä aivan timangi ole, muutamia säleitä on poikki ja jokunen punos - ainakin tuossa vasemmanpuoleisessa jalassa näkyy - on auennut. Jos jotakuta kiinnostaa, niin 35 eurolla tästä saisi kyllä ihan hienon sängyn. Valkoiseksi maalattuna, ehkä?

Hyllyt on nyt lastattu ihan piukkaan kuderullia. Väritys on edelleen tuollainen maanläheinen, mutta olenpa huomannutkin, että ainaskin matot virkataankin hyvin neutraaleista väreistä, ei juurikaan mitään kirkkaita. Paitsi että nyt ollaan menossa kohti kevättä ja voi olla, että alamme kaivata raikkaampia tuulia!

Tänään Mervillä on vapaapäivä. Valmistelen illan kansalaisopiston opetusta ja kokoilen tarvittavat tavarat autoon. Illalla siis taas kohti Taivassaloa.

2 kommenttia:

  1. Hei, onko rottinkinen vauvansänky vielä kaupan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi voi, mihis nää kommentit on hävinny? No mutta tässä uudelleen. Koko aikana ei ole kukaan kyselly koria, mutta sitten samana päivänä tuli kaksi kyselyä ja Sofia ehti ensin, eli kori on jo lähdössä uuteen kotiin.

      Poista