Varovasti munien kanssa!

Käsin valmistetut pääsiäisnoidat neuvottelussa, valmistaja Elina Salmi

Olen palannut sairaalasta, jossa vierähti reilu viikko. Leikkaus meni odotetusti. Kaikkein eniten pelkäsin puudutuspiikin laittamista ja olin sen joka kohdassa tuonut ilmi, mutta....silti leikkausta valmisteltaessa luokseni tuli nuori lääkäriopiskelija, joka ei saanut edes tavallista kanyyliä laitettua käsiini, vaan joutui pyytämään vanhemman kollegansa apua. Käteni oli jo täynnänsä huteja ja kysyin hoitajalta hiljaa, että "tämäkö se laittaa myös sen selkäydinpuudutuksen?" Hoitaja sanoin näin olevan. Kauhistuneena kerroin, että kun sitä niin kovin pelkään - eikö olisi mahdollista, että vanha pappa tulisi sen tekemään, kun nämä yritykset eivät kovasti herätä luottamusta. Hoitajapa hoiti asian ja nuori lääkäri katsoi vain vierestä.

Tästäkö sitten johtui, että leikkauksen ja siitä heräämisen ajan olin täydessä unessa. Yleensä sentään kuulen, miten sahataan, taltoilla irrotetaan vanha ja taas naulataan uusi nivel kiinni. Nyt en päässyt edes jännittämään palaako tunto. Ajattelivat varmaan, että päästään vähemmällä narinalla, kun laitetaan tuo nukkumaan!

Varovasti, varovasti, muna ei saa mennä rikki!

Tämä oli viides proteesin laitto, kolmas samaan lonkkaan. Erona edellisiin on vain se, että nyt en saa ollenkaan astua leikatulle jalalle. Sinne on laitettu vierasta luuta siirteenä ja vaarana olisi, että se antaa periksi. Fysioterapeutti antoi ohjeen, että täytyy kulkea kuvitellen, että jalan alla on kananmuna ja se ei saa mennä rikki. Mielestäni olen onnistunut hyvin: käsivoimat kasvaa!

Kuvassa oleva muna on yksi niistä, mitkä laitoin vuosi sitten talteen. Ne ovat kuivuneet ja ovat nyt sellaisia "ainaoikeinpäin" munia: keikkuvat, mutta eivät lähde kierimään, ihan kuin olisi paino tai magneetti alapuolella. Rikkoa niitä ei todellakaan kannata, voin vain kuvitella sen hajun - tai sitten ehkä ei.....

En ole vielä ollenkaan käynyt putiikissa, sillä liikkuminen on niin hankalaa. Hilkka sieltä kertoo kuulumiset puhelimessa. Työn touhuunkin olen päässyt, jo sairaalassa virkkasin kaksi kesäpipoa ja nyt kotona on valmistunut sisustuskoreja vaikka kuinka paljon. Näistä kuvia myöhemmin. Täytyy vaan muistaa, että korkeintaan tunti kerrallaan istumista, sitten pitkälleen ja joka välissä jumppaa...