Olen hirveän kauhean pahoillani. Joku oli blogistani löytänyt metalliset virkkuukoukut ja soitti ja tilasi kolme itselleen. Olin jotain muuta tekemässä, kirjoitin osoitteen muistiin, mutta nyt olen sen hukannut. En muista edes sitä, missä olin silloin puhelimen soidessa, mutta olen etsinyt kaikki paikat, enkä löydä mistään tuota muistiinpanoa.
Jos siis näet tämän - sinä, joka olet ihmetellyt kumman hidasta toimitusta - ottaisitko uudelleen yhteyttä. Lupaan laittaa koukut ihan heti tulemaan. Ja anteeksi.
Mervi
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Millä saisin valoa ikkunaan?
Olipa kiva, kun otitte taas kantaa pohdintoihini. Siis näyteikkunan somistukseen. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että käsityöliikkeeseen kuuluu käsityöt myös ikkunaan, mutta kun tässä tapauksessa ongelmana on valaistus.
Tuo ikkuna, josta viime postauksessa kerroin, näyttää aivan mustalta jopa päivällä, puhumattakaan illasta. Siinä mielessä sitä on turhauttavaa somistaa, kun ei mikään erotu ja kun sitä vielä katsotaan melkein kohtisuoraan ylöspäin, niin mikään ei näytä miltään. Miten olisi viisainta valaista tuo ikkuna?
Huomenna on vapaapäivä ja taidanpa aloittaa sen tutkimalla Tarjoustalon valaistusvaihtoehdot. Puolen päivän aikaan tulee pikku-Mervi meille töihin. Koska osa putiikin varastosta on meillä kotona ja juuri nyt ovat pitkin ja poikin työhuonetta, niin yhden puolikkaan työpäivän (siis sen minun vapaapäiväni) käytämme tämän huoneen siivoamiseen (lue: raivaamiseen).
Kun tämä saadaan tehtyä, meillä onkin tosi siistiä, melkein kuin jouluna. Ja tiedättekö mitä, nyt onkin PYSYNYT PAIKAT SIISTINÄ! Arvaattekin varmaan, minkä vuoksi. Juu-u just niin - en ole tehnyt yhtään mitään. Kyllähän kaikki pysyy tiptop, kun ei TEE mitään.
Juuri äsken kuuntelin kympin uutisissa jostain tutkimuksesta, minkä mukaan suomalaiset kokevat arkensa RASITTAVAKSI. Siis arki on rasittavaa....! Mitäs arjen sitten kuuluisi olla? Ehkä ylireagoin tuohon ajatukseen, kun olimme juuri ennen sitä katselleet "Täällä pohjantähden alla" nauhalta ja jäin miettimään, miten hirvittävän raskasta ihmisten elämä oli mm. sota-aikaan. Sitä taustaa vasten tuntuu uskomattomalta, jos nykypäivän ihminen valittaa, että arki on rasittavaa.
Helppo mun on sanoa ja toisia moittia. Olen ollut koko päivän yökkäri päällä. Vähän väliä ilmoitin meneväni "lukemaan kirjaa, mutta ehkä saattaa tulla unikin..." Ei ole ollut tänään rasittavaa, mutta nyt ei olekaan arkipäivä.
Tuo ikkuna, josta viime postauksessa kerroin, näyttää aivan mustalta jopa päivällä, puhumattakaan illasta. Siinä mielessä sitä on turhauttavaa somistaa, kun ei mikään erotu ja kun sitä vielä katsotaan melkein kohtisuoraan ylöspäin, niin mikään ei näytä miltään. Miten olisi viisainta valaista tuo ikkuna?
Huomenna on vapaapäivä ja taidanpa aloittaa sen tutkimalla Tarjoustalon valaistusvaihtoehdot. Puolen päivän aikaan tulee pikku-Mervi meille töihin. Koska osa putiikin varastosta on meillä kotona ja juuri nyt ovat pitkin ja poikin työhuonetta, niin yhden puolikkaan työpäivän (siis sen minun vapaapäiväni) käytämme tämän huoneen siivoamiseen (lue: raivaamiseen).
Kun tämä saadaan tehtyä, meillä onkin tosi siistiä, melkein kuin jouluna. Ja tiedättekö mitä, nyt onkin PYSYNYT PAIKAT SIISTINÄ! Arvaattekin varmaan, minkä vuoksi. Juu-u just niin - en ole tehnyt yhtään mitään. Kyllähän kaikki pysyy tiptop, kun ei TEE mitään.
Juuri äsken kuuntelin kympin uutisissa jostain tutkimuksesta, minkä mukaan suomalaiset kokevat arkensa RASITTAVAKSI. Siis arki on rasittavaa....! Mitäs arjen sitten kuuluisi olla? Ehkä ylireagoin tuohon ajatukseen, kun olimme juuri ennen sitä katselleet "Täällä pohjantähden alla" nauhalta ja jäin miettimään, miten hirvittävän raskasta ihmisten elämä oli mm. sota-aikaan. Sitä taustaa vasten tuntuu uskomattomalta, jos nykypäivän ihminen valittaa, että arki on rasittavaa.
Helppo mun on sanoa ja toisia moittia. Olen ollut koko päivän yökkäri päällä. Vähän väliä ilmoitin meneväni "lukemaan kirjaa, mutta ehkä saattaa tulla unikin..." Ei ole ollut tänään rasittavaa, mutta nyt ei olekaan arkipäivä.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Sallitteko teipit ikkunaan?
En olisi vähän aikaa sitten uskonut edes miettiväni tällaista. Ajatusketju lähti siitä, kun Lissu-harjoittelijani käveli Pellavasydämen torille päin suuntautuvien ikkunoiden alta ja kertoi, että siellä oleva lamppu näyttää hassulta. Ikkuna on niin korkealla, että katselija näkee lampusta suoraan alhaalta ylöspäin, eli sen varjostimen sisuksen.
Aloin miettiä koko ikkunan somistusta erilailla. Se on todella niin korkealla, ettei oikein mikään näytä hyvältä. Miettiessäni eri vaihtoehtoja ajoin ATK-liikkeen ohi. Koska tuollaisessa liikkeessä ei näyteikkunoihin ole oikein mitään kivaa laitettavaa, ikkunat on täytetty mainosteipeillä.
Uskallanko edes sanoa, mitä ajattelin? ------Mitä jos minäkin laittaisin tuohon kaikkein korkeimmalla olevaan ikkunaan teipit? Hui.... Selkeä teksti, esim. mitä Pellavasydämestä on saatavilla. Voiks niin tehdä, vai onko se liian kylmää ja kalseaa? Siis tietysti vain tuohon YHTEEN IKKUNAAN.
Kattokaa nyt näitä ikkunoita! Ongelmallisin on tuo oikeanpuoleisin ikkuna.
No, sitten jos te ette anna lupaa niihin teippeihin, niin sitten pitää ajatella valaistusta. Tällä hetkellä ikkunalla on todellakin vain tavallinen pöytälamppu. Onko kellään kokemusta sellaisista tavarataloista saatavista led-valoletkuista taimiksiniitäsanotaan? Jos sellaiset kiinnittäisi ikkunan ympäri tai molemmille sivuille. Vai pitääkö tilata oikein sähköliike laittaman kunnon kohdevalot? Hätätapauksessa voisi tietysti auttaa sekin, että pitäisi liikkeessä valot päällä, mutta se kyllä tuntuu sähkölaskussa...
Uuteenkaupunkiin on tulossa mahtava tapahtuma maaliskuun alussa. Lähes tähän paikkaan, mistä nämä kuvat on otettu - eli torille - tulee Hauki-Camp-tapahtuma. Kyseessä on Selvitytyjät-tyyppinen kilpailu, jossa joukkueet majoittuvat torille (kyllä, lumen keskelle, tod.näk!) ja osallistuvat erinäisiin kilpailuihin. Voittajajoukkue saa 5000 euron palkkion!
Jos olisin viisas, miettisin tarkkaan, miten voisin hyödyntää tuon tapahtuman yleisön kiinnostuksen. Olen sentään ihan tapahtumien laidalla!
Aloin miettiä koko ikkunan somistusta erilailla. Se on todella niin korkealla, ettei oikein mikään näytä hyvältä. Miettiessäni eri vaihtoehtoja ajoin ATK-liikkeen ohi. Koska tuollaisessa liikkeessä ei näyteikkunoihin ole oikein mitään kivaa laitettavaa, ikkunat on täytetty mainosteipeillä.
Uskallanko edes sanoa, mitä ajattelin? ------Mitä jos minäkin laittaisin tuohon kaikkein korkeimmalla olevaan ikkunaan teipit? Hui.... Selkeä teksti, esim. mitä Pellavasydämestä on saatavilla. Voiks niin tehdä, vai onko se liian kylmää ja kalseaa? Siis tietysti vain tuohon YHTEEN IKKUNAAN.
Kattokaa nyt näitä ikkunoita! Ongelmallisin on tuo oikeanpuoleisin ikkuna.
 |
| Tämän kuvan jälkeen on ripustettu banderolli |
 |
| Tämän kuvan jälkeen banderolli on kiinnitetty kunnolla |
Tästä viimeisestä kuvasta saatte ehkä kuvan siitä, mitä ohikulkija noista ikkunoista näkee
No, sitten jos te ette anna lupaa niihin teippeihin, niin sitten pitää ajatella valaistusta. Tällä hetkellä ikkunalla on todellakin vain tavallinen pöytälamppu. Onko kellään kokemusta sellaisista tavarataloista saatavista led-valoletkuista taimiksiniitäsanotaan? Jos sellaiset kiinnittäisi ikkunan ympäri tai molemmille sivuille. Vai pitääkö tilata oikein sähköliike laittaman kunnon kohdevalot? Hätätapauksessa voisi tietysti auttaa sekin, että pitäisi liikkeessä valot päällä, mutta se kyllä tuntuu sähkölaskussa...
Uuteenkaupunkiin on tulossa mahtava tapahtuma maaliskuun alussa. Lähes tähän paikkaan, mistä nämä kuvat on otettu - eli torille - tulee Hauki-Camp-tapahtuma. Kyseessä on Selvitytyjät-tyyppinen kilpailu, jossa joukkueet majoittuvat torille (kyllä, lumen keskelle, tod.näk!) ja osallistuvat erinäisiin kilpailuihin. Voittajajoukkue saa 5000 euron palkkion!
Jos olisin viisas, miettisin tarkkaan, miten voisin hyödyntää tuon tapahtuman yleisön kiinnostuksen. Olen sentään ihan tapahtumien laidalla!
Naisten ja miesten työt
Naiset usein valittaa, että on ikävä tehdä kotitöitä, kun kukaan ei kuitenkaan noteeraa. Että sitten vasta huomataan, kun hommat on jätetty tekemättä.
Olette varmaan huomanneetkin, että Lammisen perheessä on roolit ikäänkuin päinvastoin. Minä olen se "mies" - sohvaperuna, joka vaan makaa päiväunilla ja mieheni on se "nainen" joka tekee huushollihommat (+ ulkotyöt, lumityöt, lämmityksen, autoihin liittyvät, raha-asiat, kaupassakäynnin jne). Minä käyn valmiiseen ruokapöytään, odotan miestä kotiin keittämään kahvia jne. Osaan oikein hyvin samaistua miesten mukavaan elämään!
Tänään huomasin, että meidän keittiöön oli vaihtunut verhot! Jouluverhot oli poissa ja kirkkaankeltaiset tilalla. Kuulemma jo viikko sitten (!) hän oli ne vaihtanut. ENKÄ MINÄ EDES HUOMANNUT! Siis oikein tyypillinen mies minä olen. Loiseläjä.
Kun aikoinaan tein nuo verhot Marimekon kankaasta, mieheni ei oikein pitänyt niistä - olivat kuulemma liian räikeät. Nyt, kun hän oli itse saanut valita monien keittiönverhojen joukosta mieleisensä, oli jostain syystä juuri ne valinnut. Hmmmm....
(Ihan vaan pienenä selvennyksenä kerron, että vaihtaisin rooleja oikein mielelläni ja sydämestäni toivon, että vielä joskus palaamme perisuomalaiseen järjestykseen)
Jaajuu, huomenna minä lähden töihin ja mies jää kotiin - saas nähdä, mitä uutta huomenna...
Mervi
Olette varmaan huomanneetkin, että Lammisen perheessä on roolit ikäänkuin päinvastoin. Minä olen se "mies" - sohvaperuna, joka vaan makaa päiväunilla ja mieheni on se "nainen" joka tekee huushollihommat (+ ulkotyöt, lumityöt, lämmityksen, autoihin liittyvät, raha-asiat, kaupassakäynnin jne). Minä käyn valmiiseen ruokapöytään, odotan miestä kotiin keittämään kahvia jne. Osaan oikein hyvin samaistua miesten mukavaan elämään!
Tänään huomasin, että meidän keittiöön oli vaihtunut verhot! Jouluverhot oli poissa ja kirkkaankeltaiset tilalla. Kuulemma jo viikko sitten (!) hän oli ne vaihtanut. ENKÄ MINÄ EDES HUOMANNUT! Siis oikein tyypillinen mies minä olen. Loiseläjä.
Kun aikoinaan tein nuo verhot Marimekon kankaasta, mieheni ei oikein pitänyt niistä - olivat kuulemma liian räikeät. Nyt, kun hän oli itse saanut valita monien keittiönverhojen joukosta mieleisensä, oli jostain syystä juuri ne valinnut. Hmmmm....
(Ihan vaan pienenä selvennyksenä kerron, että vaihtaisin rooleja oikein mielelläni ja sydämestäni toivon, että vielä joskus palaamme perisuomalaiseen järjestykseen)
Jaajuu, huomenna minä lähden töihin ja mies jää kotiin - saas nähdä, mitä uutta huomenna...
Mervi
perjantai 15. helmikuuta 2013
Mikä tämä on?
Kiitos kommenteistanne. Kiva, että ymmärrätte. Hiukan olen jo päässyt "pahimmasta yli" ja palannut ajatuksissani normaaliin arkeen. Kävin lääkärissä, mutta kuten arvelinkin, asia ei selvinnyt. Odottelen siis....
Työviikko kului tosi nopeasti. Pääsin hyvin vähällä, kun minulla on nämä kaksi ihanaa "assistenttia" putiikissa. Pikku-Mervi tekee töitä kuin viimeistä päivää niinkuin sanotaan. Puolen vuoden harjoittelu päättyy helmikuun lopussa ja näyttää siltä, että Mervin intohimona on jättää vimpanpäälle siistit paikat jälkeensä.
Lissu on opiskellut myytäviä tuotteita, koska osallistuu myös myyntityöhön. Määrätietoisesti hän tekee muistiinpanoja ja tarkistaa, jos ei jotain tiedä tai ymmärrä. Lahjatavarapuoli onkin varmaan helpompi oppia, mutta käsityötarvikkeissa tarvitaan aika paljon tietoa, taitoa ja ideoita.
Vaativin kysymys lahjatavarapuolella on tämän tyyppinen "veljeni täyttää 70-vuotta ja pitäisi keksiä joku lahja". Siinä pitäisi hallita koko repertuaari, osata kysyä oikeat kysymykset ja viimein keksiä hyvä idea.
Käsityötarvikepuolella joutuu omat käsityötaidot koetukselle. Innostuksesta on myös hyötyä. Kiva fiilis tulee siitä, kun saa asiakkaan INNOSTETTUA yrittämään jotain uutta.
Viime aikoina meiltä onkin kysytty vaikka millaisia käsityötarvikkeita. Hardanger-lankoja olisi kaivattu tänään. Mietinkin, että onko putiikin alanimi "käsityöpuoti" liikaa lupaava, kun valikoima on kuitenkin hyvin rajattu. Tästä nouseekin ristiriita - toisaalta pohdin sitä, että pystynkö ylipäätään jatkamaan putiikin pitämistä ja toisaalta näen ison haasteen valikoiman lisäämisessä ja painopisteen siirtämisessä tarvikepuolelle. Osaisipa joku neuvoa!
Eilen minulta käytiin kysymässä tällaisen käsityötarvikkeen nimeä ja käyttötarkoitusta.
Metallisen osan päässä on "kuoppa", mutta ei näytä siltä että siellä olisi kierteet. Onko lukijoilla tietoa?
Pieni palkinto on luvassa sille, joka osaa kertoa, mikä työväline on kyseessä ja mihin ja miten sitä käytetään.
Olen monesti kertonutkin, että nautin suuresti työni sosiaalisesta puolesta. Tänään vakituinen asiakkaani tuli kauppaan ja minä iloisesti kysymään kuulumisia. Hätkähdin, kun hän oli niin "oudon" näköinen. Olin iloinen, että saimme pitkään olla kahden, jotta ystävä sai rauhassa kertoa puolisonsa kuolemasta. Toki olin tietoinen vakavasta sairaudesta ja nyt kertasimme vaihe vaiheelta sairauden nopean etenemisen ja tiistaisen poismenon. Tunnen oloni hyvin nöyräksi, kun minulle uskotaan niin iloiset kuin surullisetkin kuulumiset. Moni onkin ilmaissut ilonsa siitä, että on vielä kauppoja, jossa on AIKAA kuunnella. Niinhän se on. Jokainen meistä (kai?) tarvitsee toista ihmistä varsinkin silloin, kun on elämässä vaikeaa.
Mervi
Työviikko kului tosi nopeasti. Pääsin hyvin vähällä, kun minulla on nämä kaksi ihanaa "assistenttia" putiikissa. Pikku-Mervi tekee töitä kuin viimeistä päivää niinkuin sanotaan. Puolen vuoden harjoittelu päättyy helmikuun lopussa ja näyttää siltä, että Mervin intohimona on jättää vimpanpäälle siistit paikat jälkeensä.
Lissu on opiskellut myytäviä tuotteita, koska osallistuu myös myyntityöhön. Määrätietoisesti hän tekee muistiinpanoja ja tarkistaa, jos ei jotain tiedä tai ymmärrä. Lahjatavarapuoli onkin varmaan helpompi oppia, mutta käsityötarvikkeissa tarvitaan aika paljon tietoa, taitoa ja ideoita.
Vaativin kysymys lahjatavarapuolella on tämän tyyppinen "veljeni täyttää 70-vuotta ja pitäisi keksiä joku lahja". Siinä pitäisi hallita koko repertuaari, osata kysyä oikeat kysymykset ja viimein keksiä hyvä idea.
Käsityötarvikepuolella joutuu omat käsityötaidot koetukselle. Innostuksesta on myös hyötyä. Kiva fiilis tulee siitä, kun saa asiakkaan INNOSTETTUA yrittämään jotain uutta.
Viime aikoina meiltä onkin kysytty vaikka millaisia käsityötarvikkeita. Hardanger-lankoja olisi kaivattu tänään. Mietinkin, että onko putiikin alanimi "käsityöpuoti" liikaa lupaava, kun valikoima on kuitenkin hyvin rajattu. Tästä nouseekin ristiriita - toisaalta pohdin sitä, että pystynkö ylipäätään jatkamaan putiikin pitämistä ja toisaalta näen ison haasteen valikoiman lisäämisessä ja painopisteen siirtämisessä tarvikepuolelle. Osaisipa joku neuvoa!
Eilen minulta käytiin kysymässä tällaisen käsityötarvikkeen nimeä ja käyttötarkoitusta.
En muista tällaista koskaan nähneeni. Googlesta ei ollut apua.
Pieni palkinto on luvassa sille, joka osaa kertoa, mikä työväline on kyseessä ja mihin ja miten sitä käytetään.
Olen monesti kertonutkin, että nautin suuresti työni sosiaalisesta puolesta. Tänään vakituinen asiakkaani tuli kauppaan ja minä iloisesti kysymään kuulumisia. Hätkähdin, kun hän oli niin "oudon" näköinen. Olin iloinen, että saimme pitkään olla kahden, jotta ystävä sai rauhassa kertoa puolisonsa kuolemasta. Toki olin tietoinen vakavasta sairaudesta ja nyt kertasimme vaihe vaiheelta sairauden nopean etenemisen ja tiistaisen poismenon. Tunnen oloni hyvin nöyräksi, kun minulle uskotaan niin iloiset kuin surullisetkin kuulumiset. Moni onkin ilmaissut ilonsa siitä, että on vielä kauppoja, jossa on AIKAA kuunnella. Niinhän se on. Jokainen meistä (kai?) tarvitsee toista ihmistä varsinkin silloin, kun on elämässä vaikeaa.
Mervi
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Antakaa - please - uutta ajattelemista!
Kirjoitan tämän heti tuon epätoivoisen vuodatuksen perään. Ei kai kukaan viitsi tuollaisia valituksia (kovin usein ainakaan) lukea. Siispä pyydän teiltä PAREMPIA EHDOTUKSIA.
Olen aina luullut, ettei minulta kirjoittamisen aiheet lopu. Nämä blogikirjoitukseni lähtevät usein kuvista liikkeelle. Olen ottanut kameraan kuvia ja kirjoitan niistä. Nyt on kamera tyhjä, eikä päässänikään piileskele mitään kivoja kirjoittamisen aiheita. Jaa niin, mutta voihan sitä pitää taukoa, ei kai blogia kannata päivittää, jos ei ole mitään päivitettävää...?
Jos olet lukiessasi tätä blogiani jäänyt miettimään jotain yrityksen pitämiseen liittyvää asiaa, kerropa se. Tai jos olen selittänyt jonkun asian epäselvästi, tai kaipaat jostain lisätietoa. Tai muuten vaan joku asia kiinnostaa. Kerro! Mervi pyytää.
Olen aina luullut, ettei minulta kirjoittamisen aiheet lopu. Nämä blogikirjoitukseni lähtevät usein kuvista liikkeelle. Olen ottanut kameraan kuvia ja kirjoitan niistä. Nyt on kamera tyhjä, eikä päässänikään piileskele mitään kivoja kirjoittamisen aiheita. Jaa niin, mutta voihan sitä pitää taukoa, ei kai blogia kannata päivittää, jos ei ole mitään päivitettävää...?
Jos olet lukiessasi tätä blogiani jäänyt miettimään jotain yrityksen pitämiseen liittyvää asiaa, kerropa se. Tai jos olen selittänyt jonkun asian epäselvästi, tai kaipaat jostain lisätietoa. Tai muuten vaan joku asia kiinnostaa. Kerro! Mervi pyytää.
Tottuuko ajatukseen muutoksesta?
Tätä kirjoitusta ei pidä ottaa ihan todesta - kirjoitettu yöllä ja tiedättehän, yöllä kaikki näyttää vähän vielä kamalammalta. Aamulla sitten ihmettelee, että mikäs siinä nyt niin itketti?
Kuten olen kertonutkin, olen tavannut lääkärin röntgenlausuntoa. Vaikka en sitä ymmärrä, olen tehnyt omat päätelmäni (kyllä, vaarallista!) Nyt olen päätynyt pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Varmaankin lonkkaproteesini on tyhjän päällä ja joudutaan leikkaamaan uudelleen (tällä erää kolmatta kertaa) Olisi kohtuutonta yrittää enää pärjätä putiikkini kanssa. Myisin Pellavasydämen.
Aloin ajatella (kyllä, vaarallista!). Lähes rehellisesti mietin, millaista elämäni olisi ilman Pellavasydäntä. Pikkuhiljaa alitajunta alkoi tehdä töitä vastakkaiseen suuntaan, mitä normaalisti ajattelen. Entä jos se sittenkin olisikin helpompaa elämää? No, olis kai....
- saisin herätä aamulla ihan omia aikojani, ilman herätyskelloa
- jos on huono päivä, saisin olla sängyssä koko päivän
- jos ei pääse kävelemään, ei ole pakko, sitten istuu tai makaa
- voisi antautua kodin laittamiselle, sisustamiselle, leipomiselle jne.
- voisi "korvata" miehelle nämä vuodet, kun hän on joutunut passaamaan kaikessa
- voisi tehdä käsitöitä itselleen - vaatteita, sisustusjuttuja
- saisi pysymään huushollin järjestyksessä (ai miten niin?)
- voisin kuljeskella mielinmäärin kaupungilla, kirjastossa, kaupoissa, kirpputoreilla
jne. jne.jne....
Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin ajattelen.
Työpäivä oli hiukan työläs. Ei sunkaan vaan käynyt niin, että alkoi luovuttaminen?
Tiedättekö sen tunteen, kun joku jakso loppuu, eikä enää jaksa/halua siihen panostaa. Alkaa jo miettiä seuraavaa projektia...Erittäin vaarallista. Entäs jos ei se lopukaan, vaan täytyy kuitenkin löytää innostuksen kipinä uudelleen?
No, saattoi tuo innostuksen puute johtua muustakin. Vaikka Mervi-apulaiseni olikin laittanut työhuoneen hurjan siistiksi, ihanaa - silti tunsin epätoivoa kaiken roinan ja epäjärjestyksen keskellä. Jotenkin sellainen "apua, mä en selviä tästä" - fiilis.
Ja kuitenkin rakastan työtäni ja vielä on niin paljon ideoita, joita en ole päässyt/ehtinyt toteuttaa. En haluaisi luovuttaa vielä. Nyt on varmaankin viisasta varoa suuntautumasta kumpaankaan vaihtoehtoon liikaa, vaan siirtää päätöksentekoa siihen kun tietää mitä oikeasti on tulossa?
Huomenna menen tavallisen terveyskeskuslääkärin luo. Enpä usko, että hän osaa vastata kysymyksiini. Tuskin kukaan muu kuin leikannut lääkäri osaa "avata" röntgentuloksia. Ei mutta ajatelkaa noita kirurgeja: tämäkin minut leikannut lääkäri - joka kerta, kun näkee minut, näkeekin silmissään sen auki leikatun lonkan . Hän muistaa, miltä se näytti, mitä siellä oli ja mitä siellä tehtiin. Yök! Toki se on ylellistä, että joka kerta tapaa saman lääkärin, joka oikeasti tietää, mitä on tehty.
Pidän huomenna vapaapäivän. Täysi työviikko - tiistaista lauantaihin - on minulle vähän liikaa. Ottaen huomioon että olen täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mervi
Kuten olen kertonutkin, olen tavannut lääkärin röntgenlausuntoa. Vaikka en sitä ymmärrä, olen tehnyt omat päätelmäni (kyllä, vaarallista!) Nyt olen päätynyt pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Varmaankin lonkkaproteesini on tyhjän päällä ja joudutaan leikkaamaan uudelleen (tällä erää kolmatta kertaa) Olisi kohtuutonta yrittää enää pärjätä putiikkini kanssa. Myisin Pellavasydämen.
Aloin ajatella (kyllä, vaarallista!). Lähes rehellisesti mietin, millaista elämäni olisi ilman Pellavasydäntä. Pikkuhiljaa alitajunta alkoi tehdä töitä vastakkaiseen suuntaan, mitä normaalisti ajattelen. Entä jos se sittenkin olisikin helpompaa elämää? No, olis kai....
- saisin herätä aamulla ihan omia aikojani, ilman herätyskelloa
- jos on huono päivä, saisin olla sängyssä koko päivän
- jos ei pääse kävelemään, ei ole pakko, sitten istuu tai makaa
- voisi antautua kodin laittamiselle, sisustamiselle, leipomiselle jne.
- voisi "korvata" miehelle nämä vuodet, kun hän on joutunut passaamaan kaikessa
- voisi tehdä käsitöitä itselleen - vaatteita, sisustusjuttuja
- saisi pysymään huushollin järjestyksessä (ai miten niin?)
- voisin kuljeskella mielinmäärin kaupungilla, kirjastossa, kaupoissa, kirpputoreilla
jne. jne.jne....
Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin ajattelen.
Työpäivä oli hiukan työläs. Ei sunkaan vaan käynyt niin, että alkoi luovuttaminen?
Tiedättekö sen tunteen, kun joku jakso loppuu, eikä enää jaksa/halua siihen panostaa. Alkaa jo miettiä seuraavaa projektia...Erittäin vaarallista. Entäs jos ei se lopukaan, vaan täytyy kuitenkin löytää innostuksen kipinä uudelleen?
No, saattoi tuo innostuksen puute johtua muustakin. Vaikka Mervi-apulaiseni olikin laittanut työhuoneen hurjan siistiksi, ihanaa - silti tunsin epätoivoa kaiken roinan ja epäjärjestyksen keskellä. Jotenkin sellainen "apua, mä en selviä tästä" - fiilis.
Ja kuitenkin rakastan työtäni ja vielä on niin paljon ideoita, joita en ole päässyt/ehtinyt toteuttaa. En haluaisi luovuttaa vielä. Nyt on varmaankin viisasta varoa suuntautumasta kumpaankaan vaihtoehtoon liikaa, vaan siirtää päätöksentekoa siihen kun tietää mitä oikeasti on tulossa?
Huomenna menen tavallisen terveyskeskuslääkärin luo. Enpä usko, että hän osaa vastata kysymyksiini. Tuskin kukaan muu kuin leikannut lääkäri osaa "avata" röntgentuloksia. Ei mutta ajatelkaa noita kirurgeja: tämäkin minut leikannut lääkäri - joka kerta, kun näkee minut, näkeekin silmissään sen auki leikatun lonkan . Hän muistaa, miltä se näytti, mitä siellä oli ja mitä siellä tehtiin. Yök! Toki se on ylellistä, että joka kerta tapaa saman lääkärin, joka oikeasti tietää, mitä on tehty.
Pidän huomenna vapaapäivän. Täysi työviikko - tiistaista lauantaihin - on minulle vähän liikaa. Ottaen huomioon että olen täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mervi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)