Intohimona käsityöt

tiistai 15. toukokuuta 2018

Unisieppari

Taidan olla vähän myöhässä askarteluni kanssa. Saattaa olla, että nämä unisiepparit on jo menneen talven lumia. En ole ollenkaan tutustunut taustalla olevaan filosofiaan. Enkä näe koskaan painajaisia. Olisiko muuten se suojellut, etten koskaan, ikinä, milloinkaan katso televisiosta yhtään murha-, kummitus-, scifi- tai kauhujuttuja. Eipä siltä, uutiset ovat monesti pahinta tosikauhua.

Minulle unisieppari on pelkästään kaunis koriste.
Ja minä, kun muutkin....


Olin virkannut sisuksen ja yritin lopputyön tehdä toimiston pöydällä - keskellä kaiken muun työn


Koska olen impulsiivinen käsityöläinen, en ehtynyt innostuksen puuskassani etsiä ohjetta, mutta pöydältä kiskaisin liinan, joka oli just sopivan kokoinen. Mutta lanka oli eripaksuinen eikä siitä tullut mitään. Liian monimutkainen malli se.

Keksin siis mallin omasta päästäni. Suuri virhemahdollisuus, mutta minäpä onnistuin! Jälkeenpäin tajusin, että minullahan on iso laatikollinen valmiita pöyhtäliinoja ja muutama niistä olisi ollut käden ulottuvillakin, mutta eihan kukaan tee oranssia unisiepparia, eihän?


Seuraava haaste oli sulkien/höyhenien löytäminen. Sattumoisin tärppäsi facebookin paikallisella annetaan-palstalla. Sain pussillisen undulaatin sulkia. Niin kauniita että!


Ompelijani Arja oli jo siepparin tehnyt ja hänen vinkeillään sijoittelin sulat. Kiinnitin ne puuvillalankaan - siihen samaan, millä virkkasin pitsinkin. Puuhelmillä saa piiloon kiinnityskohdan pienen liimatipan avustuksella.






Aika usein unisieppareissa on ison renkaan alapuolella yksi tai kolme pientä rengasta. 
Saa nähdä, jos vielä sellaisenkin väsään?

 On se vaan niin kaunis.

Pellavasydämen Mervi








lauantai 12. toukokuuta 2018

Tuleeko kesäpipo?

Vain muutama viikkoa sitten sää oli aivan toinen. Oli vielä kylmää, hyytävän kylmää täällä meren äärellä. Asiakas kysyi "kesäistä pipoa" puuvillalangasta. Ei ollut yhtään semmoista tarjolla. Aloin kehitellä ajatusta. NYT ajattelisin asiaa aivan toisin. Näillä helteillä mitään pipoa päähän. Kukaan?


Puuvillalankoja meiltä tok ilöytyy joka lähtöön. Joku on ollut taas aivan ylipursuavan innokas ostamaan valikoimaa, jota kuitenkin myydään  vain muutama kuukausi....


Valitsin edullisimman puuvillalangan. Ja harmaan - tietysti. Katian Mali, jota ohjeen mukaan neulotaan 4-4,5 puikoilla. Varmaan (?) aikalailla sellaiset käteeni osui.  Persoonaani kuuluu tietty spontaanius - jaa ei, se on kuitenkin väärä sana ja koskee vain käsitöitä. En malta lähteä etsimään ohjetta, vaan teen joko vanhasta muistista tai sitten omasta päästä. Ja omasta päästä kun teen pipoa, siitä tulee keskivertoasiakkaalle iso, sillä oma päänympärykseni on reilu 60 cm.

Resori tietysti ensin, sitten pelkkää sileää neuletta. Mutta entäs päälaen kavennukset? Mielessäni näin sellaisen yksinkertaisiman mallin, jossa kaventamatta vedetään silmukat yhteen. Semmoinen ryppy. Mutta en sitten kuitenkaan sellaista, vaan aloin summanmutikassa kaventelemaan.


Pipon tekemisessä minulla on pieni puikkoprobleema. Haluaisin neuloa pyöröpuikoilla ja meillä toki on valikoimaa runsaasti. On 40  cm, 50cm ja 60 cm pitkiä tai vastaavat vaihtopäillä. Mutta kun en ollenkaan tykkää/pysty neulomaan semmoisilla pätkäpuikoilla. Ja sellaiset lyhyet väistämättä on 40 ja 50 cm pitkissä, koska tavismittaisilla ei "mahdu" neulomaan. Saattaa olla, että käteeni osui vähän liian paksut puikot, kun lopputulos on aika harvaa, eikä oikein tasaistakaan. Mutta olkoon niin, että se kuuluu tällaiseen rouheahkoon pipoon...

Tässä päätin, että neulon tasona ja neulon sauman jälkeenpäin. 


Enkä jaksanut/viitsinyt edes laskea, miten tiuhaan kavennuksia tekisin, joten ensimmäiset kerrokset meni purkuun. Eikä se vielä laskunkaan jälkeen ihan tasan mennyt - huihai! Lopputulemana aika suippo...Yleensä, aina, teen pipon kavennukset neljässä tai  viidessä tai kuudessa kohtaa, miten nyt sattuukin silmukat "täsmäämään". Samassa kavennuskohdassa teen kaksiyhteen -kavannuksen ja ylivetokavennuksen.

Sitten kävi, niinkuin luvattoman usein käy: ei huvittanutkaan tehdä loppuun. (Näissä kuvissa keskeneräisyyttä ei huomaa, koska näköjään jätin kuvatessa ompelemattoman sauman piiloon).

Ja nyt, kun katselen työtä - kuka edes tarvii...ei näillä keleillä ainakaan.


Mutta kolmanneksi kun ajattelen, mikään ei ole niin vastenmielistä, kuin löytää valehtelematta kymmenkunta muovipussukkaa piilotettuna sinnetänne, sisältönään keskeneräisiä töitä, mitä ei edes muista olevankaan. Eikä aina edes tiedä, mikä oli ajatus aloittaessa. Olen yrittänyt järjestellä niitä kausien mukaan. Nyt otan esille kesäiset virkkaukset ja YRITÄN saada ne valmiiksi tai sitten puran. Talviset saan hyvillä mielin jättää sinne missä olivatkin, piilopaikkaansa.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Niin totta sekin.

Mitäs sanot, kannattaako tuota edes valmiiksi tehdä?

Pellavasydämen Mervi

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Ei tullut keinutuolinmattoa, tuli tyyny

Yritän tehdä kaikista meille myyntiin tulevista langoista jotain. On paljon helpompi hahmottaa, millaista jälkeä langasta tulee, kun näkee sen tuotteena. Jo jokin aika sitten meille tuli Lankavalta tällaista "nyppylankaa". Vähän samanlaista kuin LP-kude, mutta ohuempaa. Muistatteko ne kamalan painavat rahkamatot muutaman vuosikymmenen takaa?

Mielessäni oli keinutuolinmatto, koska olen sellaisen joskus virkannut LP-kuteesta. Muistelen, että siitä tuli paksu, jämäkkä ja hyvin paikoillaan pysyvä.

Otin paksun virkkuukoukun (nro 10) ja aloitin suurin toivein. Aika raskasta. Sitä paitsi lanka näytti hupenevan ja hyvin pian tajusin, ettei yhdestä pötikästä pitkälle pötkitä.



Kivoja värivaihtoehtoja. 



Lopputuloksena sain tällaisen neliön, 50 cm x 50 cm. Lopetin tähän, koska muutin suunnitelmia ja ajattelinkin tehdä ison tyynyn. Jos saan siitä oikein tymäkän, kävisi se ehkä lattiatyynyksi?



Lähempää tarkasteltuna tulos näyttää, kuin siinä olisi kimalletta, mutta ei. Nuo valkoiset hiutaleet tulee langan loimesta.


Tämän verran kerästä jäi. Koska minulla oli vain yksi kerä kutakin väriä, en voinut keinutuolin mattoa tehdä. Hmm... Paljonkohan kudetta oisi mennyt?

Kävin punnitsemassa valmiin työn: tähän neliöön meni 600 g ja jäljelle jäi 600 g, mitä hämmästelin, kun näyttää niin pieneltä. Koko kerässä on 1,2 kg kudetta. Näin ollen 2 metriä pitkään ja 50 cm leveään keinutuolinmattoon olisi mennyt 4 x 600 grammaa eli 2 pötikkää. Ei paha.


Voin suositella tätä kudetta paksuihin tuotteisiin. Kangaspuissa kudottuun mattoon kyllä, virkattuun ehkä ei. Tuolin, sohvan ja keinutuolin päällisiin....Kissat tykkäisi varmaan kynsiä?

Oletko tutustunut tähän Frotee, Loopy craft yarn - lankaan?

Pellavasydämen Mervi


tiistai 8. toukokuuta 2018

Kesävaatteet

Ajattelin lähteväni vaateostoksille. Jotain kivaa kesäistä olisi saatava! 

Ostaa, Kaupankäynti, Kuluttajien, Muoti
Järki sanoo, että ensin pitää tarkistaa vanhat, jo olemassaolevat. Tänään siis haettiin talvivarastosta kesävaatelaatikot. Moni ihmettelee, että miksi laitan kesävaatteet talveksi pois ja päinvastoin. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki eivät mahdu pieneen kaappiini. Enkä käytä lyhythihaisia puseroita talvella - minä ikuinen palelija.


Avustajan kanssa siis tyhjensimme laatikot ja ripustimme ryppyiset vaatteet kaappiin. Joka kerta se sama reaktio - ei mitään kivaa. Kaikki edellisvuotiset tuntuu nuhjuisilta. Eikä siinä kaikki, suuri osa on jo menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta kun mitään ei voi heittää hukkaan, jos kuitenkin... Sattumalta paikalle osui siskoni, joka uskaltaa sanoa minulle mitä ajattelee. "So last season" kuulin tämän tästä. Ai miten niin keltaista ulkoilutakkia ei enää voi pitää? Kuulemma justjajust lenkillä, muttei muuten. Enkä ole sitä edes montaa kertaa pitänyt (just sen takia, että on keltainen) Plääh!

Kuinka moni teistä säästää LIIAN PIENET vaatteet? Siltä varalta, että jos jokus mahtuu.... No minä. Eikä suotta, tänä kesänä olen 15 kg pienempi kuin viime kesänä. Tavoitevaatteita pitää olla. Niitä, mitä sovitella, jos muutama kilo on tippunut.

Ps. Etsin arkistoistani tiettyä kuvaa ja huonon arkistoinnin vuoksi jouduin käymään läpi kaikki blogin kuvat 10 vuoden ajalta. Olipa hauska homma! Niin vaihtuivat läskien määrä kuin hiusten mallikin. Vaatteet sensijaan taisivat olla samat? Oikeasti. Kuvassa, joka otettiin putiikkia perustettaessa, minulla on sama pusero, mikä on  vieläkin käytössä!





 Avustaja-parka valitti kesken kaiken, ettei saa enää yhtään henkaria mahtumaan.

Seuraava projekti on käydä vielä kerran nämä läpi ja laittaa pois mahdollisimman paljon. Eikä yhtään vaatetta saa ostaa, harmi. Ei silti, kyllä kulutan tosi  vähän. Kaupoissa en enää kiertele, kun en jaksa edes yhtä reissua. 

Onko siellä lukijoissa ketään toista yhtä huonoa "konmarittajaa". Konmaritushan tarkoittaa sitä, että jokaisen tavaran kohdalla mietitään "tuottaako tämä iloa". Kyllä kaappiin meni iloatuottamattomiakin vaatteita, mutta kun niin hyviä vielä...

Mervi


maanantai 7. toukokuuta 2018

Mitä blogia seuraisin?

Aloittaessani blogien lukemisen minulla oli tapana kirjautua mukavan blogin lukijaksi. Olen ymmärtänyt, että tämä mahdollisuus on ainakin Bloggerista kokonaan poistunut. Kesti aikansa, että huomasin oman blogini tilastoissa kohdan "lukemisto", jossa noita mieluisia edelleen oli. Mutta aika ajoin huomaan, etten ole erikseen käynyt siellä kurkkaamassa. Niinpä moni vanha tuttu kiva blogi on painunut unholaan. Toki kerään mieluisia luettavia myös tavalliseksi kirjanmerkiksi: lifestyle, käsityöt, sisustaminen...

Yksi yhteisö, mistä käyn bongaamassa uusia blogeja, on Blogit.fi. En varmaan olisi tuonne eksynyt, jollei sieltä kautta olisi lukijoita tullut minun blogiini.

On toki kiva seurata, miten blogini menestyy. Tuolla mainitsemallani sivustolla - sen käsityöblogeissa - Pellavasydämen sijoitus on 13. Edit: Sijoitukset päivitetään maanantaisin ja illalla PELLAVASYDÄMEN sijoitus oli noussut huimasti, ollen nyt 6. Näköjään 24 lukijaa on klikannut seuraavansa Pellavasydämen blogia. Jos sinulla ei ole mieluista paikkaa, mistä löytää eri alojen blogeja, kirjaudu Blogit.fi - sivustolle ja näet uusimmat postaukset, uusimmat blogit ja voit löytää myös jotain ihan uutta.

En ole tainnut mainita, että tätä Pellavasydän -blogia on käynyt klikkaamassa jo 1,079,054 netissä seikkailijaa. Siis yli MILJOONA! Huikeaa! Eivät kaikki tokikaan ole vartavasten tulleet lukemaan, ja milloin mitä kummallisemmat hakusanat ohjaavat minunkin blogiini googlen kautta.

Yritin tässä eilispäivänä saada uudelleen toimimaan Google Analytics - seurantaohjelmaa, mutta enhän minä osannut. Tyyliin "klikataan tosta, laitetaan silmät kiinni ja katsotaan mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään". Täytyy pyytää tytärtä avuksi ennen kuin saan koko tietokoneen ja sen sisällön tuhannensolmuun. Olisi vaan ollut kiva jälleen nähdä, mistä lukijani tulevat, kuinka kauan viipyvät vai sujahtavatko saman tien muualle.
Vielä tuosta blogit.fi - sivustosta: se on kuin näyteikkuna sisältöön. Mitä mielenkiintoisampi otsikko, sitä varmemmin lukija pysähtyy. Huomasin, että edellinen postaukseni "yksityisyyttäni on loukattu" toi paljon lukijoita. Ehkä otsikko oli vähän provosoivasti kirjoitettu?

Blogien esittelysivulla näkyy yksi kuva, otsikko ja pieni pätkä tekstiä. Sen perusteella valitsen, onko blogi minulle mieluinen. Tästä aasinsiltana muutama kuva meidän näyteikkunasta. Teemana vappu. Siis noi lankakerät roikkumassa merkkaavat niinku vappupalloja. Muutoin ikkuna on peitetty erilaisin tyynyin.



Näyteikkunoista sain omakohtaisen kokemuksen, kun tässä hetkellisesti aloin käydä lenkillä. Juu-uh! Jaksoin kävellä keskustan liikkeisiin asti. Tuli nähdyksi tämän kaupungin kaikki näyteikkunat. Kun kävelee monta kertaa samaa reittiä, toivoisi niin, että yrittäjä olisi vaihtanut ikkunan sisällön. Vaihdanko itsekään tarpeeksi usein?


Tässä myös yksi "näyteikkuna". Olemme huomanneet tämän hyväksi tavaksi "noukkia" ohikulkija peremmälle.

Ps. Olen käynyt tekstauskurssilla, mutta en tiedä, näkyykö se missään? Opin sen periaatteen, että ammattilainenkin saa tehdä apuviivat ja lyijykynähahmotelmat. Amatööri siis ainakin. Ja ettei mainoksen tekemisen tarvitse tapahtua nopeasti, intuitiolla. Sitä voi harkita, harjoitella ja käyttää aikaa....

Pellavasydämen Mervi



lauantai 5. toukokuuta 2018

Yksityisyyttäni on loukattu


Tämä nykyinen kotimme/putiikkini on entinen kunnan omistama neuvola. Nyt siis koko rakennus on meidän omistuksessa ja käytössä. Se vaan ei ilmeisesti ole kaikille selvää. Ei ole ensimmäinen kerta, kun pihaamme käytetään kuin yleistä aluetta.

Näiden neljän vuoden aikana, kun olemme tässä keskellä kaupunkia olevassa kodissamme asuneet, on jo usean kerran pihassamme vierailtu kutsumatta. Milloin on käyty kukkasia riepottelemassa, pöytäryhmän äärellä aterioimassa ja roskaamassa tai auton irtain varastamassa. 

Aikoinaan pyysin miestäni poistamaan pihalta kyltin "yksityisalue" kun ajattelin, etteivät putiikin asiakkaat uskalla ajaa pihaan. Nyt sitä taas kaivattaisiin. Kun muutimme tähän, oli lähes jokapäiväistä, että pihassa oli polkupyöriä parkkeerattuna. Vuosien ajan on ollut tapana jättää pyörä neuvolan pihaan, kun on menty kartsalle. Tässä ne kai olivat turvassa. Useamman pyörän mieheni siirsi kadun varteen, ennen kuin tieto meni perille. Tässä ei enää paikoituspalvelu pelaa!



Mieheni on asentanut valvontakameran putiikin oven tienoille ja se kuvaa pihaan saapuvia. Tästä on asianmukainen ilmoitus aitaan kiinnitettynä. Lisäksi pimeällä syttyy lähestymisvalo. Mutta ei nämäkään riitä!

Viime viikonloppuna puolen yön aikaan mieheni heräsi outoihin ääniin, muttei kuitenkaan noussut ylös. Aamulla selvisi, että pihaan oli ajanut mopo, jonka kyydissä oli kaksi nuorta. Suuntasivat pihan yli puutarharyhmän luo. Siellä oli kaljoteltu ja "uudelleensijoitettu" tuolit ja pöytä. Valvontakameran kuva on liian epätarkka, jotta siitä olisi voinut vierailijat tunnistaa.



Mietimme, miten voimme tällaiset estää. Koko tontin ympärille voisi rakentaa aidan, mutta se ensiksikin vaatii rakennusluvan ja toisekseen tulee kokolailla kalliiksi. Eikä ole oikeudenmukaista, että joudumme oman kotimme suojaamaan tunkeilijoiden vuoksi.

Yksi vaihtoehto olisi laittaa portti sisääntuloon, mutta se taas ei estä muualta paikalle pyrkijöitä. Aidasta ja portista meillä taitaa olla mieheni kanssa erilaiset näkemykset. Hän puutarhurina haluaisi varmasti jonkun puska-aidan ja minä mielikuvissani näkisin hienon rauta-aidan. Tai vähintään jonkunlaisen ei-tavallisen puuaidan. Noh, tähän on kaupungin virkahenkilöllä määräysvalta. Rakennusjärjestys määrää aidan materiaalin ja ehkä jopa värinkin?

Päädyimme siis pikaratkaisuun.




Tuo ei ole missään tapauksessa kaunis ja jokseenkin hankalakin se on. Nimittäin joka aamu se pitää nostaa pois, jotta asiakkaat pääsevät autolla pihaan. Mutta ainakin se on osoituksena siitä, että alue on yksityistä, eikä yöllisiä vieraita haluta.


Ei se ole se haitta, vaan se TUNNE, että yksityisyyttämme ei kunnioiteta!

Onneksi pihassamme on paljon iloa tuottavaa! Mieheni uurastus kukkapenkkien kanssa näkyy.





Tämän viimeisen kuvan ottaessani filosofoin: keskustassa asumisessa on valo- ja varjopuolensa.

Pellavasydämen Mervi

torstai 26. huhtikuuta 2018

Minäkö väärä?

Otsikosta tuli vähän monimielinen. Kyllä minä ihan oikea olen, itselleni ainakin. Lapsilleni olen oikea äiti, raukat kun eivät sitä voi valita, mutta valitsiko puoliso oikean? Oikea lapsi olen vanhemmilleni ja ehkä (?) työntekijälleni oikea työnantaja - näihin en osaa itse vastata.

Mutta väärä? Peilistä minua katsoo ihan oikea Mervi, mutta valokuva paljastaa karmean todellisuuden: minä OLEN väärä! Katsokaa nyt vaikka:

 
Tätä kuvaa otettaessa olen piilottanut kyynärsauvan. Omasta mielestäni seison aivan suorassa.
Mieheni on erittäin huono "stailaaja": ei se kiinnitä tuollaisiin huomiota. Joku toinen olisi sanonut, että "saatko vähän siirrettyä painoa vasemmalle jalalle?" Mutta ei... Hän päästelee vaan kummallisia naurahduksia, minkä minä luulen tarkoittavan sitä, että olen ihan pöhkön näköinen.



 Tämä viimeinen on pahin, kun pidän kädet suorina 
ja näytän ihan siltä kun olisin nyt justiin kaatumassa.
Pää osoittaa vielä eri suuntaan.

 Kannattaisi siis pitäytyä kapeissa peleissä




Kun olimme mieheni kanssa kävelemässä pitkää käytävää pitkin, hän huomautti tästä asiasta eikä sekään vielä riittänyt, vaan lisäsi myös, että kävelen kuulemma  etukenossakin. Eli kahteen suuntaan väärä!

Yleensä vedän tuollaisista herneen pikkunokkaani, mutta nyt en. Tosiasioita ei kannata väistellä, valokuva on mainio tapa tutkistella itseään, ne normikotipeilit eivät vääristele. Tämän seurauksena jokin muu kliksahti päässäni. Olen nyt parin viikon kiinnittänyt huomiota kävelyyni. Oikaisen itseni ja koitan nojata vähemmän kyynärsauvaani ja astua napakammin vasemmalle jalalle.

Vähän väliä seisoessani huomaan, että polvet ovat koukussa, mistä seuraa voimakkaat kireydet polven takana. Siihenkin on omat keinonsa, mutta fysioterapiasta tuonnempana.

Minä vielä suoristan itseni!

Mervi