keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kädenjälkiä (saattaa aiheuttaa heikkohipiäiselle vilunväristyksiä)

Tässä on kuva sairaalassa virkkaamastani myssystä. Sain kaksi valmiiksi. Ideana tässä oli, että pipo "roikkuisi" takana, mutta kuvausta varten laitoimme sen ensiksi näin ja alkoikin näyttää paremmalta, joten tässä se on nyt vähän niinkuin 20-luvun hatut, vai? Tuo tummanruskea on valmista pitsiä ja sen päälle ommeltu puinen iso nappi. Vastakkaisella puolella pipoa on useamman puunapin rykelmä.



Nyt elän erikoista aikaa. Omaa elämää! Pellavasydän on jossain taka-alalla, ei koko ajan ajatuksissa. Sen sijaan ajattelen itseäni. Miltä minusta tuntuu? Sattuuko? Onko paha mieli? Huvittaako vaiko eikö? Onko pakko mennä suihkuun, jaksanko, viitsinkö? Ihan vaan itsekkäästi.

Nukun, kun huvittaa ja yleensä huvittaa. Mieheni herättää puoli seitsemältä aamukahville, menen takaisin sänkyyn ja herään yhdeltätoista. Käppäilen vähän aikaa, saatan jopa katsoa hiukan telkkaria ja sitten menen taas nukkumaan...ja sitä rataa. Tekisin tietysti jotain muuta, mutta kun ei voi, niin on tyytyminen tähän...

ENSIAPUASEMALTA SAA APUA, KUN ON HÄTÄ?
Jaa, jaa ketä kiinnostaa toisen sairaskertomus? Kiinnostaa tai ei - eihän ole pakko lukea, jos ei huvita - kerron viimeisimmät uutiset. Kahden viikon kuluttua leikkauksesta oli määrä ottaa hakaset pois haavasta. Nämä ei siis ole tikit vaan hakaset. Koska en kykene kunnolla liikkumaan, soitin kotisairaanhoitoon ja pyysin heiltä jonkun tulemaan kotiin. Tulikin hoitaja ja opiskelija. Muutaman hakasen poistettuaan hoitaja totesi, että haava alkaa aueta ja tunsin sen itsekin, kun veri valui pitkin konttia. (Kontit kipeet eli jalkoihin sattuu sanoo Varsinais-suomalainen.) Hoitaja soitti leikkaavalle osastolle Tyksiin ja ensimmäinen ohje oli, että pitää lähteä sinne. Olin kauhuissani, sillä tulomatka oli ollut aika tuskallinen. No, sitten lääkärit siellä totesivat, että riittää, kun menen paikalliselle ensi-apuasemalle, sehän on Tyksiä sekin. Ystävällisesti ja avuliaasti tytöt auttoivat vaatteet päälle, soittivat taksin ja ilmoittivat ensiapuun, että olen tulossa.

EI-KIIREELLISTÄ HOITOA
Päästyäni sisälle, taksikuski jätti minut keskelle käytävää ja hetken siinä ihmettelin ja kyselin, kunnes joku hoitaja siirsi aulaan odottamaan ja ystävällisesti kyseli, jos jaksan pienen hetken odottaa. Sanoin, että odotan, jos ei kerran muuta mahdollisuutta ole. Tunnin päästä tunsin oloni tukalaksi ahtaassa pyörätuolissa ja siirryin tavalliseen tuoliin istumaan. Kahden tunnin päästä olin jo aika hermostunut, vilkuilin haavaa, josko verta valuu niin että päällekin näkyy. Kun ei mitään edelleenkään tapahtunut, kävin kertomassa, että olen isosta leikkauksesta toipilas enkä saisi istua puolta tuntia kauempaa, eikö minulle löytyisi petipaikkaa? Hoitaja näytti, mistä mennä kysymään. Siellähän niitä oli tyhjiä petejä rivissä ja oloni helpottui huomattavasti, kun sain jalan vaaka-asentoon. Totesin itsekseni, että olen aamulla seitsemältä syönyt mitään ja ollut siis 10 tuntia syömättä ja juomatta.


Hoitajien vuoro vaihtui, se ainukainen lääkäri lähti kotiin ja vain minä olin jäljellä. Viiden tunnin odotuksen jälkeen tuli lääkäri katsomaan ja pelästytti minut todella sanoessaan, että "tämähän on pahan näköinen, onpas punainen ja ärtynyt. Nyt jos tämä tulehtuu, niin sitten meillä onkin isompi katastrofi käsillä!" Mietin jo vastausta, sillä aamulla hoitajat olivat nimenomaan sitä mieltä, että haava on kaikinpuolin kunnossa.

No, hakaset poistettiin, tulehdusarvojen todettiin hiukan olevan kohdolla ja aloitin antibioottikuurin. Odottelin aulassa vielä vajaa kaksi tuntia invataksia. Päivästä tuli pitkä, seitsemän tunnin jälkeen olin takaisin kotona.

AASINSILTA - KÄSITYÖTÄ TÄMÄKIN
Kuva otettu juuri ennen kuin haava alkoi aueta...
Kun mietin blogini ideaa - käsityöläisen arkea - ja sitä, voinko kirjoittaa näitä tämän hetken kuulumisia, minulla välähti! Kuva, jonka seuraavaksi tarjoan, on juuri KÄSITYÖTÄ. Vähän vaan paremmin palkattua ja arvostettua. Jokainen voi päätellä kirurgin ompelijan taidot, kaunista katseltavaa se ei ainakaan ole!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti