Intohimona käsityöt

lauantai 23. tammikuuta 2016

Nätisti

Tahtoisin ojentaa asiakkaalle ostamansa tuotteet nätisti pakattuina. Alunperin, firmaa perustaessani, tein päätöksen, etten ollenkaan hanki muovipusseja. Tästä olen kuitenkin luistanut, sillä joissain tapauksessa se on kuitenkin paperikassia parempi vaihtoehto. Suosin kuitenkin paperikassia.

Pellavasydämessä lahjaksi ostetut tuotteet paketoidaan ilmaiseksi. Usein asiakkaalla on kiire ja tuntuukin, ettei siihen paketointiin saisi kuluttaa aikaa. Silloin nopein vaihtoehto on paperipussi kiinnitettynä niinirusetilla.

Sitäkin hauskempaa on, kun tilaustyölle on aikaa suunnitella pakkaus. Tällaisen lahjapakkauksen tein vauvan neulesetille:




 Söpö ja niin Pellavasydämen näköinen.

Usein ihmettelen itseäni. Yksi ihmettelyn aihe on se, että mihin ihmeeseen minulla on aina kiire.
Aamulla on niin kiire, ettei ehdi itseänsä laittaa nätiksi, illalla on kiire, ettei ehdi koppurankuivaa ihoansa rasvata, papereita ei ehdi mapittaa, tarvikkeita ei ehdi laittaa paikalleen, ei ole aikaa kirjoittaa selvästi ja nätisti, vaan muistiinpanot on käsittämättömiä harakanvarpaita kummallisissa paperinpaloissa jne... Tosiasia on, että ainainen kiire on tekosyy ja aiheuttaa entistä enemmän ajan tuhlaantumista.

Pakkaamisesta puhuttaessa olematon "kiire" aiheuttaa pohjanoteerauksen postittamisissa. Siinä, jos missä, pitäisi olla aikaa pakata tilaustyö nätisti. Miten usein itse olenkaan ihastellut saamaani postia, johon on "uhrattu" aikaa. Miksi minä en tee samoin?

Pellavasydämen Mervi



perjantai 22. tammikuuta 2016

Vauvalle tumput ja tillukkaat

Meillä kotona sanottiin tumput ja tillukkaat. Yritän silti putiikissa puhua lapasista ja villasukista. Olen kuullut myös vanttuista, rasoista ja jopa räsyistä. Mitä sanaa sinä käytät?

Asiakas tuli etsimään vauvalahjaksi tumput ja tillukkaat. Kerroin, että nykyään vauvan värit ovat harmaa, luonnonvalkoinen, beessi ja ruskea. Harva neuloo vaaleanpunaista tai -sinistä ja vielä harvempi keltaista tai vihreää.

Minulla on jonkin verran myynnissä Katian lankoja, vaikka ne hinnaltaan ovatkin hiukkasen arvokkaampia. Mutta kyllä on laatukin luotettava.  Valitsin mainitsemaani tilaustyöhön Katian Merino Babyn. Olin jo aiemmin neulonut miehen pipon vastaavasta, mutta paksummasta Katian Merino Sportista. Tykkäsin siitä valtavasti.

Tällainen söpöys-setti siitä sitten tuli. Tumput olen neulonut kämmenosastaan kaksinkertaiseksi. Poimin resorin yläpäästä (sisäpuolelta) silmukat ja neuloin hippasen pienemmän sisätumpun. Nythän niitä voi pitää kumminpäin tahansa. Peukkua en laittanut, koska tulevat vielä syntymättömälle vauvalle.




Vaikka ne noin pikkuruiset ovatkin, menee neulomiseen kuitenkin aikaa. Missään tapauksessa tällaisten tuotteiden myyminen ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa, mutta hyvästä langasta neulominen on kivaa ja eihän kivasta tekemisestä tarvitsekaan palkkaa saada....? Niinno, mielenkiintoista olisi lukea, paljonko sinä olisit valmis maksamaan tällaisesta lahjasta?

Olisipa mukava löytää tälle setille joku kiva lahjarasia. Lähdenpä koluamaan kaappeja.... mikä tarkoittaa, että kohta on avustajalle siivottavaa!

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Nohöh!

Syyksi ei riitä nämä pakkaset sille, että palelen niin hirveästi. Olen tästä jo sydämeni teille vuodattanutkin. Viime yönäkin nukuin neljän peiton alla, kun en ole vielä sitä untuvapeitettä hankkinut. Iho on äärettömän kuiva ja aineenvaihdunta lähes pysähtynyt. Eli kaikki oireet viittaavat kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Kävin laboratoriokokeissa ja äsken minulle soitettiin tuloksista. Eikä, mulla onkin liikatoimintaa! (Onneksi tein vielä kerran oikoluvun - tässä nimittäin luki "mulla onkin liiketoimintaa" Tottahan sekin) Himpun verran, mutta kuitenkin.

Tsh oli minulla 0,13 kun sen pitäisi olla yli 0,3
T4V oli 23,1 Sen pitäisi olla alle 22.

Sen sijaan että kuvittelin jo omatoimisesti uskaltavani LISÄTÄ lääkitystä (en kuitenkaan onneksi niin tehnyt) minun pitääkin VÄHENTÄÄ sitä.  Olen ottanut 2 pilleriä päivässä, nyt ohje on 2-3 kertaa viikossa 1,5 ja muulloin 2.

Tästäkin on joku lukija minulle huomauttanut ja nyt myös hoitaja puhelimessa: Thyroxin pitää ottaa ennen muita lääkkeitä tai syömistä. Eli yöpöydälle vesilasi ja pillerit. Eihän sitä todellakaan tiedä, jos lääkkeillä on jotain yhteisvaikutuksia niin, ettei thyroxin teekään tehtäväänsä.

Aion tehdä saamieni ohjeiden mukaan ja mennä myös kontrolliin 3 kk:n kuluttua.

Toinen vaiva on närästys, joka on tullut laihdutusleikkauksen jälkeen. Yleensä ohjeeksi annetaan syödä 3 kk Somacia. Minä joudun vielä kahden vuoden jälkeenkin syömään vahvennettua annosta, 40 mg. Jos vähääkään myöhästelen lääkkeen otosta, on koko päivä pilalla hirveän närästyksen vuoksi. Tuttavan suosituksesta pyysin vaihtamaan lääkkeen toisen nimiseksi - olikohan se Nexium?

Nämä on kuitenkin pikkuvaivoja ja lääkkeillä korjattavia. Tai sitten ylimääräisillä kerroksilla vaatteita.... Sitten vasta saa valittaa, kun on hengenvaarasta kysymys.

En löydä minkäänlaista aasinsiltaa, miten tähän voisi liittää käsitöihin liittyviä kuvia, joten liitän täysin asiaan liittymättömiä. Tässä kaksi kehyskukkaroa (= nipsukukkaroa) joita tein kokeillakseni Hemlinen tekstiililiimaa. Hmmm.... en ole varma, onko yhtä hyvää kuin Gutermannin vastaava, mutta ainakin se on halvempaa.

Harmillisen isoja heppoja tuossa kankaassa - tahtoo jäädä joko pää tai kaviot pois.





Näissä kehyksissä olisi ompelemista varten reiät. Liitin kankaat kuitenkin liimalla ja meinaan vähän puristellakin noita kehyksiä piukempaan. JOS OLISIN oikein viitseliäs, saattaisin tehdä ompelun jollain koristelangalla, mutta kun se ei ole välttämätöntä, niin tod.näk. jää tekemättä.

Pellavasydämen Mervi



tiistai 19. tammikuuta 2016

Tuubihuivin ompeleminen

Aiemmin jo näytin Alize -langasta neulomaani huivia täällä. Tänään ompelin huivin päät yhteen eli valmistin tuubihuivin. Yhdestä kerästä tuli juuri sopiva kieppi, jonka saa kaksinkerroin kaulan ympärille.

Mietin, miten ompelen päät yhteen ja muistin tavan, jossa lanka ei kulje "sauman" yli:






Jälki on molemmin puolin oikein siisti:



 Olen oikein tyytyväinen tähän huiviin:


Seuraavaksi haluaisin tehdä samasta langasta jokun pitsihuivin. Osaisinpa vaan valita mallin, joka ei ihan hirveän työläs olisi...

Pellavasydämen Mervi


maanantai 18. tammikuuta 2016

Magneettikuvaa jälleen

Alkuvuodesta minulla on monta poliklinikkakäyntiä tai tutkimusta. Milloin minkäkin asian vuoksi. Tänään ajoin Tyksiin viimeksi leikatun lonkan magneettikuvaukseen.

Että oli hankala keli aamulla! Jouduin lähtemään jo ennen ylösnousua, mikä minulla tarkoittaa vasta n. klo 9.30. Pimeässä siis harjoittelin tämän talven ensimmäistä talvikeliajoa. Prikulleen ajallaan olin perillä ja pääsin heti sisälle. Olivat kuulemma jo odotelleet, kun kaikki muut ennen minua olivat peruneet aikansa.

Kuvaus oli ohi viidessä minuutissa. Enää se ei ollenkaan hämmentänyt - se lieriöön joutuminen.

Takaisin tullessa poikkesin kudetukussa ja nyt onkin auton peräloosteri täynnä matonkudetta ja vähän virkkauslankaakin.

Lääkäri soittaa kuvauksen tuloksesta. En tiedä, mitä odottaa. Nyt vaan on käynyt niin, ettei SE LONKKA enää juuri kipeä olekaan, vaan nyt on TOINEN LONKKA. Autolla ajo oli loppumatkasta tosi tuskaisaa.

En tiedä, missä kivun alkuperä on, mutta lonkassa se tuntuu ja siitä kipu sädehtii polven taitse nilkkaan. Kun hieron pohjetta, tunnen kivistävän kohdan, joka menee poikki sääriluun ulkoreunalta sisäreunaan. Mikähän siellä menee - lihas, jänne vai hermo?

Tutkin iskiashermotusta. Muuten sopii oireisiini, mutta kivun pitäisi tuntua jalan takapuolella. Minulla se on selkeästi säären etupuolella. Hmmmm... 


Näillä mennään. Tästä alkaa minun viikkoni. Vaikka kyllä tänäänkin kävi asiakkaita ovikelloa soittelemassa, mutta minä vaan olin vähän toistaitoinen, kun en saanut aamulla nukkua. Huomenna sitten tulee avustaja tyhjentämään auton ja Katariina kanssani tekemään... inventaariota.

Pellavasydämen Mervi

torstai 14. tammikuuta 2016

Metsätonttu tai kotitonttu?

Joulun aikoihin eräs asiakkaistani toi minulle lahjaksi huovuttamansa tontun. 
Tämä on joulutonttu lahjapuuhissaan:




Olin jo pakannut tämän jouluisen tontun odottamaan uutta joulua, kun putiikkiin tuli asiakas, joka etsi kotitonttua. Sattumoisin sitten kaivoin tämän näytille ja asiakas tietysti ihastui!
 Hän halusi kylläkin erivärisen.

Aika hauska tuli tästäkin.
Tulee kuulemma lahjaksi 80-vuotiaalle sisarelleen ja sijoitetaan kesämökille.
 






 Nämä "rumat" tikkaat on talon kellarista löytyneet ja sittemmin yläkertaan siirretty. Putiikkiin ne eivät oikein mahtuneet ja odottelevat nyt minun konttorissani loppusijoituspaikkaa. Toisaalta tämän tästä pitää kiivetä ylähyllyiltä jotain ottamaan, joten ovat ihan tarpeellisetkin.

Ja aivan mainion kuvauspaikan sain tästä. Vaaleaa verhoa vasten on hyvä kuvata tuotteita.


Lisää erinimisiä tonttuja saisi, kun vaihtelisi tuota rekvisiittaa, mitä tonttu käsissään pitelee. Olisi aika hauska tehdä poikatonttu, jolla olisi kirves tai saha ja polttopuita käsissään. Tai pieni kattila tai...

Käytin tähän työhön Fritidsgarn -lankaa.Tonttu valmistetaan neulomalla tuollainen suippo pötkö ja se huovutetaan pesukoneessa.
Kädet tehdään myös yhtenä pötkönä ja liitetään vartaloon huovuttamisen jälkeen.
Nenä neulotaan erikseen ja kiinitetään ennen huovuttamista.
Hauskin vaihe on tietysti tuo somistaminen: silmät, hiukset, essu, sukankudin...
Täytin tontun vanulla ja istutin sen puupyörylän päälle. Pyörylän halkaisija on 10 cm, korkeus 1cm ja kiinnitin sen kuumaliimala "hameen" helmoihin. 

Pellavasydämen Mervi






keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kaunista ja hyödyllistä

Tänään vessaa pestessäni havaitsin, että en ole kaikkia ostoksiani esitellytkään. Pienenpieni, mutta kaunis ja tarpeellinen on saippua-alusta, jonka ostin käsityömessuilta Tampereelta. Se on keramiikkaa ja harmaana sen ostin, mutta kyllä se ennemminkin vihertävältä näyttää.


Pitsivaihe on elämässäni ollutta ja mennyttä, mutta pieninä annoksina kelpaa. Toisekseen käytän yleensä nestesaippuaa, mutta kun muutossa löytyi paljon palasaippuoita, toki nuukana ihmisenä käytän ne loppuun.


Sitten on toinen "hankinta" joka ei ole kaunis mistään paikasta, mutta sitäkin hyödyllisempi. Eikä tämä ole edes oma, vaan lainassa. Koska olen lonkkavammainen, tavallisen korkuisen pöntön käyttäminen on tuskaa. Remontissa meille hankittiinkin siis korotettu pönttö, mutta sen lisäksi tarvitsen  vielä käsinojat. Tämä hökötys on lainassa terveyskeskuksen apuvälinelaanamosta ja saan pitää sitä vaikka lopun ikääni.

Suosittelen tällaista jokaiselle, jolla on hankaluuksia istuutumisessa tai ylösnousemisessa! Moni mummo ja pappakin hyötyisi korotuksesta, mutta aina ei tiedetä tai kehdata kysellä. Helpottaa elämää kummasti.



Aiemmin meillä oli varapaperirullat virkatussa telineessä, mutta se on nykyisellään vääränvärinen ja sitäpaitsi pitsinen, joten jouti pois. Kekkasin nämä autonrengasmateriaalista valmistetut kierrätyskorit, joille ei aiemmin ole paikkaa löytynyt. Nyt tämä yksi ainakin pääsi käyttöön. Aivan oiva tässä tarkoituksessa: kosteuden kestävä ja pestävä.


Näin se menee: kauneudesta joutuu välillä tinkimään, mutta toisaalta sitä voi viljellä hyvinkin pienissä yksityiskohdissa.

Mervi